Miten sait estettyä lapsesi kuntoutussuunnitelman päiväkodissa?

lapsi on normaali ja mieskään ei 100 % varmasti petä.

Rätkäti käkäti kää!

Ja jos lapsi olisi erikoislapsi, se ei olisi, eikä se mieskään petä, vaikka ois pippeli jonkun horon pillussa ap:n nenän edessä!!!!

Missä olen kirjoittanut mitään kenenkään pettämisistä? En missään. Olen vain kommentoinut, että minulla ei ole aihetta kirjoitella pettämisketjuihin. En ole itse pettänyt, eikä mieskään tietääkseni petä. Joten lopeta tuo projisointi. Kaikki ymmärtävät, että olet itse joutunut pettämisen kohteeksi. Mikään muu ei selitä tuollaista lapsellista räkätystä.

ap

Ja jos kyseessä on pieni ongelma, johon ei anneta diagnoosia, mutta kuntoutusta kyllä, mitäs sitten?

Eli ap sen kertoi, syynä on hänen henk.koht häpeänsä! Eli parempi niin, että lapsi putoaa yhteiskunnan kelkasta, koulunkäynti vaikeutuu, asioita ei opita, kaverit katoaa..yms. Peruskoulun jälkeen voikin sitten syrjäytyä ja elää sossun rahoilla, kun ei pärjää yhteiskunnassa! (Kun oman toiminnan ohjaus ei toimi). Mutta kunhan lapsi ei vain saa mitään leimaa!!

Lainkaan ottanut huomioon sitä, miten se DIAGNOOSI (jota tuijotetaan sen jälkeen kaikkialla, ja voi vielä hyvinkin olla, että se on annettu väärin perustein) LEIMAA LASTA?! Tai vaikka työtä etsivää tulevaisuuden aikuista?

Ihmiset, jotka kovaan ääneen kauhistelevat sitä, että diagnoosi leimaa lasta - jopa tämän aikuistuttua - ovat itse juuri niitä, jotka noita leimoja lyövät! Ja viestienne perusteella ainakin juuri sinä ja ap kuulutte näiden diagnosoitujen leimaajiin. Kuvitteletteko te muuten, että esim. henkilö, jolla on diagnisoitu dyspraksia, kantaa jonkinlaista dyspraksia-leimaa kaikissa todistuksissaan, papereissaan jne.? Vai milllälailla te ajattelitte tuon hänen "viallisuutensa" paljastuvan jatkossa kaikille jotka ovat hänen kanssaan tekemisissä ns. virallisissa merkeissä?

Niin sanotuissa "virallisissa merkeissä" menneisyyden diagnoosit nousevat tasan tarkkaan esille esimerkiksi työhönottotilanteissa ja terveystarkastuksissa. Jos et kerro olennaista tietoa itsestäsi, pimität tietoa heti työsuhteesi alkumetreillä.

Mitä väliä sillä on mitä toinen 'kadun tallaaja' ajattelee kadulla hänet kohdatessasi - mutta sillä on elämäsi suunnan kannalta väliä tuletko kohdelluksi eri tavalla esimerkiksi työelämässä, opiskeluiden aikana / jatko-opintoihin pyrittäessä, parisuhteessa jne. Tottakai, jos diagnoosi on se oikea, sen kanssa eletään ja tehdään sennäköisiä ratkaisuja, mutta kuka tahtoo ottaa vastaan kaiken tämän väärin perustein?

Todella yksinkertaisesta maailmankuvasta oikeasti kertoo se, ettei usko näillä asioilla olevan loppuelämän kannalta merkitystä. Kyllä niillä on. Jokainen, joka on rehellinen itselleen ja muille, tietää tämän kyllä.

turhaan yrität väittää muuta. Kerros nyt onko tääkin provo.

enkä ole mikään The Jankkaaja.



ap

seuraava tilanne tulevaisuudesta: Lapsellasi on oppimisvaikeuksia esimerkiksi matematiikassa. Koulu tarjoaa tehostettua tukea lapsellesi, jotta hän pärjäisi matematiikassa ja pysyisi muiden mukana. Kieltäydytkö tehostetusta tuesta, koska lapsellasi ei ole diagnoosia? Vai riittävätkö sinulle opettajan havainnot, koenumerot sekä todistusarvosanat perusteeksi sille, että koulu saa tukea lastasi?

Mistä aiot saada diagnoosin? Ja jos kyseessä on pieni ongelma, johon ei anneta diagnoosia, mutta kuntoutusta kyllä, mitäs sitten?

