Miten kerron että jätän vl-uskon

Hei, onko jollain entisellä uskovaisella (lestadiolaisella) antaa vinkkiä? Miten kertoa sukulaisille ja ystäville etten halua olla enää vanh. lestadiolainen? Olen jo pitkään tiennyt, etten ajattele enää niinkuin liikkeessä opetetaan. Olen jo pitkään tiennyt, etten halua elää niin kuin pitäisi, uskon määräysten mukaan. Olen lestadiolaiseksi oikeasti liian liberaali, liian vaupaudenhaluinen, liian ulkonäkökeskeinen, liian kritisoiva, liian kaikkea. Olen elänyt jo pitkään vähän kuin kaksoiselämää. Oma perheeni (siis mies ja lapset) tavallaan 'tietää' tilanteeni, (lapsista ehkä vain esikoinen on sen ikäinen että tajuaa) vaikka asiasta ei olla ääneen puhuttu. En ole rohjennut puhua...Olen välttänyt asiasta puhumista miehen kanssa, koska olen ajatellut että jos vain oikein kovasti yritän ja yritän, että jos voisin olla vielä vl, niin tämä helpottaisi... mutta en vaan voi. Minä olen tällainen ja se on hyväksyttävä. Millä tavalla saisin sanottua tämän asian vanhemmilel joille se varmaan on tuskallisinta? Miten voin välttää käännyttämisyritykset? t. vapaudenhaluinen nainen, vaimo ja äiti

Kannattaa ehdottomasti valmistsautua irtaantumiseen hankkimalla muitakin ystäviä ja tuttavia kuin veeällät.

Ja joka tapauksessa, varaudu siihen että joudut kokemaan syvää yksinäisyyttä.

http://freepathways.wordpress.com/2013/01/29/yksinaisimmista-hetkista/

Virpi Hyvärinen kirjoitti tunteistaan aivan kuin minun kokemuksistani, syvästi liikuttava puheenvuoro.

vl-liikkeestä irtautuneet ovat niin kauhean kilttejä. Siis liian kilttejä. Tottakai tiedän, että teidät on sellaisiksi kasvatettu, mutta älkää antako muiden jyrätä ylitsenne. Älkää suostuko tuntemaan syyllisyyttä asioista, joihin te ette ole syyllisiä. Ei teidän tarvitse pyytää anteeksi sitä, että te ette halua kuulua johonkin uskonnolliseen liikkeeseen. Ette ole vastuussa ihmisille sellaisesta asiasta.

t. tavallinen uskova ev.lut.

siihen ei ole kuin kertoa oikeasti se miltä itsestä tuntuu, eikä jäädä sitten enää elämään toisia miellyttämällä. Voisivatkohan sinun vanhempasi nyt vuorostaan lopettaa sen lestadiolaisen elämän ja alkaa miellyttää sinua, mikä sinulle olisi helpointa?



Sitä ihmettelen itse, miksi lähtijällä on ns. velvollisuus selittää ja kertoa miksi lähtee? Kuka sen on määritellyt vai kuuluuko lestadiolaisten muidenkin sääntöjen joukkoon?



Jos alat vain elämään niinkuin itsestäsi tuntuu oikealta ja hyvältä. Anna heidän itse tulla kysymään ja kerro heille, jos haluat. Jos et halua, voit sanoa, ettet koe olevasi selitysvelvollinen heille henk.koht. asioistasi.



Miten tilanteesi on edennyt? Tsemppiä!

Miten kerroitte miehillenne ja miten he ottivat uutisen vastaan?

up

Lestadiolaisuus on "oma heimo" = alakulttuuri.

Johon ihminen kasvatetaan, pienestä lapsesta lähtien, kuten joku kasvatetaan vaikkapa romaniyhteisöön. Ihmiselle muodostuu siten lestadiolainen identiteetti, joka on olemassa vaikka jättäisikin liikkeen.

Uskonon arvomaailma j lähimpien ihmisten etääntyminen saattaa värittää ihmisen elämää ja murentaa itseluottamusta vuosien ajan sen jälkeen kun on liikkeen jättänyt.

Se vie vuosia, mutta kun saa elämään muunlaista sisältöä ja ystäviä, niin se lapsuuden identiteetti häviää. Samoin käy toiseen suuntaan niille, jotka menee aikuisiällä lestadiolaiseen liikkeeseen.

eipä tuo vl-identiteetti ole ainakaan omassa elämässä niin tapetilla, vaikka lapsuuden ole siellä viettänyt. Kymmenisen vuotta sitten olen lähtenyt varmalla päätöksellä ja käsitellyt asian kunnolla itseni kanssa. Jos ei asiaa kunnolla käsittele ja todella rakenna omaa elämää aktiivisesti omanlaiseksi voi hyvinkin jäädä se vl:iys päälle jollakin tasolla.

