Puolet perheistä ei saa isovanhemmilta hoitoapua juuri lainkaan - se "osallistuvista isovanhemmista"

että jos isovanhemmat hoitaa välillä (omasta halustaan) = ei pärjää ilman apua. Vaikka kummatkaan isovanhemmat eivät enää koskaan ottaisi lapsia kylään, niin tottakai tässä pärjättäisiin ilman apuakin. Olen kuitenkin äärettömän kiitollinen, kun meillä on kaksi ihanaa mummolaa ja on puhelinsoiton päässä saada apua tarvittaessa. En muista että koskaan olisi ollut tilannetta etteikö oltaisi apua saatu kysyttäessä. Sen sijaan on ollut kymmenniä ellei satoja kertoja, kun ei ole viitsitty apua pyytää koska a)isovanhemmat ovat työelämässä b)heillä on iäkkäät vanhemmat jotka tarvitsevat apua meitä enemmän c)heillä on omia suunnitelmia ja harrastuksiaan, joita ei haluta muutettavan meidän takiamme. Meillä molemmat mummot joustaisivat ihan liikaakin, äitini on viivana vaihtamassa työvuorojakin, jos kysyn hoitoapua. Siksi en yleensä kysy. Lapset eivät ole hoidossa, joten hoidan lapsiani varmasti keskimääräistä enemmän joka tapauksessa.

Olen kiitollinen, että mummit ja vaarit hoitivat meidän lapsia 70-80-luvulla. Vaikka olivat työelämässä, niin ikinä eivät kieltäytyneet lastenlasten hoidosta jos olivat vapaalla.

voisin muuttaa ulkomaille muutamaksi vuodeksi ja täyttää haaveitani, mistä olen unelmoinut koko ikäni.

Voin vaikuttaa kylmältä, mutta on aikuiselta lapselta aika itsekästä vaatia, että hänen äitinsä ei saa elää omaa elämäänsä ja muuttaa sinne, minne haluaa ja elää omaa elämää.

Ensin hoitaa omat lapsensa ja sitten sitoutuu lapsenlapsiin. Varsinkin jos on jäänyt leskeksi. Lapset odottavat, että nythän äidillä ei ole enää muuta elämää ja voi olla ilmainen lapsenvahti loppuelämänsä.

Minä olin niin onnellinen kun isäni ja äitini matkustivat ulkomailla ja tekivät juuri niitä juttuja,mitä eivät pystyneet tekemään työelämässä. Tekivät raskasta työtä ja kasvattiva neljä lasta. Onneksi he olivat terveen itsekkäitä ja täyttivät unelmiaan ennen kuolemaansa.

Ja kyllä, lapsillamme oli hyvät välit isovanhempiinsa. Niitä välejä pystyttiin hoitamaan muutenkin kuin sillä, että lapset viettivät öitään isovanhempien luona ilman vanhempia.

Miehillä on elämä niin helpompaa. Heitä ei kukaan vaadi pysymään leskenä ja ilmaisena lapsenvahtina loppuelämäänsä. Miehet voivat hyvällä omalla tunnolla lähteä lomalle ja naukkailla konjakin ja nauttia elämästään. Nainen on sidottu kotiinsa ja lapsenlapsiin ja uutta miestä ei saa hankkia, eikä matkustella vaan odottaa varalla kotonaan, koska häntä tarvitaan lapsenvahdiksi.

Voi,mikä itsekäs sukupolvi nykyään onkaan syntynyt.

Oma äitini hoiti aika paljon lapsiani kunnes muutti kauas meistä, synnyinseudulleen. Toki hänellä on oikeus elää elämänsä kuten tahtoo, mutta olen yhä jotenkin järkyttynyt siitä, että ihminen haluaa muuttaa kauas lähimmistään. En todellakaan voi siellä reissata lasten kanssa yhtenään ja tottakai lapset oireilevat, kun ennen mummoa näki monta kertaa viikossa, nyt muutaman kerran vuodessa. Hänellä oli siis oikeus päätökseensä, mutta en varmaan kovin heppoisin perustein tekisi omille lapsenlapsilleni aikanaan samaa. Mummo kyselee nyt kaipaavatko lapset häntä, mutta ei IKINÄ pysty sanomaan, että hänkin rakastaa ja ikävöi.

Ei sinne heppoisin perustein muuteta eli äitisi saa siellä paljon paremman ja täydemmän elämän kuin piikomalla sinulle lastenhoitajana. Siellä kotiseudulla ovat ystävät, läheiset, sukulaiset, kaikki ne tutut, jotka eivät ole pelkästään vaatimassa avuksi vaan hyväksyvät äitisi ihmisenä eikä kotitalouskoneena.

Arvasin, että tällaisia vastauksia tulee ainakin yksi. Olen kotiäiti, enkä ole tarvinnut lastenhoitoapua paljonkaan, vaan äitini ITSE halusi olla lapsenlastensa kanssa, mikä on minusta enemmän kuin ymmärrettävää. Huolehdin kyllä hänen jaksamisestaan ja äitini sanoi, että hän kyllä sanoo, jos ei joskus jaksa olla lasten kanssa. Olen siksi aika järkyttynyt, että olen oikeasti luullut minun ja lasteni olevan hänelle juuri noita läheisiä, joiden perässä mielestäsi äitini pois muutti. On hänellä siellä joitain sukulaisia ja ymmärrän kyllä kotiseututunteen päälle, mutta SILTI minun olisi vaikea kuvitella jättäväni joskus lapsenlapseni siksi, että haluan käydä samassa kaupassa kuin vuosia sitten ja katsella samoja maisemia. Kyse EI siis ole siitä, että tarvitsisin mitään kodinkonetta, vaan minua ihan oikeasti surettaa lasteni puolesta, joiden sydän on enemmän tai vähemmän särkynyt. Toki puhelin on keksitty ja onhan nyt sitten ihan eri tavalla juhlaa käydä mummolassa, mutta olen silti surullinen.

