Veljen vaimo välttelee miehen sukulaisia! :(

Aloitus voisi varmasti olla jommankumman mun kälyistä kirjoittama, pvm vaan ei oikeen osu.

En jaksa väkisin yrittää tulla toimeen niiin eri planeetoilta olevien ihmisten kanssa kuin mun miehen suku. Oikeesti monta kertaa menee ihan ohi että mistähän helvetistä tässä nyt edes puhutaan? Vaikka todellakaan en ole mieleltäni mitenkään vajaa. Sen verran outoa ja sisäänpäin kääntynyttä porukkaa tuppaavat vaan olemaan. Välillä ihmettelen miten miehestä on voinut sellasessa seurassa kasvaa normaali ihminen. Ei tarvi varmaan erikseen mainita, ettei olla kovin hunajaisissa väleissä.

Täälläkin yksi "veljen vaimo".

En oikeastaan inhoa miehen sukua mutten erityisemmin pidäkään, pitkästyn ja ärsyynnyn jos joudun olemaan kauan miehen perheen seurassa. Joskus lähden jonnekin sukujuhliin tai kylään mukaan mutta useammin ja mieluummin jään kotiin. Miestä ja lapsia en rajoita mitenkään menemästä ja pitämästä yhteyttä, en vaan tajua miksi mun pitäisi.

Sitä en siedä että miehen suku (tai ylipäänsä kukaan) tunkee meille ja kutsuu itseään kylään, mun mielestä jokaisen koti on ns. pyhä eikä sinne ole asiaa kutsumatta. Ärsyttää myös että pyytämättä tunkevat esim. muutto- tai remonttiavuksi ja sit pitäisi olla kamalan kiitollinen. Mieluummin hoidan hommat itse tai maksan ulkopuolisesta avusta kuin jään mihinkään kiitollisuudenvelkaan ja passaan ihmisiä.

Sama koskee muuten myös omaa sukuani, en vaan kamalasti pidä ihmisistä ja mitä vanhemmaksi tulen sitä introvertimmaksi muutun, en vaan jaksa mitään turhaa "paskanjauhantaa" ja ihmissuhteiden väkinäistä ylläpitoa vain siksi että ollaan samaa sukua. Eikä mulla ole ystäviäkään, pari hyvänpäiväntuttua siinä se enkä enempää ihmisiä elämääni kaipaakaan.

Eli siis vaikka mun miehen sukulaiset olis kuinka mukavia niin tuskin jaksaisin olla tekemisissä yhtään enempää, ei vain jaksa kiinnostaa.

Monesti edes lapsena suhteet eivät ole olleet lämpimät. Mieskin oli siskonsa taholta kadehdittu jo lapsena (näkisitte siskonsa kirjoitukset, joita lapsena kirjoitti veljestään) ja jatkuvasti kimpussaan.Lisäksi on pitkä välimatka. eli todennäköisestii kukaan ei välttele ketään, vaan kenelläkään vain ei ole suurempaa intressiä, tai kovin paljon yhteistä, miehen siskokaan ei ole kutsunut meitä.

Entäis jos hän häpeää teitä? Oletteko äänekkäitä ja onko teillä semmoiset sukujutut?

Meidän sukun on kyllä aivan hulluja, ja välillä mieheni vaan haluaa mennä kauemmäks heistä. En ota pahalla. Vihaan hänen perhettään.

Minä en jaksa miehen sukua, koska he ovat niin erilaisia kuin minä. Totta kai juttelen tavattaessa ja käyn pakolliset juhlat, mutta siinä se. He eivät arvosta koulutusta, eivät ole käyneet missään kuin kotikulmilla, istuvat tyhmän näköisinä ja ahmivat pullaa. Vieläkö näiden kanssa pitäisi viettää vapaa-aikaa? Voi moro.

