Vihdoinkin aborttilaissa alkaa tapahtua (HS)

ja siksi tuo raja on noin pitkällä. Mutta voisiko diagnostiikkaa kehittää?

Ja adoptio on aina parempi mahdollisuus kuin lapsen kuolema abortissa.

ja siksi tuo raja on noin pitkällä. Mutta voisiko diagnostiikkaa kehittää?

Varmaan juuri se asia käsitellään ennen kuin lakia tiukennetaan. Että miten sikiödiagnostiikkaa kehitetään ja mihin suuntaan. Nämä asiat kun kulkevat käsi kädessä, ja on hyvä että asioista puhutaan, varsinkin kun lääketiede kehittyy koko ajan tekniikan kehittyessä.

Niin sitten sinulle määrätään toinen hoitaja. Näin minä ainakin tämän ymmärtäisin sitten toimivan. Tai ehkä pikemminkin niin, ettei hoitajia/lääkäreitä voida pakottaa tekemään abortteja.

.

Päivi voisi tunkea sen hihhulinokkansa aivan muualle, ja antaa ihmisten päättää haluaako abortin vai ei. Ei tarvitsisi olla pelko persuuksissa tuleeko vastaan nirppanokkainen hoitaja, joka jonkun helvetin eettisen syyn takia kieltäytyisi hoitamasta potilastaan..

Periaatteessa hyväksyn abortit, mutta en voisi kyllä ikinä tehdä kenellekään aborttia ja kun tällä palstalla mt-ongelmat on kovassa huudossa, niin mietipä minkälaisia mt-ongelmia voi tulla ihmiselle, joka joutuu tekemään abortteja päivästä toiseen. Aika vahvasti pitää pystyä järjellä siinä työssä ajattelemaan ja jättämään työasiat töihin, kyllä monelta menisi pakka sekaisin moisesta.

ainakin mediassa tulee olemaan paljon juttua aiheesta käsittelyn aikana. Toivottavasti ihmisten silmät avautuvat näkemään abortin kammottavuuden eikä sitä pidetä enää jonain solumöykyn poistona.

jossa tulee ulos verta ja kudoskappaleita. Tai auttamaan ulos melko isokokoista sikiötä, joka saattaa olla elossa vielä jonkin aikaa synnyttyään. Mitä itse tuntisit siinä tilanteessa? Ensi sijassa lääkärit ja hoitajat koulutetaan pelastamaan ja suojelemaan elämää. Abortti voi olla monelle vastoin sitä, mikä on heidän perustehtävänsä.

ja mulle se on periaatteessa ihan sama, mitä muut omille raskauksilleen tekee, ei kuulu mulle muiden sikiöiden elämät.

Ei meillä tässä yhteiskunnassa pitäisi olla lakia, joka sallii abortin jokaiselle sitä haluavalle.

Aikanaan yläasteella koulussa meillä oli tunnilla oikein väittelykin aborteista. Olin erityisesti nuorempana semmoinen idealisti, että en oikein ymmärtänyt, miksi kukaan tekee aborttia. Mutta kun mulle selitettiin, että joskus raskaus voi vaarantaa äidin hengen ja toisinaan taas raskaus voi olla seuraus raiskauksesta, totesin, että ainakin noissa tilanteissa abortti pitää hyväksyä.



Nykyään antaisin äitien itse päättää tuon asian. Ihanneyhteiskunnassa jokaiselle lapselle löytyisi sopivat adoptiovanhemmat, jos omat vanhemmat eivät häntä kykenisi tai haluaisi kasvattaa. Mutta emme elä ihannemaailmassa, vaan todellisuudessa.



Onko muuten kukaan koskaan miettinyt muiden kuin hoitoammattien vaikutusta tekijöidensä mielenterveyteen? Miltä tuntuu vakuutuskäsittelijästä, jonka mielestä korvauksen hakija olisi oikeutettu korvauksiin, mutta vakuutuslääkäri on eri mieltä? Tai verovirkailijasta, joka huomaa asiakkaan tehneen ison mokan, mutta verosäädösten vuoksi on pakko ottaa huomioon tehdyt toimet ja laittaa maksuun isot mätkäytykset? Tai opettajasta, joka tietää, että Pikku-Kalle on tehnyt hurjasti työtä matikassa tänä vuonna, mutta on silti suoriutunut kokeissa vain vitosen arvoisesti?

Siihen kaikenmaailman oskovat ja sosiaalitantat ei saa puuttua.



Kaikenmaailman puunhalaajia ja muita hihhuleita riittää kyllä pilvinpimein sanomaan kuinsa sun on elämäsi elettävä, mutta jokaisen pitää kyllä tehdä omat ratkaisunsa kantaa vastuunsa ihan itse.

Siihen kaikenmaailman oskovat ja sosiaalitantat ei saa puuttua.