Silloinhan ongelma on päivähoidon henkilökunnan korvien välinen, jos ja kun todellinen asiantuntija (= lääkäri) ei tee diagnoosia.

seuraava tilanne tulevaisuudesta: Lapsellasi on oppimisvaikeuksia esimerkiksi matematiikassa. Koulu tarjoaa tehostettua tukea lapsellesi, jotta hän pärjäisi matematiikassa ja pysyisi muiden mukana. Kieltäydytkö tehostetusta tuesta, koska lapsellasi ei ole diagnoosia? Vai riittävätkö sinulle opettajan havainnot, koenumerot sekä todistusarvosanat perusteeksi sille, että koulu saa tukea lastasi?

Pohdiskelepa tätä ap sisimmässäsi, ja tule kertomaan vastaus.

Ap, sä olet The Jankkaaja turhaan yrität väittää muuta. Kerros nyt onko tääkin provo.

Kun piti tälle linjalle lähteä? No arvasihan sen, taso ei ollut missään vaiheessa kovin huima. Ap on tekemässä lapsensa kohdalla todennäköisesti juuri oikean ratkaisun. Hyvä ap! =)

ei ole mustavalkoisia steikolla diagnoosi - ei diagnoosia. Sitten kun pientä suuremman poikkeaman annetaan kumuloitua, ehkä se diagnoosi sitten on joku päivä tarpeen. Joka tapauksessa lääkäri ei pääse näkemään lasta ryhmän osana ja arjessa. Kuten on jos sata kertaa tässäkin ketjussa manittu.



Mutta luultavasti jankutijankutijankuti

jankutijankutijankuti

jankutijankutijankuti

jankutijankutijankuti

jankutijankutijankuti

jatkuu vielä ainakin muutaman sadan viestin verran.

viivästymää. Ei saanut diagnoosia, kuntoutettiin kyllä. Nyt on normaali, eikä sillä diagnoosilla ole enää mitään virkaa, koska ongelma on poistunut. Ei siitä nyt mitään telinevoimistelijaa tule, mutta ei ole myöskään enää motorisesti viivästynyt, kömpelö korkeintaan.



Lievä keskittymisongelma voi parantua ilman diagnoosiakin, kuntoutuksella.

Toisella puolella loppuivat ilmeisesti argumentit kesken =D

koska se ei ikinä kuuntele niitä tipan vertaa.

Silloinhan ongelma on päivähoidon henkilökunnan korvien välinen, jos ja kun todellinen asiantuntija (= lääkäri) ei tee diagnoosia.

Mun miehellä on joskus tällaisia hyperpolarisoituneita mielipiteitä. Havaitsetko, että tässä sanot vaihtoehtoja olevan vain ja ainoastaan kaksi: lapsella on ongelma, joka johtaa lääkärin tekemään diangoosiin, tai jos diagnoosia ei tule, lapsella ei ole minkäänlaista ongelmaa.

Tosielämä nyt vain ei sovi tuollaiseen rakentamaasi yliyksinkertaistettuun kehykseen. Lapsi voi tarvita ohjausta asiassa X, vaikka olisi tautiluokituksen näkökulmasta terve ja normaali. Voi myös olla, että jos lapselta evätään tuo ohjaus, hän ei muutaman vuoden kuluttua enää olekaan normaali. Asiat eivät ole mustavalkoisia ja muuttumattomia kenenkään ihmisen kohdalla, ja kaikkein vähiten ne ovat sitä pienten lasten kohdalla!

Provoksi epäilen.

Eli ap sen kertoi, syynä on hänen henk.koht häpeänsä! Eli parempi niin, että lapsi putoaa yhteiskunnan kelkasta, koulunkäynti vaikeutuu, asioita ei opita, kaverit katoaa..yms. Peruskoulun jälkeen voikin sitten syrjäytyä ja elää sossun rahoilla, kun ei pärjää yhteiskunnassa! (Kun oman toiminnan ohjaus ei toimi). Mutta kunhan lapsi ei vain saa mitään leimaa!!

Lainkaan ottanut huomioon sitä, miten se DIAGNOOSI (jota tuijotetaan sen jälkeen kaikkialla, ja voi vielä hyvinkin olla, että se on annettu väärin perustein) LEIMAA LASTA?! Tai vaikka työtä etsivää tulevaisuuden aikuista?

Ihmiset, jotka kovaan ääneen kauhistelevat sitä, että diagnoosi leimaa lasta - jopa tämän aikuistuttua - ovat itse juuri niitä, jotka noita leimoja lyövät! Ja viestienne perusteella ainakin juuri sinä ja ap kuulutte näiden diagnosoitujen leimaajiin. Kuvitteletteko te muuten, että esim. henkilö, jolla on diagnisoitu dyspraksia, kantaa jonkinlaista dyspraksia-leimaa kaikissa todistuksissaan, papereissaan jne.? Vai milllälailla te ajattelitte tuon hänen "viallisuutensa" paljastuvan jatkossa kaikille jotka ovat hänen kanssaan tekemisissä ns. virallisissa merkeissä?