Aivan kuin olisi kuvannut minun kokemustani. vaikeaa se oli, ja hirveän yksinäiseksi sitä itsensä ajoittain tuntee, silloin irtaantumisvaiheessa varsinkin.

upp

Kyllä se oli lujassa minullakin se päätös. Mutta kun valmistautuu asiaan ja päättää vain niin kyllä siitä selviää.

Ei aina haavoitta. Kirjoitin aikoinaan omasta prosessistani tänne:



http://freepathways.wordpress.com/2011/11/07/laheisten-takia/



Nykyään on jo helpompi hengittää. Saan olla, mikä olen ja saan ajatella, kuten ajattelen, eikä tarvitse pitää ajatuksiaan sisällään. Tosi vapauttava ja helpottava tunne.



Toivotan rohkeutta ja voimaa jokaiselle joka tätä rratkaisua harkitsee.

enkä halua ketään loukata.. Mutta usein av:n juttuja lukiessa olen ihmetellyt miten KUKAAN voi puolustaa tällaista uskontoa ja olla siinä onnellinen (?).

Olen itse tapauskovainen, jolle häät, kaste, joulukirkko, rukoileminen ja kuoleman jälkeiseen elämään uskominen ovat tärkeitä. Silti en antaisi kenenkään muun edes uskonnon varjolla rajoittaa elämääni, ja se tuntuu uskomattomalta miten edelleenkin on olemassa sellaista kulttuuria. Kuitenkin, kuten sanoin, en halua ketään loukata tai syyllistää..

...olen ihmetellyt miten KUKAAN voi puolustaa tällaista uskontoa ja olla siinä onnellinen (?). Olen itse tapauskovainen, jolle häät, kaste, joulukirkko, rukoileminen ja kuoleman jälkeiseen elämään uskominen ovat tärkeitä. Silti en antaisi kenenkään muun edes uskonnon varjolla rajoittaa elämääni, ja se tuntuu uskomattomalta miten edelleenkin on olemassa sellaista kulttuuria.

Ehkä lestadioaliset on masokisteja?

Kiitos kun kerroit kokemuksistasi. Minäkin olen yksi näitä "uskon kieltämistä" pähkäileviä.... tai siis en tiedä, en kai mitään varsinaisesti aio kieltää, mutta en halua vaan enää kuulua vl liikkeeseen. Avaaja kertoi tuossa hyvin siitä miten vaikeaa on ottaa asiaa puheeksi. Mun kait tarttee suunnitella nyt seuraavaa askelta koska tein itselleni uudenvuodenlupauksen että tänä vuonna se tapahtuu! Saa nähdä, mitä teen ensiksi?

Hakomajasta löytyy tueksi opastusta: Askeleet irti SRK-lestadiolaisuudesta:

http://www.hakomaja.net/sekalaista/askeleet-irti-srksta

Tosi mielenkiintoista lukea. Mulla ei ole kokemusta kuin lestadiolaisuudesta. Olen ajatellut että pelastusarmeija on varmaan rento ja liberaali - mutta ei siis ole sekään.

Onnnittelut siitä että olet löytänyt oman tiesi...

ap

Siellä me kaikki eronneet tai eroa harkistsevat hengaillaan.



Loistava paikka. Tule mukaan.

Siellä me kaikki eronneet tai eroa harkistsevat hengaillaan. Loistava paikka. Tule mukaan.

Se ON oikeasti hyvä foorumi, ja itse asiassa käyn lukemassa siellä niitä kirjoituksia aika usein... en ole itse rojennut kirjoittaa. ja eiköhän sinne pidä rekisteröityä?

t. Se vapaudenhaluinen haaveilija ap

Ajattelen hyvin samalla tavalla kuin moni muu. Olen 22 vuotias mies. Kaikki alkoi juurikin ehkäisystä, kerron teille että se vaivaa isosti myös miehiä. En halua isoa perhettä. En jaksaisi. Panostan työhöni täysillä, olen ikäisekseni erittäin menestynyt. Nyt joku ajattelee että se minut on vieroittanut. Vaan ei ole. Työni ja ystävät vaan ovat kaikki kaikessa. Niiden parissa nuoren miehen elämä monella muullakin soljuu.

