Yksinhuoltajan arki on raskasta ja yksinäistä

[quote author="Vierailija" time="26.09.2012 klo 09:57"]vaikka olisi kaksikin vanhempaa.
[/quote]

Kaksi vanhempaa jakaa työt, laskut ja hommat
Ellei erikseen muuta ole sovittu.

Ompas yhärit hiljaisia. Kyl ne muuten puhuu miehistä ja kaikesta. t.tyttö 35

En tiedä miettiikö ihmiset oikein tosissaan mitä tarkoittaa kun päättää pitää lapsen. Itse olen yksin eikä siitä sen enempää mutta ihan tosissani kyllä funtsin sen homman ja tiesin mihin lähden, ei tällaisia asioita lähdetä "koittamaan".

Lapsi on pian kaksi vuotias ja tämä elämänvaihe nyt vaan on tällaista. Vauvavuosi oli huomattavasti helpompi kuin tämä toinen, ja niin se varmasti menee ihan loppuun asti? Olen yhdessä asiassa laittanut itseni etusijalle, se, että menen töihin vasta vuoden päästä kun lapsi yli kaksi vuotta. Sen päätin itseäni ajatellen.

"Pieni lapsi polkee lattiaa ja isompi lapsi sydäntä"

Välillä väsyttää ja tulee lunta tupaan mutta sitten nukutaan pitkään ja otetaan luuta käteen. Minulla oli vaihtoehto, mutta tunnen itseni niin hyvin ja tiedän olevani vahvempi kuin moni muu ja jaksan tämän leikiten.

Tämä hetki ei ole se, että pitää itseään ajatella, pääasia että lapsilla menee hyvin. Puhumattakaan mistään seksijutuista. Ei oo näillä vaan ajateltu ihan loppuun asti.

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1338

Olen eri mieltä ap:n kanssa. Meillä 3 vuoden yh aika oli hienoa! Sain keskittyä lapsiin ja itseeni ilman että mies vei kaiken energian. Vaikka liitto oli perushyvä tuo aika oli vielä parempaa! Matkustelimme lasten kanssa, teimme mitä halusimme ja nautimme vaikka taloudellisesti oli vaatimatonta. Kävin töissä ja hoidin 99% lapset yksin.

[quote author="Vierailija" time="26.09.2012 klo 09:57"]vaikka olisi kaksikin vanhempaa.
[/quote]

Ihanko oikeasti väität että yksi vastaa kahta aikuista?

[quote author="Vierailija" time="17.07.2015 klo 14:16"]

En tiedä miettiikö ihmiset oikein tosissaan mitä tarkoittaa kun päättää pitää lapsen. Itse olen yksin eikä siitä sen enempää mutta ihan tosissani kyllä funtsin sen homman ja tiesin mihin lähden, ei tällaisia asioita lähdetä "koittamaan".

Lapsi on pian kaksi vuotias ja tämä elämänvaihe nyt vaan on tällaista. Vauvavuosi oli huomattavasti helpompi kuin tämä toinen, ja niin se varmasti menee ihan loppuun asti? Olen yhdessä asiassa laittanut itseni etusijalle, se, että menen töihin vasta vuoden päästä kun lapsi yli kaksi vuotta. Sen päätin itseäni ajatellen.

"Pieni lapsi polkee lattiaa ja isompi lapsi sydäntä"

Välillä väsyttää ja tulee lunta tupaan mutta sitten nukutaan pitkään ja otetaan luuta käteen. Minulla oli vaihtoehto, mutta tunnen itseni niin hyvin ja tiedän olevani vahvempi kuin moni muu ja jaksan tämän leikiten.

Tämä hetki ei ole se, että pitää itseään ajatella, pääasia että lapsilla menee hyvin. Puhumattakaan mistään seksijutuista. Ei oo näillä vaan ajateltu ihan loppuun asti.

[/quote] Ymmärrän täysin sinua.

Pari vuotta sitten seukkasin vastaavassa tilanteessa olevan YH:n kanssa. Asia ja tilanne opetti minulle paljon. / vilivallaton    Ps.älä pelästy mun nimimerkkiä.

