väsynyt äiti ja sitten ne isoäidit...

Kyllä tässä pärjätään, koska pakko on. Ei se itku, huuto ja muu itsessään ole se mikä minua lannistaa, vaan se, että isoäidit eivät tunnu välittävän vähääkään vaikka heidän läheisensä on uupunut ja voi pahoin. Mutta he tuskin tietävätkään millaista tämä on, kun ovat itse lykänneet lapsensa isovanhemmille kasvamaan.

Kiitos myötäeläjille!

Miehen pitäisi olla tukena. Hän on se lähin ihminen ja myös lapsesta vastuussa. Tajuta sun väsymys ja tehdä kaikkensa että sulla parempi olo. Hommata sitten apua, jos ei itse ole paikalla. Miehellä vastuu toisella tavalla kuin isovanhemmilla.

Olen nyt jutellut äitini kanssa puhelimessa kun sain vauvan nukahtamaan. Hän ei kuulemma lapsia halunnut koska tämä maailma on niin paha, mutta teki kuitenkin yhden isäni mieliksi koska isäni halusi lapsia koska niitä kuuluu olla. Isä oli kuitenkin kuulemma pettynyt kun olinkin tyttö. Ja isä sitten lopulta häipyikin ja ryhtyi isäpuoleksi toisen naisen pojille. Miehen palkka ei vielä kummoinen ole, mutta ravaa joka reissuun minne työnantaja vain keksii käskeä koska tavoittelee palkankorotusta ja korkeampaa asemaa. Olen sanonut että hänen läsnäolonsa lämmittäisi minua enemmän kuin ylimääräinen raha. Me tulemme ihan hyvin toimeen kun rahaa ei laiteta mihinkään ylimääräiseen. Nyt olen päättänyt keskittyä vain omaan selviytymistaisteluuni että selvitään sekä tyttö että minä (ja koira!) selväjärkisinä tästä hullunmyllystä läpi! Nyt kun saisi vielä unenpäästä kiinni. Nukahtamislääkkeet voisivat tosiaan olla hyvä juttu tähän elämänvaiheeseen. Ja syömättömyys - siihenkin tottuu, kun joku tuolla haukkui provoksi siitä syystä. Mutta umpiväsynyt surullinen ihminen ei ajattele ensimmäisenä ruokaa, etenkään kun ruoan tekemiseen ei tule tilaisuuksia. Sitä vain halusin sanoa, että nämä hyväkuntoiset virkeät eläkeläiset ovat tuossa aivan vieressä ja näkevät mitä elämässäni tapahtuu, mutta se ei ole paljoa näitä 50-luvun kasvatteja hetkauttanut. He näkevät että joudun pärjäämään paljon yksin, mutta eivät halua auttaa, vaikka ovat itse aikoinaan saaneet ylenmäärin apua, suorastaan vapautuksen kasvattajan tehtävistään. Ja ovat olleet innoissaan kyllä lapsenlapsesta, mutta se on sitten sitä että esitetään muille sitä isoäitiä mutta oikeasti ei lapselle isoäitejä olla, kun täytyy tosiaan harrastaa ja deittaillakin. Vieraat ihmiset ovat mielenkiintoisempia kuin oma jälkikasvu. ap

kerro nyt, miksi miehen ei tarvitse tehdä mitään, mutta isoäitien pitää? Ymmärrän, että koska isäsi hylkäsi sinut niin et kykene miehesi kanssa tasa-arvoiseen suhteeseen, vaan pelkäät hänenkin hylkäävän. Siksi et uskalla sanoa miehelle, että tarvitset apua ja vaaditkin apua isoäideiltä, jotka ovat täysin syyttömiä sinun ikiomaan helvettiisi.

Sinulla on mies, lapsella isä, vielä hetken. Entä jos sinä lopettaisit naisten parjaamisen ja ymmärtäisit, että teidän perheessä ei ole kolmea naista vaan ainoastaan yksi. Ja sitten se mies, jonka haluat korvata muilla.

sä ehdit syödä ja nukkua 100 varmasti...

sun ongelma on matkoilla oleva mies, sen tuen ja läheisyyden puute, aikuisen seuran puute. Tulet hulluksi koska olet siinä mielessä niin yksin (vauvasta ei ole sillä tavalla seuraa). Ystävät kenties eri elämäntilanteessa???

