Mitä vikaa siinä on, että on suorittaja?

Olen itsekin melkoinen tehopakkaus, jos nyt kerrankin saa kehua. Pyöritän perhettä, paria isoa yksityiselämään liittyvää projektia, leivon, siivoan, harrastan puutarhanhoitoa, neulomista, ompelemista, lukemista, musiikkia, seuraan aktiivisesti eri medioita, opiskelen, käyn töissä, sisustan, kokkaan.... Minulle ei myöskään riitä keskinkertainen vaan vaadin itseltäni täydellisyyttä.

Joskus tympäisee saamattomat ja laiskat ihmiset. Varsinkin sellaiset joilla ei ole kuin ehkä yksi noista asioista, ja silti eivät selviä siitäkään.

aika tukkoista. Ja lapsillasi ainakin:(( kannattaisi perhetyä tuon kaiken erinomaisuuden lisäksi siihenkin, mitä on neuroottisuus.

suorittaa perheen kustannuksella siksi, että kokee että on muuten arvoton. Ja samalla laiminlyö perhettään - niitä ainoita ihmisiä koko maailmassa, joille kelpaisi juuri sellaisena kuin on, hyvinä ja pahoina päivinä.



Mua niin surettaa, kun näen kuinka perheelle ei ole aikaa eikä lapset ole ikinä riittävän hyviä vanhemmilleen, ja samalla vanhempi antaa kaikkensa työelämälle, jolle mikään ei kuitenkaan riitä vaan jossa aina vaaditaan enemmän. Se onni ja tasapaino ois niin lähellä, mutta sitä ei osata nähdä.

suorittaa perheen kustannuksella siksi, että kokee että on muuten arvoton. Ja samalla laiminlyö perhettään - niitä ainoita ihmisiä koko maailmassa, joille kelpaisi juuri sellaisena kuin on, hyvinä ja pahoina päivinä.

Mua niin surettaa, kun näen kuinka perheelle ei ole aikaa eikä lapset ole ikinä riittävän hyviä vanhemmilleen, ja samalla vanhempi antaa kaikkensa työelämälle, jolle mikään ei kuitenkaan riitä vaan jossa aina vaaditaan enemmän. Se onni ja tasapaino ois niin lähellä, mutta sitä ei osata nähdä.

Minä olen energinen ihminen joka saattaa näyttää suorittajalta. Mutta perhe on aina ykkönen, olen myös tajunnut onnellisuuden ja hetkessä elämisen. Teen työni kunnolla ja pidän kaikenlaisesta puuhastelusta vapaa-ajallakin mutta en pakene mitään enkä ketään. Minä vain tykkään tehdä käsilläni kaikenlaista ja olla mukana esimerkiksi yhteisömme kehittämisessä ja lisäksi tehdä muitakin vapaaehtoishommia. Ja ommella, siivota, remontoida, hoitaa puutarhaa jne.

Olen itsekin melkoinen tehopakkaus, jos nyt kerrankin saa kehua. Pyöritän perhettä, paria isoa yksityiselämään liittyvää projektia, leivon, siivoan, harrastan puutarhanhoitoa, neulomista, ompelemista, lukemista, musiikkia, seuraan aktiivisesti eri medioita, opiskelen, käyn töissä, sisustan, kokkaan.... Minulle ei myöskään riitä keskinkertainen vaan vaadin itseltäni täydellisyyttä.

Joskus tympäisee saamattomat ja laiskat ihmiset. Varsinkin sellaiset joilla ei ole kuin ehkä yksi noista asioista, ja silti eivät selviä siitäkään.

aika tukkoista. Ja lapsillasi ainakin:(( kannattaisi perhetyä tuon kaiken erinomaisuuden lisäksi siihenkin, mitä on neuroottisuus.

Täytyy tunnustaa, että suhtaudun lapsiinkin vähän pakkomielteisesti siinä mielessä, että stressaan jatkuvasti heidän hyvinvoinnistaan, olen ratkaissut hoitojututkin niin, että hoitopäivät ovat mahdollisimman lyhyitä ja vanhemmat mahdollisimman paljon paikalla, stressaan jatkuvasti omasta läsnäoloni määrästä ja lastemme henkisestä hyvinvoinnista.

