Hesarin juttu pienten lasten vanhempien rumbasta.

mutta tavallista lukijaa kiinnostaisi tavallisten perheiden niksit. Mitä ihmeellistä siinä on, että se, jolla on varaa, palkkaa itselleen apua? Haastavaa on silloin kun on alipalkattu, isovanhemmat eivät ole käytettävissä eikä ole varaa palkata ketään kodinhoitajaa.

Onhan se aika omahyväistä puhua jostain lapsiperherumbasta, kun siivoaja siivoaa ja kodinhoitaja laittaa ruoat, ja mummo vie ja hakee lapset tarhasta sekä kokkaa perheelle iltaruoan. Ja vanhemmat voivat vain keskittyä töiden tekemiseen. Sehän on melkein sama asia kuin ei olisi lapsia lainkaan.

Olen siis se, jonka lapsi vain kolmena päivänä hoidossa.



Meillä lisäniksejä jaksamisen tukemiseksi on se, että käymme vähintään kerran viikossa (yleensä kaksi) ulkona syömässä, teemme ruokaa pakastimeen isoina annoksina ja syömme muutenkin aika usein samojakin ruokia tai jatkamme ruokia. Teemme edullista kasvispainotteista ruokaa vaikka suosimme luomua. Olen myös miettinyt iltapalan ja päivällisen vaihtamista keskenään kun meillä ei lapselle maistu usein ruoka kovin hyvin päivällisaikaan ja jos kunnon päivällinen syötäisiin vasta iltapala-aikaan jäisi paljon enemmän aikaa panostaa kokkaamiseen.

Tuossa lehtijutussa oli 3 poikkeustapausta eli perheillä oli epätavallisia "tarpeita", normiperheessä kun isä tai äiti harvemmin johtaa kaupunginhallitusta tms.



Meillä on tavallinen perhe, jossa 3 alle kouluikäistä. Äidillä työmatka 40 km suuntaansa, isällä noin 1 km. Äiti vie lapset hoitoon perhepäivähoitajalle mennessään töihin (lähtö kotoa noin klo 7.15), isä hakee heidät palatessaan töistä noin klo 15.30. Kumpikaan vanhemmista ei tee lyhennettyä työpäivää eikä työpaikalla ole ollut mitään erityisjärjestelyjä takiamme. Molemmilla on asiantuntijatason työ.



Vanhemmilla ei ole iltatöitä kuin satunnaisesti, silloin toinen vanhemmista voi olla lasten kanssa. Harrastuksissa (lasten) menee 2 iltaa, harrastukset ovat 1-15 km säteellä kotoa, vanhemmat kuljettavat ja samalla voi käydä kätevästi kaupassa.



Suurin osa lapsiperheistä tekee kiireensä ihan itse. Meilläkin olisi järkyttävä tilanne, jos vanhemmat haluaisivat viettää iltansa esim. treeneissä tai aikaavievissä harrastuksissa poissa perheen luota. Nyt riittää lenkkeily ja minulla kuntosali 2 krt/vko lounastunnilla työpaikan lähellä olevalla salilla.



Elämä on valintoja. Jos haluaa valita jotain muuta kuin lapset ja perheen, joutuu etsimään erilaisia ratkaisuja, mutta jos tyytyy siihen, mitä on, ei tule kiirettä.

Mulla ei ole ikinä ollut elämässäni kiire. Olen opiskellut, käynyt töissä, harrastanut, saanut lapsen ja hoitanut kaksi lapsipuoltakin aina välillä.



Herään riittävän aikaisin, ei tule kiire töihin. Matkalla vien lapsen hoitoon. Tulen töistä, haen lapsen. Välillä käydään kaupan kautta tai mies käy. Välillä mies hakee lapsen hoidosta. Kotona tehdään ruokaa, jollakulla on ehkä illalla harrastus. Ehkä olisi muka jotenkin kiire, jos olisi monta lasta joilla monta harrastusta, mutta se on ihan itse aiheutettua. Enkä ihan oikeasti tajua, miten voi olla kiire, jos ohjelmassa on tulla kotiin, syödä ja lähteä harrastamaan. Ei siinä tarvitse tukka putkella juosta vaan voi toimia ihan normaalisti.



