Te joiden mielestä tukkapölly on ok

..uskoo puhetta ja jos ei niin otetaan tiukasti syliin. Tukistelu on moukkien touhua.

Onko itselläsi lapsia?

Se ei ole minkäänlaista kasvatusta vaan pelkästään hallitsemista isomman oikeudella.

t.Maiju

että se kasvatusta sinällään olisikaan, vaan vikkelä tehokeino, jos tenava toistuvasti, kaikesta huolimatta satuttaa kunnolla vaikka sisarustaan...?

Isomman oikeus, sitähän se vanhemmuus tavallaan on.

Se ei ole minkäänlaista kasvatusta vaan pelkästään hallitsemista isomman oikeudella.

t.Maiju

että se kasvatusta sinällään olisikaan, vaan vikkelä tehokeino, jos tenava toistuvasti, kaikesta huolimatta satuttaa kunnolla vaikka sisarustaan...?

Isomman oikeus, sitähän se vanhemmuus tavallaan on.

annetaan viesti, että isompi sisarus saa tehdä pienemmälle samoin.

Kyllä vanhempien kaikki toimet pitää olla sellaisia, että ne kelpaavat esimerkiksi lastenkin elämään. Tukkapölly ei ole sellainen.

Odotan edelleen löytyykö täältä aikuista, joka on lapsena saanut aiheesta pieniä tukistuksia ja kantaa kaunaa tai traumoja siitä?



Varmasti täällä on monia, jotka ovat saaneet tukistuksia lapsena. Minä ainakin olen saanut ja erittäin lämpimät välit on vanhempiini, olen myös lapsirakas.

fyysisen kurituksen vaikutusta kuritettujen mielenterveyteen aikuisina. Eniten kuritetuilla oli eniten mt-ongelmia, mutta satunnaisesti fyysistä kuritusta saanut kohortti kärsi aikuisena vähiten mt-ongelmista. Siis vähemmän kuin kokonaan ilman fyysistä kuritusta jääneet.

Odotan edelleen löytyykö täältä aikuista, joka on lapsena saanut aiheesta pieniä tukistuksia ja kantaa kaunaa tai traumoja siitä?

Varmasti täällä on monia, jotka ovat saaneet tukistuksia lapsena. Minä ainakin olen saanut ja erittäin lämpimät välit on vanhempiini, olen myös lapsirakas.

Kyllä mä olen saanut paljonkin fyysisiä rangaistuksia lapsena, vaikken mikään erityisen pahansuopa lapsi mielestäni ollut, temperamenttinen ehkä. Mut sai kyllä sisaretkin. Ja osattiin me kakarat toisiammekin rangaistukseksi "pahoinpidellä", mistä lie saatu siihen mallia...

Omista lapsuuskokemuksista viisastuneena en ikinä toisi sitä väkivallan kierrettä omaan kotiini!

Ja tiedoksi, kyllä meiltä niitä uhmaikäisiä ylienergisiä poikia löytyy, ja välillä meininki menee ihan älyttömäksi. Myönnän, että pari kertaa on kädessä kihelmöinyt ja tehnyt mieli kiskaista tukasta tms, mutta oon kuitenkin tunnistanut sen omasta turhautumisestani johtuvaksi primitiivireaktioksi ja välttynyt sortumasta sellaiseen. Jos ei muu auta, niin nappaan muksun mukaan, talutan jäähytuoliin ja pidän niin kauan puhuttelua kunnes varmasti sana menee perille. Jos vaikka leluja viskotaan, talutan heti viskotun lelun luo, käsken poimimaan maasta ja viemään paikoilleen. Vaikka kuinka lapsi kiukuttelee, lopulta kuitenkin taipuu vanhemman tahtoon kun vaan jaksaa rauhallisesti toistaa ja toistaa ja toistaa ja toistaa eikä anna itsensä provosoitua toisen yrityksistä huolimatta.

Hassua sinäänsä, monelta sukulaiselta on kuullut hieman moitteita, kun lapset elävät niin "kovassa kurissa" (eli puututaan heti huonoon käytökseen), mut sit samat ihmiset kummastelevat ja kiittelevät että on meillä ihmeen tottelevaisia lapsia, kun yleensä sana tehoaa. Niinpä, eihän näillä kahdella asialla voi olla mitään tekemistä keskenään...

