Mikä asia sinua ihmetytti synnärillä?

onks se tavallista et joutuu olemaan jonkun kanssa samassa huoneessa?



itse olen synnyttänyt 4 lasta ja aina oon saanu olla yksin.

kätilöt tulivat aamulla herättämään joskus seitsemän kahdeksan aikoihin. Ei siellä muutenkaan saanut nukuttua, mulla vauva valvotti ja muutenkin oli huono nukkua kipeänä. Sitten joku perkeleen kätilö tulee aamulla kysymään, että mikäs täällä on vointi. Ärsyttävää. Kätilöt oli kyllä tosi mukavia kaikki, mutta on se vähän ikävää kun on nukkunut pari tuntia ja joku tulee katkaisemaan senkin unen.

ilennyt mennä osastolle ja vauvaa hoitamaan niin likaisena? Verta ja kaikkea... Yh. Minä menin enemmän kuin mielelläni suihkuun, enkä ole voinut kuvitellakaan että joku voisi olla menemättä _jos pääsee kävelemään_. Salissahan oli mies ja kätilökin siinä pyöri, että pystyi ihan rauhassa käymään suihkussa. TOisin kuin osastolla.

Nämäkin ihmetyttivät:

- Epiduraalin laitto ei sattunut, koska sinne sai jonkun puudutteen ensin

- Alapäähän laitettiin ponnistusvaiheessa puudutetta, muistaakseni jotain suihketta. En tiennyt tällaisesta lainkaan.

- Synnytyksen jälkeen oli pakko mennä suihkuun (joo olihan siinä varmaan aika klähmäinen olo, mutta en mä mitään suihkua kaivannut)

onks se tavallista et joutuu olemaan jonkun kanssa samassa huoneessa?

itse olen synnyttänyt 4 lasta ja aina oon saanu olla yksin.

sairaala? Eka kerta perhehuoneessa, sen jälkeen aina kahden hengen huoneessa itse.

sanomalehden ja ylipäänsä tein muutakin kuin tuijottelin vauvaa. Katsoin uutiset, meikkasin vähän, laitoin hiuksia. Siellä oli ihan jumalattoman tylsää olla kun olin todella hyvässä kunnossa.

Aika rauhassa sai olla :D suihkussakin kävin joka päivä. En meikannut, sillä meikit oli kotona. Ei tullut kyllä mieleenkään vasta kun olin lähdössä synnäriltä ja katsoin itseäni peilistä :D

Joka katsoi telkkaria/jokä kävi kahvilassa/joka meikkasi pikkuisen/jolla oli omat ihanan kireät sukat ja oma ihana aamutakki. Ja ainoa joka lähti omissa normivaatteissa kotiin (ei äitiysvaatteissa) Ja ainoa joka ei istunut jonku helevetin renkaan päällä...

mutta mä myös ihmettelen miten sitä edes pystyy huutamaan jos tuskat on todella kovat. Onnettomuuspaikalle tultaessa olen kuullut neuvon, että sillä on pahin hätä joka on hiljaa, äänekkäästi huutava taas on parhaimmassa kunnossa.



Mun toisen lapsen synnytys kestu 1,5 ha oli ihan järkyttävän kivulias. Vauva ei ollut aluksi laskeutunut ja laskeutuminen ja ulostulo tapahtui viimeisen 15 min aikana, kivunlievitystä en ehtinyt saamaan. Se kipu oli ihan kamala ja hilluin jossain ihmesfääreissä. Muistan että kurkustani lähti jotain lehmän mölinää muistuttavaa hiljaista ääntelyä mutta en huutanut. Mä luulen että kun tuska on tarpeeksi kova, ihminen ei edes pysty huutamaan.



