väsynyt äiti ja sitten ne isoäidit...

Sä olet oikeassa; onhan se epänormaalia ettei omaa lasta halua hädän hetkellä auttaa.

Mutta nyt sun pitää vaan lopettaa toi marttyyrin esittäminen ja tartuttava itseäsi niskasta. Älä nyt hullu ihminen usko av:ta tai dorkia ystäviä jotka jakelee ihan ääliömäisiä neuvoja. Miten sä luulet että suurissa perheissä lapset traumatisoituisivat jos aina heti pitäisi vastata tarpeisiin sillä siunaamalla sekunnilla? Vinkkejä syömiseen ja suihkuun oletkin jo saanut.

Lopeta tuo kiiltokuvaäitiyden suorittaminen ja itsesi sääliminen ja sisuunnu nainen! Pyydät ihan suoraan apua ilman kaartelua ja itkua " äiti/anoppi minä tarvitsen sinun apua juuri nyt lapseni kanssa". Jos sanoo ettei käy niin sitten tiedätmiten suhtautua ko ihmiseen jatkossa. Sitten hankitte palkattua apua ja sä voit pyytää neuvolasta keskusteluapua ettet jää pettymykseen makaamaan.

kuulleet vain ap:n kertomuksen ja puolen asioista.

Omasta kokemuksestani tiedän, että asiat ovat joskus monimutkaisempia kuin miltä ulospäin näyttävät. Saattaa hyvin olla, että ap:n äiti ei itsekään ole ihan kunnossa (esim. mielenterveydeltään). Jos hän on ollut tunteeton lähes aina, eikä ole kyennyt hoitamaan omaa lastaankaan, miten ihmeessä hän nyt olisi simsalabim yht'äkkiä empaattinen ja välittävä? Isoja ongelmia tuolla on taustalla, ja apua tarvitsisi useampikin, mikäli ap:n tarina on totta.

Syyttelyn sijaan tässä ketjussa on tullutkin MONTA hyvää vinkkiä siihen, miten asiassa kannattaisi edetä ja mistä apua hakea.

Missä muuten on ap:n miehen vastuu perheestään? Hänellä on jo ihan lakisääteinen velvollisuus myös huolehtia lapsensa hyvinvoinnista, joten asia kuuluisi myös hänelle mitä suurimmassa määrin.