Vaatii tosi paljon energiaa ja pitkää pinnaa, mut kyllä niitä villipentujakin voi ilman tukkapöllyjä kasvattaa.

fyysisen kurituksen vaikutusta kuritettujen mielenterveyteen aikuisina. Eniten kuritetuilla oli eniten mt-ongelmia, mutta satunnaisesti fyysistä kuritusta saanut kohortti kärsi aikuisena vähiten mt-ongelmista. Siis vähemmän kuin kokonaan ilman fyysistä kuritusta jääneet.

Kun ei osata erottaa sitä mikä on väkivaltaa ja mikä ei, henkinen väkivalta on pahinta. Pieni tukistus silloin kun se todella on ansaittua, ei ole väkivaltaa, siitä toipuu nopeasti.

Mutta eri asia on jos tukistellaan ilman mitään syytä ja jatkuvasti huvikseen, silloin on kyseessä väkivalta jolla halutaan vaan satuttaa lasta, siinä on mukana myös henkinen väkivalta aivan taatusti.

Odotan edelleen löytyykö täältä aikuista, joka on lapsena saanut aiheesta pieniä tukistuksia ja kantaa kaunaa tai traumoja siitä?

Varmasti täällä on monia, jotka ovat saaneet tukistuksia lapsena. Minä ainakin olen saanut ja erittäin lämpimät välit on vanhempiini, olen myös lapsirakas.

Kyllä mä olen saanut paljonkin fyysisiä rangaistuksia lapsena, vaikken mikään erityisen pahansuopa lapsi mielestäni ollut, temperamenttinen ehkä. Mut sai kyllä sisaretkin. Ja osattiin me kakarat toisiammekin rangaistukseksi "pahoinpidellä", mistä lie saatu siihen mallia...

Omista lapsuuskokemuksista viisastuneena en ikinä toisi sitä väkivallan kierrettä omaan kotiini!

Ja tiedoksi, kyllä meiltä niitä uhmaikäisiä ylienergisiä poikia löytyy, ja välillä meininki menee ihan älyttömäksi. Myönnän, että pari kertaa on kädessä kihelmöinyt ja tehnyt mieli kiskaista tukasta tms, mutta oon kuitenkin tunnistanut sen omasta turhautumisestani johtuvaksi primitiivireaktioksi ja välttynyt sortumasta sellaiseen. Jos ei muu auta, niin nappaan muksun mukaan, talutan jäähytuoliin ja pidän niin kauan puhuttelua kunnes varmasti sana menee perille. Jos vaikka leluja viskotaan, talutan heti viskotun lelun luo, käsken poimimaan maasta ja viemään paikoilleen. Vaikka kuinka lapsi kiukuttelee, lopulta kuitenkin taipuu vanhemman tahtoon kun vaan jaksaa rauhallisesti toistaa ja toistaa ja toistaa ja toistaa eikä anna itsensä provosoitua toisen yrityksistä huolimatta.

Hassua sinäänsä, monelta sukulaiselta on kuullut hieman moitteita, kun lapset elävät niin "kovassa kurissa" (eli puututaan heti huonoon käytökseen), mut sit samat ihmiset kummastelevat ja kiittelevät että on meillä ihmeen tottelevaisia lapsia, kun yleensä sana tehoaa. Niinpä, eihän näillä kahdella asialla voi olla mitään tekemistä keskenään...

Vaatii tosi paljon energiaa ja pitkää pinnaa, mut kyllä niitä villipentujakin voi ilman tukkapöllyjä kasvattaa.

"talutat" lapsen tuoliin ja pidät puhuttelua niin kauan kun... Mitäs kun lapsi ei vaan ymmärrä kun on liian pieni? Minä ainakin valitsisin itselleni sen pienen tukistuksen kuin ikuisuuden kestävän painostavan puhuttelun ja kädestä retuuttamisen nöyryytyksen.