Mä ihmettelin synnärillä sitä miten esikoisen kohdalla mua tunnuttiin syyllistävän siitä, ettei maito meinannut nousta. Imetin 3-4 h putkeen helpostikin ja vauva oli itkuinen eikä nukkunut. Kun kyselin syöttöpunnituksen tuloksesta, yksi kätilö tokaisi, että kyllä sulta enemmän pitäisi tulla! :O Olin itku kurkussa siellä lähes koko ajan. Onneksi välillä oli vuorossa yksi ihana kätilö, jolta sain empatiaa ja joka korosti että enempää et voisi tehdä ja että itsekin tarvitsen lepoa. Lisämaitoa vauva onneksi sai, olisin varmaan käskenyt miehen tuoda nannia kaupasta jos eivät olisi antaneet. Näin kyllä ensikertalaisenakin että vauvalla oli nälkä eikä saanut rinnasta tarpeeksi.

onks se tavallista et joutuu olemaan jonkun kanssa samassa huoneessa?

itse olen synnyttänyt 4 lasta ja aina oon saanu olla yksin.

sairaala? Eka kerta perhehuoneessa, sen jälkeen aina kahden hengen huoneessa itse.

Yksi hoitaja sanoi, että vaihda vaippa ennen syöttöä, koska vauva nukahtaa kuitenkin rinnalle eikä tarvi sitten herättää vaipan vaihtoon.

Toinen hoitaja sanoi (1,5 vuotta myöhemmin), että vaihda vaippa syötön jälkeen kun se vauva kuitenkin kakkaa heti syötyään.

No kumpaakaan neuvoa noudattamatta; kaksi tervettä koululaista.

vaipanvaihtoon????? Ihan oikesti? Eiköhän se vauva herää sitten kun on syytä vaihtaa vaippa.

Aivan järjettömiä ohjeita. Mä olen vaihtanut vaipat silloin kun lapsi on viestinyt sitä tarvitsevansa. Hyvin ovat järjissään ja muutenkin terveinä pysyneet.

näin paljon vastauksia yhteenkään aloitukseen :)



ap

mutta mä myös ihmettelen miten sitä edes pystyy huutamaan jos tuskat on todella kovat. Onnettomuuspaikalle tultaessa olen kuullut neuvon, että sillä on pahin hätä joka on hiljaa, äänekkäästi huutava taas on parhaimmassa kunnossa.

Mun toisen lapsen synnytys kestu 1,5 ha oli ihan järkyttävän kivulias. Vauva ei ollut aluksi laskeutunut ja laskeutuminen ja ulostulo tapahtui viimeisen 15 min aikana, kivunlievitystä en ehtinyt saamaan. Se kipu oli ihan kamala ja hilluin jossain ihmesfääreissä. Muistan että kurkustani lähti jotain lehmän mölinää muistuttavaa hiljaista ääntelyä mutta en huutanut. Mä luulen että kun tuska on tarpeeksi kova, ihminen ei edes pysty huutamaan.

Mä ihmettelin synnärillä sitä miten esikoisen kohdalla mua tunnuttiin syyllistävän siitä, ettei maito meinannut nousta. Imetin 3-4 h putkeen helpostikin ja vauva oli itkuinen eikä nukkunut. Kun kyselin syöttöpunnituksen tuloksesta, yksi kätilö tokaisi, että kyllä sulta enemmän pitäisi tulla! :O Olin itku kurkussa siellä lähes koko ajan. Onneksi välillä oli vuorossa yksi ihana kätilö, jolta sain empatiaa ja joka korosti että enempää et voisi tehdä ja että itsekin tarvitsen lepoa. Lisämaitoa vauva onneksi sai, olisin varmaan käskenyt miehen tuoda nannia kaupasta jos eivät olisi antaneet. Näin kyllä ensikertalaisenakin että vauvalla oli nälkä eikä saanut rinnasta tarpeeksi.

Mulla nousi lopulta maito 2 vk synnytyksestä, näin myös toisen lapsen kanssa. Jostain syystä mulla on hidas nousu ja heruu hitaahkosti. jos en olisi antanut molemmille lapsille korviketta lisäksi noiden eka viikkojen aikana, olisi niitä pidetty nälässä... Vaikka imetinkin tosi pitkiä putkia, useita tunteja putkeen, huomasin että maito nousi silloin kun lepäsin tai nukuin. Eli lepo ja rentoutuminen auttoi herumisessa, ei se tuntitolkulla imettäminen. Vaikka välillä korviketta meni noin puolet päivän maitomäärästä, se päinvastoin auttoi herumisessa koska sain levättyä enemmän kun en koko ajan imettänyt. Korviketta sai näin vähentää koko ajan.

