Mitä ajattelette, jos lapsen tarhakaveri asuu "köyhästi"

Me asumme uudehkossa ok-talossa ja sisustan mielelläni. Kuitenkaan minua ei kiinnosta pätkän vertaa se, ovatko muut ihmiset kiinnostuneita sisustuksesta tai että minkälainen heidän kotinsa on (kunhan ei mikään likainen läävä, vaan normaali koti). Kuten muutkin ovat sanoneet, minua kiinnostaa enemmän ihmiset, mukavien ihmisten kanssa on kiva olla tekemisissä, eikä siihen vaikuta ihmisten tulotaso, asumismuoto tai kodin interiööri millään tavalla.

Asumme aika konservatiivisella ja vakavaraisella, hyvätuloisella alueella.

Kaikki lapseni luokkakaverit ovat käyneet ulkomailla ja lentokoneessa. Paitsi me.



Kaikilla on jos jonkinlaista materialista hilavitukutinta, puhelimet, pelikonsolit, koneet ja kojeet, kaikki vimpan päälle, uusia, uusinta.

ja autot.



Ja me sitten alueen lähes ainaossa vuokrataloyhtiössä, minä olen erittäin pienituloinen yh,



ja lasteni kaverit asuvat ökytaloissa, uutta autoa ostellaan kuin minä maitoa kaupasta: nyt tarvitaan, on niin huono.. ja kadulla seisoo ihan hyvä auto, ainakin kun vertaa minun ruostepurkkiini.



Ei se minua haittaa muuten, mutta isompi lapsi, koululainen tekee jo vertailuja ja meillä ei ole samaan varaa. päiväkoti-ikäinen ei vielä tätä tajua.



Miten alempiarvoisena aikuset minua pitää, sitä en tiedä, mutta oletan, eten ole samalla viivalla, koska ensimmäinen tenttaus esim. vanhempaintoimikunnan kokouksessa on tiedusella uusilta naamoilta, että missä tämä asuu. Tarkkaa oli selvitys, että mikä omakotitalo jne. ja tarkkaan selitettiin, että "nyt me ollaan vuokralla siellä ja tuolla koska meidän asunto on remontissa" ja : "ai se on teidän talo..!!"

Minua vaivaa se, että minua vaivaa oma vuokralla asumiseni. Luulin että olen ennakkoluuloton ihminen, mutta se tarkoittikin sitä, että olin tottunut siihen että olen vähintään tasavertaisessa asemassa taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti tuntemieni ihmisten kanssa.

Itse nimittäin muutin eron myötä omakotitalosta rivitaloon. Ja sain käydä tämän saman keskustelun itseni kanssa muutaman kerran. Varsinkin kun eksä jäi asumana omakotitaloomme ja totesi lähteissäni:"Siis minähän en mihinkään rivariin muuttais, hyi."

Pitkään kun saavuin kotiin, tunsin hetken suurta pettymystä, että asun näin. Rivarissa, ja vieläpä pienessä asunnossa. Että miten tässä näin kävi. Olisi edes kaksikerroksinen ja yksi ylimääräinen huone. Mutta ei. Kun on yksitasoinen ja huoneitakin vain just se määrä, mitä tarvitaan. :D Siis oikeasti, minä mietin noin.

Kunnes yhtäkkiä tajusin, että hulluhan minä taidan olla. Nyt olen onnellinen. Siellä omakotitalossa en ollut. Nyt meillä on lasten kanssa juurikin se tarpeellinen ei ylimääräistä, muttei alimääräistäkään. Tässähän on hyvä olla.

Mutta toista vuotta tein tätä ajatustyötä. Tunsin itseni huonoksi. Ja tajusin sitten, etät tuskin kukaan muu edes ajattelee minun epäonnistuneet. Paitsi minä itse. Päätin oppia rakastamaan kotiani ja tätä ympäristöä. Ja onnistuihan se.

ulkonäöstä ja kodin siisteydestä/sisustuksesta, mutta ikinä en arvioi muita ihmisiä noiden asioiden mukaan. Aivan sama missä asut tai miltä kotisi näyttää, jos olet mukava niin viihdyn seurassasi :)

noin. me ainakin asutaan uudehkossa isossa oktalossa ja maksamme vain korkoja eli jotain 150 e kuukaudessa, maksatte varmasti enemmän mutta me asutaan upeasti pari sataa neliöisessä upeassa talossa. Panklle käy korkojen maksu ja meille tilanne on sama kun oltais vuokralla mutta paljon halvempaa ja kivampaa näin.

"Pakko" oli tähän kommentoida, vaikka heittääkin sivuun viestiketjun aiheesta. Tekisi mieli laittaa muutama kysymysmerkki jonoon ja todeta että meidän ihmisten älykkyysosamäärää on moneen junaan.

Miksi joku asuu? Miksi me olemme olemassa? ??? Siksi varmaan että meitä on niin moneksi.

Ihan mielelläni minäkin omaa maksaisin.

Mutta.

Alkupääomaa tai säästöjä ei ole. Palkka on pieni. Pankki ei anna lainaa edes asumisoikeusasuntoon 30 000 e.

Silti minun pitää pystyä maksamaan vuokra.

Joskus oli aika, etten saanut asumistukea. en saanut lainaa, kun pankin mielestä en pysty maksamaan yhtiövastiketta + lainaa takaisin, mutta vuokra, joka vie kolmasosan palkasta, on kuitenkin pakko pystyä maksamaan.

