Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Petetyt vaimot, miksi syytätte "toista naista"?

Vierailija
08.11.2012 |

Ihmettelenpä vain, miksi? Jos mies on käynyt pukilla tai ryhtynyt suhteeseen toisen kanssa, naiset useimmiten katkerana itkiessään huorittelevat sitä naista, jonka katsovat "vieneen" miehensä. Mutta eikö se mies nimenomaan ole siinä ollut vietävissä? Mielestäni se pettänyt osapuoli on ainoa, jota tuollaisessa tilanteessa voi syyttää - varsinainen mieshuora. Hän kyllä tiesi hyvin, mihin lähti ja että on varattu, mutta ei välttämättä edes (ainakaan heti) kertonut uudelle naiselle että vaimo/naisystävä odottaa kotona.

Inhottaa kun ns. toinen nainen saa paskaa niskaansa kun on muka oikein vietellyt miehen. Samaan aikaan se kultainen, hieman hairahtunut mies pääsee kuin koira veräjästä!

Sama asia pätee myöskin toisin päin, eli katson pääsyyllisen olevan sen oman kumppanin myös jos nainen on pettänyt miestään jonkun toisen miehen kanssa.

Enkä siis ole itse ollut mukana ketään pettämässä tai petetty, olen vain ihmetellyt tätä samaa asiaa jo monta vuotta. Muutenkin inhottaa naisten välinen huorittelu ja leimaaminen, kuin naiset itse olisivat itsensä pahin vihollinen. Ei ihmekään, ettei naiset eurokaan nouse jos keskinäinen vihanpito ja miesten hyysääminen on näin valloillaan.

Kommentit (113)

Vierailija
21/113 |
09.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

minusta kyllä ihmiset syyttävät usein niitä molempia osapuolia, eli miestään ja sitä toista naista. Miksi muuksi niitä toisia naisia voisi kutsua kuin lutkiksi tms? Niitähän ne on. Itse en vielä ole joutunut petetyksi, mutta jos joudun, niin enköhän sorru haukkumaan sekä miestäni että sitä toista naista.

Vierailija
22/113 |
09.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Petetyt vaimot, miksi syytätte "toista naista"?

mutta ehkä siinä on se, että toinen nainen on sen vaimon paikalla ja herättää siksi sitä vihaa. En silti ymmärrä, koska jos minun mieheni pettäisi minua, ajattelisin, että tervemenoa. Totta kai se loukkaisi, mutta hyvä vain, että saisin tietää, jos mies on niin selkärangaton, ettei voi olla luottamukseni arvoinen. En osaa kuvitella, että minulla olisi mitään tunteita sitä toista naista kohtaan. Kyllä hän minunkin mielestäni väärin toimisi, mutta ei se olisi minun asiani, minua koskisi vain se, että mies on pettänyt luottamukseni.

Aina olin sitä mieltä että jos mies pettää niin sitten saa mennäkkin. Enkä uskonut että olisi mitään tunteita sitä toista naista kohtaan... vaan kuinkas kävikään...

Oltiin exän kanssa yhdessä 14 vuotta, kolme lasta, omakotitalo ja laina... Ihan perus perhe siis. Vuosi sitten erottiin, miehellä oli 5 viimeistä avioliittovuotta toinen nainen!!

Kun sain tämän selville nousi kyllä viha sitä toista naistakin kohtaan. En osannut ajatelle että tämä toinen nainen olisi jotenkin vietellyt mieheni pahoille teille tai väkisin ottanut mukaansa! Kyllä se mies ihan itse oli päätöksensä pettämisestä tehnyht... Mutta se loukkasi ettei tällä toisella naisella ollut minkäänlaista tarvetta odottaa että miehen aikaisemmat suhteet olisivat ohi! Sain myös tietää että ollessani lasten kanssa reissussa nainen oli ollut useampaan kertaan meidän kotonamme vuosien aikana monta päivääkin!! Kyllä tuli viha siitä ajatuksesta että tämä toinen nainen oli ollut kotonamme ja häpeilemättä "elänyt elämäämme". Siis harrastanut seksiä mun lakanoissa, juonut mun mukista aamukahvia yms.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/113 |
09.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen ihmetellyt tätä asiaa jo pitempään, ja tuntuu tosi pahalta, että petetyt syyttelee viattomia ihmisiä. Pettäjä on _yksin_ vastuussa. Pettäjän tekemisistä ei ole kukaan muu vastuussa!