Tässä vähän mietittävää imetysfanaatikoille. Pääsin muuten omalla konstillani (riittävällä levolla ja imetysten kestojen rajoittamisella) lopulta täysimetykseen molempien lasteni kanssa. Ei se aina mene niin kuin oppikirjoissa.

kolahtaa aika moneen av-synnyttäjään :) miten en ole yhtään yllättynyt :)

Niin niin.

Minä yllätyin esikoisen kohdalla informaation vähyydestä. Menin sairaalaan kun vesien menosta oli kuusi tuntia eikä mitään ollut tapahtunut. Jossain vaiheessa hoitaja tuli ja sanoi että laittaa minulle nyt antibiootin ja alkoi laittaa sitä. Itse kysyin että miksi?

Viimeiseksi illalla kätilö tuli tervehtimään ja kertoi että lääkäri katsoo aamulla tilanteen jos synnytys ei ole käynnistynyt. AHaa, okei...? Itse kyselin sitten lisäkysymykset vaikka kätilö olikin jo menossa ovesta ulos. Että mitä tehdään, miten käynnistetään?

Ja kun synnytys alkoi ja kesti tasan kolme tuntia, niin siinä sai itkeä että sattuu, voitko katsoa sen tilanteen. Sitten lykättiin maski naamalle että ota siitä. Niin miten? Ilokaasu oli minulle aivan uusi juttu.

Synnytys meni hyvin ja toivuin hyvin. Mutta vauva oli keltainen, maitoa piti pumpata kolmen tunnin välein ja syöttää vauvalle pullosta koska tämä ei jaksanut imeä rintaa. Syöttöpunnituksia piti tehdä joka syötön aikana ympäri vuorokauden. Vauva oli valopedillä, minä pelkäsin että hän kuolee, koska hän vain nukkui ja oli veltto kun vaihdoin vaippaa. Sanottiin vaan että joo. Itse sitten googlasin yön pimeydessä kännykällä bilirubiiniarvoista ja keltaisuuden hoidosta. Sairaalassa meni viikko yhteensä eikä minulla koskaan ole ollut niin turvaton ja typerä olo.

Kaksi päivää synnytyksen jälkeen, kun esikoisen paino ei noussut, hoitaja tuli katsomaan syöttöpunnituslistaa ja kysyi vihaisella äänellä että miksi tämä paino ei nouse?

Oli mukavaa juu.

En kuollutkaann synnytykseen, olin aivan varma, että en selviä, olin kuullut ja lukenut liikaa näitä mammojen "sotatarinoita".



Sainkin ihmismäistä ja loistavaa palvelua isossa sairaalassa (TAYS), ihanat kätilöt ja lääkärit.



Ja se oma vauva! En tiennyt, että jokin asia voisi olla jotain niin ihanaa, minusta ja miehestäni tullut.

Ihmetytti joidenkin pokka. Huonekaveri ilmoitti lähtevänsä suihkuun ja KÄSKI hoitamaan vauvaansa sen aikaa. Sanaakaan ei oltu vaihdettu ennen sitä.

ilennyt mennä osastolle ja vauvaa hoitamaan niin likaisena? Verta ja kaikkea... Yh. Minä menin enemmän kuin mielelläni suihkuun, enkä ole voinut kuvitellakaan että joku voisi olla menemättä _jos pääsee kävelemään_. Salissahan oli mies ja kätilökin siinä pyöri, että pystyi ihan rauhassa käymään suihkussa. TOisin kuin osastolla.

En. Mutta ei siinä tajunnut mistään verestä tai likaisuudesta mitään, ei mulla edes ollut mitenkään likainen olo. Oli jotenkin "hönö" olo, en varmaan oikeasti olisi mennyt suihkuun elleivät olisi käskeneet. Meinasin kyllä pyörtyä sinne suihkukoppiin, olisi ollut ihan kiva jos joku olisi ollut auttamassa...

Itseäni ihmetytti synnärillä, tai oikeastaan hyvitti, mammat jotka lykkäsivät pienokaisiaan ympäri käytäviä nokka pystyssä kuin mikäkin maailman omistaja :D Ja miehet juoksivat suunnilleen perässä kantaen hirveää määrää suklaata ja muita herkkuja.