Ap on varmasti masentunut. Hän ei syö eikä nuku tarpeeksi, joten on vaikeaa sanoa, miten masentunut ja mikä korjaantuu, kun saisi vähän apua. Arjesta tulee ylitsepääsemätön ponnistus, kun ei saa apua ja kokee olevansa yksin. Lisäksi kokee syyllisyyttä siitä, että ei pärjää yksin,kun muut pilkkaavat tai vähintäänkin vain toteavat, että ollaanhan me kaikki muutkin lapsemme hoitaneet. Vähän kuin sanoisi syöpäsairaalle, että mitä siinä valitat, sairastin minäkin keuhkokuumeen 30 v sitten... Ap voi olla vähän uusavuton, ehkä hänen avioliitossaan ongelmia, ehkä hän on nössä tai yksinkertaisesti niin voimakastahtoisten ihmisten ympäröimänä, että ei kerta kaikkiaan kykene toteuttamaa omaa äitiyttään vaan suorittaa muiden vaatimuksia. Ei ole väliä, miten tähän pisteeseen on jouduttu. Väliä sen sijaan on sillä, mitä tapahtuu seuraavaksi. Koen todella huolestuttavaksi, että ap on pyytänyt omalta äidiltään apua eikä äiti suostu pienimpäänkään apuun. Ei siis tule käymään, ei tarjoa empatiaa puhelimessa, ei käväise aamulla viemässä koiraa samalla kun vie omansa, ei halua tavata lapsenlastaan. Ei, vaikka ap on ilmaissut tarvitsevansa apua ja ilmoittanut, että on romahtamassa. Vielä huolestuttavampaa täällä on se, että moni pitää tämän isoäidin perusoikeutena olla auttamatta, koska tytär on liian avuton. No jopas on! Siis on oikeus olla auttamatta omaa lastaan, koska on tyttären vika, että ei pärjää. En ymmärrä tällaista ajatusmaailmaa. En käsitä, miten apua voidaan laskea, miten voidaan ajatella, että olen omat lapseni jo kasvattanut, joten en sotkeudu enää lapsenlapseni elämään! Ei ap pyytänyt äitiään kasvattamaan lastaan. Hän pyysi osallistumaan. Hoitamaan kerran viikossa puoli tuntia. Tulemaan kahville ja viihdyttämään lasta niin, että ap saisi hetken keskeytymättä tehdä omia juttujaan. Sitäpaitsi ap on nyt romahduspisteessä. Siinä vaiheessa pitäisi avun antaminen olla itsestäänselvää. Eihän se tarkoita, että loppuelämä pitäisi olla apuna eikä se tarkoita päivittäistä tai monen tunnin apua. Normaali tervejärkinen eläkeläinen kykenee uhraamaan pari tuntia viikossa tyttären perheelle esim. leikkimällä vauvan kanssa. Ei luulisi olevan ylivoimaisen vaikeaa. Minusta tuota isovanhempaa saa syyttää. Hän toimii moraalittomasti ja itsekeskeisesti. Kaikki häntä ylistävät ja häntä ymmärtävät siis hyväksyvät sen, että aivan läheistensä keskellä elävä nainen lopulta uupuu ja tekee jotain peruuttamatonta joko itselleen tai lapselleen, kun on isoäidin oikeus katsella vain vierestä. SAmat ihmiset asuivat varmaan Erikan naapurissa. Samat ihmiset toivottavasti mätänevät siellä omassa kodissaan, kun kukaan ei viitsi tulla vaihtamaan vaippoja. On törkeää, että meidän yhteiskunnassamme avun pyytäminen on merkki heikkoudesta ja tyhmyydestä. On järkyttävää, että näin itsestäänselvästä asiasta saadaan ketju, jossa pystytään lähes joka toisessa viestissä haukkumaan ap:tä surutta. MIssä on ihmisten empatiakyky ja auttamishalu? Missä on ymmärrys siitä, että me kaikki tarvitsemme apua jossakin vaiheessa elämäämme ja että se ei tarkoita, että meidän pitäisi ryhtyä kynnysmatoiksi? Auttaminen voi olla pienimuotoista ja väliaikaista. Sitä voi antaa omin ehdoin.Mutta se, että ei suostu auttamaan lainkaan, on törkeää.

Tuntuu etta monikaan ei tajua, etta AP ON AUTTANUT AITIAAN tarvittaessa esim. leipomalla hanen jarjestamiin juhliin, ottamalla koiran hoitoon aidin ollessa matkoilla, mutta vastavuoroisesti ap ei kuitenkaan saa apua nyt, kun sita lapsen kanssa tarvitsisi.



Se tassa eniten varmasti kirvelee.



Nauttikaa isoaidit kultaisista vuosistanne, silla aikaa kun ap ja monet muut aidit "nauttivat" ruuhkavuosistaan. Kunhan vanhuusvaivoissanne pidatte mielessa, etta niin makaa kuin petaa.

hyvä kirjoitus 156:lla. Itse olen ollut vähän saman tyyppisessä tilanteessa kuin ap. Mutta sain apua, en paljoa, mutta ihan pikkuisen edes. Mutta tärkeitä oli, että vaikka apua en saanut paljoa, asenne oli kuitenkin myötätuntoinen ja halukas auttamaan, vaikka käytännössä ei paljoa pystynytkään. (Ja olin huono pyytämäänkin sitä apua.) En kohdannut lähipiiristäni tuomitsemista: Kaikki eivät varmasti ymmärtäneet kuinka raskasta minulla oli, mutta asenne oli joko neutraali tai tukeva. Ympärillä kohdatulla asenteellakin oli jo suuri merkitys.



Kaikki sympatiat ap:lle, paljon halauksia ja jaksamista. Yritä hankkia itsellesi apua vaikka MLL:ltä. Tai selvitä onko kunnassasi mahdollisuus saada kotiapua. (Lain mukaan pitäisi olla, todellisuus on valitettavasti joskus toinen.) Ja vaikka et saisi apua, anna itsellesi lupa olla väsynyt ja kokea uupumusta. Jos koet tilanteesi rankaksi, älä koe syyllisyyttä vaikka joku tilannettasi oikeasti tuntematon väittäisi mitä.

