Hesarin juttu pienten lasten vanhempien rumbasta.

21 vai mikä lienee kertoo jostain kuulakärikynällä kirjoittelusta, huoh. Meillä tilanne on se, että kolmannettoista Yt:t päätyivät juuri,jälleen kerran pitäisi tehdä enemmän vähemmällä ja jos töitä on jo ennestään ollut liikaa, niin eipä tämä vähennys tilannetta ainakaan auttanut. Tajuatko että meillä joillakin tosiaan on kiire, niin kiire etä porukkaa on välillä pällilomalla, kun hermo ei kestä? Verenpaineet on tapissa, yöunet ovat huonot, asiakasn vaatii ja valittaa, homma ei vaan toimi. Tervetuloa istumaan mun taakse viikoksi, ehkäpä loppuisi puheet "itse aiheutetusta kiirestä", ..kele.

mutta joudumme joka päivä ajamaan tunnin suuntaansa työn ja kodin välillä. On aika stressaavaa miettiä liikenneruuhkissa kerkeääkö hakea lapset ennen päiväkodin sulkemisaikaa. Enkä kyllä sanoisi, että olisi vain omista valinnoista kiinni. Minkäs teet kun työpaikka kodin läheltä lähtee yhtäkkiä alta? Vaihtoehdot ovat huonoja kaikki.

ole töitä tarjolla. Olisin itse lähtenyt kiiren vilkkaa kotipaikkakunnalleni, jos vaan työtä olisi ollut. Vakituisesta työstä ei niin vaan lähdetäkään, jos mitään uutta ei ole tiedossa. Ei siis ainakaan näin yh:na. Että voisit pikkuisen miettiä, kun seuraavan kerran syyttävään sävyyn oksennat ajatuksesi muille...

elämä on paljon helpompaa. Lapsilla on lyhyemmät hoitopäivän, vanhemmilla vähemmän kiirettä jne., vaikka etäisyydet ovat pitemmät eikä työ- ja hoitopaikka löydy samasta korttelista kuin koti. Joskus näyttää siltä, että pienten lasten vanhempien rumba on osa sitä urbanitoitumista, johon kuuluu ulkonäkökeskeisyys, keksitty hektisyys ja pyrkyryys. Ns. maalla eli Helsingin ulkopuolella jaksetaan vielä olla äitejä ja isiä ja ymmärretään, että lapsuus on aika lyhyt vaihe elämää.

muualla Suomessa ei ole ainuttakaan opettajaa, hammaslääkäriä, poliisia, museoamanuenssia, tutkijaa, tarjoilijaa, myyjää, insinööriä, sovelluskehittäjää tai edes kampaajaa. Kaikki työpaikat on keskitetty pääkaupunkiin ja muualla Suomessa asuu vain maanviljelijöitä pientiloillaan.

Helsingin työttömyysaste on korkeampi kuin monen maaseutukaupungin. Me kaikki emme ole laillasi kansanedustajia, joiden ainoa mahdollinen paikka on Helsinki.

21 vai mikä lienee kertoo jostain kuulakärikynällä kirjoittelusta, huoh. Meillä tilanne on se, että kolmannettoista Yt:t päätyivät juuri,jälleen kerran pitäisi tehdä enemmän vähemmällä ja jos töitä on jo ennestään ollut liikaa, niin eipä tämä vähennys tilannetta ainakaan auttanut. Tajuatko että meillä joillakin tosiaan on kiire, niin kiire etä porukkaa on välillä pällilomalla, kun hermo ei kestä? Verenpaineet on tapissa, yöunet ovat huonot, asiakasn vaatii ja valittaa, homma ei vaan toimi. Tervetuloa istumaan mun taakse viikoksi, ehkäpä loppuisi puheet "itse aiheutetusta kiirestä", ..kele.

