Yksinhuoltajan arki on raskasta ja yksinäistä

Mä olin ensin parisuhteessa yksinhuoltaja (mies ei tehnyt mitään) 8kk jonka jälkeen jäin yksin. ja sanotaan että yksin oli paljon helpompaa. ei ollut mies sotkemassa, sain itse päättää mitä teen, koska teen (tietysti lapsen ehdoilla) Mitä syödään yms. ja sain vielä joka toisen viikonlopun ladata akkuja yksin kotona kun poitsu oli isällään.. ei siitä tuli isä vasta sen jälkeen kun erottiin ja rupes ottamaan vastuuta. Olihan ne illat välillä yksinäisiä kun lapsi oli nukkumassa mutta sitä varten on puhelin ja netti missä voi pitää ystäviin yhteyksiä. Mä en paljoa kyllä kotona viihtynyt arki-iltaisin. kyläiltiin, käytiin kaupoilla tai puistossa. Varmaan ne seinät olis kaatunut päälle jos vaan sisällä olisin nyhjännyt ja kun oltiin paljon menossa niin ei ollut paljoa siivottavaakaan. Täytyi vain oppia olemaan suorittamatta kokoajan ja tehdä siivoukset kunnolla kerran viikossa. (kunhan järjestelee tavarat paikoilleen joka päivä) Nyt kun olen uusioperheen äiti (mies ja 3 lasta jaloissa) niin kyllä sitä välillä kaipaisi sitä ettei tarttis sen miehen jälkiä siivoilla, lapsissa on jo ihan tarpeeks. mutta tää on tätä nyt, itseppä olen tilanteeni valinnut ja kyllä ne lapset kasvaa ja omaa aikaa rupeaa taas tulemaan enemmän. Niitä kutsutaan Elämän ruuhkavuosiksi, oli yh tai ei. Mies joka osallstuu tai mies joka ei osallistu... Kyllä se äiti kovilla on kun lapset on pieniä :)

Erityisesti ihmettelen, miten joku ketjussa jo 10 vuotta on ollut yh...

ja sain vielä joka toisen viikonlopun ladata akkuja yksin kotona kun poitsu oli isällään..

muuttaa aika paljon asioita. Nauti vapaistasi, se on tavattoman iso asia :)

Itse olen haaveillut, että jos voisi jonkun tukiperheen tms saada mihin voisi edes 4 kertaa vuodessa lapset laittaa yökylään. Tuntuu, että jaksaisin mitä vain, jos saisin joskus hengähtää!

T. 17 ja 18 (ehkä)

Erityisesti ihmettelen, miten joku ketjussa jo 10 vuotta on ollut yh...

Itse olen ollut totaaliyh melkein 5 vuotta eikä ole vielä tullut sellaista olotilaa että mun pitää löytää joku. Miksi helvetissä pitäisi? Kukaan ei kuitenkaan joka tapauksessa enää voi korvata lapsen isää ja olen sitä mieltä että totaaliyh:n lapsi ansaitsee ja tarvitsee sen ainoan läsnäolevan vanhempansa jakamattoman huomion. Tulen taatusti olemaan jatkossakin yksin, huolimatta siitä että minusta ollaan säännöllisesti kiinnostuneita.

Mitä johtuu, että te ette löydä uutta kumppania? Erityisesti ihmettelen, miten joku ketjussa jo 10 vuotta on ollut yh...

kun ei käy kuin töissä, jossa on vain varattuja miehiä, ruokakaupassa ja kotona? Eikä oikein mitkään nettideittailutkaan onnistu kun kaksi melko pientä lasta ja koirat estävät kyllä tuosta vaan deittailemaan lähdön aika totaalisesti. Mulla siis ei ole mitään hoitopaikkoja olemassa johon viedä iltaisin tai viikonloppuna.

mieti miten ihanaa on hoitaa asiat juuri niin ja silloin kun itse haluaa!

Käytännössä lapset, vähän tietysti iästä riippuen, määrittävät aika pitkälti miten se arki kulkee.

mahdollinen suhde toisi ongelmia perheeseemme. Mieluummin olen "yksin" kun otan yhtäkään epäonnistumisen riskiä, ihmissuhteet ovat aina täynnä riskejä. Siinä olen samaa mieltä että romanttiset tunteet voi kuolettaa. Itse nitistän ne aina yksitellen kun niitä ilmaantuu ja pysyn tietyllä viileän ystävällisellä asialinjalla kaikkien kohtaamieni miesten suhteen ja pidän pitkän henkisen sekä fyysisen etäisyyden.

Erityisesti ihmettelen, miten joku ketjussa jo 10 vuotta on ollut yh...

