Puolet perheistä ei saa isovanhemmilta hoitoapua juuri lainkaan - se "osallistuvista isovanhemmista"

Itse vain olen vuosimallia 1979

vanhemmiksi vaan isovanhemmat joutuvat paikkaamaan tätä vajetta.

Jos kysyttäisiin ET-lejdessä, miten monen aikuiset lapset auttavat, niin vastaus olisi noin 15%.

Itse olen vuosimallia 1976 ja olen hyvin kykeneväinen äidiksi. Ei ole vanhemmilta apua ruinattu, eikä saatu! Oma äitini on syntynyt sen sijaan 50-luvulla ja itse olin pienenä joka hemmetin viikonloppu ja kesäloma isovanhemmilla hoidossa..!

Itse olen vain vuosimallia 1979

toisin kuin monella muulla. Voisiko olla niin, että minä olen kiva ja kanssani on mukava toimia, silloin sitä apua antaa mielellään (puolin ja toisin). Naapureidenkin kanssa on hyvät välit ja jopa lasten kavereitten vanhempien kanssa menee ihan ongelmitta.

Ei se sinun onnesi hyvistä isovanhemmista johdu SINUSTA ITSESTÄSI. Se johtuu siitä että olet TUURILLA JA ONNELLA saanut rakastavat lämminhenkiset vanhemmat jotka rakastivat sinua jo lapsena ja haluavat siksi olla elämässäsi mukana myös aikuistuttuasi ja rakastavat lapsiasi.

En ole tuo jolle auot päätäsi koko ajan mutta minua kyllä myös sattuu silmään tuo "ylimielisyys" eli luet jotenkin itsesi ansioksi että sinä saat apua. Ja jos jollain muulla isovanhemmat ei auta niin "syy on itsessä".

Ihan oikeasti se ei mene niin. Minulla on paljon ystäviä, olen pidetty ja tykätty, naapurisuhteet hyvät, pyrin aina auttamaan ja olemaan ystävällinen kaikille. Ja SIITÄ HUOLIMATTA itselläni on tilanne jossa on täysin meistä välittämättömät isovanhemmat.

Syy on omassa tapauksessani siinä että he olivat piittaamattomia jo silloin kun olin VAUVA. Oletko nyt siis ihan vilpittömästi sanojesi takana, ja olet sitä mieltä että MINÄ olen syyllinen tunnekylmiin vanhempiini ja MINÄ olen aiheuttanut tilanteen?

Olen kyllä väkisinkin samaa mieltä tuon toisen kanssa joka sanoi etuoikeutettuja ylemmyydentuntoisiksi. Et sinä ole välttämättä yhtään sen mukavampi kuin tässä ketjussa isovanhempien puutetta valittavat. Sinä olet vain saanut sattumalta - vanhempiaan kun ei voi valita - lämminhenkiset vanhemmat, ja joku muu on saanut itsekkäät, laiminlyövät ja piittaamattomat.

Ihan oikeasti, usko kun sanon kokemuksesta (puhun nyt parin vuosikymmenen työkokemuksesta): on olemassa sellaisia vanhempia ja sellaisia isovanhempia jotka eivät tippaakaan rakasta ja välitä lapsestaan. Ei vauvana, ei lapsena, ei nuorena, ei aikuisikäisenä. Vaikka se oma lapsi olisi tällaiselle vanhemmalle miten ihana tahansa, mikään mahti ei tätä ihmistyyppiä saa muuttamaan itsekästä maailmankuvaansa toisia huomioivaksi.

Minua kyllä sydäntä särkee näiden puolesta jotka täällä ovat kertoneet sydänverellä ongelmastaan, ja jotkut tulevat haukkumaan ja huutamaan että "itsekkäät 70-luvun alkkisten traumatioimat lapset, olette itse syypäitä tilanteeseen".

Olen järkyttynyt av-palstan tunnekylmyydestä. Minua ainakin surettaa sydänjuuria myöten jokainen perhe - mukaanlukien omani - jotka joutuvat elämään ilman isovanhempien osallistumista elämään.