Ihan itse tyhmyyttänne suostutte tuohon. Asiakas saa vaatia ja valittaa, ohjaan hänet esimiehen luokse, joka on sopimukset allekirjoittanut.

liittyvät vanhemman polven ihmisiin. Meillä nuori asiantuntijatason työyhteisö ja tuollaiset asiat kuulostavat ihan vierailta - ihmiset kun ovat pääsääntöisesti meillä fiksuja. Kiire liittyy kasvaneeseen asiakaskuntaan ja siihen, että rekrytoinnissa ei ole pysytty perässä. Mutta turhaanhan minä selitän, kun et sinä usko ;)

kun eivät osanneet asiantuntijatyötään, kehittivät kaikenlaisia ajantappotapoja ja arkistointisysteemejä, jotta olisi "kiire".

Kuvitellaanpa, että lapseton ihminen lukee tuon jutun ja ajattelee, että kylläpä tuo menee mukavasti ja työt joustaa ja isovanhemmat auttaa. Kaikilla ei todellakaan ole niin! Ihan oikeasti lasten pitää olla 10h päivässä hoidossa ja sitten tehdään kaikki kotihommat ihan itse ja kaadutaan sänkyyn ennen kympin uutisia. Todella hienoa, että nämä jutun perheet ovat saaneet homman toimimaan, mutta toisilla on aika paljon karumpaa se arki.

Kuvaile "normaali" perhe: lasten lukumäärä ja ikä, vanhempien ammatit ja työajat, nettotulot/ kk, asumismuoto, sosiaaliset suhteet ... Kysyn tätä ystävällisesti. Mikä enää nykyään on normaalia?

Ainoa seikka tuossa Hesarin jutussa, joka pisti silmään oli se, että kaikki perheet asuvat Helsingin kantakaupungissa tai sen liepeillä. Sekin voi olla valinta, joka on tehty arjen sujuvuuden hyväksi.

Meilläkin pidetään kalenterisulkeiset joka viikko, helpottaa suunnittelua.

minulla on työ, jossa en todellakaan voi vaikuttaa siihen onko minulla kiire vai ei. olen asiakaspalvelutyössä. koska talouden näkymät eivät ole hyviä, firma säästää jo etukäteen ja olemme suurimman osan ajasta yksin töissä tehden siis yksin ne työt, jotka ennen hoiti kaksi ihmistä. kiirehän siinä tulee kun pitää ne asiakkaatkin palvella.. niin ja keskimääräinen työpäivän pituus on noin 13h... siinä on kuule tosi piretä olo kun tulee kotiin. jaksaa ihan saatanasti siivota, laittaa ruokaa, pestä pyykkiä ja leikkiä lapsen kanssa kun on painanut aamuviidestä iltaseitsemään ilman kunnon taukoa. ja kun mies opiskelee ja opinnot ovat melko haastavassa vaiheessa, niin iltaisin hän tekee juttujansa että saisi hyvät arvosanat ja valmistuisi ajoissa. rai rai.

Itse en kestäisi viisi päiväistä työviikkoa tässä vaiheessa omassa työpaikassani. Työtahti on hurja. Jotakin pikkusälää oikeasti onkin, jolla työhön saisi enemmän aikaa. Toisaalta kuitenkin esimerkiksi tiimikokoukset ovat tosi tärkeitä hengen kannalta ja myös siksi, että pieniä hengähdystaukoja ja pohtimisen paikkoja jäisi, ettei tehtäisi ihan susia päätöksiä, joista sitten tältä palstaltakin saa kyllästymiseen asti lueksella (olisivat ne oikeasti hyviä tai huonoja, arvaattekin ehkä mitä teen työkseni).



