Mikä on ollut tähän astisen elämäsi pahin koettelemus/tragedia? Itsellä

Parhaan ystävän syöpäsairaus ja kuolema, isän kuolema, äidin ja siskon leikkaukset, keskenmeno, uusi vauva, muutto, miehen ja oman työpaikan vaihto sekä kahden homekorjaustalon loukussa oleminen, oikeutta käytiin korkeimpaan oikeuteen saakka.

-miehen teini-ikäisen siskon kuoleminen onnettomuudessa

-isäni hylkäsi täysin perheeni löydettyään erottuaan äidistäni 30-vuotisen liiton päätteeksi täysin yllättäen

-avioero

-ero miesystävästä

-ja muita pienempiä juttuja

selviytynyt aktiivisen itseterapoinnin ja terapiapalveluiden käytön ansiosta

Hautajaispäivä oli elämäni hirvein.

Lapsenvahti ravisteli vauvaamme niin, että lapsi joutui sairaalaan. Neurologiset tutkimukset yhä kesken.

AV on kummiskin vakiolukijalle aika pieni maailma. Mä olen näistäkin kirjoittajista muistanut/tunnistanut tarinan varmuudella ainakin neljässä tapauksessa.



Kamalia asioita sattunut teille :( Itsellä pahinta "vaan" esikoisen 6-vuotiaana saama adhd/asperger-diagnoosi, ja tämän erityislapsen aiheuttama haastavuus arkeemme.

Niitä ihmisiä, jotka onnistuvat elämäään onnellista elämää vaikeuksista huolimatta. Tunnen tällaisia, joilla on ollut rajuja kokemuksia, kuolemaa ja pahoja sairauksia, mutta silti ovat postiivisia.



Itse en ole tässä onnistunut, vaan sairastuin masennukseen isäni kuoleman jälkeen, samoin oman vakavan sairauden iskettyä. Nyt kyllä olen taas positiivisempi, mutta en edelleenkään mikään Pollyanna, kuten tahtoisin.



Mikään ei ole niin typerää kuin antaa olossuhteitten pilata elämänsä ja rypeä siinä pahoinvoinnissaan. Se on turhaa. Kaikesta voi selvitä ja mennä eteenpäin.

Eteenpäin ei voi mennä, jos katsoo taaksepäin.

pahinta kuitenkin oli siskon sairastuminen syöpään ja kuolema.

Mikään ei ole niin typerää kuin antaa olossuhteitten pilata elämänsä ja rypeä siinä pahoinvoinnissaan. Se on turhaa. Kaikesta voi selvitä ja mennä eteenpäin.

antaa tällaisia hurskastelevia ja näsäviisaita neuvoja ihmisille, jotka syystä tai toisesta eivät vaan selviä. Vaikka kuinka haluaisivat ja yrittäisivät. Eri ihmiset kun on katsos varustettu varsin erilaisin psyykkisin voimavaroin. Toiset selviää, toiset ei.

ex raiskasi minut ja tulin raskaaksi. Niinpä vietin juhannusaattoa sairaalassa, jossa tehtiin lääkkeellinen keskeytys :(



Sain vielä viimevuonna flashbackin tapahtumasta ja olin aika sekaisin. Joten sain mieliala lääkityksen, ja nyt tunnen oloni omakseni.



Kävin keväällä ryhmäterapiassa kyseisestä asiasta. oli hyvä, mutta harmittavan lyhyt.

Isän kuolema...

Siinä ne pahimmat, muut vastoinkäymiset tuntuu niin pieniltä verrattuna noihin

Eli vauvasta 18v ikään asti, kukaan ei piuttunut eikä pelastanut, vaikka naapuri ja suku tiesi millainen hullu isäni on ja mitä hirveyksiä meillä tapahtuu. En edes jaksa alkaa kertomaan mitä mielipuolisia juttuja isäni teki.



Näennäisesti voin hyvin (akateeminen tutkinto, ura, oma talo, perhe, avioliitto yms jutut) mutta todellisuudessaen todellakaan. Traumat seuraa läpi elämän, samoin jatkuva pelkotila, stressi ja varuillaanolo, herään joka rasahdukseen, olen valppaana koko ajan hyökkäyksen varalta jne.



Vanhempiini on tasan tarkkaan välit poikki nyt ja tulevaisuudessa.

