Mitä teen tällaisen miniän kanssa?

tytön perheen kanssa. Minut lempattiin pois sairaalasta ja vauvaa en saanut käydä katsomassa. Mutta miniän vanhemmat juoksee siellä koko ajan, koska he ovat ne oikeat isovanhemmat.

Poikamme eli lapsen isä on ulkoistettu jo täysin, kuten mekin.

Onneksi tytön perheessä saamme käydä. Tyttömme kyllä suvaitsee myös miehensä vanhemmat kotiinsa ja on heidän kanssaan hyvissä väleissä.

Anopilla ei ole mitään asiaa synnytyslaitokselle. Synnyttäjän vanhemmat tietenkin tulevat koska heidän tytär synnytti. Sekä isä. Mutta muut ovat vieraita. Synnyttäjän anoppi on vieras. En minäkään haluaisi anoppia synnytyssairaalaan

Eli äidin vanhemmat siis saavat lapsenlapsen, mutta isän vanhemmat eivät, hehän ovat vain vieraita ihmisiä eivätkä kuulu lapsen elämään mitenkään?

Toivon totisesti, etteivät minun poikieni vaimot koskaan ole noin itsekkäitä!

Poika pyysi, että ne pidettäisiin meillä (lapsuudenkodissaan), jossa on paljon tilaa. Parasta on, että kieltäydyn, koska nähtävästi mikään ei pilaa anopin ja miniän välejä yhtä tehokkaasti kuin avun tarjoaminen. Voihan olla, että miniältä ei ole edes kysytty ja hän kokee, että minä päsmäröin.

Huomaatko mitään eroa näissä kahdessa tilanteessa?

Tilanne A

Isovanhempi haluaa ihan välttämättä, että lapsen ristiäisjuhla pidetään hänen kodissaan ja ryhtyy toimiin saadakseen tahtonsa lävitse.

Nuoripari hyväksyy tai ei hyväksy isovanhemman toivetta.

Tilanne B

Vauvan vanhemmat pyytävät saada viettää ristiäiset isovanhemman kodissa, sillä siellä on enemmän tilaa kuin heidän omassa kodissaan. Isovanhempi hyväksyy tai ei hyväksy pyyntöä.

Onko näissä kenties kummassakin kyse siitä, että anoppi tuputtaa apua, jota ei haluta vastaanottaa?

Ymmärrän teitä molempia, miniällä on huono itsetunto,nniinkuin joku sanoi, hän kokee arvosteluna avuntarjoamisen leipomisessa. Hän ei osasa ajatella asiaa niin, että ehkä halusitkin vilpittömästi vain auttaa? Täytekakku on se synttärikahvipöydän tärkein juttu, ja ehkei hän vaan halunnut että anoppi on tehnyt senkin...äh, pikkusieluista, mutta inhimillistä. Mulla on ihana anoppi, mutta silti haluan itsekin valita ja leipoa täytekakun itse. Anoppi tekee usein pullaa tai pikkuleipiä tuliaisiksi, ja kysyy etukäteen, josko haluan jotain leivottavan. Mutta joo, kyllä mä varmaan kallistuisin anopin täytekakun puolelle jos tehdastekoinen olisi toinen vaihtoehto...!

Monet lastensynttärit nähneenä voin väittää että useimmat lapset eivät suostu syömään täytekakkua.

Siksi meillä ainakin nykyään ostetaan joku pieni jäätelökakku, jos kakkua on tarkoitus tarjota. Yleensä mummot vaativat, että kakkua on oltava, joten heidän vuokseen ostetaan joku pikkukakku.

Lapset syövät mieluiten jäätelöä, popparia, karkkia, keksejä, ja ehkä pienen palan sitä jäätelökakkua.

Perinteisistä täytekakuista eivät välitä.

Saman ovat huomanneet lähipiirissä muutkin vanhemmat ja ovat suosiolla jättäneet täytekakut pois kuvioista.

Onkohan tässäkin tapauksessa niin, että kakku hankitaan vain mummon takia, ja siksi vanhemmat haluavat ostaa mahdollisimman pienen kakun. Kun ei sitä kukaan muu kuitenkaan syö.

