väsynyt äiti ja sitten ne isoäidit...

Kyllä tässä pärjätään, koska pakko on. Ei se itku, huuto ja muu itsessään ole se mikä minua lannistaa, vaan se, että isoäidit eivät tunnu välittävän vähääkään vaikka heidän läheisensä on uupunut ja voi pahoin. Mutta he tuskin tietävätkään millaista tämä on, kun ovat itse lykänneet lapsensa isovanhemmille kasvamaan.

Kiitos myötäeläjille!

Miksi miehelle on niin helppo antaa anteeksi tai hyväksyä annettuna, että elät yksinhuoltajan elämää? Jos on koko aian töissä, on varaa maksaa koiranulkoilutuksesta ja lapsen hoidosta.

Miksi syytät isovanhempia siitä, että mies käy vieraissa ja teille on tulossa ero? Toistat oman lapsuutesi kaavaa eli mies lähtee ja sinä haluat heivata lapsen pois kuten äitisi aikanaan.

Äitisi kanssa et varmasti ole yhdessä sopinut, että nyt on oikea aika hankkia lapsi. Myöskään koiran hankinnasta ja sen ulkoilutuksesta et varmaankaan ole hänen kanssaan sopinut.



Isovanhemmat auttavat jos haluavat, sille ei voi mitään. Lapsen isällä sen sijaan on velvollisuuksia lasta kohtaan.

Monet tahtovat olla ekan lapsen kanssa niin täydellisiä äitejä, että realismi unohtuu. Ite olin samanlainen ja masennushan siitä seurasi. Ohjeeni on siis, että otat rennommin. Vauva ei tosiaan trumatisoidu pienestä huudosta. Kutsu ystäviä käymään, mene ihmisten ilmoille, elä, älä suorita! Ja pyydä lääkäriltä mirtatsapiiniä, joka ei ole unilääke vaan masennukseen käytettävä lääke, joka todella pienillä annoksilla auttaa nukahtamaan. Koira olis mun listalla nyt viimeisenä. Sun pitää huolehtia ensisijaisesti itsestäsi. Vauva on tyytyväinen ja onnellinen, kun äitikin on. Tsemppiä! Ps. Voisko joku ystävä auttaa koirasi kanssa?

ei ole mistään kotoisin, kun talossa on vauva/pieni lapsi. Jos sitä kuitenkin harrastaa, siitä pitää saada sellainen palkka, jolla voi ostaa myös apua vaimolle!!!!!!!!!



Jos teille tulisi ero, niin miten ihmeessä isä hoitaisi oman osuutensa oman lapsensa hoidosta esim. 50%- 50% systeemissä???? Ei mitenkään???



Toinen asia on sitten nämä mummot, outoja hekin.

Oma lapsenlapsi ei kiinnosta. Eikä oman tyttären/miniän vointi.



Nyt ei kuitenkaan auta olla marttyyrikärsijä, vaan kissa pöydälle. Ensi sijassa miehen kanssa!!! JA miehesi saisi myös omilta vanhemmiltaan kysyä sitä apua tyyliin: minä kun nyt en ole niin kiinnostunut perhe-elämästä, vaan omasta urastani, niin voisitteko auttaa lapsenhoidossa?



Ja miehen tulee olla läsnä omalle lapselleen. Jollei hän todella osaa välittää sinusta ja sinun voinnistasi, hän on kuitenkin VELVOLLINEN suhteessa OMAAN LAPSEENSA joka on hänen kikkelistään lähtöisin.

Aikuiseksi on kasvettava, myös miehesi. ONhan se kivaa reissata ja kokeilla siipiä työelämässä, mutta nyt hänen elämässään on TOISENLAINEN VAIHE, josta hänen on otettava vastuu. JA sinä teet sen hänelle selväksi. JA jos eroa pukkaa, VAADIT viikko-viikko systeemiä (50% ajasta joka tapauksessa). Pelkästään tämä ajatus voi saada hänet vielä arvostamaan sinua ja kokonaista perhettänne...