Minä sain kaunaisia herjauskirjeitä kälyltä. Haukkui pystyyn, kun en mukamas huolinut häntä kaveriksi ja halusin hänelle pahaa. :P Todellisuudessa en edes ajatellut koko ihmistä koskaan. Kannattaa välillä käydä muuallakin kuin lähikaupassa, niin ei se oma napa muutu liikaa maailman keskipisteeksi. Ja se haukkuminen ei sitten tehnyt meistä kavereita. Lähinnä pelottaa koko hullu.

Hop!!

Yksi "veljen vaimo" lisää ilmoittautuu välttelijäporukoihin.

Huomasin jo seurusteluaikana, miten vähän minulla ja mieheni perheellä oli yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Pidin silti ystävälliset ja sivistyneen etäiset välit heihin. Vuosien varrella on kuitenkin tullut useampi sellainen yhteenotto sen porukan kanssa, että olen oman mielenterveyteni takia katsonut parhaaksi asioida heidän kanssaan vain pakolliset kuviot. En ymmärrä heidän logiikkaansa enkä hyväksy esim. sitä, että aikuiset ihmiset voivat suuttuessaan haukkua toisia mitä törkeimmillä nimillä, valehdella päin naamaa - ja olla seuraavana päivänä ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Miehen siskolta se on ihan normaalia käytöstä.
Minä en osallistu mihinkään miehen suvun kekkereihin. Kutsun heitä meidän lasten juhliin, koska he ovat lapsille tärkeitä. Salaa toivon aina, että eivät tulisi. Yleensä tulevat. Tsemppaan sitten sen muutaman tunnin sillä ajatuksella, että kunhan nuo porukat ovat ulkona, korkkaan viinipullon ja käperryn sohvalle. Toistaiseksi se on toiminut.
Minä en tiedä, onko kukaan miehen suvussa koskaan edes huomannut poissaoloani. EVVK.

En jaksa mieheni siskoa perheineen, koska meillä ei ole yhtään mitään yhteistä enkä pidä heidän tavastaan udella kaikkia henkilökohtaisia asioita kaikkien kuullen. Miehen sisko saattaa kahvipöydässä kysyä äärettömän henkilökohtaisia kysymyksiä eikä tajua että en niistä halua kaikille puhua. Heillä käy myös paljon vieraita ja he saattavat paukahtaa kaikkineen vieraineen meille kylään, ilmoittamatta tietenkin. En vaan pidä tuollaisesta tavasta, en voi mitään. Pysyttelen siis miehen sukulaisista erossa kun en vaan pidä heistä.

Vanha juttu, mutta täälläkin yksi, joka ei pahemmin välitä olla miehensä useimpien sukulaisten kanssa tekemisissä. Mullakin syy se, että en jaksa heitä. Aina kun suunsa avaavat, sieltä tulee arvostelua muista ihmisistä. Mitään muuta puheenaihetta ei heillä tunnu ikinä olevankaan, kuin haukkua muita.

semmosia paskoja ne veljien vaimot on.. hyvä saada todiste näinkin monen suusta.. luulin jo ihan omiani ajattelevani :)

En minäkään hengaa miehen sukulaisten kanssa. Ja jos vastakkain asetetaan vaikka miehen siskon lapsen ristiäiset tai tapaaminen oman kaverini kanssa, valitsen menon kaverini kanssa. En myöskään pakota miestä olemaan tekemisissä minun sukulaisteni kanssa. Mies ei ole koskaan tavannut heistä yhtäkään enkä ymmärrä miksi pitäisikään. Ehkä jossain maalla ollaan vielä kiinni lapsuudenperheessä ja pidetään sitä jonain primaariyhteisönä. Minä elän ystävien keskellä ja tapaan sukulaisiani harvoin, ehkä kerran vuodessa tai parissa. Itse olen 5v aikana kaksi kertaa tavannut miehen vanhemmat. Joo, tulee juteltua niitä näitä niin kuin nyt keiden vieraiden ihmisten tahansa kanssa, mutta siinä se. Miksi minun pitäisi käyttää vähä vapaa-aikani miehen sukulaisissa juoksenteluun, en minä ole noiden ihmisten lapsi enklä heille mitään velkaa.