Olenkin välillä sanonut, että lapsemme kärsivät todennäköisesti siitä, että syyllistän itseäni liikaa.

Sen allekirjoitan, että kärsin kiltin tytön oireista...

Olen itsekin melkoinen tehopakkaus, jos nyt kerrankin saa kehua. Pyöritän perhettä, paria isoa yksityiselämään liittyvää projektia, leivon, siivoan, harrastan puutarhanhoitoa, neulomista, ompelemista, lukemista, musiikkia, seuraan aktiivisesti eri medioita, opiskelen, käyn töissä, sisustan, kokkaan.... Minulle ei myöskään riitä keskinkertainen vaan vaadin itseltäni täydellisyyttä.

Joskus tympäisee saamattomat ja laiskat ihmiset. Varsinkin sellaiset joilla ei ole kuin ehkä yksi noista asioista, ja silti eivät selviä siitäkään.

aika tukkoista. Ja lapsillasi ainakin:(( kannattaisi perhetyä tuon kaiken erinomaisuuden lisäksi siihenkin, mitä on neuroottisuus.

Täytyy tunnustaa, että suhtaudun lapsiinkin vähän pakkomielteisesti siinä mielessä, että stressaan jatkuvasti heidän hyvinvoinnistaan, olen ratkaissut hoitojututkin niin, että hoitopäivät ovat mahdollisimman lyhyitä ja vanhemmat mahdollisimman paljon paikalla, stressaan jatkuvasti omasta läsnäoloni määrästä ja lastemme henkisestä hyvinvoinnista.

Olenkin välillä sanonut, että lapsemme kärsivät todennäköisesti siitä, että syyllistän itseäni liikaa.

Sen allekirjoitan, että kärsin kiltin tytön oireista...

miksi elämäsi on noin kauheaa. Yleensä syy löytyy esim. vanhemmista joille et kelvannut. Tms.

Olen itsekin melkoinen tehopakkaus, jos nyt kerrankin saa kehua. Pyöritän perhettä, paria isoa yksityiselämään liittyvää projektia, leivon, siivoan, harrastan puutarhanhoitoa, neulomista, ompelemista, lukemista, musiikkia, seuraan aktiivisesti eri medioita, opiskelen, käyn töissä, sisustan, kokkaan.... Minulle ei myöskään riitä keskinkertainen vaan vaadin itseltäni täydellisyyttä.

Joskus tympäisee saamattomat ja laiskat ihmiset. Varsinkin sellaiset joilla ei ole kuin ehkä yksi noista asioista, ja silti eivät selviä siitäkään.

puhuu niin huomaa, että hän ei voisi missään erakkona elää. Suorittamisen idea on se, että saa kertoa muille, kuinka on taas saanut aikaan sitä ja tätä. Tulee siis tunne, että suorittaja ei kykene olemaan itsensä kanssa rauhassa kahden, koska silloin hänen elämänsä kumottaisi tyhjyyttä.

Tällainen elämäntapa kriisiytyy siinä vaiheessa, jos sairastuu ja tulee tekemisiin katko. Ehkä vaan valitettavasti tuollainen ihminen alkaa vaatia huomiota itselleen muulla tavalla tai elää vaikkapa läheistensä kautta.

Suorittajaihmisen tausta on yleensä sellainen, että häneltä itseltään on vaadittu paljon lapsena ja nuorena. Sen vuoksi hän on arvomaailmaltaan kasvanut siihen, että hän saa positiivista huomiota suorituksillaan ja hänen on vaikea kestää ihmisiä, jotka voivat vain olla ilman tarvetta elää elämäänsä hankkien hyväksyntää samalla tavalla kuin tämä suorittajatyyppi itse.

Ei tämä näin mustavalkoista ole, pidän hyvin matalaa profiilia tekemisistäni, koska esimerkiksi suurin osa ystävistäni ei pysty puoleenkaan tuosta mitä teen, mutta en halua millään tavalla tuoda esiin omia saavutuksiani, koska ne herättävät mainostamattakin valitettavasti kateutta. Se on todella ikävää, koska hyväkin ystävyys kärsii kateuden takia aika paljon. Todellakaan en rehentele, enkä leventele tekemisilläni.

