Miksi pidetään ahneutena, jos haluaa oman perintönsä

Näin anoppilassa:

Anoppi kuppaa vanhaa, jo lievästi dementoitunutta äitiään sen minkä ehtii. Maksattaa ostoksiaan ja nostelee mummelin tililtä rahaa omiin menoihinsa, vaikka appivanhempani itsekin ovat varakkaita eläkeläisiä, joilla on velattomat talot, mökit ja autot (ja miksei olisi kun edellinen sukupolvi on maksuihin osallistunut).

Omia lapsiaan anoppi "auttaa" siten, että nuorimmalle tyttärelleen syytää rahaa sen minkä ehtii, vanhimmat lapset saavat kituuttaa omillaan, etteivät vaan pääsisi elämässään aikanakaan omia vanhempiaan pidemmälle.



Anoppi kokee oikeudekseen sen, että vanha äitinsä auttaa hänta (on auttanut koko elämän ajan ruhtinaallisesti ja auttaa siis edelleen), mutta itsellään hän ei näe minkäänlaista velvollisuutta auttaa omia lapsiaan.



Kyse on juuri Pajamäen mainitsemasta ahneesta sukupolvesta: itse kuppaavat sodan kokeneelta uudisrakentajasukupolvelta vaikka tuhkatkin pesästä että pääsevät kanarialle ja ostamaan velattomia perheautoja, omille lapsille ei sitten halutakaan enää jättää mitään. Sikamaista mielestäni.

kuin annan lapsillemme. Mitä lapset tekee rahalla, tienatkoot itse oman omaisuutensa. Niin mieskin tienasi oman omaisuuden ja joutaa antamaan sen minulle kun kuolee.

Lapset ovat ahneita jos haluavat perinnön jakoon kun isänsä kuolee. Heidän isänsä rahat kuuluvat minulle.

Lapset tienatkoon omat rahansa, kun miehen tienaamat kuuluu sulle... Vai oletko äitipuoli? 99% ihmisistä haluaa jättä perinnön lapsilleen. Tietysti nämä lakiosien vaatimiset ja testamentit kannattaa miettiä vähän sen suhteen, mikä se taloudellinen asema sillä jäljelle jäävällä on.

Esimerkiksi itse oletan, että saisin jotain suoraan, jos jompi kumpi vanhempi kuolee. Miksi ihmeessä toisen vanhemman pitäisi istua sen omaisuusmassan päällä, kun 100% tiedän heidän vain ja ainoastaan säästäneen ja sijoittaneen, jotta lapset saisi perintöä.

Esimerkiksi itse oletan, että saisin jotain suoraan, jos jompi kumpi vanhempi kuolee. Miksi ihmeessä toisen vanhemman pitäisi istua sen omaisuusmassan päällä, kun 100% tiedän heidän vain ja ainoastaan säästäneen ja sijoittaneen, jotta lapset saisi perintöä.

Onko jossakin perheessä tosiaan näin? Että vanhemmat avoimesti ovat säästäneet jättääkseen lapsilleen mahdollisimman muhkean perinnön?

Mun on vaikea edes sisäistää näin olevan, koska omat vanhempani (1950-luvulla syntyneet) ovat eläneet ja hupuloineet sen minkä ovat ehtineet. Esim. egoistisen isäni mielestä hän on rahansa itse tienannut ja aiemmilta sukupolvilta saadut perinnöt "ansainnut", eikä aio jättää jälkipolville yhtään mitään. "Kunhan vain hänellä itsellään on hyvä elämä, nyt ja tässä."

Hän ei halua hautajaisiakaan, kunhan joku vaan kippaa kuolleen ruumiin johonkin kuoppaan. Eikä hänen haudallaan tarvtse kenenkään kuulemma käydä kynttilöitä tai kukkia tuomassa. Eli nauttii itsekkäästi elämästään ja käyttää kaikki rahat vain ja ainoastaan itseensä, lapsistaan tai lastenlapsistaan välittämättä. Lienee turha todeta, ettei ole joulu- tai synttärilahjojakaan tältä "papalta" ikinä tullut.