[quote author="Vierailija" time="26.09.2012 klo 09:53"]hoidat kaiken yksin - käyt kaupassa, töissä, hoidat sairaita lapsia kotona, haet ja viet lapset tarhaat, teet ruokaa , samalla pitäisi pitää koti siistinä, jaksaa viettää aikaa lasten kanssa töiden jälkeen.


olen niin stressaantunut, etten saa unta öisin. Jos vain olisi joku ihminen, jonka kanssa jakaa tätä elämää ja vastuuta. en edes osaa kuvitella millaista (toimiva) parisuhde ja yhteinen arki olisi.


halaus kaikille yksinhuoltajille
[/quote]
Ööömmmn... On aivan varmasti raskasta, tunnen tuskasi.... Itsellä tuo sama luettelo, mutta en vain ole yh vaikkakin ihan hyvin voisin olla koska tosiaan teen nuo kaikki ( paitsi "töitä", vaikkakin nuokin jo sitä on), mies asuu kanssani ja käy töissä... Loput hoidan minä.

Onko tämän ketjun porukka sitä vieraannuttaja äitejä/isiä? Ensin taistellaan lapsiraukat itselle ja sitten maristaan

Onhan se rankkaa ajoittain,omaa aikaa kaipaa eniten.Uusperheen elämää kokeillut mutta kyllä sekin rankkaa,todennut että mielummin yksin kun että koko ajan miettiä miten lapset suhtautuu ja käyttäytyy,miten järjestää yhteistä aikaa kumppanin kanssa ym.

Hyviä puolia kuitenkin paljon jos jotain hyvää täytyy keksiä;ei tarvi riidellä miehen kanssa,ärsyyntyä kun/jos ei tee mitään,ruokalaskut pienempiä,saa itse päättää tekemisistään ja menemisistään,ei tarvi kotona laittautua ketään varten...Jos jotain kaipaa miehestä niin ehkä sitä seksiä sitten eniten eli olisiko ratkaisu seksisuhde?:)
Itse niin tyytyväinen tämänhetkiseen yh-elämääni että en haluaisi miestä sekoittamaan arkea.

[quote author="Vierailija" time="27.07.2015 klo 23:31"]

Hyviä puolia kuitenkin paljon jos jotain hyvää täytyy keksiä;ei tarvi riidellä miehen kanssa,ärsyyntyä kun/jos ei tee mitään,ruokalaskut pienempiä,saa itse päättää tekemisistään ja menemisistään,ei tarvi kotona laittautua ketään varten...Jos jotain kaipaa miehestä niin ehkä sitä seksiä sitten eniten eli olisiko ratkaisu seksisuhde?:) Itse niin tyytyväinen tämänhetkiseen yh-elämääni että en haluaisi miestä sekoittamaan arkea.

[/quote] Seksisuhde olisi ehkä paras ratkaisu.

[quote author="Vierailija" time="17.07.2015 klo 18:23"]

[quote author="Vierailija" time="26.09.2012 klo 10:04"]

Kaksi ehjää ihmistä rakentaa hyvän suhteen. Pitäisi ensin itse olla tyytyväinen omaan oloonsa ja elämäänsä. Olen itse myös yksinhuoltaja ja parisuhteessa. En koe että saan apua sen enempää ja arkea ei jaeta samalla tavalla kuin ydinperheessä.En halua laittaa miestä hoitamaan minun lapsia koska se kuuluu minulle. Seuraa hän pitää ja leikkii kyllä lapsien kanssa. Jotenkin kuitenkin tuntuu että hän on vieraana meidän arjessa. Tuntuu että kaikki haluavat minusta palasen ja välillä se on rankkaa. Joskus se positiivinen stressi jonka suhde tuo tuntuu olevan liikaa sekin. Anteeksi jos oli sekava teksti.

[/quote]

Tiedän niin tuon tunteen että "kaikki haluavat minusta palasen". Kaikki seurustelusuhteeni ovat kaatuneet siihen etten koe saavani mitään apua siitä toisesta ihmisestä arjessani, enemmänkin mulla on yksi passattava ja ruokittava enemmän. Lisäksi pitäisi yrittää olla iloinen ja pirteä, muistaa ajaa säärikarvat ja pitää koti koko ajan siistinä että poikaystävä voi tulla kylään. Jatkuvasti on myös mietittävä että miten lapset suhtautuvat mieheen tai mies lapsiin. Osaavatko lapset käyttäytyä vai rasittavatko miestä vilkkaudellaan. Ja jossain vaiheessa alkaa se kahdenkeskisen ajan penääminen, jota minulla ei ole mahdollista järjestää. Tai on, kunhan palkkaan lapsenvahdin jonka tietenkin maksan itse. Että joo, olen mielummin lasten kanssa keskenäni. En halua enempää stressiä elämääni. Ehkä menen sitten Mummotunneliin tyrkylle jos vielä kaipaan parisuhdetta kun lapset ovat muuttaneet kotoa.

