Mitä ajattelette, jos lapsen tarhakaveri asuu "köyhästi"

(ihminen kun aina vertaa toisten normia siihen omaan normiinsa), mutta sitten kun tutustuisin teihin paremmin ja jos/kun saisin käsityksen, että olette hyviä tyyppejä, niin mitäs sillä sisustuksella sitten enää on merkitystä? Toisaalta itse olen myös sitä mieltä, että mieluummin tingin neliöistä kuin asuinalueen viihtyvyydestä, ts. en haluaisi että lasteni pihakaverit olisivat kaikki jotain ongelmaperheiden tapauksia, siksi ehkä ihmettelisinkin että jos todella olette hyviä tyyppejä, miksi asutte siellä missä asutte. Mutta sitten lopulta varmaan kuitenkin päätyisin siihen, että hittoakos se mulle kuuluu missä kukakin asuu! :)

Asun itse vuokralaisena alueella, jossa ilman sosiaalista rakentamista ei taatusti asuisi ketään tällä tulotasolla (mies sh, minä hoitovapaalla).



Minua vaivaa se, että minua vaivaa oma vuokralla asumiseni. Luulin että olen ennakkoluuloton ihminen, mutta se tarkoittikin sitä, että olin tottunut siihen että olen vähintään tasavertaisessa asemassa taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti tuntemieni ihmisten kanssa. En koskaan ajatellut että olisin itse se, jota kohtaan muut saavat olla ennakkoluulottomia, ja tämä ei ole ollenkaan hauskaa. Oma huono itsetuntoni estää minua kotiutumasta tälle alueelle ja kohtaamasta näitä muita ihmisiä sellaisina kuin he ovat, ajattelematta ensimmäisenä sitä Volvoa ja omakotitaloa. En ollut tiennyt, että ihmisillä voi olla näin paljon rahaa, tämä on minulle ihan uusi maailma. En koskaan aiemmin ollut tajunnut, kuinka erilaiseksi raha oikeasti elämän tekee, ennen kuin nyt, kun näen kuinka paljon enemmän nämä ihmiset voivat elämässään tehdä asioita tai jättää tekemättä, koska rahaa ei tarvitse niin hirveästi miettiä. Sellaiset asiat, jotka minun maailmassani ovat suuria, ovat näiden ihmisten elämässä aika pieniä.



Täällä asuessa minussa on herännyt jotenkin pettymys omaan ammattiini (eli siis sen palkkatasoon) ja muihinkin elämäni valintoihin, koska näen että osa on tosiaan osannut valita fiksumminkin.

asutaan ok-talossa ns. hyvällä alueella ja mua ei kanssa YHTÄÄN kiinnosta sisustaminen tms. eli vaikka talo on ihan nätti, niin ei täältä mitään design-kalusteita löydy, verhoihin ei ole satsattu ja pyykkikasat yms. ovat kyllä aina - ikävä kyllä - ihan näkösällä.



Mutta hei, olen huomannut että niin täällä on monella muullakin kun niitä muksuja leikkimään vie tai hakee, ei se että on talot ja autot todellakaan merkkaa sitä, että siellä sisällä olisi kaikki aina tip top. Ja miksi pitäisikään?



Mieluummin olen lasteni kavereille se mukava ja rento äiti, joka makaa sohvalla kirja kädessä ja kenen kotona ei tarvitse pingottaa laittaako sen käytetyn juomalasin väärään paikkaan - kuin se takakireä mutsi joka on heti siinä ovensuussa natisemassa kenkien kopistelusta ettei hiekkaa vaan tule sisälle (näitä täällä riittää).



Ja lapsikaan ei osaa vielä hävetä äitiään, joka ei ole aina tip top vaan juoksee homssuisen näköisenä aina viime tipassa joka paikkaan - vain jäädäkseen jonkun kanssa suustaan kiinni... :)



Ainoa, mikä ap:n aloituksessa hieman arveluttaa on se, että miten "pahamaineinen" se asuinalue oikeasti on eli uskaltaako lasten kasvaessa ja itsekseen kulkiessa antaa kulkea keskenään ulkona.

