Hesarin juttu pienten lasten vanhempien rumbasta.

Harva ihminen nousee kuitenkaan oman elämänsä herraksi niin että ymmärtäisi että jotenkin muutenkin voi toimia.

Meidän arjessa auttaa se, että asumme Helsingissä jolloin työpaikat lähellä. Arjessa on iso merkitys sillä että onko työmatkaa vartti vai 45 min.

Toinen on pienehkö asunto ja vähän tavaraa. Kodinhoito helpottuu kummasti.

Asun Helsingissä, olen yksinhuoltaja. Minulla on vain yksi lapsi. Palkka on tällä hetkellä pieni. Aion opiskella jossain vaiheessa lisää, nyt minulla ei ole siihen varaa. En pysty ostamaan autoa vielä.

Lapseni päiväkotiin on matkaa 8km (sama päivähoitioalue kuin missä asumme). Työpaikkani on siitä päinvastaiseen suuntaan 14km päässä. Aamuisin lähdemme kotoa kello 6.00 että ehdin viedä lapsen tarhaan ja sitten töihin busseilla kahdeksaksi. Ehdin hakemaan lapsen juuri ennen kuin päiväkoti sulkeutuu kello 17. Siitä vielä 50 minuutin kotimatka. Olemme kotona kuuden maissa. Lapsi menee nukkumaan klo 19.25 että jaksaa taas herätä ajoissa. Kiire on, että ehtii käydä kaupassa ym. Nukkuvaa lasta en voi jättää yksin kotiin.

Lapsi on 3-vuotias.

Mulla ei ole ikinä ollut elämässäni kiire. Olen opiskellut, käynyt töissä, harrastanut, saanut lapsen ja hoitanut kaksi lapsipuoltakin aina välillä.

Herään riittävän aikaisin, ei tule kiire töihin. Matkalla vien lapsen hoitoon. Tulen töistä, haen lapsen. Välillä käydään kaupan kautta tai mies käy. Välillä mies hakee lapsen hoidosta. Kotona tehdään ruokaa, jollakulla on ehkä illalla harrastus. Ehkä olisi muka jotenkin kiire, jos olisi monta lasta joilla monta harrastusta, mutta se on ihan itse aiheutettua. Enkä ihan oikeasti tajua, miten voi olla kiire, jos ohjelmassa on tulla kotiin, syödä ja lähteä harrastamaan. Ei siinä tarvitse tukka putkella juosta vaan voi toimia ihan normaalisti.

Rasittavia nämä stressaajat. Mutta minä olenkin vain tietämätön yhden lapsen äiti. Kumma kyllä oma äitini, jolla on 3 lasta, ei ole ikinä ollut tämän kiireisempi, vaikka yksikin meistä harrasti 6 kertaa viikossa.

sellaiset joilla ei ole ulkopuolista apua sukulaisten muodossa. Minulla kolme lasta ja itse pitää huolehtia lasten kuljetukset. Kun yksi harrastaa, kaksi muuta roikkuvat mukana. Rahasta on tiukkaa mutta joka toinen viikko meillä on mll hoitaja kolme tuntia että saan olla hetken yksin. Enempään apuun ei ole varaa. Itsellä vaativa työ jossa 90% miehiä (joilla ei ole vastaavia arjen haasteita kun vaimo hoitaa kodin ja lapset tai ovat sinkkuja) - miten sitä pystyy näiden kanssa kilpailemaan kun itse ei voi jäädä ylitöihin vaan on pakko lähteä lapsia hakemaan hoidosta? Palkka sinänsä ok mutta kun tekee 80% työaikaa ja taloudessa on ainoa maksaja niin silti on tiukkaa. Ja asuntaan Helsingissä jossa asunnot on kalliita eikä neljä henkilöä ihan kaksioon mahdu.

Olisi kiva tietää vinkkejä tämän tilanteen handlaamiseen.

Olen kahden lapsen yh, IT-asiantuntija kokopäivätyössä. Vanhemmista ei ole apua, asuvat kesäajat 400 km päässä, talvella etelässä 3000 km päässä. Ei ole muutenkaan ketään tuttuja paikkakunnalla jossa asun.

