Veljen vaimo välttelee miehen sukulaisia! :(

^ Jospa ne kaverit on vaan ihan rehellisesti ja oikeasti teitä parempaa seuraa, ja veljesikin on huomannut tämän?

Itsekin koin pistoksen tästä alotuksesta. Mutta olo on niin pirun kiusaantunut ja vaivaantunut miehen suvun kanssa tekemisissä ollessa.  Ne ovat todella hillittyjä, hiljaisia ja muodollisia, kun taas itse olen paljon rempseämpi persoona. Varsinkin ruokapöydässä vallitseva hiljaisuus saa mut ahdistumaan! Toinen syy siihen että en pysty rentoutumaan on se, että suku on aina arvostellut miestäni ja koen sen samalla itseni arvosteluna, jolloin ajattelen koko aika sitä että mitä ne ajattelee. Tylsä tilanne, mutta...... Silti kuitenkin tapaan säännöllisesti mieheni sukua, en kutenkaan jokaisella kerralla, koska se on kuitenkin mieheni perhe enkä halua olla "ylimääräisenä". Ja joka kerta kun tapaan istun paikoillani, hymyilen ja osallistun keskusteluun (vaikka se keskustelu onkin vaivaannuttavaa ompas ilmoja pidellyt -keskustelua).

ei vaan kaikki koe oloaan mukavaksi toisten kanssa. Kannattaa ehkä veljelle sanoa että olisi kiva jos hänen vaimonsa olisi mukava ja tutustua paremmin? Ehkä jopa pyytää se pelkästään kahville?

Olen myös vlejen vaimo ja minä organisoin monta vuotta vierailut oman suvun ja miehen suvun kesken,ostin lahjat yms. Luovuin siitä koska väsyin siihen. En ole tätä miehelleni ilmoittanut,eikä tästä olla sen enempää keksusteltu. En vain enää yhtä touhukkaasti järjestä j aorganisoi,olen odottanut että mieheni itse järjestää. Vaan eipä ole järjestänyt,nyt ei sit olla kyläilty miehen sukulaisissa kolmeen vuoteen. He käyvät kyllä meillä ja olen aina yhtä ystävällinen ja ei ole mitään riitaa. Käymme kylläkin anopin luona mutta sekin menee nykyään niin että anoppi soittaa syömään. Mieheni on kyllä loistava isä j ahyvä aviomies mutta sukulaissuhteiden hoito on ihan retuperällä,se ei ole tärkeä asia hänelle.

Mä en kyllä muista tätä aloittaneeni enkä olevani ap, mutta niin on kun omasta "kynästä", että varmaan olen tän itse kirjoittanut...

Ja sitten täytyy vielä kommentoida, että ihmettelen suuresti miten tollanen toiminta saa täällä kannustusta ja peukutusta. Suurin osa on siis sitä mieltä, että puolison sukulaiset on vaan pakollinen riesa, joiden kanssa ei tarvitse koittaa tullakaan toimeen. Miettikää nyt, että itsekin olette niitä sukulaisia!

[quote author="Vierailija" time="27.03.2013 klo 15:25"]

Mä en kyllä muista tätä aloittaneeni enkä olevani ap, mutta niin on kun omasta "kynästä", että varmaan olen tän itse kirjoittanut...

Ja sitten täytyy vielä kommentoida, että ihmettelen suuresti miten tollanen toiminta saa täällä kannustusta ja peukutusta. Suurin osa on siis sitä mieltä, että puolison sukulaiset on vaan pakollinen riesa, joiden kanssa ei tarvitse koittaa tullakaan toimeen. Miettikää nyt, että itsekin olette niitä sukulaisia!

[/quote]

Niin ollaan itsekin sukulaisia, ja minä olen se kenen mielestä sukulaisuus ei velvoita yhtään mihinkään. Sellaisten ihmisten kanssa vietän aikaani, joiden kanssa minun on hyvä olla ja joiden kanssa saan olla oma itseni. Minä valitsin mieheni, kyllä, mutta en hänen sukuaan - sille en voi mitään. 