Tsemppiä ap, sä pärjäät (mutta et yksin, kukaan ei pärjää yksin)

Olen 8 kk ikäisen vauvan äiti, väsynyt äiti, olen koko tuon ajan valvonut jokaikinen yö ja muutenkin hoitanut kaiken lapseen liittyvän. Mies on paljon työmatkoilla ulkomailla, olen melkein käytännössä yksinhuoltaja. Vauva vaatii koko ajan minua viihdyttäjäksi, muuten huutaa. En ole lauantain jälkeen ehtinyt itse syödä, enkä tietenkään ole nukkunut, enkä ole suihkuunkaan päässyt, niin kokonaisvaltaisesti vauva vaatii minulta läsnäoloa koko ajan.

Ja sitten meillä on koira, joka on vauvan tulon myötä alkanut ulkona lenkeillä räyhäämään muille koirille kuin mielipuoli. On kaatanut minut kumoonkin. Pelkään aina hirveästi nykyään koiran ulos viemistä, koska jos vastaan tulee toinen koira, saattaa vauva sekä äiti olla äkkiä ojanpohjalla. Aamulla vauva huutaa ruokaa ja koira huutaa ulos pissalle. Kumpi ensin?

Äitini on 60-v virkeä eläkeläinen, asuu kivenheiton päässä meiltä. Hän päätti ottaa oman koiran ja nyt siihen vedoten ei voi tulla koskaan minua auttamaan vaikka olen suoraan sanonut että olen aivan loppu ja että tunnen että mielenterveys menee kohta tähän jatkuvaan valvomiseen ja syömättömyyteen sekä huudon kuuntelemiseen, koiran stressaamiseen, vauvan nonstop-viihdyttämiseen...

Apu mitä hän tarjoaa on lohdutuksen sanat: "Onneksi ei sentään ole koiria ja vauvoja enempää!" sekä "Sun pitäis yrittää syödä". Siinä se mitä saan. Hän on itse aikoinaan hoidattanut minut täysin omilla vanhemmillaan, eikä nyt voi sitten auttaa minua, edes sen verran että joskus veisi koiran ulos, tai katsoisi hetken vauvaa että ehtisin itsekin syödä, kuitenkin asuu tuossa vieressä ja elää vapaata elämää. Minulta kyllä pyydellään milloin mitäkin leipomisapua eri pippaloihin, ja hölmönä kilttinä olen sitten öisin leiponut kakkuja hänen juhliinsa ja menoihinsa. No en minä saisi nukuttua kuitenkaan. Kärsin nykyään nukahtamisongelmista. Väsymys on kaamea, mutta uni ei vain tule, ei vaikka vauva nukkuisikin.

Miehen äiti on myös kiireellä elämässä omaa elämäänsä, matkustelu ja harrastukset ovat hänelle ykkösiä.

Lapsenlapsella kuitenkin ylpeillään, mutta eivät kerkiä häntä paljon edes katsomaan. Isoisiä ei ole. Tuntuu että minut on jätetty aivan yksin rämpimään suossa. Sieltä suon reunalta sitten huudellaan vaan että "koita jaksaa!" eikä elettäkään että kukaan heittäisi avuksi pelastusköyden, ei sittenkään vaikka sitä anelisin.

Elääpä menneessä jolloin lapset hoidettiin ja kasvatettiin koko perheen ja kylän voimin.

höpöhöpö. mitenkäs ennen, minun lapsuudessa (60-70-luvuilla) tehtiin kun lapset vietiin hoitoon 2 viikon iässä tai parin kuukauden iässä.

luuletko etä hoitotäti oli syömättä ja pukematta ? sen kun syöt ja puet ja äitiyslomahan päättyy tai on jo päättynyt kohdaltasi. menet töihin niin saat levätä, jos on noin vaikeaa.

ei kukaan isovanhempi ole velvollinen hoitamaan enkä haluaisi alkaa jos kersa on totutettu tuolle.

isovanhemmilla on velvollisuus hoitaa lasta mutta miehellä ei?

Enemmän mua harmittais että mies ei osallistu kun että isovanhemmat ei, mieshän se on lapsen alulle laittanut ja sillä niitä velvollisuuksia on, vaikka tässä tapauksessa ei näytä olevan.

