Mitä ajattelette, jos lapsen tarhakaveri asuu "köyhästi"

kiinnosta. Ei sen tarvitse kaikkia kiinnostaa. Mua kiinnostaa, mut meillä on usein aika sekaista:) Ennemmin kiinnittäisin huomiota suhun- jos kaikki vaikuttaa olevan ok, niin ajattelet että ok. Ja jos kaikki ei vaikuta olevan ok niin ajattelen että tässä talossa on varmaan jotain huolia. Mut jokainen saa olla ihan sellainen kuin se on. Ja mun lapset saa myös leikkiä kaikenlaisten lasten kanssa kunhan ovat aikuisten valvonnassa ja leikki sujuu. Ja köyhyys- kyllä ihminen saa olla köyhä, herranen aika. Jos voin siinä jotenkin auttaa niin autan mielelläni. Itsellänikin on tosi hyviä ja tosi tiukkoja aikoja ollut elämässä.

noin. me ainakin asutaan uudehkossa isossa oktalossa ja maksamme vain korkoja eli jotain 150 e kuukaudessa, maksatte varmasti enemmän mutta me asutaan upeasti pari sataa neliöisessä upeassa talossa. Panklle käy korkojen maksu ja meille tilanne on sama kun oltais vuokralla mutta paljon halvempaa ja kivampaa näin.

mieti yhtään mitään kenenkään asumisista. Syynä se, että yksi hyvätuloisimmista tuttavistamme asuu 70-luvun kolmiossa (yksi lapsi). Olisi varmasti varaa asua leveämmin kuin muilla, mutta ei ole kiinnostunut pihatöistä tai omakotitalon kunnossapitotöistä. Käyttää rahansa matkusteluun ja muuhun mistä pitää enemmän.

Kaikilla ei vain ole tarvetta leveillä asumisellaan ja enemmän ihmettelen joitakin huonotuloisia, joiden on pakko yrittää elää leveämmin kuin mihin heillä on varaa. Tuskin ap:n asuminen ja asunnon sijainti niin suuresti ihmetyttää normaaleja ihmisiä, niitä rahalla päteviä ehkä.

että kaikki ne muut lapset asuvat omakotitaloissa, me ainoita vuokrakolmiossa.

Harrastamme kyllä sisustamista, on siis ammattikin, mutta tuli vähän luuseri olo:(



Pääsin yli nopeasti, en paljon mieti mitä muut ajattelevat.

Jos se tarhakaveri on sellainen että kiusaa ja lyö ja potkii niin sitten olisin enempi huolissaan.

Me asutaan 70- luvun talossa mutta asunto onnomistusasunto halutulla alueella, tarhassa kaverit on'paremmista' siis uudemmista 1990-2000 luvun taloista, mutta en usko että sillä on kellekkään merkitystä. Lähinnä mua säälittää ne velkavankeudessa elävät.

itse asutaan ns. hyvällä paikalla ja hyvässä rivarissa, mutta kun kumpikaan ei ole sisustajia ja muutenkin suositaan kierrätystä (vaikka varmasti saisi tyylikkäämpiäkin huonekaluja).



Ei pelätä, jos joku on vähän rikki tai repaleinen.. ja vähän laiskoja siivoamaan, että pyykitkin kasaantuu.. Ei siis tahroja yms. sotkuista.



Mäkin välillä mietin, että lasten kaverit asuvat niin tyylikkäissä kodeissa, että mitähän meistä ajatellaan.. sitten taas mietin, että loppupeleissä mitäpä väliä. Kaikkihan ne tuntee meidät ihmisinä edes jollain tasolla. Kerhosta, päiväkodista tai koulusta tuttuja. Oon se pulska nukkavieru höpöttäjä.



Ovet ovat avoinna, että aina saa tulla ja sumpitkin kiehautan.