Miksi ihmeessä haluaisin jonkun ukon sotkemaan meidän arkeamme? Olen 24/7 yh, enkä ihan kauhesti käy missään mistä niitä löytää. Muutaman kerran olen seurustellut, mutta en halua lapselleni jotain ukkokavalkaadia esitellä. Se on lapsen oikeus, että äidillä ei ravaa koko ajan uutta ukkoa.

Näin on hyvä. On ystäviä ja seuraa aina. On suku ja mielekästä tekemistä.

Seksiä saan kun haluan, koska minulla on poikaystävä.

Yksi lapsi on vain, hänen kanssaan elämme leppoista arkea. En haikaile parisuhteen tai miesten perään - olen nähnyt todellisuuden, olen myös tajunut että parisuhde ei ole autuaaksi tekevä olotila, ihan hyvin voi olla yksinkin, ajatus ainakin luistaa silloin paremmin.

Rakkaus lapseen riittää mulle, ainoa mitä toivon on, että saisin lisää ystäviä tuelvaisuudessa!

Kummallista, kun muka kukaan ei edes halua uutta kumppania. Onkohan tosiaan näin..?

Tosin jos on kovin riivinrauta niin ei uutta miestä löydäkään.



Mutta parempi olisi suunnata parisuhdemarkkinoille ajoissa, ettei tarvitse sitten yksinäisenä ja katkerana kyyhöttää kotona, kun lapset ovat jo isoja.



Olen satavarma siitä, että kukaan ihminen maan päällä ei oikeasti halua elää yksin, pidempiä aikoja. Ihminen on luotu elämään toisen kanssa.

Mulla on lapsi, läheisiä ystäviä, laaja läheinen suku, ihania työkavereita ja mä mitään yksin aio kyhjöttää kun lapsi muuttaa pois. Päinvastoin, mulla on jo 15645345 suunnitelmaa mitä sitten.



Ei parisuhde ole ainoa autuaaksi tekevä asia. Minut se ainakin teki onnettomaksi useaan otteeseen. Nyt olen itsenäinen ja riippumaton toisesta. Ei se ole mistään pois, että osaa olla ilman ukkoa. Olen aina ollut itsenäinen ja vapaa sielu.



t. onnellinen ja tasapainoinen yh-riivinrauta

riippuu tietenkin hieman lasten iästä yms, mutta kyllähän se aikuinen kuitenkin iaka pitkälle päättää miten arki kulkee ! harrastusten, arkiaskareiden , yms lasten juttujen aikataulutus arkeen on ihan aikusen hommaa. "tänään kauppaan, huomenna harrastetaan" niin se menee!

vaikka olisi kaksikin vanhempaa.

Varsinkin jos toinen vanhempi on töissä. Kun isä tulee kotiin, niin ei siitä työpäivän jälkeen ole kovin paljon hyötyä väsyneenä. Vaikka se keittelisi lapselle iltapuuron tai kävisi puistossa, niin on se apu aika vähäistä kuitenkin.

Mun tuntemilla yksinhuoltajilla on rikas sosiaalielämä ja ne menevät menoissaan paljon enemmän kuin me naimisissa olevat. Lapsenvahtejakin tuntuu olevan joka sormelle. Mutta varmastikin ovat satunnaiset irtiotot ansainneet.

Ei muuta kuin tsemii ap:lle! :)

Höpöhöpö. Jos sun maailmankuvaasi ei mahdu muuta kuin parisuhdetta, se ei tarkoita että kaikilla olisi samat arvot tai kiinnostuksen kohteet.

Luepa vaikka vähän buddhalaista kirjallisuutta, niin sieltäkin jo huomaat, että roikkuminen MISSÄÄN tai KENESSÄKÄÄN on harhaa, joka tekee onnettomaksi - jossain vaiheessa.

[quote author="Vierailija" time="26.09.2012 klo 10:36"]

koen tässä raskaaksi ainoastaan sen, että mitään ei voi tehdä ilman lapsia. En voi viedä haisevaa vaippaa roskiin tuosta vain, en voi piipahtaa nopeasti kaupassa hakemassa maitopurkkia, en voi lähteä illalla kävelylle ja niin edelleen.

[/quote]

kuulostaa niin tutulta.. vaikka tuo tyttö on toki elämän tärkein ihminen, niin välillä ois kiva päästä esim koirien kans yksin pitkälle lenkille tai juurikin kauppaan.. 

en mä kotitöihin tai tytön hoitoon niinkään kaipaa toista ihmistä, itte mä oon tilanteeni valinnu, enkä mä toisaalta niitä töitä ehkä niin muille "luottaskaan".. yks kaveri on joka tykkää tyttöä hoitaa, mutta koska hän tekee kolmivuoro työtä, niin aika harvoin on vapaalla sillon ku tarttis tyttö saada hoitoon..

[quote author="Vierailija" time="26.09.2012 klo 12:53"]

vaikka olisi kaksikin vanhempaa.