Se että "toinen nainen" olisi syyllinen ja vastuussa on yhtä päätön logiikka kuin se, että raiskattu olisi vastuussa. Tai että kun lapsi varastaa karkkia kaupasta, niin kaupan myyjä olisi vastuussa! Yhtä hyvin voitaisiin perustella, että karkit on kaupassa laitetty "tyrkylle", ja kun lapsi ottaa, niin myyjä olisi syyllinen, kun on tyrkyttänyt niitä karkkeja!

Tämä on sellainen asia, mitä kaikki psykologitkaan eivät sisäistä. Tässä asiassa ihmisen henkisen kehityksen taso riippuu hänen kokemistaan oidipaalisista tappioista. Jos sitä ei ole (vanhemmat eronneet henkilön ollessa lapsi) tai se on heikko, niin henkinen kehitys on lapsen tasolla, ja silloin sellainen ihminen syyttää "toista" naista.

Jotenkin surullista, että on noin paljon vaimoja, joilta puuttuu henkinen kasvu. Ei ole mukavaa olla tekemisissä ihmisen kanssa, joka on henkisesti 5v ja syyttelee muita. Olenkin oppinut valikoimaan kaveripiirini ;)

Vierailija
24/113 |
09.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Saisit tietää että puolisosi on lainannut sun hammasharjaa naapurin Pirkolle kun tältä uupui vessa harja. Pirkko tiesi että on sun harja mutta putsas nyt kuitenkin vessaa ylä ja alakerrassa kun puolisosi kerran suostui sitä lainaamaan. Tulet matkalta kotiin ja käytät harjaa taas kun aina ennen. Ihmettelet roskia viedessäs mitäs se pirkko siellä virnuilee. Sitten miehesi tunnustaa sinulle kaiken tai kuulet ehkä kun kylillä puhutaan miten Pirkko sai lainata sun harjaa vessan puhdistukseen.

A) Oletko vihainen miehellesi koska on antanut Pirkon siivota sun harjalla

B) Olet vihainen miehellesi kuten kohdassa A mutta olet myös vihainen Pirkolle koska käytti sun harjaa moiseen touhuun vaikka tiesi varsin hyvin että tulet vielä tätä käyttämään

C) Olet vihainen itsellesi kun et huolehtinut sun harjasta paremmin

D) Jotain muuta, mitä?

Vierailija
25/113 |
09.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

on tietoinen, että mies on naimisissa niin silloin tuo toinen nainen ON HUORA.

Vierailija
26/113 |
09.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sain myös tietää että ollessani lasten kanssa reissussa nainen oli ollut useampaan kertaan meidän kotonamme vuosien aikana monta päivääkin!! Kyllä tuli viha siitä ajatuksesta että tämä toinen nainen oli ollut kotonamme ja häpeilemättä "elänyt elämäämme". Siis harrastanut seksiä mun lakanoissa, juonut mun mukista aamukahvia yms.

Tässä on kyllä petetty, ainakin minun mielestäni, vaimon lisäksi myös lapsia. Oksettaa ja sylettää, kun ei ne omat lapsetkaan merkitse sen vertaa, että jätettäisiin ne salapanot väliin, onko se hetken huuma todella sen arvoista? Eron jälkeen sitten vielä pahimmat tapaukset kehtaa huudella kuinka petetty oli pikkumainen ja rikkoi lapsilta perheen kun ei antanut anteeksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/113 |
09.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

toinen nainen. Miehet kun on saakelin hyviä runoilemaan, varsinkin nämä pettäjät.