Outo logiikkaa harmitella sitä että isovanhemmat ei osallistu muttei sitä että mies tekee mitä lystää. Isovanhempien pitäisi tinkiä mutta miehen ei. Todella outoa.

juuri näin. ap ja miehensä todella itsekkäitä, isovanhemat normaaleja. totta helvetissä isoäidillä on oikeus ottaa oma lemmikki ja hankkia jotain omaa. Ei kukan normaali halua lusikkaansa tuohon ap:n soppaan laittaa, hän on itsekäs ja lapsesta tekee samanlaisen.

1. Vauva lääkäriin, jotta tuo itkuisuus tutkitaan. Kerro tilanteesta neuvolassa ja hae ajoissa apua itsellesi, ettet masennu tms.

2. Mies osallistuman enemmän perhe-elämään. Järjestelkööt työnsä uusiksi

3. Palkkaa lastenhoitoapua

4. Palkkaa koiranhoitoapua.

5. Palkkaa siivousapua

6. Lapsi ei kuole pieneen itkuun. Syö, hyvä ihminen

- kyllä laittaisin ihan kärkeen sen, että äidin tavat hoitaa vauvaa pitää laittaa kertakaikkiseen remonttiin. Itkuisuus saattaa johtua ihan vain siitä, että rutiinit ovat pahasti rempallaan.

Ja akuutti unenpuute on hoidettava. En rupeaisi kyllä mitään lääkitystä ottamaan siihen ilman että paikalla on joku muu aikuinen henkilö. Voi tulla tarve herätä kesken kaiken ja nukahtamislääkkeissä on se ikävä puoli, että jos kesken unen alkuvaiheen joutuukin havahtumaan ja tekemään jotain, se ei noin vaan onnistukaan kun on ihan lamassa. Näin ovat lentoemot sanoneet, kun pitkillä yönylilennoilla on ihmisiä, jotka heti koneeseen päästyään kiskaisevat nukahtamislääkkeen ja sitten pitääkin esim. vaihtaa konetta.

Turha syyttää isovanhempia, eikä minusta mieskään ole niin kauhean syyllinen kuin mitä monet väittävät. Miehen matkatyöt eivät takuulla ole tulleet yllätyksenä ja vanhempien sopimatta. Jos ne edellyttävät, että äiti tarvitsee joskus apua, niin se pitää sitten järjestää. Mutta normaalin perheen normaali äiti kyllä muutamasta mukulasta ja parista piskistäkin selviää. Pitää nyt vain tarkistaa, että vauvalla on asiat hyvin, äiti saa unentarpeensa kuntoon ja lapsenhoitokuviot lapaseen.

JA miehesi saisi myös omilta vanhemmiltaan kysyä sitä apua tyyliin: minä kun nyt en ole niin kiinnostunut perhe-elämästä, vaan omasta urastani, niin voisitteko auttaa lapsenhoidossa?

Ja miehen tulee olla läsnä omalle lapselleen. Jollei hän todella osaa välittää sinusta ja sinun voinnistasi, hän on kuitenkin VELVOLLINEN suhteessa OMAAN LAPSEENSA joka on hänen kikkelistään lähtöisin.

Aikuiseksi on kasvettava, myös miehesi. ONhan se kivaa reissata ja kokeilla siipiä työelämässä, mutta nyt hänen elämässään on TOISENLAINEN VAIHE, josta hänen on otettava vastuu. JA sinä teet sen hänelle selväksi. JA jos eroa pukkaa, VAADIT viikko-viikko systeemiä (50% ajasta joka tapauksessa). Pelkästään tämä ajatus voi saada hänet vielä arvostamaan sinua ja kokonaista perhettänne...

Tsemppiä ap, sä pärjäät (mutta et yksin, kukaan ei pärjää yksin)

Kaikesta päätellen sinusta on tärkeää, että joku toinen olisi hoitanut lapsesi. Kun niin ei tapahtunut, olet katkera.