Tässä ketjussa saa toistuvasti lukea näitä "isoäiti ei ole mikään ilmainen lapsenlikka/piika, vaan hänellä on myös oma elämänsä ja omat haaveensa". Ihmettelen, mahtavatko noiden viestien kirjoittajat lainkaan lukea mitä muut ovat omissa viesteissään sanoneet?

Isoäidin/isovanhemman läsnäoloa lastensa elämässä kaipaavat kun ovat toinen toisen perään kirjoittaneet, että he eivät haikaile minkään ilmaisen "kotiapulaisen" perään vaan surevat sitä, että lasten ja isovanhempien välinen suhde on jäänyt niin ohueksi tai jopa täysin olemattomaksi. He surevat sitä, että isovanhemmilla, joilla tuntuu olevan vaikka kuinka paljon aikaa ja energiaa tapailla ystäviään, harrastaa, matkustaa jne., ei ole mitään intressejä viettää edes toisinaan aikaa lastenlastensa kanssa, luoda näihin läheiset suhteet. Minä ainakin täysin ymmärrän, että tuollainen voi tuntua todella pahalta - erityisesti jos näkee, että lapset sitä surevat.

Itse olen kaikessa lyhykäisyydessään sitä mieltä, että isovanhemmassa, joka suhtautuu täysin kylmästi lapsenlapseensa, on tunnepuolella jotain vikaa. Ihan samalla lailla kuin on vanhemmassa, joka suhtautuu kylmästi lapseensa.

Sitten vielä niille, jotka ovat kirjoittaneet siitä, kuinka isovanhemmalle on tärkeää viettää "omaa elämäänsä": Ainakin minun omaan elämääni (olen syntynyt 1946) lapsenlapseni kuuluvat ihan oleellisena ja todella rakkaana osana. Näen heitä yhteensä keskimäärin kahtena-kolmena päivänä viikossa. Aivan loistavasti minulle jää tuonkin jälkeen vielä aikaa ja voimia nähdä ystäviäni, käydä kirjastossa tms.

Iso halaus teille, joilla on ollut epäonni saada lapsillenne noin itsekkäät ja kylmät isovanhemmat!

Tulin hyvälle tuulelle luettuani viestisi. Olen se äiti, joka suree lastensa puolesta, kun mummo yllättäen muutti kauas. Olen jotenkin äimistynyt siitä, miten täällä isovanhempien ja lapsenlapsen suhde nähdään kylmänä pelinä, jossa yritetään itse maksimoida nautinto ja minimoida vaiva. Ymmärrän kyllä, jos jollain on unelmana lähteä vaikka Hondurasiin mummona ja sitten hän lähtee, mutta täällä moni tuntuu ajattelevan, että ihan piruuttaankaan eivät halua luoda suhdetta lapsenlapseen. Elämä olisi niin paljon ihanampaa, kun voisi ylläpitää tärkeitä ihmissuhteita, ja kuuluuhan siihen joskus auttamistakin puolin ja toisin (itse ainakin ehdin jo ajatella, että äitini vanhentuessa voin käydä hänelle kaupassa jne, mikä olisi minusta ihan luontevaa). En oikein ymmärrä, mitä itsekästä on siinä, että suremme yhteydenpidon vähenemistä mummoon? Toki hän tekee omat päätöksensä, mutta tunteet ovat tunteita.

Meillä ei ole isovanhempia apuna lainkaan. Toiset isovanhemmat ovat kuolleet, yksi dementoitunut ja yksi niin itsekäs tai kylmä että ei halua tuntea lapsenlapsiaan ollenkaan. Muut sukulaiset eivät ole meidän lapsista kiinnostuneita, päinvastoin mustasukkaisesti vahtivat että me osattomat emme edes vahingossa saisi pientä murua jonkun toisen perheen isovanhemman lämmöstä.