Yleensä tuollaiseen ovat syynä oman lapsuudenkodin puutteelliset kiintymyssuhteet. Ap:n äitihän ei hänen kertomansa mukaan ole koskaan ollut hänelle varsinaisesti äiti.

Tunnevammainen (narsistinen) henkilö ei tuota vain miksikään muutu, ja se on vain hyväksyttävä.

Terve itsekkyys on sitten toinen asia. Minusta eläkeikäisellä on jo oikeus myös nauttia niistä eläkepäivistään, enkä todellakaan edellytä, että jokaikiseen lastenhoitotarpeeseen isovanhemmet olisivat valmiina vastaamaan. Yllättävän moni pitää itsestäänselvänä, että mummut aina kiitävät apuun, kun pitäisi päästä johonkin kissanristiäisiin tai mies ei "voi" olla päivääkään pois töistä lapsen sairauden takia. Ap nyt ei kuulu tähän porukkaan, mutta yleisesti ottaen vikaa on kyllä kaikissa sukupolvissa.

Tuntuu etta monikaan ei tajua, etta AP ON AUTTANUT AITIAAN tarvittaessa esim. leipomalla hanen jarjestamiin juhliin, ottamalla koiran hoitoon aidin ollessa matkoilla, mutta vastavuoroisesti ap ei kuitenkaan saa apua nyt, kun sita lapsen kanssa tarvitsisi. Se tassa eniten varmasti kirvelee. Nauttikaa isoaidit kultaisista vuosistanne, silla aikaa kun ap ja monet muut aidit "nauttivat" ruuhkavuosistaan. Kunhan vanhuusvaivoissanne pidatte mielessa, etta niin makaa kuin petaa.

Etäisyyttä äitiisi ja miehesi vanhempiin (oliko molemmat kuvioissa mukana vai vaan anoppi). En paljoa vastailis puhelimeen, enkä varsinkaan ruhoeis leipoo niille mitään. Hoitakoon itse myös oman køiransa reissujensa aikana.



Paljon hyviä neuvoja täällä. Saisko jostain perheneuvolasta hyviä arkielämän vinkkejä?

Anna vauvan huutaa, ei se siihen kuole jos hetken huutaa. Pakkohan sinun on syödä ja käydä välillä vessassa ja suihkussa.

Perheensä asiat niin ettei kukaan uuvu ja että kaikki jaksaa ja saa tehdä omiaan ja sit toissijaisesti on muiden ulkopuolisten hyvä (ei pakko!) auttaa silloin tällöin.

monesti nää ongelmat on kuitenkin ihan ratkaistavissa tällä kaavalla. Kyllä mukin mies vaan joutuu uhrautumaan ja joustamaan omassa elämässä. Joskus joutuu sanoo ettei pääse reissuun kun perheen tilanne ei salli.. En tiedä mikä teidän tilanne on tasan tarkalleen, mut monesti vaihtoehtoja kummasti keksii kun on pakko!

Perheensä asiat niin ettei kukaan uuvu ja että kaikki jaksaa ja saa tehdä omiaan ja sit toissijaisesti on muiden ulkopuolisten hyvä (ei pakko!) auttaa silloin tällöin.

monesti nää ongelmat on kuitenkin ihan ratkaistavissa tällä kaavalla. Kyllä mukin mies vaan joutuu uhrautumaan ja joustamaan omassa elämässä. Joskus joutuu sanoo ettei pääse reissuun kun perheen tilanne ei salli.. En tiedä mikä teidän tilanne on tasan tarkalleen, mut monesti vaihtoehtoja kummasti keksii kun on pakko!

Mitä se koiran lopettaminen auttaa jos ap ei osaa syödä?

N Tuossa tilanteessa itse vakavasti harkitsisin koiran antamista pois. Helpottaisi ihan ratkaisevasti.

Nukkumattomuus ja syömättömyys kuullostaa pahemmalta ongelmalta kuin koira. Ja ap; jos mies ei halunnut lasta, miksi oletat että hän olisi läsnä?

En ehdottanut koiran lopettamista vaan sen antamista pois. Kyllä se helpottaisi PALJON ap:n arkea, jos koiraa ei olisi. Sitäpaitsi tollaisessa tilanteessa koiran pitäminen lähentelee eläinrääkkäystä, jos koirasta ja sen ulkoilusta ei jakseta huolehtia. Korahan se on joka laitetaan "joustamaan"...