Ap ei halua hoidattaa lastaan toisella. Hän haluaa hieman hoitoapua stressaavassa tilanteessa lähipiiriltään. Ei ap:n tarkoitus ja tavoite ole siirtää lapsen kokonaisvaltaistaista hoito- ja kasvatusvastuuta isovanhemmille. Etkö sinä, tämän lainauksen kirjoittaja, koskaan ole vienyt lapsiasi kenellekään hoitoon, et saanut apua lasten sairastaessa tms., oletko aina hoitanut yhdessä miehesi kanssa lapsesi 24/7? Voisiko olla olemassa välimaasto täydellisen osallistumattomuuden ja täydellisen vastuunsiirron välillä?

Mulle tuli mieleen, että kun oikeasti pelkäät niitä koiran lenkityksiä ja on vaarana ettet hallitse koiraa, käypä heti huomenna eläinkaupassa ostamassa KUONOPANTA. Auttaa todella dramaattisesti koiran hallinnassa, ei aiheuta tuskaa kenellekään ja vähentää sinun JA koiran sydämentykytyksiä lenkillä, kun tiedät että koira pysyy hanskassa ja sinä jaloillasi. Ohitukset rauhoittuu jo sillä oman asenteen muuttumisella huomattavasti.



Toinen asia, on surullista että isovanhemmat eivät ole teidän elämässänne läsnä. Et voi sille asialle kuitenkaan mitään, pahennat vain omaa oloasi asiaa murehtimalla. Olet väsynyt, arki on rutiinien pyörittämistä ja ajatukset varmasti kiertää kehää. Koita ihan todella, aktiivisesti, olla ajattelematta niitä isovanhempia ja sitä mitä heiltä toivoisit. Tai ota joku uneton yö hetki aikaa, kirjoita isoäideille kirje jossa kerrot tuntemuksesi, ja joko lähetä se jos siltä vielä aamulla tuntuu, tai sitten polta kirje jos et halua sitä lähettää. Ei välttämättä ole enää sen kirjoittamisen jälkeen tarvettakaan lähettää. Voi helpottaa huomattavasti, kun saa omat tunteet paperille, ja pystyy taas jatkamaan muissa tunnelmissa omaa elämää.



Kolmas asia, unohda ne kaverisi fanaattiset aivoitukset. Ihan niin kuin joku sanoikin, et voi tietää vaikka taustalla olisi hänelläkin jotakin ongelmaa, joka vääristää hänen suhteellisuudentajunsa. Mihinkään yhteen lähteeseen ei pitäisi ikinä luottaa 100%, vaikka asia olisi kuinka painokkaasti tai kovalla äänellä sanottu. Lapsi tarvitsee läheisyyttä ja huomiota ja apua myös tunteidensa säätelyyn eli esimerkiksi itkun hillitsemiseen, totta. Lapsi eikuitenkaan tarvitse täydellistä pumpulia.



Kehityspsykologiassa suosittu termi on "riittävän hyvä vanhempi", se tarkoittaa epätäydellistä ihmistä joka ei aina pysty täysin vastaamaan vauvan tarpeisiin. Se epätäydellisyys ja pieni tyytymättömyys ajaa lapsen kehitystä eteenpäin. Ja vanhempi joka ylitulkitsee lapsen eleitä ja ennakoi kaikkia tarpeita ei jätä tilaa lapsen omalle kehitykselle. Miksi pitäisi opetella paremmin ilmaisemaan itseään, kun kaikki tarpeet hoidetaan kuitenkin jo ennen kuin ehtii keksiä mitään tarvitsevansakaan. Sama muissakin asioissa, pienet vastoinkäymiset ja turhautumiset esimerkiksi lelujen kanssa antaa lapselle mahdollisuuden oppia uusia asioita. Lapsi ei siis tarvitse koko ajan ajatuksenvoimalla toimivaa superäitiä itseensä kiinni. Kaikkein vähiten lapsi tarvitsee aivan piippuun itsensä ajanutta äitiä.



Neljäs asia, hammaskipuiluun annetaan lapselle kipulääkettä, riittävästi ja säännöllisesti tai ainakin yötä vasten. Jos lapsi itkee kipeiden ikenien vuoksi yötämyöten, ei ole vaikea uskoa että silloin sattuu. Kivussa oleminen ja huonosti nukkuminen ei tee hyvää.



