Petetyt vaimot, miksi syytätte "toista naista"?
Ihmettelenpä vain, miksi? Jos mies on käynyt pukilla tai ryhtynyt suhteeseen toisen kanssa, naiset useimmiten katkerana itkiessään huorittelevat sitä naista, jonka katsovat "vieneen" miehensä. Mutta eikö se mies nimenomaan ole siinä ollut vietävissä? Mielestäni se pettänyt osapuoli on ainoa, jota tuollaisessa tilanteessa voi syyttää - varsinainen mieshuora. Hän kyllä tiesi hyvin, mihin lähti ja että on varattu, mutta ei välttämättä edes (ainakaan heti) kertonut uudelle naiselle että vaimo/naisystävä odottaa kotona.
Inhottaa kun ns. toinen nainen saa paskaa niskaansa kun on muka oikein vietellyt miehen. Samaan aikaan se kultainen, hieman hairahtunut mies pääsee kuin koira veräjästä!
Sama asia pätee myöskin toisin päin, eli katson pääsyyllisen olevan sen oman kumppanin myös jos nainen on pettänyt miestään jonkun toisen miehen kanssa.
Enkä siis ole itse ollut mukana ketään pettämässä tai petetty, olen vain ihmetellyt tätä samaa asiaa jo monta vuotta. Muutenkin inhottaa naisten välinen huorittelu ja leimaaminen, kuin naiset itse olisivat itsensä pahin vihollinen. Ei ihmekään, ettei naiset eurokaan nouse jos keskinäinen vihanpito ja miesten hyysääminen on näin valloillaan.
Kommentit (113)
[quote author="Vierailija" time="13.09.2013 klo 14:40"][quote author="Vierailija" time="08.11.2012 klo 22:33"]
Miksi sen eukon pitää vikitellä varattua? Jos mies taas tulee ehdottelemaan,miksi pitää suostua vaikka tietää loukkaavan miehen vaimoa? Kyllä vika on jo siinä,että tää yhteiskunta on rapioitunut ja ihmiset laitettu elämään kuin Hollywood-leffoissa tai Kaunareissa. Eipä sitä voi luottaa enää edes siihen että työpaikka pysyy. Pitääkö luottaa siihen että mies pysyy rinnalla uskollisena? Tää elämä on pelkkää omien tarpeiden itsekästä tyydyttämistä. Muut on vaan välttämätön paha tässä elämässä.
[/quote]
siksi kun kaikki hyvät miehet ovat varattuja ja vapaat kolmekymppiset luusereita. Jos haluaa hyvät geenit lapselleen kantsis hommata ne joltain varhain varatulta laatu-uroolta
[/quote]
Lassukan haaveunta alfana olemisesta?
Kyllä se mies tekee päätöksen pettämisestä ja tahtovia naisia löytyy aina. Merjakin tahtoi.
[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 22:31"]Kyllä se mies tekee päätöksen pettämisestä ja tahtovia naisia löytyy aina. Merjakin tahtoi.
[/quote]Mutta onneksi elämässä ihan oikeasti käy usein niin että karma korjaa.Ja kun se paska roiskuukin omille kasvoille niin Merjaakin harmittaa:(
[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 22:34"]
[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 22:31"]Kyllä se mies tekee päätöksen pettämisestä ja tahtovia naisia löytyy aina. Merjakin tahtoi. [/quote]Mutta onneksi elämässä ihan oikeasti käy usein niin että karma korjaa.Ja kun se paska roiskuukin omille kasvoille niin Merjaakin harmittaa:(
[/quote]
Niin, kun tuottaa tietoisesti tuskaa toiselle ja oikein nauttii loukata toisia, tulee toivottavasti jossain vaiheessa jotain omaan nilkkaan. Hetken voi hymyillä voittajana, Merjakin.
Kyllä mä jossain määrin syytän toista naistakin. Oli mieheni kanssa salasuhteessa ja lähti maksetulle matkalle miehen kanssa minun tilallani. Mies on tietysti nyt minulle entinen. Hän ei ole aiheuttanut mitään draamaa erostamme, mutta tuo nainen on. Osaako teistä kukaan kertoa syytä tällaiseen käytökseen:
-julkiset rakkauspäivitykset
-kehuu exääni pilviin saakka
-teki kesän matkat exäni kanssa
-päivityksiä useita kertoja päivässä
-ex ei saa jutella kanssani ilman hänen läsnäoloaan (omaisuus jakamatta ja ei mies ole pystynyt puhumaan)
Siinä haihtui vuosikymmenen liitto kuin tuhnu tuuleen.
Helpompi syyttää sitä naista, kun siihen ei ole mitään tunnesidettä ollut.