Siis ihan tavallisten tallaajien. Ja kyllä, jokainen keskiluokkainenkin puhuu siitä, että miten saisi vältettyä perintöveroja ja jätettyä mahdollisimman paljon lapsille.



Mökkitiellämme on 8 mökkiä, joista omistaa 7 mökkiä 60-75 -vuotiaat pariskunnat. Ihan jokainen noista mökeistä on siirretty viimeisen kolmen vuoden aikana lasten nimiin ja vain jätetty hallinto-oikeus itselle. Pankista kovasti on neuvottu. Arvon saa itse määritellä ja tehdä siitä nuoremman puolison mukaan ikäalennukset. Näin ollen esimerkiksi reaaliarvoltaan 150-200 kEuron mökistä jää kahdelle perijälle maksettavaa alle 3000 Euroa lahjaveroa per nenä. Ei jää sitten aikanaan sinne "isoon jakoon".



Tietysti raha voi olla vanhana tarpeenkin. Turvaksi, jos tarvii hoitoa tai vastaavaa. Toivovat kuitenkin kaikki, että saisivat jätettyä seuraaville polville.



Eräs tuttu mummeli tyhjensi itsensä 80-vuotiaana, että ei viedä rahoja mahdollisiin hoitoihin vaan saa köyhänä ne ilmaiseksi. Fiksua. Se kannattaakin tehdä. Mitäpä sitä vaivalla haalittuja rahoja käyttää hoitoihin, jotka toiset saa ilmaiseksi.

jos kuolleella on lapsia ja puolisoilla ei ole keskinäistä testamenttia? Vai olenko väärässä? Käsitykseni mukaan leskellä ei ole mitään perintöoikeutta kuolleen omaisuuteen, vaan yhteinen omaisuus tasataan (jos ei ole avioehtoa) ja leskellä on vain asumisoikeus yhteiseen asuntoon. Jos kuolinpesä päätetään jättää jakamatta, niin sehän on eri asia?? Mun mielestä ahne olisi sellainen leski, joka kuvittelee, että kaikki yhteinen omaisuus olisi hänen puolison kuoltua.

Erimerkki äidistäni.

Sai kuolleen äitinsä perintöä 100e ja perintöveroa tuli maksettavaksi 200e. Äitini köyhänä työttömänä (sairaus) ei pystynyt maksamaan veroa, joka meni ulosottoon. Eli sii äitini isä panttasi rahoja itsellään lesken oikeudella.

Äitini on nyt siis ulosottokierteessä vain siksi kun öitinsä sattui kuolemaan ja isänsä halusi pantata rahat ja osakkeet itselleen.



Todellakin ap:lle sympatiat tästä.



HUOM!! Rahasummat muutettu.

ja mielestäni pitäisi toimia niin että muu omaisuus jaettaisiin perillisille.

Voiko jakaa osittain, jätettäisiin asunto niin kuin kuuluukiin jakamatta.

Monesti on niin että perillisillä on elämänvaihe jossa raha olisi tarpeen.

Pahimmassa tapauksessa perillinen ei pääsisi nauttimaan perinnöstä koskaan jos sattuu kuolemaan varhain ja leski (isä tai äiti) on pitkäikäistä sorttia tyyliin elää 100 vuotiaaksi.

No tältä sankarilta ei tasan ole ikinä kuollut yhtäkään läheistä! Että rahantarpeesi takiako esim isäsi pitäisi kuolla, just joo!?

Itse olen VALITETTAVASTI perinyt äitini omaisuuden, ja vielä aivan liian nuorella iällä. Voin sanoa, että antaisin kaiken sen rahan satakertaisena takaisin, jos se vaan toisi äitini takaisin luokseni.