Ja ollaan muuttamassa vielä isompaan. Molemmat paritaloasuntoja pk-seudulla. Lisäksi pukeudutaan suht kalliisiin vaatteisiin ja matkustellaan paljon -tienaamme molemmat hyvin ja lapsi saa kauheat läjät leluja isovanhemmilta.



Minulla ei olisi ongelmaa kuvailemasi asian kanssa. Minulla pääasia olisi, että lapseni on turvassa vieraillessaan teillä ja että voin luottaa teihin. Varallisuudella ei olisi mitään merkitystä. Jos itse vierailisin teillä, minuun vaikuttaisi se miten meillä synkkaisi ja onko teillä muuten "täysjärkinen perhe". Eli juurikin se turvallisuuden tunne, että olette ihan tavallisia ja kaikki on kunnossa ja lapset viihtyvät keskenään. Eipä ole tullutmuuten aikaisemmin edes mieleen, että joku tämmöisiä pohtisi. Itse mieluusti vielä tuntisin jonkun vähävaraisen lapsiperheen, jolle voisin lahjoittaa kaikkea meiltä ylijäävää vaatetta ja leluja.olen itsekin köyhemmistä oloista enkä ole koskaan ylenkatsonut toisessa sosiaaliluokassa olevia, elleivät ole olleet muuten sekaisin (kännissä tms.) ja sekin sen takia, että pelkään heitä silloin.

Itse kun menen jonkun kotiin kylään, en kiinnitä niinkään sisustukseen huomiota. Minua ei kiinnosta arvostella toisten sisustusta. Eniten kiinnitän huomiota kodin siisteyteen.

Ainut mikä on joskus käynyt mielessä on se että kuinka hyvä lasten on leikkiä pihassa jossa norkoilee viereisen ostarin tenukepit. Eskari-ikäinen poikani kuuntelee pitkillä korvilla ja oli ikävää kun rupesi kyselemään mikä on huora kun Peten pihan sedät sellaisista puhui. Olivat ulkoilleet Peten kotipihalla keinuissa. Tiedät että lapset ei voi kasvaa pumpulissa mutta 6v en vielä haluaisi käydä ym keskusteluja.



Millainen itse asunto on on ihan sama kunhan asukkaat on mukavia ja huolehtivat lapsista kun ovat kylässä.

Inhoan kun lapset vertailee Dubai- loman hotelleja tai faijan bemareita ja yritän opettaa lapsille työnteon merkityksen. Täällä Etelä-espoon lähiössä joskus haastavaa kun tuntuu että kaikilla on heti kaikkea.

Mut on kasvatettu siihen, että ihmisiä ei arvostella pintapuolisesti vaan siten, mitä ihminen on sisältä :) Ei muo se teidän koti kiinnosta vaan se, millaisia olette ihmisinä! Jos olette mukavia, mikäs siinä, tullaan toimeen :) Mutta jos olisitte kauheita nirppanokkia ja omaan napaan tuijottelijoita, ei kyllä taidettaisi toimeen tulla.

Meillä on mieskin saanut hyvän kasvatuksen eikä arvostele ihmisiä kuuleman eikä pintapuolisesti. Sen takia varmaan sovitaankin niin hyvin yhteen, ei välitetä siitä, mitä muut toisista ajattelee vaan luodaan ihan itse se oma mielikuva muista ihmistä oman tapaamisen perusteella.



Tekstistäsi kyllä päätellen, me voitaisiin tulla tosi hyvin toimeen! Vaikutat kauhean vaatimattomalta ihmiseltä :) Älä välitä siitä, mitä MUUT susta ajattelee ;)

Monet muut asiat ovat mulle paljon merkityksellisempiä kuin se, miten kalliisti tai köyhästi joku asuu.



Paitsi että todellinen viimeisen päälle viritetty luksusasunto ja design-huonekalut ovat mulle vähän karvat pystyyn nostattava kokemus.



Meillä on ok-talo, ihan peruspakettitalo hyvin tavanomaisilla sisustusratkaisuilla. Se on meille ratkaisuna aavistuksen liian kallis (johtuen mm. Rakennusvirheistä seuranneista jatkuvasta remppatarpeesta), iso kerrostaloasunto saattaisi olla parempi. Iso siksi, että meillä on useampi lapsi, joista yksi liikuntavammainen = apuvälineet vievät paljon tilaa.

