Petetyt vaimot, miksi syytätte "toista naista"?
Ihmettelenpä vain, miksi? Jos mies on käynyt pukilla tai ryhtynyt suhteeseen toisen kanssa, naiset useimmiten katkerana itkiessään huorittelevat sitä naista, jonka katsovat "vieneen" miehensä. Mutta eikö se mies nimenomaan ole siinä ollut vietävissä? Mielestäni se pettänyt osapuoli on ainoa, jota tuollaisessa tilanteessa voi syyttää - varsinainen mieshuora. Hän kyllä tiesi hyvin, mihin lähti ja että on varattu, mutta ei välttämättä edes (ainakaan heti) kertonut uudelle naiselle että vaimo/naisystävä odottaa kotona.
Inhottaa kun ns. toinen nainen saa paskaa niskaansa kun on muka oikein vietellyt miehen. Samaan aikaan se kultainen, hieman hairahtunut mies pääsee kuin koira veräjästä!
Sama asia pätee myöskin toisin päin, eli katson pääsyyllisen olevan sen oman kumppanin myös jos nainen on pettänyt miestään jonkun toisen miehen kanssa.
Enkä siis ole itse ollut mukana ketään pettämässä tai petetty, olen vain ihmetellyt tätä samaa asiaa jo monta vuotta. Muutenkin inhottaa naisten välinen huorittelu ja leimaaminen, kuin naiset itse olisivat itsensä pahin vihollinen. Ei ihmekään, ettei naiset eurokaan nouse jos keskinäinen vihanpito ja miesten hyysääminen on näin valloillaan.
Kommentit (113)
[quote author="Vierailija" time="08.11.2012 klo 21:47"]
Ihmettelenpä vain, miksi? Jos mies on käynyt pukilla tai ryhtynyt suhteeseen toisen kanssa, naiset useimmiten katkerana itkiessään huorittelevat sitä naista, jonka katsovat "vieneen" miehensä. Mutta eikö se mies nimenomaan ole siinä ollut vietävissä? Mielestäni se pettänyt osapuoli on ainoa, jota tuollaisessa tilanteessa voi syyttää - varsinainen mieshuora. Hän kyllä tiesi hyvin, mihin lähti ja että on varattu, mutta ei välttämättä edes (ainakaan heti) kertonut uudelle naiselle että vaimo/naisystävä odottaa kotona.
Inhottaa kun ns. toinen nainen saa paskaa niskaansa kun on muka oikein vietellyt miehen. Samaan aikaan se kultainen, hieman hairahtunut mies pääsee kuin koira veräjästä!
Sama asia pätee myöskin toisin päin, eli katson pääsyyllisen olevan sen oman kumppanin myös jos nainen on pettänyt miestään jonkun toisen miehen kanssa.
Enkä siis ole itse ollut mukana ketään pettämässä tai petetty, olen vain ihmetellyt tätä samaa asiaa jo monta vuotta. Muutenkin inhottaa naisten välinen huorittelu ja leimaaminen, kuin naiset itse olisivat itsensä pahin vihollinen. Ei ihmekään, ettei naiset eurokaan nouse jos keskinäinen vihanpito ja miesten hyysääminen on näin valloillaan.
[/quote]
Siksi, koska olen ollut monesti toisena naisena ja nainut varattujen miesten kanssa ja tiedän, että olen itse iskenyt heidät ihan tahallani. Siksi en todellakaan pidä toisia naisia syyttöminä pulmusina, koska tiedän, mitä nainen pystyy tekemään.
[quote author="Vierailija" time="08.11.2012 klo 22:31"]
Se on vietellyt miehen.
Jos ei se olisi sitä tehnyt niin ei olisi mitään tapahtunut.
[/quote]
usko tai älä, mutta muutaman kerran olen nussinut varatun miehen kanssa, joka olisi ilman minua mennyt kiltisti vaimonsa viereen nukkumaan.
Olen iskenyt aika monta varattua miestä ja koen, että kyllä se olen minä ollut aloitteellinen ja iskenyt tietoisesti nämä miehet, jotka ovat olleet naimisissa.