Olet yksinäinen, et niinkään väsynyt etkä niin kiireinen ettetkö voisi syödä.



Mulle riitti pelkästään miehen normit työpäivät saamaan minut "hulluksi". Mutta pakottauduin joka päivä koahvilaan, vauvakerhoon, muskariin... kaupungille kävelemään. Vauva kasvaa, laitat sen ainakin välillä hoitoon, ja saat aikuista aikaa itselle. NÄin säilytät mielenterveytesi.



ja nyt tähän tulee joku vastaamaan, ettei vauvaa voi laittaa hoitoon, eikä hyvä äiti tarvitse vauvasta lomaa, ja "minäkin 100 lapsen yksinhuoltajana jaksoin kun oli pakko"... ja pälä pälä. Et kuuntele ollenkaan tommosta puhetta, vaan hoidat itseäsi myös, että jaksat huolehtia lapsestasi seuraavat n. 20 vuotta.

Meillä ei ole sisaruksia kummallakaan. Yllättäen äitimme eivät jaksaneet "hoitaa" kuin yhdet lapset (siis hoidattaa muilla). Kuitenkin saatu kuulla hurskastelua että kukin hoitakoon omat lapsensa. Ja syömään en tosiaan ole ehtinyt, paitsi tänä aamulla jugurtin, siihenkin meni vauvan itkukeskeytyksien vuoksi lähemmäs tunti. En pysty jättämään vauvaa yksin itkemään koska pelkään sen vaikuttavan pahasti vauvan psyyken kehitykseen mistä on ollut paljon puhetta :(

ehdit aivan hyvin myös syödä, vaikka sitten yöllä.

Et heiluisi siellä enää, jos et tosiaan olisi lauantain jälkeen syönyt kuin yhden jogurtin.

Tämän on pakko olla provo, ei voi muuta sanoa.

mutta ymmärrän ap täysin tilanteesi ja pystyn samaistumaan siihen, itsekin kun olen joskus tuollaisessa ollut.



joku tuolla jo neuvoikin että luovu siitä toivosta ja katkeruudesta että saisit mummoilta apua - et saa, joten se nyt pitää vaan hyväksyä. tilanne on tämä ja sillä mennään. Toisaalta ei ole myöskään sinun velvollisuutesi heitä auttaa, voithan sinäkin olla terveesti itsekäs ja sanoa että en nyt ehdi kun on tuo vauvakin. Tervetuloa nykymaailmaan, valitettavasti tämä on tätä!



Toiseksikin, nyt sitten ensimmäinen konkreettinen asia on se että sinun pitää saada nukuttua kunnolla. Olet nyt mennyt yliväsyneeksi, ja asiat paisuvat silloin. muutama kunnolla nukuttu yö, ja elämä näyttää heti toisenlaiselta. Sanoitkin että et saa nukahdettua, joten nyt marssit sitten lääkäriin ja pyydät nukahtamislääkkeitä. Sinä tarvitset nyt nukkua väsymyksen pois että saisit nukuttua :) Äläkä turhaan pelkää ottaa noita lääkkeitä ja ajattele ettet herää vauvan itkuun. Kyllä heräät, ne ei vie niin syvään uneen, auttaa vaan nukahtamaan. Ja on mieletön helpotus siinä kohtaa kun tuskailee sen kanssa että pitäisi nyt saada nukuttua muttei nukahda, että tietää että tarvittaessa ottaa yhden tabletin ja nukahtaa puolen tunnin sisällä.



Oikeasti, nyt tee tilanteelle jotakin mitä sinä itse, ihan ilman apua voit tehdä. Tee se ennenkuin olet liian uupunut ja tilanne ajautuu liian syvälle. Lapsi ei tosiaan saa traumoja jos vähän itkeekin joskus, mutta sinä saat ikuiset traumat kun tuolla tavalla menetät lapsesi varhaislapsuuden väsymyksen keskelle - tuskailet ja kadut sitä nimittäin vielä monet kerrat myöhäisempinä vuosina.

tähän:

"Onko syy siinä ettet ole läsnä ja juttele lapsellesi? Kokeile olla aktiivinen ja laula, leiki, juttele ja touhua lapsesi kanssa. Se on äitiyttä!!!"

Minähän teen tuota kaikkea nonstoppina kuten aiemmin kerroin ja siis ihan uuvuksiin asti se on tuota vauvan kanssa juttelua, leikittämistä ja touhua.