Niin sanotuissa "virallisissa merkeissä" menneisyyden diagnoosit nousevat tasan tarkkaan esille esimerkiksi työhönottotilanteissa ja terveystarkastuksissa. Jos et kerro olennaista tietoa itsestäsi, pimität tietoa heti työsuhteesi alkumetreillä.

Mitä väliä sillä on mitä toinen 'kadun tallaaja' ajattelee kadulla hänet kohdatessasi - mutta sillä on elämäsi suunnan kannalta väliä tuletko kohdelluksi eri tavalla esimerkiksi työelämässä, opiskeluiden aikana / jatko-opintoihin pyrittäessä, parisuhteessa jne. Tottakai, jos diagnoosi on se oikea, sen kanssa eletään ja tehdään sennäköisiä ratkaisuja, mutta kuka tahtoo ottaa vastaan kaiken tämän väärin perustein?

Todella yksinkertaisesta maailmankuvasta oikeasti kertoo se, ettei usko näillä asioilla olevan loppuelämän kannalta merkitystä. Kyllä niillä on. Jokainen, joka on rehellinen itselleen ja muille, tietää tämän kyllä.

Lapsellani on diagnisoitu dyspraksia, ja itse olen erityisopettaja. Joten veikkanpa, että minulla on erittäin hyvä käsitys esim. siitä, miten julkista tietoa kerran annettu diagnoosi jatkossa tulee olemaan.

Oikeasti, hanki asiasta oikeaa tietoa. Tuo mutuilusi antaa sinusta lähinnä nolon kuvan. Puhumattakaan siitä, mitä se paljastaa asenteestasi diagnoosin saaneita kohtaan.

mun puolisolla on lukihäiriö ja tarkkaavaisuushäiriö ( ja kyllä sai tukitoimia lapsena ja helpotusta kokeissa yms).

Kukaan ei kuitenkaan tuolla käräjäoikeudessa, missä ajaa asianajajana muiden asioita, kysele/ huutele noiden diagnoosien perään. Toisaalta mieheni kokee, että ei ehkä olisi opiskellut niin pitkälle, mikäli ei olisi apua saanut.

Eli ap sen kertoi, syynä on hänen henk.koht häpeänsä! Eli parempi niin, että lapsi putoaa yhteiskunnan kelkasta, koulunkäynti vaikeutuu, asioita ei opita, kaverit katoaa..yms. Peruskoulun jälkeen voikin sitten syrjäytyä ja elää sossun rahoilla, kun ei pärjää yhteiskunnassa! (Kun oman toiminnan ohjaus ei toimi). Mutta kunhan lapsi ei vain saa mitään leimaa!!

Lainkaan ottanut huomioon sitä, miten se DIAGNOOSI (jota tuijotetaan sen jälkeen kaikkialla, ja voi vielä hyvinkin olla, että se on annettu väärin perustein) LEIMAA LASTA?! Tai vaikka työtä etsivää tulevaisuuden aikuista?

Ihmiset, jotka kovaan ääneen kauhistelevat sitä, että diagnoosi leimaa lasta - jopa tämän aikuistuttua - ovat itse juuri niitä, jotka noita leimoja lyövät! Ja viestienne perusteella ainakin juuri sinä ja ap kuulutte näiden diagnosoitujen leimaajiin. Kuvitteletteko te muuten, että esim. henkilö, jolla on diagnisoitu dyspraksia, kantaa jonkinlaista dyspraksia-leimaa kaikissa todistuksissaan, papereissaan jne.? Vai milllälailla te ajattelitte tuon hänen "viallisuutensa" paljastuvan jatkossa kaikille jotka ovat hänen kanssaan tekemisissä ns. virallisissa merkeissä?

Niin sanotuissa "virallisissa merkeissä" menneisyyden diagnoosit nousevat tasan tarkkaan esille esimerkiksi työhönottotilanteissa ja terveystarkastuksissa. Jos et kerro olennaista tietoa itsestäsi, pimität tietoa heti työsuhteesi alkumetreillä.

Mitä väliä sillä on mitä toinen 'kadun tallaaja' ajattelee kadulla hänet kohdatessasi - mutta sillä on elämäsi suunnan kannalta väliä tuletko kohdelluksi eri tavalla esimerkiksi työelämässä, opiskeluiden aikana / jatko-opintoihin pyrittäessä, parisuhteessa jne. Tottakai, jos diagnoosi on se oikea, sen kanssa eletään ja tehdään sennäköisiä ratkaisuja, mutta kuka tahtoo ottaa vastaan kaiken tämän väärin perustein?