Että tulevaisuudessa olisin jotenkin sitoutunut lapsenlapsiini. Minulla ainakin on unelmia, joita haluan lasteni kasvettua ja muutettua pois kotoa, toteuttaa. Haluan ehkä muuttaa ulkomaille ja tehdä kenties jonkinlaista kehitysyhteistyötä. Ymmärrän jos lapsenlapseni surisivat minua, mutta en voi enkä halua heidän vuoksensa luopua unelmistani ja haluistani. Se ei ole mummuna osa vaan äidin. Minusta siis ajattelet hyvin itsekkäästi.

Meillä isovanhemmista ei ole apua ja se on kyllä raskasta. He asuvat 200 km päässä molemmat, mutta olisi kiva jos joskus ottaisivat lapsia luokseen yökylään. Helpottaisi kyllä paljon jos edes kerran vuoteen saisimme vkl:n vapaaksi miehen kanssa. Missään nimessä en halua, että isovanhemmat jättäisivät meidän takia tekemättä heille jotain tärkeää tai venyisivät äärirajoille, mutta kun he kerta kuitenkin asuvat tässä samassa maassa, niin olisihan se ihanaa saada vähän apua.

Huuli pyöreänä olen kuunnellut ystäviäni, jotka vievät lapsiaan isovanhemmile hoitoon, että saavat siivottua. Mielessäni mietin miten onnellisessa asemassa he ovat ja toivottavasti sen oikeasti myös käsittävät.

että saa tilaa hengittää.

Näitä vaativia aikuisia lapsia on nykyään aika paljon. Ja on terveen itsekästä hakea heihin etäisyyttä. He ovat kuin syöpäläisiä, eivätkä saa napanuoraa katkaistua. Kuin syöpä, joka syö vanhempansa ihan puhki.



Niillä teidän vanhemmillakin kun on vain yksi elämä elettävänä. Ja uskon, että he kyllä siellä vanhainkodilla pärjäävät ihan hyvin, vaikka ette käy katsomassa.

vanhemmiksi vaan isovanhemmat joutuvat paikkaamaan tätä vajetta.

Jos kysyttäisiin ET-lejdessä, miten monen aikuiset lapset auttavat, niin vastaus olisi noin 15%.

Ja kenenkähän pitäisi katsoa peiliin? Sen, joka on syntynyt 70 luvulla vai sen, joka on kasvattanut tämän 70 luvulla syntyneen????

Minua naurattaa aika lailla tuo "periaatteessa se kaiken saanut sukupolvi". Siinä on hyvinkin paino sanalla "periaatteessa". On nimittäin aivan tutkittukin asiaa, ja 60-70-luvun vaihteessa syntyneet ovat monella tapaa pahasti väliinputoajia. ap

Olen sosiologi enkä tiedä tuollaisista tutkimustuloksista mitään. Olisitko ystävällinen ja kertoisit, kuka tutkimuksen teki ja koska se on julkaistu.

Ja netissähän ei kauheasti akateemisia tutkimuksia näy. Mutta ihan tosissako et ole muka sosiologisissa tutkimuksissa nähnyt termiä lamasukupolvi?

Nopealla googeloinnilla löysin aiheesta mm. tämän, vuoden 2004 yhteiskuntatieteilijän Matti Virtasen kirjoituksen:

http://www.hs.fi/omaelama/artikkeli/Seuraako+lamasukupolvea++aktiivinen…

"1970-luvulla syntyneen ikäpolven avainkokemus oli 1990-luvun alun lama, Suomen lähihistorian syvin murros. Enemmistö heistä on kasvanut kaupungeissa ja 1980-luvulla lähes valmiiksi rakennetussa hyvinvointivaltiossa.

Yhtäkkiä hyvinvoinnin ja turvallisuuden perusta romahti. Jos työttömyys, konkurssi ja rahattomuus eivät osuneet omalle tai oman perheen kohdalle, lähipiiriin kyllä. Lamapolven avainkokemuksen ytimessä on syvä epävarmuus ja epäoikeudenmukaisuus - ja haussa vastaavasti turvallinen ja oikeudenmukainen yhteiskunta."

Täältä näkee lisää taloudellisesta tilanteesta: epävarmuus ja lama leimaavat 1970-luvun sukupolvea:

http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2010/11/06/katso-mika-sukup…

"Suomen sukellus 1990-luvun lamaan oli ensimmäinen suuri pettymys juuri työmarkkinoille pyrkivälle 70-lukulaisten joukolle. Edellisen sukupolven usko ikuiseen kasvuun osoittautui vääräksi, ja töihinpääsyn rima nostettiin kertaheitolla ennätyskorkealle.

EU-jäsenyyteen kohdistuikin kohtuuttomia toiveita uudesta, paremmasta alusta, ja pahimman yli pääsemisestä.

– Selviämisstrategiana oli ajatus siitä, että työpaikoissa on mitä valita, kunhan suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle, sanoo Helsingin yliopiston tutkijatohtori Pilvi Torsti.

Harva osasi aavistaa että tehostamisen, ulkoistusten ja säästöjen takia lähtijöiden tilalle ei tarvitse palkata saman verran väkeä."

Tässä näitä lyhyesti, löydät varmasti itse lisää.

ap

lukio ei enää ollut harvojen juttu ja sain sinne opintotukea kun asuin asuntolassa ja matka -ja majoituskorvausta, Kirjat sain kirjastosta melkein kaikki.

Opiskelemaan pääsin hyvin ja töitä on riittänyt vallan mainiosti. Ei ole tarvinnut työttömänä olla. Lapsille on ollut päivähoitopaikat.

Kyllä meillä on ollut hyvin asiat. Vanhempani olivat köyhiä, mutta yhteiskunta on antanut minulle hyvät mahdollisuudet opiskella. Vanhemmillani ei ollut mahdollisuuksia oppikouluun, eikä lukioon köyhinä. Minulla oli.

Tyhjää marinaa sinulta ap. Vaikka sinulle olisi kultalautaselta annettu kaikki, et olisi tyytyväinen. Vaikka vanhempasi olisivat adoptoineet lapsesi, marisisit vain siksi kun sinulla on itselläsi paha olo ja yrität etsiä syitä siihen muista.