Ja ystäviäkin on, mutta ovat kaukana, eivät samalla paikkakunnalla ollenkaan. Ja yksi heistä on minulle vauhkonnut juurikin tästä että itkuun pitää heti reagoida ja saada vauva iloiseksi, muuten vauvoista tulee pahasti mielenvikaisia aikuisia. Tästä olen saanut kuulla sellaiset palopuheet ja saarnat että kun vauva lopulta syntyi olen ollut taukoamatta varpaillani siitä asti. Muitakin "hyvän äitiyden mittareita" on ystävien suunnalta tullut koskien imetystä, kesto- vai kertakäyttövaippoja, valmis- vai itsetehtyjä ruokia sun muita, että sieltä suunnalta en ehkä tukea saa, paineita kylläkin.



Tuhannesti anteeksi nyt kaikille isovanhemmille ja heidän puolestaan loukkaantuneille toiveesta saada isovanhemmat mukaan lastensa perheiden elämään.



ap

tähän: "Onko syy siinä ettet ole läsnä ja juttele lapsellesi? Kokeile olla aktiivinen ja laula, leiki, juttele ja touhua lapsesi kanssa. Se on äitiyttä!!!" Minähän teen tuota kaikkea nonstoppina kuten aiemmin kerroin ja siis ihan uuvuksiin asti se on tuota vauvan kanssa juttelua, leikittämistä ja touhua. Ja ystäviäkin on, mutta ovat kaukana, eivät samalla paikkakunnalla ollenkaan. Ja yksi heistä on minulle vauhkonnut juurikin tästä että itkuun pitää heti reagoida ja saada vauva iloiseksi, muuten vauvoista tulee pahasti mielenvikaisia aikuisia. Tästä olen saanut kuulla sellaiset palopuheet ja saarnat että kun vauva lopulta syntyi olen ollut taukoamatta varpaillani siitä asti. Muitakin "hyvän äitiyden mittareita" on ystävien suunnalta tullut koskien imetystä, kesto- vai kertakäyttövaippoja, valmis- vai itsetehtyjä ruokia sun muita, että sieltä suunnalta en ehkä tukea saa, paineita kylläkin. Tuhannesti anteeksi nyt kaikille isovanhemmille ja heidän puolestaan loukkaantuneille toiveesta saada isovanhemmat mukaan lastensa perheiden elämään. ap

mutta tarkoitamme sitä kirjaimellisesti! Haluan oikeuden ottaa kantaa olohuoneen verhoihin tai uuden auton hankintaan, haluan mukaan lomamatkoille ja haluan päättää, mitä sunnuntaina syödään.

Et voi saada isovanhempia osaksi lapsenlapsen elämää, jos et samalla anna isovanhemmille oikeuksia, jotka toki polkevat sinun oikeuksiasi, mutta ovat tarpeen, jotta isovanhemmat aidosti saisiva olla osa perheenne elämää.

Anna siis oikeudet, ei pelkkiä velvollisuuksia ja vastuita. Huomaat menettäväsi oman elämäsi, mutta lastenlapsilla on isovanhemmat.

[/quote]

mutta tarkoitamme sitä kirjaimellisesti! Haluan oikeuden ottaa kantaa olohuoneen verhoihin tai uuden auton hankintaan, haluan mukaan lomamatkoille ja haluan päättää, mitä sunnuntaina syödään.



Et voi saada isovanhempia osaksi lapsenlapsen elämää, jos et samalla anna isovanhemmille oikeuksia, jotka toki polkevat sinun oikeuksiasi, mutta ovat tarpeen, jotta isovanhemmat aidosti saisiva olla osa perheenne elämää.



Anna siis oikeudet, ei pelkkiä velvollisuuksia ja vastuita. Huomaat menettäväsi oman elämäsi, mutta lastenlapsilla on isovanhemmat.

[/quote]

Tällä perustelulla voinkin sitten päättää anoppilani asiat kun kerran heidän autoihinsakin käyn renkaat vaihtamassa.

tästä että hetin pitää itkuun vastata, vain kestovaipat on ok ja lapsi saa traumat tästä ja siitä. Hänen lapsi oli vuoden omaani vanhempi ja jälkeenpäin ajatelleen kuuntelin häntä ihan liikaakin.

