Talvi 2013 - kevät 2014 vauva
Heipsan kaikille. Vanhoille oonkin varmaan jo tuttu aikaisemmista keskusteluista. Vauvahaave pistettiin emidän talossa vireille tammikuussa 2012 nyt on jo 10kuukautta tätä haavetta yritetty. Välillä on toivo menetetty mutta aina se jossainvaiheessa kuuta palaa. Vuoden vaihteessa päästään lapsettomuus tutkimuksiin samalla kun aloitetaan järjettömien menkka kipujen selvittely. Vielä siis on parikuukautta yritttämistä luultavimmin ilman tulosta, jossakin kun on väkisin oltava vikaa ajoitus kun ollut aikas kohdillaan useaan kertaan.. Laitoinpa siis keskustelun nimeksikin talvi 2013-kevät 2014 vauva, meillä kun alkaa loppua pikkuhiljaa mahdollisuudet aikaisempaan vauvaan.
Tervetuloa uusille ja vanhoille tähän keskusteluun. Toivottavasti löydetään taas ahkera porukka kirjoittelemaan tänne.
Haaveilija20 yk10 kp5/23-33
Kommentit (771)
Minisport: Hyvä että saat vapaata kun haluat. Muista varata teille laatu aikaa. Itsekkin olen tehnyt töitä parhaillaan 68h/viikko. Silloin huomasi parisuhteen kärsivän :/.
Hienoa kuulla että muutkin syövät terolutia. Itse aloitan sen syönnin sunnuntaina 18.11 jolloin minulla on kierron 14pv ja siitä se 10pv eteenpäin :).
Manskuu: Itse koin helpottavaksi vaikuttaa asioihin heti. Muutenkin saa mielen rauhan kun selvittää onko itsessä mitään ns. vikaa. Tuokin on totta. Töitä pitää olla ja tieto siitä että voi turvata lapsen tulevaisuuden.
Suosittelen muuten ottamaan yhteyttä kunnaliseen ja alkaa tutkia asioita. Mekin varasimme heti ajan, jotta saamme asiat nopeasti eteeenpäin. kunnalliselle kun soitin vuoden täyteen tullessa. Sain itse kuulla olevani niin nuori ja miehet onneksi voivat saada lapsia iästä riippumatta. Pisti lievästi ketuttamaan, mutta sanoin nätisti suoraan asiani. Jolloin kyseinen hoitaja hiljeni (varmaan tajusi sopimattomuuden sanomisissaan).
Ei todellakaan kannata välittää.
Klinkalla käyty nyt juttelemassa jatkosta. Samalla jopa ultrattiin ja ovulaatio on tapahtumassa vasemmalta (Jee, ovuloin siis! Mutta ovulaatiolla nyt ei ole mitään merkitystä tässä kohtaa). Tähän toiseen ICSI hoitoon aloitettiin heti primopanit, ajoittamaan kuukautiset kahden viikon päähän. Silloin on siis 0-ultra ja katsotaan milloin pistokset voidaan aloittaa, jotka siis kasvattaa niitä useita munarakkuloita. Jos kaikki menee hyvin niin punktio ja siirto olisi jos tämän kuun lopulla tai huhtikuun alussa ennen pääsiäistä. Ainut mikä jäi mietityttämään oli, että primolutia ei saa käyttää mikäli kärsii migreenistä. Minulla on vuosia sitten todettu migreeni, mutta se ei ole yli 5 vuoteen oireillut. Joten täytyy aamulla soittaa vielä ja varmistaa voinko siis syödä niitä lääkkeitä. Mutta toivottavasti kaikki menisi nyt hyvin ja plussa saataisiin ennen kuin 3 vuotta tulee täyteen!
Haavelija: Teillä ei varmaankaan tärpännyt kun ei ole sinusta kuulunut? :( Positiivista kuitenkin, että tiedät ovulaation tapahtuneen, joten ei ainakaan siitä ole kiinni.
anpiainen (yritys aloitettu 5/2012)
Hienoa että täällä alkaa ihmiset saamaan apua/hoitoa tämän asian suhteen. Olen puhelimella pika päivitystä tekemässä ennen nukkumaan menoa ja päälimmäiseksi viesti nipun selattua jäi mieleen manskuun juttu ja siihen siis kommentoin.