[/quote]

Tasan samat ajatukset täällä. Olen ollut siksi jo lähes 10 vuotta yksin mieluummin, kun lähtenyt uuteen suhteeseen. Olen kaiken lisäksi aina lasten kanssa yksin, ex-mieheni on laitoshoidossa oleva muistisairas, liian nuorena (vain 53 vuotiaana) sairastunut, ei ole enää vuosiin tunnistanut ketään läheistään. Hän haki eron sairauden alkuvaiheessa, jolloin alkoi käyttäytyä 'maanisesti', ihastui thaimaalaiseen naiseen ja jätti silloisen perheensä, eli meidät.

Yritin seurustella eron jälkeen pariin otteeseen, ensin jo pari vuotta eron jlk ja sitten 5 vuotta eron jlk, mutta niissä suhteissa toistui sama kaava. Kumppaniehdokkaat olivat mukavia, itselläänkin lapsia, mutta he odottivat minun olevan jonkinlainen eroterapeutti, olkapää ja heidän kotiensa siivooja ja apulainen lasten hoidossa. Minun luonani vieraillessaan ei kuitenkaan kumpikaan osallistunut omasta aloitteestaan mihinkään. Jouduin vastailemaan puheluihin keskellä yötä, kun miesystävä koki tarvetta tilittää yksinäisyyttään minulle. 

Molemmat heistä olivat mustasukkaisia siitä, että vierailin laitoksessa sairaan mieheni luona. 

Toisen seurustelun loputtua päätin, että olen ja pysyn sinkkuna ja se päätös on pitänyt. Seksittömään elämäänkin tottuu ihan muutamassa vuodessa niin, ettei edes sooloseksi käy enää mielessä. Ei se ole mitenkään vaarallista, elämässä on paljon muutakin kuin parisuhde ja seksittömyyteen ei kukaan kuole.

[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 15:20"]

[quote author="Vierailija" time="17.07.2015 klo 18:23"]

[quote author="Vierailija" time="26.09.2012 klo 10:04"]

Kaksi ehjää ihmistä rakentaa hyvän suhteen. Pitäisi ensin itse olla tyytyväinen omaan oloonsa ja elämäänsä. Olen itse myös yksinhuoltaja ja parisuhteessa. En koe että saan apua sen enempää ja arkea ei jaeta samalla tavalla kuin ydinperheessä.En halua laittaa miestä hoitamaan minun lapsia koska se kuuluu minulle. Seuraa hän pitää ja leikkii kyllä lapsien kanssa. Jotenkin kuitenkin tuntuu että hän on vieraana meidän arjessa. Tuntuu että kaikki haluavat minusta palasen ja välillä se on rankkaa. Joskus se positiivinen stressi jonka suhde tuo tuntuu olevan liikaa sekin. Anteeksi jos oli sekava teksti.

[/quote]

Tiedän niin tuon tunteen että "kaikki haluavat minusta palasen". Kaikki seurustelusuhteeni ovat kaatuneet siihen etten koe saavani mitään apua siitä toisesta ihmisestä arjessani, enemmänkin mulla on yksi passattava ja ruokittava enemmän. Lisäksi pitäisi yrittää olla iloinen ja pirteä, muistaa ajaa säärikarvat ja pitää koti koko ajan siistinä että poikaystävä voi tulla kylään. Jatkuvasti on myös mietittävä että miten lapset suhtautuvat mieheen tai mies lapsiin. Osaavatko lapset käyttäytyä vai rasittavatko miestä vilkkaudellaan. Ja jossain vaiheessa alkaa se kahdenkeskisen ajan penääminen, jota minulla ei ole mahdollista järjestää. Tai on, kunhan palkkaan lapsenvahdin jonka tietenkin maksan itse. Että joo, olen mielummin lasten kanssa keskenäni. En halua enempää stressiä elämääni. Ehkä menen sitten Mummotunneliin tyrkylle jos vielä kaipaan parisuhdetta kun lapset ovat muuttaneet kotoa.

[/quote]

Tasan samat ajatukset täällä. Olen ollut siksi jo lähes 10 vuotta yksin mieluummin, kun lähtenyt uuteen suhteeseen. Olen kaiken lisäksi aina lasten kanssa yksin, ex-mieheni on laitoshoidossa oleva muistisairas, liian nuorena (vain 53 vuotiaana) sairastunut, ei ole enää vuosiin tunnistanut ketään läheistään. Hän haki eron sairauden alkuvaiheessa, jolloin alkoi käyttäytyä 'maanisesti', ihastui thaimaalaiseen naiseen ja jätti silloisen perheensä, eli meidät.