Viides asia, tee nyt oma arkesi mahdollisimman helpoksi. Tuo nukahtamisongelma on suuri asia joka vaikuttaa koko päivään. Jo esimerkiksi se, että mietit viedäkö aamulla ensin koira pissalle vai ruokkia vauva, viittaa minusta siihen ettet ihan hahmota mikä on järkevä tärkeysjärjestys. Koira ei ole pentu, se voi odottaa. Vauva on vauva, vauvat ei yleensä jaksa pukemista ja vaunuissa makaamista ja taas riisumista ennen kuin on aivan raivoissaan nälästä. Mutta silti ei siinä aamulla yhtään ylimääräistä kannata viivytellä, teet vain pakolliset, sitten ulos ja taas sisälle jatkamaan jos jotain oleellista jäi tekemättä. Jos vauva nukkuu aamulla hyvin, voit ihan turvallisesti ottaa hälyttimen mukaan, käydä koiran kanssa pikapissalla ja tulla takaisin ennen kuin vauva herää pinnasängystään. Sama illalla. Niin ja lopeta se sukulaisten ja ystävien jeesaaminen, ei nyt ole sellainen tilanne että jaksaisit ylimääräistä häslinkiä. Ota selvää uniongelmista, ja kokeile erilaiset luonnolliset tavat helpottaa nukahtamista, kuten selkeä iltatoimirutiini, valojen hämärtäminen illalla, ei stimuloivia juttuja kuten telkkaria, tuuletettu makuuhuone, lämmin suihku, melatoniini tai valeriaana tms, meditointi tai hengitysharjoitukset... Aamulla ylös samaan aikaan joka päivä, sopivasti liikuntaa ja muuta puuhaa aamupäivään, kofeiini joko kokonaan pois tai pelkästään aamupäivään ajoitettuna...



Tsemppiä, selvitä kyllä! Ja puhu siellä neuvolassa, esimerkiksi siitä että kaipaisit vähän perspektiiviä siihen lapsen huomioimiseen, kun tunnet olevasi vähän hukassa ystävien neuvojen kanssa.

Täällä on paljon sekä vauvojen äitejä että koiranomistajia. Kerrot vaan teidän tavallisesta rytmistä ja mitkä on pakolliset asiat, niin me järjestetään sun elämä niin että ehdit tehdä ruokaa ja syödäkin :).

niin ei liukastu.

Opeta koira kävelemään kauniisti. Jos vetää niin pysähdy ja/tai vaihda suuntaa.

Ihan oikeasti,kirjoitin tänne jo aiemmin mutta jos nyt ajatuksen kanssa.



Tiedän täsmällään missä "loukussa"olet nyt. Valitettavasti nämä ihmiset jotka sanovat että sinun kyllä pitäisi kyetä syömään jne. ovat ihan oikeassa,tämä asia on juuri niin raadollisen yksinkertainen.



Minulla kaksi lasta putkeen ja sama tilanne kuin sinulla että terveet isovanhemmat asuvat suht.vieressä ja minä olin jo kuihtumassa pois uupumuksen takia,ketään ei näkynyt auttamassa...

En saanut nukuttua yli 5h vuoteen ja sitä ennenkin silloin tällöin,kävin läpi kaksi vauvavuotta putkeen ja nyt pienempi 10kk,yömaito jätetty kuukausi sitten pois ja nyt alkaa olla jo parikin parempaa yötä.



UNI on kaiken a ja o mutta ennen kuin saat tuon rytmin kuntoon et voi tehdä muuta kuin keskittyä muihin perustarpeisiin eli oikeasti syödä.

Minä ostin valmiskeittoja,ei ollut hankalaa kahdenkaan kanssa laittaa mikroa päälle ja syödä se lennossa. Tuossa syömättömyydessä on jotain ällöä marttyyrimaisuutta ja en tehnyt sillä kuin hallaa itselle ja lapsille. Ei mun tehnyt mieli ruokaa,olin liian väsynyt siihenkin mutta söin oikeasti väkisin.