Rasittavia nämä stressaajat. Mutta minä olenkin vain tietämätön yhden lapsen äiti. Kumma kyllä oma äitini, jolla on 3 lasta, ei ole ikinä ollut tämän kiireisempi, vaikka yksikin meistä harrasti 6 kertaa viikossa.

Mulla ei ole ikinä ollut elämässäni kiire. Olen opiskellut, käynyt töissä, harrastanut, saanut lapsen ja hoitanut kaksi lapsipuoltakin aina välillä.

Herään riittävän aikaisin, ei tule kiire töihin. Matkalla vien lapsen hoitoon. Tulen töistä, haen lapsen. Välillä käydään kaupan kautta tai mies käy. Välillä mies hakee lapsen hoidosta. Kotona tehdään ruokaa, jollakulla on ehkä illalla harrastus. Ehkä olisi muka jotenkin kiire, jos olisi monta lasta joilla monta harrastusta, mutta se on ihan itse aiheutettua. Enkä ihan oikeasti tajua, miten voi olla kiire, jos ohjelmassa on tulla kotiin, syödä ja lähteä harrastamaan. Ei siinä tarvitse tukka putkella juosta vaan voi toimia ihan normaalisti.

Rasittavia nämä stressaajat. Mutta minä olenkin vain tietämätön yhden lapsen äiti. Kumma kyllä oma äitini, jolla on 3 lasta, ei ole ikinä ollut tämän kiireisempi, vaikka yksikin meistä harrasti 6 kertaa viikossa.

Onko tullut mieleen, että työpaikkoja on erilaisia? Meillä on ainakin töissä yleensä hirveä kiire ja kyllähän se sumplimista vaatii, että ehtii tehdä kaiken, ennenkuin täytyy sännätä päiväkotiin hakemaan lapsia. Ja miehen kanssa töytyy sovittaa aikataulut yhteen. Puhumattakaan sitten työmatkoista.



Onhan se elämä leppoisaa, jos töissä on leppoisaa. Onnea vaan teille, mutta yrittäkää vähän nähdä oman elämänpiirinne ulkopuolelle.

Lisäksi on alentavaa, että puhutte niinkuin jotkut aiheuttaisivat itse oman kiireensä. Meillä on karsittu kaikki mahdollinen minimiin. Vaativa työ syö kaiken ajan ja muun ajan olemme lasten kanssa.

Onko tullut mieleen, että työpaikkoja on erilaisia? Meillä on ainakin töissä yleensä hirveä kiire ja kyllähän se sumplimista vaatii, että ehtii tehdä kaiken, ennenkuin täytyy sännätä päiväkotiin hakemaan lapsia. Ja miehen kanssa töytyy sovittaa aikataulut yhteen. Puhumattakaan sitten työmatkoista. Onhan se elämä leppoisaa, jos töissä on leppoisaa. Onnea vaan teille, mutta yrittäkää vähän nähdä oman elämänpiirinne ulkopuolelle.

syynä ei ole se, että olisi liikaa töitä vaan se, että ei osata tehdä järkeviä töitä vaan keksitään kaikenlaista sälää. Olen töissä yksikössä, jossa aikaisemmin oli olevinaan kamala kiire, kunnes väkeä vähennettiin ja oli pakko katsoa, mitä ehditään. Jätettiin suosiolla osa tekemättä, kukaan ei siitä kärsi ja nyt voidaan tehdä työt kerralla kunnolla eikä moneen kertaan sähläämällä.

Kuvitellaanpa, että lapseton ihminen lukee tuon jutun ja ajattelee, että kylläpä tuo menee mukavasti ja työt joustaa ja isovanhemmat auttaa. Kaikilla ei todellakaan ole niin! Ihan oikeasti lasten pitää olla 10h päivässä hoidossa ja sitten tehdään kaikki kotihommat ihan itse ja kaadutaan sänkyyn ennen kympin uutisia. Todella hienoa, että nämä jutun perheet ovat saaneet homman toimimaan, mutta toisilla on aika paljon karumpaa se arki.

