Lue keskustelun säännöt.
Pitäisikö palata kotirouva (tai kotipuoliso) -malliin?
10.09.2012 |
"Ennen vanhaan" naiset oli kotirouvina ja miehet töissä. Miehen homma oli tuoda rahaa talouteen ja naisten homma oli hoitaa kotia ja lapsia. Myös isovanhempien hoito tapahtui kotona eikä laitoksissa. Monesti isovanhemmista toki oli apuakin arjen pyörityksessä. Ei ollut huonokäytöskisiä lapsia ainakaan siinä mittakaavassa kuin nyt.
Homman ongelma oli kai se, että se mitä nainen teki, oletettiin olevan jotenkin huonompaa ja kotoa työelämään siirtyminen nähtiin kahleiden katkaisemiselta hellasta ja alemmasta ihmisarvosta.
Jossain vaiheessa naiset sitten tasa-arvon nimissä siirtyi työelämään ja tilanne on nyt KÄRJISTÄEN sellainen, että kaikilla on kiire, kiireestä seuraa omat lieveilmiönsä kuten loppuunpalaminen, lasten pahoinvointia jne.
Sitä olen ajatellut, että pitäisikö vähän katsoa taaksepäin. Ei kai se vanha malli ihan huono ollutkaan? Oliko se toisen puolison kotipanos sittenkin aivan hemmetin arvokas? Voisiko tuosta soveltaa jotain nykyaikaan, varsinkin kun tiedetään, että vanhuksiakin oon kohta niin paljon, että hoitajia ei riitä.
Rahaa tulee toki vähemmän, mutta faktahan on, että olisi niitä menojakin sitten vähemmän.
Heitän tän ajatuksen nyt korppikotkien kynsiin. Mitä sanotte?
Kommentit (43)
Toko kivaahan se kotirouvana olo olisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensin elettiin maatalouyhteiskunnassa jossa miehellä ja naisella oli omat työroolinsa, ei ollut mitään kotirouvia, eikä vanhuksia "hoidettu", vaan he tekivät töitä siinä missä muutkin, kukin toki voimiensa mukaan. Kun 60-70-luvuilla muutettiin kaupunkeihin, myös naiset menivät sankoin joukoin töihin kodin ulkopuolelle.
kolme vuotta työssäkäyvänä äitinä olemista. Ei tullut mitään. Koko perhe oli tosi stressaantunut koko ajan. Syötiin eineksiä, kukaan ei jaksanut mitään. Riideltiin, koko ajan oli kiire.
Päätin jäädä kotiin. Nyt on kaikki erinomaisesti. Stressi poistui. Mies saa levätä kotona, eikä ole koko ajan pakko seistä luudan varressa.
Ihmiset ovat erilaisia, mutta meidän perheelle paluu vanhanmalliseen perhemalliin oli loistava ratkaisu.
ottaakin nuoremman "kotirouvan", eikä eläkettä ole ehtinyt kertyä yhtään?
Toko kivaahan se kotirouvana olo olisi.
Mielellään sitä kotona "lusmuilisi" kotirouvana mutta kun yhden palkalla ei elä, ei sitten millään.
Mutta kyllä tuo malli heikentäisi myös naisen asemaa, koska esim. eläkettä ei kerry. Oltaisiin täysin miehen varassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sen sijaan vanhat kyläyhteisöt, maaseutuyhteisöt ovat toimivampia. Nämä joissa eletään n. 20 hengen "perhekunnassa": on usemapi sukupolvi, vanhapiikatädit yms. osana perhettä. Kautta historian ja eri kulttuurien tuollainen parinkymmenen hengen yhteisö on ollut tavallisin yksikkö. Ehkäisee yksinäisyyttä ja tasaa töiden kuormittavuutta.
Eläkettäkin on kasassa jo 2500 euroa ja teen jonkin verran töitä kotoa käsin.
Ei jakseta enää suorittaa elämää, vaan halutaan elää.
Haluan vapaat viikonloput, siistin kodin, laadukasta ruokaa. Työssäkäyvänä en tuota saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä ainakin haluan pitää haastavan ja vaativan mutta mukavan työni enkä jäädä kotiin siivoamaan, kokkaamaan yms. Mun aivot näivettyisi kun eivät saisi riittävästi haastetta. Ja miksi naisten pitäisi jäädä kotiin? Miksi ei mies voisi jäädä? Kyllä mieskin osaa siivota, kokata, hoitaa lapsia jne.