Mäkään en ymmärrä ajatusta että miehen mukana olisi pakko tehdä sukulaisistakin läheisiä. En ymmärrä ap:ta. Mitä sä siltä naiselta haluat???

[quote author="Vierailija" time="20.12.2012 klo 14:31"]Tunnustan, olen "veljen vaimo". Toivottavasti ajatuksistani on sinulle hyötyä käsittelemään asiaa!

Olen sosiaalinen ja minulla on paljon ystäviä, viihdyn oman perheeni kanssa hyvin ja meillä käy usein vieraita. Tutustun helposti vieraisiin ihmisiin. Kuitenkin mieheni perhe on minulle vaikea pala, vaikka mukavia ovatkin. Yhteisen lapsen takia yritän pitää suhteita yllä ja tunnollisesti muistan merkkipäivät, lapsi askartelee kortteja ja ostan ajatuksella lahjoja. Kun miehen sisko tulee perheineen käymään meillä, kyselen kuulumiset, keitän teetä ja viihdytän lapsia. Teen tämän tunnollisena ihmisenä, en siksi, että haluan.

Miksi siis en halua olla miehen suvun kanssa tekemisissä... Ensinnäkin, ystäväni ovat "sukuni", enkä vain jaksa sitä, että elämääni tulee "kutsumatta" uusia ihmisiä. Haluan valita ihmiset elämääni. Tämä voi kuulostaa lapselliselta, mutta haluan korostaa, että toimin ystävällisesti ja huomioin miehen suvun tästä huolimatta. Toiseksi, miehen äiti ja sisko juoruavat asioistamme ja sisko on esim. googlannut minun työ-, asunto- ym. asioitani. En halua heidän tietävän minusta muuta kuin se, mitä itse heille kerron. Kolmanneksi, miehen sisko on tyrkyttäytynyt ystäväkseni (soittelee, viestittelee ja pyytelee apua minulta, vaikka olen kiireinen töissä ja lapsen kanssa) enkä halua liikaa läheisyyttä (koska sukulaisten ei mielestäni kuulu tietää liikaa asioistamme).

Tarvitsen siis omaa aikaa ja haluan valita ihmiset, joiden kanssa seurustelen. Olen miehen sukulaisten kanssa niin paljon kuin täytyy, mutta en enempää. Yksinkertaisesti pakottamalla ei tule hyvää, vaikka kuinka kaikki olisivat ystävällisiä. Koen, että rajojeni yli mennään välillä liikaa ja tuputtaudutaan ja että elämässäni on muutenkin jo tarpeeksi väkeä.

Tarkoitus ei ole loukata ketään, mutta yksinkertaisesti olemme liian erilaisia ja koen itseni ulkopuoliseksi.

[/quote]

Sori, mutta en vaan tajua, vaikka selitätkin hyvin. Siis tuota sukulaisjuttua... Tää on niin suomalaista.

Moni on täällä kertonut, että puolison perhe kohtelee heitä huonosti, juoruaa, tai on rasisteja tai jotenkin mt-ongelmaisia ja siksi hankalia - nämä ovat ymmärrettäviä syitä olla olematta tekemisissä. Mutta jos puolison perhe on ok niin kyllä minusta kuuluu normaaleihin käytöstapoihin käydä joskus anoppilassa ja esim lasten serkkujen synttäreillä. Niin vaan kuuluu tehdä, vaikka se olisikin tylsää tai miehen sukulaiset olisivat "erilaisia" kuin itse. Ei aina tarvitse mennä mutta välillä. 

Mun miehen veljen tyttöystävä on tuskallisen ujo eikä oikeasti koskaan sano mitään oma-aloitteisesti, ja vastaa yleensä yhdellä sanalla kun kysytään jotain, mutta tulee silti paikalle kun kutsutaan. Koska hänellä on käytöstavat (no uskon myös, että hän pitää meistä ainakin vähän).

Minulla on veli jota en ole tavannut 5-vuoteen. Emme ole riidoissa, mutta emme ole läheisiä. Minulla ei ole koskaan ollut mitään odotuksia hänen kumppaneidensa suhteen. lapsensa äidin kanssa jopa kaverustemme hiukan ja näimme joskus heidän eronsa jälkeen koska asuimme samassa kaupungissa.