Elikkäs siis itselläni on 1h tai no reilu tunnin ajomatka yksityiselle mutta silti mielummin sielä käyn. Itse kun ekan kerran soitin sinne olin hhmmm16 vai 17 ja lähestulkoon paniikissa kun menkat ei ollu alkanu kiertopäivoa mentiin jossain 40-50.... Noh sainkin ajan hyvin nopeasti, kyllä jännittielämänsä ekaa kertaa mennä, noh otettiin verikokeita tehtiin gyne tutkimus ja hinnaksi tuli n.150€ lisäksi tarvittiin vielä toinen käynti (tarkastus käynti) joka oli saman hintainen kun kaikki piti toistaa. Ja nyt kun olentämän vauva asian takia samalla gynellä käynnyt on hän kirjoittanut mm. Selitys lapun terveyskeskukseen tutkimuksiin jotka olisi yksityisellä sektorilla olleet TODELLA kalliit.
ja jatkotutkimukset yksityisen kauttakin taitaa mennä ihan vero rahoista, ainakin mitä tulee muiden alojen tutkimuksiin joissa olen käynnyt.
Oman tilan päivitys. Hiukan on vatsaa vihlonyt/pistänyt sieltä täältä silloin tällöin. Valkovuotoa on ihan kohtuullisesti (niinkuin ennen menkkoja kuuluukin olla), pientä pahoinvointia silloin tällöin (voi johtua ruokailujen epäsäännöllisyydestäkin) aika rauhallinen fiilis. Tässä siis mennään päivä kerrallaan menkkoja odotellen, eiköhän ne kohta ala......
Haaveilija20 yk10 kp35/27-37 ei mikään kiire testailemaan...
olen niin pihi rahoissa, että en kyllä yksityiselle mene :D Nyt kerrankin kun saa palkkaa, niin en halua että ne kaikki heti häviää vaan säästää pahan päivän varalle :D
Eilen juttelin miehen kanssa siitä käynnistä, että pitäis varmaan käydä. Sanoin että en haluais sen asian takia pois töistä olla, enkä todellakaan jaksa jos töiden jälkeen pitäis jonnekkin yksityiselle asti ajella. (työt on siis lyhyitä sijaisuuksia, joita on melkein koko ajan) Sitten mietin, että ehkä oiskin parempi jos keskittyis nyt kaikkeen muuhun kun siihen että on ihan pakko mennä lääkäriin. Mies kyllä lupaili, että se voi meille sitten sen ajan hankkia joskus, jos minun on vaikea kerta soittaa sinne. :) Joulu pyhien jälkeen ja ihan heti alku vuodesta ei välttämättä töitä ois, niin silloin ennättäs.. Se vaan että mulla kuiteskin menkat just silloin :D Mut ehkä yritän sitä aikaa kuitenkin saada ihan alku vuoteen.. Meitä helpottas enemmän jos mies tutkittas heti, eikä tartteis sitä venytellä..
T. Manskuu yk 11
Arkityössä oon siis ma-pe, mutta tarkotin että viikoloppu työssä oon sillo saanu toisen päivän vapaaks ku oon pyytäny :)
pikasesti piti tulla kirjottaa ennen töihin menoo ku en eile kerenny. tuhruttelu muuttu iha oikeiks menkoiks, eli piti jättää tää eka terolut kuuri kesken. Seuraava kuuri pitää syää kp 15, eli about parin viikon päästä. Tuntuu tosi oudolta ku pitää pitkästä aikaa pitää "vaippoja" :D. Laskin että edellinen kierto oli 66 päivää! jösses.
vissiin kp3
PMS vai muuta? Ai että voi heittää tunteet ja ajatukset vuoristorataa. Vihastun 1 sekunnissa hiilen punaiseksi räjähdys herkäksi pommiksi. Suutumuksen jälkeen suoraa itkua... Ei todellakaan tyypillistä minulle. Ennen menkkoja on joo joskus ollut huomattavissa kireyttä mutta ei ihan näin voimakasta.