Eläkeasia kuntoon ja viiskymppinen villiintynyt kynitään putipuhtaaksi erossa :)
ottaakin nuoremman "kotirouvan", eikä eläkettä ole ehtinyt kertyä yhtään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kolme vuotta työssäkäyvänä äitinä olemista. Ei tullut mitään. Koko perhe oli tosi stressaantunut koko ajan. Syötiin eineksiä, kukaan ei jaksanut mitään. Riideltiin, koko ajan oli kiire.
Päätin jäädä kotiin. Nyt on kaikki erinomaisesti. Stressi poistui. Mies saa levätä kotona, eikä ole koko ajan pakko seistä luudan varressa.
Ihmiset ovat erilaisia, mutta meidän perheelle paluu vanhanmalliseen perhemalliin oli loistava ratkaisu.
Jos homma toimii. Pakko silti kysyä:
1 - millä elätte? Eli toisin sanoen, miehesi lienee kohtuuhyvätuloinen, teillä on reilusti omaisuutta ahterinne alla, tai sitten asutte ilmaiseksi jossain...
2 - mitäs sitten jos vaikka eroatte? Sulla ei ole työkokemusta nimeksikään, kuinka aikoisit elättää itsesi ja lapsesi?
3 - eläke, sulla ei tule olemaan juuri minkäänlaista eläkettä
Ainakin Suomessa maaseuduilla oli taloissa emännät, jotka eivät tosiaankaan joutaneet olemaan toimettomana. Kaupungeissa naiset olivat töissä tehtaissa, piikoina yms. Aika vähän on ollut naisia, jotka olivat vain rouvina kotona. Joten mun mielestä ei voi puhua palaamisesta mihinkään kun Suomessa ei ikinä edes ole ollut kotirouvakulttuuria.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eläkettäkin on kasassa jo 2500 euroa ja teen jonkin verran töitä kotoa käsin.
Ei jakseta enää suorittaa elämää, vaan halutaan elää.
Haluan vapaat viikonloput, siistin kodin, laadukasta ruokaa. Työssäkäyvänä en tuota saa.
Minäkin haaveilen tällaisesta elämästä. Ei olis ainaista riittämättömyyden tunnetta.
Työtä en pelkää, mutta se imee kaikki voimat ja kotonakin olis kiva jaksaa tehdä enemmän.
Vastaan myös minä:
1. Mieheni palkka on 6 - 8 000 euroa, lisäksi minä teen jonkin verran nyt käännöstöitä kotona, joten saamme noin 5 000 käteen. Se riittää, kun ei ole velkaa.
2. Minulla on 30 vuoden työkokemus, joten ei ole pelkoa, että ihan ilman tuloja jäisin. Ja lapsetkin on jo 10 ja 8, joten vaihe on tilapäinen.
3. Eläkettä on nyt kertynyt 2 500 euroa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että täällä ei koskaan ole ollut kotirouvayhteiskuntaa. Miehet ja naiset on tarvittu molemmat leivän hankintaan, ovat olleet yhtä tärkeitä.
Ja samaten kaikki isän suvun naiset ovat olleet, samaten koko naapurusto - ja itse asiassa heitä on valtaosa nyt täällä meidänkin alueellamme, vauraammanpuoleinen omakotitaloalue Helsingissä.
Itse asiassa Suomessa on ollut ennenkin lähinnä pienen varakkaan eliitin touhua se kotirouvailu, siis sellainen että naisen työ on lähinnä kodin ja lasten hoito.
Työssä kodin ulkopuolella käymättömiä naisia on toki ollut valtavasti, mutta tämä johtuu siitä että suurin osa maan ihmisistä eli vielä 1950-luvulle asti pientiloilla, ja naisen "kotirouvuus" oli sitä että hän huolehti tilan töistä: usein oli jokunen elikko, naisella oli usein myös vastuuta ainakin osasta viljelyksistä (jos mies kodin ulkopuolella töissä ja pieni tila ehkä jopa kaikista), lapsia oli yleensä paljon ja kodin hoitokin tosi työlästä koska kaikki vesikin piti saaveissa kantaa sisään ja likavedet ulos jne.