Koittakaa nyt ymmärtää, että kaikki eivät ole sukukeskeisiä! Missä se arvostus on meitä "veljien vaimoja" kohtaan? Ymmärrys?

Koittakaa nyt ymmärtää, että kaikki eivät ole sukukeskeisiä! Missä se arvostus on meitä "veljien vaimoja" kohtaan? Ymmärrys?

[/quote]

Kyllä mä sen ymmärrän, ettei kaikkien kanssa halua olla paras kaveri, enkä itsekään eriyisesti tykkää veljeni vaimosta. Mutta olis esm lasten kannalta kiva, ettei tarvis silti toisiaan vältellä ja oma veljeni ihmettelee itsekin vaimonsa toimintaa ja ovat keskustelleetkin asiasta. Niin että jos asia puolisoakin vaivaa, niin eikö jonkinlainen kompromissi olis paikallaan? Eikä vaan niin, että toisen puolen sukulaiset kutsutaan kylään ja vaan sillä puolella vaivaudutaan itse kyläileen?

Ihme eukkoja taalla nama 'veljen vaimot'. Ai ei huvita vai... ei jessus.

ap:n pointti on, etta kaikenlainen remontti/lastenhoito/muutto- jne apu miehen sukulaisilta kelpaa, mutta muuten seura ei maistukaan, eika edes kahveja viitsita keittaa kun miehen sukulaiset tulevat visiitille.

Olen ihan ihmeissani naista 'veljen vaimojen' vastauksista. Jokainen kestaa pari tuntia kahvitella silloin talloin, vaikka seura ei sita mieluisinta olisikaan. Kuuluu ihan peruskaytostapoihin!

Todellakin naen vaivaa miehen sukulaisten eteen, esim. joululahjat, laitetaan ruuat kun tulevat kaymaan, jne. On ihan itsestaan selva asia. Samoin edellytan, etta mies tekee parhaansa tullakseen toimeen minun sukulaisteni kanssa, olivat he sitten hanelle mieluisia tai eivat.

Perheena "edustetaan" kummankin puolen sukujuhlissa jne. Torkeaa olisi jos vain toisen puolen sukuun pidettaisiin yhteytta, jos viileisiin valeihin ei ole sen kummempaa syyta.

Laheisista valeista on ollut paljon iloa, seuraa ja kaikenpuolin positiivinen vaikutus meidan elamaan. Jos siella joukossa on jokunen mata omena, niin eiko ne voi jattaa omaan onneensa, ei niita valeja tarvitse kaikkiin katkaista.

Täällä myös veljen vaimo. Miehen perhe on ihan kiva, mutta selvästi miehen perhe, ei minun. Appikset ovat ok. Kälyn kanssa tullaan toimeen, mutta ei olla mitenkään epätoivoisen läheisiä. Jos jään kaksin kälyn kanssa, tunnen oloni vaivaantuneeksi, kun meillä ei ole oikein mitään puhuttavaa eikä juuri muuta yhteistä kuin sukunimi. Ei siis hengailla yhdessä ikinä. Joskus käytiin lenkillä yhdessä, mutta se oli tosi kiusallista.

Meillä onneksi molemmat osaavat nähdä vanhempiaan myös ilman puolisoa eikä kaikkiin sukujuhliinkaan ole aina pakko mennä yhdessä. On myös kiva viettää vapaapäivää itsekseen sen sijaan, että nököttäisi sukujuhlissa joissa ei ole kivaa. Mutta ei ikinä voitais tehdä sitä niin, että toisen suvulle tulisi tunne välttelystä. Meillä on käytöstavat kuitenkin mielessä.

Mutta HEI!

Sehän olen minä! EVVK miehen sukulaiset! Eivät liity mitenkään minuun, joten miksi pitäisi olla kiinnostuneita. Ja he todellakin ovat MIEHENI sukulaisia, joten tarjoilkoot heille mitä tarjoilee meillä ollessa jos huvittaa. Minä kestitsen omat sukulaiseni, enkä oleta miehen sitä tekevän.