Olen myös välillä hyvin väsynyt ja kilttinä ihmisenä kuuntelen paljon muiden ihmisten murheita ja suruja. Joskus tämän takia saatan olla itsekseni vihainen tai miehelleni pauhata siitä, miten oikeasti ihmiset saattavat valittaa asioistaan, eivätkä tajua itse tehdä töitä niiden eteen.

suorittaa perheen kustannuksella siksi, että kokee että on muuten arvoton. Ja samalla laiminlyö perhettään - niitä ainoita ihmisiä koko maailmassa, joille kelpaisi juuri sellaisena kuin on, hyvinä ja pahoina päivinä.

Mua niin surettaa, kun näen kuinka perheelle ei ole aikaa eikä lapset ole ikinä riittävän hyviä vanhemmilleen, ja samalla vanhempi antaa kaikkensa työelämälle, jolle mikään ei kuitenkaan riitä vaan jossa aina vaaditaan enemmän. Se onni ja tasapaino ois niin lähellä, mutta sitä ei osata nähdä.

Minä olen energinen ihminen joka saattaa näyttää suorittajalta. Mutta perhe on aina ykkönen, olen myös tajunnut onnellisuuden ja hetkessä elämisen. Teen työni kunnolla ja pidän kaikenlaisesta puuhastelusta vapaa-ajallakin mutta en pakene mitään enkä ketään. Minä vain tykkään tehdä käsilläni kaikenlaista ja olla mukana esimerkiksi yhteisömme kehittämisessä ja lisäksi tehdä muitakin vapaaehtoishommia. Ja ommella, siivota, remontoida, hoitaa puutarhaa jne.

mitään ongelmaa sitten ole. Monella on.

onko riittämättömyyden tunne? Se on monesti kiltn tytön syndrooman takana.

Olen itsekin melkoinen tehopakkaus, jos nyt kerrankin saa kehua. Pyöritän perhettä, paria isoa yksityiselämään liittyvää projektia, leivon, siivoan, harrastan puutarhanhoitoa, neulomista, ompelemista, lukemista, musiikkia, seuraan aktiivisesti eri medioita, opiskelen, käyn töissä, sisustan, kokkaan.... Minulle ei myöskään riitä keskinkertainen vaan vaadin itseltäni täydellisyyttä.

Joskus tympäisee saamattomat ja laiskat ihmiset. Varsinkin sellaiset joilla ei ole kuin ehkä yksi noista asioista, ja silti eivät selviä siitäkään.

aika tukkoista. Ja lapsillasi ainakin:(( kannattaisi perhetyä tuon kaiken erinomaisuuden lisäksi siihenkin, mitä on neuroottisuus.

Täytyy tunnustaa, että suhtaudun lapsiinkin vähän pakkomielteisesti siinä mielessä, että stressaan jatkuvasti heidän hyvinvoinnistaan, olen ratkaissut hoitojututkin niin, että hoitopäivät ovat mahdollisimman lyhyitä ja vanhemmat mahdollisimman paljon paikalla, stressaan jatkuvasti omasta läsnäoloni määrästä ja lastemme henkisestä hyvinvoinnista.

Olenkin välillä sanonut, että lapsemme kärsivät todennäköisesti siitä, että syyllistän itseäni liikaa.

Sen allekirjoitan, että kärsin kiltin tytön oireista...

miksi elämäsi on noin kauheaa. Yleensä syy löytyy esim. vanhemmista joille et kelvannut. Tms.

En väittäisi että elämäni on kauheaa - päinvastoin, mutta sen voin myöntää, että olen välillä uupunut.

Suorittajuus on osittain luonnekysymys mutta kyse on ehdottomasti lapsuudesta.

Olen itsekin melkoinen tehopakkaus, jos nyt kerrankin saa kehua. Pyöritän perhettä, paria isoa yksityiselämään liittyvää projektia, leivon, siivoan, harrastan puutarhanhoitoa, neulomista, ompelemista, lukemista, musiikkia, seuraan aktiivisesti eri medioita, opiskelen, käyn töissä, sisustan, kokkaan.... Minulle ei myöskään riitä keskinkertainen vaan vaadin itseltäni täydellisyyttä.