Odotan edelleen löytyykö täältä aikuista, joka on lapsena saanut aiheesta pieniä tukistuksia ja kantaa kaunaa tai traumoja siitä?

Varmasti täällä on monia, jotka ovat saaneet tukistuksia lapsena. Minä ainakin olen saanut ja erittäin lämpimät välit on vanhempiini, olen myös lapsirakas.

Kyllä mä olen saanut paljonkin fyysisiä rangaistuksia lapsena, vaikken mikään erityisen pahansuopa lapsi mielestäni ollut, temperamenttinen ehkä. Mut sai kyllä sisaretkin. Ja osattiin me kakarat toisiammekin rangaistukseksi "pahoinpidellä", mistä lie saatu siihen mallia...

Omista lapsuuskokemuksista viisastuneena en ikinä toisi sitä väkivallan kierrettä omaan kotiini!

Ja tiedoksi, kyllä meiltä niitä uhmaikäisiä ylienergisiä poikia löytyy, ja välillä meininki menee ihan älyttömäksi. Myönnän, että pari kertaa on kädessä kihelmöinyt ja tehnyt mieli kiskaista tukasta tms, mutta oon kuitenkin tunnistanut sen omasta turhautumisestani johtuvaksi primitiivireaktioksi ja välttynyt sortumasta sellaiseen. Jos ei muu auta, niin nappaan muksun mukaan, talutan jäähytuoliin ja pidän niin kauan puhuttelua kunnes varmasti sana menee perille. Jos vaikka leluja viskotaan, talutan heti viskotun lelun luo, käsken poimimaan maasta ja viemään paikoilleen. Vaikka kuinka lapsi kiukuttelee, lopulta kuitenkin taipuu vanhemman tahtoon kun vaan jaksaa rauhallisesti toistaa ja toistaa ja toistaa ja toistaa eikä anna itsensä provosoitua toisen yrityksistä huolimatta.

Hassua sinäänsä, monelta sukulaiselta on kuullut hieman moitteita, kun lapset elävät niin "kovassa kurissa" (eli puututaan heti huonoon käytökseen), mut sit samat ihmiset kummastelevat ja kiittelevät että on meillä ihmeen tottelevaisia lapsia, kun yleensä sana tehoaa. Niinpä, eihän näillä kahdella asialla voi olla mitään tekemistä keskenään...

Vaatii tosi paljon energiaa ja pitkää pinnaa, mut kyllä niitä villipentujakin voi ilman tukkapöllyjä kasvattaa.

"talutat" lapsen tuoliin ja pidät puhuttelua niin kauan kun... Mitäs kun lapsi ei vaan ymmärrä kun on liian pieni? Minä ainakin valitsisin itselleni sen pienen tukistuksen kuin ikuisuuden kestävän painostavan puhuttelun ja kädestä retuuttamisen nöyryytyksen.

Noh, nöyryytys kuin nöyryytys, varmasti se tukkapölly on vähintään yhtä nöyryyttävää. Enkä mä retuuta, mä talutan. Jos lapsi hangoittelee vastaan, se saa raivota raivonsa siinä lattialla pois ja kun on rauhoittunut, otan uudelleen kädestä kiinni ja taluutan. Eikä niitä puhutteluja kovin monimutkaisista asioista pidetä, vaan niillä puututaan esim. Lyömiseen. menee usein tosi pitkä aika, ennen kuin toista kertaa täytyy tällä tavoin kitkettyyn asiaan puuttua. Kyllä mä olisin mieluummin ottanut ne puhuttelut kuin fyysiset rangaistukset.

joka jo ymmärtää selkeästi puhetta. Juuri se uhmaikäinen 2-3 vuotias on eniten sellainen jota joutuu tukistamaan, jos alkaa olla lähellä kouluikää ja eikä vieläkään puhetta usko ilman tukistusta, niin sitten on jotain vialla.

Eikä sitä joudu jatkuvasti ketään tukistelemaan, on vain kausia uhmaikäisellä että mikään muu mitä tekee ei auta, eikä aina sekään.