Kaipaan parisuhdetta. Haluan rakastavan vaimon, lapsiakin. Mutta en liikaa. Haluan että minulla on aikaa heille kaikille. Haluan että minulla on aikaa vaimolleni, mikäli sellaisen löydän. Olen kahddsti seurustellut, tälläkin hetkellö on yhden vl tytön kanssa pientä tunnustelua. En uskalla alkaa seurustelemaan kun en halua uskoa. Hänen sydämensä vain särkyisi.

Kuuntelen musiikkia, en voi uskoa sen olevan jotenkin väärin. Oliko joskus kauan kauan sitten edes olemassa sellaista musiikkia joka nykyään on määrätty synniksi? Alkoholi, naisten ehostus, aiemmin mainittu ehkäisy, elokuvat, tv ym. En vaan jaksa.

Kaikki tuntemani vl nuoret ja useat vanhemmatkin seuraavat kaikkia mahdollisia viihdesarjoja netin välityksellä. Erään ystäväni hankittua tv:n hänet hylättiin. Ei lestadiolaisen kuulu sellaista omistaa. Miksi sitten on oikein katsoa sama materiaali netistä?

En jaksa kaikkea kirjoittaa ja tekstikin varmasti yhtä sekavaa kuin pääni. Olen erittäin ahdistunut. Esitän että kaikki on hyvin. Työssäni johdan isoa joukkoa alaisia ja iso vastuu luo ison stressin. Laitan seuroista jäämisen siis työni piikkiin. Samaan stressiin vetoan myös pitkään jatkuneen kärsimättömyyden ja äkkipikaisuuden. Olen suorastaan räjähdyaltis.

En silti tuomitse vl yhteisöä kokonaan. Omassa lapsuuden kodissani olisi ollut hyvä kasvaa kenen tahansa. Olen vain niin surullinen etten jaksa. Elämäntilanteeni on se helvetti josta puhutaan, ilo puuttuu täysin. Olen käynyt ulkomailla irroittelemassa entisen vl ystäväni kanssa. Olokin on niin syntinen.

En tiedä lukeeko kukaan tätä. Uskon omalla tavallani jumalaan, en vl yhteisön säännöillä. Tai en oikein tiedä miten uskon, koko maailmankuva on sekaisin.

Mä laitoin appivanhemmille kylmästi tekstiviestiä jossa kerroin etten enää usko ja toivottavasti se ei muuta meidän välejä. On ihanaa kun ei tarvi valehdella sanomalla Jumalan terve enää. Nyt mun miestä säälitään ko akka kielsi uskon vaikka tuo mies ei vaan uskalla tehä sitä kun perheessä kova painostus. jos joskus hän uskon kieltää nii se laitetaan mun "piikkiin" mutta samapa tuo ko ite tiiän miten asia on. äiti 21v

Miten se sun piikkiisi menis. Usko on henkilökohtainen asia. Sitä joko uskoo Raamattuun tai ei usko. Ja piste.

Että ajattelevat että miehelleni tuli liian vaikeaksi uskoa kun vaimokaan ei usko, yksin vaikea lähtä seuroihin jne..

[quote author="Vierailija" time="16.11.2013 klo 23:09"]

[quote author="Vierailija" time="21.02.2013 klo 22:17"]

Itse mietin juuri miehen osaa..kyllä hän tulee samaan sääliä." Voi voi ku vaimo kielsi uskon." Mies on kiltti luonteeltaan, eikä hänellä ole ollu tarvetta käsitellä näitä asioita niin syvällisesti kuin itselläni on ollut. Eniten mietityttää se, miten "osaa" kasvattaa omat lapsensa. Tai hengelliset asiat ja muut, kun ei ole mitään kokemusta kuin se, että pyhät kuskataan ry:n pyhäkouluihin, viikolla päiväkerhoon, jne. Toisaalta koen tämän olevan vastuullisen vanhemman mietintää.

Olette kirjoittaneet kaikki juuri samoja tuntoja kuin itselläni on. - -

[/quote]  Minua on eniten puhutellut tämän syksyn paras kirja eli Pauliina Rauhalan Taivaslaulu. Siinä puhutaan kauniisti ja kunnioittavasti uskostamme mutta osoitetaan myös ihmissääntöjen julmuus. Ne ovat vääristäneet elävän uskon osaksi. Suosittelen jokaiselle näiden asioiden kanssa kipuilevalle!

[/quote]

Luin kirjan kun tuntui etät kaikki siitä puhuu ja olivat tykänneet, Minut se jätti enimmäkseen kylmäksi. Maalailua ja tunnelmopintia asialla joka on yleensä uskovaiselle raamatun pohjalta selvä asia.