Kasva vihdoin aikuiseksi ja ota vastuu elämästäsi.

70-luvulla syntynyt pieni ikäluokka tulee olemaan. Periaatteessa juuri se kaiken saanut sukupolvi (peruskoulut ja lukiot yms.), joka nyt 40 vuotiana on muka niin uuppunutta, että harrastaa burnoutlomia ja haikailee mielenterveyssyista sairaseläkkeelle kun ei jaksa edes töissä kulkea.

Jotenkin hävettäisi ruinata ja valittaa. Suuret ikäluokat kuitenkin kävivät vain kansakoulun ja osa pääsi oppikouluun. Itse maksoivat koulut. Töitä tekivät 6 päivää viikossa. Päivähoitopaikkoja hakivat sillä tavalla, että pylväistä lukivat ilmoituksia, kuka ottaa hoitoon.

Minulla on 2 sisarusta syntynyt suuriin ikäluokkiin ja kyllä he ovat paljon tiukemmalla olleet kuin minä, heidän iltatähtensä. Minä sentään pääsin peruskouluun ja 5 päiväistä viikkoa ja omille lapsille on olleet päiväkotipaikat ja iltapäivähoitopaikat yms.

Hiukan ymmärrystä vanhempaa sukupolvea kohtaan. Parinkymmenen vuoden päästä olette itse niitä mummoja ja pappoja, joita arvostellaan pullamössösukupolveksi, joka sai kaiken, eikä ole mitään antanut.

Minua naurattaa aika lailla tuo "periaatteessa se kaiken saanut sukupolvi". Siinä on hyvinkin paino sanalla "periaatteessa".

On nimittäin aivan tutkittukin asiaa, ja 60-70-luvun vaihteessa syntyneet ovat monella tapaa pahasti väliinputoajia.

Muista, että myös me (minä siis olen syntynyt 1967) maksoimme pitkälti itse koulumme, opintotukea nostettiin nykytasolle joskus 1990-luvulla vasta. Opiskelupaikoista ei tarvinnut aivan samalla lailla tapella kuin suurten ikäluokkien, mutta työpaikkaa moni ei saanut todellakaan helposti. Valmistuimme ammattiin juuri 1990-luvun suuren laman aikaan ja osa ei vieläkään, siis nelikymppisenä, ole saanut vakituista työpaikkaa! Nuoremmat ajavat jo pätkätöissä ohitse. Tiedän esimerkiksi omista, tiedotusoppia Tampereella opiskelleista kurssikavereistani monta tuollaista tapausta - valmistuimme juuri 1990-luvun alussa, kun Uusi Suomi oli lakkautettu, HS oli pannut määräaikaistyösuhteet jäihin ja opintojakaan ei voinut loputtomiin venyttää. Kun työmarkkinat taas alkoivat vähitellen vetää 1990-luvun lopulla, monta vuotta yliopistolla tai työttömänä notkunut ei saanut töitä, koska oli "ylikoulutettu" ja vailla kunnollista työhistoriaa.

Eikä tämä koskenut vain toimittajia, vaan erittäin monia muitakin. Siinä ei paljoa työhaluista ole apua, jos oman alan tai edes minkään etäisesti alaan liittyvän työpaikan saaminen ei onnistu.

Mitä tulee lastenhoitoon, niin siinä ollaan menty kovaa vauhtia karumpaan suuntaa, taas. Juu, subjektiivinen päivähoito-oikeus on olemassa, mutta kuinka kauan - ja päiväkotiryhmät ovat vuosi vuodelta täydempiä ja levottomampia. Muut lapsiperheiden tukitoimet on niistetty käytännössä olemattomiin. Siinä, missä 1990-luvun alussa sai vielä sairastamiseen yms. hätätilanteeseen apua kunnallisen kodinhoitajien muodossa, nyt heitä ei riitä kuin vaikeahoitoisten vanhusten kotihoitoon. Omillaan on pärjättävä, varsinkin jos sitä suvun turvaverkkoa ei ole.

Ja mm. Kela on tiukentanut todella monien tukitoimien antoa, tästä kertovat kaikki erityislasten vanhemmat. Tilanne on huonompi kuin vielä 1990-luvun alussa tai 1980-luvulla.

Huom - en ole ollut haukkumassa suuria ikäluokkia, heillä on takuulla omat vaikeutensa. Omat vanhempani ovat syntyneet jo ennen sotia, joten kyllä sitä omaan napaan tuijottamista asenteena löytyy sieltäkin.

Se on enemmänkin aikakauden henkinen ilmapiiri, individualismi ja yksilöille vastuun sysääminen. Yhteisvastuu ja velvollisuudet ja yhteiskunnan turvaverkot elävät lähinnä vaalilauseissa. Mikään ei tietysti saisi MAKSAA mitään.

Jos olisit lukenut ketjun kunnolla, olisit huomannut, että tässä ei itse asiassa edes itketä aineellisen tuen tai ilmaisen lastenhoidon perään, joskin niistäkin tietysti olisi monelle perheelle iloa. Harmitellaan sitä, että se ihmissuhde, joka monella kumminkin ihan lähipiirissä toimii lämpimällä ja hienolla tavalla ELI isovanhempien suhde lapsenlapsiinsa jää puuttumaan.

Sen tunnesiteen puuttumisen kanssa ei itse asiassa ole edes mitään tekemistä sillä, millaiset aineelliset olosuhteet on ollut 1960, 1970, 1980 tai 1990-luvulla. Tai suurilla ikäpolvilla.

ap

Mutta toisin kuin ilmeisesti sinä kykenet, minä kykenen erittelemään eri osa-alueita, ja juu: joistain löydän kritiikin aihettakin. Ilman, että elämäni olisi yhtä tuskaa ja marinaa muuten.