Meillä on kolmevuotiaat kaksoset, ja nyt ei tarvi yleensä enää tukistaa, osaavat jo pyytää anteeksi, eli tajuavat että ovat tehneet pahaa ja lopettavat sen. Tähän on päästy sillä että ollaan puhuttu paljon, mutta pienenpänä kun ei nämä sitä puhetta ymmärtäneet, vaan saattoivat tehdä tosi pahoja juttuja toisilleen, oli pakko joskus tukistaa että sana meni perille.

Ihmiset on niin eri luonteisia, toiset ovat jääräpäisempiä kuin toiset, ja toiset taas reagoivat puheeseen hyvinkin herkästi. Nuorin pikkusiskoni pikkulapsena alkoi heti itkeä kuin syötävä jos hänelle sanoi ei, tai älä. Olin jo muuttanut kotoa, enkä ollut hänen kanssaan päivittäin tekemississä, joten en osannut varoa sanojani kun pikkusisko otti kissanpennun kaulasta kiinni ja roikotti siinä kuristusotteessa, minä heti sanoin että älä, ei saa. No sisko alkoi huutaa kovaan ääneen ja nakkasi kissanpennun kädestään kuin pesäpallon.

Aikaa myöden pikkusiskosta tuli vanhempien lellimä aikuiseksi asti, joka puhui vanhemmille rumasti, suorastaan törkeästi. Meitä vanhempia sisaruksia ärsytti todella pahasti, miksi vanhemmat antoivat hänen käyttäytyä niin, meillä ei olisi tullut koskaan pieneen mieleenkään puhua sellaisia äidille.

Ehkä häntä ei sitten ollut tukistettu samalla tavalla kuin meitä muita, eikä hän ole koskaan oppinut kunnioittamaan vanhempiaan.

Näillä ihmisillä joiden lapset tottelevat puhetta kuin unelma, eivät tunnu käsittävän sitä, että ei sitä tukisteluakaan tehdä millään automaatiolla jatkuvasti joka käänteessä, vaan se on se vihoviimeinen keino kun mikään muu konsti ei auta.

Koskaan en ole saanut tälläkään palstalla yhtään neuvoa, joka auttaisi meidän jästipäihin niin että ei koskaan tarvitsisi tukistaa. Täälläkin saadut neuvot ovat olleet jopa naurettavia.

Esimerkiksi; hämää lapsi tekemään jotain muuta. Jos veli kaataa pienemmän maahan useasti niin että veljellä halkeaa huuli ja verta tulee, niin auttaako se että tekijää hämätään tekemään jotain muuta? Eli lapsi oppii sen että kun tekee pahaa toiselle, vanhempi tulee ja keksii sinulle jotain kivaa tekemistä. Se jonka suusta veri valuu ja joka itkee, mitäs hänelle tehdään? Saa maata maassa sillä aikaa kun vanhemmat keksii velipojalle muuta tekemistä?

Kyllä rangaistus pitää olla, ja se pitää olla välitön, koska kaksivuotias unohtaa todella nopeasti mitä teki, ja se pitää saada menemään jakeluun että toiselle tulee kipeää, ja sitä tunnetta ei pysty niin pienelle lapselle muuten kuvailemaan, kuin näyttämällä pienellä tukistuksella konkreettisesti.

Jäähypenkki vilkkaalle kaksivuotiaalle on myös melko turha, jos suostuu istumaankin siinä hetken, paha teko unohtuu kuin savuna ilmaan jo ennen sen kaksiminuuttisen jäähyn loppumista, joku leikki siinä on jo sitten meneillään, eikä lapsi tajua että häntä rangaistaan.

Miten oikeutat sen että kun itse rankaiset väkivallalla lastasi kun kiellät häntä lyömästä pikkusisarustaan? Eikö toimintasi kumoa juuri sen mitä yritä lapsellesi opettaa?

kannata fyysistä rankaisua mutta olen kerran syyllistynyt läpäsäisyyn. Meillä on vilkas ja mustasukkainen isoveli (4 v.) joka välillä jatkuvasti härnää pikkusiskoaan, eikä usko mitään sanomista, eli kovaakaan ääntä! Myönnän että on useammin kuin kerran tehnyt mieli tehdä hänelle samat asiat kuin on tehnyt siskolleen, mutta en ole tehnyt. Isoveli on mm. kaatanut siskonsa pahasti lattiaan, kiskonut kaulassa olevista helmistä (melkein kuin kuristaisi) jne. Sanomattakin selvää että on moneen kertaan keskusteltu vakavasti ja olen toistamistani toistanut miten tällaisesta siskon kaltoinkohtelusta voi seurata siskolle vaikka sairaalareissu.