Veljen avovaimo täälläkin. 
Puolison vanhemmista ja veljestä pidän, mutta sisko on yksi ylitsepääsemätön este. Alkuun odotin mielenkiinnolla koko perheen tapaamista,ja aiemmassa pitkässä suhteessa olin niin hyvissä väleissä exän sisarusten kanssa, että he olivat kuin omia sisaruksiani. Toisin kävi nyt. Sisko oli kai päättänyt, että aiempi naisystävä oli parempi, ja minä olen ylimääräinen riesa. Käytökseltään on muutenkin todella tökerö, kävelee mielummin pitkin seiniä kuin tervehtii minua asiallisesti. Eipä tule minään yllätyksenä, etten tuollaista siskoa halua tavata. Avokkini on nyt sitten keksinyt jostain, että minä estän häntä tapaamasta siskoaan. Näin ei todellakaan ole, vaan hän peilaa koko ajan minun ja oman siskoni tilannetta. Itse pidän hyvinkin tiiviisti yhteyttä siskooni, käymme toisillamme kylässä jne (toki kysyn puolisoltani, että sopiiko siskon tulla kylään, ja usein vielä järjestän asiat niin, ettei hänen tarvitse olla samaan aikaan kotona), mutta miksi tekisin sen saman hänen siskonsa kanssa, kun ei kiinnosta pätkän vertaa? Eipä tuo mieskään olisi minun siskoa pyytelemässä kylään, enkä minä siitä suutu. Hän saa itse luvan pitää yhteytensä omaan sukuunsa, minä hoidan välit omaan sukuuni. En myöskään ymmärrä, miksi minun pitäisi ostaa hänen sukulaisilleen syntymäpäivä- ja joululahjat, teen sen mielelläni omille sukulaisilleni, mutta kai tuon miehenkin olisi jotain tehtävä oman sukunsa eteen? Kaikki vaan vieritetään minun syyksi. 
Mutta eipä tosiaan kiinnosta tuollainen hapannaamasisko, joka on hyvin selvästi osoittanut, että en kuulu sukuun koskaan. Neito itse roikkuu äidissään kiinni, napanuora ei ole vielä kai irronnut, joka on sinänsä harmi, koska mielelläni viettäisin tuon äidin kanssa enemmän aikaa. Ei vaan onnistu, koska sisko on jatkuvasti joko soittelemassa tai kyläilemässä äidillään. Sallittakoon toki hänelle se.

Itse olen käly kuin myös mieheni veljen vaimo. Ihmettelen kyllä hänen käytöstä minua kohtaan. Itse olen paremminkins osiaalinen ja asiallinen. Kerran tämä käly kun istuttiin anoppilassa tai minä istuin keittiössä niin hän otti jakkaran istuutui siihen ja oli niinkuin mua ei olisi ollut olemassakaan (hänen luonteenlaatu tosi tintta ja jääpuikko), eipä ihme jossa anoppi kerran sanoi minulle että mun kanssa on niin luontevaa keskustella ja olen paljo miellyttävämpi. Useampi vuosi tunnettu ja harvoin nähdään niin kyllä minäkim nyt jo melkein 40 vuotiaana (hän muutamsn vuoden nuorempi) toivon ASIALLISTA kontakstia kun kohtaamisemme anoppilassa kestää jotain 2 tai 3 tuntia. Anoppi itse on aiva ihana ja tasapuolinen.

NO NIIN ARVON TINTAT PISSIKSET KOITTAKKAA NYT OPETELLA KÄYTÖSTAPOJA JA ELIMONOIKAAMOUKKAMAISUUTENNE. Minä loukkaannun jos vain yli kävellään eikä edes hymyä suoda kun puhenkin saa jo lypsää pieni positiivinen ele sanoissa ja katseessa piristää kummasti päivää.

Koska en ollut pidetty miniä ja se minulle kerrottiin selkeästi ja paikkani olisi ollut suvun ilmainen piika ja arvostelun kohde, pidin parempana jäädyttää välit ja elää omaa elämääni. Mies ei myöskään piittaa sukulaisistaan, ei ole koskaan piitannut, niin ongelmaa ei oikeastaan meillä ole.