Ennen kuin lapset syntyi niin wanna-be isovanhemmat kyseli heidän perään. No, lapset syntyi ja ovat tosi vilkkaita ja toimeliaita. Isovanhempien kunto on romahtanut monista eri syistä, enkä halua heitä rasittaa ja tarpeen tullen saamme kuitenkin apua. Eniten ihmetyttää se, ettei lapsia oteta arjessa huomioon. Olisiko se liikaa pyydetty, että hommaisivat potan kotiinsa? Tällaisissa asioissa näkee, miten halutaan elää ihan omaa elämää, ei olla isovanhempia.

Millainen ihminen kirjoittaa, että hoida omat lapsesi jos kerran ne olet tehnyt.

vanhemmiksi vaan isovanhemmat joutuvat paikkaamaan tätä vajetta.

Jos kysyttäisiin ET-lejdessä, miten monen aikuiset lapset auttavat, niin vastaus olisi noin 15%.

Itse olen vuosimallia 1976 ja olen hyvin kykeneväinen äidiksi. Ei ole vanhemmilta apua ruinattu, eikä saatu! Oma äitini on syntynyt sen sijaan 50-luvulla ja itse olin pienenä joka hemmetin viikonloppu ja kesäloma isovanhemmilla hoidossa..!

Lapsuuteni vietin mummon hoivissa.

Perheeni asui mummoni luona kunnes kaikki lapset olivat kouluikäisiä. Siihen asti lastenhoidon päävastuu oli mummolla.

Myös kodinhoitotyöt olivat mummon vastuulla.

Vanhemmat kävivät päivisin töissä, iltaisin kyläilivät ystäviensä luona, ja viikonloppuisin kävivät viihteellä (ihan joka viikonloppu).

Sitten kun kaikki lapset olivat kouluikäisiä, ostivat vanhempamme oma asunnon. Vielä tämänkin jälkeen me lapset vietimme paljon aikaa mummon luona. Kesälomien aikana olimme mummolassa jopa viikkoja yhtäjaksoisesti. Viikonloppuja vietimme todella harvoin kotona, yleensä viikonlopuiksi meidät vietiin mummolaan.

Äitini antaa kovasti arvoa omalta äidiltään saamalle hoitoavulle, ja tarjoaa nyt itse innokkaasti hoitoapua. Mielellään ottaa joskus lapset yökylään ja arkipäivisin tulee iltapäivällä meille koululaisen seuraksi.

Ennen kuin lapset syntyi niin wanna-be isovanhemmat kyseli heidän perään. No, lapset syntyi ja ovat tosi vilkkaita ja toimeliaita. Isovanhempien kunto on romahtanut monista eri syistä, enkä halua heitä rasittaa ja tarpeen tullen saamme kuitenkin apua. Eniten ihmetyttää se, ettei lapsia oteta arjessa huomioon. Olisiko se liikaa pyydetty, että hommaisivat potan kotiinsa? Tällaisissa asioissa näkee, miten halutaan elää ihan omaa elämää, ei olla isovanhempia.

jos sitä tarvitaan. Ainakin meillä lapset on opetettu käyttämään muita mahdollisuuksia kuten wc-pyttyä (vanhempi pitää kiinni, niin ei putoa). Tuollaista se on, kun ei viitsitä omista lapsista huolehtia.

Vietin lapsuudessa kaikki kesät, muut lomat ja viikonloput mummolassa. Vanhempani eivät tienneet lastenhoito-ongelmista mitään.



Olikin varmasti hyvä, että vietin viikonloput poissa kotoa, sillä alkoholi maistui molemmille vanhemmilleni jo silloin. Ja vielä enemmän nykyään. Veikkaisin, että yli 60-vuotiaiden naisten alkoholinkulutus on noussut räjähdysmäisesti verrattuna edelliseen sukupolveen.



Vanhempani ovat hoitaneet nyt kouluikäisiä lapsiani yhteensä alle 5 kertaa. Oman äitini välinpitämättömyys satuttaa. Olen puhunut tästä suoraan äidilleni, kertonut miten pahalta se tuntuu. Sillä ei ole ollut mitään vaikutusta. Äiti haluaa elää omaa elämäänsä. Hän näyttää iloisesti unohtaneen sen, miten paljon itse sai isovanhemmilta apua, kun hänen omat lapsensa olivat pieniä. Tämä on ollut aikamoinen pettymys. Minua inhotti, kun kuulin kerran äitini kehuvan jollekin ulkopuoliselle miten tärkeitä ja rakkaita lapsenlapset hänelle ovat. Todellisuudessa aina tuntuu löytyvän asioita, jotka menevät heidän edelle.