En oikeastaan halua keskustella enempää kanssasi, olet hyvin tympeä kirjoittaja, koska haet jatkuvasti keinoja teilata toiset maanrakoon itsekeksityillä "faktoilla" heistä ja heidän elämästään.

ap

voisin muuttaa ulkomaille muutamaksi vuodeksi ja täyttää haaveitani, mistä olen unelmoinut koko ikäni. Voin vaikuttaa kylmältä, mutta on aikuiselta lapselta aika itsekästä vaatia, että hänen äitinsä ei saa elää omaa elämäänsä ja muuttaa sinne, minne haluaa ja elää omaa elämää. Ensin hoitaa omat lapsensa ja sitten sitoutuu lapsenlapsiin. Varsinkin jos on jäänyt leskeksi. Lapset odottavat, että nythän äidillä ei ole enää muuta elämää ja voi olla ilmainen lapsenvahti loppuelämänsä. Minä olin niin onnellinen kun isäni ja äitini matkustivat ulkomailla ja tekivät juuri niitä juttuja,mitä eivät pystyneet tekemään työelämässä. Tekivät raskasta työtä ja kasvattiva neljä lasta. Onneksi he olivat terveen itsekkäitä ja täyttivät unelmiaan ennen kuolemaansa. Ja kyllä, lapsillamme oli hyvät välit isovanhempiinsa. Niitä välejä pystyttiin hoitamaan muutenkin kuin sillä, että lapset viettivät öitään isovanhempien luona ilman vanhempia. Miehillä on elämä niin helpompaa. Heitä ei kukaan vaadi pysymään leskenä ja ilmaisena lapsenvahtina loppuelämäänsä. Miehet voivat hyvällä omalla tunnolla lähteä lomalle ja naukkailla konjakin ja nauttia elämästään. Nainen on sidottu kotiinsa ja lapsenlapsiin ja uutta miestä ei saa hankkia, eikä matkustella vaan odottaa varalla kotonaan, koska häntä tarvitaan lapsenvahdiksi. Voi,mikä itsekäs sukupolvi nykyään onkaan syntynyt.

Oma äitini hoiti aika paljon lapsiani kunnes muutti kauas meistä, synnyinseudulleen. Toki hänellä on oikeus elää elämänsä kuten tahtoo, mutta olen yhä jotenkin järkyttynyt siitä, että ihminen haluaa muuttaa kauas lähimmistään. En todellakaan voi siellä reissata lasten kanssa yhtenään ja tottakai lapset oireilevat, kun ennen mummoa näki monta kertaa viikossa, nyt muutaman kerran vuodessa. Hänellä oli siis oikeus päätökseensä, mutta en varmaan kovin heppoisin perustein tekisi omille lapsenlapsilleni aikanaan samaa. Mummo kyselee nyt kaipaavatko lapset häntä, mutta ei IKINÄ pysty sanomaan, että hänkin rakastaa ja ikävöi.

Ei sinne heppoisin perustein muuteta eli äitisi saa siellä paljon paremman ja täydemmän elämän kuin piikomalla sinulle lastenhoitajana. Siellä kotiseudulla ovat ystävät, läheiset, sukulaiset, kaikki ne tutut, jotka eivät ole pelkästään vaatimassa avuksi vaan hyväksyvät äitisi ihmisenä eikä kotitalouskoneena.

Arvasin, että tällaisia vastauksia tulee ainakin yksi. Olen kotiäiti, enkä ole tarvinnut lastenhoitoapua paljonkaan, vaan äitini ITSE halusi olla lapsenlastensa kanssa, mikä on minusta enemmän kuin ymmärrettävää. Huolehdin kyllä hänen jaksamisestaan ja äitini sanoi, että hän kyllä sanoo, jos ei joskus jaksa olla lasten kanssa. Olen siksi aika järkyttynyt, että olen oikeasti luullut minun ja lasteni olevan hänelle juuri noita läheisiä, joiden perässä mielestäsi äitini pois muutti. On hänellä siellä joitain sukulaisia ja ymmärrän kyllä kotiseututunteen päälle, mutta SILTI minun olisi vaikea kuvitella jättäväni joskus lapsenlapseni siksi, että haluan käydä samassa kaupassa kuin vuosia sitten ja katsella samoja maisemia. Kyse EI siis ole siitä, että tarvitsisin mitään kodinkonetta, vaan minua ihan oikeasti surettaa lasteni puolesta, joiden sydän on enemmän tai vähemmän särkynyt. Toki puhelin on keksitty ja onhan nyt sitten ihan eri tavalla juhlaa käydä mummolassa, mutta olen silti surullinen.

Että tulevaisuudessa olisin jotenkin sitoutunut lapsenlapsiini. Minulla ainakin on unelmia, joita haluan lasteni kasvettua ja muutettua pois kotoa, toteuttaa. Haluan ehkä muuttaa ulkomaille ja tehdä kenties jonkinlaista kehitysyhteistyötä. Ymmärrän jos lapsenlapseni surisivat minua, mutta en voi enkä halua heidän vuoksensa luopua unelmistani ja haluistani. Se ei ole mummuna osa vaan äidin. Minusta siis ajattelet hyvin itsekkäästi. Meillä isovanhemmista ei ole apua ja se on kyllä raskasta. He asuvat 200 km päässä molemmat, mutta olisi kiva jos joskus ottaisivat lapsia luokseen yökylään. Helpottaisi kyllä paljon jos edes kerran vuoteen saisimme vkl:n vapaaksi miehen kanssa. Missään nimessä en halua, että isovanhemmat jättäisivät meidän takia tekemättä heille jotain tärkeää tai venyisivät äärirajoille, mutta kun he kerta kuitenkin asuvat tässä samassa maassa, niin olisihan se ihanaa saada vähän apua. Huuli pyöreänä olen kuunnellut ystäviäni, jotka vievät lapsiaan isovanhemmile hoitoon, että saavat siivottua. Mielessäni mietin miten onnellisessa asemassa he ovat ja toivottavasti sen oikeasti myös käsittävät.

Onko jotenkin täysin mahdotonta yhdistää nämä kaksi asiaa? Siis nauttia omasta elämästä ja toteuttaa unelmiaan JA viettää aikaa lastenlasten kanssa? Ihan jopa pitää heitä yökylässä joskus?

