Talvi 2013 - kevät 2014 vauva
Heipsan kaikille. Vanhoille oonkin varmaan jo tuttu aikaisemmista keskusteluista. Vauvahaave pistettiin emidän talossa vireille tammikuussa 2012 nyt on jo 10kuukautta tätä haavetta yritetty. Välillä on toivo menetetty mutta aina se jossainvaiheessa kuuta palaa. Vuoden vaihteessa päästään lapsettomuus tutkimuksiin samalla kun aloitetaan järjettömien menkka kipujen selvittely. Vielä siis on parikuukautta yritttämistä luultavimmin ilman tulosta, jossakin kun on väkisin oltava vikaa ajoitus kun ollut aikas kohdillaan useaan kertaan.. Laitoinpa siis keskustelun nimeksikin talvi 2013-kevät 2014 vauva, meillä kun alkaa loppua pikkuhiljaa mahdollisuudet aikaisempaan vauvaan.
Tervetuloa uusille ja vanhoille tähän keskusteluun. Toivottavasti löydetään taas ahkera porukka kirjoittelemaan tänne.
Haaveilija20 yk10 kp5/23-33
Kommentit (771)
Täällä podetaan jatkuvaa nälkää.
Mikä jokseenkin on outoa.
Muuten olo onkin ollut ihan normaali.
Ovulaatio testejä olen tehnyt joka päivä,vaikka oletettu ovulaatio onkin jo mennyt. Silti jokaisessa testissa on haalea plussa.
Kellään tietoa,että miksi?
Tänään pupuiltiin,mutta siitä tuskin nyt on mitään hyötyä enään.
Kaikille oikein mukavaa viikonloppua! :)
Maissintähkä
joihinkin merkkeihin esim semmoisiin liuskoihin tulee aina haamuviiva vaikka ei olisi edes ovis,käytin kahdessa kierrossa niitä. plussaviivan pitää olla ainakin osittain yhtä tumma tai tummempi kuin kontrolli(vai testi aivan sama)viiva muuten ei ole ovista,näin sanoi yksi kaverini joka teki useaan otteeseen ovistestejä ennen raskautumista..
mulla tuli se plussaviiva vain kerran puoliksi (pitkittäin) tummaksi ja se kuulemma oli jo ovis enteily,ellei ovis,multa vaan loppui silloin liuskat enkä hankkinut lisää niin ne saanut kunnolla varmuutta että olisiko se seuraavana päivänä ollut kokonaan tumma. eli jos ovistestissä tulee haamu niin todennäköisesti se on siis nega :(
mä en saanut siis missään vaiheessa tummempaa tai yhtätummaa viivaa,muuta kuin sen puolikkaan ja oonkin sen takia miettinyt että ovuloinkohan ollenkaan-- en silti oo jaksanut enää tikuttaa,tekee vaan arjesta mun mielestä niin stressaavan..bongasin tänään hyvin venyväisen ja rihmaisen hieman kellertävän liman,josko olis ovis? ainakin eilen ja toissapäivänä hommailtiin,huomenna myös todennäköisesti,saa nähdä tuleeko mitään..
hauskaa viikonlopun jatkoa ja plussatuulia meille kaikille :) t. ingela kp 13/26-39
Onnea Korpille yrityksen aloituksesta!
Entäs muut, onko oireita suuntaan taikka toiseen? Täällä ei kummempia, on ollut niin kiirusta ettei ole paljon ehtinyt oireita kuulostella. Ajoittaista menkkajomottelua on kyllä ollut jo useampi päivä.
Miracle 24/28
Eilen testasin davidin raskaustestin, johon tuli haalee viiva!! :)
Tänä aamuna myös ja siihenkin haalee viiva. Tässä vaiheessa en vielä uskalla tanssii ripaskaa ja hehkuttaa hulluna ku on nii vaalee, mut erottuu silti selkeesti. Jännää... pitää käydä apteekista testi arsenaali. Sovittiin miehekkeen kanssa että sit testataan sillä digitaalisella missä näkyy raskausviikot ku viiva on selkeempi. Eilen illalla toin testin miehekkeelle, tyyliin et näätkö saman ku mie. Sit tänään mieheke oli ihana ku pinkas makariin ettimään omaa kameraansa ja makroputkee (sillä saa läheltä tarkan kuvan) ja onessaan kuvaili testiä. Jotenki en osaa vielä niin täysillä iloita, mut hymynkare naamalla tässä mennään :). Huomenna pitää soittaa sinne yksityiselle lääkärille, et miten sen aikavarauksen kanssa ku tuli haalee viiva testiin.