Ei kaikkien anoppien avuntarjousta voi pitää arvosteluna, mutta joidenkin voi. Minulla on kokemusta molemmista. Kyllä sen tietää, milloin siihen "avuntarjoukseen" liittyy arvostelua siitä, ettei teillä nyt tehdä tätä ihan oikein. Kyllähän sitä yrittää silti niellä harmistuksensa, muttei se vain aina onnistu jos joku koko ajan arvostelee.

Ymmärrän teitä molempia, miniällä on huono itsetunto,nniinkuin joku sanoi, hän kokee arvosteluna avuntarjoamisen leipomisessa. Hän ei osasa ajatella asiaa niin, että ehkä halusitkin vilpittömästi vain auttaa? Täytekakku on se synttärikahvipöydän tärkein juttu, ja ehkei hän vaan halunnut että anoppi on tehnyt senkin...äh, pikkusieluista, mutta inhimillistä. Mulla on ihana anoppi, mutta silti haluan itsekin valita ja leipoa täytekakun itse. Anoppi tekee usein pullaa tai pikkuleipiä tuliaisiksi, ja kysyy etukäteen, josko haluan jotain leivottavan. Mutta joo, kyllä mä varmaan kallistuisin anopin täytekakun puolelle jos tehdastekoinen olisi toinen vaihtoehto...!

Monet lastensynttärit nähneenä voin väittää että useimmat lapset eivät suostu syömään täytekakkua. Siksi meillä ainakin nykyään ostetaan joku pieni jäätelökakku, jos kakkua on tarkoitus tarjota. Yleensä mummot vaativat, että kakkua on oltava, joten heidän vuokseen ostetaan joku pikkukakku. Lapset syövät mieluiten jäätelöä, popparia, karkkia, keksejä, ja ehkä pienen palan sitä jäätelökakkua. Perinteisistä täytekakuista eivät välitä. Saman ovat huomanneet lähipiirissä muutkin vanhemmat ja ovat suosiolla jättäneet täytekakut pois kuvioista. Onkohan tässäkin tapauksessa niin, että kakku hankitaan vain mummon takia, ja siksi vanhemmat haluavat ostaa mahdollisimman pienen kakun. Kun ei sitä kukaan muu kuitenkaan syö.

joten eikös siellä tarjoilla porkkanatikkuja ja kermaviilidippiä?

meillä se perinteinen kakku on isompien lasten synttäreillä ollut iso juttu ja kakkua ovat lapset syöneen innolla ehkä siksi, että se on aito kotona ehty eikä höttöinen kaupan lisäainekakku.

vähä tyhmä? Tuommonenhan riippuu ihan siitä missä väleissä ollaan ja mitä on totuttu yhdessä touhuamaan. Sekä siitä tyylistä millä avuntarjous esitettään; ihan äänensävystä sekä ajankohdastakin alkaen. VArsinaisista sanoista puhumattakaan.

Itsekin taas provosoiduin, vaan oikeasti aattelin että oot vähän tyhmä. Etkä ihan vähän.

tulla tarjoamaan toiselle synttärikakkua. Noh, eiköhän tämä ole provo johon tulee taas 5000 vastausta. Mutta vika ON sussa. Sama kuin miniäisi tulisi sanomaan sulle kun isäntäs täyttää 60 vee, että mä voin tulla tekemään teille kakun. Tai siivouksen. Miltä tuntuis?

miniän ehdotus tulla siivoamaan anopin koti juhlia varten olisi verinen loukkaus, ihan oikeasti. Toki muuten avun tarjoaminen on peruskohteliaisuutta, mutta mä en siis todella pysty kuvittelemaan ehdottavani 60+ anopilleni että tulisin heille siivoamaan :D.

Pyydän nöyrästi anteeksi. Elelläänhän sopuisasti jatkossa, apua tarjoten ja hyväksyen.

Tämän ketjun luettuani tajusin kuinka hassu ja huono itsetunnoltani olinkaan.