Silti en ole tukistellut tms. (pitäisiköhän?) vaan meillä on tähän asti toiminut hyvin eristys. Poika haluaa aina olla siellä missä muutkin joten eristys on ollut hyvä rangaistus. Mitä pahemmin on tehnyt, sitä kauemmin eristettynä. Ja eristyspaikka on oma huone, eli sinne ja ovi kiinni. Leikkiä voisi siellä siis aivan hyvin itsekseen mutta poika inhoaa yksin oloa, joten hänelle tämä on kova paikka ja mielestäni rangaistuksenakin looginen: Jos et osaa käyttäytyä toisten kanssa, et saa olla toisen kanssa.



Tietty ne psykologit ym. sanoo että lapsella pitää säilyä jäähylläkin näköyhteys muihin, ettei koe oloansa hylätyksi mutta mä oon kyllä toista mieltä, ainakin isomman lapsen kohdalla. Mikäs rangaistus se enää olisi kun vieressä saisi katella muiden touhuja?



Tietty jos on lapsi joka vaan nauttii kun saa näpertää yksin huoneessaan tämä ei varmaankaan toimi, mutta kun meillä on hyvin huomionhakuinen lapsi niin toimii kuin unelma. Ja saa siskokin hänelle kuuluvan rauhansa.

Odotan edelleen löytyykö täältä aikuista, joka on lapsena saanut aiheesta pieniä tukistuksia ja kantaa kaunaa tai traumoja siitä?

Varmasti täällä on monia, jotka ovat saaneet tukistuksia lapsena. Minä ainakin olen saanut ja erittäin lämpimät välit on vanhempiini, olen myös lapsirakas.

Tukkapölly ja luunappi oli oleellinen osa lapsuuttani.

Isosiskoni myös tukisti ja antoi luunappeja, kun en totellut. Ja teki samoin myös, kun leikittiin leikkiä nimeltä äiti ja sen lapsi.

Ei ole välejä vanhempiin. Ajan kanssa olen saanut kerättyä latistetun itsetuntoni kasaan. Nyt on kaikki hyvin, enkä kaipaa vanhempia elämääni. Välejä ei siis ole, ei minkäänlaisia.

Kotoa muutettuani puhuin tästä äidille, mihin äiti suorastaan ylpeänä ilmoitti, että ymmärtäisin kyllä sitten, kun minulla on omia lapsia. Nyt minulla on 14- ja 16-vuotiaat lapset, enkä vieläkään ymmärrä. Ei ole tukistettu eikä annettu luunappeja, ja kunnon lapsia ovat kumpikin. Välillä on ollut vaikeampaa, mutta yleensä se on ollut suoraan yhteydessä siihen, kun meillä vanhemmilla on ollut enemmän stressiä ja vähemmän aikaa lapsille. Hyvin on toiminut rangaistuksena pienempänä jonkun lelun menettäminen ja vanhempana peli- ja telkkarikiellot, ja kun oikein on ollut tiukkaa, on kännykkä ja läppäri otettu määräajaksi pois.

Sisko taas jatkaa äidin linjoilla, ja hänen tyttärensä kun oli meillä, istui ruokapöydässä aran ja pelokkaan näköisenä, eikä suostunut sanomaan, mikä oli hätänä. Sain lopulta lypsettyä hänestä, ettei pidä ruuasta, jota meillä oli, mutta yritti väkisin syödä, koska kotona tuli tukkapöllyä, jos ei syönyt lautasta tyhjäksi.

Omakohtaisen kokemuksen perusteella tukkapöllystä ja luunapeista ei seuraa mitään hyvää.

Hakekaa apua, jos hermot menee.