Kaikenmaailman puunhalaajia ja muita hihhuleita riittää kyllä pilvinpimein sanomaan kuinsa sun on elämäsi elettävä, mutta jokaisen pitää kyllä tehdä omat ratkaisunsa kantaa vastuunsa ihan itse.

No "puunhalailu" nyt on ihan eri asia. Ympäristöasiat sentään koskevat kaikkia yhteisesti, ei ole oikein että eräät saastuttavat ja tulevat polvet siivoavat jäljet (jos enää pystyvät).

Lakkaan saarnaamasta ekologisuudesta siinä vaiheessa, kun ihmiset alkavat säilöä ongelmajätteet ja autojensa päästöt peräsuoliinsa. Tai vaikka kohtuunsa, siellä on aika paljon tilaa.

mutta minua ärsyttää todella, miten jotkut perustelevat aborttia sillä, että niin on kaikkien kannalta parasta. Se on aivan sontapuhetta. Adoptio on yleensä kaikkien kannalta paras vaihtoehto.



Yleisen adoptiovastaisen ilmapiirin ymmärtäisi silloin, jos adoptio merkitsisi kurjaa kohtaloa. Asian laita on kuitenkin niin, että hyvin perusteellisesti syynättyjä ja erinomaisia adoptiovanhempia on jonoksi asti. Sellaisia ihmisiä, jotka odottaavat adoptiolapsensa saamista lähemmäs kymmenen vuotta. Luuletteko, että lapsen on parempi olla kuolleena kuin näiden ihmisten kasvattamana? Tuntuuko hyvältä riistää abortoimalla mahdollisuus vanhemmuuteen joltain tällaiselta ihmiseltä?



Jos lapsensa päättää antaa adoptoitavaksi, niin totta kai sillä on huonojakin puolia. Raskaus ja synnyttäminen eivät välttämättä ole niin kovin mukavia. Voi olla kiusallista selitellä kasvavaa raskausvatsaa tuttaville. Joutuu pitää vähän taukoa ryyppäämisestä ja tupakoinnista. Munaa metsästäessä yökerhoissa ei välttämättä enää käy flaksi, kun raskaus alkaa näkyä. Ja tuntuuhan se haikealta ja vaikealta, kun tulee se hetki, kun lapsi annetaan pois. Mutta eivätkö nämä tosiaan ole enemmistön mielestä kuitenkin pieniä asioita ihmishengen rinnalla? Eikö sitä yhdeksää kuukautta voisi viettää vähän epämukavampaa elämää ja loppuikäänsä olla välillä vähän haikea, jos sen jälkeen voisi loppuikänsä kuitenkin tuntea hyvää omatuntoa siitä, että on sillä pelastanut ihmishengen? Ilmeisesti monien mielestä ei. Edellämainitut ovat liian suuri hinta toisen ihmisen elämästä, varsinkin, jos siitä ei ITSE hyödy mitenkään.



Joku kirjoitti täällä, että abortti on siksi adoptiota parempi vaihtoehto, koska ainakin abortin tekijä tietää, missä hänen lapsensa on. Mielestäni melko erikoisesti sanottu - luulisi, että adoptioon lapsensa antaneella olisi parempi mieli, koska ainakin hän tietäisi, että hänen lapsensa on rakastavassa kodissa ja kokonainen elämä edessä. Ja mielestäni on kummallista, miten lapsesta luopuminen tuntuu monista paljon kurjemmalta kuin lapsen tappaminen. Luuletteko, että jos menette kysymään joltain adoptiolapselta, että hänen mielestään olisi ollut parempi olla syntymättä kuin elää rakastavan adoptioperheensä kanssa?



Edellä mainitut koskevat siis sosiaalisista syistä johtuvia abortteja, eivät vaikkapa sitä, jos äidin henki on vaarassa. Enkä minä ole tietenkään mikään abortteja kieltämään, se on jokaisen oma arvovalinta - joidenkin arvomaailmassa nuo adoptiosta itselle aiheutuvat kärsimykset ovat kohtuuttoman suuria ihmishenkeen verrattuna. Mutta miksi sitä ei voida rehellisesti myöntää, jos abortti tehdään täysin itsekkäistä syistä?

luulisi, että adoptioon lapsensa antaneella olisi parempi mieli

se että antaa lapsensa adoptioon on naiselle elämänikäisen surun, häpeän ja jossittelun paikka. Sillä voi oikeasti pilata elämänsä. Toki aborttikaan ei ole mikään kesäretki, mutta silti useimmille paljon vähemmän raastava asia.

Samoin moni adoptioon annettu lapsi kokee sisimmässään koko ikänsä tulleensa hylätyksi ja etsii aikuisena vanhempansa käsiinsä. Ja sekin voi olla asia joka päättyy hyvin - tai sitten ei. Kun tehdään aikaisilla viikoilla abortti, yhdestä asiasta voi olla varma. Sikiön kärsimys on nolla.

tästä se lähtee