Äidillä aivan eri mieli- ja muistikuvat minun lapsuudestani.
Äiti muistelee, että lapsuuteni oli rauhallista ja seesteistä aikaa, jolloin ei stressattu mistään, oltiin koko perhe paljon yhdessä.
Minä taas muistan lapsuudestani sen, että äiti ja isä riitelivät koko ajan, äiti uhkasi avioerolla harva se päivä, äiti oli aamusta iltaan töissä, ei tehty ikinä mitään yhdessä, koti oli kuin sikolätti ja äiti heti ensitöikseen illalla 19-20 aikaan töistä tullessa huusi kaikki siivoamaan ja rojahti itse sohvalle.
Kiva kiva.
Kommentit (48)
että me kiukuteltiin tahallamme julkisesti, tosin kyllä me nahisteltiinkin.
(t. edellinen)
kanssa jutellessani. Molemmilla oli muistissaan pitkät rimpsut tilanteita joista olin suuttunut heille tai jossa olin toiminut vähemmän mallikkaasti. Tiedän etten ole ollut täydellinen äiti mutta olisin kyllä luullut ja toivonut että heillä olisi ollut erilaisia muistikuvia lapsuudestaan.
sen, että vanhemmat riitelivät hirveästi. Meillä oli aina hyvin ahdistava tunnelma. Parin kaverin luona oli ihan erilaista ja vasta aikuisena keksin, että niissä perheissä vanhemmat rakastivat toisiaan ja lapsiaan.
Olen yrittänyt äidin kanssa puhua tästä, mutta ensin hän kieltää kaiken ja sitten parkuu itsesäälissään. On minulla vuoden vanha velikin, hän sanoo ettei muista mitään ja kieltäytyy puhumasta.
Siksipä olen omien lasteni kanssa puhunut heidän lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Olen kysynyt hyviä ja huonoja muistoja. Ikäviä muistojakin lapsilla on, mutta olen koettanut selvittää heille, mitä silloin on tapahtunut. Samoin olen pyytänyt lapsia puhumaan keskenään muistoistaan.
Lapsilla on ikäeroa kolme vuotta ja aika erilailla he eri asiat muistavat. Toivottavasti kummallekaan ei jää selvittämättömiä asioita, ettei ne myöhemmin rupea vaivaamaan. Onneksi he nyt sanovat, että heillä on ollut onnellinen lapsuus.
se on varmaan joku defenssi, kun tosiasiat pitää kieltää, ja katsella mennyttä vaaleanpunaisten lasien läpi. Eivät kestä totuutta itsestään, ja sitä totuutta piilottelevat valehtelemalla itselleen ja sitäkautta myös muille.
käytöstään, kun olin lapsi. Eli äitini hakkasi, alisti, ivasi, kielsi kaverisuhteet jne. Tossukkaisäni ei osannut tehdä mitään, pelkäsi äitiäni.
Vasta kun sain toisen lapseni, niin äitiini iski mummotauti, ja haluaa olla lastenlapsiensa kanssa. Siksi sen on ollut pakko tunnustaa pahuutensa, mitä kielsi 20 v. Lapsilleni olen hiukkasen puhunut pahasta mummusta, että osaavat olla varuillaan. Ihankuin olisin välillä kateellinen lapsilleni, jotka saavat äidiltäni haleja, herkkuja ja rakkaudentunnustuksia - niistä itse jäin lapsuudestani paitsi ja vielä joskus säälin "lapsi-minua".
meitä on lapsena lyöty eikä kukaan ole koskaan pyytänyt anteeksi eikä kuunnellut meitä.
Ja nyt meidän lapsista tehtään ls-ilmoja, vaikka me emme koskaan löisi heitä emmekä tekisi heille mitä meille lapsena tehtiin.
Tuntuu että elämä on epäreilua ja tunnen suurta ahdistusta tästä asiasta!
meitä on lapsena lyöty eikä kukaan ole koskaan pyytänyt anteeksi eikä kuunnellut meitä.
Ja nyt meidän lapsista tehtään ls-ilmoja, vaikka me emme koskaan löisi heitä emmekä tekisi heille mitä meille lapsena tehtiin.
Tuntuu että elämä on epäreilua ja tunnen suurta ahdistusta tästä asiasta!
Esikoisena sanoin äidilleni, että meidän hakkaaminen on rikollista ja ilmoitan sossuun. Uhkasi tappaa molemmat pikkusiskoni, jos sellaisen törkeyden menisin tekemään. Eli ilmoitus jäi tekemättä. Joskus kyllä naapuritkin näkivät pihalla, kun äiti löi (siis ihan kunnolla, meni ilmat pihalle, veri lensi), mutta muut vain oli hiljaa.
43
Ja kun sinun lapsesi on aikuinen, hänen muistikuvansa ovat ihan erilaisia kuin sinun. Kuultu on.
totuus on sitten jossain välimaastossa.
mutta jos äiti tuli kotiin klo 19 ja kämpässä oli sotkuista, niin tuskin HÄN sitä sotkua oli saanut aikaiseksi, eikös vaan? En minä kyllä tajua miksi hänen olisi pitkän työpäivän päälle vielä pitänyt heittäytyä teidän kotiorjaksenne ja siivota teidän sotkunne? Ja tuota taustaa vasten en ihmettele, että äidillänne paloi pinna isäänne. Kyllä mullakin keittäisi, jos töistä tullessa ukko ja kakarat olisivat panneet kämpän sekaisin JA vielä odottaisivat että minä sen siivoan.
osaa äiti ei myönnä edes tapahtuneeksi.. ei kai, kun se oli kännissä, kun ne tapahtui, ei se voi muistaa.
jne.