Joo, olen katkera. Itselleni mummi ja ukki olivat suuri rikkaus elämässäni ja tuki ja turva. Molemmat ovat jo kuolleet, hoidin ja pidin heistä huolta loppuun asti. Hoidin mummin kotona hänen 2 viimeistä viikkoaan. Omia vanhempiani en aio auttaa.

hoitaa omia lapsiaan.



Siskoni on ollut lähes 20 vuotta töissä neuvolassa ja hän saa jatkuvasti pyyntöjä etsiä jollekin perheelle varamummo, joka olisi aina käytettävissä, aina valmiina ilmaiseksi tulemaan apuun, koska "me ei jakseta". Kun ehdottaa perhetyöntekijää tms., sanotaan heti, että ei me sellaista apua vaan ilmaista ilman kyttäämistä. Ei meillä ole ongelmia, me vaan halutaan olla ilman lapsia.



Ihan OK, mutta ei ole neuvolan tehtävä hankkia lapsiperheelle apua, jos perhe ei koe oikeaa apua tarvitsevansa.

syntynyt äiti ja ilmeisesti hyvä niin. Äitini on 50 -luvulla syntynyt ja hoitaa todella usein lapsiamme. Lapsemme eivät ole päiväkodissa vaan mummo hoitaa heitä. Miehen puolella myös mummo hoitaisi mielellään, mutta on vielä töissä, joten aikaa ei ole niin paljoa. Näkevät kuitenkin lapsenlapsiaaan vähintään kerran kuussa, äitini nykyään monta kertaa viikossa muutaman tunnin ajan. Ja molemmista mummoloista löytyy niin syöttötuolit, potat, kuin paljon lelujakin lapsille leikittäväksi.



Omia lapsiani haluan aikanaan auttaa myös lasten hoidossa niin paljon kuin voin. Niin olen myös auttanut jo siskoani ja veljeäni heidän lapsien kanssa monta vuotta jo.

Tosin olen omien vanhempieni hoitama. Alkoholiongelmaa ei meillä ollut, joten veljeni kanssa vietimme varsin mukavan lapsuuden. Isovanhemmilla oltiin muutamia kertoja hoidossa, tosin kyläiltiin koko perheen voimin kerran viikossa. Tämä perinne jatkui ihan viime vuoden lopulle, kun viimeinen oma isovanhempani kuoli. Nyt itselläni on pieni poika, joka on ollut mummolassa yöhoidossa kaksi kertaa (poika 2 v 3 kk) ja muutamia tunteja päivisin, kun olen apua tarvinnut. Mielellään ottavat pojan hoitoon, mutta osaavat myös sanoa, jos heillä on suunniteltua menoa.

Luulin, että meidän tilanne on melko normaali, mutta näköjään saankin olla todella kiitollinen näin ihanista vanhemmista niin omasta kuin poikani puolesta.

syntynyt äiti ja ilmeisesti hyvä niin. Äitini on 50 -luvulla syntynyt ja hoitaa todella usein lapsiamme. Lapsemme eivät ole päiväkodissa vaan mummo hoitaa heitä. Miehen puolella myös mummo hoitaisi mielellään, mutta on vielä töissä, joten aikaa ei ole niin paljoa. Näkevät kuitenkin lapsenlapsiaaan vähintään kerran kuussa, äitini nykyään monta kertaa viikossa muutaman tunnin ajan. Ja molemmista mummoloista löytyy niin syöttötuolit, potat, kuin paljon lelujakin lapsille leikittäväksi. Omia lapsiani haluan aikanaan auttaa myös lasten hoidossa niin paljon kuin voin. Niin olen myös auttanut jo siskoani ja veljeäni heidän lapsien kanssa monta vuotta jo.

kamala ajatella, että äitini pitäisi sisustaa kotinsa lapsiperheen kodiksi vain siksi, että lastenlapset käyvät joskus kylässä. Syöttötuolia ei tarvita eikä pottaa, lelut voi tuoda mukanaan.