Ap on varmasti masentunut. Hän ei syö eikä nuku tarpeeksi, joten on vaikeaa sanoa, miten masentunut ja mikä korjaantuu, kun saisi vähän apua. Arjesta tulee ylitsepääsemätön ponnistus, kun ei saa apua ja kokee olevansa yksin. Lisäksi kokee syyllisyyttä siitä, että ei pärjää yksin,kun muut pilkkaavat tai vähintäänkin vain toteavat, että ollaanhan me kaikki muutkin lapsemme hoitaneet. Vähän kuin sanoisi syöpäsairaalle, että mitä siinä valitat, sairastin minäkin keuhkokuumeen 30 v sitten...

Ap voi olla vähän uusavuton, ehkä hänen avioliitossaan ongelmia, ehkä hän on nössä tai yksinkertaisesti niin voimakastahtoisten ihmisten ympäröimänä, että ei kerta kaikkiaan kykene toteuttamaa omaa äitiyttään vaan suorittaa muiden vaatimuksia. Ei ole väliä, miten tähän pisteeseen on jouduttu.

Väliä sen sijaan on sillä, mitä tapahtuu seuraavaksi. Koen todella huolestuttavaksi, että ap on pyytänyt omalta äidiltään apua eikä äiti suostu pienimpäänkään apuun. Ei siis tule käymään, ei tarjoa empatiaa puhelimessa, ei käväise aamulla viemässä koiraa samalla kun vie omansa, ei halua tavata lapsenlastaan. Ei, vaikka ap on ilmaissut tarvitsevansa apua ja ilmoittanut, että on romahtamassa.

Vielä huolestuttavampaa täällä on se, että moni pitää tämän isoäidin perusoikeutena olla auttamatta, koska tytär on liian avuton. No jopas on! Siis on oikeus olla auttamatta omaa lastaan, koska on tyttären vika, että ei pärjää. En ymmärrä tällaista ajatusmaailmaa. En käsitä, miten apua voidaan laskea, miten voidaan ajatella, että olen omat lapseni jo kasvattanut, joten en sotkeudu enää lapsenlapseni elämään!

Ei ap pyytänyt äitiään kasvattamaan lastaan. Hän pyysi osallistumaan. Hoitamaan kerran viikossa puoli tuntia. Tulemaan kahville ja viihdyttämään lasta niin, että ap saisi hetken keskeytymättä tehdä omia juttujaan. Sitäpaitsi ap on nyt romahduspisteessä. Siinä vaiheessa pitäisi avun antaminen olla itsestäänselvää. Eihän se tarkoita, että loppuelämä pitäisi olla apuna eikä se tarkoita päivittäistä tai monen tunnin apua. Normaali tervejärkinen eläkeläinen kykenee uhraamaan pari tuntia viikossa tyttären perheelle esim. leikkimällä vauvan kanssa. Ei luulisi olevan ylivoimaisen vaikeaa.

Minusta tuota isovanhempaa saa syyttää. Hän toimii moraalittomasti ja itsekeskeisesti. Kaikki häntä ylistävät ja häntä ymmärtävät siis hyväksyvät sen, että aivan läheistensä keskellä elävä nainen lopulta uupuu ja tekee jotain peruuttamatonta joko itselleen tai lapselleen, kun on isoäidin oikeus katsella vain vierestä. SAmat ihmiset asuivat varmaan Erikan naapurissa. Samat ihmiset toivottavasti mätänevät siellä omassa kodissaan, kun kukaan ei viitsi tulla vaihtamaan vaippoja.

On törkeää, että meidän yhteiskunnassamme avun pyytäminen on merkki heikkoudesta ja tyhmyydestä. On järkyttävää, että näin itsestäänselvästä asiasta saadaan ketju, jossa pystytään lähes joka toisessa viestissä haukkumaan ap:tä surutta. MIssä on ihmisten empatiakyky ja auttamishalu? Missä on ymmärrys siitä, että me kaikki tarvitsemme apua jossakin vaiheessa elämäämme ja että se ei tarkoita, että meidän pitäisi ryhtyä kynnysmatoiksi? Auttaminen voi olla pienimuotoista ja väliaikaista. Sitä voi antaa omin ehdoin.Mutta se, että ei suostu auttamaan lainkaan, on törkeää.

sinulla on Suuri sydän!!!

