Yksinhuoltajan arki on raskasta ja yksinäistä

Halaa mieluummin jotain miestä kuin niitä yksinhuoltajia, ap.

[quote author="Vierailija" time="28.07.2014 klo 21:56"]

No kolmen lapsen totaali yh. Miten kummassa selviätte rahallisesti?! Olen pienipalkkaisessa työssä ja vanhin poikani 15-v ensivuonna. Mopokortti, mopo entäpä rippijuhlat joihin ei ole osallistujia ei lahjoja :( Joulu ja synttärit saattavat jo vararikkoon ja makselen vieläpä velkoja jotka lasten isä minulle järjesti. 

Pitääkö tässä vaan sanoa että rakas lapseni et saa korttia , mopoa tai ei tule rippijuhlia WHAT. Tuo särkee sydämeni eikä yhtään helpota kun kaikki muut poikani kaverit asuvat huomattavasti varakkaammissa olosuhteissa.            Lottovoittoa toivoessa ,, hmm tarvis kait ensin lotota ;)

[/quote]

No mä ansaitsen 5000 € kuussa vaikka oonkin yksinhuoltaja. Ei kai kaikki yksinhuoltajat oo pienituloisia? Mutta tsemppiä sulle, mun ex eli vaan siivellä eikä sentään järjestellyt mulle lisäksi velkaa.

Onko kyseessä totaalinen yskinhuoltaja vai yh eli yhteishuoltolainen jolloin jaetaan viikko ja viikko ja äiti on lapsen päähuoltaja vai joka toinen vl isä ja joskus arkena. En ole kokenut raskaaksi olla yhteishuoltolainen, on vaan 1 lapsi ja isä pitänyt kiitettävästi lasta myös, kesällä n 5 viikkoa isänsä kanssa ja yleensä lomat. Kohta lapsi täysikäinen. Antoisaa aikaa on ollut. 

[quote author="Vierailija" time="26.09.2012 klo 10:04"]Saa ihan itse päättää rahankäytöstä, saa mennä mihin huvittaa lasten kanssa. Saa tehdä kotityöt vaikka keskellä yötä ja kukaan ei narise. Ja ihan parasta luksusta on kun etärakkaani tulee paikalle muutaman kerran kuussa ja tekee aamiaisen, ruoat ja vie lapset ulos.

Elämä on ihanaa.

[/quote]Sama! Huonosti toimivassa ydinperheessä vasta rankkaa onkin. Sen lisäks, että tekee itse kaiken, pitää viedä ärsyyntyä siitä ettei toinen tee mitään.

[quote author="Vierailija" time="28.07.2014 klo 21:56"]

No kolmen lapsen totaali yh. Miten kummassa selviätte rahallisesti?! Olen pienipalkkaisessa työssä ja vanhin poikani 15-v ensivuonna. Mopokortti, mopo entäpä rippijuhlat joihin ei ole osallistujia ei lahjoja :( Joulu ja synttärit saattavat jo vararikkoon ja makselen vieläpä velkoja jotka lasten isä minulle järjesti. 

Pitääkö tässä vaan sanoa että rakas lapseni et saa korttia , mopoa tai ei tule rippijuhlia WHAT. Tuo särkee sydämeni eikä yhtään helpota kun kaikki muut poikani kaverit asuvat huomattavasti varakkaammissa olosuhteissa.            Lottovoittoa toivoessa ,, hmm tarvis kait ensin lotota ;)

[/quote]

Minä opiskelin aikoinaan pienipalkkaisen työn ohessa toisen, paremmin palkatun ammatin. 2,5 vuotta oltiin aika tiukoilla, henkisesti siis, kun työn lisäksi oli lapset, koti ja opiskelu, mutta päivääkään en ole alanvaihdosta katunut.

Ensin hankitaan niitä kakaroita ja sitten itketään ja valitetaan. Olisit pitänyt jalat tiukasti kiinni, ni ei tarvis nyt itkee miten rankkaa elämä on. Kukaan ei sua pakottanut hankkii kakaroita!