Minua naurattaa aika lailla tuo "periaatteessa se kaiken saanut sukupolvi". Siinä on hyvinkin paino sanalla "periaatteessa". On nimittäin aivan tutkittukin asiaa, ja 60-70-luvun vaihteessa syntyneet ovat monella tapaa pahasti väliinputoajia. ap

Olen sosiologi enkä tiedä tuollaisista tutkimustuloksista mitään. Olisitko ystävällinen ja kertoisit, kuka tutkimuksen teki ja koska se on julkaistu.

Ja netissähän ei kauheasti akateemisia tutkimuksia näy. Mutta ihan tosissako et ole muka sosiologisissa tutkimuksissa nähnyt termiä lamasukupolvi? Nopealla googeloinnilla löysin aiheesta mm. tämän, vuoden 2004 yhteiskuntatieteilijän Matti Virtasen kirjoituksen: <a href="http://www.hs.fi/omaelama/artikkeli/Seuraako+lamasukupolvea++aktiivinen…" alt="http://www.hs.fi/omaelama/artikkeli/Seuraako+lamasukupolvea++aktiivinen…">http://www.hs.fi/omaelama/artikkeli/Seuraako+lamasukupolvea++aktiivinen…; "1970-luvulla syntyneen ikäpolven avainkokemus oli 1990-luvun alun lama, Suomen lähihistorian syvin murros. Enemmistö heistä on kasvanut kaupungeissa ja 1980-luvulla lähes valmiiksi rakennetussa hyvinvointivaltiossa. Yhtäkkiä hyvinvoinnin ja turvallisuuden perusta romahti. Jos työttömyys, konkurssi ja rahattomuus eivät osuneet omalle tai oman perheen kohdalle, lähipiiriin kyllä. Lamapolven avainkokemuksen ytimessä on syvä epävarmuus ja epäoikeudenmukaisuus - ja haussa vastaavasti turvallinen ja oikeudenmukainen yhteiskunta." Täältä näkee lisää taloudellisesta tilanteesta: epävarmuus ja lama leimaavat 1970-luvun sukupolvea: <a href="http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2010/11/06/katso-mika-sukup…" alt="http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2010/11/06/katso-mika-sukup…">http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2010/11/06/katso-mika-sukup…; "Suomen sukellus 1990-luvun lamaan oli ensimmäinen suuri pettymys juuri työmarkkinoille pyrkivälle 70-lukulaisten joukolle. Edellisen sukupolven usko ikuiseen kasvuun osoittautui vääräksi, ja töihinpääsyn rima nostettiin kertaheitolla ennätyskorkealle. EU-jäsenyyteen kohdistuikin kohtuuttomia toiveita uudesta, paremmasta alusta, ja pahimman yli pääsemisestä. – Selviämisstrategiana oli ajatus siitä, että työpaikoissa on mitä valita, kunhan suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle, sanoo Helsingin yliopiston tutkijatohtori Pilvi Torsti. Harva osasi aavistaa että tehostamisen, ulkoistusten ja säästöjen takia lähtijöiden tilalle ei tarvitse palkata saman verran väkeä." Tässä näitä lyhyesti, löydät varmasti itse lisää. ap

en pyytänyt linkkiä Taloussanomien juttuun tai Matti Virtasen kirjoitukseen vaan tietoa mainitsemasi tutkimuksen kirjoittajasta ja julkaisuajankohdasta (mikä siis ei ole sama asia kuin se, että tutkimus löytyy netistä).

Tuo termi lamasukupolvi on sosiologiassa kohtalaisen kiistelty ja se liittyy tietynlaiseen tutkimusgenreen, se ei siis ole itseisarvoisesti fakta.

Mutta nyt tuli todistettua ainakin se, että kertomaasi tutkimusta ei ole olemassakaan muualla kuin sinun kuvitelmissasi.

Minua naurattaa aika lailla tuo "periaatteessa se kaiken saanut sukupolvi". Siinä on hyvinkin paino sanalla "periaatteessa". On nimittäin aivan tutkittukin asiaa, ja 60-70-luvun vaihteessa syntyneet ovat monella tapaa pahasti väliinputoajia. ap

Olen sosiologi enkä tiedä tuollaisista tutkimustuloksista mitään. Olisitko ystävällinen ja kertoisit, kuka tutkimuksen teki ja koska se on julkaistu.

Ja netissähän ei kauheasti akateemisia tutkimuksia näy. Mutta ihan tosissako et ole muka sosiologisissa tutkimuksissa nähnyt termiä lamasukupolvi? Nopealla googeloinnilla löysin aiheesta mm. tämän, vuoden 2004 yhteiskuntatieteilijän Matti Virtasen kirjoituksen: &lt;a href="<a href="http://www.hs.fi/omaelama/artikkeli/Seuraako+lamasukupolvea++aktiivinen…" alt="http://www.hs.fi/omaelama/artikkeli/Seuraako+lamasukupolvea++aktiivinen…">http://www.hs.fi/omaelama/artikkeli/Seuraako+lamasukupolvea++aktiivinen…;" alt="<a href="http://www.hs.fi/omaelama/artikkeli/Seuraako+lamasukupolvea++aktiivinen…" alt="http://www.hs.fi/omaelama/artikkeli/Seuraako+lamasukupolvea++aktiivinen…">http://www.hs.fi/omaelama/artikkeli/Seuraako+lamasukupolvea++aktiivinen…;"&gt;<a href="http://www.hs.fi/omaelama/artikkeli/Seuraako+lamasukupolvea++aktiivinen…;" alt="http://www.hs.fi/omaelama/artikkeli/Seuraako+lamasukupolvea++aktiivinen…;">http://www.hs.fi/omaelama/artikkeli/Seuraako+lamasukupolvea++aktiivinen…; "1970-luvulla syntyneen ikäpolven avainkokemus oli 1990-luvun alun lama, Suomen lähihistorian syvin murros. Enemmistö heistä on kasvanut kaupungeissa ja 1980-luvulla lähes valmiiksi rakennetussa hyvinvointivaltiossa. Yhtäkkiä hyvinvoinnin ja turvallisuuden perusta romahti. Jos työttömyys, konkurssi ja rahattomuus eivät osuneet omalle tai oman perheen kohdalle, lähipiiriin kyllä. Lamapolven avainkokemuksen ytimessä on syvä epävarmuus ja epäoikeudenmukaisuus - ja haussa vastaavasti turvallinen ja oikeudenmukainen yhteiskunta." Täältä näkee lisää taloudellisesta tilanteesta: epävarmuus ja lama leimaavat 1970-luvun sukupolvea: &lt;a href="<a href="http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2010/11/06/katso-mika-sukup…" alt="http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2010/11/06/katso-mika-sukup…">http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2010/11/06/katso-mika-sukup…;" alt="<a href="http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2010/11/06/katso-mika-sukup…" alt="http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2010/11/06/katso-mika-sukup…">http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2010/11/06/katso-mika-sukup…;"&gt;<a href="http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2010/11/06/katso-mika-sukup…;" alt="http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2010/11/06/katso-mika-sukup…;">http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2010/11/06/katso-mika-sukup…; "Suomen sukellus 1990-luvun lamaan oli ensimmäinen suuri pettymys juuri työmarkkinoille pyrkivälle 70-lukulaisten joukolle. Edellisen sukupolven usko ikuiseen kasvuun osoittautui vääräksi, ja töihinpääsyn rima nostettiin kertaheitolla ennätyskorkealle. EU-jäsenyyteen kohdistuikin kohtuuttomia toiveita uudesta, paremmasta alusta, ja pahimman yli pääsemisestä. – Selviämisstrategiana oli ajatus siitä, että työpaikoissa on mitä valita, kunhan suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle, sanoo Helsingin yliopiston tutkijatohtori Pilvi Torsti. Harva osasi aavistaa että tehostamisen, ulkoistusten ja säästöjen takia lähtijöiden tilalle ei tarvitse palkata saman verran väkeä." Tässä näitä lyhyesti, löydät varmasti itse lisää. ap