Yritin seurustella eron jälkeen pariin otteeseen, ensin jo pari vuotta eron jlk ja sitten 5 vuotta eron jlk, mutta niissä suhteissa toistui sama kaava. Kumppaniehdokkaat olivat mukavia, itselläänkin lapsia, mutta he odottivat minun olevan jonkinlainen eroterapeutti, olkapää ja heidän kotiensa siivooja ja apulainen lasten hoidossa. Minun luonani vieraillessaan ei kuitenkaan kumpikaan osallistunut omasta aloitteestaan mihinkään. Jouduin vastailemaan puheluihin keskellä yötä, kun miesystävä koki tarvetta tilittää yksinäisyyttään minulle. 

Molemmat heistä olivat mustasukkaisia siitä, että vierailin laitoksessa sairaan mieheni luona. 

Toisen seurustelun loputtua päätin, että olen ja pysyn sinkkuna ja se päätös on pitänyt. Seksittömään elämäänkin tottuu ihan muutamassa vuodessa niin, ettei edes sooloseksi käy enää mielessä. Ei se ole mitenkään vaarallista, elämässä on paljon muutakin kuin parisuhde ja seksittömyyteen ei kukaan kuole.

[/quote] Hei, voihan asiaa miettiä myös myönteisesti.

en välttämättä halua sinusta palasta, vaan kenties voin antaa sinulle läheisyyden tunnetta vaatimatta sinulta sitään, joka rajoittaa kotiolojasi.

Rankka joskin useimmille itseaiheutettu tilanne.

Turhaa valitatte ämmät jotka ootte vaan lapset tehnyt ja heittänyt pellolle miehensä :D mä niin nauran teille

[quote author="Vierailija" time="26.09.2012 klo 09:53"]hoidat kaiken yksin - käyt kaupassa, töissä, hoidat sairaita lapsia kotona, haet ja viet lapset tarhaat, teet ruokaa , samalla pitäisi pitää koti siistinä, jaksaa viettää aikaa lasten kanssa töiden jälkeen.


olen niin stressaantunut, etten saa unta öisin. Jos vain olisi joku ihminen, jonka kanssa jakaa tätä elämää ja vastuuta. en edes osaa kuvitella millaista (toimiva) parisuhde ja yhteinen arki olisi.


halaus kaikille yksinhuoltajille
[/quote]

Itse olen parisuhteessa ollut lapsen isän kanssa 7 vuotta. Paska suhde. Kerran jo erottiin ja asuimme vuoden erillään ja se aika oli ihanaa. Jostain kumman syystä palasimme yhteen ja kaduttaa. Oli helpompaa hoitaa kaikki yksin kun nyt suhteessa kun tietää että toinenkin VOISI tehdä jotain mutta ei tee!

[quote author="Vierailija" time="26.09.2012 klo 10:01"]

4 no kun se lapsiperheen arki on aina tuota samaa.

[/quote]

Onhan se nyt ihan eri asia onko niitä hommia tekemässä yksi vai kaksi aikuista. Kahdella aikuisella on tupla-aika ja voimavarat yhteen verrattuna. Ei kahden vanhemman "rankkaa arkea" voi millään tavalla verrata yksinhuoltajan samaan.

[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 00:10"]

Turhaa valitatte ämmät jotka ootte vaan lapset tehnyt ja heittänyt pellolle miehensä :D mä niin nauran teille

[/quote] Ei kaikkia YH:ta saa syytellä. Elämäntilanteet muuttuvat, mies saattaa lähteä lätkimään jättäen äidin lapsensa kanssa Yh:ksi. Uskon että sellaiset tilanteet on rankkoja hetkiä monella tavalla ja siksi joku lähiystävä olisi hyvä, jonka kanssa voisi rakastella niin haluttaessa ilman että joutuisi sitoutumaan uudelleen. Moni haluaa elää lapsen kanssa kahden kesken, mutta jokainen kaipaa joskus rakastelua ja lehellä koskettelua. / vilivallaton

Niinhän se on, ja siksi en hankikaan lapsia. Kuka tahansa vanhempi voi jäädä yksinhuoltajaksi, joten tämä riski kannattaa punnita tarkkaan. Minulle vanhemmuuden kokeminen ei ole niin tärkeää, että haluaisin riskeerata joutumisen tuollaiseen elämään.