On ihan sama onko hanakkinut joitain kalliita sisustuslamppuja yms. wt-kamaa jopa osamaksulla, se että onko siistiä, kertoo paljon. Ja tunnen ihmisiä, joilla olisi oikeasti rahaa kuin roskaa, mutta ajetaan vanhalla autolla, tai asutaan siinä samassa talossa kuin 30 vuotta sitten jne.

Niitä perheitä jotka ei mieti sisustusta yhtään, koska kaunis koti kuitenkin lisää asumismukavuutta ja viihtyisyyttä ja sitä kautta parantaa elämisen tasoa.

noin. me ainakin asutaan uudehkossa isossa oktalossa ja maksamme vain korkoja eli jotain 150 e kuukaudessa, maksatte varmasti enemmän mutta me asutaan upeasti pari sataa neliöisessä upeassa talossa. Panklle käy korkojen maksu ja meille tilanne on sama kun oltais vuokralla mutta paljon halvempaa ja kivampaa näin.

"Pakko" oli tähän kommentoida, vaikka heittääkin sivuun viestiketjun aiheesta. Tekisi mieli laittaa muutama kysymysmerkki jonoon ja todeta että meidän ihmisten älykkyysosamäärää on moneen junaan.

Miksi joku asuu? Miksi me olemme olemassa? ??? Siksi varmaan että meitä on niin moneksi.

Hölmö ja nolo kysymys, mutta en kehtaa tätä missään muualla kysyä, mutta on alkanut mietityttämään.

Asutaan aika huonomaineisella alueella lähiössä 70-luvun kerrostalossa, koti ei kovin hyväkuntoinen vaikkakin reilun kokoinen, emme edes harrasta sisustamista, joten tämä on aika peruslähiöasunto, sisustus aika sekalaista, vaikka jotain harkittuja juttujakin on.

Lapsen päiväkodissa melkein kaikki asuvat kivoissa omakoti- tai rivitaloissa, vanhemmat yleensä ylempää keskiluokkaa. (Lapsi siis eri alueella päikyssä.)

Mua on alkanut viime aikoina mietityttämään mitä tarhakaverien vanhemmat miettivät, jos tulevat kylään.

Nyt kun anonyymisti voitte sanoa, kertokaa mitä ajattelisitte meistä.

Mulle ei merkkaa pierun vertaa jonkun perheen ulkoiset puitteet. Jos olette kivaa porukkaa, tykkään teistä, eikä se vaikuta mitenkän tulevaan kanssakäymiseemme, siis asumisenne taso ja tyyli.

Ja vastaavasti, vaikka joku asuisi millaisessa palatsissa ja kaikkialta paistaisi se, että rahaa on vaikka lampaiden syödä, niin jos porukka on epämiellyttävää, niin sitten on, enkä toiste kyläilemään vaivaudu.

Ja vanhan volvon, uusperheen ja standarditalon kanssa ollaan rupusakkia.

kanssa ja oon juuri eronnut. Vanhempi lapsi haluaisi pyytää kavereita kylään. Pitäis kehdata, mutta en ole kehdannut vielä kysyä päiväkodissa lapsen kavereiden vanhemmilta. Eivät edes tiedä meidän eronneen... olen vähän hölmö, tiedän. Mut yksityisessä pk:ssa tuntuu, että kaikilla on se ydinperhe ja omakotitalo ja iso Volvo. Mä taidan olla ainoa, joka kuskaa lapset bussilla sinne...

No, meitin kotona on lämmin meininki, kakluuna palaa ja vaiks ei sänkyä ees mulla vielä, niin silti oon onnellinen. Patja on ihan hyvä ja rakkautta riittää :)

Meillä on lapsi myös yksityisessä pk:ssa ja tuo "ydinperhe-omakotitalo-volvo" on aika yleinen yhdistelmä. Vaikka osa sentään kulkee bussilla ja asuu kerrostalossa...mutta ydinkeskustassa.