Olen muutenkin ehdottomasti sitä mieltä, ettei koko perintöä pitäisi olla, ikinä missään muodossa. Ja joo, kyllä on rahaa tulossa minullekin, kunhan vaan iäkkäät sukulaiseni tajuavat heittää veivinsä... :P En itke, jos en saa niistä rahoista ikinä penniäkään.

ja mielestäni pitäisi toimia niin että muu omaisuus jaettaisiin perillisille.

Voiko jakaa osittain, jätettäisiin asunto niin kuin kuuluukiin jakamatta.

Monesti on niin että perillisillä on elämänvaihe jossa raha olisi tarpeen.

Pahimmassa tapauksessa perillinen ei pääsisi nauttimaan perinnöstä koskaan jos sattuu kuolemaan varhain ja leski (isä tai äiti) on pitkäikäistä sorttia tyyliin elää 100 vuotiaaksi.

No tältä sankarilta ei tasan ole ikinä kuollut yhtäkään läheistä! Että rahantarpeesi takiako esim isäsi pitäisi kuolla, just joo!?

Itse olen VALITETTAVASTI perinyt äitini omaisuuden, ja vielä aivan liian nuorella iällä. Voin sanoa, että antaisin kaiken sen rahan satakertaisena takaisin, jos se vaan toisi äitini takaisin luokseni.

Olen muutenkin ehdottomasti sitä mieltä, ettei koko perintöä pitäisi olla, ikinä missään muodossa. Ja joo, kyllä on rahaa tulossa minullekin, kunhan vaan iäkkäät sukulaiseni tajuavat heittää veivinsä... :P En itke, jos en saa niistä rahoista ikinä penniäkään.

on kuollut jo monta vuosikemmentä sitten. Minä ja veljeni jouduimme maksamaan perinyöveroa, vaikka pesä jätettiin jakamatta.



Emme tänäkään päivänä voisi ajatella, että vaatisimme pesän jakamista. Isämme hoitaa pesää ja hoitaa asiat, vaikka alkaa jo vanha jo ollakin, eikä oikein hyvin asioista selviä.



Niin kauan kun hän on hengissä, autamme parhaan kykymme mukaan enkä voisi toimia toisin.



TEILLÄ MUILLA VOI OLLA OMAT JA HYVÄT SYYNNE PESÄNJAON VAATIMISEEN, VARSINKIN JOS ON NÄITÄ UUSPERHEITÄ EIKÄ TESTAMENTTIA.

sodan aikana syntyneet lapset ovat äärimmäisen itsekkäitä usein leskeytyessään- omia lapsiaan eivät auta, vaikka heitä olisi autettu miten paljon. kokemusta on. syyllistävät lapsensa kyllä.

totta. ahne sukupolvi.

isäni sitäpaitsi halusi minulle sen, tiesi että tarvitsen ja halusi turvata. Meidän välillä se oli rakkautta, jos se jollekin kateelliselle on ahneutta niin IHAN SAMA MULLE MITÄ MUUT KELAA.

Minä olen aina tiennyt, että ihmiset kuolevat. Jopa minäkin joskus. En ole koskaan ajatellut, että jos en saisi perintöä, ihminen eläisi loputtomiin. Niillä asioilla ei ole mitään tekemistä.

Vanhempani ovat kuolleet ja minä olen kokenut kunniana saada jatkaa isäni työtä hänen kotitilallaan. Sinun mielestäsi tämä isän kotitila olisi kai pitänyt jättää valtiolle, koska ihmiset on ahneita kun saavat perintöjä.

Minusta on hienoa, että saan kulkea isäni ja hänen isoisänsä polkuja maillamme ja hoitaa maitamme parhaamme mukaan ja antaa ne perinnöksi pojallemme. Ja ei, en koe, että poikani on ahne paska siksi, että tulee saamaan maatilamme.

Iloitkaa saamastanne perinnöstä, sillä se on lahja vanhemmiltanne ja hoitakaa perintöä ilolla, sillä on kunnia saada perintöä omilta vanhemmiltaan.

Kaikki ihmiset kuolevat ja terve ihminen haluaa ajatella jälkeläisiään ja antaa heille hyvinhoidetun perinnön.