Omaa työtäni siis määrittää todella pitkälle laki ja siihen liittyvät määräajat. Olen itse myös aika kunnianhimoinen, en halua kirjoittaa päätöksiin ja selvityksiin vain jotain diipadaa tai jättää vaikeitakaan asioita selvittämättä. Vaikenemalla asioista esim. usein voisi säästää vaivojaan. Meillä on henkilöstövajaus ihan ehdottomasti kun ajattelee suosituksia esimerkiksi. Kun laki ei määrittele henkilökuntamäärää niin johdolla ei ole mitään syytä palkata lisää henkilökuntaa. Jotkut kestää mutta suurin osa työntekijöistä uupuu tavalla tai toisella, mikä on tosi surullista nähtävää. Asiaa on tuotu johdon tietoon lukuisilla tavoilla ilman että se olisi auttanut tilanteeseen. Samalla peruspalvelut romuttuvat ja meidän työmäärät kasvavat. Tosiaan kiire ei ole aina itsetehtyä. Tulepa sanomaan se meidän työpaikalle kun suuri osa porukasta huhkii siellä vielä klo 18 illalla.



Esim. oma äitini aina sanoo kun kerron hänelle työstäni, että teille pitää palkata ihmisiä. Mutta sanopa se kunnalliselle työnantajalleni. Johtoporrasta kiinnostaa vaan säästäminen tai kustannuskasvun pysäyttyminen vaikka työmäärä jatkuvasti kasvaa.

21 vai mikä lienee kertoo jostain kuulakärikynällä kirjoittelusta, huoh. Meillä tilanne on se, että kolmannettoista Yt:t päätyivät juuri,jälleen kerran pitäisi tehdä enemmän vähemmällä ja jos töitä on jo ennestään ollut liikaa, niin eipä tämä vähennys tilannetta ainakaan auttanut. Tajuatko että meillä joillakin tosiaan on kiire, niin kiire etä porukkaa on välillä pällilomalla, kun hermo ei kestä? Verenpaineet on tapissa, yöunet ovat huonot, asiakasn vaatii ja valittaa, homma ei vaan toimi. Tervetuloa istumaan mun taakse viikoksi, ehkäpä loppuisi puheet "itse aiheutetusta kiirestä", ..kele.

Ihan itse tyhmyyttänne suostutte tuohon. Asiakas saa vaatia ja valittaa, ohjaan hänet esimiehen luokse, joka on sopimukset allekirjoittanut.

vaikka ohjaisi minne, niin apua ei meidän firmassa saa. Kerrohan miten voi kieltäytyä työnteosta? Jos kaikki tietävät ettei ehditä sitä mitä pitäisi, niin minkän teet? No, uutta duunia toki katselen, mutta tähän hetkeen se ei auta.

ole töitä tarjolla. Olisin itse lähtenyt kiiren vilkkaa kotipaikkakunnalleni, jos vaan työtä olisi ollut. Vakituisesta työstä ei niin vaan lähdetäkään, jos mitään uutta ei ole tiedossa. Ei siis ainakaan näin yh:na. Että voisit pikkuisen miettiä, kun seuraavan kerran syyttävään sävyyn oksennat ajatuksesi muille...

elämä on paljon helpompaa. Lapsilla on lyhyemmät hoitopäivän, vanhemmilla vähemmän kiirettä jne., vaikka etäisyydet ovat pitemmät eikä työ- ja hoitopaikka löydy samasta korttelista kuin koti. Joskus näyttää siltä, että pienten lasten vanhempien rumba on osa sitä urbanitoitumista, johon kuuluu ulkonäkökeskeisyys, keksitty hektisyys ja pyrkyryys. Ns. maalla eli Helsingin ulkopuolella jaksetaan vielä olla äitejä ja isiä ja ymmärretään, että lapsuus on aika lyhyt vaihe elämää.

muualla Suomessa ei ole ainuttakaan opettajaa, hammaslääkäriä, poliisia, museoamanuenssia, tutkijaa, tarjoilijaa, myyjää, insinööriä, sovelluskehittäjää tai edes kampaajaa. Kaikki työpaikat on keskitetty pääkaupunkiin ja muualla Suomessa asuu vain maanviljelijöitä pientiloillaan.

Helsingin työttömyysaste on korkeampi kuin monen maaseutukaupungin. Me kaikki emme ole laillasi kansanedustajia, joiden ainoa mahdollinen paikka on Helsinki.

mutta onko niitä paikkoja VAPAANA?