Ei toisaalta meillä ole sisustettu kotia mummolaksi eli ei ole pirtinpöytää ja perinteistä kahvinkeitintä vain siksi, että äitini ja anoppi käyvät pari kertaa kuussa. Eikä vessassa ole tukikahvoja tai eteisessä pitkävartista kenkälusikkaa. Onko kaikilla muilla omaan kotiin hankittu apuvälineet suvun vanhuksia ajatellen? On moottorisänky, korotetut istuimet ja wc-pytyn korottaja lonkkavaivaisille?

traumojaan kun heidät hoidatettiin isovanhemmilla, että vanhemmat saa ottaa drinksua ja nyt ryyppäävät niin, etteivät pysty olemaan avuksi.

Normaaliperheissä autetaan jos pystytään.

Tosin olen omien vanhempieni hoitama. Alkoholiongelmaa ei meillä ollut, joten veljeni kanssa vietimme varsin mukavan lapsuuden. Isovanhemmilla oltiin muutamia kertoja hoidossa, tosin kyläiltiin koko perheen voimin kerran viikossa. Tämä perinne jatkui ihan viime vuoden lopulle, kun viimeinen oma isovanhempani kuoli. Nyt itselläni on pieni poika, joka on ollut mummolassa yöhoidossa kaksi kertaa (poika 2 v 3 kk) ja muutamia tunteja päivisin, kun olen apua tarvinnut. Mielellään ottavat pojan hoitoon, mutta osaavat myös sanoa, jos heillä on suunniteltua menoa.

Luulin, että meidän tilanne on melko normaali, mutta näköjään saankin olla todella kiitollinen näin ihanista vanhemmista niin omasta kuin poikani puolesta.

Typerää tulla tänne haukkumaan kaikkia isovanhempia jos omasi ovat alkkiksia.

Vietin lapsuudessa kaikki kesät, muut lomat ja viikonloput mummolassa. Vanhempani eivät tienneet lastenhoito-ongelmista mitään.

Olikin varmasti hyvä, että vietin viikonloput poissa kotoa, sillä alkoholi maistui molemmille vanhemmilleni jo silloin. Ja vielä enemmän nykyään. Veikkaisin, että yli 60-vuotiaiden naisten alkoholinkulutus on noussut räjähdysmäisesti verrattuna edelliseen sukupolveen.

Vanhempani ovat hoitaneet nyt kouluikäisiä lapsiani yhteensä alle 5 kertaa. Oman äitini välinpitämättömyys satuttaa. Olen puhunut tästä suoraan äidilleni, kertonut miten pahalta se tuntuu. Sillä ei ole ollut mitään vaikutusta. Äiti haluaa elää omaa elämäänsä. Hän näyttää iloisesti unohtaneen sen, miten paljon itse sai isovanhemmilta apua, kun hänen omat lapsensa olivat pieniä. Tämä on ollut aikamoinen pettymys. Minua inhotti, kun kuulin kerran äitini kehuvan jollekin ulkopuoliselle miten tärkeitä ja rakkaita lapsenlapset hänelle ovat. Todellisuudessa aina tuntuu löytyvän asioita, jotka menevät heidän edelle.

Joo, olen katkera. Itselleni mummi ja ukki olivat suuri rikkaus elämässäni ja tuki ja turva. Molemmat ovat jo kuolleet, hoidin ja pidin heistä huolta loppuun asti. Hoidin mummin kotona hänen 2 viimeistä viikkoaan. Omia vanhempiani en aio auttaa.

Entä hoidatko omia lapsiasi, oletko heille kiitollisuudenvelassa.

Voin kuvitella, ettei sinua edes omat lapsesi kiinnosta jos olet sitä mieltä, että sitä hoidetaan vain, joka antaa sinulle jotain.

Mitä lapsesi ovat antaneet sinulle ansaitakseen hoitosi?