Minä en kuitenkaan koe asiasta mitään painetta. Mihinkään harrastuskuljetuksiin en tietenkään ryhdy, vaan lapset saavat olla ilman kuljetusta vaativia harrastuksia. Ei sellaisia kukaan oikeasti tarvi. Töissä en ole koskana tehnyt ylitöitä silloinkaan kun ei ollut lapsia, ei siellä mitään tarvitse "kilpailla" kenenkään kanssa. Kyllä se on aina riittänyt että tekee sen 8 tuntia päivässä työnsä niin hyvin kuin osaa. Eikä edes stressata tarvi, kun ei se yhtään edistä työn valmistumista jos murehtii ja stressaa. Joskus vähän säälittääkin ne työpaikan nuoret miehet jotka luulee että pysyäkseen mukana on pakko juosta kilpaa kaikkien muiden kanssa ja tehdä palkatonta ylitöitä kotonakin. Kun niin ei ole - meillä oli juuri isot YT:t, mutta en minä siellä pois joutunut vaikka olen joustamaton ja työtä vain työaikana tekevä.

Minulla on kyllä sinänsä varsin hyvä palkka eli rahasta meillä ei ole tiukkaa. Mitään siivoojaa, lastenhoitajaa tms en ole kyllä koskaan käyttänyt, en koe tarvitsevani. Ihan hyvin on hoitunut hommat aina ilmankin, enkä mitään yksinoloaikaa ilman lapsia ole ikinä kaivannut.

Ei tule tuollaisia ikuisia kiireitä, koska ei ole ruuhkia eikä toisaalta kuvitelmia siitä, että kaikki olisi vieressä.



Päiväkotiin on matkaa 2 km, sinne mennään omalla autolla ja töihin sieltä 4 km. Nopeaa ja helppoa viedä ja hakea lapset.



Harrastukset ovat käytännössä kaikki samassa paikassa eli kun kunnan keskusta on pieni, ovat uimahalli, urheilukenttä ja kansalaisopisto samassa kompleksissa. Lapsia ei siis tarvitse viedä ympäriinsä vaan yhteen ja samaan paikkaan, josta yksi lähtee kuoroharjoituksiin, toinen pelaamaan jalkapalloa ja kolmas satujumppaan. Ja äiti voi mennä sillä aikaa vaikka kävelylle.

Vaikea uskoa, että tämä tilanne olisi kovin pitkä-aikainen jos vain selvität teidän tilanteen. Tuolla kuvioilla uskoisin sinun olevan kaikkien vaihtojonojen kärjessä. Paljon helpommallakin tilanteella perheet ovat saaneet siirtoja.

Asun Helsingissä, olen yksinhuoltaja. Minulla on vain yksi lapsi. Palkka on tällä hetkellä pieni. Aion opiskella jossain vaiheessa lisää, nyt minulla ei ole siihen varaa. En pysty ostamaan autoa vielä.

Lapseni päiväkotiin on matkaa 8km (sama päivähoitioalue kuin missä asumme). Työpaikkani on siitä päinvastaiseen suuntaan 14km päässä. Aamuisin lähdemme kotoa kello 6.00 että ehdin viedä lapsen tarhaan ja sitten töihin busseilla kahdeksaksi. Ehdin hakemaan lapsen juuri ennen kuin päiväkoti sulkeutuu kello 17. Siitä vielä 50 minuutin kotimatka. Olemme kotona kuuden maissa. Lapsi menee nukkumaan klo 19.25 että jaksaa taas herätä ajoissa. Kiire on, että ehtii käydä kaupassa ym. Nukkuvaa lasta en voi jättää yksin kotiin.

Lapsi on 3-vuotias.

Mulla ei ole ikinä ollut elämässäni kiire. Olen opiskellut, käynyt töissä, harrastanut, saanut lapsen ja hoitanut kaksi lapsipuoltakin aina välillä.