Valkovuoto on runsaantunnut ja läysentynyt....
Mieskin ihan kysäs eilen että paljonko on mennyt yli menkkojen? Sit kun vastasin että noh riippuu miten kattoo niin ei viel varsinaisesti menny yli mut taas toi 37 on ollu koko vuoden pisin kierto muuten olleet 34-33 pisimmät (3ktr/v) ja niitten yli ollaan jo menty. Miehelle sitten totesin että kovin outo kysymys sulta, kun ei menkat nyt niin kauheesti yleensä häntä liikuta (niinkin ei kuulukkaan, naisten vaivahan se on, hehe miehet vaan kärsii sen takii) niin sain sellaisen ympäri pyöreen vastauksen "no kun aatttelin vaan..." :D
Tänänä tuli sellanen fiilis et tekis mieli testää ton tunteen purkauksen takia, muta en vielä testaa. Odotan nyt rauhassa etten pety. Koko ajan mielessä myös pyörii että nyt ne menkat alkaaa kun vatsassa vähän kurahtelee mutta sitten muistankin aina syönneeni porkkanaa ja näkkileipää (porkkanalle allerginen ja näkkileipä aiheuttaa tunnetusti ilmavaivoja) :D Nyt siis vielä hetki jännäillään.
manskuu, onhan se totta että yksityisellä vähän kalliimpaa. Onko sulla muuten henkilövakuutus? Jos menkat jää pois ja ei löydy syytä (raskaustesti) niin yksityisellä gyne käynti menee vakuutuksen pikkiin... :)
minisport, heh menkat on aina jotenkin oudot kun on kohtuullisen pitkä väli käyttämättä siteitä, menkkojen jälkeen taas tuntuu ihan oudolta olla pelkillä pikkuhousuilla :D
Hyvä että menkkasi nyt käynnistyis, toivottavasti tasoittuisivat.
Ohho tulihan taas romaani kirjoitettua. Tunteen purkaus tänne, ai että teki hyvää. Nyt etsiskelemään aamupalaa ja sitten koiran kansssa treenaamaan, työttömyyden ilot.
Haaveilija20 yk10 kp 36/27-37
Manskuu: Olen itsekkin sen verran pihi, etten suostu yksityiselle lähtemään. tosin eipä sitä rahaa ole tällä hetkellä siihen laittamaankaan.
Todella hienoa muuten että miehesi näyttää olevan täysillä mukana.
Minut tutkittiin viimeksi vaikka oli kuukautiset, tosin loppuivat seuraavana päivänä.
Omanapa: Nyt on taloudellisesti todella tiukkaa. Toivon ettei vaikuta lapsen saantiin. Kun nyt kerta sain terolutit ja raskaaksi tulemisen mahdollisuus nousi.
Toivoisin voivani unohtaa lapsi asiat täysin ja elää kuin en edes yrittäisi raskautta. Mutta heti kun alan onnistumaan asiassa iskee raskaana olevat ystävät eteen tai sukulaiset (varsinkin miehen perhe) rupeaa kyselemään "No jokos on tulossa". Haluan 2kk täyttä rauhaa. Jo tarpeeksi ongelmia pitää omat hermot kasassa :/.
Onneksi meil on kaksi huomion kipeätä koiraa, jotka pitävät liikkeellä väkiste :)
Taas on purettu mieltä :D
kp 11/31-47
Oho! Kirjoitin viimeksi, että primopanit aloitettiin :D Piti kirjoittaa tuohon alkuunkin, että Primolutit :D No, mutta sain siis syödä niitä ja viimeisen pillerin söin 14.3 ja menkat olisi pitäny alkaa 2-3 päivän sisään ja 0-ultra aika ois ollut tiistaina tällä viikolla. No eipä ne menkat yllätys yllätys alkaneetkaan silloin eikä ole vieläkään kunnolla alkaneet (eilisestä asti odottanut, että vuoto kunnolla alkaisi, mutta rusehtavaa tuhrua vaan tulee hyvin niukasti). Tässä nyt sit odotan puhelua tälle päivälle tai maanantaille, että saisin sen 0-ultra ajan jos nämä menkat nyt tästä alkaisi.