En siis ole itsekäs tai muuta. Vapaassa maassa saa ihminen toimia niin kuin haluaa, jos ei riko mitään lakia, eikös? Kuka voi määrätä toisen elämästä?



En ryhtyisi ainakaan määräämään. Elän tätä omaa elämääni ja olen tosi tyytyväinen. Ilkeily ja määräily jäivät, kun pääsin eroon anopista ja kälystä. Pirullisia ovat kyllä ja tekevät kaikkensa tuhotakseen elämäni.

En jaksa mieheni sisarta, koska en pidä hänestä. Minusta hän on hirveä nalkuttaja. Aina, kun olemme heillä (esim. lasten synttäreillä), koko vierailu menee siihen, kun käly kiukuttelee miehelleen. En jaksa kuunnella sellaista. Minua hävettää kälyn miehen ja lasten puolesta. Kaikki on kälylle huonosti. Mies on laittanut maitopurkin väärälle hyllylle jääkaappiin, mies ei ymmärrä juuri oikealla hetkellä tehdä jotain asiaa, jonka voisi aivan hyvin tehdä vaikka 10 minuutin päästä jne. Helvetillinen nalkutus koko ajan.



Olen viettänyt mieheni kanssa heillä kaksi joulupäivällistä, ja sitten sanoin miehelleni, että tämän jälkeen en tule. Kälyn mielestä tuhosin häneltä sukujoulun. Miehelleni kyllä sanoin, että hän saa aivan vapaasti mennä siskolleen jouluna syömään, mutta ei mieskään halua mennä sinne kuuntelemaan sitä kiukuttelua. Haluamme viettää ihan omaa joulua omassa kodissamme oman aikataulumme mukaan. Sekin ihmetytti noissa sukujouluissa, että käly nimenomaan kutsui meidän syömään, ja sitten viikko ennen joulua hän ilmoitti, että minun pitää sitten tehdä heille joululaatikot. En ymmärrä. Eikö kutsu tarkoita sitä, että isäntäväki tarjoaa syömiset? Eri asia olisi ollut, jos käly olisi alkujaan ehdottanut, että pidetään nyyttäriperiaatteella joulupäivälliset. Mutta tuo, että ensin kutsutaan, ja sitten paljon myöhemmin ilmoitetaan, että pitää tuoda puolet ruuasta mukanaan.



Kälylle kelpaa lastenhoitoapu, hän laittaa lapsensa meille yökylään, että pääsee itse ryyppäämään. Häntä ja hänen miestään ei kyllä ole näkynyt meidän apunamme kertaakaan näinä vuosina, kun olemme hartiapankilla rakentaneet itsellemme kotia. Minun sukulaisiani on kyllä käynyt talkoissa ja oma-aloitteisesti apuna kahdensadan kilometrin päästä.



Se oli kälyltäni viimeinen pisara, että hän tilasi meille lahjan mutta "unohti" maksaa sen. Itse jouduimme loppuviimein maksamaan hänen ostoksensa.



Jaksan pitää yllä ystävällistä keskustelua kälyn kanssa, mutta mikään sydänystävä hän ei minulle ole. Silloin kun hänen miehensä ei ole läsnä eikä hänellä ole ketään, kenelle nalkuttaa, hän puhuu itsestään. Minä minä minä minä. En jaksa kuunnella sitä.



En estä miestäni tai lapsiani tapaamasta häntä ja hänen perhettään, ja menen kyllä hänen lastensa synttäreille, mutta siinäpä se sitten. En viihdy hänen seurassaan. Hän on todella rasittava.



Ja jos meille tulee yhtäkkiä kutsumatta, en voi laittaa pöytää koreaksi. Meillä ei ole joka päivä pullaa tai pipareita. Niitä ostetaan vierasvaraksi, jos tiedetään etukäteen joku tulevaksi. Pelkkää kahvia en vieraille tarjoa. Jos ei ole kahvileipää, ei saa kahviakaan. Eri asia sitten, jos yllätysvieraat tuovat pullapussin mukanaan.