Eihän se asia siitä miksikään muutu, vaikka mies tietenkin on pääsyyllinen.

Nimenomaan tällaisessa tilanteessa toinen nainen on mielestäni täysin syytön ja mies vastenmielinen huora.

Pettäjä on pettäjä on sitten nainen tai mies, pettäjä voi toki pettää myös toisen pettäjän kanssa, mutta usein on näitä kokemusten metsästäjiä, jotka eivät tule koskaan maininneeksi, että ovat jo parisuhteessa, vastenmielisiä huoria sukupuolesta riippumatta!

Vierailija
28/113 |
09.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja ihmetellyt ihan samaa!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/113 |
09.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla oli parin vuoden suhde varattuun mieheen. Olen itsekin naimisissa. Haluttiin molemmat ihan tasapuolisesti tuota suhdetta ja seksiä. Ei siinä kumpikaan toistaan vietellyt, se vain alkoi. Omalle miehelleni koen olevani vastuussa tekosistani, mutta rakastajani vaimolle en ole mitenkään tilivelvollinen.

Oltiin rakastajani kanssa aidosti rakastuneita toisiimme. Kummankaan puolelta ei ollut lupauksia jättää omia puolisoita. Suhde on hiipunut vähitellen ystävyydeksi, välimme ovat lämpimät. En koskaan tule kertomaan tästä miehelleni eikä rakastajani vaimolleen. Mutta en aio enää koskaan alkaa samaan. Tuossa suhteessa oli kuitenkin paljon hyvää ja aitoa siitä huolimatta että asiat tapahtui aina jonkun selän takana.

Suhde omaan mieheeni oli aivan vaakalaudalla noiden parin vuoden aikana aivan muista syistä, joita en tässä jaksa vatvoa. Olimme todella erillämme, mutta jokin ohut yhteys välillämme pysyi ja piti meidät yhdessä vaikka meitä molempia vedettiin eri suuntiin. Pitkä parisuhde on kai harvoin tasaista auvoa alusta loppuun. Ei tehnyt meistä täydellistä suoritusta kumpikaan, mutta yhdessä ollaan nyt. Meni vähän ot, mutta tulipa vuodatettua. Yritän kai tässä selittää, että se parisuhde tapahtuu oikeasti lopulta vain ja ainoastaan kahden siinä olevan ihmisen välillä.

Vierailija
30/113 |
09.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaikka pettäminen on ilman muuta pettäjän vikaa ja vaikka parisuhteen ongelmat ovat tietenkin pariskunnan omia, niin ei se suhteeseen tunkeunut kolmas osapuoli ole viaton.

Jos sinua kiusataan työpaikalla, on se kiusaaja tietenkin syyllinen. Hän on vastuussa tekemisistään ja ilman muuta saa kantaa vihasi harteillaan. Mutta jos kiusausta on seurannut pari muuta työkaveria ja toinen näistä on antanut ohjeita, osallistunut ehkä ilkeiden viestien laadintaan ja naureskelee yhdessä kiusaajan kanssa, niin onko hän viaton? Eikö häntä saa vihata, koska hän on vain kannustanut kiusaajaa?

Jokainen on vastuussa teoistaan eikä kukaan ole koskaan viaton siihen, että toimillaan osallistuu parisuhteen hajottamiseen. Jos tietoisena pitää yllä salasuhdetta naimisissa olevaan mieheen ja tämän miehen vaimo saa sen selville ja tekee itsemurhan, oletko viaton? Onko syy vain miehen? Tai ehkä sen itsemurhan tehneen, kun ei kestänyt sitä, että mies panee toista? Entä lapset? Osaavatko haukkua isää eikä yhtään syyllistää tätä panopuuhiin osallistunutta?