Sitten toinen,aina kun vauva nukkuu päivälläkin niin mene makaamaan sohvalle...Ei koneelle ei puheluita ei suihkuja. Itse en saanut koskaan nukuttua päivällä mutta pienikin lepo auttaa.



Olet oikeasti sokaistunut tuosta väsymyksestä ja se tosiaan alkaa masentamaan ja masennus taas aiheuttaa sitä ettet kykene syömään et nukkumaan,kierre on valmis! Jos sinua ei kukaan auta niin sitten sun on pakko se tehdä itse.

Pieniä askelia nyt vaan.



Itse olen mielessäni haistattanut jo pitkät noille isovanhemmille,eivät aiheuttaneet mulle kuin sressiä kännipuheluillaan ja minun äitiyden lyttäämisellä joten antaa olla. Minun ei tarvitse enää miellyttää kuin lapsiani :)



Tsemppiä sulle tuhannesti ja muista että tuo "vaikeus"elämässäsi on eniten päänsisäistä ja johtuu juuri tuosta uupumuksesta. Parempi äitikin olet kun vain tunget sen leivän suuhusi :)



Been there

veikkaan, että kova univaje on tehnyt ap:lle sen, että realistinen ajattelutapa kärsii. Jos tuon ikäinen lapsi (ei pikkuvauva) huutaa koko ajan, on oikeasti mentävä lääkäriin. Toki eroahdistuskin voi jo painaa päälle, mutta jos YHTÄÄN rauhallisempaa päivää ei väliin mahdu, niin kannattaa tutkituttaa ja ehkä jossain muualla kuin tk:n lääkärillä, jolla on kymmenen minsaa aikaa. Suositan tutustumaan Keltikangas-Järvisen Temperamentti-kirjaan (voit lukea, kun vauva on sylissä), kaikki lapset eivät ole mitään päivänpaisteita. Mulla on kumpikin lapsi ollut pikkuvauvana tosi huonoja nukkujia ja kävin usein suihkussa niin, että vauva oli turvakaukalossa kylpyhuoneessa pytyn päällä (kaukalo nojasi seinään). Kyllä oikeasti täytyy pystyä käymään suihkussa ja syömään. Ihan varmasti tuon ikäinen voi olla keittiön lattialla lelujensa kanssa, kun laittelet ruokaa (vaikka niitä eineksiä) ja samalla juttelet hänelle. Ei voi sanoa rumasti, että lapsi pompottaa sua, on niin pieni vielä, mutta lapsi saa kyllä elämästä todella kummallisen kuvan, jos äiti on koko ajan alle metrin päässä ja väsymyksestä sekaisin. Ei siitä kumminkaan oikein hyviä rakennustarpeita persoonalleen ja elämälleen saa. Tulee väkisinkin mieleen, että teidän vuorovaikutuksessa on jotain pielessä, sekin voi osin johtua ihan tuosta univajeesta.



En usko, että ongelmiesi perussyy on isovanhempien välinpitämättömyydessä. Älä hae ratkaisua sieltä. Toisaalta ymmärrän kovan pettymyksesi, mutta kun mietit äitisi elämää silloin, kun itse olit pieni, niin ei ole realistista toivoa mitään hyvää. Jos hän ei ole kyennyt silloin vastaamaan lapsen tarpeisiin ja laittamaan itseään sivuun, miksi se onnistuisi nytkään? Omat varhaisen hoivan kokemukset vaikuttavat paljon kykyyn hoivata omaa lasta, ja veikkaan, että olet itse nyt tuossa liemessä. Et ole saanut lapsena hyviä eväitä. Uskon, että voit ponnistaa siitä pois, mutta siinä ei auta se, että sysäät itse lapsen pois "väsyttävänä".