Mites siellä Haaveilija?
anpiainen (yritys aloitettu 5/2012)
Kyllähän ne menkat sitten taisikin kunnolla alkaa. Klinikaltakin soitettiin, mutta valitettavasti pistoksia ei voida aloittaa tässä kierrossa, koska punktio ja alkionsiirto ajoittuisi pääsiäisen pyhille kun klinikka on kiinni. Katsotaan siis ensi kierrossa josko ajoitus olisi parempi :( Jos ne perhanan menkat olisi eilen alkaneet kunnolla niin ICSI olisi ollut mahdollista vielä tässä kierrossa..
anpiainen (yritys aloitettu 5/2012)
Tervehdys pitkästä aikaa. En tiedä käytkö täällä enään.. voi itku tuin teidän alkion siirron epäonnistumisen kanssa. Toivottavasti nyt syksyn siirto onnistuisi. Itelle on vauva kuume palannut ystävien raskauduttua... nyt itsellä jännät vaiheertmenosa. Ekaa kertaa on noin ouolivälissä kiertoa ollut runsas selkeä valkovuoto jota hyödynnettiin aktiivisesti, peukut pystyssä ja haaveilutmielessä pitää vielä pari viikko odottaaa.. pahoittelut kirjoitus virheistä, puhelimella näpytön..
Moikka!
Kyllä täällä tulee vielä käytyä ja olenkin miettinyt missä olet ja mitä teille kuuluu. Klinikka aukesi viikko sitten maanantaina ja oli puhetta, että kp10-11 ensimmäinen käynti. No onneksi elokuun menkat alkoi myöhässä eli kun klinikka aukesi oli sopivasti vasta kp8 menossa. Mutta vielä viime torstaina kohdun limakalvo oli liian ohut (sitä epäilin itsekin koska tämän kierron pitäisi olla noin 36päivää). Tänään kävin uudelleen lääkärissä ja follikkeli on kuulemma sopivan kokoinen ja ovulaation pitäisi olla tässä parin päivän sisään (Oli eri lääkäri, ei kommentoinut mitenkään limakalvoa, jospa se siis olisi ollut hyvä). Ovulaatiota siis testaillaan aamuin illoin ja heti klinikalle soitto kun testi positiivinen ja siitä 3-4 päivän päästä siirto. Mietin vain mitä tehdään jos testi ei näytä ollenkaan plussaa..
Hirveä tarve olisi päästä kertomaan parhaimmalle ystävälleni näistä hoidoita, hän kun on tiennyt yrittämisen aloittamisesta asti ja kyselee koko ajan milloin meille tulee vauva. Keksin siis aina erilaisia vastauksia hänelle, koska mies ei halua kertoa asiasta kenellekään. Lisäksi jäin työttömäksi kun työsopimuskaan ei jatkunut (olisiko vaikuttanut kun kerroin näistä hoidoita ja yrittämisestä työnantajalle..). Nyt siis joutuu pärjäämään tosi paljon pienemmällä rahalla ja kun sitä menee vielä niin paljon hoitoihin jos tämä ei nyt ala onnistumaan. Mutta selvittääkseni omaa päätäni kirjoittelen tuolla Esikoista yrittämässä jo pidemmän aikaa -ketjussa sekä aloitin suljetun blogin kirjoittamisen itselleni. Mutta tulen tännekin päivittelemään kuulumisia aina kun kerrottavaa on, mikäli aiot täällä käydä lukemassa ja juttelemassa. Tulipa nyt pitkä sepustus hieman kiireessä.