Terv. Miniäsi

Elelet elämääsi, ei sinun miniän kanssa tarvitse mitään tehdä. Hän koki, että leipomistarjouksesi oli piikki, eikä sitä voi hänen kokemuksenaan vähätellä. Et tarkoittanut sitä, ja ilmeisesti kerroit sen hänelle. Minusta tuossa on aika hyvät lähtökohdat ihan hyvälle miniäsuhteelle, kun kumpikin sanoo toiselle, miltä tuntuu. Ehkä muutaman vuoden kuluttua ennen synttäreitä miniä soittaa sinulle ja tilaa kakun, kuka tietää! Kaikkea hyvää teille, sekä anopille, että miniälle.

kuten sanoin, arvostan sitä, että sanotaan kuten asiat ovat. Mutta kyllä se oikeasti elämääni haittaa, jos miniä on koko ajan piikit pystyssä. Kyse ei ole pelkästään miniästä, vaan minun suhteesta omaan poikaani ja ainoisiin lapsenlapsiini. Että ei, en voi olla evvk siitä, miten tuo ihmissuhde toimii. ap

Mietin sitä jo, kun kirjoittamani kommentin jälkeen luin vastauksiasi muille. Voisitko ajatella vetäväsi kerran syvään henkeä, ja koettaa oikeasti ymmmärtää miniääsi? Kaikki vastauksesi täällä nimittäin näyttävät siltä, että haluat ihmisiä puolellesi arvostelemaan sinun kanssasi miniää. Se ei vaikuta siltä, että sinulla olisi tavoitteena toimivat välit. Ehkä miniä ei ole ainut, joka on piikit pystyssä?

täällä etsitään salattuja piilomerkityksiä ja esitetään väitteitä, joilla ei oikeasti vaan ole mitään pohjaa. Miksi en saisi oikaista niitä?

Totta kai minä toivon toimivia välejä. Sinä kumminkin käskit ottamaan etäisyyttä. Se ei ole optio, koska haluan pitää välit hyvänä jo poikani ja lastenlasteni takia. Tätäkö ei nyt saisi sitten sanoa ääneen?

On vähän kaksi eri asiaa olla täällä jotain mieltä ja se, miten kommunikoin miniälle.

Aidosti toivon vinkkejä. Etäisyyden otto ei nyt vaan ole tosiaan vaihtoehto.

Haukkumiskuoroa en kaipaa, mutta tottahan se - inhimillinen olento minäkin olen, vaikka anoppi olenkin - lohduttaa, että valtaosa kommentoijista tulkitsi tuon puhelinkeskustelun samalla lailla kuin minä.

ap

jossa miniät ovat pilalle lellittyjä hienohelmoja, joille mikään ei koskaan tule riittämään tai kelpaamaan.



T: sivusta seurannut

Meilläkin poika käy salaa näyttämässä vauvaa meillä kun miniä haluaa pesiä kotona omien vanhempiensa kanssa.

Ero siellä on kyllä kohta tulossa ja onneksi sitten nähdään lastenlastakin useammin kun asuu puolet ajasta pojallamme. Niin ainakin poika sanoi, että aikoo vaatia vuoroasumista. Ihan senkin takia, että lapsi oppii tuntemaan isän puoleiset sukulaisetkin.

Vuoroasuminen ei todellakaan sovi vauvalle.



Eikä kaikkia sukulaisia ole mitenkään hyvä tuntea.

Nykylasten ja lapsenne puolison mielestä kakkunne ovat hirmuista paskaa, vaikka sitä ei kukaan tohdi päin naamaa sanoa.

Asia käsitelty.

Ei todellakaan ole mitään pahaa kysyä, voisiko leipoa kakun. Jos siitä loukkaantuu, on vika ihan omassa päässä.

Kiitos mielenkiintoisesta alotuksesta! Mukavaa, kun tätä ongelmavyyhteä katsotaan myös toiselta puolelta.