Poika haluaa aina olla siellä missä muutkin joten eristys on ollut hyvä rangaistus. Mitä pahemmin on tehnyt, sitä kauemmin eristettynä.

Odotan edelleen löytyykö täältä aikuista, joka on lapsena saanut aiheesta pieniä tukistuksia ja kantaa kaunaa tai traumoja siitä?

Varmasti täällä on monia, jotka ovat saaneet tukistuksia lapsena. Minä ainakin olen saanut ja erittäin lämpimät välit on vanhempiini, olen myös lapsirakas.

Tukkapölly ja luunappi oli oleellinen osa lapsuuttani.

Isosiskoni myös tukisti ja antoi luunappeja, kun en totellut. Ja teki samoin myös, kun leikittiin leikkiä nimeltä äiti ja sen lapsi.

Ei ole välejä vanhempiin. Ajan kanssa olen saanut kerättyä latistetun itsetuntoni kasaan. Nyt on kaikki hyvin, enkä kaipaa vanhempia elämääni. Välejä ei siis ole, ei minkäänlaisia.

Kotoa muutettuani puhuin tästä äidille, mihin äiti suorastaan ylpeänä ilmoitti, että ymmärtäisin kyllä sitten, kun minulla on omia lapsia. Nyt minulla on 14- ja 16-vuotiaat lapset, enkä vieläkään ymmärrä. Ei ole tukistettu eikä annettu luunappeja, ja kunnon lapsia ovat kumpikin. Välillä on ollut vaikeampaa, mutta yleensä se on ollut suoraan yhteydessä siihen, kun meillä vanhemmilla on ollut enemmän stressiä ja vähemmän aikaa lapsille. Hyvin on toiminut rangaistuksena pienempänä jonkun lelun menettäminen ja vanhempana peli- ja telkkarikiellot, ja kun oikein on ollut tiukkaa, on kännykkä ja läppäri otettu määräajaksi pois.

Sisko taas jatkaa äidin linjoilla, ja hänen tyttärensä kun oli meillä, istui ruokapöydässä aran ja pelokkaan näköisenä, eikä suostunut sanomaan, mikä oli hätänä. Sain lopulta lypsettyä hänestä, ettei pidä ruuasta, jota meillä oli, mutta yritti väkisin syödä, koska kotona tuli tukkapöllyä, jos ei syönyt lautasta tyhjäksi.

Omakohtaisen kokemuksen perusteella tukkapöllystä ja luunapeista ei seuraa mitään hyvää.

Sain lapsena tukistuksia, läimäytyksiä, ei kuitenkaan koskaan nyrkistä, mutta kyllä, kyllä se on jättänyt väkivallan pelon. Jossain vaiheessa uskoin, että saisin kenet tahansa miehen lyömään mua. En todellakaan kannata fyysistä kurittamista. Jos ei ole muita keinoja, parempi antaa lapset pois.

Itse en ole lapsiani vakivallalla opettanut. En voisi itse tehda toisin ja opettaa toisin. Jos loisin lapsiani, antaisin samalla luvan heille tehda samoin. Miten perustelisin sen, etta itse saan lyoda, mutta he eivat? Aikuisuus ei ole oikea perustelu. Ratkaisevatko aikuiset riitansa lyomalla toisiaan? Vanhemmuus? Eiko vanhemman tulisi olla jarkevampi ja pystya muutoin kuin vakivallalla selvittamaan kiperankin tilanteen?

Kuulen mielelläni paremman (ja toimivan) keinon. Täytyyhän sen rangaistuksen jossain tuntua jos on oikeasti fyysisesti satuttanut toista kunnolla! Poika osaa aina käyttäytyä jäähyn jälkeen taas pitkään hyvin ja välillä riittää hyvin pelkkä jäähyllä uhkaus: "Jos et heti lopeta, menet huoneeseesi" Mielestäni poika tajuaa tuolla seurauksella että on toiminut todella väärin. En halua nähdä joskus tilannetta että siskolla on joku paikka murtunut tms. Jäähy toisessa huoneessa on myös hyvä keino oikeasti LOPETTAA tilanne, ennen kuin pahempaa tapahtuu.



ja meillä se pitkä jäähy (siis vakavasta toisen satuttamisesta) on 15 min, ei mikään monen tunnin eristys. Sen jälkeen halaa siskoaan ja pyytää anteeksi.