[quote author="Vierailija" time="28.07.2014 klo 21:56"]

No kolmen lapsen totaali yh. Miten kummassa selviätte rahallisesti?! Olen pienipalkkaisessa työssä ja vanhin poikani 15-v ensivuonna. Mopokortti, mopo entäpä rippijuhlat joihin ei ole osallistujia ei lahjoja :( Joulu ja synttärit saattavat jo vararikkoon ja makselen vieläpä velkoja jotka lasten isä minulle järjesti. 

Pitääkö tässä vaan sanoa että rakas lapseni et saa korttia , mopoa tai ei tule rippijuhlia WHAT. Tuo särkee sydämeni eikä yhtään helpota kun kaikki muut poikani kaverit asuvat huomattavasti varakkaammissa olosuhteissa.            Lottovoittoa toivoessa ,, hmm tarvis kait ensin lotota ;)

[/quote]

En tiedä, oliko tämä minulle, mutta kirjoitin tähän ketjuun numerolla 17 ja olen kolmen lapsen totaaliyh -edelleen.

En vielä tiedä, miten käy mopokorttien ja muiden kanssa. Palkkani ei ole suuri, mutta yritän tehdä ylimääräistä keikkaa aina jos vaan saan lapset jollekin hoitoon. Elän hyvin säästäväisesti, nyt se on vielä melko helppoa kun lapset ovat suht pieniä. Tavoitteenani on saada säästöön sen verran, että voin lapsille ajokortit ainakin kustantaa. Myös lapsille opetan rahan arvoa ahkerasti, esimerkiksi selitän että jos nyt mennään mäkkäriin niin sitten se on jostain muusta pois. Mielestäni lapsi voi ja hänen myös täytyy keksiä keinoja ansaita rahaa ja osallistua esim. mopon hankintaan itsekin.

Juhlat meillä eivät hirveitä maksa. Suku on tottunut siihen, että meidän juhlissa ei pröystäillä pitopalveluilla tai hienoilla astioilla vaan nautitaan yhdessäolosta.

Tietenkään emme matkustele tai sellaista. Ei ole onneksi isompia halujakaan ollut. Ei käydä ulkona syömässä kuin ehkä kahdesti vuodessa jne...mutta olen aina tottunut tämmöiseen joten ei se pahalta tunnu. Lapset ilahtuvat pienistä asioista kun eivät saa niin paljon kaikkea. Mitä tulee siihen, että lapsen kaverit asuvat hienommin jne, niin niinhän se vaan aina elämässä on; jollain toisella on enemmän ja hienompaa. Sen kanssa täytyy ihan jokaisen oppia elämään.

Miksi rippijuhliin ei ole osallistujia? Kuulostaa surulliselta :(

Elkää valittako! Itsepähän olette haaranne levittäneet ja miehenne valinneet. T. Sinkkumies

[quote author="Vierailija" time="27.03.2013 klo 12:47"]

[quote author="Vierailija" time="26.09.2012 klo 10:20"]

joihin mm. yksinäisyys lukeutuu. En ajattele seksiä, läheisyyttä, yksinäisyyttä tai pohdi itseäni ylipäätään millään tunnetasolla. Olen yksinhuoltaja koska tilanteessani ei valitettavasti ole mitään muuta vaihtoehtoa. Lastani rakastan yli kaiken ja pyrin tekemään elämästä hänelle mahdollisimman hyvän. Keskityn ainoastaan arkeen ja siihen että se toimii vaivattomasti. Saatan vaikuttaa jyrkältä monista muista yh-äideistä mutta mielestäni yksinhuoltajan tulisi todellakin kyetä tietyllä tavalla "unohtamaan itsensä" niiden vuosien ajaksi jolloin lapsi on vielä kotona. Yksinhuoltajan ei kuulu eikä tarvitse esimerkiksi seurustella.