Musta olisi helpottavaa jos jonkun tarha- tai koulukaverin perhe osoittautuisi ei-niin-hyvätuloisiksi, ihan siksi että haluaisin kasvattaa lapsiani vähemmän kulutuskeskeisiksi kuin mihin suuri osa niiden kaverien perheistä tuntuu tähtäävän.



Sen että on rahaa ei pitäisi automaattisesti tarkoittaa että ostetaan kamalasti tavaroita.

ei ainakaan ole väliä tollsilla jutuilla, enkä arvioi ihmisiä sen perusteella miten he asuvat.

kiinnostunut teistä ihmisistä enkä sisustuksesta tai asumismuodosta. Jos olette kivoja tai edes suht kivoja, niin eipä vaikuta asumisen puitteet, ja jos tosiaan teillä voi kävellä ilman että sukanpohjat on kaikessa töhnässä. (joidenkin kavereideni kohdalla sekin vielä menee, koska ovat tosi kivoja tyyppejä ja lapsia on monta, ei siinä niin ehdi siivota).

ei missä asutte jne.



Nousukkaat jotka juntteja ajattelevat näin yksinkertaisesti!!



Esim. köyhyys ei ole mikään häpeä, mutta ylimielisyys on!



Kaikkien ei todellakaan tarvitse olla sisustuksesta kiinnostunut. Se ei tee parempaa tai rikkaampaa yleensä köyhempää :)



Tärkeintä on, että lapsi voi hyvin, ja perhe voi hyvin. Pieni sekamelskakin kertoo, että lapset saavat olla lapsia, kunhan ei ole likaista/haisevaa!



Niinhän niissä Astrid Lindgrenin kirjoissakin on sellainen kotoinen epäjärjestys, ja niin on mukava katsella niitä Ilona W:n kuvittamia kuvia ko kirjoissa?



Joten älä murehdi!?

on pojan tarhakavereista ainoa vuokralla asuva. Asutaan hyvätuloisella alueella. Joskus tunnen vähän alemmuutta, ja joskus olen jopa toivonut että asuttaisiin alueella jossa olisi vähemmän rikasta porukkaa. Olisi jotenkin helpompi olla kun ei koko ajan vertaisi itseään muihin, niihin parempituloisiin. Mutta täällä on uusi päiväkoti jossa hyvä sisäilma, ja sen vuoksi lapsemme ylipäänsä voi siellä olla terveenä. Ei siinäkään olisi järkeä, jos oman huonon itsetuntoni vuoksi pidentäisin lapsen kotimatkoja ja tarhapäivää.



Ja kukaan ei muuten ole koskaan kommentoinut tätä meidän vuokralla asumista, joten en tiedä mitä sitten miettivät.

Olemme tietääksemme ihan mukavia aika tavallisia ihmisiä, ihan kohtuullisissa ammateissa.



Olemme nykyään ihan keskituloisia, joten emme ole edes pienituloisia, mutta minun venähtäneet opintoni ja epävarma työtilanne ja miehellä pitkään olleet melko pienet tulot (vaikkakin mieleisestään kiinnostavasta työstä) aiheuttivat sen, että emme päässeet kovin aikaisin asunnon hankintaan. Nykyään meillä on säästöjä ja jonkin verran sijoituksiakin, joten en pitäisi meitä köyhinä, mutta eihän nuo ulospäin näy, varsinkaan kun en tykkää keskustella rahasta.



t. ap

Mä olen itse oikea kotihiiri ja visuaalinen ihminen..monesti olen näissä ankeissa vanhoissa kerrostalolähiöissä ihan yleisesti ajatellut että viihtyykö joku oikeasti sellaisessa kun itselleni tulee heti siitä ankeasta yleisilmeestä surullinen olo. Samaa ihmettelen esimerkiksi vanhempieni kotona joka on kyllä omakotitalo mutta niin uskomattoman ankea sisältä ja sotkuinenkin..itse voisin huonosti jos eläisin siinä ympäristössä.

Ei omakaan kotini ole mitenkään järisyttävän kalliilla sisustettu mutta on kodikas, harmoninen ja siisti.