Tuun sit tänne ilmottelemaan miten käy, voimistuuko viiva vai oliko kemiallinen tai jotain...
Minisport: Onnea! ;) Arvelinkin jo tuon edellisen kirjoituksen perusteella, että pikkuinen saattaisi olla tulossa :) Mikä kp sinulla on menossa? Entä oireet, onko ollut normaalista poikkeavaa?
Täällä menossa kp 24/25-29 ja menkkaoireita ei ainakaan ole muuta kun tissit kipeät (mulla aina ennen menkkoja) to, pe ja la tuntui munasarjoissa sellaista "sykkivää" kipua muutaman kerran, se on ainut mikä poikkeaa normiolosta, ei oo ennen ollut. Mutta ei auta kun odotella, luulen kyllä että menkat sieltä ensiviikolla tulee..
Kiitos Aurinkoinen :). nyt on menossa kp 36. Muita oireita ei oo ku se ihme vuoto mitä tuli 2 peräkkäisenä päivänä hommailun jälkeen ja sit hellät ja turvonneet tissit. Outoo oikeesti ku miulla on normisti nii pienet ja nyt näitä voi sanoo jo melkein rinnoiks :D. mies tykkää :D. Tissit alko turpoomaan sillo kp33 ku ekan kerran tuli vuotoo, sitte kp34 eli perjantaina oli jo kunnolla turvonnu. Eilen vähä nipisti mahaa.
Tänään mennään kattoo yhtä kämppää ja sen jälkeen apteekkiin ostoksille :D.
Onpas tänne tullut paljon tekstiä.
Onnea Korppi, että pääsette vihdoin aloittamaan yrityksen! Ja tsemppiä yritykseen :)
Tervetuloa mukaan tirlittantaa!
Ingela: Itse tykkään just tuosta neulomisesta ja oonkin vauvaa ajatellen jo jotain neulonutkin komeroon. Voi kun saisin oman ompelukoneen niin saattaisin silläkin jotain huruutella :) Onnea viimeisille metrille kirjan teossa :)
minisport: Paljosti onnea teille plussasta! :) Tulehan sit kertomaan mitä testi näyttää!
anpiainen yk7 kp13/47-46-40-39-26-36
Eka testasin siis davidin testissä eile ja tänään jossa tosi haalee viiva. Äske testasin pregcheck testillä ja paljo voimakkaampi viiva. Tässäpä kuva :). Soitan huomenna sinne lääkäriin ja perun sen, kysyn varhaisultraa sen tilalle... nyt 3kk jännät paikat, sit vasta voi kunnolla tuulettaa kun on keskenmenon riski pienentynyt :).
jos mä saisin tommosen viivan niin tanssisin sitä ripaskaa :D mahtavaa!
eilen tuntui ajoittain pakottavaa tunnetta muniksien kohdalla,jos tosiaan olis ollut se ovulaatio..myös napukka tuntui olevan aika auki (piti tietenkin kokeilla kun täällä siitä puhuttiin :D) ja pehmeähkö ja vastoin suosituksia mittasin lämmön (en siis oo muuten mittaillut ja mittasin iltasella) ja se oli 36.0,ja nyt kun mittasin niin lämpö oli 36.5 hämäävää tässä on se,etten oikeen tiedä enää että mikä mun peruslämpö oikeasti on,kun olin marraskuun lopusta vuodenvaihteeseen asti koko ajan kipeä enemmän tai vähemmän ja silloin lämmöt oli aina mitatessa matalat jopa 35.7 ja korkeimmillaa 36.2 vaikka ennen sitä se on ollut normaali tilasa 36.5 luokkaa :D alilämpöä tulee ennemmin kuin kuumetta jos olen kipeä. ota nyt tästä selvää :D
käsityöjutuista heti innostuin ja ompelin semmoisen värikkään lammas/vasikka/bambi-pehmon (piti kyllä tulla bambi mut siitä tuli niin pulska et näyttää kyllä joltain muulta :D) ja nyt mietin että mihinkäs sitä sitten laittaa sen kun ei sitä vauvaa vielä ole.. äh. nyt mielessä pyörii koko ajan taas vauvat,meninkin ompelemaan :(
ingela kp 14/26-39
Minisport: paljon onnea plussasta! Nyt paljon tarrasukkia matkaan :)
ON:.Meillä ollut viime viikolla äärimmäisen vähän pupuilua,miestä kun kiinnostaa enemmän autofoorumi ja Emmerdale. Monista innostus yrtityksistä huolimatta,ei ole ukkoa petipuuhat kiinnostanut. Ei ilmeisesti tiedä sitten miten niitä lapsia tehdään. Kaikesta vähästä pupuilusta huolimatta,on alavatsassa ollut outoja nippailuja, eilen olin melko kiereällä tuulella. Mikä saattaa johtua myöskin ainaisesta torjumisesta. Ovulaatio oli ja meni,mutta silti valkovuoto jatkuu. Nenä ollut aamuisin herätessä tukossa. (Olin vasta flunssassa,joka kyllä mennyt ohi,mutta kai se siihen liittyy silti)
Mieheke todellakin sen lapsen haluaa. Ollaan lapsen nimikin jo päätetty sekä tytölle,että pojalle :) Ja mies juttelee paljon,lapsesta jo nimellä (toivoo tyttöä). Kuuntelee musiikkia ja kuvittelee tytön "tanssimaan" pöydästä tukea ottaen. :) Mutta,kuitenkaan ukko,ei ilmeisesti tiedä miten niitä lapsia tehdään,pupuilu silloin tällöin ei auta,jos lapsen haluaa.