[/quote]

Olen täysin eri mieltä. Kuulostaa karmealta. Että äiti on tyhjä oman persoonansa unohtanut kuori. Minä taas tein ihan päinvastoin kun mies häippäs. Näytin lapsille että äiti ei muserru vaan me selvitään. Halusin antaa mallin että elämässä tapahtuu mutta elämä ei siihen lopu. Pitää nousta ylös eikä jäädä tuleen makaamaan. Minä olen eron jälkeen kehittänyt itseäni ja minusta on tullut paljon enemmän kuin olin aiemmin, ehkä vähän miehen ja äitiyden varjossa.

Minusta tuntuu että takerrut lapseesi ja se että hän on ainut elämäsi sisältö on kyllä hennoille hartioille aika raskas taakka kantaa. Ikinä ei pidä elää toisen ihmisen kautta. En mitenkään voi ymmärtää ajatustasi että (juuri) yksinhuoltajan pitäisi unohtaa itsensä. Miten KELLEKÄÄN ihmiselle voi olla hyväksi unohtaa itsensä? Tiedän joitakin itsensä unohtajia ja ovat kyllä aika säälittäviä tapauksia. Haluaisin kuulla perusteluja miten tämmöinen vanhemman minuuden surkastuminen on hyväksi ja jopa välttämätöntä etenkin yksinhuoltajan lapselle jolla ei välttämättä ole lähellä mallia normaalista aikuisesta vaan tämä itsensähukkaaja on ainut roolimalli?

[/quote]

Tiedätkös, että joskus on vain pakko unohtaa omat tarpeensa lapsen tarpeiden vuoksi. Jos on totaaliyh, ei varaa lastenhoitajaan, ei viikonloppuisää, ei sukulaisia, ei minkäänlaista tukiverkostoa, eikä halua että lapsi näkee kymmenet eri miehet joiden kanssa äiti käy treffeillä lapsen kanssa. Niin mitäpä ehdotat?!! Etkö tajua, että hyvä äiti asettaa lapsensa tarpeet omiensa edelle.

Omien tarpeiden (miessuhteet, bileillaat, harrastukset) on yvä laittaa syrjään silloin kun lapsi tarvitsee ainoaa vanhempaansa. Se ei ole lapsen harteille kaatamista, päin vastoin. Se ei ole heikkoutta vaan vahvuutta ja suoraselkäistä selviämistä.

Omien tarpeiden, jotka ovat äitiyden ulkopuolella, syrjään työntäminen ei tarkoita suinkaan minuuden surkastumista ta iitsensä unohtamista. Ei suinkaan. Minun minuuteeni kuuluu suurena osana äitiys. Olen myös paljon muuta, sitä, mitä olin ennen äitiyttä. Se ei ole kadonnut minnekään.  Elämässäni on paljon iloa ja voin sanoa olevani onnellinen. Lapseni ei kanna harteillaan minun elämääni, osaan kantaa itseni ylpeänä ja kunnialla itsekin.

Terveisin totaaliyh ja onnellinen sellainen

Mielummin lapsilleen omistautunut äiti kuin sellanen, joka epätoivoisena etsii parisuhdetta ja lapset näkevät ties millaista aviomieskokelasta kotinsa nurkissa pyörimässä. Sekö teistä on normaalin ihmissuhteen malli ja hyvä naiseuden malli?

Itse koen sen raskaaksi, että vaikka itse joskus antaisi itselleen anteeksi sen, että ei ole täydellinen niin elämä ja maailma ei anna. Minun täytyy opettaa lapselle kaiken, minun täytyy yrittää olla kaikkea koska mitään tukiverkkoa ei ole. Sitten kun väsyneenä vien lasta jonnekkin minne hän haluaa niin hermostun helposti. Elämä ja ihmiset eivät anna missään armoa. Jos minä en jaksa kaatuu kaikki.

Onko olemassa muitakin, kuin totaali- yksinhuoltajia?

[quote author="Vierailija" time="29.07.2014 klo 04:57"]

Onko olemassa muitakin, kuin totaali- yksinhuoltajia?