Miehen suku olisi nyhtänyt minut tyhiin jos olisin siihen pelleilyyn alkanut.

Ja ei, en ole vastuussa siitä, että mies ei pidä sukuunsa yhteyttä. En ole mieheni vartija ja en voi pakottaa häntä olemassa sisaruksiinsa ja äitiinsä yhteydessä, jos hän ei halua.

Koska en ollut pidetty miniä ja se minulle kerrottiin selkeästi ja paikkani olisi ollut suvun ilmainen piika ja arvostelun kohde, pidin parempana jäädyttää välit ja elää omaa elämääni. Mies ei myöskään piittaa sukulaisistaan, ei ole koskaan piitannut, niin ongelmaa ei oikeastaan meillä ole. En siis ole itsekäs tai muuta. Vapaassa maassa saa ihminen toimia niin kuin haluaa, jos ei riko mitään lakia, eikös? Kuka voi määrätä toisen elämästä? En ryhtyisi ainakaan määräämään. Elän tätä omaa elämääni ja olen tosi tyytyväinen. Ilkeily ja määräily jäivät, kun pääsin eroon anopista ja kälystä. Pirullisia ovat kyllä ja tekevät kaikkensa tuhotakseen elämäni.

huomaa kuinka erilaisia ihmiset ovat ja kuinka kaukana voi olla ajatukset ja maailmat toisistaan!



Toiset ovat sosiaalisempia ja sukurakkaampia kuin toiset. Aikuiset ihmiset kyllä tietävät mitä tekevät ja mikä on kenellekin paras ratkaisu. Helpompaa olisi kaikilla jos ihmiset kunnioittaisivat toisiaan sellaisina kuin ovat.

suvussanne voi olla tapoja, joita veljesi vaimo ei sulata. Ne eivät välttämättä kohdistu edes suoraan häneen, vaan sivusta seuraaminenkin tekee jo tuskaa.

Me olemme naimisissa olleet 2v, yht. 6v yhdessä. Ei lapsia. Miehen sukulaiset mukavia, erityisesti siskon perhe. Heidän kanssaan viihdyn. Mutta anoppi ja appi. Ovat molemmat eronneet ja on uudet puolisot. No okei appi ei oo niin paha (koska he ovat kiinnostuneita enemmän uuden puolisonsa suvusta), mutta anoppi.. Aina kun sinne menee niin se on kuin juhlahetki, en jaksa sitä hössötystä... en jaksa ja tulen pahalle tuulelle kun mietinkin asiaa. Anoppi on siis todella ystävällinen mutta mua ei vaan kiinnosta sen seura. Evvk. Anoppi on varmaan huomannut sen, että en tule juuri koskaan mukaan kun mieheni käy siellä kylässä. En haluaisi loukata, mutta en jaksa mennä sinne tuijottamaan kelloa, että milloin saa lähteä pois. Vaikka siis ei siellä oleminen ole mitään kidutusta mutta.. en vaan tykkää? En osaa selittää:/ Kauhulla odotan sitä jos saadaan lapsia ja sitten kun anoppi haluaa tunkea meidän elämään enemmän... Mun äiti tulee olemaan se ykkösmummo, sori. Tiedän, olen kamala, mutta näin tulee varmaankin käymään... No okei, ehkä en ole niin paha kuin veljesi vaimo, koska välttelen vain anoppia...

joak sitten heivaa sut pihalle elämästään kun vaimon äiti on Ykkönen".

Miten helvetin keskenkasvuinen pissis sanoo että tulee pahalle tuulellekin kun ajattelee kuinka anoppi tekee sun vierailusta juhlahetken ja hössöttää?

Mä todella säälin sun anoppia jonka poika on nainut käärmeen vailla normaalia empatiaa.

Entäs muuten jos se mies päättääkin, että hänen äitinsä on se ykkösmummu? Mikäs sitä on vain toinen osapuoli päättämään?

Niin ja jos sattuu olemaan aikuinen ihminen eikä keskenkasvuinen vajakki, saattaisi vallan ymmärtää, että niitä mummujakaan ei tarvitse laittaa paremmuusjärjestykseen. Se kun ei ole aikuisen ihmisen toimintaa.