Kovin haluaisin muidenkin kirjoituksia kommentoida,mutta kun mulla on niin lahopää,etten enään muista mitä kukin on kirjoittanut,kun alan raapustamaan viestiäni tänne. :(
Miracle ja aurinkoinen ja haaveilija, jännät päivät teillä, jospa lykästäisi nyt =) Saataisiin ketjuun plussa-aalto! Onko muite jolla kierto siinä vaiheessa?
Minkä ikäisiä sinun lapset muuten ovat miracle?
minisport: valtavat onnittelut plusssasta!
Kävin muistaakseni raskausviikolla 8 varhaisultrassa pojan aikaan ja silloin ultraava kätilö sanoi, että ei tarvitse keskenmenoa pelätä enää, kun ultrassa näki, että kaikki kunnossa. Se rv 12 on kuulemma vähän vanhentunut, kun ultraamalla voi olla jo aikaisemmin luottavaisin mielin.
Poikaa odottaessa piti ostaa kuppikokoa isommat liivit heti alkuraskaudesta ja loppuraskaudesta vielä hypättiin seuraavaan kokoon. Hyvän kuvan saitte kyllä testistä otettua, harvoin näkee noin selkeitä =)
Ingela, mahtavalta kuulostaa sinun kirjaprojekti. Itse en ole mitenkään hirmu taitava ompelemisessa, mutta hiljalleen kehittyy. Eilen aloitin pienen pienten villasukkien neulomisen. Minua ei haittaa vaikka ne varastossa pyörisivätkin ja voihan sitä ajatella, että ei ole varma säästääkö niitä vai antaako joskus lahjaksi jollekin… (vaikkei kuitenkaan anna…)
maissintähkä, ihanaa, että miehesi on niin innoissaan vauvasta, mutta sympatiat sinne, että teko meinaa tökkiä. Mitkäs kiertopäivät sinulla olikaan menossa? Milloin pääset jännäämään, jos ajoitus olisi kuitenkin osunut kohdilleen pupuiluissa?
Korppi: Mulla menossa kp 20/30.
Minustakin jopa suloista tuo miehen höyryäminen tulevasta vauvasta :)
Outoja tuntemuksia ollut, mm. painon tunnetta ala-vatsassa,sekä ala-selkää jomottaa. Rinnat ei välttämättä ole kipeät,mutta "tunnen niiden olemassa olon". Kalaa tehnyt ihan hirveästi mieli, mutta en sitten tiedä josko ne on ihan perus mielihaluja. Ja nälkä tosiaan vähän väliä vaikka vasta syönyt.
Tulipa muuten nyt vasta mieleen kysyä,että tuleeko teille muille huono olo Foolihaposta?
Itse syön misun mamaa joka aamu 1 tabletin. Joka siis sisältää foolihappoa tarvittavan määrän.
Ei mene kovinkaan kauan kuin tulee kamalan huono-olo. Autonratissa saa oikein keskittyä ettei tule yrjö. Mutta se menee myös nopeasti ohi noin 10 minuutissa.
Muilla samaa, tai mitään käsitystä mistä voisi johtua?
Huomenna pitäisi myös soitella lääkärille,niistä 2vko takaisista testien tuloksista.
maissintähkä: Minulle ei ole tullut foolihaposta ikinä mitään, söin ekassa raskaudessa monivitamiineja, joissa sitä oli ja nyt olen vähän aikaan syönyt puhtaasti sitä eikä mitään. Vähän aikaa joudut vielä odottelemaan siis jänniä päiviä, oireita on kiva bongailla aina =).
Korppi: Jep, jännät päivät, tänään minulla kp 25/25-29.
maissintähkä: Ei ole foolihappo aiheuttanut minullekaan minkäänlaisia oireita ja olen sitä muutaman kuukauden syönyt..