Mikään ei ole niin typerää kuin antaa olossuhteitten pilata elämänsä ja rypeä siinä pahoinvoinnissaan. Se on turhaa. Kaikesta voi selvitä ja mennä eteenpäin.

antaa tällaisia hurskastelevia ja näsäviisaita neuvoja ihmisille, jotka syystä tai toisesta eivät vaan selviä. Vaikka kuinka haluaisivat ja yrittäisivät. Eri ihmiset kun on katsos varustettu varsin erilaisin psyykkisin voimavaroin. Toiset selviää, toiset ei.

Viekö jotenkin k.o. henkilön elämää eteenpäin? Vai tukeeko alaspäin syöksymisessä?

Mikään ei ole niin typerää kuin antaa olossuhteitten pilata elämänsä ja rypeä siinä pahoinvoinnissaan. Se on turhaa. Kaikesta voi selvitä ja mennä eteenpäin.

antaa tällaisia hurskastelevia ja näsäviisaita neuvoja ihmisille, jotka syystä tai toisesta eivät vaan selviä. Vaikka kuinka haluaisivat ja yrittäisivät. Eri ihmiset kun on katsos varustettu varsin erilaisin psyykkisin voimavaroin. Toiset selviää, toiset ei.

Viekö jotenkin k.o. henkilön elämää eteenpäin? Vai tukeeko alaspäin syöksymisessä?

ja tosi naiivia mennä "neuvomaan" mitään yleispätevää hömppää. Toisen surua voi kunnioittaa muuten ihan vaikka vaan olemalla hiljaa.

Eli vauvasta 18v ikään asti, kukaan ei piuttunut eikä pelastanut, vaikka naapuri ja suku tiesi millainen hullu isäni on ja mitä hirveyksiä meillä tapahtuu. En edes jaksa alkaa kertomaan mitä mielipuolisia juttuja isäni teki. Näennäisesti voin hyvin (akateeminen tutkinto, ura, oma talo, perhe, avioliitto yms jutut) mutta todellisuudessaen todellakaan. Traumat seuraa läpi elämän, samoin jatkuva pelkotila, stressi ja varuillaanolo, herään joka rasahdukseen, olen valppaana koko ajan hyökkäyksen varalta jne. Vanhempiini on tasan tarkkaan välit poikki nyt ja tulevaisuudessa.

jollekinhan esim jäähypenkkikin on "sadistista"

ootko muuten sama joka vastas sijaislapsiketjuun muutama pvä sitten?

pahoinpitelevä exä, joka lopulta jätti toisen naisen takia, vanhempien kuolemat...



Nyt on ollut monta vuotta seesteistä. Lähipiirissä on sattunut kaikenlaista, mutta en ole ottanut niitä omaksi surukseni vaan olen tukenut surevia.

Kukaan ei etukäteen tiedä miten toimii.

Joskun tuntuu "arvostelulta" sanoa että "minä en ikinä selviäisi".

Kukin menee tavallaan. Surun määrä ei ole siitä kiinni menettääkö otteensa lopullisesti, tekee heti uuden lapsen/tai perustaa perheen, tai kuka mitenkin.

Voimia teille kaikille

Mieheni sai sairaskohtauksen 33-vuotiaana ja joutui moneksi kuukaudeksi sairaalaan. Meillä oli puolivuotias lapsi. Samalla selvisi, että miehelläni oli ollut toinen nainen ja hän oli sössinyt raha-asiamme.



Nyt mies on toipunut aika hyvin, raha-asiat ja kaikki muutkin on paremmin. Meillä on nyt kaksi lasta.

Vanhan isäni kuolema.

Sadistista on mm:

Lukitseminen ulos pakkaseen ilman vaatteita

Kuristaminen

Tukasta vetäminen pitkin lattiaa

Potkiminen

Lyöminen

Piiskaaminen remmillä, risulla, johdolla, puuklapilla

Ruuatta oleminen

Ystävien ja kavereiden kieltäminen

Jatkuva aresti

Uhkailu jatkuvalla syötöllä

Lapsen lemmikin hävittäminen kiristyskeinona



Ja sen sellainen. Olisipa tosiaan mullakin elämäni suurin väkivallan kokemus joku jäähypenkki. Ja olisinpa tullut huostaanotetuksi!!! Mutta 70 luvulla neuvola tai kouluterkka ei tehnyt mitään, varsinkin kun äiti valehteli ja salaili vammoja ja mahdollisti isän "harrastuksen" pitämällä kultaiset kulissit raivopäisesti pystyssä. Olimme ns hyvä perhe ulkopuolisten silmissä.