Joo hieno homma, että sinä punnersit sen lapsen pimpastasi.. mutta silti.

Ensiksikin, mistä ihmeestä tulkitsit, että joku kävelee "nokka pystyssä"? Tuohan on ihan sinun subjektiivinen mielipiteesi. Etenkin, kun on kyseessä ihmiset, joita ei tunne, on kehonkielestä varsin mahdotonta määritellä, käveleekö joku ylpeän näköisenä vai ei?

Toiseksi, mitä pahaa on olla ylpeä saavutuksestaan? Synnytys on hemmetinmoinen ponnistus ja palkinto ihana. Ei ihme, että siinä vähän hormonit hyrräävät ja olo on kuin supernaisella. Minulla ainakin oli synnytysten jälkeen superenerginen ja hilpeä olo, olisin jaksanut vaikka mitä. Tietenkään näin ei ole kaikilla, mutta se, että joillain on hyvä olo, ei ole keltään pois.

Kolmanneksi, mitä ihmeen pahaa siinä on, että miehet kantavat vaimoilleen ja lastensa äideille suklaata? Eikö edes synnytyksen jälkeen saisi hemmotella? No, tuo viimeinen juttu kyllä paljasti että olet vain ja yksinomaan kateellinen. Oma miehesi ei tuonut suklaata! Voi voi, mutta jos saat vielä lapsen, vannota nyt sitä ukkoasi, että tuo sinulle herkkuja niin saat sinäkin sitten kulkea nokka pystyssä :D

Itseäni ihmetytti synnärillä, tai oikeastaan hyvitti, mammat jotka lykkäsivät pienokaisiaan ympäri käytäviä nokka pystyssä kuin mikäkin maailman omistaja :D Ja miehet juoksivat suunnilleen perässä kantaen hirveää määrää suklaata ja muita herkkuja.

Joo hieno homma, että sinä punnersit sen lapsen pimpastasi.. mutta silti.

Ensiksikin, mistä ihmeestä tulkitsit, että joku kävelee "nokka pystyssä"? Tuohan on ihan sinun subjektiivinen mielipiteesi. Etenkin, kun on kyseessä ihmiset, joita ei tunne, on kehonkielestä varsin mahdotonta määritellä, käveleekö joku ylpeän näköisenä vai ei?

Toiseksi, mitä pahaa on olla ylpeä saavutuksestaan? Synnytys on hemmetinmoinen ponnistus ja palkinto ihana. Ei ihme, että siinä vähän hormonit hyrräävät ja olo on kuin supernaisella. Minulla ainakin oli synnytysten jälkeen superenerginen ja hilpeä olo, olisin jaksanut vaikka mitä. Tietenkään näin ei ole kaikilla, mutta se, että joillain on hyvä olo, ei ole keltään pois.

Kolmanneksi, mitä ihmeen pahaa siinä on, että miehet kantavat vaimoilleen ja lastensa äideille suklaata? Eikö edes synnytyksen jälkeen saisi hemmotella? No, tuo viimeinen juttu kyllä paljasti että olet vain ja yksinomaan kateellinen. Oma miehesi ei tuonut suklaata! Voi voi, mutta jos saat vielä lapsen, vannota nyt sitä ukkoasi, että tuo sinulle herkkuja niin saat sinäkin sitten kulkea nokka pystyssä :D

Saman työnhän minäkin olin tehnyt kuin muutkin. Kyllä kai sitä nyt huomaa toisesta, milloin kävelee nokka pystyssä, itse ainakin huomaan.

Ja voi, ei minun mieheni tarvinnut perässäni juoksennella, sillä saimme viimeisen perhehuoneen käyttöömme ja mieheni oli kanssani 24/7 ;)

Ja kysehhän oli vain siitä, miltä minusta tuntui kun niitä muita naisia katsoin.