Tällä ystävälläni on todettu ahdistusta ja masennusta ja nyt myöhemmin olen tajunnut että hän peilasi kasvatusta niiden omien näkemystensä läpi.

Periaatteessa olen samaa mieltä itkuun vastaamisessa, mutta kohtuus kaikessa! Äidilläkin on tarpeita! Äidin pitää saada säännöllisesti unta ja ruokaa jotta jaksaa hoitaa vauvaa.

Kannattaa kuunnella itseään ja luottaa vaistoonsa ja suojata itseään ihmisiltä jotka aiheuttavat liiallista painetta ja stressiä muutenkin kuormittavassa elämäntilanteessa.

tähän:

"Onko syy siinä ettet ole läsnä ja juttele lapsellesi? Kokeile olla aktiivinen ja laula, leiki, juttele ja touhua lapsesi kanssa. Se on äitiyttä!!!"

Minähän teen tuota kaikkea nonstoppina kuten aiemmin kerroin ja siis ihan uuvuksiin asti se on tuota vauvan kanssa juttelua, leikittämistä ja touhua.

Ja ystäviäkin on, mutta ovat kaukana, eivät samalla paikkakunnalla ollenkaan. Ja yksi heistä on minulle vauhkonnut juurikin tästä että itkuun pitää heti reagoida ja saada vauva iloiseksi, muuten vauvoista tulee pahasti mielenvikaisia aikuisia. Tästä olen saanut kuulla sellaiset palopuheet ja saarnat että kun vauva lopulta syntyi olen ollut taukoamatta varpaillani siitä asti. Muitakin "hyvän äitiyden mittareita" on ystävien suunnalta tullut koskien imetystä, kesto- vai kertakäyttövaippoja, valmis- vai itsetehtyjä ruokia sun muita, että sieltä suunnalta en ehkä tukea saa, paineita kylläkin.

Tuhannesti anteeksi nyt kaikille isovanhemmille ja heidän puolestaan loukkaantuneille toiveesta saada isovanhemmat mukaan lastensa perheiden elämään.

ap

tajusin että mun täytyy hoitaa itseäni siinä missä vauvaa.



Tarvitsen ruokaa silloin kun vauvakin. Säännöllinen ateriarytmi. Aamupala, välipala, lounas, välipala päivällinen ja iltapala. Silloin ei pääse syntymään nälkäraivoa.



Vauva tarvitsee unta ja niin tarvitsee äitikin. Illalla ajoissa nukkumaan niin seuraava päivä on parempi. Vauvan kanssa voi ottaa päiväunet. Mikään ei ole ihanampaa kuin nukahtaa vauva kainalossa kun ulkona sataa ja myrskyää:-)



Vauva joka päivä ulkoilemaan. Äiti tarvitsee samaa. 8kk ikäinen viihtyy vielä vaunuissa, joten teet kerran päivässä reippaan, n. tunnin mittaise lenkin. Kävele niin että vähän hengästyt, tekee tosi hyvää ja unikin tulee paremmin.

pahoinvointivaltio. Edes omaisiltaan ei voi odottaa tukea, kaikki vaan yksin pärjäämään. On se nyt saatana jos kehtaa häiritä vanhempiaan vaikka tietää että näitä eläkeläisiä kiinnostaa vaan oma elämä ja harrastukset.

Ei voi olla noin avutonta äitiä, luin miehelleni tuon aloituksen. Sanoi ei sinullakaan mitään apua ollut äidistä eikä anopista? Eihän jo 8kk ihan avuton ole pärjää vähän aikaa , ilman jatkuvaa viihdytystä!

1. Vauva lääkäriin, jotta tuo itkuisuus tutkitaan. Kerro tilanteesta neuvolassa ja hae ajoissa apua itsellesi, ettet masennu tms.

2. Mies osallistuman enemmän perhe-elämään. Järjestelkööt työnsä uusiksi

3. Palkkaa lastenhoitoapua

4. Palkkaa koiranhoitoapua.

5. Palkkaa siivousapua

6. Lapsi ei kuole pieneen itkuun. Syö, hyvä ihminen

Ei voi olla noin avutonta äitiä, luin miehelleni tuon aloituksen. Sanoi ei sinullakaan mitään apua ollut äidistä eikä anopista? Eihän jo 8kk ihan avuton ole pärjää vähän aikaa , ilman jatkuvaa viihdytystä!