en pyytänyt linkkiä Taloussanomien juttuun tai Matti Virtasen kirjoitukseen vaan tietoa mainitsemasi tutkimuksen kirjoittajasta ja julkaisuajankohdasta (mikä siis ei ole sama asia kuin se, että tutkimus löytyy netistä).

Tuo termi lamasukupolvi on sosiologiassa kohtalaisen kiistelty ja se liittyy tietynlaiseen tutkimusgenreen, se ei siis ole itseisarvoisesti fakta.

Mutta nyt tuli todistettua ainakin se, että kertomaasi tutkimusta ei ole olemassakaan muualla kuin sinun kuvitelmissasi.

Nuo jutut perustuvat tutkimustietoon, ei Matti Virtanen tai tutkijaprofessori Pilvi Torsti nyt hatusta kommenttejaan vedä.

Kuten sanoin, netistä ei löydy kaikkea, enkä ala kovin perusteellisesti kaivaa. Nuo löytyivät jo lyhyellä etsinnällä, eli tutkimuksia ON, etsi sinä, jos et em. asiantuntevia ihmisiä usko.

ap

siis tietenkin tutkijatohtori Pilvi Torsti (entinen työtoveri muuten)

ap

en ymmärrä, ei se ole itsestäänselvää. totta kai on mukavaa, että isovanhemmat haluavat viettää aikaa lapsenlastensa kanssa, mutta ei sen työtä pitäis olla.

jokainen hoitaa omat lapsensa.

Meniköhän sulta tää pointti ohi ja lujaa? Kun kyse onkin just siitä, että kun niitä mummuja ja pappoja ei kiinnosta, he eivät HALUA viettää aikaansa lastenlastensa kanssa.

Huoh. Ihanaa kun kanssakeskustelijat on näin vitun palikoita ja puusilmiä.

jankutat vain samaa mantraa elämäsi vaikeudesta edellisiin sukupolviin verrattuna ja märehdit katkeruudessasi.

Jokainen on oman elämänsä sankari. Rannalle jäävät ne ruikuttajat, jotka eivät siinä märehtiessään muista edes elää.

Että hyvää elämätöntä elämää vain sinulle ap. Et todellakaan vaikuta kovin positiiviselta ihmiseltä. Vaikka sinulle kultalautasella tarjoiltaisiin elämän positiivisuus, löytäisit siitäkin katkeruuden aihetta.

Hassua, kuinka ehdoton olet mielipiteissäsi, sitten kirjoitat sille ja tälle, että "en viitsi sinun kanssasi keskustella"

Eli haluat vain keskustella niiden kanssa, jotka ovat samaa mieltä kanssasi.

Anteeksi vain, mutta kaikki eivät ole kanssasi sitä mieltä, että suuret ikäluokat ovat paskoja isovanhempia ja helpolla elämässään päässeitä.

lukio ei enää ollut harvojen juttu ja sain sinne opintotukea kun asuin asuntolassa ja matka -ja majoituskorvausta, Kirjat sain kirjastosta melkein kaikki.

Opiskelemaan pääsin hyvin ja töitä on riittänyt vallan mainiosti. Ei ole tarvinnut työttömänä olla. Lapsille on ollut päivähoitopaikat.

Kyllä meillä on ollut hyvin asiat. Vanhempani olivat köyhiä, mutta yhteiskunta on antanut minulle hyvät mahdollisuudet opiskella. Vanhemmillani ei ollut mahdollisuuksia oppikouluun, eikä lukioon köyhinä. Minulla oli.

Tyhjää marinaa sinulta ap. Vaikka sinulle olisi kultalautaselta annettu kaikki, et olisi tyytyväinen. Vaikka vanhempasi olisivat adoptoineet lapsesi, marisisit vain siksi kun sinulla on itselläsi paha olo ja yrität etsiä syitä siihen muista.

Kasva vihdoin aikuiseksi ja ota vastuu elämästäsi.

70-luvulla syntynyt pieni ikäluokka tulee olemaan. Periaatteessa juuri se kaiken saanut sukupolvi (peruskoulut ja lukiot yms.), joka nyt 40 vuotiana on muka niin uuppunutta, että harrastaa burnoutlomia ja haikailee mielenterveyssyista sairaseläkkeelle kun ei jaksa edes töissä kulkea.

