Onko bloggaaja julkisuuden henkilö vai ei?
Bloggaaja kirjoittelee laajalle lukijakunnalle lähes päivittäin.
Hän ei paljasta omaa nimeään, mutta kuvaa itseään (paitsi kasvojaan) kotiaan, ympäristöään, vaatteitaan, korujaan. Bloggaaja on suosittu ja kun hän yhtäkkiä lopettaa bloginsa, alkavat spekulaatiot siitä, mitä on tapahtunut. Keskustelupalstoilla (kuten AV) puidaan, ihmetellään, kaivataan, muistellaan.
Kun sitten joku löytää linkin bloggaajan työhön/harrastukseen niin, että bloggaajan nimi ja kuva saadaan hakemalla haettua,
täältä poistuu myös kaikki keskustelut bloggaajaan liittyen.
Aikamoinen sensuuri. Mielestäni bloggajat ovat antaneet persoonansa julkisuudelle, varsinkin kun hyötyvät siitä, saavat mm. mainostajilta erilaista tavaraa "yhteistyön" merkeissä.
Voiko poimia rusinat pullasta ja valita oman julkisuutensa?
Jos pohdintani saa vastauksia, älkää nimetkö ketjussa yhtään bloggaajaa, jotta ketju ei poistu. Olen ollut huomaavinani, että tällä foorumilla saa kirjoitella joistakin bloggaajista ihan mitä vaan, toisia kohdellaan silkkihanskoin. Onhan se selvä, että blogit herättävät monenlaisia tunteita ja myöskin kirjoittajat blogien takana.
Kommentit (70)
Eräästäkin bloggaajasta poistettiin juuri keskusteluketju kun julkisuuteen alkoi tihkua kiusallisia faktoja hänen suhteestaan toiseen lehdistä tunnettuun henkilöön. Toisia saa kuitenkin haukkua ihan mielin määrin.
Kun kaikki mainitut hahmot ovat kuitenkin omien tekemistensä kautta julkisuudessa eivätkä mitään überprivaatti yksityishenkilöitä. Silloin luulisi, että keskustelua saa käydä siinä missä kenestä tahansa julkisuuden ihmisestä?
Mun mielestä bloggaaja ottaa riskin kun julkistaa kuviaan, kotinsa kuvia, lastensa kuvia.
Ottaa riskin, että uteliaat kiinnostuvat vielä enemmän, mutta ehkä bloggaajien tulisi myös miettiä, että kaikenmaailman pipipäitä on maailma täynnä. Joku hullu voi kuvien perusteella selvittää bloggajan osoitteen ja alkaa piinata ja kiusata. Siinä vaiheessa jos poliisi on sotkettava mukaan taitaa bloggausinto loppua.
onkohan muutkin nähneet ne siellä missä luulen?
Nii missä?! Älytöntä koko tää keskustelu. Ei se Lapko nyt niin suosittu bändi oo että tarvii koko aikaa kyttää laulajan tekemisiä, saati jonkun bloggaajan joka selvästi on päässyt ammattibloggaamisen syrjään kiinni olemalla ammattikirjoittaja ja -valokuvaaja. Helppo kai silloin on tuottaa tasokasta sisältöä kun on AMMATTILAINEN. Varsinainen elämä on silti selvästi jossain muualla, ei hengaa muiden bloggaajien kans eikä elä ilmaisesta shamppanjasta. Antaisitte siis olla ja ruotisitte mieluummin niitä jotka tyrkyttämällä tyrkyttää itteensä esille.
Ei se Lapko nyt niin suosittu bändi oo että tarvii koko aikaa kyttää laulajan tekemisiä, saati jonkun bloggaajan joka selvästi on päässyt ammattibloggaamisen syrjään kiinni olemalla ammattikirjoittaja ja -valokuvaaja. Helppo kai silloin on tuottaa tasokasta sisältöä kun on AMMATTILAINEN. Varsinainen elämä on silti selvästi jossain muualla, ei hengaa muiden bloggaajien kans eikä elä ilmaisesta shamppanjasta. Antaisitte siis olla ja ruotisitte mieluummin niitä jotka tyrkyttämällä tyrkyttää itteensä esille.
Jos maailma olisi täydellinen paikka julkisuutta saisivat ne jotka julkisuutta haluavat ja muut jätettäisiin rauhaan. Mutta ihmisillä on valitettavasti taipumus kiinnostua niistäkin, jotka yrittävät vetää rajoja julkisen/työroolin ja oman yksityiselämänsä väliin. Joka leikkiin lähtee se leikin kestäköön. Mainittu bloggaaja on omassa työssään jatkuvasti tekemisissä julkisuuden ja tunnettujen muusikoiden kanssa, joten tuskin on tullut suurena yllätyksenä että hänenkin tekemisistään on blogisuosion myötä kiinnostuttu.