Tiedän aika hyvin mistä siis puhut:)

t. ap

huomaa, että määrättyjä perusoletuksia moni tekee asumisen perusteella. Hyvin ymmärrettävää sinänsä, teenhän niitä oletuksia itsekin. Kuten sen, että olemme automaattisisesti melko pienituloisia ja vähävaraisia. Minua tuo oletus ei ole haitannut ja meille kelpaavat erinomaisesti lahjoitetut lastenvaatteet yms, vaikka voin hyvin maksaakin. Kierrätän mielelläni, enkä harrasta lastenvaatteitakaan, joten muiden käyttökelpoiset kelpaavat erinomaisesti, sillä olen aika säästeliäs. Tarkoitus olisi joskus ostaa se talo tai rivari. Jonka säästämiseen nykyinen asumisratkaisu on aika hyvä.



Useampi olettaa automaattisesti myös, että asumme vuokralla. (Tämä on siis omistusasunto.)



Ymmärrettävästi myös ympäristön turvallisuus ja naapurusto herättää kysymyksiä. Naapurusto on yllättänyt positiivisesti: Pihassa on lapsiperheitä, joissa vanhemmat ovat esim. hoitotyössä tai opiskelevat, jotkut eronneita, muutama nuorena lapsensa hankkinut, pari maahanmuuttajaperhettä. Ihan tavallisen oloista väkeä, vaikka keskimäärin ilmeisesti aika pienituloista. Jopa ne, jotka elävät eri arvoin kuin minä, vaikuttavat kuitenkin lapsineen kunnon seuralta ja lapset ovat lähes kaikki oikein hyväkäytöksisiä. (En tarkkaan tiedä, kun itse ei tule puhuttua rahasta, joten tiedän vain sen mitä muut minulle oma-aloitteisesti kertovat.) Varmasti ongelmiakin joissain perheissä on, mutta päiväkoti-ikäisten porukassa se ei ainakaan näy.



"Tenukeppejä" ei pihassa tai lähikaduilla notku ja kielenkäyttökin on yleensä siistiä. Hieman kauempana näitä ongelmatapauksia näkee jonkin verran, mutta ei niin, että olisin pelännyt koskaan kulkea enkä osaa tällä hetkellä ajatella, että pelottaisi, kun lapsi isompana kulkee itse. Mutta sen näkee sitten.



Tämän alueen kouluista en tiedä, mutta voi hyvin olla, ettemme enää asu täällä silloin, kun lapsi menee kouluun.





t. ap

Me asutaan myös 70-luvun lähiössä ja lasten on täällä tosi hyvä kasvaa. Voipi olla, että ne omakotitalojen lapset kadehtivat sitä, kun lapset pääsevät pihalle ja siellä on aina kavereita.

Me asumme kaupungin parhaimmalla asuinalueella ja samoin melkein kaikki lasten kaverit. Tällä alueella ei ole vuokra-asuntoja (paitsi tietysti yksityisten vuokraamia taloja ja huoneistoja).



Kaikilla kavereilla on siis omat huoneet, pihat, hyvä ympäristö ja lyhyt matka kouluun ja päiväkotiin. Paitsi kummallakin lapsella on yhdet kaverit, jotka asuvat "tien toisella puolella" eri kaupunginosassa vuokrakerrostaloissa. Mielestäni se on hieman erilaista ja arveluttaa päästää lapsia sinne leikkimään.



Kyllä minä sitä mietin ja katson sisustusta ja siisteyttä. Oikeasti. Olemme tottuneet tietyn tyyppiseen asumiseen ja ympäristöön ja ne vaikuttavat lapsen kaveripiiriin (ainakin aika paljon). Huonomaineiselta alueelta löytyy monenlaista seuraa, joiden kanssa ei välttämättä tarvitsisi kaveerata. Nyt on jo nähty että siellä asuu lapsia, jotka eivät tunnista omaa ja toisen omaa, laittavat toisen päätä vesiränniin ym. Ei kiitos. Vähässä ovat kyläilyt heilläpäin. Meille ovat aina tervetulleita.

sitä pientä seikkaa, että hän jotenkin liittää vanhempien varallisuuden lasten käyttäytymiseen.

Asun itse uudella asuinalueella, jossa asuu vähintään keskituloista porukkaa, monet ovat hyvinkin varakkaita. Koulu on uusi ja viimeisen päälle varustettu.