Herään riittävän aikaisin, ei tule kiire töihin. Matkalla vien lapsen hoitoon. Tulen töistä, haen lapsen. Välillä käydään kaupan kautta tai mies käy. Välillä mies hakee lapsen hoidosta. Kotona tehdään ruokaa, jollakulla on ehkä illalla harrastus. Ehkä olisi muka jotenkin kiire, jos olisi monta lasta joilla monta harrastusta, mutta se on ihan itse aiheutettua. Enkä ihan oikeasti tajua, miten voi olla kiire, jos ohjelmassa on tulla kotiin, syödä ja lähteä harrastamaan. Ei siinä tarvitse tukka putkella juosta vaan voi toimia ihan normaalisti.

Rasittavia nämä stressaajat. Mutta minä olenkin vain tietämätön yhden lapsen äiti. Kumma kyllä oma äitini, jolla on 3 lasta, ei ole ikinä ollut tämän kiireisempi, vaikka yksikin meistä harrasti 6 kertaa viikossa.

Joka 4. tekee kuitenkin vuorotyötä, oli kyl erittäin huono otos, myöskään sosio-ekonomiselta tasoltaan otos edusti huonosti km. lapsiperhettä.



Aihe oli muuten mielenkiintoinen.

saattoi päätellä enemmän toimittajasta kuin itse aiheesta. On valittu Helsingin kantakaupungin liepeillä asuvia hyvin koulutettuja, trendikkäitä perheitä.



Kukaan ei tee esim. vuorotyötä tai työskentele alemmat toimihenkilön tai duunarin töissä. Miksei joukossa ole edes yhtä palomies-sairaanhoitaja -pariskuntaa, jossa yhdistetään kahden ihmisen vuorotyö lastenhoitoon? Tai taksikuskin ja leipurin työ?

saattoi päätellä enemmän toimittajasta kuin itse aiheesta. On valittu Helsingin kantakaupungin liepeillä asuvia hyvin koulutettuja, trendikkäitä perheitä.

Kukaan ei tee esim. vuorotyötä tai työskentele alemmat toimihenkilön tai duunarin töissä. Miksei joukossa ole edes yhtä palomies-sairaanhoitaja -pariskuntaa, jossa yhdistetään kahden ihmisen vuorotyö lastenhoitoon? Tai taksikuskin ja leipurin työ?

ja lähinnä sen otsikoinnin vuoksi. Siinä annettiin ymmärtää, että kaikilla lapsiperheillä olis elämä yhtä hullunmyllyä. Me ollaan minusta aika tavallinen viisihenkinen perhe (kuudes tuloillaan). Molemmat ollaan akateemisissa perusammateissa, toinen johtotehtävissä ja toinen asiantuntijana. Teemme myös molemmat täyttä päivää. Eikä meillä ole oikeastaan koskaan mihinkään kiire. Työmatkat ovat n. 30 min. suuntaansa. Ymmärrän tietty yksinhuoltajia ja vuorotyöntekijöitä, tällöin aikataulujen sumplaamisessa on varmasti haastetta. Jos perheessä on kaksi aikuista, jotka osallistuvat tasevertaisesti arkeen, elämä on minusta aika leppoista. Menen kahdeksaksi töihin ja lähden neljältä, päiväkodillta olen puoli viisi. Lapset menevät nukkumaan 20:30, joten meillä on lasten kanssa neljä tuntia aikaa touhuilla mitä milloinkin. Välillä on iltakokouksia ja ylitöitä, tällöin mies hakee lapset. Meillä ei käy siivoojaa, eikä muutakaan ulkopuolista apua. Olen tässä seuraillut muita lapsiperheitä ja todennut, että monilla kiire on mielentila. Yksi kiireisimmistä perheistä hankki juuri koiran; kaiken kiireen keskellä löytyi kuitenkin aikaa koiranhoidolle.

Kolme esimerkkiä miten vanhemmat selviää, kun on aina kiire töihin, päiväkotiin...Ah, niin tuttua. Mutta miksi kaikki esimerkkinä olleet oli jollain tapaa erikoistapauksia? Isovanhemmat hoitaa, osa-aikatyö, huippupalkattu tutkija.