Jotenkin hävettäisi ruinata ja valittaa. Suuret ikäluokat kuitenkin kävivät vain kansakoulun ja osa pääsi oppikouluun. Itse maksoivat koulut. Töitä tekivät 6 päivää viikossa. Päivähoitopaikkoja hakivat sillä tavalla, että pylväistä lukivat ilmoituksia, kuka ottaa hoitoon.

Minulla on 2 sisarusta syntynyt suuriin ikäluokkiin ja kyllä he ovat paljon tiukemmalla olleet kuin minä, heidän iltatähtensä. Minä sentään pääsin peruskouluun ja 5 päiväistä viikkoa ja omille lapsille on olleet päiväkotipaikat ja iltapäivähoitopaikat yms.

Hiukan ymmärrystä vanhempaa sukupolvea kohtaan. Parinkymmenen vuoden päästä olette itse niitä mummoja ja pappoja, joita arvostellaan pullamössösukupolveksi, joka sai kaiken, eikä ole mitään antanut.

Minua naurattaa aika lailla tuo "periaatteessa se kaiken saanut sukupolvi". Siinä on hyvinkin paino sanalla "periaatteessa".

On nimittäin aivan tutkittukin asiaa, ja 60-70-luvun vaihteessa syntyneet ovat monella tapaa pahasti väliinputoajia.

Muista, että myös me (minä siis olen syntynyt 1967) maksoimme pitkälti itse koulumme, opintotukea nostettiin nykytasolle joskus 1990-luvulla vasta. Opiskelupaikoista ei tarvinnut aivan samalla lailla tapella kuin suurten ikäluokkien, mutta työpaikkaa moni ei saanut todellakaan helposti. Valmistuimme ammattiin juuri 1990-luvun suuren laman aikaan ja osa ei vieläkään, siis nelikymppisenä, ole saanut vakituista työpaikkaa! Nuoremmat ajavat jo pätkätöissä ohitse. Tiedän esimerkiksi omista, tiedotusoppia Tampereella opiskelleista kurssikavereistani monta tuollaista tapausta - valmistuimme juuri 1990-luvun alussa, kun Uusi Suomi oli lakkautettu, HS oli pannut määräaikaistyösuhteet jäihin ja opintojakaan ei voinut loputtomiin venyttää. Kun työmarkkinat taas alkoivat vähitellen vetää 1990-luvun lopulla, monta vuotta yliopistolla tai työttömänä notkunut ei saanut töitä, koska oli "ylikoulutettu" ja vailla kunnollista työhistoriaa.

Eikä tämä koskenut vain toimittajia, vaan erittäin monia muitakin. Siinä ei paljoa työhaluista ole apua, jos oman alan tai edes minkään etäisesti alaan liittyvän työpaikan saaminen ei onnistu.

Mitä tulee lastenhoitoon, niin siinä ollaan menty kovaa vauhtia karumpaan suuntaa, taas. Juu, subjektiivinen päivähoito-oikeus on olemassa, mutta kuinka kauan - ja päiväkotiryhmät ovat vuosi vuodelta täydempiä ja levottomampia. Muut lapsiperheiden tukitoimet on niistetty käytännössä olemattomiin. Siinä, missä 1990-luvun alussa sai vielä sairastamiseen yms. hätätilanteeseen apua kunnallisen kodinhoitajien muodossa, nyt heitä ei riitä kuin vaikeahoitoisten vanhusten kotihoitoon. Omillaan on pärjättävä, varsinkin jos sitä suvun turvaverkkoa ei ole.

Ja mm. Kela on tiukentanut todella monien tukitoimien antoa, tästä kertovat kaikki erityislasten vanhemmat. Tilanne on huonompi kuin vielä 1990-luvun alussa tai 1980-luvulla.

Huom - en ole ollut haukkumassa suuria ikäluokkia, heillä on takuulla omat vaikeutensa. Omat vanhempani ovat syntyneet jo ennen sotia, joten kyllä sitä omaan napaan tuijottamista asenteena löytyy sieltäkin.

Se on enemmänkin aikakauden henkinen ilmapiiri, individualismi ja yksilöille vastuun sysääminen. Yhteisvastuu ja velvollisuudet ja yhteiskunnan turvaverkot elävät lähinnä vaalilauseissa. Mikään ei tietysti saisi MAKSAA mitään.

Jos olisit lukenut ketjun kunnolla, olisit huomannut, että tässä ei itse asiassa edes itketä aineellisen tuen tai ilmaisen lastenhoidon perään, joskin niistäkin tietysti olisi monelle perheelle iloa. Harmitellaan sitä, että se ihmissuhde, joka monella kumminkin ihan lähipiirissä toimii lämpimällä ja hienolla tavalla ELI isovanhempien suhde lapsenlapsiinsa jää puuttumaan.

Sen tunnesiteen puuttumisen kanssa ei itse asiassa ole edes mitään tekemistä sillä, millaiset aineelliset olosuhteet on ollut 1960, 1970, 1980 tai 1990-luvulla. Tai suurilla ikäpolvilla.

ap

Mutta toisin kuin ilmeisesti sinä kykenet, minä kykenen erittelemään eri osa-alueita, ja juu: joistain löydän kritiikin aihettakin. Ilman, että elämäni olisi yhtä tuskaa ja marinaa muuten.

En oikeastaan halua keskustella enempää kanssasi, olet hyvin tympeä kirjoittaja, koska haet jatkuvasti keinoja teilata toiset maanrakoon itsekeksityillä "faktoilla" heistä ja heidän elämästään.

ap

En sen sijaan tykkää sinun tavastasi heitellä omalaatuisia kyökkipsykologisia analyysejäsi minusta vain siksi, että en ole kanssasi samaa mieltä.