[/quote]

Totaaliyh:lla tarkoitetaan yksinhuoltajaa, jonka lasten toinen vanhempi ei osallistu lasten elämään millään tavoin. Lapset eivät käy toisen vanhemman luona ikinä, siinä mielessä eroaa aika paljon "normaalista" yksinhuoltajuudesta.

Miettikää vähän naiset millaisille miehille lapsia teette...tutustukaa ensin kunnolla... kaikki tuntemani yh:t ovat yyhoita ihan omaa tyhmyyttään..lapset on hankittu parikymppisenä kenelle sattuu muutaman kk tuntemisen jälkeen..ja sitten valitetaan.

[quote author="Vierailija" time="28.07.2014 klo 22:08"]

Onko kyseessä totaalinen yskinhuoltaja vai yh eli yhteishuoltolainen jolloin jaetaan viikko ja viikko ja äiti on lapsen päähuoltaja vai joka toinen vl isä ja joskus arkena. En ole kokenut raskaaksi olla yhteishuoltolainen, on vaan 1 lapsi ja isä pitänyt kiitettävästi lasta myös, kesällä n 5 viikkoa isänsä kanssa ja yleensä lomat. Kohta lapsi täysikäinen. Antoisaa aikaa on ollut. 

[/quote]

Ot, mutta yhteishuolto ei automaattisesti tarkoita viikko-viikko -systeemiä. Yhteishuollossa molemmat ovat huoltajia, mutta asumiset ja tapaamiset järjestetään miten sovitaan, voi jopa olla tapaaminen vain kerran kuukaudessa tai harvemmin. Kun erotaan avioliitosta, ollaan automaattisesti yhteishuoltajia.

Raskainta on kun lapset oppii uutta ja on niitä hyviä hetkiä, joita ei voi jakaa toisen aikuisen kanssa; potalle oppiminen, eka koulupäivä, eka tyttöystävä. Vuosien kuluessa arki helpottuu, lapset pystyy jo aika pieninä auttamaan kotitöissä ja suhde lapsiin muodostuu ihan erityiseksi. Voimia aloittaneelle, elämä helpottaa silmänräpäyksessä.

Kiitos kommentistasi.

Säästäväisesti jos vain voisikin tässä elää, mutta kun säästöä ei jää .. ei sitten niin millään. Vaikka todella vaatimattomasti elelemmekin. mm. itse leikkaan lasten hiukset, kirpparilta yritän löytää vaatteet, ruokakustannuksissa yritetään pihistellä, ei todellakaan ole mitään luksusta tämä elo. Ulkona ei syödä, juuri tuon, ehkä pari kolme kertaa vuodessa. Kesälomareissuja ei tehty, tosin kaksi vanhimpaani pääsivät ystävien perheiden mukana. (itse toki annoin rahat matkoihin). Mutta ei mitään yhteisiä reissuja paitsi tietenkin rannalle ja puistoihin piknikille:) 

No miksei sitten ole rippijuhliin tulijoita? No muutin ikävä kyllä turvakodin kautta uuteen kaupunkiin toiselle puolelle Suomea missä asuu vain äitini. Lasten isään, hänen sukulaisiinsa meillä ei ole kontaktia (ulkomaalaistaustainen perhe). Oma isäni ja siskoni asuu toisella puolella Suomea eikä heillä ole varmastikaan mahdollisuutta tulla juhliin. Eivät ole käyneet kohta viiteen vuoteen pitkän välimatkan vuoksi, eikä minullakaan ole varaa matkustella heitä tapaamaan. Tällaista tämä nyt vain on. Äitini on onneksi lähellämme, vaikka hän on hyvin nihkeästi osallisena elämäämme. Enkä koskaan pyydä häneltä taloudellista apua. Ei hänelläkään paljoa ole eikä luontoni ei anna periksi. 

Halusin vielä kommentoida tuohon topikkiin tässä ketjussa.

Arki yksinäistä ja raskasta, tottahan tuo on. Mutta minun tapauksessani kolmentoista vuoden avioliitto, mikä loppuaikana muuttui painajaiseksi. Tilanne pakotti minut juoksemaan lasteni kanssa pois turvaan. 