Entä ne perheet, joissa oikeasti isi ja äiti hoitaa kahdestaan sen rumban päivästä ja viikosta toiseen? Isovanhemmat kaukana, ei varaa palkata siivous-, saati kodinhoitoapulaista, joka tekisi ruuatkin valmiiksi joka päivä. Entä ns. normaalisti ansaitsevat yksinhuoltajat? Olisin kaivannut vähän realismia tähän juttuun.

en tiedä miksi mutta olet oikeassa. Ehkä kukaan sellainen ei jaksaisi juttua tehdä, jossa maksullinen ja ilmainen apu ovat yhtä kuin nolla, ja tausta vaatimaton, eli ei tulla rikkaasta/anteliaasta suvusta vaan ihan omin voimin opiskeltu ja omin rahoin, ei opiskelija-asntoja vanhemmilta tai muutakaan rahallista tukea, satunnaista saturaista lukuunottamtta opiskeluaikana.

Perusperheistä on lehidssä jutuja aivan riittämiin. Monissa nk. perusperheissä työ tehdään yleensäkin normaalin työajan puitteissa ja vapaa-aikaa jää oikeasti vapaa-ajaksi.

tehdään usein vuorotyötä.

lapsiperheen arjessa ei muka ole realismia?!

Meidän lapset on mummolla päivähoidossa ja arvaas mitä, ne puetaan ja viedään sinne autolla aamulla aivan kuten vietäisiin päiväkotiinkin. Iltapäivällä taas haetaan. EI MITÄÄN EROA, aivan sama rumba. Ei se mummo meille tule.

Lasten päiväkerhossa on muuten kolme muutakin mummoa jotka hoitaa lapsia 5pv vko, että en menisi sanomaan erikoistapaukseksi jos isovanhemmat on mukana lapsen arjessa.

Tänähän on elämää ja kiire on itsestä kiinni!!

Nimim. 2lasta, isä töissä, äiti koulussa lapset hoijossa ja tulot 2500€kuussa käteen..

kun kaikki sitä elää. Mielenkiintoisempaa lukea poikkeustapauksista.

Mutta miksi kaikki esimerkkinä olleet oli jollain tapaa erikoistapauksia?

Tänähän on elämää ja kiire on itsestä kiinni!!

Nimim. 2lasta, isä töissä, äiti koulussa lapset hoijossa ja tulot 2500€kuussa käteen..

mutta itsestäni ainakin tuntuisi melkein mahdottomalta tilanne jos ei mulla ja miehellä olisi kummallakin 80% työaika eli lapsella vain kolme hoitopäivää viikossa. Meillä on ihan tavalliset työt (emme ole köyhiä muttemme rikkaitakaan) joissa kuitenkin joustoa vaaditaan niin, että ainakin itse joudun tehdä jatkuvasti ylitöitä (olen ehkä liian tunnollinen myös ja työni on henkisesti raskasta). Miehen kanssa toinen menee aikaisin toinen lopettaa myöhään mutta lapsen hoitopäivät saadaan pysymään kohtuullisina. Isovanhemmilta saamme apua ehkä kerran kahdessa kuukaudessa ja yleensä matkustamme tällöin puoli Suomea heidän luokseen jolloin pääsemme miehen kanssa kahdestaan treffeille kun hoitavat hetken, nyt viimeisen vuoden aikana omat vanhempani ovat hoitaneet lastamme kahtena päivänä täällä meidän kotona työpäivän ajan, se oli tosi kiva juttu.



Ihmiset kestää mitä vaan tietty mutta itse en ainakaan haluaisi pinnistellä enää yhtään enempää. Ei voi kuin ihailla niitä, jotka viisi päivää viikossa pyörittävät ilman mitään apuja työ- ja päiväkotirumbaa mutta itse ajattelen, ettei se ole kenenkään kannalta mielekästä jos ei ole aivan pakko (ja pakko on melko suhteeellinen käsite). Toivon, että Suomessa lisääntyisi mahdollisuus VAKITUISIIN osa-aikatöihin. Esim. itse olen alalla, jolla hirveä pula pätevistä työntekijöistä mutta silti työnantajat ovat mielestäni hyvin haluttomia osa-aika järjestelyihin. Onneksi on näitä lakisääteisiä mahdollisuuksia myös ainakin vielä olemassa.