Mulla on harrastus- ja työaiheinen blogi, oma naama ei näy missään eikä kukaan tunne paitsi ne jotka tuntee. Täällä av:lla bloggaajina pidetään vaan niitä joita ei kiinnosta kuin mun näkökulmasta ihan tyhjänpäiväinen sisustus ja muotihöpötys :D

Löytyy niitä muodista kirjoittavien joukosta monenlaisia ja eritasoisia...
Nyt on kyllä tainnut ko. blogisti vihdoin erota rokkarinsa kanssa. FB:ssä ei enää mainintaa suhteesta.
Nyt on kyllä tainnut ko. blogisti vihdoin erota rokkarinsa kanssa. FB:ssä ei enää mainintaa suhteesta.
kun kerran olet niin etevästi tämän saanut tarkistettua, niin kai katsoit samalla onko mainintaa uudesta suhteesta rastapään kanssa?

tiedän ettei nimiä kannata mainita ettei tätäkin ketjua poisteta yp:n toimesta, mutta voisko joku nyt jotenkin kertoo mistä täällä puhutaan?
Mulla on harrastus- ja työaiheinen blogi, oma naama ei näy missään eikä kukaan tunne paitsi ne jotka tuntee. Täällä av:lla bloggaajina pidetään vaan niitä joita ei kiinnosta kuin mun näkökulmasta ihan tyhjänpäiväinen sisustus ja muotihöpötys :D
ainakin vahvistaa omat ajatukset eli kirjoittamalla muustakin kuin hömpästä ja kuvaamalla itsestään päivän asuja, voi julkisesta blogista huolimatta pitää yksityisyytensä ja silti jakaa omia ajatuksiaan.
On toki myös monia muoti- tai life style-blogisteja, joita ei kritisoida tai joiten asioita ei kummastella nettikeskusteluissa. Kertoo yleensä vain kirjoitustyylistä ja esitystavasta, että lukijoissa syntyy vääränläinen kiinnostus (uteliaisuus) ja herää se perussuomalainen "kateus" mikä tuokin luulee oikein olevansa.
Kyllä. Jos omalla naamallasi esiinnyt blogissasi ja esittelet itseäsi, olet antanut osan yksityisyydestäsi julkisuudelle ja voit varautua siihen, että elämästäsi ehkä kaivetaan muutakin esille. Tuntui se mukavalta tai ei. Nk. seiskajournalismia laajennetussa merkityksessä.
Nyt on kyllä tainnut ko. blogisti vihdoin erota rokkarinsa kanssa. FB:ssä ei enää mainintaa suhteesta.
kun kerran olet niin etevästi tämän saanut tarkistettua, niin kai katsoit samalla onko mainintaa uudesta suhteesta rastapään kanssa?
tiedän ettei nimiä kannata mainita ettei tätäkin ketjua poisteta yp:n toimesta, mutta voisko joku nyt jotenkin kertoo mistä täällä puhutaan?
Täällä toinen, joka mielellään lukisi muutakin kuin epämääräisiä vihjailuja.
http://www.facebook.com/photo.php?fbid=3539872544699&set=a.271191488627…
Ei liity avioliittoihin vaan Suomen kuuluisimpaan blogivauvaan ja hänen nimettömään äitiinsä.
Luojan kiitos ne jotka jotain asiasta todella tietää eivät jaa sitä tietoansa täällä. Kumpikaan mainituista ei ansaitse tätä ajojahtia. Jättäkää ne rauhaan, jos ette heidän vuoksensa niin edes muiden asiaan liittyvien ihmisten takia.
jotain on mitä tietää. Kiitos, tämähän riittääkin vahvistukseksi kaikille uteliaille.
Adalminaa koskevat ketjut on poistettu, Stellasta saa kirjoitella.
Tosin jälkimmäinen taitaa olla myös "oikeasti" julkisuuden henkilö, joten häntä kai sitten koskevat eri säännöt.
Stellasta on myös käynnissä yhtäaikaa vaikka kuinka monta ketjua. Milloinkahan se meinaa itse kommentoida aihetta?
Stellasta on myös käynnissä yhtäaikaa vaikka kuinka monta ketjua. Milloinkahan se meinaa itse kommentoida aihetta?
Kommentoisitko itse? En mä ainakaan, varsinkaan jos kuviossa mukana kolmansia/neljänsiä osapuolia. Takuulla tulenarka tilanne, johon ei ulkopuolisia kaivata.
tuo toisessa ketjussa oleva väite, että Karo olis jättänyt toisen takia?
Niin eikö Bella-blogit sitten juuri ole näitä rusinat pullasta nyppiviä bloggaajia? Saavat postauksista palkkaa plus muut edut, mutta rajaavat mitä julkisuuteen pääsee?
Vai olisiko sittenkin niin, että noin ne blogit toimii. Ei bloggaaja ole velvoitettu jakamaan ihan kaikkea vaikka saisikin blogistaan hyötyä. Ei ole velvoitettuja siihen ne julkkiksetkaan, siis ne ihan oikeat jotka jollain meriitillä (vaikka näytteleminen tai laulaminen) ovat tulleet kaikkien tietoon.