Parin ensimmäistä vuotta oli kamalaa. Kyyneleitä ja selvittämistä itselleni miksi kävi näin ja katkeruutta siitä etten valinnut tällaista elämää. Tsemppaamista lasten edessä ja luoda heille turvallisuutta, rakentaa elämää yms. Netistä muuten löytää aiheellista tekstiä siitä miten ero vaikuttaa ja mitä siinä käy läpi. Sitten löysin hiljalleen itseni. Opin nauttimaan elämästä näissä olosuhteissa. Liikun (nyt kun lapset vähän isompia, pääsen lenkille iltaisin). Tykkään työstäni vaikka en siitä paljoa ansaitsekaan. Rakastan lapsiani ja he tuovat sisältöä elämään ,, niin kuin varmaan jokainen äiti kokee :) (ENKÄ IKINÄ VAIHTAISI ELÄMÄÄNI YKSIN SINKKUNA OLOON, KUINKA TYHJÄÄ JA TYLSÄÄ!!! TÄMÄ SILLE YHDELLE KOMMENTILLE TÄLLÄ KESKUSTELULLA).

Ja sitten se tapaako sitä vielä jonkun? On ihanaa katsoa joskus joku romanttinen elokuva ja kuunnella jotain musiikkia toivoa ja unelmoida. Ihan kuin silloin joskus teininä :) 

En tiedä tuleeko elämäni miestä vielä / enää kohdalleni? Mutta en minä sitä nyt ainakaan metsästämään lähde tässä tilanteessa vielä ;)

Taloudellisestakaan tilanteesta en tahdo valittaa! Halusin kertoa tilanteeni ja mahdollisesti saada kommentteja siihen miten muut vastaavassa tilanteessa pärjäävät näiden isompien hankkeiden kanssa kuten juuri mopokortti tai muu. 

[quote author="Vierailija" time="08.03.2013 klo 23:31"]yksinhuoltajien kanssa usein tabu on, ettet saa sanoa, että sulla ois rankkaa, jos mieskin on kuvioissa. Oli kummankin tilanne millainen tahansa, yksinhuoltajalla viikonloppuisä ja tukiverkot, niin hänellä on aina automaattinen valitusoikeus, ja parisuhteessa oleva haukutaan, jos yrittää kertoa, että raskasta on täälläkin. Ettei voi ymmärtää, millaista on hoitaa lasta yksin! Vaikka todellisuudessa hoitaa itsekin illat lasta yksin, kun mies on töissä; kun ei ole puoleen vuoteen päässyt oikein minnekään viihteelle, kun rahat ei riitä, eikä ole automaattista hoitopaikkaa lapselle joka viikonloppu, ei edes kerran kuussa. Mutta mitäs siitä, sullahan on kumppani! Et saa valittaa, etkä tajua mitään. Vai kummaten päin se tajuaminen meni?

[/quote]

Kyllä se nyt olet sinä joka ei ymmärrä. Jos kahden aikuisen taloudessa toinen ei pääse koskaan mihinkään eikä ole koskaan rahaa vaikka puoliso lähes asuu töissä niin ehkä olisi aika ottaa parisuhdetta vakavaan tarkasteluun.

Totaaliyksinhuoltaja sekä hoitaa ne palkkatyöt ja silti vielä iltaisin lapset ja kaikki kotityöt. Ei pääse illalla lasten nukkuessa edes lenkille, mistään muusta nyt puhumattakaan. Sinulla se mies sentään tulee illalla kotiin ja voit silloin poistua kotoa. Ja nyt siis ei puhuta mistään vuoroviikko huoltajuudesta, vaan todella naisista ja miehistä jotka hoitavat aina lapset yksin. Jos lapsilla on toinen vanhempi joka edes kerran kuussa ottaa lapset luokseennniin ssehän on jo ruhtinaallisesti omaa aikaa.