Vain ahne ihminen ajattelee, että tuhlaa perintönsä, ettei siitä jää omille lapsille mitään.

ja mielestäni pitäisi toimia niin että muu omaisuus jaettaisiin perillisille.

Voiko jakaa osittain, jätettäisiin asunto niin kuin kuuluukiin jakamatta.

Monesti on niin että perillisillä on elämänvaihe jossa raha olisi tarpeen.

Pahimmassa tapauksessa perillinen ei pääsisi nauttimaan perinnöstä koskaan jos sattuu kuolemaan varhain ja leski (isä tai äiti) on pitkäikäistä sorttia tyyliin elää 100 vuotiaaksi.

No tältä sankarilta ei tasan ole ikinä kuollut yhtäkään läheistä! Että rahantarpeesi takiako esim isäsi pitäisi kuolla, just joo!?

Itse olen VALITETTAVASTI perinyt äitini omaisuuden, ja vielä aivan liian nuorella iällä. Voin sanoa, että antaisin kaiken sen rahan satakertaisena takaisin, jos se vaan toisi äitini takaisin luokseni.

Olen muutenkin ehdottomasti sitä mieltä, ettei koko perintöä pitäisi olla, ikinä missään muodossa. Ja joo, kyllä on rahaa tulossa minullekin, kunhan vaan iäkkäät sukulaiseni tajuavat heittää veivinsä... :P En itke, jos en saa niistä rahoista ikinä penniäkään.

antaisin rahat pois jos saisin äitini takaisin. Se äiti olisi kuollut kaikesta huolimatta, vaikka olisi polttanut kaikki rahansa. Sinua rakastava äiti on huolehtinut omaisuudestaan niin, että tietäessään kuolevansa, pystyy antamaan sinulle jotain, mikä helpottaa elämääsi.

Anteeksi, että koen jotenkin tyhminä nämä, jotka hokevat, että mieluummin elävä ihminen kuin perintö. En voi ymmärtää,miten ihmiset naivisti kuvitettelevat sen olevan jotenkin vaihtoehto. Jos ihmisellä on syöpä, se ei parane, vaikka hän jättäisi sinut perinnöttä. Rakastava vanhempi yrittää turvata lapsensa elämän myös kuolemansa jälkeen.Mutta sitä nämä ääliöt ei tajua, vaan itkeä pirauttavat huskastellen kyyneleen, että "voi antaisin rahat heti pois jos saisin äitini takaisin"

Jos se raha tuntuu niin pahalta perittynä, voitte ihan hyvin lahjoittaa sen vaikka Afrikkaan. Ai niin, mutta kyllä se kuitenkin hyvin näkyy kelpaavan. Kukaan näistä, jotka itsee kun saivat perinnön, ei siitä kuitenkaan luopuisi kynsin hampainkaan. Hyvin on raha maistunut ja helpottanut elämäänne surun jälkeen.

isäni sitäpaitsi halusi minulle sen, tiesi että tarvitsen ja halusi turvata. Meidän välillä se oli rakkautta, jos se jollekin kateelliselle on ahneutta niin IHAN SAMA MULLE MITÄ MUUT KELAA.

Lukekaapas Osku Pajamäen kirjat "Ahne sukupolvi" ja "Perintö vai perintä". Kirjoissa kuvataan huipuhyvin näitä 1940- ja 1950-luvuilla syntyneitä Hannu Hanhia, joille kaikki on tuotu lautasille kuin Manulle illallinen.



On järjestetty halpaa opintolainaa, on saatu vakituiset työpaikat eläkeikään asti, aiemmat sukupolvet ovat auttaneet sekä taloudellisesti että esim. lastenhoidossa. Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuuden ketju on nykyisin katkennut: kun aiemmat sukupolvet ovat aina jättäneet lapsilleen enemmän hyvinvointia kuin ovat itse saaneet, suurten ikäluokkien jälkeiset sukupolvet näyttävätkin joutuvan maksumiehiksi.