Onko tullut mieleen, että työpaikkoja on erilaisia? Meillä on ainakin töissä yleensä hirveä kiire ja kyllähän se sumplimista vaatii, että ehtii tehdä kaiken, ennenkuin täytyy sännätä päiväkotiin hakemaan lapsia. Ja miehen kanssa töytyy sovittaa aikataulut yhteen. Puhumattakaan sitten työmatkoista. Onhan se elämä leppoisaa, jos töissä on leppoisaa. Onnea vaan teille, mutta yrittäkää vähän nähdä oman elämänpiirinne ulkopuolelle.

syynä ei ole se, että olisi liikaa töitä vaan se, että ei osata tehdä järkeviä töitä vaan keksitään kaikenlaista sälää. Olen töissä yksikössä, jossa aikaisemmin oli olevinaan kamala kiire, kunnes väkeä vähennettiin ja oli pakko katsoa, mitä ehditään. Jätettiin suosiolla osa tekemättä, kukaan ei siitä kärsi ja nyt voidaan tehdä työt kerralla kunnolla eikä moneen kertaan sähläämällä.

Olen töissä isännöitsijätoimistossa, jossa keväisin on jumalaton kiire tilinpäätösten, yhtiökokouskutsujen ja tilisirrtojen kanssa. Kutsujen lähettämisellä on lakisääteiset aikarajat ja aikataulut menevät kireiksi esim. tilintarkastajien kiireiden vuoksi. Välillä ei ehdi edes syömään. Missä kohtaa tämä kiire on minun aiheuttamaani? Kokouskutsuja ei voi jättää postittamatta, joten meillä ei ole yhtä yksinkertaista ratkaisua ongelmaan. Kausikiire vain on ja pysyy.

On siinä todellakin iso ero, jos lapset ovat hoidossa isovanhemmillaan. Sinne voi viedä, vaikka olisi lapsilla pientä vaivaa, esim. silmätulehdus. Päiväkotiin ei voi viedä. Isovanhemmat voivat varmaan käydä keskellä päivää lasten kanssa ostamassa vaikka uudet kumisaappaat yllättävästi hajonneiden tilalle, jolloin vanhempien ei tarvitse tätäkään hommaa töiden jälkeen tukka putkella tehdä. Entä mitä jos työmatka venyy esim. muualla pidettävän palaverin vuoksi? Vaatiiko mummon kanssa kovaakin säätöä pieni hoitoajan pidennys?

Meillä kolme pientä lasta ja pyöritän arkea yksin. Mummolat ja muu suku satojen km matkassa. Mies yrittäjä, joka kotiutuu joskus klo 21 jälkeen 7pv viikossa. Iso talo ja piha, ei siivoojaa tai muutakaan apua.

Arki sujuu (samoin pyhät) säännöllisellä ohjelmalla. Omia harrastuksia ei ole, mutta en kaipaakaan. Olen tyytyväinen näin.

N kerran kahdessa kuukaudessa pakkaan muksut autoon ja mennään viikonlopuksi mummolaan, siis minä ja lapset. Tuo on mukavaa vaihtelua. Voisihan elämän tehdä vaikeaksi ja aina jostain narista, mutta sehän ei johda muuhun kuin omaan tyytymättömyyteen. Näinkin voi elää aika hyvää elämää.

Mikä nyt sitten on normaali, yritetäänpä. Mies on jonkin sortin insinööri, matkustaa työnsä puolesta enemmän tai vähemmän. Vaimo on opettaja, sairaanhoitaja, vaikka insinööri, ei juuri matkusta työkseen. Asutaan ok- tai rivitalossa jossain Helsingin liepeillä, vaikka Tammistossa. Työmatkaan menee kummallakin 45 min kanttiinsa kun on ruuhkaa. Nettotulot vaikka 5000 €/kk. Lapsia 1-3, osa ehkä jo koulussa. Isovanhemmat ehkä auttavat, ehkä ei. Saattavat olla juuri jossain reissussa kun lapset on vesirokossa.