[quote author="Vierailija" time="08.03.2013 klo 23:31"]yksinhuoltajien kanssa usein tabu on, ettet saa sanoa, että sulla ois rankkaa, jos mieskin on kuvioissa. Oli kummankin tilanne millainen tahansa, yksinhuoltajalla viikonloppuisä ja tukiverkot, niin hänellä on aina automaattinen valitusoikeus, ja parisuhteessa oleva haukutaan, jos yrittää kertoa, että raskasta on täälläkin. Ettei voi ymmärtää, millaista on hoitaa lasta yksin! Vaikka todellisuudessa hoitaa itsekin illat lasta yksin, kun mies on töissä; kun ei ole puoleen vuoteen päässyt oikein minnekään viihteelle, kun rahat ei riitä, eikä ole automaattista hoitopaikkaa lapselle joka viikonloppu, ei edes kerran kuussa. Mutta mitäs siitä, sullahan on kumppani! Et saa valittaa, etkä tajua mitään. Vai kummaten päin se tajuaminen meni?

[/quote]

Kyllä se nyt olet sinä joka ei ymmärrä. Jos kahden aikuisen taloudessa toinen ei pääse koskaan mihinkään eikä ole koskaan rahaa vaikka puoliso lähes asuu töissä niin ehkä olisi aika ottaa parisuhdetta vakavaan tarkasteluun.

Totaaliyksinhuoltaja sekä hoitaa ne palkkatyöt ja silti vielä iltaisin lapset ja kaikki kotityöt. Ei pääse illalla lasten nukkuessa edes lenkille, mistään muusta nyt puhumattakaan. Sinulla se mies sentään tulee illalla kotiin ja voit silloin poistua kotoa. Ja nyt siis ei puhuta mistään vuoroviikko huoltajuudesta, vaan todella naisista ja miehistä jotka hoitavat aina lapset yksin. Jos lapsilla on toinen vanhempi joka edes kerran kuussa ottaa lapset luokseennniin ssehän on jo ruhtinaallisesti omaa aikaa.

En ole totaaliyh, vaan lapset ovat isänsä luona joka toinen viikko to-ma ja lomilla. Muita tukiverkkoja minulla ei juuri ole. Omat, kauempana asuvat vanhempani ottavat lapsia muutaman kerran vuodessa päiväksi tai pariksi. Mutta olen hyvin kiitollinen näistäkin, sillä totaaliyh:lla on varmasti todella paljon rankempaa. Jo se, kun tietää, että tiettynä aikana saa vapaata, helpottaa jaksamaan.

Tosin, lapseni ovat jo alakouluiässä, niin on jo paljon helpompaa kuin silloin, kun olivat pienempiä. Olen ollut yh 5 vuotta. Rankinta oli, kun lapset olivat vielä päiväkodissa ja heidät piti joka paikkaan raahata mukana. Niin kauppaan ja omiin menoihin, kuten lääkäriin ja vieraassa paikassa jos olit, niin vessaan jne. Kaikkialle. Nyt lapset pärjäävät jo keskenään kotona hetken aikaa. Yhdessä oleminen on erilaista, kun voi jotenkin rennommin tehdä asioita yhdessä.

Minustakin se oli ikävää, että lasten oppimisista ei voi iloita jonkun kanssa yhdessä. Olen päätynyt kuitenkin siihen, ettei se asian ihanuutta himmennä, vaikken sitä voi aina jakaa. Monesti kuitenkin kerron lasten saavutuksista tms. äidilleni tai ystävälleni, laitan tekstarin eksälle, johon on ok välit.

Sinkkuna olen ollut koko tämän 5 vuotta. Kaipaan välillä kyllä miestä rinnalle, seksistä ei ole puutetta. Sitä saa, kun haluaa. Ja hyvääkin sellaista ihan tutuilta miehiltä. Mutta uusperheen perustamisesta en välitä. Minusta on ihanaa, kun saa tehdä just niin kuin haluaa. Ja kyllä sinkkuna vaan on kiva, kun voi mennä miten huvittaa eikä tartte keneltäkään lupia kysellä.