Onko bloggaaja julkisuuden henkilö vai ei?
Bloggaaja kirjoittelee laajalle lukijakunnalle lähes päivittäin.
Hän ei paljasta omaa nimeään, mutta kuvaa itseään (paitsi kasvojaan) kotiaan, ympäristöään, vaatteitaan, korujaan. Bloggaaja on suosittu ja kun hän yhtäkkiä lopettaa bloginsa, alkavat spekulaatiot siitä, mitä on tapahtunut. Keskustelupalstoilla (kuten AV) puidaan, ihmetellään, kaivataan, muistellaan.
Kun sitten joku löytää linkin bloggaajan työhön/harrastukseen niin, että bloggaajan nimi ja kuva saadaan hakemalla haettua,
täältä poistuu myös kaikki keskustelut bloggaajaan liittyen.
Aikamoinen sensuuri. Mielestäni bloggajat ovat antaneet persoonansa julkisuudelle, varsinkin kun hyötyvät siitä, saavat mm. mainostajilta erilaista tavaraa "yhteistyön" merkeissä.
Voiko poimia rusinat pullasta ja valita oman julkisuutensa?
Jos pohdintani saa vastauksia, älkää nimetkö ketjussa yhtään bloggaajaa, jotta ketju ei poistu. Olen ollut huomaavinani, että tällä foorumilla saa kirjoitella joistakin bloggaajista ihan mitä vaan, toisia kohdellaan silkkihanskoin. Onhan se selvä, että blogit herättävät monenlaisia tunteita ja myöskin kirjoittajat blogien takana.
Kommentit (70)
tuo toisessa ketjussa oleva väite, että Karo olis jättänyt toisen takia?
olisi ensimmäinen kerta, nimim. tuttava vuosien takaa.
Adalminaa koskevat ketjut on poistettu, Stellasta saa kirjoitella.
Tosin jälkimmäinen taitaa olla myös "oikeasti" julkisuuden henkilö, joten häntä kai sitten koskevat eri säännöt.
Stella on ammattikirjoittaja, joka on esillä omilla kasvoillaan ja koko nimellään. Adalmina käyttää nimimerkkiä eikä paljasta kasvojaan. Taitaa vaikuttaa yksityisyydensuojaankin.
Itsepähän ovat peliin lähteneet, myös äskön mainittu bloggaaja ja tämä ääneenlausumaton kolmas pyörä.
Mihin peliin? Siis joku tyuyppi kirjoittaa blogia niin miksi koko maailmalle kuuluisi silti hänen eronsa ellei hän itse siitä avaudu?
Portaaleissa yleensä pitääkin olla omalla nimellään ja kasvoillaan mukana.
Esimerkiksi bellablogeissa eivät taida kaikki kirjoittaa edes omalal etunimellä. Näkyykö edes kaikilta kasvot?
Itsepähän ovat peliin lähteneet, myös äskön mainittu bloggaaja ja tämä ääneenlausumaton kolmas pyörä.
Mihin peliin? Siis joku tyuyppi kirjoittaa blogia niin miksi koko maailmalle kuuluisi silti hänen eronsa ellei hän itse siitä avaudu?
Jos on itse vapaaehtoisesti tuonut parisuhteensa julkisuuteen niin onhan se kestettävä, jos ihmiset kiinnostuvat erostakin, samoin mahdollisesta uudesta suhteesta. Varsinkin kun nämä molemmat miehet ovat itse tuttuja julkisuudesta myös.
onko tällä nimeltä mainitsemattomalla blogistilla tosiaan suhde tämän nimeltä mainitsemattoman laulaja-kitaristin kanssa?
onko tällä nimeltä mainitsemattomalla blogistilla tosiaan suhde tämän nimeltä mainitsemattoman laulaja-kitaristin kanssa?
Eikös bloggaaja itse tyrmännyt huhut jo useaan kertaan.
"Hei kaikki.
Voin vakuuttaa, etten jätä kertomatta kuulumisia lietsonnan tai minkään muunkaan motiivin vuoksi. En ole jonkun ilmaisua lainatakseni “vihjaillut” yhtään mitään, vaan kertonut koko ajan täsmällisesti sen mitä olen halunnut, osannut ja voinut. Jospa uteliaimmat malttavat mitenkään odottaa vielä hetken, että ennätän itsekin kartalle omasta elämästäni. Sen voin selventää (vielä kerran) että mihinkään ei liity mitään kolmansia osapuolia, joten siitä spekuloinnin voisi jättää jo sikseen.