Ap on varmasti masentunut. Hän ei syö eikä nuku tarpeeksi, joten on vaikeaa sanoa, miten masentunut ja mikä korjaantuu, kun saisi vähän apua. Arjesta tulee ylitsepääsemätön ponnistus, kun ei saa apua ja kokee olevansa yksin. Lisäksi kokee syyllisyyttä siitä, että ei pärjää yksin,kun muut pilkkaavat tai vähintäänkin vain toteavat, että ollaanhan me kaikki muutkin lapsemme hoitaneet. Vähän kuin sanoisi syöpäsairaalle, että mitä siinä valitat, sairastin minäkin keuhkokuumeen 30 v sitten...

Ap voi olla vähän uusavuton, ehkä hänen avioliitossaan ongelmia, ehkä hän on nössä tai yksinkertaisesti niin voimakastahtoisten ihmisten ympäröimänä, että ei kerta kaikkiaan kykene toteuttamaa omaa äitiyttään vaan suorittaa muiden vaatimuksia. Ei ole väliä, miten tähän pisteeseen on jouduttu.

Väliä sen sijaan on sillä, mitä tapahtuu seuraavaksi. Koen todella huolestuttavaksi, että ap on pyytänyt omalta äidiltään apua eikä äiti suostu pienimpäänkään apuun. Ei siis tule käymään, ei tarjoa empatiaa puhelimessa, ei käväise aamulla viemässä koiraa samalla kun vie omansa, ei halua tavata lapsenlastaan. Ei, vaikka ap on ilmaissut tarvitsevansa apua ja ilmoittanut, että on romahtamassa.

Vielä huolestuttavampaa täällä on se, että moni pitää tämän isoäidin perusoikeutena olla auttamatta, koska tytär on liian avuton. No jopas on! Siis on oikeus olla auttamatta omaa lastaan, koska on tyttären vika, että ei pärjää. En ymmärrä tällaista ajatusmaailmaa. En käsitä, miten apua voidaan laskea, miten voidaan ajatella, että olen omat lapseni jo kasvattanut, joten en sotkeudu enää lapsenlapseni elämään!

Ei ap pyytänyt äitiään kasvattamaan lastaan. Hän pyysi osallistumaan. Hoitamaan kerran viikossa puoli tuntia. Tulemaan kahville ja viihdyttämään lasta niin, että ap saisi hetken keskeytymättä tehdä omia juttujaan. Sitäpaitsi ap on nyt romahduspisteessä. Siinä vaiheessa pitäisi avun antaminen olla itsestäänselvää. Eihän se tarkoita, että loppuelämä pitäisi olla apuna eikä se tarkoita päivittäistä tai monen tunnin apua. Normaali tervejärkinen eläkeläinen kykenee uhraamaan pari tuntia viikossa tyttären perheelle esim. leikkimällä vauvan kanssa. Ei luulisi olevan ylivoimaisen vaikeaa.

Minusta tuota isovanhempaa saa syyttää. Hän toimii moraalittomasti ja itsekeskeisesti. Kaikki häntä ylistävät ja häntä ymmärtävät siis hyväksyvät sen, että aivan läheistensä keskellä elävä nainen lopulta uupuu ja tekee jotain peruuttamatonta joko itselleen tai lapselleen, kun on isoäidin oikeus katsella vain vierestä. SAmat ihmiset asuivat varmaan Erikan naapurissa. Samat ihmiset toivottavasti mätänevät siellä omassa kodissaan, kun kukaan ei viitsi tulla vaihtamaan vaippoja.

On törkeää, että meidän yhteiskunnassamme avun pyytäminen on merkki heikkoudesta ja tyhmyydestä. On järkyttävää, että näin itsestäänselvästä asiasta saadaan ketju, jossa pystytään lähes joka toisessa viestissä haukkumaan ap:tä surutta. MIssä on ihmisten empatiakyky ja auttamishalu? Missä on ymmärrys siitä, että me kaikki tarvitsemme apua jossakin vaiheessa elämäämme ja että se ei tarkoita, että meidän pitäisi ryhtyä kynnysmatoiksi? Auttaminen voi olla pienimuotoista ja väliaikaista. Sitä voi antaa omin ehdoin.Mutta se, että ei suostu auttamaan lainkaan, on törkeää.