Mitä mieheen tulee, toki lapsenhoito on enempi hänen kuin isovanhempien heiniä, mutta oikeasti minusta on aika epärealistista olettaa, että pienten lasten vanhemmista toinen ei voisi tehdä matkatöitä. Kyse ei kuitenkaan ole "vain pienestä hetkestä", koska esim. koululaispoika voi todella kovasti kaivata isää ja miehen mallia, joten tällä logiikalla mies voisi mennä "urakiitoon" lasten muuttaessa pois kotoa? Luulen, ettei tarvi siinä vaiheessa enää moisesta haaveilla. Lapsi tarvii läheisen, välittävän perheen, mutta kuten joku kirjoitti, ei minustakaan isänkin tarvi olla kotona pitämässä äitiä kädestä kiinni, jotta he kaikkensa ponnistaen saisivat yhden lapsen ja yhden koiran hoidettua... Jos asiat tuntuvat menevän umpisolmuun, kannattaa hakea lastenhoitoapua (puolipäivähoito tarhassa, MLL?), mutta myös miettiä, MIKSI asiat menevät noin päin seiniä! En tarkoita millään pahalla, mutta jos et vaikka kohtuullisen hoitoavun myötä saa itseäsi niskasta kiinni ja elämää sopivasti "rutinoitumaan", ei kannata tuhlata ruutia lisähoitoavun kärttämiseen ja asian murehtimiseen. Silloin olet vain oman äitisi tiellä. Sun täytyy löytää ilo omasta itsestäsi ja lapsestasi. Tähtää siihen.

Ja yksi heistä on minulle vauhkonnut juurikin tästä että itkuun pitää heti reagoida ja saada vauva iloiseksi, muuten vauvoista tulee pahasti mielenvikaisia aikuisia. ap

Miten tän nyt sanoisi... Sun kaverisi on ihan sekopää. Nyt unohdat heti kaikki tuollaiset höpinät ja otat järjen käteen!

Vauva ei mene rikki siitä, että se itkee tai kitisee. Päinvastoin, vauvan on tärkeä oppia, että äiti on lähellä, mutta antaa lapsen itse käsitellä pahaa oloa. Jos sä väkisin yrität aina lopettaa lapsen itkun alkuunsa, sun lapsi ei koskaan opi käsittelemään negatiivisia tunteitaan. Itku on vauvan keino viestiä, kun se ei vielä osaa puhua. Tietenkään itkua ei saa jättää kokonaan huomioimatta, mutta ihan hyvin voit syödä ruokasi rauhassa ja jutella vauvalle samalla rauhallisesti.

Mä olisin oikeasti huolissani äidistä, jonka mielestä itkevä vauva pitää heti "saada iloiseksi". Miten tuollaisen äidin lapsi uskaltaa koskaan ilmaista negatiivisia tunteita, kun äiti lässyttää tekopirteyksiä heti pienimmästäkin itkusta??

hoitamisesta ja auttamisesta.



Vanhemmat hoitavat lapsiaa, ja lapset sitten vanhempiaan kun näistä alkaa aika jättää.



Ei lapsenlapset tähän kuvioon kuulu. Nyt lapsiperheet ovat vaatimassa hoitoapua isovanhemmilta, vaikka isovanhemmat ovat jo oman vanhemman roolinsa hoitaneet ja näin apunsa vanhentuessaan "ansainneet". Ja vetoavat tähän "turha odottaa vanhainkotiin käymään". Eihän se näin mene.

nythän on kyseessä isovanhemmat jotka ei ole omia lapsiaan edes hoitaneet?

Suuret ikäluokat ei näytä hoitaneen omia lapsiaan, eivät osallistu lastenlapsien hoitoon eivätkä hoida vanhempiaan (jotka tuupataan laitokseen kun ovat tehtävänsä tehneet eli hoitaneet lastensa lapset). Ainoa jota suuret ikäluokat koko elämänsä aikana hoitaa ovat he itse.

mutta netissä kerkeät päivystämään? Huono provo.



Jos kuitenkin tämä tilanteesi on tosi, ei kahdeksankuissen lapsen hetkeksi huutamaan jättäminen vaikuta kiintymyssuhteen muodostumiseen, pikemminkin vaikuttaa siltä, että olet reagoinut lapsen jokaiseen inahdukseen, kahdekankuinen jo nimittäin osaa temput saadakseen huomiota.



Koita jutella ja leperrellä lapselle, huijaa musiikin tai vaikkapa värikkään vaatteen avulla. Näin meillä onnistui parhaiten.