ON: Täällä ei vielä ole menkkajomotusta kuulunut, munasarjoja on kyllä nippaillut päivittäin, välillä kovaakin... Toivottavsti ei mitään kystia :(
Vatsa on kyllä sekaisin, mikä on minulla aivan normaalia juuri ennen menkkoja.
Kuitenkin täällä sormet ja varpaat ristissä toivon viimeiseen asti, että pieni olisi tarttunut mukaan :)
En kyllä testaa kun vasta viikon päästä jos ei menkkoja kuulu, en kestä sitä negatestin näkemistä, odotan mielummin menkat alkaviksi :D
T: Aurinkoinen89 kp 25/25-29
Meidän lapset on 7v p, 5v t ja 2,5v t.
Joka kerta tämä jännäys on samanlaista, sitä on ihan kuutamolla pähkäillen näitä (mukamas)oireita! Kokemus ei ole siis opettanut mitään, huoh..
Maissintähkällä oli tukkoinen nenä, mullakin on ollu jo monia päiviä tukkoinen nenä, lähinnä vain aamulla heti herättyäni. En tiedä voiko tuollainen olla raskausoire.
Minä, toisin kuin Aurinkoinen kertoi, mieluummin katson negatestiä kuin yllätysvuotoa. Kun näen negatestin, osaan odottaa menkkoja alkavaksi ja työstää jo sitä pettymystä valmiiksi. Se on pahinta kun huomaa yllättäen vessassa menkkojen alkaneen.
Miracle 25/28
Kiitos kaikille onnitteluista :). Soitin eile lääkäriin ja varasin varhaisultran. Se on just sopivasti 14.2 eli ystävänpäivänä :D
Ei kerrota ennen sitä kenellekkään. Ekaks haluun kertoo siskolle joka asuu toisella paikkakunnalla nii pitää varmaan ottaa kuva ultrakuvasta ja laittaa kuvaviesti ja teksti "moi täti" tai jotain sinnepäi :). Mieheke sano että kertoo äitillensä vasta maaliskuussa ku sillä on synttärit. Ei vois olla parempaa synttärilahjaa :).
edit: kirjotin äsken pitkän tekstin mut hävis :o.
noh, oireita on muute samat mut ruumiinlämpö on noussut, eilenki aamulla 36,9.
Foolihappoo oon syöny monta kk mut ei oo mitää pahaa oloo tullu :).
Tuun sit ilmottamaan ultran jälkeen miten kävi..
Tsemppii kaikille
Onneksi olkoon minisport!
Ja mitä yleisiin keskustelun aiheisiin tulee. Minä tykkään neuloa olen tehnyt paljon villapaitoja, sukkia yms. Neulomis intoni on kylläkin aika kausi luontoista, nyt taas se vaihe ettei kiinnosta. Vuosi sitten tein pari pientä villapaitaa ja housut sekä sukkia, tuollahan ne on vintillä laatikossa odottamassa mitä niille tapahtuupi.
Joku tuossa puhui että miehen seksi kiinnostus vähän lopahanut. Sinällään ymmärrän, meillä kävi niin että ensin kauhealla innolla koko ajan harrastettiin seksiä. Sitten siitä tuli jotenkin pakko tietyille ajoille kuussa (ovis aika), noh miehestä alkoi tuntua että mua seksissä kiinnosta kuin se loppu tulos. Niinpä siitä tuli välillemme vähän kismaa mutta nyt sekin on takana päin kun vauva ajatukset olleet paljon taka-alalla
Nyt kyllä muutamana päivänä miettinyt vauva asiaa kun töissä käynny jeesii sellasii 1-2v lapsii.. Noh tulee jos on tullakseen. Edelleen fiilis on se että kyllä ne menkat sieltä kohta tulee, oireita ei ole kyllä ollu, mutta eipä niitä vielä tässä vaiheessa tarvitsekaan välttämättä olla. Menkat tulee kyllä olemaan myös pettymys kun kyllä sitä omaa nyttiiä kaipailee...
Nyt täytyy taas lopettaa kun kello kulkee noin nopeasti (työt alkaa kohta)...
ai niin onnea korppi yrityksen aloitukseen :)
Haaveilija20 yk12 kp30/27-38
ON: Mistähän näistä kaikista "oireista" taas oikein tietää. Yhtänä päivänä on muka oireita ja toisena taas ei. Ainainen nälkä on ainut oire joka on ollut jatkuva. Yölläkin vatsa kiljui niin,että meinasin jo nousta syömään. En nyt kuitenkaan kehdannut :)
Rinnoistakaan paha sanoa,että ovatko turvonneet vai ei. Kipeät ne ei ainakaan ole.