"alipalkattujen" selviämistä tästä rumbasta. Niin totuus on paljolti se, että päivähoitojärjestelmämme mahdollistaa myös pienipalkkaisten työssäkäynnin, mutta kovin kannattavaa jaksamisen/taloudenkaan kannalta se ei ole. Monissa muissa maissa pienipalkkaisilla (yleensä siis naisilla) perheenäideillä ei tod. ole varaa käydä töissä kun lapset ovat pieniä, koska hoitopaikat maksaisivat paljon enemmän kuin palkka. Myös avioeroja olisi vähemmän, jos tätä halpaa päivähoitoa ei olisi, koska ei vaan yksinkertaisesti monilla olisi varaa erota...



Se, että kokopäiväiseen alipalkattuun rumbaan lähtee, on eräänlainen valinta, jossa on omat hyvät ja huonot puolensa. Kerrankin Katainen sanoi jotain oikeasti fiksua, kun puhui siitä, että pitäisi olla paremmat mahdollisuuden tehdä osa-aikatyötä siinä elämänvaiheessa kun lapset ovat pieniä. Tosin sukupuolten välistä tasa-arvoa sekään ei ratkaise.

elämä on paljon helpompaa. Lapsilla on lyhyemmät hoitopäivän, vanhemmilla vähemmän kiirettä jne., vaikka etäisyydet ovat pitemmät eikä työ- ja hoitopaikka löydy samasta korttelista kuin koti.



Joskus näyttää siltä, että pienten lasten vanhempien rumba on osa sitä urbanitoitumista, johon kuuluu ulkonäkökeskeisyys, keksitty hektisyys ja pyrkyryys. Ns. maalla eli Helsingin ulkopuolella jaksetaan vielä olla äitejä ja isiä ja ymmärretään, että lapsuus on aika lyhyt vaihe elämää.

Onko tullut mieleen, että työpaikkoja on erilaisia? Meillä on ainakin töissä yleensä hirveä kiire ja kyllähän se sumplimista vaatii, että ehtii tehdä kaiken, ennenkuin täytyy sännätä päiväkotiin hakemaan lapsia. Ja miehen kanssa töytyy sovittaa aikataulut yhteen. Puhumattakaan sitten työmatkoista. Onhan se elämä leppoisaa, jos töissä on leppoisaa. Onnea vaan teille, mutta yrittäkää vähän nähdä oman elämänpiirinne ulkopuolelle.

syynä ei ole se, että olisi liikaa töitä vaan se, että ei osata tehdä järkeviä töitä vaan keksitään kaikenlaista sälää. Olen töissä yksikössä, jossa aikaisemmin oli olevinaan kamala kiire, kunnes väkeä vähennettiin ja oli pakko katsoa, mitä ehditään. Jätettiin suosiolla osa tekemättä, kukaan ei siitä kärsi ja nyt voidaan tehdä työt kerralla kunnolla eikä moneen kertaan sähläämällä.

meillä talossa tehtiin kunnon mittaus,koulutus maksoi varmaan maltaita. Tämä henkilö meni jokaisen ihmisen taakse istumaa päiväksi, ihan koko päivän oli ja teki hirveesti merkintöjä. Talossa oli monta asiaa ihan retuperällä. Yks nainen kirjoitti kaiken kuulakärkikynällä paperille ennen kuin laittoi sähköpostia, kun kysyi jotain, kirjoitti aina vastauksen ylös, samalla kuulakärkikynällä ja sitten vasta luki mitä oli kirjoittanut ja teki sen mukaan.

Yhden piti aina printata kaikki ja vasta paperin osasi lukea. Yleensä printtas koko sähköpostin, monta, monta sivua ja kun tuli uusi viesti samaan ketjuun, printtasi taas tämän, eli joka päivä satoja turhia printtejä. Ja voit vaan kuvitella minkälaisessa kunnossa oli hänen pöytä.

Jokainen joka oli työtavoissa ihan pihalla joutui "kurssille" eli hänet opetettiin pois tästä tavasta ja tää yks printtaaja, hänen koneesta irroitettiin printtijohto. Jokaiseen käytettiin varmaan viikon verran aikaa, sekä heidän esimies oheistettiin ettei näin saa enää tehdä.