Mutta sellainen mitä nykyisin tarkoitetaan kotirouvalla, että vaimo siellä kotona vaan lähinnä oleille ja vähän hoitaa kotia ja lapsia on olltu mahdollista lähinnä suurten varakkaiden tilojen rouville tai kaupungin varakkaille porvareille. Suurin osa suomalaisista ei ole niin koskaan päässyt elämään, vaikka varmaan olisi sellainen kelvannut monellekin.
sellaiset parisuhteet, joissa molemmat puolisot vastaavat sekä lasten ja kodin hoidosta että elatuksesta, ovat keskimäärin onnellisempia kuin sellaiset, joissa toinen vastaa toisesta ja toinen toisesta täysin. Ainakin Ruotsissa vastikään tehty tutkimus viittasi tähän. Eli siinä mielessä huono idea.
Nuo kaikki huonot asiat, joita mainitset, vaikuttavat johtuvan enemmän työelämän ja yhteiskunnan muutoksesta kuin perhemallin muutoksesta.
Se, ettei ennen ollut niin paljon huonokäytöksisiä lapsia (jos näin oli, eikä ole vain mutua), saattoi johtua myös ei-niin-lempeistä lastenkasvatusmetodeista ja toisaalta voimakkaammista sosiaalisista normeista, ei niinkään kotirouvayhteiskunnasta.
Ja edelleenkin: lapset voivat nykyään paremmin kuin koskaan ennen (sen tiedon valossa, mitä on).
Suomessa on kova sosiaalinen paine työssäkäyntiin ja kotiinjääviä naisia katsotaan kieroon. Mutta jos kotiinjäävä nainen toimii samalla omaishoitajana esim hoitaa iäkkäitä vanhempiaan tai vammaista lastaan niin samallahan sitä tekee työtä yhteiskunnan hyväksi. Itse teen em. "omaishoitoa" työssäkäynnin ohella.
"kotirouvamalli" on ollut olemassa vain hyvin lyhyen aikaa ja hyvin rajatuissa yhteiskuntaluokissa. Siis käytännössä ylemmässä porvaristossa vähän aikaa ennen ja jälkeen ensimmäisen maailmansodan. Jo toisen maailmansodan myötä malli hajosi näissäkin yhteiskuntaluokissa, eikä naisten "paluu kotiin" sodan jälkeen koskaan toteutunut - suurimmalta osalta juuri siksi, että niin harvat olivat koskaan kotona olleetkaan.
Siis tämä porvarisyhteiskuntaluokka on käsittänyt ehkä 5-10% yhteikunnassa missään päin Eurooppaa. Suomessa tietysti vähemmän, koska täällä on pääsääntöisesti oltu köyhiä. Köyhillä työläis- ja maaseudun perheillä ei koskaan ollut varaa kotirouviin tai kotiäiteihin (eikä siis niitä työläisakkoja ja talonemäntiä miksikään rouviksi olisi koskaan sanottukaan - jo pelkkä kotirouva-nimitys on osoitus sen kapeasta yhteiskunnallisesta osuudesta). Myöskään yläluokissa kotirouvia ei tunnettu, sillä vaikka yläluokkien ja aateliston naisilla ei useinkaan ollut virallista ammattinimikettä, heillä oli niin paljon poliittisia ja yhteikunnallisia velvollisuuksia ja töitä, ettei heitä kotirouvina voi pitää.
HUonokäytöäksisiä lapsia toki oli, paljon enemmän kuin nykyään. isovanhempia ei hoidettu laitoksissa, vaan heidän annettiin kuolla hoidon puutteessa. Kiire oli kaikilla, koska piti yrittää saada jotain syötävää ensi kevääksikin. TYöpäivät kesti helposti 14 tuntia - myös naisilla ja lapsilla. että se siitä autuudesta.
Silloin kun oli aikaa, juostiin lasten kanssa milloin uimassa ja milloin HopLopissa jne.
Ei mulla töissä mene yhtään sen enempää rahaa, kun olen normaalissa konttorityössä enkä missään edustustyössä, mihin tarvitaan vaatteet viimeisen päälle. Enkä syö ulkona ja vaikka söisinkin, saisin töistä lounassetelit.