Joskus tympäisee saamattomat ja laiskat ihmiset. Varsinkin sellaiset joilla ei ole kuin ehkä yksi noista asioista, ja silti eivät selviä siitäkään.

puhuu niin huomaa, että hän ei voisi missään erakkona elää. Suorittamisen idea on se, että saa kertoa muille, kuinka on taas saanut aikaan sitä ja tätä. Tulee siis tunne, että suorittaja ei kykene olemaan itsensä kanssa rauhassa kahden, koska silloin hänen elämänsä kumottaisi tyhjyyttä.

Tällainen elämäntapa kriisiytyy siinä vaiheessa, jos sairastuu ja tulee tekemisiin katko. Ehkä vaan valitettavasti tuollainen ihminen alkaa vaatia huomiota itselleen muulla tavalla tai elää vaikkapa läheistensä kautta.

Suorittajaihmisen tausta on yleensä sellainen, että häneltä itseltään on vaadittu paljon lapsena ja nuorena. Sen vuoksi hän on arvomaailmaltaan kasvanut siihen, että hän saa positiivista huomiota suorituksillaan ja hänen on vaikea kestää ihmisiä, jotka voivat vain olla ilman tarvetta elää elämäänsä hankkien hyväksyntää samalla tavalla kuin tämä suorittajatyyppi itse.

Ei tämä näin mustavalkoista ole, pidän hyvin matalaa profiilia tekemisistäni, koska esimerkiksi suurin osa ystävistäni ei pysty puoleenkaan tuosta mitä teen, mutta en halua millään tavalla tuoda esiin omia saavutuksiani, koska ne herättävät mainostamattakin valitettavasti kateutta. Se on todella ikävää, koska hyväkin ystävyys kärsii kateuden takia aika paljon. Todellakaan en rehentele, enkä leventele tekemisilläni.

Olen myös välillä hyvin väsynyt ja kilttinä ihmisenä kuuntelen paljon muiden ihmisten murheita ja suruja. Joskus tämän takia saatan olla itsekseni vihainen tai miehelleni pauhata siitä, miten oikeasti ihmiset saattavat valittaa asioistaan, eivätkä tajua itse tehdä töitä niiden eteen.

ja tunnetaosn jakamiseen, sun ystääsi eivät ehkä olisi kateellisia vaan ystäviä. Myös se että ei pysty vastauoroiseen kommunikointiin ja se aiheuttaa sitten aggressiota kertoo aika selkeästi että sulla ei ole oikeita ystäviä. Sitä se elämän suorittaminen ja täydellisyydentavoittelu just teettää; suorituksia- ei läheisyyttä. Jos näkisit ystäväsi ystävinä, kunnioittaisit heitä ja hekin voisivat kunnioittaa sua, ihmisenä. Nyt haluat selvästi kuitenkin päteä, et olla ystävä. Tiedän tuon niin hyvin koska olen itse kokenut sen. Kun katsot elämääsi taaksepäin olet taatusti onnellisempi rakkaudesta jota olet saanut vastaanottaa ja antaa kuin "täydellisistä" suorituksistasi. Mutta kun on tarpeeksi neurottinen suorittaja, ei ole mitään kokemusta läheisyydestä.

Pidän itseäni melko tunteellisena ja herkkänä ihmisenä, mutta on varmaan ihan tosi, että en näytä tunteitani ulos. Kiitos tästä, tätä voisi miettiä, nimittäin olen varmaan etäisen oloinen sen takia, että en puhu omista asioistani juurikaan muille ihmisille, mutta kyselen aina heidän kuulumisiaan ja kuuntelen tarkasti, mitä ihmiset puhuvat minulle. En tiedä voiko se antaa jotenkin huonon kuvan minusta. Mutta sen se ainakin aiheuttaa, että joskus tuntee turhautuneisuutta sen takia, että tuntuu, että on aika yksin. MUtta yksinhän me kaikki olemme.

Pidän itseäni melko tunteellisena ja herkkänä ihmisenä, mutta on varmaan ihan tosi, että en näytä tunteitani ulos. Kiitos tästä, tätä voisi miettiä, nimittäin olen varmaan etäisen oloinen sen takia, että en puhu omista asioistani juurikaan muille ihmisille, mutta kyselen aina heidän kuulumisiaan ja kuuntelen tarkasti, mitä ihmiset puhuvat minulle. En tiedä voiko se antaa jotenkin huonon kuvan minusta. Mutta sen se ainakin aiheuttaa, että joskus tuntee turhautuneisuutta sen takia, että tuntuu, että on aika yksin. MUtta yksinhän me kaikki olemme.