Tähän ei ole lisättävää, todella hyvin kirjoitettu ja täyttä asiaa!

A) AP kertoi isänsä lähteneen ja äitinsä jääneen yksin. Eli äiti varmaankin meni töihin ja tämän takia oli pakotettu laittamaan AP:n hoitoon -> isovanhemmille.

B) AP ja miehensä päättivät lisääntyä - asiasta ei varmaankaan neuvoteltu isovanhempien kanssa. Oletettiin jotain ja sitten ollaan shokissa kun se olettama ei toimi. Jos AP:n oma äiti yksinhuoltajana "pärjäsi" lapsensa kanssa niin on luonnollista häneltä olettaa että jälkeläinenkin saisi oman jälkeläisensä hoidettua.

C) AP:n miehellä ei tosiaan AP:n itsensäkään mielestä ole kovin aktiivista roolia jälkeläisen elämässä tai vastuuta jälkeläisen hengissä pitämisestä.

D) AP:n miehen äiti ei tunnu niin kovasti tökkivän - se yksinuoltajana AP:n elättänyt äiti niin kovin tökkii....

E) Jos sitä katkeruutta on pakko kehittää niin kannattaisiko AP:n kohdistaa se siihen isäänsä joka ilmeisesti täysin häippäsi kuvioista?



AP on varmasti väsynyt ja tarvitsee apua, mutta sen sijaan, että vaatisi apua siltä toiselta jälkeläisestään vastuussa olevalta päättääkin lähteä oireilemaan lapsuuden traumojaan.



Koira helvettiin. Pentu hoitoon. Akka töihin. Ukko vastuuseen jälkeläisestään.

yhteenvetoa A) AP kertoi isänsä lähteneen ja äitinsä jääneen yksin. Eli äiti varmaankin meni töihin ja tämän takia oli pakotettu laittamaan AP:n hoitoon -> isovanhemmille. B) AP ja miehensä päättivät lisääntyä - asiasta ei varmaankaan neuvoteltu isovanhempien kanssa. Oletettiin jotain ja sitten ollaan shokissa kun se olettama ei toimi. Jos AP:n oma äiti yksinhuoltajana "pärjäsi" lapsensa kanssa niin on luonnollista häneltä olettaa että jälkeläinenkin saisi oman jälkeläisensä hoidettua. C) AP:n miehellä ei tosiaan AP:n itsensäkään mielestä ole kovin aktiivista roolia jälkeläisen elämässä tai vastuuta jälkeläisen hengissä pitämisestä. D) AP:n miehen äiti ei tunnu niin kovasti tökkivän - se yksinuoltajana AP:n elättänyt äiti niin kovin tökkii.... E) Jos sitä katkeruutta on pakko kehittää niin kannattaisiko AP:n kohdistaa se siihen isäänsä joka ilmeisesti täysin häippäsi kuvioista? AP on varmasti väsynyt ja tarvitsee apua, mutta sen sijaan, että vaatisi apua siltä toiselta jälkeläisestään vastuussa olevalta päättääkin lähteä oireilemaan lapsuuden traumojaan. Koira helvettiin. Pentu hoitoon. Akka töihin. Ukko vastuuseen jälkeläisestään.

Oikeesti siitä koirasta nyt ihan ekaksi eroon. Se on kaikkien edun mukaista, myös koiran. Mies maksakoon lapsenhoito/siivous/mitä tahansa apua. Luulisi että rahaa on, jos kerran aina töissä.

ei ole mistään kotoisin, kun talossa on vauva/pieni lapsi. Jos sitä kuitenkin harrastaa, siitä pitää saada sellainen palkka, jolla voi ostaa myös apua vaimolle!!!!!!!!!

Jos teille tulisi ero, niin miten ihmeessä isä hoitaisi oman osuutensa oman lapsensa hoidosta esim. 50%- 50% systeemissä???? Ei mitenkään???

Toinen asia on sitten nämä mummot, outoja hekin.

Oma lapsenlapsi ei kiinnosta. Eikä oman tyttären/miniän vointi.