Jokaisella on vastuu teoistaan eikä siinä ole kysymys siitä, on parisuhteessa vai ei. Jos teoillasi loukkaat toista, olet siitä vastuussa. Yksinkertaista. Parisuhde ei ole mikään kupla, johon muiden teot eivät vaikuta. Pääsyyllinen on tietysti aina se pettäjä. Mutta viattomia eivät ole ne, jotka osallistuvat tietoisina toisen huijaamiseen, valehteluun ja näin osaltaan nakertavat luottamusta. Viattomiksi kutsutaan niitä, jotka eivät teoillaan satuta muita tietoisesti ja ottavat vastuun teoistaan, jos tietämättään ovat jotain loukkaavaa tehneet. Aikuisiahan tässä ollaan.

Vielä yksinkertaisemmin. Jos Matti tulee luoksesi ja pyytää pesäpallomailaa, kun haluaa hutkia vaimonsa hengiltä, annatko pesäpallomailan ja koet olevasi viaton koko tekoon vai kieltäydytkö pesäpallomailan antamisesta, koska et hyväksy Matin tekoa. Jokainen meistä tietää, mikä on oikein ja mikä väärin. Toisen ihmisen satuttaminen on väärin, vaikka sen satuttamisen tekisi joku muu kuin sinä.

Jos et tiedä satuttamisesta, et tietenkään ole syyllinen, mutta jos tiedät, olet syyllinen ja vastuussa teoistasi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/113 |
09.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

on tietoinen, että mies on naimisissa niin silloin tuo toinen nainen ON HUORA.

Uskotaan uskotaan, sinun toinen nimesi ON HUORA.

Vierailija
32/113 |
09.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Saisit tietää että puolisosi on lainannut sun hammasharjaa naapurin Pirkolle kun tältä uupui vessa harja. Pirkko tiesi että on sun harja mutta putsas nyt kuitenkin vessaa ylä ja alakerrassa kun puolisosi kerran suostui sitä lainaamaan. Tulet matkalta kotiin ja käytät harjaa taas kun aina ennen. Ihmettelet roskia viedessäs mitäs se pirkko siellä virnuilee. Sitten miehesi tunnustaa sinulle kaiken tai kuulet ehkä kun kylillä puhutaan miten Pirkko sai lainata sun harjaa vessan puhdistukseen.

A) Oletko vihainen miehellesi koska on antanut Pirkon siivota sun harjalla

B) Olet vihainen miehellesi kuten kohdassa A mutta olet myös vihainen Pirkolle koska käytti sun harjaa moiseen touhuun vaikka tiesi varsin hyvin että tulet vielä tätä käyttämään

C) Olet vihainen itsellesi kun et huolehtinut sun harjasta paremmin

D) Jotain muuta, mitä?

Tällä vertauksella ei ole mitään tekemistä pettämisen kanssa. En ymmärrä miten edes osaat yhdistellä asioita näin päättömästi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/113 |

kaikki ei vaan ymmärrä kaikkea

Vierailija
34/113 |
09.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen asunut nuorena avoliitossa pukin kanssa. Kaikki selvisi sitten vähän myöhemmin.

Paras kaverini oli esimerkiksi nussinut avokkini kanssa. Eikö ap.n mielestä paras kaverini sitten tehnyt mitään väärää. Olisiko minun muka pitänyt pystyä jatkamaan ystävyyttä sen lorton kanssa?

Toiseksi, totta helvetissä inhoan toista naista, joka soittelee mulle yöllä kännissä ja itkee, että en anna miestäni hänelle. Ota, ole hyvä ja mulla on aamulla aikainen herätys. Meinasin tehdä lähestymiskiellon kun ämmä tuli vaanimaan olkkarin ikkunoiden taka, onko mies vielä minun kotonani.