Yksin synnytään ja kuollaan mutta elämä on tarkoitettu jaettavaksi toisten kanssa. IHmisellä on tarpeita ja niihin voi vastata vain toinen ihminen. Jos ei tarpeitaan ja tunteitaan tunnista ja osaa ilmaista niin ei myöskään saa yhteyttä toisen tunteisiin ja tarpeisiin. Eli mitään ihmissuhdetta ei varsinaisesti edes ole. Elämä on valintoja; haluatko ELÄMÄN yhdessä muiden kanssa vai SUORITTAMISEN yksin omassa täydellisessä ylemmyydentuntoisessa yksinäisyydessäsi, missä ei ole tilaa tunteille, tarpeille tai toisille ihmisille? Se että kuuntelee kohteliaasti toisen murheet ei ole vielä yhteys. niihin pitäisi pystyä myös vastaamaan- omilla tunteillaan. ja suorittajalla harvoin on aikaa sen paremmin omille kuin muidenkaan tunteille. (usein siksi että niissä omissa tunteissa on jotain niin kipeää että ne vaimentaa ja saa sitten sisältöä suorittamisesta)

Kun noin voimakkaasti koet tämän aiheen. Kuka suorittaja sinua on laiminlyönyt, äiti, isä, puoliso?

Usein se suorittajien mollaaminen on kateutta. Jos tietää olevansa laiska, ärsyttää se, että toinen ehtii ja jaksaa ja vielä tuntuu nauttivankin mokoma kiireisestä elämästään.



Mutta toki, on sitä neuroottisiakin ihmisiä, jotka eivät oikeastaan nauti tekemisestä ja aikaansaavuudestaan. Sellainen on tietenkin vähän surullista.



Ja tuollainen suorittaminen voi olla lähipiirille uuvuttavaa, kaikki eivät välttämättä ole samalla lailla tekemisorientoituneita. Joten jos se suorittaja nalkuttaa ja potkii persauksille aina kun lähipiiriin kuuluva haluaisi vaan rentoutua ja olla, se suorittaminen on sitten joltisenkinlaista henkistä väkivaltaa.



Mutta jos ihminen osaa olla suorittaja itsekseen, ja laatimatta siitä itselleen kultaista Marttyyrin Sädekehää, niin mikäs siinä!

Pidän itseäni melko tunteellisena ja herkkänä ihmisenä, mutta on varmaan ihan tosi, että en näytä tunteitani ulos. Kiitos tästä, tätä voisi miettiä, nimittäin olen varmaan etäisen oloinen sen takia, että en puhu omista asioistani juurikaan muille ihmisille, mutta kyselen aina heidän kuulumisiaan ja kuuntelen tarkasti, mitä ihmiset puhuvat minulle. En tiedä voiko se antaa jotenkin huonon kuvan minusta. Mutta sen se ainakin aiheuttaa, että joskus tuntee turhautuneisuutta sen takia, että tuntuu, että on aika yksin. MUtta yksinhän me kaikki olemme.

Yksin synnytään ja kuollaan mutta elämä on tarkoitettu jaettavaksi toisten kanssa. IHmisellä on tarpeita ja niihin voi vastata vain toinen ihminen. Jos ei tarpeitaan ja tunteitaan tunnista ja osaa ilmaista niin ei myöskään saa yhteyttä toisen tunteisiin ja tarpeisiin. Eli mitään ihmissuhdetta ei varsinaisesti edes ole. Elämä on valintoja; haluatko ELÄMÄN yhdessä muiden kanssa vai SUORITTAMISEN yksin omassa täydellisessä ylemmyydentuntoisessa yksinäisyydessäsi, missä ei ole tilaa tunteille, tarpeille tai toisille ihmisille? Se että kuuntelee kohteliaasti toisen murheet ei ole vielä yhteys. niihin pitäisi pystyä myös vastaamaan- omilla tunteillaan. ja suorittajalla harvoin on aikaa sen paremmin omille kuin muidenkaan tunteille. (usein siksi että niissä omissa tunteissa on jotain niin kipeää että ne vaimentaa ja saa sitten sisältöä suorittamisesta)

Siis me ihmiset olemme erilaisia, me synnymme ja kasvamme ja muokkaannumme sen mukaan. Jos olen syystä tai toisesta kasvanut ja muotoutunut tällaiseksi kun olen, miksi minun pitäisi väkisillä ruveta kaivamaan traumojani ja tehdä elämästäni siten helvettiä.

