Lue keskustelun säännöt.
Äidillä aivan eri mieli- ja muistikuvat minun lapsuudestani.
09.01.2013 |
Äiti muistelee, että lapsuuteni oli rauhallista ja seesteistä aikaa, jolloin ei stressattu mistään, oltiin koko perhe paljon yhdessä.
Minä taas muistan lapsuudestani sen, että äiti ja isä riitelivät koko ajan, äiti uhkasi avioerolla harva se päivä, äiti oli aamusta iltaan töissä, ei tehty ikinä mitään yhdessä, koti oli kuin sikolätti ja äiti heti ensitöikseen illalla 19-20 aikaan töistä tullessa huusi kaikki siivoamaan ja rojahti itse sohvalle.
Kiva kiva.
Kommentit (48)
Syrjäytynyt ja eristäytynyt peräkammarinpoika isoveljeni oli äidin silmäterä. Hän pahoinpiteli minua pari kertaa teininä ja äiti oli näkemässä. Mutta äiti väittää, että mitään ei ole tapahtunut. En voinut puolustautua, vaikka olinkin veljeä fyysisesti vahvempi, sillä sitten olisin ollut se pahoinpitelijä, sillä olin aina syyllinen kaikkeen ja tein kaiken väärin. Harmittaa kun tuolloin ei vielä ollut kännykkä/digikameroita jotta olisi voinut ottaa kuvia veljen väkivallan aiheuttamista jäljistä. Veli pahoinpiteli myös isämme kerran ja äiti oli ainoa, joka oli tämän näkemässä. Äiti väittää, että veli ei ole koskenutkaan isään ja veli itse, että kaatusivat yhdessä. Jännä, että silmälasit vaurioituivat ja isä sai myös aivotärähdyksen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli näkyvässä/hyvässä virassa, tunnettu ja arvostettu, unelmien perhe isossa talossa ja kiltit lapsrt. Eli varakas hyvä perhe....siis päällepäin.
Sisäpuolella sitten narsisti-psykopaatti nöyryytti, alisti, kyykytti ja uhkaili, väkivalta jatkuaa, koko ajan kuolemanpelko päällä. Isä esim kuristi ja uhkasi tappaa, ja silminnähden NAUTTI avuttoman lasen kauhusta, hästä ja armonanomisesta. Isäni on kieroin, hulluin ja sadistisin mielipuoli mitä tiedän.
Ja totta: alistunut, uhriutunut ja läheisriippuvainn äitini kiistää ihan kaiken, väittää ettei ole koskaan nähnyt mitään (ihan kyllä vieressä katsoi hakkaamista passiivisena) ja että minä olen kiittämätön paska lapsi kun syytän perättömistä. Välimme ovat niin jäiset että absoluuttinen nollapiste -273c tuntuu siihen verrattuna paratiisin lämmöltä.
Ja ihan reilusti ilman syyllisyyttä: VIHAAN VANHEMPIANI ja anteeksi en edes pyri antamaan, ikinä.
ja muuten sama tilanne. Ei tehnyt yhtikääs mitään.
Me lapset kun tultiin koulusta (kävelymatkaa, reilut 4 km, polkupyöriä meillä ei ollut), jouduttiin tiskaamaan, siivoamaan jne.
Äidin URAKKA oli valmistaa ruoka, teki millon teki (joka oli mitä sattuu, välillä).
Pyykkiä pestiin varmaan vaan pari kertaa vuodessa.
Halauksia ei saatu, syliin jos pyrki, niin äiti työnsi pois.
Harrastuksiin ym. menoihin ei otettu mitään kantaa, mee vaan jos tykkäät (kävele hiton korvesta taas se 4km. ja takaisin. Autohan olis ollu mutta kuka olis kyydinny??).
Työssäkäyvään ja juoppoon isään keskitty se elämä silloin.
Nyt äiti väittää miten siistiä ja puhdasta meillä oli AINA, ruokaa oli ja sitä oli aina tarjolla.
"Ootte saanu mennä ja tulla niinku tykkäätte, täällä kotona on lämpimässä odoteltu, ruoan kanssa". HAH!
tullut alkoholisti.
Nautin yhden kesän aikana peräti 3 siideriä, kun yleensä en juo mitään alkoholia. :)
kun äiti oli masentunut, ahdistunut ja psykoottinen (ihan diagnoosit oli ja välillä sairaalassa). Nyt hän on tervehtynyt +70 v, jonka mielestä ihan normaalia perhe-elämää vietettiin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rankkoja kokemuksia teillä on ollut. Millaiset kulissit oli ulospäin? Siis olivatko väkivaltaiset vanhemmat hyvissä ammateissa tms.