 Kun näin 5 vuotta sitten veljeni oli hän uuden naisystävänsä kanssa paikalla. Tämä nykyinen selkeästi odotti, että koska olin olut hiukan kaveri tämän edellisen kanssa, alkaisin jotain ihme kuviota vetämään. Nyt on huomannut, että todellakaan en ala. Veljeni seurustelee tämän naisen kanssa ja se on täysin hänen asiansa. Lähetän Joulukortin johon laitan veljeni, hänen avopuolisonsa ja avopuolison pojan nimen. He ovat perhe ja minulla ei olisi mitään kiinnostusta mitenkään sotkeutua hänen valintoihinsa. Meidän muuten niin paskassa perheessä tämä on hyvä puoli. Kukaan sisaruksista ei koe oikeudekseen arvostella toisten valintoja.

Olen myös ollut veljen vaimo joka ei ole halunnut mennä tämän sukulaisten luokse käymään.

Kun menin ensimmäistä kertaa käymään miehen vanhempien luokse, odotin paljon. Ensi rakkauteni äidistä olin pitänyt todella paljon. Hän oli minulle nuorelle tytölle sellainen äitihahmo jota oma äiti ei ollut. Tämän miehen vanhemmat eivät kuitenkaan olleet kuten poikansa, helposti lähestyttäviä. He olivat kylmäkiskoisia. Istuin kahvipöydässä ja muut puhuivat vain oman sukunsa asioista ja jokainen oma yritykseni osallistua keskusteluun ohitettiin. Myöhemmissä vierailuissa keskustelunaiheet olivat toisten haukkumista ja juoruilua. Suku oli sisäänpäin lämpenevää ja minun joka oli paljon elämää ja erilaisia ihmisiä nähnyt oli vaikea löytää mitään yhteistä. Minulle haukuttiin miehen veljen vaimoa joten tietenkin fiksuna tajusin, että niin minuakin haukutaan. Vierailut olivat piinallisen rasittavia koska mitään aitoa yhteyttä ei voinut luoda.

Mies yritti painostaa minua sukulaistensa luokse, mutta minä kehitin häntä menemään yksin. Hän yritti väkisin pakottaa minut lähtemään, mutta kun menimme jätti minut yksin ja meni jotakin omiaan puuhailemaan. Annoin hänelle tilaa ja jopa painostin menemään sukulaisiinsa ilman minua, mutta hän halusi mieluummin roikkua seurassani. Tästä tietenkin minä sain syytettä, että estin miestä käymästä sukulaisissa.

Olin aikuinen ja maailmaa nähnyt ja suku omissa suppeissa ympyröissä pyörivää. Heille koko maailma oli juuri se miten he sen näkivät. Lisäksi heidän käytöksestään puuttui hyväksyntä ja toisenlaisen elämäntavan kunnioitus. Suvussa oli ihan mukaviakin ihmisiä, mutta ei oikeastaan ketään kehen oikeasti voisi luottaa.

Miehen sisko oli minua niin paljon nuorempi ja täysin kiinni perheessään joten minun itsenäistä elämää eläneen oli mahdoton löytää mitään yhteistä kieltä häneen.

Pyrin pitämään välit hyvänä, mutta en mene paikkoihin joissa minua kohdellaan halveksien. Jos minua kohdellaan kunnioittavasti ja hyvin kohtelen myös toista samoin. En myöskään ole tyhmä ja kaikenlainen piilo piikittely ja verhottu utelu kyllä huomataan. Toivon kuitenkin, että tulee päivä jolloin voisin olla aidossa suhteessa joihinkin suvun jäseniin.

[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 02:09"]

Olen myös ollut veljen vaimo joka ei ole halunnut mennä tämän sukulaisten luokse käymään.