[quote author="Vierailija" time="09.09.2015 klo 15:39"]
Kyllä mä jossain määrin syytän toista naistakin. Oli mieheni kanssa salasuhteessa ja lähti maksetulle matkalle miehen kanssa minun tilallani. Mies on tietysti nyt minulle entinen. Hän ei ole aiheuttanut mitään draamaa erostamme, mutta tuo nainen on. Osaako teistä kukaan kertoa syytä tällaiseen käytökseen:
-julkiset rakkauspäivitykset
-kehuu exääni pilviin saakka
-teki kesän matkat exäni kanssa
-päivityksiä useita kertoja päivässä
-ex ei saa jutella kanssani ilman hänen läsnäoloaan (omaisuus jakamatta ja ei mies ole pystynyt puhumaan)
Siinä haihtui vuosikymmenen liitto kuin tuhnu tuuleen.
[/quote]
Mutta minkälaisia ihmisiä maa päällään kantaa??
Merja on vaan nyt niin rakastunut. Minkä sille voi, jos naimisissa oleva mies valitsikin Merjan.
[quote author="Vierailija" time="09.09.2015 klo 21:04"]Merja on vaan nyt niin rakastunut. Minkä sille voi, jos naimisissa oleva mies valitsikin Merjan.
[/quote]No tottakai kun ei oo sitä paska-arkea eletty yhdessä niin Merja vaikuttaa jotenkin niin houkuttelevalta...... (aikansa.....)
[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 21:49"]
[quote author="Vierailija" time="13.09.2013 klo 14:40"][quote author="Vierailija" time="08.11.2012 klo 22:33"] Miksi sen eukon pitää vikitellä varattua? Jos mies taas tulee ehdottelemaan,miksi pitää suostua vaikka tietää loukkaavan miehen vaimoa? Kyllä vika on jo siinä,että tää yhteiskunta on rapioitunut ja ihmiset laitettu elämään kuin Hollywood-leffoissa tai Kaunareissa. Eipä sitä voi luottaa enää edes siihen että työpaikka pysyy. Pitääkö luottaa siihen että mies pysyy rinnalla uskollisena? Tää elämä on pelkkää omien tarpeiden itsekästä tyydyttämistä. Muut on vaan välttämätön paha tässä elämässä. [/quote] siksi kun kaikki hyvät miehet ovat varattuja ja vapaat kolmekymppiset luusereita. Jos haluaa hyvät geenit lapselleen kantsis hommata ne joltain varhain varatulta laatu-uroolta [/quote]Hyvät miehet on varattu? Siks pitää panna varattua? No onko se varattukaan sit niin hyvä mies jos kerran pettää vaimoaan? Sehän on ns.huono mies!
[/quote]
Hyvä mies ei petä vaimoaan ja itseään kunnioittava nainen ei ala kakkosnaiseksi. Vaikea ymmärtää, miksi jotkut kehuvat onnellaan, mikä on aloitettu vääryydellä.
[quote author="Vierailija" time="09.09.2015 klo 21:13"]
[quote author="Vierailija" time="09.09.2015 klo 21:04"]Merja on vaan nyt niin rakastunut. Minkä sille voi, jos naimisissa oleva mies valitsikin Merjan. [/quote]No tottakai kun ei oo sitä paska-arkea eletty yhdessä niin Merja vaikuttaa jotenkin niin houkuttelevalta...... (aikansa.....)
[/quote]
Mikä alkaa petoksella, loppuu petokseen. Jossain muodossa.
Pettäjiä ei kannata moittia, saati itse katkeroitua. Heille pitää toivoa kaikkea hyvää. Kyllä he joskus saavat ottaa vastuun teoistaan. Petetyt, jättäkää kaikki stalkkaaminen pois, järjestäkää oma elämä mukavaksi itsenne takia. Elämässä tulee joskus kolhuja, mutta niistä selviää ja huomaa tulleensa entistä vahvemmaksi.
[quote author="Vierailija" time="13.09.2013 klo 14:40"][quote author="Vierailija" time="08.11.2012 klo 22:33"]
Miksi sen eukon pitää vikitellä varattua? Jos mies taas tulee ehdottelemaan,miksi pitää suostua vaikka tietää loukkaavan miehen vaimoa? Kyllä vika on jo siinä,että tää yhteiskunta on rapioitunut ja ihmiset laitettu elämään kuin Hollywood-leffoissa tai Kaunareissa. Eipä sitä voi luottaa enää edes siihen että työpaikka pysyy. Pitääkö luottaa siihen että mies pysyy rinnalla uskollisena? Tää elämä on pelkkää omien tarpeiden itsekästä tyydyttämistä. Muut on vaan välttämätön paha tässä elämässä.
[/quote]
siksi kun kaikki hyvät miehet ovat varattuja ja vapaat kolmekymppiset luusereita. Jos haluaa hyvät geenit lapselleen kantsis hommata ne joltain varhain varatulta laatu-uroolta
[/quote]Hyvät miehet on varattu? Siks pitää panna varattua? No onko se varattukaan sit niin hyvä mies jos kerran pettää vaimoaan? Sehän on ns.huono mies!