Ja ne jotka eivät "pystyneet" uudistettuihin tapoihin saivat varotuksen ja joku lähti, joku "alennettiin" postitushuoneeseen ja oli todella tyytyväinen tähän. Sanoi ei osannut tehdä töitä oikealla tavalla, teki vaan hitaalla tavalla.

Talo ymmärsi ettei ole panostanut tarpeeksi aikaa seurantaan ja tämän jälkeen, tapahtui n 5 v sitten on kerran vuodessa tämä kertaus, eli sama henkilö tulee selän taakse katsomaan miten homma sujuu, sillä erotuksella että esim meidän tiimissä on 15 henkeä, on meillä 2 pv, eli vähintään tunnin per henkilö.

Ja seuraavalla viikolla käy läpi jokaisen kanssa mitä itse teen väärin, tai minkä voisin tehdä nopeammin.

Tästä on ollut apua ihan mielettömästi ! Lisäksi tämä selän takana katsoja on pitkään ollut saman työnantajan palveluksessa, yli 20 v, eli valtaosa tuntee hänet, lisäksi on todella mukana henkilö. Tämä auttaa tietty asiaa. Ekalla kerralla kaikki piti tätä kyttäyksenä, tämän jälkeen toimenpidettä pidetään vaan helpotuksena. Itse olen oppinut monia uusia juttuja, jotka helpottaa asioita helposti.

Perusasia : aina piti arkistoida kaikki tosi tarkasti, ottaa kopioita jne.

Nyt kaikki on sähköpostissa, joita pitää säilyttää vuosi. Kun kesäkuu on ohi, painan delete-nappulaa edellisen vuoden toukokuun kohdalla.

Ne harvat asiat mitkä pitää mapittaa, siis näitä on todella, todella vähän, mulla tulee n 5 - 6 mappia vuodessa ja mulla on yks rulokaappi niitä varten.

Tällä hetkellä otan aina kun viitsin vuoden 2010 papereita mukaan nipullisen, kun tiedän että laitan takkaan tulen.

Kerran vuodessa kovalevylle tehdään joku täyspuhdistus ja kaikki mitkä eivät ole oikeissa paikoissa tuhoutuu.

Samoin ihmisiä ei vaan voi jättää hoitamatta, vaikka päiväkodin sulkemisaika lähestyy uhkaavasti.Pienissä yksiköissä yhden hoitajan äkillinen sairastuminen pistää usein lähestulkoon jokaisen työkaverinkin vuorot uusiksi. Onneksi itselläni sentään on virastoaikaan työskentelevä mies, tulisin muuten varmaan hulluksi stressistä.

liittyvät vanhemman polven ihmisiin. Meillä nuori asiantuntijatason työyhteisö ja tuollaiset asiat kuulostavat ihan vierailta - ihmiset kun ovat pääsääntöisesti meillä fiksuja. Kiire liittyy kasvaneeseen asiakaskuntaan ja siihen, että rekrytoinnissa ei ole pysytty perässä. Mutta turhaanhan minä selitän, kun et sinä usko ;)

Meillä kolme lasta. Esikoinen koulussa ja nuoremmat hoidossa. Molemmat vanhemmat töissä.



Selvitään silleen aika tavallisesti kai, sotkut kertyy viikon, viikonloppu menee siivotessa ja pyykätessä. En ehdi paljoakaan harrastaa, kerran viikossa jumppa ja melkein päivittäin yritän käydä koiran kanssa vähän kotipihaa pidemmällä lenkillä (tässä välissä tiedoksi, että asumme maalla ja koira pääsee päivittäin juoksemaan vapaana pitkin peltoja).