Tottakai kirjoittajan omat fiilikset ja tunnelmat tihkuvat teksteistä läpi, kun kyseessä on henkilökohtainen blogi. Ei se silti tarkoita, että olisi velvoitettu jakamaan yhtään enempää kuin mihin on valmis. Jokainen varmasti ymmärtää, että julkisessa blogissa on itsensä ja läheistensä varjelemisen nimissä vedettävä raja johonkin.
Ymmärtänette senkin, että onnellisia asioita ja hyviä uutisia on helpompi jakaa kuin ikäviä juttuja. Siitä voi tietysti syntyä epäreilu tunne, että yksityisasioita varjellaan tiukemmin silloin kun meneillään on tavalla tai toisella vaikea tilanne, mutta jos tarkemmin funtsitte, niin huomaatte ehkä ettei tarkempia taustatietoja ollut tarjolla oikeastaan aiemminkaan. Niistä ei vaan kiinnostuta samalla tavalla silloin kun asiat ovat hyvin.
Kiitos ymmärryksestä!"
Mutta ei mitään kommenttia siihen että heidät on nähty yhdessä varsin läheisissa merkeissä...
Mielestäni bloggajat ovat antaneet persoonansa julkisuudelle, varsinkin kun hyötyvät siitä, saavat mm. mainostajilta erilaista tavaraa "yhteistyön" merkeissä.
Voiko poimia rusinat pullasta ja valita oman julkisuutensa?
ei mielestäni voi. Jos pitää julkista blogia, jolla on paljon lukijoita, joutuu enemmin tai myöhemmin tilanteeseen, jossa omaa elämää, ulkonäköä, kirjoituksia tai muuta ruoditaan netissä. Mielestäni on naiivia olettaa, että voisi itse valita täysin. Jotkut julkisuudenhenkilöt ovat onnistuneet rajamaan oman yksityisen minänsä ja julkisen minänsä rajat hyvin eikä heitä ole välttämättä koskaan riepoteltu lehdissä. Mutta se vaatii asennetta, ettei tuo perhettään, kotiaan tai vaatekaappiaan julkisuuteen. Bloggaajat taas tekevät lähes järjestään juurikin kaikkea edellä mainittua, joten he - halusivat tai eivät - alistavat itsenä uteliaisuudelle ja joskus turhankin kärkeville kommenteille.
Henk.koht. uskon, että jos blogissa selvästi on muutakin kuin pelkkää pintaa ja kirjoittaja antaa itsestään muutakin kuin "pelkän omahyväisen ja tyhjäpäisen kuvan", jää negatiivinen käsittely vähemmälle. Omalla kirjoitustyylillään ja aihepiireillä voi siten ratkaista ja pelastaa aika paljon.
Mutta olen samaa mieltä monen muun kanssa, että jotain bloggaajia saa ruotia hyvinkin epäasiallisesti tällä palstalla, samalla joitakin (ilmeisesti av-palstaa lukevia) kirjoittajia koskevat tekstit katoavat nopeasti.
Mielestäni bloggajat ovat antaneet persoonansa julkisuudelle, varsinkin kun hyötyvät siitä, saavat mm. mainostajilta erilaista tavaraa "yhteistyön" merkeissä.
Voiko poimia rusinat pullasta ja valita oman julkisuutensa?
ei mielestäni voi. Jos pitää julkista blogia, jolla on paljon lukijoita, joutuu enemmin tai myöhemmin tilanteeseen, jossa omaa elämää, ulkonäköä, kirjoituksia tai muuta ruoditaan netissä. Mielestäni on naiivia olettaa, että voisi itse valita täysin.
Täysin samaa mieltä. Jokainen bloggari linjaa tietysti itse sen paljonko haluaa asioitansa ja elämäänsä jakaa, mutta olisi epärealistista olettaa ettei kukaan kiinnostuisi asioista niiden rajojen ulkopuolellakin. Mun mielestä on myös eri asia meneekö mielipiteitään ja uteluitaan toitottamaan sinne bloggarin kommentteihin (useinmiten tarkoituksellisen loukkaavaa tai ainakin tyylitöntä) vai keskusteleeko niistä netissä esimerkiksi vaikka just tällä palstalla, jossa ihmiset muutenkin keskustelee itseään kiinnostavista asioista.
Mutta ei mitään kommenttia siihen että heidät on nähty yhdessä varsin läheisissa merkeissä...