Kerran eräs teini sanoi silloiselle poikaystävälleni: "Kiihotun varatuista. Jos haluut jotain enemmän niin soita." Sen jälkeen ojensi puhelinnumeronsa. En osannut kuin nauraa. :D
Jos mies on huono niin ei silti sen naisen tarvitse olla yhtä moraaliton. Minusta naisten pitäisi pitää ihan omaakin moraalia sen verran yllä, että eivät sotkeennu varattuihin miehiin vaikka nämä kuinka vonkaisivat. Eli siksi syytän myös sitä toista naista koska hänen moraalinsa oli myös olematon.
Tunnustan.. olen useinkin lainaillut toisten miehiä ( en enää nyt kun olen onnellisessa avioliitossa) mutta ennen nuorena. mutta koskaan ei yrittänyt vokotella niitä itselleni, en olisi huolinut sellasta joka panee muita. Mutta se oli jännää peliä silloin, mutta koskaan en olisi vienyt toiseltä miestä, kun vapaitakin oli tarjolla. Yksikään niistä miehistä ei olisi ollut muutenkaan mitenkään hyvä puoliso.
[quote author="Vierailija" time="13.09.2013 klo 14:04"]Kerran eräs teini sanoi silloiselle poikaystävälleni: "Kiihotun varatuista. Jos haluut jotain enemmän niin soita." Sen jälkeen ojensi puhelinnumeronsa. En osannut kuin nauraa. :D[/quote]
Minulla myös kaveri 50v, jonka ole tuntenut 30 vuotta. Joku veto hänellä on varattuihin, koska on ollut toisena naisena useampaan otteeseen. Nytkin on sinkku ja lapset juuri muutti pois, joten on kuulemma joku ihana suhde johonkin ihanaan naimisissa olevaan mieheen. Perustelee aina sillä, että se tuo jännitystä ja miehen avioliittokin sujuu paremmin, kun mies saa puhua murheistaan hänelle.
[quote author="Vierailija" time="13.09.2013 klo 14:16"]höh taas joku luulee itsestään liikoja :D[/quote]
Miten niin liikoja? Varattuja miehiä saa aika helposti iskettyä, kun tarjoaa villiä seksiä ja kuuntelee, kuinka vaimoni ei ymmärrä, kun se hoitaa vain lapsia.
Varsinkin sellainen mies, joka ei paljon kulje missään, eikä ole pelimies, on haastava, mutta aika helposti onnistuu. Sellainen mies tarvitsee kuuntelijaa, pelimies helppoa seksiä.
Ja siksi juuri sanon, että ei ne toiset naiset niin viattomia ole, koska itse olen joskus iskettänyt varattuja miehiä aika lailla. Jopa parin kaverini aviomiestä olen nussinut. Toista jopa työpaikalla.
[quote author="Vierailija" time="13.09.2013 klo 14:25"]
[quote author="Vierailija" time="13.09.2013 klo 14:16"]höh taas joku luulee itsestään liikoja :D[/quote]
Miten niin liikoja? Varattuja miehiä saa aika helposti iskettyä, kun tarjoaa villiä seksiä ja kuuntelee, kuinka vaimoni ei ymmärrä, kun se hoitaa vain lapsia.
Varsinkin sellainen mies, joka ei paljon kulje missään, eikä ole pelimies, on haastava, mutta aika helposti onnistuu. Sellainen mies tarvitsee kuuntelijaa, pelimies helppoa seksiä.
Ja siksi juuri sanon, että ei ne toiset naiset niin viattomia ole, koska itse olen joskus iskettänyt varattuja miehiä aika lailla. Jopa parin kaverini aviomiestä olen nussinut. Toista jopa työpaikalla.
[/quote]
Niin ja näissä ei ole ollut kyse vaimon loukkaamisesta. Olin vain niin vihaa täynnä miehiä kohtaan nuorena ja käyttäydyin kuin sika. Sitä sattuu ja tapahtuu
Oman kokemukseni mukaan, se viha on vain helpompi kohdistaa johonkin muuhun kun siihen omaan mieheen jota on rakastanut ja johon on luottanut. Varsinkin jos aikoo vielä jatkaa sen miehen kanssa.
Mun tilanteessa se toinen nainen ei tiennyt mitään minusta, kuvitteli olevansa rakastunut vapaaseen mieheen, vaikutti olevan ihan yhtä murtunut kun minäkin, lohdutin puhelimessa jne. Olivat tunteneet miehen kanssa pari kuukautta, meillä monen vuoden suhde. Naisen kanssa tavattiinkin, juteltiin asioita ja bailattiinkin yksi ilta. Mukava nainen, jota oli kusetettu ihan siinä missä minuakin. No hard feelings.