Minullakin oli todella energinen olo synnytyksen jälkeen.. =) Ei siinä.

ap

keihäänheittäjät ja urheilijat saavat huutaa maksimoidakseen suorituksensa, koska onhan se nyt hirveän tärkeää ja asiallista hommaa heitellä keppejä pitkin nurmikoita. Mutta nainen ei saa huutaa auttaakseen synnytyksen etenemistä, koska....niin miksi? Samalla tavalla synnytyksessä tarvitaan voimaa kuin muussakin fyysisessä ponnistelussa.

Minä huusin synnyttäessäni. Huusin, kun se huuto vaan tuli. Synnytyin ilman kivunlievitystä, jopa ihan ilman ilokaasua ja minuun sattui + minua pelotti. En ole ylpeä, että huusin mutta pitääkö sitä ihan hävetä? Oikeasti?



Tuo siis kuopuksen kohdalla. Jolloin ihmetytti enää se, että miksi minut piti herättää keskellä yötä kun nukuin ja vauva nukkui kainalossani? Kaikki oli hyvin silloin. Ja jotenkin olin jo varautunut siihen, että uudelleen synnyttäjä on vielä enemmän yksin kuin ekakertalainen. Eli toka kerta oli Päksissä jo iisimpi.



Kolmatta ei kyllä tule, ellei Suomeen avata yksityistä synnytyssairaalaa jossa taataan jokaiselle synnyttäjälle tuki ja turva, amme ja luonnonmukaiset menetelmät plus kaikki mahdolliset kipulääkkeet ennen ja jälkeen äksönin.

jota on sattunut kyllä aivan perkeleesti, mutta en ole huutanut? vai sattuuko av:lle vaan ne kaikki huutavat äidit?

nyt on turha puhua, että synnytykseni olisi ollut helppoja tai ne ei olisi sattunut tai paikat ei olisi revennyt. Sanoin jo aikaisemmin, että kyllä se sattui ja paljon sattuikin, varsinkin kun ei ollut puudutusta, mutta en minä silti vaan huutanut. Onko se sitten niin vaikea ymmärtää,että meidän kaikkien ei tarvitse huutaa kuula punaisena kun työnnämme lasta maailmaan? Ehkä tämä liittyy urheilija taustaani? Olen joutunut tekemään rankkoja urheilusuorituksia koko elämäni ja niissä on ollut aivan oman jaksamisen äärirajoilla. Ehkä sitä on tottunut kivun sietämiseen ja siihen, että suoritus viedään loppuun eikä karjuta kun siitä ei vaan ole mitään käytännön hyötyä edes.

Edelleenkin, huutakoot ne ketkä haluaa, ei se minua haittaa :) mutta saan sitä varmaankin ihmetellä, niin kun tekin tunutte ihmettelevän sitä, että kaikki eivät huuda vaikka sattuu.

että joku ei huuda, mutta tähän ketjuun kirjoitti joku (sinä?), että ihmetteli, miksi jotkut huutaa. Sävy oli selvästi paheksuva.

Ja kyllä siitä huutamisesta voi olla ihan käytännön hyötyä. Karjuuhan esim. kuulantyöntäjät ja kendokatkin.

Että synnytyssalipaikasta joutui kilpailemaan kynsin hampain. Järkyttävää oli että naiset joutuvat synnyttämään sairaalan kytävällä tai toimistossa kun kun saleja on ihan liian vähän, ja näissä ei luonnollisesti ollut mahdollisuutta asianmukaisen kivunlievitykseen. Ammeilla, palloilla, kiikkustuoleilla ei ollut paskan vertaa väliä, saliin ei päässyt hengaileen vaan vasta siinävaiheessa kun tukka jo näkyi.

Älkää synnyttäkö lomien aikaan, kaikki ovat lomalla.

Siihen aikaan oltiin synnärillä viikko. Meillä oli kamalat sairaala-aamutakit ja side solmittiin vyötärölle sidottuun kuminauhaan. Housuja ei pidetty. Oli vappu, niin eräs nainen viuhtoi koko päivän ylioppilaslakki päässä siellä osastolla. Ei kai muuten mitään, mutta se kontrasti sen valkoisen lakin ja alapään välillä nauratti :D

ylioppilas lakki päässä ja alapää vilkkuu..

Se oli varmasti av-mamma synnytyslakissaan.