En siis tuomitsisi alueen perusteella mutta ankeutta saattaisin mielessäni taivastella jos ankeaa olisi.

Ei nimi miestä pahenna, jos ei mies nimeä. Eli itse omalla käytökselläsi saat muut ajattelemaan mitä ajattelevat. Ei millään vaatteilla tai asunnolla.



Toki jos on tosi likaista esim. vessa ja keittiö (siis pinttynyttä likaa) niin sitten mä en kyllä mielellään vieraile semmoisessa taloudessa. Mut jos on mukava ihminen ja viihdyn hänen seurassaan niin ei muulla ole väliä.

"Jos ootte kiva perhe niin ei haittaa :)"



Mulle tuli tästä vastauksesta hyvä mieli ja alkoi hymyilyttää.



Ja näinhän se menee.

En haluaisi kertoa että itsellä on iso oma talo. Aattelisin, että mitähän tuo ajattelee.

itse asutaan ns. hyvällä paikalla ja hyvässä rivarissa, mutta kun kumpikaan ei ole sisustajia ja muutenkin suositaan kierrätystä (vaikka varmasti saisi tyylikkäämpiäkin huonekaluja).

Ei pelätä, jos joku on vähän rikki tai repaleinen.. ja vähän laiskoja siivoamaan, että pyykitkin kasaantuu.. Ei siis tahroja yms. sotkuista.

Mäkin välillä mietin, että lasten kaverit asuvat niin tyylikkäissä kodeissa, että mitähän meistä ajatellaan.. sitten taas mietin, että loppupeleissä mitäpä väliä. Kaikkihan ne tuntee meidät ihmisinä edes jollain tasolla. Kerhosta, päiväkodista tai koulusta tuttuja. Oon se pulska nukkavieru höpöttäjä.

Ovet ovat avoinna, että aina saa tulla ja sumpitkin kiehautan.

miten jollekin tulee edes mieleen tuollaista? En ymmärrä tällaista luokka-ajattelua, en kertakaikkiaan. Minun mielestäni lähiökerrostaloissakin voi asua kivasti ja viihtyä, ja toisaalta kaikki ok-, rivari- tai jopa ökytalokodit eivät ole millään tavalla niin mainioita, että haluaisin välttämättä asua sellaisissa.

itse asutaan ns. hyvällä paikalla ja hyvässä rivarissa, mutta kun kumpikaan ei ole sisustajia ja muutenkin suositaan kierrätystä (vaikka varmasti saisi tyylikkäämpiäkin huonekaluja).

Ei pelätä, jos joku on vähän rikki tai repaleinen.. ja vähän laiskoja siivoamaan, että pyykitkin kasaantuu.. Ei siis tahroja yms. sotkuista.

Mäkin välillä mietin, että lasten kaverit asuvat niin tyylikkäissä kodeissa, että mitähän meistä ajatellaan.. sitten taas mietin, että loppupeleissä mitäpä väliä. Kaikkihan ne tuntee meidät ihmisinä edes jollain tasolla. Kerhosta, päiväkodista tai koulusta tuttuja. Oon se pulska nukkavieru höpöttäjä.

Ovet ovat avoinna, että aina saa tulla ja sumpitkin kiehautan.

sellainen olo, että tämän kirjoittajan kotona on kotoista ja sinne on aina tervetullut ja voi olla oma itsensä. Siinä ei enää ne pyykkikasatkaan haittaa:)

t. ap

hienoa, jos ihminen on oma itsensä. Tänä päivänä sisutus, kokkaus, vuosikertaviinit ja lastenvaatemuoti tuntuvat olevan joka toisen harrastus, joten on piristävää olla "normaalin" ihmisen seurassa ja kodissa.



Oma ongelma on täysin vastakkainen eikä sekään yhtään sen helpompi osa ole. Yleensä vältän kutsumasta ketään kotiimme tai erityisesti puhumasta rahaan liittyvistä asioista. Lapsipiireissä saa onneksi pitkään olla anonyymi.