Ovatko kaikki vauvat täsmälleen samanlaisia kuin omasi?

Ja kilo sympatiaa kans. Ei ap nyt kaipaa mitään latistamista, vaan käytännön apua ja neuvoja - joita oot jo saanutkin.



Sitä halusin vaan vielä sanoa, että olet nyt surullinen lapsen isovanhempien takia ja sinulla on tunteisiisi täysi oikeus. Olet pettynyt, surullinen, vihainenkin.



Sen murehtiminen ei kuitenkaan auta sinua nyt. Sinuna kertoisin suoraan mummeille, mitä ajattelet ja sitten antaisit asian olla, jos muutosta ei tule. Älä hukkaa sen enempää energiaasi heihin - turha huutaa ilman vastakaikua. Keskity siinä kohtaa muihin keinoihin helpotttaa arkeasi. Kaikkea hyvää sinulle!

tähän: "Onko syy siinä ettet ole läsnä ja juttele lapsellesi? Kokeile olla aktiivinen ja laula, leiki, juttele ja touhua lapsesi kanssa. Se on äitiyttä!!!" Minähän teen tuota kaikkea nonstoppina kuten aiemmin kerroin ja siis ihan uuvuksiin asti se on tuota vauvan kanssa juttelua, leikittämistä ja touhua. Ja ystäviäkin on, mutta ovat kaukana, eivät samalla paikkakunnalla ollenkaan. Ja yksi heistä on minulle vauhkonnut juurikin tästä että itkuun pitää heti reagoida ja saada vauva iloiseksi, muuten vauvoista tulee pahasti mielenvikaisia aikuisia. Tästä olen saanut kuulla sellaiset palopuheet ja saarnat että kun vauva lopulta syntyi olen ollut taukoamatta varpaillani siitä asti. Muitakin "hyvän äitiyden mittareita" on ystävien suunnalta tullut koskien imetystä, kesto- vai kertakäyttövaippoja, valmis- vai itsetehtyjä ruokia sun muita, että sieltä suunnalta en ehkä tukea saa, paineita kylläkin. Tuhannesti anteeksi nyt kaikille isovanhemmille ja heidän puolestaan loukkaantuneille toiveesta saada isovanhemmat mukaan lastensa perheiden elämään. ap

mutta tarkoitamme sitä kirjaimellisesti! Haluan oikeuden ottaa kantaa olohuoneen verhoihin tai uuden auton hankintaan, haluan mukaan lomamatkoille ja haluan päättää, mitä sunnuntaina syödään.

Et voi saada isovanhempia osaksi lapsenlapsen elämää, jos et samalla anna isovanhemmille oikeuksia, jotka toki polkevat sinun oikeuksiasi, mutta ovat tarpeen, jotta isovanhemmat aidosti saisiva olla osa perheenne elämää.

Anna siis oikeudet, ei pelkkiä velvollisuuksia ja vastuita. Huomaat menettäväsi oman elämäsi, mutta lastenlapsilla on isovanhemmat.

tuo kaikkiin asioihin puuttuminen ei pidä paikkaansa. En minä ainakaan puutu sisustukseen enkä mihinkään muuhunkaan ellei kysytä, mutta paska olen siitä huolimatta.

Enkä myös odota mitään korvauspalveluja lapsilta tai lapsenlapsilta, sillä tiedän, että ne toiveet eivät toteudu.

Tottakai se tuntuu pahalta, että OMA ÄITI ei välitä lapsensa hädästä ja tarjoa edes vähän apua.



Minusta sinun pitäisi nyt oman psyykesi vuoksi tehdä näin:



1. sanot/kirjoitat äidillesi kirjeen, jossa kerrot selväsanaisesti, kuinka huonosti voit ja kuinka pahalta tuntuu, että hän ei halua auttaa edes vähän. Muista sanoa, että et odota mitään kohtuutonta, vaan vain hiukan apua esim. kerran viikossa nyt pahimpana aikana. Jos tämä ei toimi, niin sitten, kuten joku jo sanoikin, käsittelet asian. Sinun pitää siis tavallaan "tehdä sovinto" sen asian kanssa, että sinua kohtaan ollaan epäreiluja ja välinpitämättömiä (tietenkään isovanhemmat eivät ole ilmaisia piikoja tms. mutta kyllä läheisiä pitää auttaa hädässä jos vaan voimavaroja on, kuten ilmeisesti ap:n äidillä olisi). Hyväksyt sen, että äitisi käyttäytyy kurjasti, mutta SINÄ et voi sitä muuttaa eikä se kerro sinusta ihmisenä mitään. Sama juttu miehesi kanssa; tee selväksi, mikäs tilanne on ja miten paljon tarvitset häntä nyt. Jos ei auta, "hyväksyt" sen, että mies on itsekäs paskiainen (siis ei tuollaista pidä hyväksyä tietenkään, mutta juuri nyt ei taatusti ole oikea aika parisuhdekriisille). Sovi itsesi kanssa, että keskityt nyt selviämään tästä elämänvaiheesta ja teet ratkaisuja liittonne suhteen sitten, kun vauva-aika ja pahin väsymys on ohi.



2. helpotat omaa arkeasi: ensinnäkin teet itsellesi selväksi, että vauva ei TODELLAKAAN saa mitään traumoja siitä, että on lattialla/sitterissä ja äiti syö/suihkuttelee vieressä. Sama yöllä; otat vauvan sängyn omasi viereen ja kun alkaa itkeä, silität vähän laidan yli/pinnojen välistä mutta et reagoi muuten ellei aloita kunnon huutoa. Noin iso tajuaa jo, että siinähän se äiti on, minulla on nyt vähän kurjaa/tylsää tm. mutta minua ei olla hylätty.



Toiseksi hankit apua ja omaa aikaa. Miehelläsi on hyvä ura, joten teillä taatusti on varaa palkata apua. Aloita sillä, että otat vaikka kahdesti viikossa jonkun teille siivoamaan ja hoitamaan vauvaa. Ja sillä aikaa käyt itse lenkillä koiran kanssa/jossain harrastuksessa tai vaikka kirjastossa tai kahvilassa nauttimassa hiljaisuudesta. Jos paikkakunnallanne ei ole MLL:ää niin se ilmoitus paikallisen ammattikoulun tai lukion seinälle on hyvä idea. Ja koska rahaa varmasti on, hanki myös koirankäyttöapua. Kun mies joskus on kotona, häivyt paikalta. Ei keskustelua asiasta, vaan pakkaat kamasi etukäteen valmiiksi, toteat että "minä ole niin väsynyt että pimahdan kohta, lähden nyt lepäämään jonnekin, tulen illalla". Ja sitten ovi auki ja kiinni perässä. Jos mies marisee, anna marista.



Ymmärrän hyvin, että tuollaisessa väsymyssuossa ei ole helppoa lähteä parantamaan omaa tilannetta. Aloita siitä, että alat hankkia heti perjantaina hoito ja siivousapua. Aseta itsellesi konkreettisia tavoitteita, esim. tuntimäärä, joksi hankit kunakin viikkona apua. Kun saat aikaan kontaktin lastenhoitoapuun, pyri sopimaan hoidot ja siivoukset ym. mahdollisimman pitkälle eteenpäin. Yritä myös olla stressaamatta nukkumisesta; ku arki ja lämä helpottuu muuten, alkaa unikin toivottavasti tulla. Siihen asti pyri siihen, ettet nukkumaan päästyäsi stressa unen tulosta vaan ajattelet että jos se ei tule niin pötkötät tässä nyt vaan. Jos tilanne ei parane, harkitse mietoja nukahtamislääkkeitä.



Ja lopuksi, yritä olla armollinen itsellesi. Lapsesi on erittäin onnellisessa ja hyvässä asemassa jo nyt, kun hänellä on äiti joka aidosti pohtii hnen hyvinvointiaan. Olet tehnyt paljon muiden eteen, auttanut vanhempiasi, pyrkinyt huolehtimaan koirasta hyvin jne. Olet hyvä ihminen ja ansaitset myös lepoa ja hoivaa. Jos muut eivät sitä sinulle anna, sinun pitää antaa sitä itsellesi. Vika ei ole sinussa. Kyllä kaikki järjestyy!