Vai muutaman kerran on lähes pakkottamalla suostunut hoitamaan lapsiani. ( hänen oma äitinsä hoiti minua joka arkipäivä useamman vuoden ajan) Joten, sitä saa mitä tilaa, en minäkään tunne nyt olevani kiitollisiiden velassa enkä tarjoudu auttamaan häntä kun hän on vanha.

Tässä mummolassa käy kolme eri perhettä, jossa on potan käyttäjiä. Totta kai voin ottaa sen mukaan, mutta kyse onkin toisten huomioon ottamisesta. Varmaan olisi lämmittänyt mieltä, jos mummo olisi hommannut potan lapsenlapsia varten. Ihan ajatellut heitä ja ollut ehkä kiinnostunut osallistumaan ja tukemaan kuivaksi opettelussa. Rahallinen panostus muutamia euroja eikä juuri mitään vaivaa.

Eivät ole koskaan hoitaneet, leikkineet, käyneet synttäreillä tai noteeraa muutenkaan. Ovat ihan normaaleja, terveitä, kelpo kansalaisia.

Todella ylenkatseista leimata ilmiö vain alkkisperheiden ongelmaksi. Kyllä tämä on yhteiskunnallinen ilmiö, sukupolvi sellainen.



Meillä neljä piittaamatonta itsekästä isovanhempaa ja monella muulla tutulla perheellä sama juttu.



Toivottavadti nämä ylemmyydentuntoiset kusipäät saisivat itse kokea mitä on elämä ilman tukiverkkoja ja isovanhempia. Voisi tulla vähän nöyryyttä kehiin ja loppuisi tuo v-mäinen puskista huutelu "alkkisperheiden traumalapsille".



Pahimpia ylemmyydentuntoisia kusipäitä ovt etuoikeutetut. Heillä ei ole kykyä empatiaan toisia kohtaan.

Eivät ole koskaan hoitaneet, leikkineet, käyneet synttäreillä tai noteeraa muutenkaan. Ovat ihan normaaleja, terveitä, kelpo kansalaisia. Todella ylenkatseista leimata ilmiö vain alkkisperheiden ongelmaksi. Kyllä tämä on yhteiskunnallinen ilmiö, sukupolvi sellainen. Meillä neljä piittaamatonta itsekästä isovanhempaa ja monella muulla tutulla perheellä sama juttu. Toivottavadti nämä ylemmyydentuntoiset kusipäät saisivat itse kokea mitä on elämä ilman tukiverkkoja ja isovanhempia. Voisi tulla vähän nöyryyttä kehiin ja loppuisi tuo v-mäinen puskista huutelu "alkkisperheiden traumalapsille". Pahimpia ylemmyydentuntoisia kusipäitä ovt etuoikeutetut. Heillä ei ole kykyä empatiaan toisia kohtaan.

Vaikutat kovin katkeralta eli oletko miettinyt, että entä jos kyse onkin vain sinusta, ei isovanhemmista lainkaan?

Sinun kannattaa nyt muistaa, että olet ensimmäistä sellaista sukupolvea, jossa isovanhemmat asuvat pääasiassa muualla kuin lastensa luona. Kyllä, suurin osa suurista ikäluokista on huolehtinut niistä omista vanhemmistaan hyvinkin tiiviisti mutta sitä sinä et ole huomannut, koska et itse ole ollut tekemisissä isovanhempien kanssa sen jälkeen, kun hoivapalvelua ei enää saanut.

Uskon, että lastesi isovanhemmat tekivät oikean valinnan kääntäessään selkänsä perheellesi, koska näin he ovat saaneet enemmän. Heillä ei ole vaivanaan katkeruuttasi ja vaatimuksiasi vaan he saavat elää rauhassa niiden ihmisten kanssa, jotka eivät vaadi heiltä mitään ja joiden kanssa on mukavaa. Ne tulevat heitä vanhainkotiinkin katsomaan, koska he panostavat siihen, että vanhuus ei olisi yksinäinen sen jälkeen, kun lapsen perheelle on uhrattu 20 vuotta.