Todella yksinkertaisesta maailmankuvasta oikeasti kertoo se, ettei usko näillä asioilla olevan loppuelämän kannalta merkitystä. Kyllä niillä on. Jokainen, joka on rehellinen itselleen ja muille, tietää tämän kyllä.

Alle kouluikäisille ei yleensä tehdä diagnooseja (paitsi hyvin selvissä tapauksissa kuten kehitysvammat) vaan tuetaan kuntoutuksella niitä osa-alueita missä lapsi tarvitsee tukea. Jos lapsi myöhemmin todettaisiin "terveeksi", ei kuntoutus leimaa kuten ehkä heppoisin perustein tehty diagnoosi joka kyllä pomppaa myöhemminkin esiin. Esim keskussairaalan lastenneurologit haluavat, että ensin on toimintaterapiat, puheterapiat, psykologit sun muut, eivät siis ota edes polille muuten. Eikä niiden jälkeenkään, jos ei ole erityistä syytä diagnoosin tekemiselle.

Aina joskus törmää ap:n kaltaisiin vanhempiin, jotka saavat minut tosi surulliseksi. Kuntoutuksella haetaan LAPSEN etua eikä sen tarkoitus ole leimata tai olla kiusa vanhemmille. Eli mitäs jos miettisit asian uusiksi.

t. ekaluokan ope, jonka luokalla tälläkin hetkellä lapsi, jolle sekä päiväkodin opet + erto, että koulun erityisope ovat suosittaneet kuntoutusta sekä koululykkäystä, mihin vanhemmat eivät ole kuitenkaan suostuneet, koska heidän mielestään lapsi on aivan tavallinen. No, siellä se luokassa se "tavallinen" lapsi nyt sitten vie 70% minun ajastani muiden oppilaiden kustannuksella.

Silloinhan ongelma on päivähoidon henkilökunnan korvien välinen, jos ja kun todellinen asiantuntija (= lääkäri) ei tee diagnoosia.

Mun miehellä on joskus tällaisia hyperpolarisoituneita mielipiteitä. Havaitsetko, että tässä sanot vaihtoehtoja olevan vain ja ainoastaan kaksi: lapsella on ongelma, joka johtaa lääkärin tekemään diangoosiin, tai jos diagnoosia ei tule, lapsella ei ole minkäänlaista ongelmaa.

Tosielämä nyt vain ei sovi tuollaiseen rakentamaasi yliyksinkertaistettuun kehykseen. Lapsi voi tarvita ohjausta asiassa X, vaikka olisi tautiluokituksen näkökulmasta terve ja normaali. Voi myös olla, että jos lapselta evätään tuo ohjaus, hän ei muutaman vuoden kuluttua enää olekaan normaali. Asiat eivät ole mustavalkoisia ja muuttumattomia kenenkään ihmisen kohdalla, ja kaikkein vähiten ne ovat sitä pienten lasten kohdalla!

Provoksi epäilen.

Enkä edelleenkään ole provo.

ap

Toisella puolella loppuivat ilmeisesti argumentit kesken =D

koska se ei ikinä kuuntele niitä tipan vertaa.

Ap tarttuu vaan provokatiivisiin vastakommentteihin. Ei yhden yhtä kommenttia yhteenkään asialliseen vastaukseen, joita tässä ketjussa on palstan huomioon ottaen ollut hämmästyttävä määrä.

Miksi luulet että lapsesi on mahdollisesti sairas? Mitä diagnoosia haluat? Niin kuin moni edellä on jo sanonut pienet tukitoimet eivät ole merkki sairaudesta, eivätkä vaadi diagnoosia, sekoitat nyt kaksi asiaa keskenään. Vaikka maksaisit yksityislääkärille millaisia summia, hän ei voi antaa lapsellesi diagnoosia ensimmäisen, toisen, eikä viidennenkään vastaanottoaikanne jälkeen. Keskustele lapsesi päiväkodin kanssa, he kertovat tarkemmin mistä tukitoimista on kyse. Nyt teet kärpäsestä härkäsen.

Eli samasta asiasta sanotaan moneen kertaan, vaikea aloittaa toimintaa ja keskittyminen herpaantuu. Tämä oli päiväkodin viesti.

ap

Miksi et halua siihen lapselleni kuntoutusta. Pk-henkilökunta, samoin kuin opet koulussa, tosiaankin erottavat tällaiset oppilaat "tavallisista". Tavallisille kun on helpompaa, useille lähes itsestään selvää toimia ohjeiden mukaan.