En voi mitenkään sanoa, että lasten käytös korreloisi vanhempien palkan kanssa. Koulu on todella levoton, paljon levottomampi kuin edellisen alueen koulu. Ilkivaltaa on paljon, lähikauppa on ihan pulassa näpistysten kanssa jne. Se, että kulissit on kauniit ei kerro mitään siitä, paljonko huolenpitoa nuoret saavat, paljonko heitä huomioidaan ja minkälaista kuria heille pidetään.

ja asuinpaikkansa suhteen, on luultavasti välinpitämätön myös lastensa suhteen... En ole 61 vaan 60.

Mä tykkään sisustaa, mutta se ei tarkoita kalista makua vaan jatkuvaa kyttäämistä huutokaupoissa, kirppareilla, antiikkiliikkeissä, kauppojen ilmoitustauluilla , varastomyynneissä jne jne...

Mä rakastan solmittuja mattoja, mutta toisten matot ei tee mua surullisiksi =).Mä en myöskään sido rahojani autoon(joka on todellakin ostettu velalla/työsuhdeauto) vaan ajelemme yhdellä vanhalla autolla, korjaamme sen itse jos tulee ongelmia.

Muistetaan, että auto on todella huono sijoitus..

Lopuksi totean, että moni perhe elää jatkuvasti yli varojensa, perheissä on suuret ongelmat ja paljon surua ja tyytymättömyyttä.Sinä joka iloitset omasta kodistasi ja elämästäsi juuri sellaisena, kuin se on, olet kadehdittavassa asemassa, ei hän, joka ajaa uudella Bemarilla!!

Sisustamme "yhtään", mutta hyvin vähän. Tykkään kun tavarat ovat pitkäikäisiä, joten harkitsen hyvin pitkään mitä hankin, enkä tykkää heittää tavaroita pois vain siksi, että ne "eivät sovi tyyliini". Joten en kovin helposti hanki mitään, koska "joudun" pitämään sitä pitkään.



Toisekseen en ole erityisen kiinnostunut sisustuksesta, kulutan mielelläni vapaa-aikani pääasiassa muuhun. Olen kiinnostunut alastani, jolla olen töissä, joten käytän jonkin verran aikaani siinä kehittymiseen vapaa-aikananikin. Nykyään taas kun on aikaa, tykkään lukea jonkin verran. Minua kiinnostaa myös hieman myös historia ja psykologia sekä erityisesti talous ja sijoittaminen. (Minua kiinnostaa ennemmin perehtyä ja ostaa osakkeita kuin tehdä suunnitella ja toteuttaa keittiöremontti.) Liikuntaakin pyrin harrastamaan. Lisäksi nautin toisinaan vain oleskelemisesta (tai vaikka surffailusta esim. täällä), lapsen kanssa leikkimisestä, pulkkamäestä jne. Toisinaan tykkään myös uusien ruokien tekemisestä.



Nautin myös käydä syvällisiä keskusteluja, vaikka niille nykyään on harvoin tilaisuuksia. Tykkään kyläillä perheenä, tavata lapsen isovanhempia (jopa anoppia:) ja muutenkin vanhempia sukulaisia, vaikka näitä tuleekin tehtyä liian vähän. Toisinaan matkailemme.



Nuorempana olin niin paljon menossa matkoilla, töissä, harrastuksissa ja opiskeluissa, että koti oli vain usein vain paikka, jossa käytiin kääntymässä. Ehkä tätä samaa ajattelua näkyy minussa yhä, vaikka perheellisenä tuleekin vietettyä kotona enemmän aikaa. Minulle elämä on pitkälti muualla kuin kotona: Joko konkreettisesti "tuolla ulkona" tai ainakin ajatuksissa.



Sisustus tulee noiden ja useamman muun kiinnostavan asian jälkeen, joten sitä tulee tehtyä hyvin vähän. Kaunis asuinympäristö tuo varmasti monelle iloa, mutta itselleni on sen verran tärkeämpää asioiden ajattelu, oppiminen ja tekeminen, että visuaalinen puoli jää muun jalkoihin. Kauniin kodin nähdessäni, osaan kyllä sellaista arvostaa.



t. ap