Mutta kertokaa toki jos jollakin on parempi keino? Kai sen rangaistuksen pitää jossain tuntuakin jos kalauttaa toisen pään lattiaan?

Kuulen mielelläni paremman (ja toimivan) keinon. Täytyyhän sen rangaistuksen jossain tuntua jos on oikeasti fyysisesti satuttanut toista kunnolla! Poika osaa aina käyttäytyä jäähyn jälkeen taas pitkään hyvin ja välillä riittää hyvin pelkkä jäähyllä uhkaus: "Jos et heti lopeta, menet huoneeseesi" Mielestäni poika tajuaa tuolla seurauksella että on toiminut todella väärin. En halua nähdä joskus tilannetta että siskolla on joku paikka murtunut tms. Jäähy toisessa huoneessa on myös hyvä keino oikeasti LOPETTAA tilanne, ennen kuin pahempaa tapahtuu.

ja meillä se pitkä jäähy (siis vakavasta toisen satuttamisesta) on 15 min, ei mikään monen tunnin eristys. Sen jälkeen halaa siskoaan ja pyytää anteeksi.

Mutta kertokaa toki jos jollakin on parempi keino? Kai sen rangaistuksen pitää jossain tuntuakin jos kalauttaa toisen pään lattiaan?

Kuulen mielelläni paremman (ja toimivan) keinon. Täytyyhän sen rangaistuksen jossain tuntua jos on oikeasti fyysisesti satuttanut toista kunnolla! Poika osaa aina käyttäytyä jäähyn jälkeen taas pitkään hyvin ja välillä riittää hyvin pelkkä jäähyllä uhkaus: "Jos et heti lopeta, menet huoneeseesi" Mielestäni poika tajuaa tuolla seurauksella että on toiminut todella väärin. En halua nähdä joskus tilannetta että siskolla on joku paikka murtunut tms. Jäähy toisessa huoneessa on myös hyvä keino oikeasti LOPETTAA tilanne, ennen kuin pahempaa tapahtuu.

ja meillä se pitkä jäähy (siis vakavasta toisen satuttamisesta) on 15 min, ei mikään monen tunnin eristys. Sen jälkeen halaa siskoaan ja pyytää anteeksi.

Mutta kertokaa toki jos jollakin on parempi keino? Kai sen rangaistuksen pitää jossain tuntuakin jos kalauttaa toisen pään lattiaan?

Lasten tukistaminen hyvästä syystä ei ole väkivaltaa, vaan kasvatusta. Näyttäkää minulle aikuinen jolla on traumoja aiheesta saaduista pienistä tukistamisista? Ei sellaista olekaan. Sen vuoksi se on ok.

Minua ei systemaattisesti kuritettu fyysisesti. Ehkä kolme kertaa on läppäisty tai retuutettu. Ja kyllä, olen näistä edelleen katkera, vaikka rangaistuksen toki ansaitsinkin. Mielestäni rangaistus olisi silti saanut olla vaikka viikkorahan menetys, jota etupäässä käytettiin. Niistä menetetyistä rahoista ei muuten jäänyt minkäänlaista pahaa mieltä tai traumaa, mutta noista kolmestä läpsystä jäi. Koen edelleen, että koskemattomuuttani loukattiin. En ollut ehkä mikään helpoin lapsi, mutta en hirviökään, vilkas vain. Ihan ok ihminen minusta silti toki kasvoi läpsyistä huolimatta, mutta kun niitä oli vain nuo kolme kappaletta, niin ihanko muka ilman niitä olisin nyt täysin hunningolla? Ruumiillinen kuritus on väkivaltaa, vaikka joku sen ilmeisesti naamioi kasvattamiseksi. Ja ihmiset kun ovat erilaisia, itse olen aina reagoinut herkästi kaikkeen, myös noihin kolmeen läpsyihin, joista kuitenkin on melkein 20 vuotta aikaa.