Toisten naisten käytös on jo itsessään niin ällöttävää, että en voi kuvitella olevani kaveri poikaystäväni tai mieheni pettäjän kanssa.

Teidän toisten naisten on se vain hyväksyttävä, että kaveruus menee jos nussitte kaverin miehen kanssa.

Estäkö se jotenkin syyttämästä sitä miestä? Minä taas ihmettelen näitä "eihän se toinen nainen ole ketään pettänyt" -asenteita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/113 |
09.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse olen ollut toinen nainen, se puolet nuorempi. Mies narahti kiinni. Oli muutenkin melkoinen pervoilija makkarin puolella. Vaimolle vaan "ei voinut" kuulemma kertoa. Esim. että olikin huomannut mm. olevansa bi jne.

Kiinni jäätyään mies kiltisti kävi avioliittoterapiassa ja odotti, että savu hälpyy. Otti sitten taas yhteyttä. Suostuin hetkeksi mukaan, mutta hän pisti taas poikki vaimon sairauden vuoksi. Kun siitä selvittiin, on taas vongannut seuraa. Enää en lähde. Tiedän hänen käynneistään seksiklubeilla, seksistä miesten tai transujen kanssa yms. Vaimoa käy sääliksi, ei tiedä näistä mitään. Muuten tulisi ero.

Vierailija
36/113 |
09.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaikka pettäminen on ilman muuta pettäjän vikaa ja vaikka parisuhteen ongelmat ovat tietenkin pariskunnan omia, niin ei se suhteeseen tunkeunut kolmas osapuoli ole viaton.

Jos sinua kiusataan työpaikalla, on se kiusaaja tietenkin syyllinen. Hän on vastuussa tekemisistään ja ilman muuta saa kantaa vihasi harteillaan. Mutta jos kiusausta on seurannut pari muuta työkaveria ja toinen näistä on antanut ohjeita, osallistunut ehkä ilkeiden viestien laadintaan ja naureskelee yhdessä kiusaajan kanssa, niin onko hän viaton? Eikö häntä saa vihata, koska hän on vain kannustanut kiusaajaa?

Jokainen on vastuussa teoistaan eikä kukaan ole koskaan viaton siihen, että toimillaan osallistuu parisuhteen hajottamiseen. Jos tietoisena pitää yllä salasuhdetta naimisissa olevaan mieheen ja tämän miehen vaimo saa sen selville ja tekee itsemurhan, oletko viaton? Onko syy vain miehen? Tai ehkä sen itsemurhan tehneen, kun ei kestänyt sitä, että mies panee toista? Entä lapset? Osaavatko haukkua isää eikä yhtään syyllistää tätä panopuuhiin osallistunutta?

Jokaisella on vastuu teoistaan eikä siinä ole kysymys siitä, on parisuhteessa vai ei. Jos teoillasi loukkaat toista, olet siitä vastuussa. Yksinkertaista. Parisuhde ei ole mikään kupla, johon muiden teot eivät vaikuta. Pääsyyllinen on tietysti aina se pettäjä. Mutta viattomia eivät ole ne, jotka osallistuvat tietoisina toisen huijaamiseen, valehteluun ja näin osaltaan nakertavat luottamusta. Viattomiksi kutsutaan niitä, jotka eivät teoillaan satuta muita tietoisesti ja ottavat vastuun teoistaan, jos tietämättään ovat jotain loukkaavaa tehneet. Aikuisiahan tässä ollaan.

Vielä yksinkertaisemmin. Jos Matti tulee luoksesi ja pyytää pesäpallomailaa, kun haluaa hutkia vaimonsa hengiltä, annatko pesäpallomailan ja koet olevasi viaton koko tekoon vai kieltäydytkö pesäpallomailan antamisesta, koska et hyväksy Matin tekoa. Jokainen meistä tietää, mikä on oikein ja mikä väärin. Toisen ihmisen satuttaminen on väärin, vaikka sen satuttamisen tekisi joku muu kuin sinä.