T: yksi jonka lapsilla on 3 mummia, 2 isomummia ja 3 vaariakin, ja jokaisella tilaa elämässä ja sydämessä.

...tällainen veljen vaimo.



Ei mieheni suvussa ole vikaa, he ovat mukavia ihmisiä.

Minä en ole sosiaalinen... en välitä seurustella omankaan sukuni kanssa, kavereidenkaan luokse ei tule lähdettyä kovin usein, kun työpäivän jälkeen mieluiten hoitaa kotihommat ja nauttii hiljaisuudesta. Ihmisiä tapaan mieluiten kahdenkesken, silleen että on aikaa jutella. Mitä isommat bileet, sitä varmemmin minä jään kotiin.



Mulla taitaa olla suurin ongelma miehen sukulaisten suhteen mies itse. Sukulaiset on kaukana, useita satoja kilometrejä, joten sinne ei poiketa tuosta vaan pariksi tunniksi. Majoitukset on aina sukulaisten nurkissa, koskaan ei mies suostu mökkiin tai hotelliin. Kun perille päästään, minut ja minun toiveeni unohdetaan täysin ja mies juoksee pitkin pihoja, metsiä hoitelemassa jotain pikkupuuhia. No, tuo on vähän ongelma kotonakin, kun miehen on kokoajan tehtävä jotain.



Ja jotenkin ne sukulaiset vielä kuvittelee, että minun, vieraan, pitäisi myös puuhata jotain hyödyllistä.... ainakin voisin ihan hyvin alkaa emännöidä anoppipuolen keittiössä.

Kyllä minä haluan kotonai emännöidä ihan itse, en todellakaan halua vieraita kaivelemaan kaapista "mitä syötäis".... joten minun on tavattoman vaikea tehdä siten toisten kodeissa.



Me tupsahdetaan vierailuille omien aikataulujemme mukaan....en tiedä miten mies niitä majoituksia sopii. Meille saisi vastavuoroisesti poiketa, mutta jos siskot odottaa kutsua ja mieheni odottaa että sukunsa tulee kutsumatta, niin eipä tuossa toiveet kohtaa.



Mutta suurimpana toiveena mulla varmaan on, että kun silloin tällöin käydään, niin älkää kutsuko koko sukua samana iltana mihinkään kissanristiäisiin. Mieluumin sitä sitten kävisi kunkin luona vähemmällä metelillä ja juttelisi kaffekupin äärellä kaikessa rauhassa.

Tapaan miehen sukulaisia muutaman kerran vuodessa. Mies tapaa heitä korkeintaan kerran kuussa. Hänellä on ihanat vanhemmat ja veljen perhekkin on todella mukava.



Mutta mieheni vierailut sukulaistensa luona ovat minulle ainoat hiljaiset hetket yksin kotona. Todellakin aion pitää näistä hetkistä kiinni. Ja tiedän olevani itsekäs.

Minulla on yksi veli ja olisi kauheaa, jos en saisi olla paljon tekemisissä hänen ja hänen perheensä kanssa. Miehelläni on useampi sisarus. Yksi mieheni veli oli naimisissa naisen kanssa, jolla oli varmaan jotain mielenterveysongelmia. Hän LUULI että me muut sukulaiset pidämme itseämme parempana kuin hän. Hän kuvitteli ties mitä (että suurinpiirtein koitan iskeä hänen miestään). Hän "mökötti", kun oli pakolliset tapaamiset esim. syntymäpäivät. Hän tiuski miehelleen ja oli myrtsinä. Joulunakaan ei mieheni veli ollut tekemisissä meidän muiden kanssa.



Sitten lopulta koitti se päivä, että kuulimme avioerosta. Mieheni veli alkoi jälleen tavata meitä sukulaisiaan. Veljellä on nyt uusi puoliso ja jopa muuttivat lähemmäs meitä ollakseen enemmän tekemisissä. Ihanaa kun serkuksilla on toisensa