Mun viha kohdistui mieheni lisäksi miehen kaveriin, jonka olen tuntenut vuosikausia. Oli ottanut tästä tuoreesta parista kuvia ja järkännyt heille kaikkea kivaa. Mua satutti niin paljon, että ihminen joka on myös mun kaveri jollain tasolla, voi antaa tollasta tapahtua ja tukea sitä, ei tule edes mieleen puhua miehelle järkeä tai kertoa minulle. Toki on ensisijaisesti mieheni kaveri, mutta kuka voi seurata tollasta sivusta, osallistua siihen, ja sitten nähdä mua ja jutella ihan muina miehinä? Varmaan vuoteen en pystynyt katsomaan tuota äijää ilman vihaa. Toki ennen kaikkea olin vihainen ja pettynyt mieheeni, mutta koska sille oli pakko jollain tasolla "antaa anteeksi" kun päätin yhdessä jatkaa, se viha sitten kohdistui tuohon kaveriin.
Nyt olen huomannut, että tuo kaveri ei enää juuri vituta, ja nyt on noussut ne negatiiviset tunteet sitä toista naista kohtaan, vaikka tiedän että hän ei tehnyt yhtään mitään väärää. Nyt on vaan jotenkin sellainen tunne että se vittu pani mun miestä, söi sen kanssa viinirypäleitä ja haaveili tulevaisuudesta. Mun miehen kanssa! Tiedän että nää tunteet on ihan hölmöjä enkä niitä ikinä kenellekään kertoisi tai näyttäisi. Jotenkin hassuakin, että näin pitkän ajan päästä nousee näm tunteet sitä naista kohtaan, vaikka aikaisemmin tunsin lähinnä sääliä ja kohtalotoveruutta.
Olen siis sitä mieltä, että on jotenkin luontaista ja ehkä toipumisen kannalta tärkeääkin kohdistaa se viha johonkuhun. Ehkä ihminen haluaa ajatella, ettei olekaan ollut niin väärässä sen miehen suhteen, että se mies ihan oikeasti on kuitenkin rakastanut ja välittänyt, ja joku kolmas osapuoli on sen suhteen pilannut. Se on aika raskasta oikeasti sisäistää, että kaikki on ollutkin valetta, tunteet, haaveet, ikävä, kaikki onkin ollut yksipuolista, itse on ollut niin tyhmä että on kuvitellut jotain muuta ja uskonut, ja mies onkin ollut ihan paska eikä rakastanut ollenkaan. Helpompi vaan ajatella että ei ollut väärässä, mies oikeasti rakasti ja ei olisi pettänyt mutta nainen vokotteli (tai kaveri kannusti tai mitä vaan). Varsinkin jos toinen nainen on tietoisesti sekaantunut varattuun, on sitä tietysti helppo syyttää ja samalla ottaa pieni osa syyllisyydestä siltä mieheltä pois ja uskotella itselleen että ei se mies muuten olisi...
Nää tapaukset missä toinen nainen on ollut petetyn ystävä/sisko ym. on sitten mun mielestä asia erikseen. Mun mielestä ystävien ja perheen pitää olla lojaaleita, uskollisia ja luotettavia siinä missä miehenkin. Näissä tapauksessa myös se ystävä pettää sen luottamuksen.
No odotahan kun olet se petetty, miltä sitten tuntuu. Meidän tapauksessa nainen tiesi varsin hyvin, että olen olemassa, oli jopa tavannut yhden meidän lapsistamme. Mutta ei se tahtia hänellä haitannut. Henkkoht olen antanut pakit samantien jokaiselle joka tulee vonkaamaan jos selviää että kotoa löytyy vaimo/avovaimo/tyttöystävä. Ko. nainen ei ole tehnyt mitään pahaa mulle, miksi mä satuttaisin häntä?