Kestän itseni ihan hyvin, minulla on kohtuullisen hyvä parisuhde, ihanat lapset, hyvä elämäntilanne ja paljon ystäviä. Sellaisia ystäviä, jotka hyväksyvät minut tällaisena kuin olen, vaikka en varmasti ole välttämättä aina hyvä ihminen.

Tunteita minulla on, liikutun usein, ja minulla on myös kyky myötäelää toisten ihmisten ylä- ja alamäissä. Sen myönnän, että minua ei usein nähdä, eikä tunteitani ja se johtuu siitä, etten päästä niitä muiden nähtäville. Olen suorittaja myös tunnepuolella. Koohdatessani utnteita, kohtaan ne, käsittelen ja hyllytän ja yritän jatkaa.

Pidän itseäni melko tunteellisena ja herkkänä ihmisenä, mutta on varmaan ihan tosi, että en näytä tunteitani ulos. Kiitos tästä, tätä voisi miettiä, nimittäin olen varmaan etäisen oloinen sen takia, että en puhu omista asioistani juurikaan muille ihmisille, mutta kyselen aina heidän kuulumisiaan ja kuuntelen tarkasti, mitä ihmiset puhuvat minulle. En tiedä voiko se antaa jotenkin huonon kuvan minusta. Mutta sen se ainakin aiheuttaa, että joskus tuntee turhautuneisuutta sen takia, että tuntuu, että on aika yksin. MUtta yksinhän me kaikki olemme.

Yksin synnytään ja kuollaan mutta elämä on tarkoitettu jaettavaksi toisten kanssa. IHmisellä on tarpeita ja niihin voi vastata vain toinen ihminen. Jos ei tarpeitaan ja tunteitaan tunnista ja osaa ilmaista niin ei myöskään saa yhteyttä toisen tunteisiin ja tarpeisiin. Eli mitään ihmissuhdetta ei varsinaisesti edes ole. Elämä on valintoja; haluatko ELÄMÄN yhdessä muiden kanssa vai SUORITTAMISEN yksin omassa täydellisessä ylemmyydentuntoisessa yksinäisyydessäsi, missä ei ole tilaa tunteille, tarpeille tai toisille ihmisille? Se että kuuntelee kohteliaasti toisen murheet ei ole vielä yhteys. niihin pitäisi pystyä myös vastaamaan- omilla tunteillaan. ja suorittajalla harvoin on aikaa sen paremmin omille kuin muidenkaan tunteille. (usein siksi että niissä omissa tunteissa on jotain niin kipeää että ne vaimentaa ja saa sitten sisältöä suorittamisesta)

Siis me ihmiset olemme erilaisia, me synnymme ja kasvamme ja muokkaannumme sen mukaan. Jos olen syystä tai toisesta kasvanut ja muotoutunut tällaiseksi kun olen, miksi minun pitäisi väkisillä ruveta kaivamaan traumojani ja tehdä elämästäni siten helvettiä.

Kestän itseni ihan hyvin, minulla on kohtuullisen hyvä parisuhde, ihanat lapset, hyvä elämäntilanne ja paljon ystäviä. Sellaisia ystäviä, jotka hyväksyvät minut tällaisena kuin olen, vaikka en varmasti ole välttämättä aina hyvä ihminen.