Ihan kerrostalosta oli tarkoitus se asunto hankkia, eikä edes miltään kalliilta alueelta.

Minun elämäni on mennyt toisella tapaa, joten mahdollisuutta säästämiseen ei ole ollut. Ei ole nytkään, tällä palkalla kahden lapsen yh:na.

eikä köyhyyskään haittaa. Ehkä sitten myöhemmin kun lapset jo liikkuvat itsekseen en välttämättä halua lastani mihinkään slummin tai vuorakasarmin nurkille notkumaan.

Joskus aikoinaan asuin vuokrakerrostalossa. Aidan toisella puolella oli tasan samanlainen elementtikerrostalo, mutta osaketalo.

Omat lapseni tutustuivat tyttöön, joka asui aidan takana ja lapsilla meni leikki kivasti. Otin lapset meille sisälle jäätelöllekin ja olin iloinen että lapseni saivat jo heti muuton jälkeen kaveria.

Kunnes lapset kertoivat, ettei tuo tyttö saa olla heidän kanssaan. Ei saa enää tulla meidän pihalle, eikä meille.

Lapsi oli kertonut tämän parvekkeen alaosan raosta, asuivat 1. kerroksessa aivan maan tasalla. Nämä lapset olisivat siis myöhemmin menneet samaan kouluun.

Muuta syytä en keksinyt kuin, että asuimme aidan väärällä puolella. Tuon tytön äiti olisi voinut kyllä ensin vakka tutustua minuun, ennenkuin tekee päätelmänsä. Olimme kyllä kaupungin vuokratalossa , olin yh, mutta kävin töissä ja olimme muutenkin aivan normaali tavallinen perhe. Aiemmalla paikkakunnalla meitä ei lokeroitu vääriin ihmisiin siksi, että asuttiin vuokralla. Monet muutkin asuivat.

Niin, miksi en itse mennyt tutustumaan perheeseen aidan toiselle puolelle, johtuu siitä etten ennättänyt. Lapsen äiti teki tuomionsa aivan saman tien, pelkän osoitteen perusteella.

Miksi minä olen parempi ihminen ja lapseni fiksumpia, jos ajan hyvällä uudella autolla ja asun omistusasunnossa? Miksi minun ihmisarvoni ja kyvykkyyteni vanhemmuuteen romahtaa saman tien, kun auto vaihtuu vanhaksi rotteloksi tai sitä ei ole ollenkaan tai muutan vuokra-asuntoon? Siivoojana en ole mitään, mutta toimistoapuloaisena olen fiksu ja älykäs ja siotten kun lähden opiskelemaan, arvoasteikossa hyppään vielä ylemmäs, olen täysijärkinen ja täysipäinen ihminen?

Miinusta tulee siitä jatkossa, ettei se ole kuin kouluasteen tutkinto.

Ja iso arvon pudotus siitä, etten tee enää ammattiania vastaavaa työtä vaan olen "alemmassa" työssä koska se on päivätyö, ja vakituinen, eikä sijaisuuksia ja määräaikaisuuksia .

Melkoisilla perusteilla tekin mammat ihmiset arvioitte !!

Kannattaisi ensin oikeasti tutustua perheeseen, lapsiin, vanhempiin, ennenkuin tuomitsee tai tekee yhtään mitään johtopäätöksiä !

Me asumme kaupungin parhaimmalla asuinalueella ja samoin melkein kaikki lasten kaverit. Tällä alueella ei ole vuokra-asuntoja (paitsi tietysti yksityisten vuokraamia taloja ja huoneistoja).

Kaikilla kavereilla on siis omat huoneet, pihat, hyvä ympäristö ja lyhyt matka kouluun ja päiväkotiin. Paitsi kummallakin lapsella on yhdet kaverit, jotka asuvat "tien toisella puolella" eri kaupunginosassa vuokrakerrostaloissa. Mielestäni se on hieman erilaista ja arveluttaa päästää lapsia sinne leikkimään.

Kyllä minä sitä mietin ja katson sisustusta ja siisteyttä. Oikeasti. Olemme tottuneet tietyn tyyppiseen asumiseen ja ympäristöön ja ne vaikuttavat lapsen kaveripiiriin (ainakin aika paljon). Huonomaineiselta alueelta löytyy monenlaista seuraa, joiden kanssa ei välttämättä tarvitsisi kaveerata. Nyt on jo nähty että siellä asuu lapsia, jotka eivät tunnista omaa ja toisen omaa, laittavat toisen päätä vesiränniin ym. Ei kiitos. Vähässä ovat kyläilyt heilläpäin. Meille ovat aina tervetulleita.

Helsingissä tuo on tavallinen tilanne kun kaupunkisuunnittelussa pyritään, että alueet sekoittuvat. Meillä on vähän päinvastainen tilanne, asutaan alueen kalliimmissa asunnoissa.



Kyllä mä luulen, että ihmiset keskimäärin kyllä huolehtivat pienten lasten kanssa siitä, että vAnhemmat on järkeviä ja "kunnon ihmisiä", jotta uskaltavat lapsensa sinne jättää. Joku sisustus on toissijainen poislukien juuri ne himohamstraajien kodit ja narkkiluolat.



Mutta kyllä ihmiset ennakkoluuloisia tuollaisissa lapsiperheympyröissä. Huomaan monien olevan melko varautuneita juuri työn ja sen mahdollisesti antaman mielikuvan tuloista kanssa.