[quote author="Vierailija" time="08.11.2012 klo 22:33"]
Miksi sen eukon pitää vikitellä varattua? Jos mies taas tulee ehdottelemaan,miksi pitää suostua vaikka tietää loukkaavan miehen vaimoa? Kyllä vika on jo siinä,että tää yhteiskunta on rapioitunut ja ihmiset laitettu elämään kuin Hollywood-leffoissa tai Kaunareissa. Eipä sitä voi luottaa enää edes siihen että työpaikka pysyy. Pitääkö luottaa siihen että mies pysyy rinnalla uskollisena? Tää elämä on pelkkää omien tarpeiden itsekästä tyydyttämistä. Muut on vaan välttämätön paha tässä elämässä.
[/quote]
siksi kun kaikki hyvät miehet ovat varattuja ja vapaat kolmekymppiset luusereita. Jos haluaa hyvät geenit lapselleen kantsis hommata ne joltain varhain varatulta laatu-uroolta
mun mies pussaili toista naista, ei tuntunut missään. Kivi vierähti sydämeltäni, kun olin ollut ihastunut toiseen jo pitkään ja haaveillut turhaan toisesta, jota en saanut, ja mies sitten kevytkenkäisesti pussailee vaan jotakuta kännipäissään.. kun itse olin jo suunnitellut perheen perustamista toisen kans javain lapsen takia oman miehen kans. Jos mies olis sanonu pettäneensä, olispa se olluhyvä syy pistää kokonaan pihalle ja olisin ollu onnellinen...vaik yksinäinen. Olen ollu vuoden altis sille, että itse pettäisin ja pettämällä aloittaisin vakavan suhteen. Kun ei oma mies ole ymmärtänyt etten hänen kans halua loppuelämääni viettää hänen alko-ongelmastaan johtuen (jota ei hoida).
[quote author="Vierailija" time="09.11.2012 klo 08:05"]
"Huora = ottaa rahaa seksistä"
Huora voi ottaa muutakin kuin rahaa vastaan. Joten onko kotiäidit "huoria" kun saavat mieheltään rahaa ja tavaroita joilla pidetään perhe kunnosssa????
[/quote]
eivät ole. kotiäidit tekevät työtä kotona ja saavat siitä palkaksi miehen elatuksen. jos mies ei pidä kotitöitä ja lastenhoitoa työnä niin mies voi varmaan sitten tehdä kaikki kotityöt oman työnsä jälkeen.
[quote author="Vierailija" time="13.09.2013 klo 14:30"]
No odotahan kun olet se petetty, miltä sitten tuntuu. Meidän tapauksessa nainen tiesi varsin hyvin, että olen olemassa, oli jopa tavannut yhden meidän lapsistamme. Mutta ei se tahtia hänellä haitannut. Henkkoht olen antanut pakit samantien jokaiselle joka tulee vonkaamaan jos selviää että kotoa löytyy vaimo/avovaimo/tyttöystävä. Ko. nainen ei ole tehnyt mitään pahaa mulle, miksi mä satuttaisin häntä?
[/quote]
Hurjin juttu, minkä tiedän, kävi mun kaverille. Oli opiskelemassa ja ystävystyi samassa ryhmässä olevaan naiseen. Tekivät ryhmätöitä yhdessä kaverini kotona ja tämä nainen tutustui siinä heidän neljään lapseen ja mieheen.
Ja hups, kun saivat valmistujaispaperit, tämä nainen ilmoitti, että se sun mies sitten muuttaa mun luo ens viikolla, että he ovat rakastuneet.
Mies ei tätä uskaltanut ilmoittaa itse kaverilleni, vaan tämä nainen teki likaisen työn.
Olihan se järkytys kaverilleni, mutta hän on vahva nainen ja keräsi lapset matkaan ja muutti toiselle paikkakunnalle ja asuu nyt siellä.
Tässä tapauksessa nainen oli siis hyvin tietoinen siitä, että miehellä on vaimo ja lapsia, koska tutustui kaveriini ensin.
Asialla ei kaverilleni enää ole merkitystä, koska hänellä on asiat hyvin. Hyvä työpaikka, asunto ja lapsetkin suht isoja ja uusi mies. Ex-mies ja tämä nainen eivät ole enää yhdessä.
nainen on vikitellyt miehen...voihan se oma rakas mies vikitella sen toisen naisen. Mutta naiset tietenkin uskoo kaiken mita oma mies runoilee vaikka kaikki on valetta...ja kaikki on toisen naisen syyta.