Jotain tuollaista?

toiset asuvat ahtaammin mutta pääsevät pahalla kelillä töihin ja asioille kävellen tai pyörällä.

mutta joudumme joka päivä ajamaan tunnin suuntaansa työn ja kodin välillä. On aika stressaavaa miettiä liikenneruuhkissa kerkeääkö hakea lapset ennen päiväkodin sulkemisaikaa. Enkä kyllä sanoisi, että olisi vain omista valinnoista kiinni. Minkäs teet kun työpaikka kodin läheltä lähtee yhtäkkiä alta? Vaihtoehdot ovat huonoja kaikki.

En ymmärrä, mitä vaikeaa on siinä, että vie lapset aamulla hoitoon, hakee illalla pois ja on illat niiden kanssa. Aamulla ei ole kiirettä, jos herää ajoissa ja aika harva meistä on tehtävässä, jossa joutuu koko ajan toimimaan jaksamisensa äärirajoilla, joten iltaisin jaksaa kyllä olla omien lastensa kanssa muutaman tunnin.



Pyykit pesee pesukone, astiat astianpesukone. Kun kotona ei päivällä ole ketään, ei se ihmeemmin ennätä sotkuuntumaankaan (ei ehkä kannata hankkia kotieläimiä, jos kokee, että aina on kiire).



Hankalaa voi olla sillä yrittäjällä, joka ei saa lastaan päivähoitoon vaan joutuu ottamaan tämän mukaansa töihin. Siinä on sitä arjen haasteellisuutta paljon enemmän kuin kahden vanhemman ihan tavallisessa elämässä.

toiset asuvat ahtaammin mutta pääsevät pahalla kelillä töihin ja asioille kävellen tai pyörällä.

mutta joudumme joka päivä ajamaan tunnin suuntaansa työn ja kodin välillä. On aika stressaavaa miettiä liikenneruuhkissa kerkeääkö hakea lapset ennen päiväkodin sulkemisaikaa. Enkä kyllä sanoisi, että olisi vain omista valinnoista kiinni. Minkäs teet kun työpaikka kodin läheltä lähtee yhtäkkiä alta? Vaihtoehdot ovat huonoja kaikki.

työpaikka siirtyy yllättäen Vantaan puolelle lähelle peltolähiöitä?

ei tuntunut yhtään helpolta samatsua lehtijuttuun. Meillä isä, äiti, 4v ja 2v. Mummoja on mutta kaukana (eivätkä meillä kyläillessään auta vaan me teemme ruoat ja hoidamme lapset), samoin muut sukulaiset kaukana/ eivät halukkaita auttamaan. Kaksistaan pyöritetään kaikki kotiasiat, joskus palkataan MLLn hoitaja vaikka siihen ei olisi oikein varaa.

Harva ihminen nousee kuitenkaan oman elämänsä herraksi niin että ymmärtäisi että jotenkin muutenkin voi toimia.



Meidän arjessa auttaa se, että asumme Helsingissä jolloin työpaikat lähellä. Arjessa on iso merkitys sillä että onko työmatkaa vartti vai 45 min.



Toinen on pienehkö asunto ja vähän tavaraa. Kodinhoito helpottuu kummasti.

toiset asuvat ahtaammin mutta pääsevät pahalla kelillä töihin ja asioille kävellen tai pyörällä.

mutta joudumme joka päivä ajamaan tunnin suuntaansa työn ja kodin välillä. On aika stressaavaa miettiä liikenneruuhkissa kerkeääkö hakea lapset ennen päiväkodin sulkemisaikaa. Enkä kyllä sanoisi, että olisi vain omista valinnoista kiinni. Minkäs teet kun työpaikka kodin läheltä lähtee yhtäkkiä alta? Vaihtoehdot ovat huonoja kaikki.

työpaikka siirtyy yllättäen Vantaan puolelle lähelle peltolähiöitä?