Nyt ei kuitenkaan auta olla marttyyrikärsijä, vaan kissa pöydälle. Ensi sijassa miehen kanssa!!! JA miehesi saisi myös omilta vanhemmiltaan kysyä sitä apua tyyliin: minä kun nyt en ole niin kiinnostunut perhe-elämästä, vaan omasta urastani, niin voisitteko auttaa lapsenhoidossa?

Ja miehen tulee olla läsnä omalle lapselleen. Jollei hän todella osaa välittää sinusta ja sinun voinnistasi, hän on kuitenkin VELVOLLINEN suhteessa OMAAN LAPSEENSA joka on hänen kikkelistään lähtöisin.

Aikuiseksi on kasvettava, myös miehesi. ONhan se kivaa reissata ja kokeilla siipiä työelämässä, mutta nyt hänen elämässään on TOISENLAINEN VAIHE, josta hänen on otettava vastuu. JA sinä teet sen hänelle selväksi. JA jos eroa pukkaa, VAADIT viikko-viikko systeemiä (50% ajasta joka tapauksessa). Pelkästään tämä ajatus voi saada hänet vielä arvostamaan sinua ja kokonaista perhettänne...

Tsemppiä ap, sä pärjäät (mutta et yksin, kukaan ei pärjää yksin)

Äitisi kanssa et varmasti ole yhdessä sopinut, että nyt on oikea aika hankkia lapsi. Myöskään koiran hankinnasta ja sen ulkoilutuksesta et varmaankaan ole hänen kanssaan sopinut.

Isovanhemmat auttavat jos haluavat, sille ei voi mitään. Lapsen isällä sen sijaan on velvollisuuksia lasta kohtaan.

Miksi syytät isovanhempia siitä, että mies käy vieraissa ja teille on tulossa ero? Toistat oman lapsuutesi kaavaa eli mies lähtee ja sinä haluat heivata lapsen pois kuten äitisi aikanaan.

Kyllä tässä pärjätään, koska pakko on. Ei se itku, huuto ja muu itsessään ole se mikä minua lannistaa, vaan se, että isoäidit eivät tunnu välittävän vähääkään vaikka heidän läheisensä on uupunut ja voi pahoin. Mutta he tuskin tietävätkään millaista tämä on, kun ovat itse lykänneet lapsensa isovanhemmille kasvamaan.

Kiitos myötäeläjille!

Miksi miehelle on niin helppo antaa anteeksi tai hyväksyä annettuna, että elät yksinhuoltajan elämää? Jos on koko aian töissä, on varaa maksaa koiranulkoilutuksesta ja lapsen hoidosta.

Kuulostaa todella rankalta. Hae lapselle heti päivähoitopaikkaa. Eikös 1,5 kk kuluttua ole jo oikeutettu siihen, kun vanhempainloma loppuu? Oma lapseni on mennyt tuolloin päivähoitoon ja on tosi reipas ja iloinen lapsi. Alku tietysti siinäkin rankka, mutta muutamassa päivässä tottui. Sitten viet ja haet lasta päiväkodista niin, että samalla kävelette koiran kanssa lenkin. Pidemmän päälle joudutte ehkä kuitenkin harkita koirasta luopumista, jos mies ei yhtään osallistu perhe-elämään. Työt voit aloittaa aluksi osa-aikaisena ja olla osittaisella hoitovapaalla, jolloin lapsen päivähoitopäivät jää lyhyemmiksi. Itse aloin heti tehdä täyspäiväistä työtä, kun lapsi oli 9+kk ja hyvin meni ja menee edelleen. Sitten mitä isovanhempiin tulee, niin lopeta palvelu heihin ja tee vaikka viestintälakko eli et anna kuulua itsestäsi pariin kuukauteen tai vastaa heidän puheluihinsa. Jos tulevat katsomaan, miten menee kohtelet vaan tylysti ja sanot, ettet jaksa nyt. Jos vetoavat, että lapsen täytyy saada tutustua isovanhempiin, kerrot totuuden, ettei tutustunut ennenkään.

siinä on vissi ero. Mies ei ole koskaan kotona, lapsi ei tunne isää. Äiti haluaa isoäidit avuksi, koska isä ei ole kiinnostunut lapsesta ja perheestä.

Ongelmana eivät ole isovanhemmat vaan ap:n mies. Ehkä sille pitäisi sanoa, että tämä oli tässä.