En viitti enää äitini aikana lapsuuttani muistella, koska se menee usein tappeluksi, kun hänestä mä vaan pilaan ilmapiiriä tahallaan väärinmuistamalla.
Olette eri ihmiset ja tulkinneet asioita omasta kokemusmaailmastanne käsin, äidilläsi on ollut aikuisen perspektiivi tapahtumiin, sinulla lapsen. Lapsen maailma on niin erilainen kuin aikuisen, lapselle on tärkeintä turvallisuus ja hyväksyntä, huomio ja aika. Sen kun itsekin muistaisi omien lasten kanssa!
Just tuo eri maailmojen kohtaamattomuus tuottaa vieraantumista ja läheisyyden puutetta, sitä että ei ymmärrä toista. Kun ei olla YHDESSÄ jaettu tapahtumia ja tunnetiloja emotionaalisella tasolla, on jääty kauas toisesta. Kummallekin muodostuu erilainen tulkinta siitä mitä on tapahtunut.
Lisäksi ihminen muistaa asioita yksilöllisellä tavalla, se mikä on ollut itselle merkityksellistä, aiheuttanut vahvoja tunteita jää mieleen, muu häviää. Ja sitten on tietysti helpottavaa olla armelias itselleen ja muistaa vain niitä hyviä asioita jotka tukevat omaa positiivista minäkuvaa ja jättää huomioimatta asiat joita ei itse arvosta tai mitä häpeää. Välttely on yksi tärkeimmistä defensseistä.
Äitini muistelee kuinka hän teki kaikkensa perheensä eteen ja "puolusti leijonaemon lailla". Todellisuudessa saimme kuulla pelkkää vähättelyä ja todistaa jatkuvaa riitelyä isän kanssa.
on unohtanut epämiellyttävän totuuden. Hänen mielestään minä ja siskoni oltiin tosi kilttejä lapsia eikä meitä tarvinnut paljon komentaa, saati sitten piiskata. Totuus on, että ainakin 20 kertaa olen saanut selkääni, välillä remmillä, välillä risulla. Sitä äiti ei suostu myöntämään, koskaan ei ole kuulemma lyöty.
maailman tulkitseminen on subjektiivista. Kummatkin tulkitsette oman kokemustaustanne avulla tapahtumia, ja koska teillä kummallakin ne ovat erilaiset, samoin kuin aivotoiminnot ja temperamentti, olette hahmottaneet asioita eri tavoin.
Ja aikuisen ja lapsen kokemukset samoista asioista ovat tietenkin erilaisia!
11v. juuri kertoi miten isi on nykyään TOSI pitkiä päiviä ja aina töissä. Tarkentava kysymys kertoi että hänestä 8-16 on TOSI pitkä päivä. Tämä johtuu varmasti siitä että monet muut lähipiirin aikuiset tekevät lyhennettynä tai osittaista viikkoa /ovat perhevapailla.
Lapsuudessani äitini kärsi vakavasta masennuksesta ja hänellä on siitä kauheat omantunnontuskat.
Hän muistaa vaan huonoja asioita, ne päivät kun hän makasi peiton alla eikä jaksanut tehdä mitään, ei edes puhua kenellekään.
Minä taas muistan paljonkin kivoja asioita, enkä tuollaista.
Muistan miten askarreltiin äidin kanssa, tehtiin ulkona lumiukkoja ja käytiin kävelyllä, muistan kirjastoreissut, sadut mitä äiti luki ja miten hän ompeli mulle ja pikkuveljelleni pehmoeläimiä.
Olen sanonut äidille, että ihan turha syytellä itseäsi, meillä oli ihan hyvä lapsuus :)
että äitisi muistelee aivan pikkulapsi- ja vauva-aikoja, joita sinä et voi muistaa. Ehkä silloin asiat oli paremmin? Joka tapauksessa tosi ikävää :(
Mun lapset ei koskaan saa mitään. Mä en ole samaa mieltä.
taas muistelee, miten mä ja mun sisarukset oltiin aina kuin herran enkeleitä, ei koskaan kiukuteltu, tapeltu tai huudettu, varsinkaan julkisella paikalla. Ja tätä siis jaksaa aina selittää kun joku lapsi kiukkuaa jossain kaupassa tai ravintolassa.
Kumma juttu kun mä muistelen että me tapeltiin koko ajan, varsinkin julkisilla paikoilla, kun siitä sai äidin ihan noloksi ja se alkoi lahjomaan. ;) Ja me tapeltiin! Mun sisko löi multa silmäkulman auki kerran, mä taas löin mun veljeä suksisauvalla niin että se joutui tikattavaksi. Ja mun veli kamppasi mut kerran niin että mun naama oli ihan ruhjeilla. Nykyään kukaan meistä ei ole millään tavalla väkivaltainen ja ollaan tosi hyvissä väleissä ja nähdään usein. Huvittavaa vaan miten äiti muistaa miten kilttejä me oltiinkaan. Kieltää kaiken jos yritetään korjata sen käsitystä.