Jos et tiedä satuttamisesta, et tietenkään ole syyllinen, mutta jos tiedät, olet syyllinen ja vastuussa teoistasi.

vain se pettävä mies on syyllinen perheen hajottamiseen.

Toinen nainen käyttäytyy moraalittomasti, ja on vastuussa oman käytöksensä seurauksista. Mutta minä en koe, että toinen nainen voisi milloinkaan olla vastuussa minun mieheni uskollisuudesta, ja nimenomaan sen uskollisuuden puutteeseenhan perhe hajoaa.

Vierailija
37/113 |
09.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse olen ollut toinen nainen, se puolet nuorempi. Mies narahti kiinni. Oli muutenkin melkoinen pervoilija makkarin puolella. Vaimolle vaan "ei voinut" kuulemma kertoa. Esim. että olikin huomannut mm. olevansa bi jne.

Kiinni jäätyään mies kiltisti kävi avioliittoterapiassa ja odotti, että savu hälpyy. Otti sitten taas yhteyttä. Suostuin hetkeksi mukaan, mutta hän pisti taas poikki vaimon sairauden vuoksi. Kun siitä selvittiin, on taas vongannut seuraa. Enää en lähde. Tiedän hänen käynneistään seksiklubeilla, seksistä miesten tai transujen kanssa yms. Vaimoa käy sääliksi, ei tiedä näistä mitään. Muuten tulisi ero.

Vierailija
38/113 |
09.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ole ikinä petetty.

Mutta olen silti sitä mieltä, jos nainen tietää vehtaavansa VARATUN miehen kanssa= Huora kuin huora, toinen nainen. Itse en ikinä alentuisi sellaiseen, sanoisin että voin alkaa, jos olisi sinkku, enkä ennen sitä edes puhuisi asiasta enempään.

Menkää saastaiset horot itseenne ja jättäkää se huoraava pillunne sinkuille miehille.

Ja pettävä mies on myös kusipää, jos mieheni pettäisi minua kertaakaan, se olisi kerrasta poikki!

Nyt viisi vuotta yhdessä oltu, kerran olen itse ollut suhteemme aikana vähän ihastunut yhteen yhteiseen kaveriin, ikinä en asiasta puhunut/tehnyt mitään/tieten tahtoen edes hakenut hänen seuraansa ja tunne menikin alle pariin viikkoon ohi. En ikinä pettäisi rakasta miestäni!

Hävetkää vitun horot! t.suoraselkäinen nainen 22v!

Vierailija
39/113 |
09.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

...joka paljasti ex-mieheni inhottavan, narsistisen luonteen. Mahtavaa, että se nainen otti miehen kiertoon. Siis nehän (narsistiset) ei lähde, ennen kuin toinen on katsottuna. Olin aluksi tosi rikki, mutta oivalsin nopeasti, että toinen nainen oli LAHJA, joka pelasti minut. Kiitos ja onnea vaan sen kanssa (ei käy kateeksi)!

Vierailija
40/113 |
09.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se toinen nainen tuli jopa ilkkumaan minulle, että voittipa minut ja sai mieheni:)

Juu, on kuulemma mimmi nähty ensiapupolilla paikkailtavana. Minua mies ei sentään ikinä lyönyt. Nyt tällä voittajaämmällä lätty lätisee ja eroa ei uskalla ottaa kun mies on uhannut muuten tappaa sen :D

...joka paljasti ex-mieheni inhottavan, narsistisen luonteen. Mahtavaa, että se nainen otti miehen kiertoon. Siis nehän (narsistiset) ei lähde, ennen kuin toinen on katsottuna. Olin aluksi tosi rikki, mutta oivalsin nopeasti, että toinen nainen oli LAHJA, joka pelasti minut. Kiitos ja onnea vaan sen kanssa (ei käy kateeksi)!

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kolme neljä