Minä olen sellainen "hankala" ja varautunut miniä. Harmittaa, kun välit ovat sellaiset kuin ovat, olisin toivonut parempia suhteita mieheni perheeseen. Koen myös olevani jatkuvasti puolustuskannalla ja puhumiset pitää miettiä tosi tarkkaan. Miksi näin?



Olen sitä mieltä, että yhteinen historia pitkälti ratkaisee. Tuo miniän temppu ei varmaankaan ollut ensimmäinen laatuaan? Asiat, jotka johtavat tällaiseen käytökseen ovat kaiketi kasautuneet vuosien kuluessa.



Muistan, kun nuorena, epävarmana tyttönä menin anoppilaan "näytille". Minut toivotettiin lämpimästi tervetulleiksi ja alkuun menikin ihan ok. Yritin parhaani mukaan miellyttää perhettä, en asettanut mitään kyseenalaiseksi, olin samaa mieltä, hymyilin kauniisti ja olin hiljainen. Se oli varmaan virhe. Minun olisi pitänyt uskaltaa sanoa mielipiteitäni jo tuolloin.



Minä ja mies olemme hyvin erilaisista perheistä. Pikku hiljaa alkoi puheissa vilahdella asioita, jotka koin loukkauksena. Varsinkin anoppi oli herkästi mieltä asioista, jotka ovat minulle tärkeitä. Tuntematta historiaani hän antoi negatiivisia lausuntoja monestakin asioista. Tässäkin minun olisi pitänyt sanoa, että hei anteeksi, minun perheessäni asia tehdään juuri sinun kauhistelemallasi tavalla. Tahdittomuuttaan anoppi loukkasi, eikä edes tiennyt sitä. Anopeille vinkkinä, että tutustu uuteen tulokkaaseen aluksi, ole kiinnostunut hänestä, anna hänen asioilleen aikaa. Miniä- tai vävyehdokas on aluksi aivan samanlainen vieras ihminen kuin kuka tahansa muu. Kunnioita sitä, että toinen voi olla erilainen.



Jos perheeseen tulee miniä- tai vävyehdokas, hän ei heti muutu perheenjäseneksi, vaikka onkin lapsellesi tärkeä. Hänellä on tietty reviiri, jota ei kannattaisi hirveästi ronkkia. Anoppini ei voinut tietää, että olin jo vuosia ostanut vaatteeni ja varsinkin alusvaatteeni aivan itse, en olisi halunnut kertoa esim. mittojani hänelle. Lahjakortti olisi ollut kivempi yllätys.



Yksi ongelma oli se, että hän on erittäin taitava taloustöissä ja kertoo ohjeitaan mielellään, pyytämättäkin. Olenkin saanut paljon hyviä ruokaohjeita ja vinkkejä häneltä, enemmän kuin omalta äidiltäni. Olin ollut siihen asti lukutoukka, leipomukset, siivoukset ym eivät kauheasti kiinnostaneet. Kuitenkin toivoisin rajoja omassa kodissani: kahvipöydässä ei tarvitse kertoa, että kyllä minä tykkään kuitenkin enemmän omasta versioistani tästä kakusta (näin hän sanoi kerran maisteltuaan leivonnaisiani), pyykkikoreja ei tarvitse tarkistaa, kaappeja ei tarvitse käydä läpi poissaollessani jne. Ymmärrän hyvin, että tällainen on luontevaa, jos äiti on kylässä tyttärensä luona. Koen arvosteluna sen, jos hän puuttuu tällaisiin asioihin kylässä ollessaan. En minäkään kerro mitä mieltä olen esim. hänen sisustusvalinnoistaan. Miksi pitäisi?



Olisin toivonut, että hän olisi enemmän tarjonnut minulle apua esim kysymällä miten voisi auttaa. Joskus hän on kysynytkin ja olen saanut pientä leivonta-apua juhliin ja lyhyitä lapsenhoitokeikkoja. Toisaalta olen usein pyytänyt apua ja pyyntöni on hylätty mitä ihmeellisimmistä syistä jopa akuuteissa hätätilateissa. Onkohan miniän auttaminen jotenkin nöyryyttävää suurten ikäluokkien naisille?