Mitä se nyt mistään mitään kertoo, ellei niitä nyt bongattu kielet toistensa kurkussa. Kyllähän ystävät hengaa ja halaa ja tekee juttuja yhdessä. Jos pitää tehdä jostain tommosesta numero niin vois edes perustella väitteen paremmin.
Eli ihminen joka saa rahaa siitä että esittelee tuhansille lukijoille kotiaan, kasvojaan, vaatteitaan ja jopa ystäviään, on omasta mielestään spekulaation ja juoruilun ulkopuolella. Mutta henkilö joka on kasvoistaan tunnettu esim. musiikin tai elokuvan saralta on vapaata riistaa, koska hän on julkisuuden henkilö? Kyllä vain, rusinat pullasta ja kiukuttelemaan.

Tuossahan se tulikin. Eli siitä, mitä bloggaaja tai kuka tahansa antaa julkisuteen, saahan siitä keskustella. Kuka tahansa, missä vaan. Bloggaajien vaatteista, kodeista, tekemisistä, joita he itse tuovat julkisiksi. MUTTA asioita, jotka tietoisesti rajataan pois, ei niistä ole asiallista keskustella pitkin keskustelupalstoja. Ei sinne kuulu poikaystävien nimet (jos ei ole kerrottu), tulot, ammatit.
Nyt joku vois jo selittää. Olivian toimittaja/bloggari ja se laulaja....?
Eikä parisuhdeasiat, jos bloggaaja ei itse niitä ole tuonut tarjolle. On ajattelematonta sekä bloggaajaa että muita asiaan liittyviä ihmisiä kohtaan levittää huhuja suhdekuvioista joista lopullista totuutta ei voi tietää kukaan muu kuin asianomaiset itse.

Jos ne on nähty kerran yhdessä niin ei se ole sillon ihan pelkkä yksityisasia. Bongataanhan julkkiksiakin kadulla ja baareissa ja lomilla.
Mielestäni bloggajat ovat antaneet persoonansa julkisuudelle, varsinkin kun hyötyvät siitä, saavat mm. mainostajilta erilaista tavaraa "yhteistyön" merkeissä.
Voiko poimia rusinat pullasta ja valita oman julkisuutensa?
ei mielestäni voi. Jos pitää julkista blogia, jolla on paljon lukijoita, joutuu enemmin tai myöhemmin tilanteeseen, jossa omaa elämää, ulkonäköä, kirjoituksia tai muuta ruoditaan netissä. Mielestäni on naiivia olettaa, että voisi itse valita täysin. Jotkut julkisuudenhenkilöt ovat onnistuneet rajamaan oman yksityisen minänsä ja julkisen minänsä rajat hyvin eikä heitä ole välttämättä koskaan riepoteltu lehdissä. Mutta se vaatii asennetta, ettei tuo perhettään, kotiaan tai vaatekaappiaan julkisuuteen. Bloggaajat taas tekevät lähes järjestään juurikin kaikkea edellä mainittua, joten he - halusivat tai eivät - alistavat itsenä uteliaisuudelle ja joskus turhankin kärkeville kommenteille.Henk.koht. uskon, että jos blogissa selvästi on muutakin kuin pelkkää pintaa ja kirjoittaja antaa itsestään muutakin kuin "pelkän omahyväisen ja tyhjäpäisen kuvan", jää negatiivinen käsittely vähemmälle. Omalla kirjoitustyylillään ja aihepiireillä voi siten ratkaista ja pelastaa aika paljon.
Mutta olen samaa mieltä monen muun kanssa, että jotain bloggaajia saa ruotia hyvinkin epäasiallisesti tällä palstalla, samalla joitakin (ilmeisesti av-palstaa lukevia) kirjoittajia koskevat tekstit katoavat nopeasti.
Naivi on nyt vain tuon lainatun komman kirjoittaka. Kyllä monikin julkkis esittelee talonsa, sohvansa, kissansa ja vaatehuoneensa, mutta saa rajattua silti paljon pois. Näin voivat tehdä ja tekevät myös monet blogistit.
Jokaisen oma blogi on oma blogi, halusit sinä enemmän tai et. Vierailla ihmisillä ei ole oikeutta levitellä huhuja ja yksityiskohtia asioista, joita bloggaaja ei halua levitettävän. Blogisti ei ole julkkis.
Nyt joku vois jo selittää. Olivian toimittaja/bloggari ja se laulaja....?
Voisko joku jo perustaa semmosen palstan, missä sais jakaa kaikki juorut nimiä ja yksityiskohtia myöten ilmane ttä yp puuttuu asiaan? Rasittavaa tämmönen.
http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1697226/onko_bloggar…