Kun menin ensimmäistä kertaa käymään miehen vanhempien luokse, odotin paljon. Ensi rakkauteni äidistä olin pitänyt todella paljon. Hän oli minulle nuorelle tytölle sellainen äitihahmo jota oma äiti ei ollut. Tämän miehen vanhemmat eivät kuitenkaan olleet kuten poikansa, helposti lähestyttäviä. He olivat kylmäkiskoisia. Istuin kahvipöydässä ja muut puhuivat vain oman sukunsa asioista ja jokainen oma yritykseni osallistua keskusteluun ohitettiin. Myöhemmissä vierailuissa keskustelunaiheet olivat toisten haukkumista ja juoruilua. Suku oli sisäänpäin lämpenevää ja minun joka oli paljon elämää ja erilaisia ihmisiä nähnyt oli vaikea löytää mitään yhteistä. Minulle haukuttiin miehen veljen vaimoa joten tietenkin fiksuna tajusin, että niin minuakin haukutaan. Vierailut olivat piinallisen rasittavia koska mitään aitoa yhteyttä ei voinut luoda.

[/quote]

Tähän asti aivan kuin minä. Mieheni perheestä etenkin miehen veli käveli suorastaan huoneesta pois, jos joutui jäämään samaan huoneeseen kahdestaan kanssani. Ei ikinä puhunut minulle, ei koskaan katsonut jos puhuin. Eikä ole muslimi edes ;) Sovinisti kyllä on.

Exäni talossa jopa asuin nuorena. Heidän tasapainoiseen ja toisia tukevaan moderniin perheeseensä sovin hyvin, ja ex-anoppi oli läheinen puolin ja toisin. Myös kälyn kanssa olimme läheisiä, eikä minkäänlaiselle kilpailulle ollut tarvetta. Olimme ystäviä kauan eron jälkeen, vasta muutto kauas etäännytti. Sen sijaan mieheni epätasapainoisessa perheessä omatkin ongelmani tulivat esille. Menin aluksi mukaan miniän ja anopin keskinäiseen haukkumiseen. Kyse oli kömpelöstä selviytymisstragiasta, oli kauhea vimma saada hyväksyntä edes joltain suvusta. Kunnes tuli lapset, enkä enää tarvinnutkaan hyväksyntää henkisesti. Aikuistuin henkisesti rikkinäisestä lapsuudesta. Vetäydyin miehen suvusta, ja lasten takia tarkoituksella yritimme vierittää syyn minuun, että olen niin outo tms, (kuten itsekin aina minua kuvailivat). Vaan ei kelvannut sekään, että mies olisi hoitanut suhteita sukuunsa. Valokeila pysyi silti miniöissä ja suvun naisissa.

Epäilen osassa näitä tapauksia kyseessä olevan sisarusten piiloutuminen puolisoidensa selkien taakse. Ei ehkä tahallaan tai tietoisesti, mutta olisiko liian repivää miettiä sisarusten omia välejä? Tai sitten sisarus ei enää vain kiinnosta. Sehän on tietysti OK, kuten myös se jos sitä ei kehdata myöntää, vaan on helpompi ylläpitää kuvitelmaa, että käly estää miestä pitämästä yhteyttä.

[quote author="Vierailija" time="20.12.2012 klo 15:41"]

Miksi syytät veljesi vaimoa, jos veljesi ei itse saa pidettyä yhteyttä sukuunsa? Eikö silloin veljesi ole töykeä? 

[/quote]

Tähän.

Veljen vaimo on hankala ja töykeä ja outo ja sitä ja tätä ja tuota ja voi siunakkoon sentään.

No entäs sitten? Anna veljen vaimon sitten olla omissa oloissaan ja keskity veljeesi. Jos veljesi on itse, oletettavasti aikuisena ihmisenä, valinnut tuollaisen naisen, on hänenkin tehtävänsä miettiä ratkaisua mahdollisiin ongelmiin.

[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 04:04"]

 helpompi ylläpitää kuvitelmaa, että käly estää miestä pitämästä yhteyttä.

[/quote]

Jos tarkkoja ollaan, tässäkin tapauksessa veljen oma rooli olisi pääosassa. Miksi antaa tilanteen jatkua?