Varsinkin jos toinen vanhempi on töissä. Kun isä tulee kotiin, niin ei siitä työpäivän jälkeen ole kovin paljon hyötyä väsyneenä. Vaikka se keittelisi lapselle iltapuuron tai kävisi puistossa, niin on se apu aika vähäistä kuitenkin. Ei muuta kuin tsemii ap:lle! :)

Mutta kun tämä, ja moni muukin, yksinhuoltaja on itse töissä ja pitää silti jaksaa väsyneenä se ilta!

[quote author="Vierailija" time="08.03.2013 klo 22:02"]

[quote author="Vierailija" time="26.09.2012 klo 10:36"]

koen tässä raskaaksi ainoastaan sen, että mitään ei voi tehdä ilman lapsia. En voi viedä haisevaa vaippaa roskiin tuosta vain, en voi piipahtaa nopeasti kaupassa hakemassa maitopurkkia, en voi lähteä illalla kävelylle ja niin edelleen.

[/quote]

kuulostaa niin tutulta.. vaikka tuo tyttö on toki elämän tärkein ihminen, niin välillä ois kiva päästä esim koirien kans yksin pitkälle lenkille tai juurikin kauppaan.. 

en mä kotitöihin tai tytön hoitoon niinkään kaipaa toista ihmistä, itte mä oon tilanteeni valinnu, enkä mä toisaalta niitä töitä ehkä niin muille "luottaskaan".. yks kaveri on joka tykkää tyttöä hoitaa, mutta koska hän tekee kolmivuoro työtä, niin aika harvoin on vapaalla sillon ku tarttis tyttö saada hoitoon..

[/quote]

Samaa mieltä. Kun on aina (paitsi silloin, kun on töissä ja lapsi tarhassa) lapsen kanssa,on toistaiseksi mahdoton edes harrastaa kunnon liikuntaa säännöllisesti, saati humputellamuuten vaan. Uskon ja toivon tähän tulevan muutosta, kun lapsi hiukan kasvaa ja voi jäädä yksinkin kavereiden kanssa tai vaikka kotiin hetkeksi itsekseen.

Emme me mökkihöperöidy, vaan tapaamme yhdessä lapsen kanssa muita lapsiperheitä,käymme yhdessä lastenelokuvissa tms. Mutta ne omat menot sitten jää, kunolen tosiaan yksin- en yhteishuoltaja (useimmat yh:t jälkimmäisiä ja silloinon ne lapsivapaat viikonloput, jolloin varmaan "metsästetään sitä uutta kumppania" kuten joku tässä ketjussa ehdotti!) 

Mulla on melkein täsmälleen sellainen tilanne kun kirjoittajalla 8.

Tuntuu että lapsi ja mies kummatkin haluaa musta palasen ja repivät molempiin suuntiin.

Siis poikaystävä eikä aviomies.

Välillä olen puhaltamassa peliä poikki koska en vaan jaksa enää illalla sitä PARISUHDEAIKAA.

kun ensin on hoitanut yksin pvkotiin viemiset ja työt ja sitten pvkodista hakemiset, kaupat ja ruuanlaitot. Lapsen kanssa leikkimiset ja iltatouhut. Siivoamiset. SITTEN tulee se mies joka vaatii aina oman osansa. öh. mä en jaksa vaikka haluaisinkin.

pakkohan se on,jaksaa...

[quote author="Vierailija" time="26.09.2012 klo 09:57"]

Tuota samaa se on

vaikka olisi kaksikin vanhempaa.

[/quote]

No onhan se toki tuota samaa vaikka olisikin kaksi vanhempaa. Mutta onhan se nyt sanomattakin selvää, että kyllä se silloin helpompaa on, kun on kaksi ihmistä jakamassa arkea ja vastuuta.

Minulla on hyvin lapsen- ja arjenhoitoon osallistuva mies. Silloin tällöin mies ei harrastuksensa vuoksi pysty osallistumaan arjenpyörittämiseen. Niinä hetkinä varsinkin olen huomannut, kuinka paljon helpompaa lapsiperheenelämä on kun on kaksi vanhempaa.

Nostan todella hattua yksinhuoltajille ja ihmettelen miten jaksatte. Mutta kai se niin menee tässä niin kuin monessa muussakin asiassa; silloin jaksaa kun on pakko.

On myös aika yksinäistä olla parisuhteessa jossa toinen ei juuri tee mitään. No, ruokaa tekee ja käy kaupassa. Mutta jos joutuu vaikka useampana päivänä syöttämään lapsille iltapuurot, tulee huuto. Monesti tuntuu, että olisin mieluummin yksinhuoltaja. Ei tarvitsisi koko ajan odottaa että toinen tekee jotain ja olla ärsyyntynyt.