Lisäksi jos olisit lukenut oikeasti kommenttejani, tietäisit, että en ole haukkunut suuria sukupolvia tässä ketjussa, enkä myöskään ole missään väittänyt, että 1960-1970 -lukujen vaihteessa syntyneiden elämä olisi keskimäärin VAIKEAMPAA kuin aiemmin syntyneiden. Sanoin, että kullakin sukupolvella on omat rasitteensa, meillä se oli aikuistumisvaiheeseen ja työelämän aloitusvaiheeseen osunut lama.



ap

Tässä ketjussa saa toistuvasti lukea näitä "isoäiti ei ole mikään ilmainen lapsenlikka/piika, vaan hänellä on myös oma elämänsä ja omat haaveensa". Ihmettelen, mahtavatko noiden viestien kirjoittajat lainkaan lukea mitä muut ovat omissa viesteissään sanoneet?



Isoäidin/isovanhemman läsnäoloa lastensa elämässä kaipaavat kun ovat toinen toisen perään kirjoittaneet, että he eivät haikaile minkään ilmaisen "kotiapulaisen" perään vaan surevat sitä, että lasten ja isovanhempien välinen suhde on jäänyt niin ohueksi tai jopa täysin olemattomaksi. He surevat sitä, että isovanhemmilla, joilla tuntuu olevan vaikka kuinka paljon aikaa ja energiaa tapailla ystäviään, harrastaa, matkustaa jne., ei ole mitään intressejä viettää edes toisinaan aikaa lastenlastensa kanssa, luoda näihin läheiset suhteet. Minä ainakin täysin ymmärrän, että tuollainen voi tuntua todella pahalta - erityisesti jos näkee, että lapset sitä surevat.



Itse olen kaikessa lyhykäisyydessään sitä mieltä, että isovanhemmassa, joka suhtautuu täysin kylmästi lapsenlapseensa, on tunnepuolella jotain vikaa. Ihan samalla lailla kuin on vanhemmassa, joka suhtautuu kylmästi lapseensa.



Sitten vielä niille, jotka ovat kirjoittaneet siitä, kuinka isovanhemmalle on tärkeää viettää "omaa elämäänsä": Ainakin minun omaan elämääni (olen syntynyt 1946) lapsenlapseni kuuluvat ihan oleellisena ja todella rakkaana osana. Näen heitä yhteensä keskimäärin kahtena-kolmena päivänä viikossa. Aivan loistavasti minulle jää tuonkin jälkeen vielä aikaa ja voimia nähdä ystäviäni, käydä kirjastossa tms.



Iso halaus teille, joilla on ollut epäonni saada lapsillenne noin itsekkäät ja kylmät isovanhemmat!

jossa haastatellaan sellaisia isovanhempia, jotka eivät toimi lapsenvahtina lapsenlapsilleen, vaan valitsevat mieluummin tapaamisen siten että lasten vanhemmat (tai toinen heistä) on paikalla.

Ja tää jankkaaja näkee vain oman napansa. Jankkaajalla on itsellään ihanat isovanhemmat, silloin kaikilla muillakin on. Just.



Ap, älä hukkaa älyäsi av palstan isiootteihin. Olet oikeassa tässä asiassa, ilmiö n tosi.

Tällä palstalla soimataan nykyajan äitejä siitä, että ovat niin itsekkäitä ja haluavat pitää kiinni omasta elämästään. Mutta kyllä se itsekkyys on ihan ajan henki ja valuu myös isovanhempiin asti.



Henkilökohtaisesti ihmettelen syvästi isovanhempia, jotka eivät halua lastenlapsiaan tavata ja tuntea. Mun mielestä se on ihmisen biologiaa ja elämänkaarta, että haluaa omat jälkeläisensä ja suvunjatkeensa pitää lähellä ja kuulua perheeseen. Se veriside on aina voimakkain -kuka siellä vanhainkodissa sitten käy?



Me asuttiin lapsena toisella puolen Suomea isovanhemmista ja mulla ei koskaan syntynyt suhdetta heihin. Vanhempia sisaruksiani isovanhemmat ovat hoitaneet, mutta kun mä synnyin 1977 niin oltiin jo muutettu toiselle puolen maata. Ja nyt kun sitten olivat aikanaan vanhainkodissa niin en käynyt kertaakaan heitä katsomassa, enkä koskaan soittanut. Joulukortin laitoin jouluisin ja kuvia lapsistamme. Mutta mulla ei kertakaikkiaan olisi ollut mitään sanottavaa. En tuntenut heitä.



Se suhde isovanhempiin luodaan lapsena. Suren syvästi, että menetin oman isäni hänen olleessan 51-vuotiaana. Hänestä olisi tullut maailman paras isoisä. Hän odotti malttamattoman lapsenlapsia. Mutta ei mene tasan onnen lahjat.



Oma äitini sekä mieheni vanhemmat ovat kuitenkin erittäin aktiivisesti elämässämme ja me kuulumme tuohon osaan perheitä, jotka saavat hoitoapua kerran-pari kuukaudessa. Ihan muutaman kerran on joku oma meno täytynyt perua lastenhoidon puuttuessa. En siis valita. Mutta kyllä mä syvästi ihmettelen, mikä näitä nykyajan mummoja ja pappoja vaivaa.

Olet selvästi juuri sellainen isoäiti, jollaista minäkin olisin lapsilleni toivonut.

No, toivon omille vanhemmillenikin toki kaikkea hyvää. Luulen, että esim. oma äitini on kasvanut itse aika tunnekylmässä kodissa. Ja isäni jäi pienenä täysorvoksi, joten mistäpä hekään olisivat oppineet muunlaisen mallin. Mitään julmia vanhempia he eivät minulle olleet, vain aika sanoisinko nyt työ- ja sosiaalisiin projekteihin orientoituneita, poissaolevia.



ap

jossa haastatellaan sellaisia isovanhempia, jotka eivät toimi lapsenvahtina lapsenlapsilleen, vaan valitsevat mieluummin tapaamisen siten että lasten vanhemmat (tai toinen heistä) on paikalla.

Silloinkin kun vietän aikaa lapsenlapseni/lastenlasteni kanssa ilman, että heidän vanhempansa ovat paikalla, en koe toimivani lapsenvahtina. Olen ihan vaan mummu, joka viettää aikaa lastenlastensa kanssa. Lastenvahti saa korvauksensa rahana tms., minä saan "korvaukseni" rakkautena ja lasten nauruina.

- tuo yllä jo kirjoittanut isoäiti vm. 1946