Aika kiireiseltä elämä tuntuu ja oma hyvinvointi on kärsinyt talon siisteysasteen jälkeen eniten. Toisaalta en oikein tiedä, mitä ylitsepääsemätöntä tässä olisi. Me saadaan kyllä lapset hätätilanteessa hoitoon, mutta ei ne muuten vaan ole kuin kerran tai kaksi vuodessa hoidossa jossain. Ei näin monta pientä kakaraa oikein kehtaa kenenkään riesoiksi kovin usein laittaa.

sellaiset joilla ei ole ulkopuolista apua sukulaisten muodossa. Minulla kolme lasta ja itse pitää huolehtia lasten kuljetukset. Kun yksi harrastaa, kaksi muuta roikkuvat mukana. Rahasta on tiukkaa mutta joka toinen viikko meillä on mll hoitaja kolme tuntia että saan olla hetken yksin. Enempään apuun ei ole varaa. Itsellä vaativa työ jossa 90% miehiä (joilla ei ole vastaavia arjen haasteita kun vaimo hoitaa kodin ja lapset tai ovat sinkkuja) - miten sitä pystyy näiden kanssa kilpailemaan kun itse ei voi jäädä ylitöihin vaan on pakko lähteä lapsia hakemaan hoidosta? Palkka sinänsä ok mutta kun tekee 80% työaikaa ja taloudessa on ainoa maksaja niin silti on tiukkaa. Ja asuntaan Helsingissä jossa asunnot on kalliita eikä neljä henkilöä ihan kaksioon mahdu.



Olisi kiva tietää vinkkejä tämän tilanteen handlaamiseen.

ole töitä tarjolla. Olisin itse lähtenyt kiiren vilkkaa kotipaikkakunnalleni, jos vaan työtä olisi ollut. Vakituisesta työstä ei niin vaan lähdetäkään, jos mitään uutta ei ole tiedossa. Ei siis ainakaan näin yh:na.

Että voisit pikkuisen miettiä, kun seuraavan kerran syyttävään sävyyn oksennat ajatuksesi muille...

elämä on paljon helpompaa. Lapsilla on lyhyemmät hoitopäivän, vanhemmilla vähemmän kiirettä jne., vaikka etäisyydet ovat pitemmät eikä työ- ja hoitopaikka löydy samasta korttelista kuin koti.

Joskus näyttää siltä, että pienten lasten vanhempien rumba on osa sitä urbanitoitumista, johon kuuluu ulkonäkökeskeisyys, keksitty hektisyys ja pyrkyryys. Ns. maalla eli Helsingin ulkopuolella jaksetaan vielä olla äitejä ja isiä ja ymmärretään, että lapsuus on aika lyhyt vaihe elämää.

Kerrottiin vain kolmesta perheestä, joilla on vähän epätyypilliset olosuhteet. Hankalat työajat, freelanceriutta, antoisa työ yhdistettynä yksinhuoltajuuteen. Ei noi nyt niin tavattomia olosuhteita ole, loppujen lopuksi.

Ei pidä katsoa silmiään sokeiksi yksityiskohtiin, vaan laajempaa kuvaa. Jokainen perhe on löytänyt tavan saada arki toimimaan, ja muitakin tapoja on kuin nuo kuvatut, vaikka kuinka monta. Kimppakyytejä, kimppahoitoja ystävien ja naapureiden kanssa esim.; maailmassa kun nimittäin on muitakin ihmisiä kuin isovanhemmat ja maksetut palveluntuottajat.

ole töitä tarjolla. Olisin itse lähtenyt kiiren vilkkaa kotipaikkakunnalleni, jos vaan työtä olisi ollut. Vakituisesta työstä ei niin vaan lähdetäkään, jos mitään uutta ei ole tiedossa. Ei siis ainakaan näin yh:na.

Että voisit pikkuisen miettiä, kun seuraavan kerran syyttävään sävyyn oksennat ajatuksesi muille...

Itse onnistuin kyllä löytämään töitä pk-seudun ulkopuolelta. Se vain tarkoittaa sitä, että paikkaa pitä kytätä vähän kauemmin. Mutta kyllä niitä paikkoja on muuallakin. Sen kun vaan paikkavahti työkkärin sivuille ja aktiivista työnhakua, jos oikein todella haluat muuttaa muualle.

Yleensä ihmiset ei kuitenkaan oikeasti halua, mutuna vain sanovat, ettei muualla ole töitä.

Ja kyllä, itse olen hankalasti työllistyvä humanisti.