Aloittajalle antaisin vinkiksi, että älä loukkaannu tästä kakkuepisodista! Miniälläsi oli kaiketi huono päivä. Joskus itsekin loukkainnuin siitä, kun anoppi halusi esim. analysoida ristiäisjärjestelyjäni, mutta ei tarjoutunut juurikaan auttamaan. Anna miniän järjestää itse omat juhlansa. Ainahan voit viedä esim pullapussin tai kuivan kakun, eikä sen tekemisestä tarvitse sopia ennakolta. Tarjoa apuasi niin, että hän saa esim. itse esittää toivomuksia myös. Voinko auttaa on parempi kysymys kuin yksilöity ehdotus.

Itselleni anoppi on todella tärkeä henkilö ja ystävä. Hän saa mennä ja tulla kodissamme ihan miten haluaa. Koska välimatka on pitkä vierailuja ei ole kovin usein, mutta sitten hän saattaa olla meillä useita päiviä tai jopa viikkoja. Hän on mahtavan hyvä siivoamaan ja järjestelemään paikkoja, mutta kakkuja hän ei totisesti osaisi tehdä. Jopa jouluksi hän ostaa kaiken valmistavarana. Olen itse aika hyvä leipomaan, mutta täytekakkuja en osaa tehdä lainkaan. Eli minulle kyllä kelpaisi se leipomaton kakku!!



Tuo nyt oli aivan sivuasia, siis tuo kakku. Mutta oikeasti haluan sanoa, että kyllä anopit voivat olla todella ihania! Enkä takuulla ole osallistunut yhteenkään anopin haukkumisketjuun täällä.

taidan tehdä niin, että menen aina pojan perheeseen kylään kakku (kuiva) tai muu leivonnainen mukanani. Niin sittenpä saan ainakin sellaista syötävää mikä mulle sopii. Ja miniä ei voi vastaankaan sanoa, sillä onhan ihan suomalainen tapa, että kylään mentäessä viedään jotakin tuomisia.

Mä en kysy mitään mä vaan vien ja annan. Jos ei kelpaa heittäkööt roskiin niin kakut kuin lapsien lahjatkin.

Tämän pitkän ketjun luettuani tulin tähän lopputulokseen. ;-)

sait minut tuntemaan huonoa omaatuntoa siitä mitä olen usein ajatellut anopistani. kuitenkin hänestä tykkään ja olen kiitollinen hänen avustaan, MUTTA oma äiti on usein se ykkönen. oman äitini vierailut, auttamiset ja muut jutut siedän, tarkemmin sanottuna tykkään niistä. yhteistähän meillä on paljon enemmän kuin minulla ja anopilla. tietenkään näin ei aina ole. toivon kovasti, että saatte välinne kohdilleen ja saat hoitaa ja olla mukana lapsenlapsesi elämässä :) tsemppiä!

Sukulaisuus ei ole mikään velvoite olla kanssakäymisessä epämieluisan ihmisen kanssa. Ap, älkää olko tekemisissä keskenänne. Se on kaikille paras ratkaisu.

Ei sinun mitään tarvitse miniälle tehdä.

Elä omaa elämääsi ja jätä miniä rauhaan!

Vierailija kirjoitti:

Ja jos minulla olisi miniä ja miehen 60v juhlat, tai mitkä juhlat tahansa, niin arvostaisin kovasti avuntarjousta. (toki osaisin nätisti kieltäytyä, jos en sitä tarvitsisi tai haluaisi)

varmasti jopa kahdesti

Miniä: Kun teillä on ne juhlat, niin tulenko auttamaan siivouksessa?

Sinä: Kiitos tarjouksesta, mutta olemme tilanneet siivouspalvelun.

Miniä: No mutta mitä jos kuitenkin tulisin pesemään ne teidän jalkalistat?

Sinä: (täytä itse)

No, tule vaan. Olen huomannut, ettei siivouspalvelun työntekijät useinkaan kiinnitä kovin paljon huomiota yksityiskohtiin, ja jalkalistat on usein jäänyt pölysiksi. Kiitos kovasti.