Pitäisikö palata kotirouva (tai kotipuoliso) -malliin?
"Ennen vanhaan" naiset oli kotirouvina ja miehet töissä. Miehen homma oli tuoda rahaa talouteen ja naisten homma oli hoitaa kotia ja lapsia. Myös isovanhempien hoito tapahtui kotona eikä laitoksissa. Monesti isovanhemmista toki oli apuakin arjen pyörityksessä. Ei ollut huonokäytöskisiä lapsia ainakaan siinä mittakaavassa kuin nyt.
Homman ongelma oli kai se, että se mitä nainen teki, oletettiin olevan jotenkin huonompaa ja kotoa työelämään siirtyminen nähtiin kahleiden katkaisemiselta hellasta ja alemmasta ihmisarvosta.
Jossain vaiheessa naiset sitten tasa-arvon nimissä siirtyi työelämään ja tilanne on nyt KÄRJISTÄEN sellainen, että kaikilla on kiire, kiireestä seuraa omat lieveilmiönsä kuten loppuunpalaminen, lasten pahoinvointia jne.
Sitä olen ajatellut, että pitäisikö vähän katsoa taaksepäin. Ei kai se vanha malli ihan huono ollutkaan? Oliko se toisen puolison kotipanos sittenkin aivan hemmetin arvokas? Voisiko tuosta soveltaa jotain nykyaikaan, varsinkin kun tiedetään, että vanhuksiakin oon kohta niin paljon, että hoitajia ei riitä.
Rahaa tulee toki vähemmän, mutta faktahan on, että olisi niitä menojakin sitten vähemmän.
Heitän tän ajatuksen nyt korppikotkien kynsiin. Mitä sanotte?
Kommentit (43)
Onko vaimosi niin huonossa kunnossa että saisi sairaseläkettä. Kannattaa ottaa selvää.
Hän on saanut pari kuukautta sairaspäivärahaa (n 500 /kk) ja jos tätä jatkuu vuoden alkaa eläke juosta. Mutta jos hän "paranee" Kelan virkamiesten mielestä niin päivärahojen saanti katkeaa ja ollaan taas puilla paljailla. Lääkkeisiin pelkästään menee n 200/kk.itse asiassa jos minä ottaisin lopputilin niin saisimme käteen melkein varmaan saman verran kuin nyt saan verojen jälkeen palkkaa, mutta eläkkeeni romahtaisi.
Tilanne on kieltämätä surkea.
Kaikista pahinta on että se kelan lääkäri ei edes näe potilasta, ja silti tekee päätöksen joka vaikuttaa ihmisen koko elämään ja toimeentuloon.
Kannatan kotivaimoutta ja kotiäitiyttä
Suomessa vaan palkka- ja hintataso on sellanen, ettei se ole kovin usein mahdollista. Jos mies sais tuplapalkkaa, niin olisi mukava olla kotona, hoitaa lapsia ja kotia hyvin. Mutta taloudellinen tilanne ei salli. Ärsyttää kun raha on unelmien esteenä.