Peukut pystyssä tähän kiertoon meille kumpaisellekin!!! :) Tulehan kertomaan kuulumisia useammin.
anpiainen yk 2v 3kk (nyt menossa kp15)
Tänä aamuna ovisplussa ja maanantaina eka PAS!
Moikka. Teilläpä kävi tuuri tuon klinikan aukeamisen ja kierron rytmin kanssa. Toivottavasti teillö nyt onnistais. Kovasyi voimia ja tsemppia!! Se on hyvö että sulla on ees joku mihin pääset ajatuksia purkaa vaikket nyt sitten parhaallekaverillesi voi asiaa jakaa...
kyllä mä täällä käyn säännöllisen epäsäännöllisesti. Pidin tosiaan koko vauva asiasta tauon ja nyt sitten ajattelin palata tänne... mitä tänne tulee niin vatsa ja tissi kipui on ollu mut voi olla ihan pms... tietysti ajatukset juoksee ihan hullun lailla... täytyy nyt vaan koettaa kaikessa rauhassa ootella...
Harmi tuo työsuhteen päättyminen, toivottavasti saat kuitenkin jotain hommia niin ei talouden kanssa tule ongelmia.
Haaveilija: Oletko nyt kierron suhteen missä vaiheessa menossa? Ja oletteko jo harkinneet sinne hoitoihin menemistä? Toivotaan kuitenkin, että ei tarvitsisi ja nyt olisi käynyt tärppi <3
Itse kävin nyt aamusta hakemassa taas pikkuruisen alkion matkaan. Oli nelisoluinen ja 2-luokkainen ja limakalvo oli mallitavaraa. Toivon kovasti, että se nyt tarttuisi kiinni ja pysyisi matkassa ensi kevääseen saakka <3 Ja joudun taas ottamaan alakautta niitä inhottavia tahraavia lugesteron kapseleita aamuin illoin seuraavat pari viikkoa. Mies kävi viime viikolla taas mittauttamassa prolaktiini arvonsa kun hänellähän epäiltiin sitä aivokasvainta, myös sen tuloksia odotellessa.
anpiainen yk 2v 3kk (PPO)
Kierrossa ollaan ihan loppuvaiheilla menossa. Viime aikoina ollu kylläkin kierrot selladt 40-43pv et saa nähdä. Vähän hermoilen et joko tekis testin mutta koitan nyt vielä ens viikkoon ainakin maltraa mielen, mielellään vähän pitemmällekkin. Nyt on ollut rinnat arat ja turvonneet pitkän aikaa mutta vatsa oireita ei ole. Olis kiva tietää miten tässä on nyt käyny kun tulossa aikamoinem työrypistyskin ja jos plussa tärähtää niin täytyy sitä vähän miettiä ja soveltaa töidentekoo sennmukaan..
toivotavasti teillä nyt pysyisi pieni alku mukana menossa :) otat iisisti etkä stressaile. Aikas kumma että ne koko ajan epäiölee jotaon noinkin vakavia asioita kuin aivokasvain... pidän peukut teijän puolest pystyssä. ;)
Pahoittelut kirjotusvirheistä, puhelimella taas näpytän..
Toivotaan plussaa meille molemmille! :)
Tulin äsken kävelylenkiltä, jolla olin 1,5h ja huomasin pikkuhousunsuojassa pari viirua ihan haaleaa verta.. Nyt pelottaa, mitä se oli. Tuoresiirrossa tuli silloin PP5 aamulla muutamalla pissakäynnillä haaleaa verta.. Toivottavasti ei ole mitää pahaaeli toivotaan, että se vaikka olisi ollut kiinnittymisvuotoa.