Tunteita minulla on, liikutun usein, ja minulla on myös kyky myötäelää toisten ihmisten ylä- ja alamäissä. Sen myönnän, että minua ei usein nähdä, eikä tunteitani ja se johtuu siitä, etten päästä niitä muiden nähtäville. Olen suorittaja myös tunnepuolella. Koohdatessani utnteita, kohtaan ne, käsittelen ja hyllytän ja yritän jatkaa.

nimenomaan siksi et olen ne traumani selvittänyt enkä hyllyttänyt. Mutta ihan vapaasti ole millainen haluat. Nämä oli vain vastauskia siihen mikä siinä suorittamisessa mun mielestä on vikana. JOkainen valitsee itse miten haluaa elää ja elää sitten niin. Mulla on hyvin näin, eikä tarvii enää yrittää mitään, kun valkeni tämä elämän juttu:)

Kun noin voimakkaasti koet tämän aiheen. Kuka suorittaja sinua on laiminlyönyt, äiti, isä, puoliso?

Mutta kyllä varmaan nuo kaikki mainitsemasi aikanaan ovat suorittaneen sujuvasti ohitseni. Kysymys suorittamisesta on yksi tämän ajan keskeisimpiä elämänlaatukysymyksiä, ja omakohtaisesti koettu, ehkäpä siksi se on mulle niin tärkeä. Mikäs siinä on vikana että pitää aihetta tärkeänä?

Usein se suorittajien mollaaminen on kateutta. Jos tietää olevansa laiska, ärsyttää se, että toinen ehtii ja jaksaa ja vielä tuntuu nauttivankin mokoma kiireisestä elämästään.

Mutta toki, on sitä neuroottisiakin ihmisiä, jotka eivät oikeastaan nauti tekemisestä ja aikaansaavuudestaan. Sellainen on tietenkin vähän surullista.

Ja tuollainen suorittaminen voi olla lähipiirille uuvuttavaa, kaikki eivät välttämättä ole samalla lailla tekemisorientoituneita. Joten jos se suorittaja nalkuttaa ja potkii persauksille aina kun lähipiiriin kuuluva haluaisi vaan rentoutua ja olla, se suorittaminen on sitten joltisenkinlaista henkistä väkivaltaa.

Mutta jos ihminen osaa olla suorittaja itsekseen, ja laatimatta siitä itselleen kultaista Marttyyrin Sädekehää, niin mikäs siinä!

tässä puhutaan kahdesta eri asiasta: aikaansaavista ja puuhakkaista ihmisistä ja toisaalta suorittajista.



Olisi ihanaa olla aikaansaava ja puuhakas ihminen! Mutta en oe. Aikaansaava ihminen tarttuu toimeen ja vie asoita eteenpäin ja nauttii työnsä jäljistä.



Suorittaja tekee töitä marttyyrimentaliteetilla ja siirtyy tehtvästä toiseen nauttimasta olostaan ja tekemisestä pätkääkään.



AP vaikuttaa tuolta ensinmainitulta tyypiltä, ja hienoa niin! Kunhan et väheksy meitä eri tavalla eläviä, koska siitä ei ole pitkä matka siihen, että kuvittelee olevansa muita parempi, ja se taas johtaa todella paskoihin asioihin ihmissuhteissa.

Voi, miten tuttua tekstiä! Olen diagnosoinut itseni suorittajaksi :) Mulle on vaan nyt tullu seinä vastaan. Elämä on alkanut tuntua suorittamiselta, tuntuu ettei kerkeä tekemään mitään oikeasti mielekästä, kun kotona täytyy tehdä sitä ja tätä. Ja jos minä en tee, ei sitä tee kukaan mukaan. Tässähän ajaa itsensä loppuun, sillä kotityötkään eivät tekemällä lopu.

Mun on myös vaikea vain olla, tuntuu että koko ajan pitäisi tehdä jotain hyödyllistä. Levoton olo on kyllä, jos ei ole tarpeeksi tekemistä. Mutta sitten taas tuntuu, että kun alkaa tekemään ei tekemiselle näy loppua. Ai kauheeta, miten olen itseni ajanut tähän tilaan! Olen vielä nuori, eikä minulla ole lapsiakaan vielä. Minähän sekoan, jos tähän lyödään vielä lapset hämmentämään soppaa.

Suorittaja JA kontrollifriikki, ei mikään maailman paras yhdistelmä... Miten saisin elämänilon taas takaisin? Osaisinpa nauttia hetkestä, eikä mielessä painaisi tekemättömät työt...

Miten tämä onnistuisi? Ehdotuksia otetaan vastaan :)