Jokatapauksessa olen kovaa vauhtia aloittamassa yk3. Kuitenkaan mitään matkassa ole.
plaah. toissa iltana nukkumaan mennessä tuli niin kurja mieli. kun alettiin syksyllä yrittämään niin sain tietää että ystäväni yrittää myös toista ja oltiin ihan innoissamme kun ajateltiin että jee,meistä vois tulla myös mammakaverit!ystävällä kuitenkin tärppäsi aika pian sen jälkeen ja LA on touko/kesäkuussa.
varmaan jotenkin sekin on tässä stressannut kun sitä vauvaa ei ole meille alannut tulemaan kun ei saadakkaan nyt samaan aikaan niitä vauvoja kaverin kanssa ja olisin halunnut saada vauvan ennen joulua ja nyt mikään ei mene niinkuin olisi toivonut.
ystäväni meinaa myös pitää helmikuun alussa Me&I kutsut ja kutsui tietenkin minutkin sinne siinä toivossa että kai mä nyt toivottavasti jo silloin olisin viimeistään raskaana.musta tuntuu etten oo. enpä siis taida mennä koko kutsuille,vähintään alan itkemään siellä kun kämppä on täynnä pikkulasten äitejä ja vauvamahaisia naisia,ja mä olisin siellä ilman mitään ja hiljaisesti kituisin.
ajatukset juoksi siinä valvoessa ja seuraavaksi mietin että mitäs sitten jos en vielä kaverin lasketun ajankaan jälkeen ole vielä raskaana ja pitäisi sitä uutta ja ihanaa vauvaa mennä katsomaan? varmaan itken silmät päästä kateudesta ja epätoivosta.. välillä tulee tunne että me ei ikinä saada vauvaa. kaupassa vastaan tulee varmasti kaupungin jokainen pieni tuhnuttaja ja surkeaa pikkuvauvan itkua kähisevä nyytti jolla on söpö pipo päässä.
mieskin taitaa jo odottaa kovaa,huomaa myös kaikki ihanat pienet vauvat kaupassa ja kertoo työpäivän aikana söpöistä lapsista joita näki(on töissä kaupassa)
ja sitten on vielä se paras ystäväni joka ei tajua vauvakuumeesta mitään ja kun hänelle olen itkenyt ja harmitellut menkkojen alkamista tai negatiivista testiä niin hän lohduttaa ja sanoo että "kyllä se siitä,nyt ei tärpännyt mutta sit ku tärppää niin se tuntuu niin mahtavalta varmasti"..mm niinhän se varmaan tuntuu mutta miksi mä en voinut kokea sitä tunnetta jo JO NYT??
"pieni" vuodatus :D
ingela kp 16/26-39
en kylläkään neulo,sillä se vihaan sitä :D enkä virkkaa koska en enää osaa,mutta ompelen ja pidän kirjomisesta :) olen ammatiltani myös vaatetusalan artesaani mutta niitä töitä en ole koskaan tehnyt. nyt oon innostunut tilkkutäkistä,se vielä muhii päässä mutta ehkä pian.. ja olen miettinyt että haluaisin tehdä omalle vauvalle pehmoleluja,semmoisia retrohenkisiä kirjavakuosisia eläimiä :)! tai sitten vauvalle mobiilin sängyn päälle! jossa olisi jotain pehmoisia hahmoja! näitä riittää,kunhan vaan saisi jotain alulle (niitä puoli valmiita löytyy jonkin verran :D)
mulla on nyt vähän isompi projekti meneillään,olen 4.v pikkutytöstä asti halunnut kuvittaa lastenkirjoja (olen hyvä piirtämän ja maalaamaan) ja nyt olen aloittanut sen haaveen toteuttamisen. teksti on valmis ja tekeillä on kolmanneksi viimeinen kuva,eli tämän jälkeen vielä kaksi. ja tämä ei jää keskeneräiseksi pöytälaatikkoon vaan heti kun on valmis niin rupea pommittamaan kustantajia :) mainostan sitä täällä sitten jos siitä koskaan tulee kirja :) yritän myös pitää kiirettä sen takia koska olen nyt tosiaan työttömänä ja olen yrittänyt tämän ajan käyttää kirjan tekoon..
minisport,olisiko mahdollista että se punertava vuoto olisi ollut kiinnittymisvuotoa?
ja onnea korpille! muistan miltä tuntui kun mies sanoi että aletaan yrittämään sitten kun minä haluan(vaikka en joutunut taivuttelemaan edes) mutta silti :)!