Ahneutena varmaan pudetään sitä, että vaatimalla vaatii omaa lakiosaansa toisen vanhemman kuoleman jälkeen. Se, että eloonjännyt vanhempi itse ehdottaa asiaa, on kai eri juttu.



Omaa lakiosaani aion vaatia tilanteen eteen tullessa. Ja miksi en vaatisi? Välien menemisen vuoksiko? Ne välit ovat menneet jo kymmeniä vuosia sitten, silloin kun narsistinen isäni julisti minut orvoksi ja teki puheissaan perinnöttömäksi ja äiti valitsi lapsensa sijasta väkivaltaisen miehensä.



Sama juttu appivanhempienkin kanssa. Olen pikkuhiljaa saanut miehenikin samoille linjoille. Vai pitääkö meidän odottaa ja vain vierestä katsella, että anoppi jakaa edellisten sukupolvien perinnön vain yhdelle lapselleen ja tämän perheelle?

Esim isä kuolee, äiti jää leskeksi.

Perillistä pidetään ahneena, jos hän haluaa oman osansa poerinnöstä nyt, eikä vasta kun äitikin on kuollut.

Jos isä olisi halunnut, että perintö jaetaan vasta sitten, hän olisi voinut tehdä keskinäisen testamentin. Omille lapsille ei tarvi tehdä testamenttia, hehän oletuksena muutenkin perii.

EIkä kaikilla ole omaisuus mitään yhdessä tienattua, monesti se voi olla myös perittyä.

Koska suomen laissa ei tunneta sitä että lapset voi jättää perinnöttömiksi (paitsi erityistapauksissa). Siä et ole tehnyt mitään omaisuuden eteen. Äiti on. Avioliitossa omaisuus on kummankin. Jos isä kuolee nin omaisuus on äidin. Ellei isä toisin määrää.

Se että lapsi edes pitää oikeutenaan saada isän omaisuus niin se kertoo vaan ahneudesta. Eivät ne rahat ole lapsen. Toisekse oletuksena äiti on myös lapsen äiti. Onko ihmiset nykyään niin ahneita että he haluavat viedä äitinsä omaisuuden? Onko lapsille isä vaan rahakone? Koska siltä tuo kuulostaa.

Musta on itsestään selvää että kuolinpesä jaetaan vasta sitten kun molemmat vanhemmat ovat kuolleet. Mun vanhemmilla on ollut yhteiset rahat, omaisuus ja yhteinen pankkitili reilut 40-vuotta ja en osaa edes ajatella että vaatisimme pesänjakoa etukäteen.



Mutta ehkä tulevaisuudessa nämä uusperhekuviot muuttavat tapakulttuuria. Omaisuus pistetään muutenkin jakoon useamman kerran elinaikana kun erotaan, niin miksei myös silloin kun toinen kuolee.

Niin että laitetaan esimerkiksi äidin asunto myyntiin ja pakotetaan muuttamaan, kun pitää saada puolet siitä asunnon hinnasta heti? Mitä muuta tuo on kuin ahneutta?

'Kunnes kuolema meidät erottaa'. Kuolema = ero.

Lain mukaan rintaperilliset perii. Ja kuten todistettua, tämän perinnön halumista pidetään ahneena.

Mutta leskeä kukaan ei pidä ahneena, vaikka hän haluaa pitää omaisuuden joka ei hänelle kuulu.

Ja kuten alussa sanoin, kaikki omaisuus ei aina ole yhdessä ansaittua. Mies on voinut tianata omaisuutensa jo ennen kuin on vaimonsa tavannut, tai vaika perinyt perheyrityksen, tms.

Ja leski ei aina ole perillisten äiti.

Halusin tietää syitä miksi näin ajatellaan, mutta niitä en saanut. Sain vain vahvistuksen, että kaikki tosiaan ajattelelee niin.

Lesken asuminen ja irtaimisto on lain mukaan turvattu, se on eri juttu.

ap.