aika harva täällä (onneksi!) onkaan väittänyt, että ap:n äiti toimii moraalisesti oikein, mutta pointti on se, että hänellä ei ole laillista velvollisuutta hoitaa lapsenlasta, ja kun hänen moraalinsa lienee vähän vääristynyt, on ap:n ihan turha tuhlata omia vähäisiä voimavarojaan syyttelyyn ja murehtimiseen. Painopiste on nyt laitettava avun hakemiseen itselle. Moni asia valitettavasti "periytyy" sukupolvelta toiselle ja yksi tällainen on kyky antaa hoivaa vauvalle pitkäjänteisesti. Mietin, että tietääköhän ap, miksi hänen äitinsä aikanaan hoidatti hänet isovanhemmilla? Ehkä tällä on ollut samat tuntemukset kuin ap:lla nyt? Mutta kierteen saa katkaistua, ei syyttelemällä ja ruikuttamalla, vaan hakemalla apua NYT (neuvola, perheneuvola, lastenhoitoapu vaikka MLL:stä, lapsen osa-aikainen hoito).

joten kirjoita miehelle kirje, jossa kerrot selväsanaisesti, kuinka huonosti voit ja kuinka pahalta tuntuu, että mies ei halua auttaa edes vähän. Muista sanoa, että et odota mitään kohtuutonta, vaan vain hiukan apua esim. muutaman tunnin silloin, kun mies on kotona. Jos tämä ei toimi, niin sitten käsittelet asian. Sinun pitää siis tavallaan "tehdä sovinto" sen asian kanssa, että miehesi on sinua ja lastan kohtaan epäreilu ja välinpitämätön. Mies on osa perhettä, hänelle kuuluu vastuu myös niistä ei niin kivoista asioista, joita eteen tulee.



Hyväksyt sen, että miehesi käyttäytyy kurjasti, mutta SINÄ et voi sitä muuttaa eikä se kerro sinusta ihmisenä mitään.



Lapsi on jo 8 kk ikäinen eli haet hänelle hoitopaikan (vaivaiset vähän yli 200 e/kk) ja heti kun sen saat vanhempainvapaan päätteeksi, voit nukkua 9 tuntia päivässä.

Ymmärrän hyvin sun väsymyksen tunteet.

Mietin vaan, että usein oman lapsen syntymän myötä nousee oman lapsuuden traumat pintaan. Olet varmaan kokenut tulleesi hylätyksi, vaikka ilmeisesti isovanhemmat sinua ovatkin hoitaneet. Mutta oma äiti on hylännyt, ja isä lähtenyt kokonaan pois kuvioista. Nyt kun sulla on oma lapsi, olet tavallaan samalla se yksinjäänyt pieni tyttö... Kuvaan sopii, että sun mieskin on aina pois, "tärkeissä tehtävissään".



Mutta nyt sinä olet äiti. Sinä olet vastuussa omasta lapsestasi. Lentokoneessa aikuinen laittaa ensin happimaskin itselleen, jotta voi auttaa muita eikä tuuperru. Sinun pitää syödä ja huolehtia itsestäsi, jotta jaksat huolehtia lapsestasi.



Sulla on varmaaan myös se äitinä oleminen vähän hakusessa, kun oma äitisi ei ole läsnä ollut. Siksi sitten olet kuunnellut ystäviäsi, etkä omaa vaistoasi. Lapsi tarvitsee läsnä olevan aikuisen, joka on herkkä hänen tarpeilleen, kyllä. Mutta lapsi ei tarvitse jatkuvasti jännittyneenä olevaa ylihuolehtijaa vierelleen. Voit puhua lapsen kansssa, jutella, että nyt äiti laittaa ruokaa, kohta syödään, odotapa siinä lattialla sen aikaa ja tutki vaikka tätä kauhaa. Tms.



Minusta sun kannattaisi neuvolassa puhua väsymyksestä ja siitä, että oma äiti on hylännyt sut aikanaan. Neuvolapsykologin kanssa voisi olla hyödyllistä jutella, tai sitten perheneuvolassa. Ihan käytännön asioista ja sitten sun ja lapsen välisestä vuorovaikutuksesta.



Toki ihan käytännön asiat on tärkeitä, eli lähtekää joka päivä ulos, tee viikko-ohjelma perhekerhoineen ja muskareineen. Muista äideistä saat ystäviä ja vertaistukea ja suhteellisuudentajua.



Voi olla, ettei sun ja sun miehen suhde ole kovin vakaalla pohjalla? Mies ei vaikuta olevan kypsä isäksi. Toivottavasti saisit hänet vaikka perheneuvolaan mukaan.