Jos on valehdellut ja huijannut myös toista naista, niin jopa ainoa syyllinen.
En silti ymmärrä, miksi petetyn pitäisi tuntea jotain naisten välistä solidaarisuutta sellaista naista kohtaan, joka ihan tietoisena on ryhtynyt suhteeseen varatun kanssa. Eihän hänkään ole siinä solidaarinen vaan nimenomaan iskee sellaiseen parisuhteeseen, joka monista inhimillisistä syistä ei sillä hetkellä ole parhaimmillaan. Monissa suhteissa on ylä- ja alamäkiä, stressiä, masennusta, kiirettä, sairastelua, uraa, ikäkriisiä jne. Puolisot ovat itse vastuussa päätöksistään, mutta kyllä se toinen nainen on samalla tavalla syyllinen kuin henkilö, joka auttaa rikoksenteossa. Vaikka itse ei lyö pesäpallomailalla, niin ei se sivusta seuraaminenkaan ihan viatonta puuhaa ole, eihän? Itse asiassa ilman sitä sivustaseuraajaa voisi teko jäädä tekemättä, kun ei ole yllyttäjää ja ihailijaa seuraamassa tilannetta.
Se, että syyttää miestä, ei tee toisen naisen osuutta viattomaksi ja se, että syyttää toista naista, ei tee miehen osuutta viattomaksi. En arvosta pettäjää enkä toista naista, koska kyse on heikoista ja epäluotettavista, omannavan tuijottelijoista. Ei vain ole mitään selitystä tai syytä sille, että ei suoraselkäisesti ilmaise tyytymättömyyttään puolisolleen ennen kuin ryhtyy kähmimään selän takana muiden kanssa. Vain luuserit toimivat noin ja luuserimaiseen tapaan selittävät elämäntilanteilla, väärinkäsityksillä, seksin puutteella ja vaikka millä. Ei muuta pätkääkään sitä tosiasiaa, että kyse on ihmisistä, joihin ei voi luottaa.
Mies on pääsyyllinen, mutta nainen on tehnyt asiasta julkisen ja tavallaan likaisen. Heti, kun sain tietää toisesta naisesta, alkoi vuolaat päivitykset somessa tyyliin olen löytänyt elämäni rakkauden ja puheet rakkaasta miehestä. Fiksu nainen olisi pitänyt matalampaa profiilia kyllä.
Jos miehellä on pieniä lapsia (niin kuin näissä tapauksissa monesti on, seksiä ei saa kotoa jne.) niin tottakai se mies se suurempi syyllinen on mutta jos tämä ns.toinen nainen tietää lapsista niin kyllähän se kaiken hänen moraalistaan kertoo jos ei pysty ajattelemaan mitä hänen tekonsa voi lapsille tarkoittaa.Toki sen naisen tilalla ois sitten joku muu mutta suoraselkäinen nainen ajatteleekin että joku muu mieluummin, minä en halua sitä tehdä
[/quote]
ja paljon onkin. Nämä kerrat eivät edes olleet ainoat mitä tiedän. olin ennen vahva nainen, en ole enää. Olen vaan ja katson sivusta. Meillä on kolme pientä lasta ja hän on ihana isä. Silmäni ovat auki mutta en oikeasti tiedä mitä muutakaan tekisin kuin jatkaisin perhe-elämää niinkuin ennenkin.
Mies on myös hyvin mustasukkainen minusta koska olen kai monen mielestä kaunis. Mies on myös suuttuessaan melko uhkaava. Jos vihjaisen erosta, hän tekee todella selväksi mikä on osani jos lähden. Lapseni ovat minulle kaikki kaikessa enka jaksaisi elää ilman heitä. Onneksi mieheni tekee pitkää päivää ja menee aikaisin nukkumaan.
[/quote]
Mies kuulostaa narsistille, joka oikeuttaa itsensä kohtelemaan toisia ihan miten lystää. Jätin narsistin 12v yhteiselon jälkeen, enkä ole katunut päivääkään... Oli vaikea erota, mutta kun työstin asiaa pitkään, hän jopa itse ehdotti että maksamalla suuren summan rahaa pääsen hänestä eroon :D muuten uhkaili väkivallalla minua ja lähipiiriäni. Omistin asunnon ja myytyäni sen muutin vanhempieni luokse asumaan.