anpiainen yk 2v 3kk (PP3)
Nyt tuli miehen verikoevastauksetkin ja ei tarvitse onneksi jatkotutkimuksia. Prolaktiiniarvo oli 343. Tosin miesten viitearvo on 50-300mU/I. Viime verikokeissa arvo oli reilusti yli 900. Mutta onneksi sen tiimoilta kaikki on nyt hyvin eli ei pelkoa aivokasvaimesta. Eilen saatiin lisää harmittavia uutisia kun kuultiin, että meiltä saattaa lähteä kämppä alta. Vuokranantaja on siis myymässä tätä asuntoa, mutta luultavasti saamme kuitenkin jäädä tähän.. Sellaista tänne, mutta verta ei ole onneksi enempää näkynyt tuon eilisen jälkeen. Hyvää viikonloppua!
anpiainen 2v 3kk (PP4)
Mitenkäs siellä menee?? Toivottavasti aikaisempi pieni verenvuoto ei ole jatkunut? Hyvä että miehesi tuloksissa ei enään ollut poikkeavuutta. Erittäin harmillista tuo kämppä juttu, toivottavasti saatte asiat selviämään parhain päin.
Täällä näyytäisi tilanne olevan se että menkat alkamassa, tuhnu vuotoa tuli tuossa päivällä, harmittaa kyllä kamalasti kun oli aika hyvät fiilikset tästä kierrosta. Boh ei voi mitään. Tää selkeyttää muuten elämää kun monta rautaaa tosiaan tulessa ja jos tässä odottavaksi tulee joutuisi asiaoita vähän muokkaamaan, nyt voin ilmeisestikkin työrupeaman painaa täysii miettimättä sen enempää ja sitten mahdollisesti rauhottaa tilannetta...
Haavelija20 kp1? vai kp 37?
Moi!
Ei ole verenvuoto jatkunut. Nyt vaan makaan kuumeessa ja kunnon flunssassa, odottelen että lääkärin ajanvaraus aukeaa jos sieltä saisi jotain apua. Menkkojen/raskauden suhteen ei ole oireita suuntaan eikä toiseen. Nyt menossa PP7 eli tasan viikko siirrosta ja DPO12. En tiedä onko se merkki raskaudesta jos menkat ei alakaan keskiviikkona, viimeksihän luget ei estäneet menkkoja alkamasta. Ajattelin tehdä ensimmäisen testin keskiviikkona, koska en malta odottaa enää viikkoa. Jotenkin ei kovin toiveikas olo.
Pahoittelut mikäli siellä alkoi kp1.. :(
anpiainen yk 2v 4kk (PP7)
Tervetuloa Minnah88, Fanning ja Tichri22.
Onnea Dream90 plussasta!
Aurinkoinen-89: Harmi kun just oviksen aikaan tulehdus!
Tichri22: Olette saman ikäisiä meidän kanssa. En ole uskaltanut soitella vielä mitään aikoja, enkä ole käynyt itse kertaakaan yrityksen aikana kattomassa että onko kaikki ok.. Niin ja enemmän stressaan, jos ei oo töitä :D Että ennemmin niitä töitä siis, en kestä vaan olla ja olla, pitää saada olla jotain tekemistä. :D
Oma napa:
Mua pelottaa kauheasti. Lähin yksityinen on yli tunnin ajomatkan päässä, eli eipä kauheesti sinne houkutele varata aikoja. Entäs jos tartteekin jotain hoitoja, yksityisellä ne on kauhean kalliita enkä voi laittaa siihen rahaa.. Kunnallisella puolella taas on tajuttomat jonot..
Taidetaan siis jäädä lapsettomiksi, jos ei koskaan luomuna tärppää :/ No jos niihin tutkimuksiin edes hakeutuisi sitten ensi vuoden alusta, niin menisi asia eteenpäin. Pelottaa vaan kauheasti soittaa mihinkään kun pelkään niin kauheasti sitä mitä ne sieltä sanoo. Ens vuoden puolelle ei oo ees vielä tiedossa töitäkään, jospa niitä sitten ilmaantuisi. Edes niitä pätkä hommia. Tulen hulluksi jos joudun jäämään kotiin, en kestä olla täällä kotona näiden vauva ajatusten kanssa.
T. Manskuu yk 11, kp 18/26-32
(tämä kierto tod. näköisesti 32, koska ovis oli vasta nytten)