Arka aihe, mutta onko kellään selviytymistarinaa tai tsemppivinkkejä äitipuolena oloon

Puhu ammattiauttajalle. Yritä tutustua siihen lapseen. Tehkää jotain kivaa. Kyllä se ajan kanssa voi ruveta pitämään sinusta jos et heittäydy täysin nihkeäksi.

En missään nimessä jätä miestä, koska meillä on myös yhteinen lapsi ja haluan että oma lapseni saa asua oman isänsä ja äitinsä kanssa. Tässä asiassa oma lapseni on ehdottomasti etuasemassa.

mutta itselläsi ei asenne ainakaan ole kohdallaan. Ihmettelen näitä avauksia (ja näitä on tullut jo muutama), koska ikinä näissä ei ole lueteltu, mitä kaikkea on yritetty tehdä välien parantamiseksi eikä omia ponnisteluja. Silti pitäisi jollain poppakonstilla saada välit paremmaksi (toisinsanoen lapsi muuttumaan itselle mieluisaksi).



Tavallisesti käy ilmi, että se raivostuttava on itseasiassa mies, joka hemmottelee eikä pidä kiinni mistään rajoista. Siis se oma valittu kultamussukka!



Suosittelen siis aloittamaan homma miehestä. Sovitte yhteiset uusperhesäännöt,joita noudatetaan ja sen jälkeen seuraukset, jos ei noudateta (eikä seuraus voi eikä saa olla, että tänne ei sitten ole tulemista, koska lapsella on oikeus nähdä isäänsä, oli hän sitten kuinka oikukas tahansa) esim.ei mennä uimahalliin, hoplopiin, elokuviin tms. Uusperhesäännöt voivat olla aika simppelit eli ollaan kilttejä toisille, totellaan ohjeita ja jos kiukuttaa, saa olla vihainen mutta ei saa satuttaa tai heitellä esineitä. Mielestäni esim. syön lautasen tyhjäksi tai en kommentoi ruokaa ovat aika ikäviä sääntöjä. Lapsi ei ole teillä aina, joten jos hän ei syö lautastaan tyhjäksi, sitten ei syö. Meilläkään ei tarvitse syödä lautasta tyhjäksi. Vaikka teillä olisi kuinka tiettyjä tapoja, on tärkeää, että sinä et sanele omien lastesi kasvatustavat uusperheen säännöiksi. Omasi ei ole ainoa oikea tapa, ja on tärkeää muistaa, että mies näkee lastaan todella harvoin eikä silloin välttämättä pysty kitkemään lapsesta kaikkia sinulle epämiellyttäviä tapoja pois. Ennemmin minimoitte ne ei-toivotut tavat hyvän esimerkin voimin (esim. jos oma lapsesi syö lautasen tyhjäksi, kehutte häntä mutta ette kommentoi miehen lapsen täyttä lautasta mitenkään).



Sitten se yhteinen tekeminen. ON selvää, että lapsi haluaa tavata isäänsä ja isä lastaan. Onko siinä pakko tavata sinua ja lapsiasi samassa mytäkässä koko ajan, jolloin lapselle konkretisoituu, miten nuo saavat asua iskän kanssa ja hän ei? Eikö se aika voi olla vähän erityistäkin ja sitä uusperheen arkea voi elellä vain osan aikaa? Itse tekisin niin, että tietyt rutiinit ovat osa uusperhe-elämää esim. aamu-ja iltatoimet. Aamuisin syödään yhdessä aamupala ja suunnitellaan päivän ohjelma. Iltaisin palataan kotiin, kokataan ja syödään yhdessä päivällinen, saunotaan, pelataan lautapelejä, katsotaan yhdessä elokuvaa ja ehkä jotain iltapalaakin väsätään. Tehdään tilanteesta luonteva eli lapsi saa olla isässä kiinni mutta isä osallistuu tähän koko perheen toimintaan ja yrittää saada lastaankin osallistumaan.



Päivällä on sitten isä-aikaa, jolloin isä voi viedä lastaan uimaan, leikkipuistoon, pyöräilemään, luistelemaan jne. Saavat rauhassa tankata toistensa läheisyyttä iltaa varten, jolloin lapsen on pystyttävä jakamaan isä. Sinä saat omaa aikaa lastesi kanssa eikä tarvitse katsella sitä "kakaraa".



Kolmantena suosittelen asennemuutosta. Lapsi on kasvatuksen tuote eikä itsessään paha, ilkeä tai inhottava. Hemmoteltu voi olla myös pelokas. Hän on rikki vanhempiensa avioerosta joka tapauksessa. Sinä olet aikuinen ja sinun tehtäväsi on ymmärtää ja koettaa löytää keinoja, joilla luoda hyväksyvä ilmapiiri. Mitä enemmän tuomitset ja paheksut, sitä enemmän lapsi kokee sinut viholliseksi, joka on isän riistänyt häneltä. Siispä älä päsmäröi, anna lapsen isän hoitaa kasvattava puoli. Ole taustalla, hyväntuulinen, huomaavainen ja tietyllä tavalla välinpitämätön. Kun et tyrkytä seuraasi mutta sallit sen, onnistut paremmin kuin jatkuvalla kyttäämisellä, paheksunnalla ja valittamisella.

etäisyyttä koko asiaan.

Kerroin miehelleni, etten voi hyväksyä tiettyjä lapsen käytösmalleja koska en niitä omiltanikaan salli. Sanoin etten halua olla aina "paha poliisi", joka vain käskee ja komentaa miehen maatessa sohvalla ottamatta osaa mihinkään.

Pidimme miehen kanssa neuvottelun aiheesta, ja kokosimme omat sääntömme joita piti kaikkien lasten noudattaa. Ja sovimme myös, että mies huolehtii, että hänenkin lapsensa noudattaa yhteisiä sääntöjä.

Ei mennyt alkuun ihan niinkuin strömsössä, mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa.



Kehitin myös itselleni (ja omille lapsilleni) menoa ja tekemistä kun lapsi oli meillä, ettemme joutuneet olemaan koko viikonloppua naamat vastakkain, ja sekin rauhoitti tilannetta. lapsiani

Lähetin myös välillä omia lapsiani vanhemmille, ja toisinaan järkkäsin, että mies lapsensa kanssa anoppilaan lellittäväksi.



Meillä ei ole yhteisiä lapsia, vaan molemmilla entisestä liitosta.



Tärkeimpänä ohjenuorana koitin aina pitää oikeudenmukaisuutta. Kukaan ei kiusaa ketään, kaikki saa saman verran, joskin välillä eri aikaan ja eri asioita.

kuinka äitipuoli ei voi sietää miehen aikasempaa lasta! ja yleensä kyseessä on pieni lapsi. ja aina tämä lapsi mukamas on huonosti ksvatettu jne.

ÄLKÄÄ OTTAKO MIESTÄ KEILLÄ ON LAPSI,JOS ETTE OLE VALMIITA OTTAMAAN SAMALLA SITÄ LASTA!!!

turha tulla itkemään,ettei tiennyt millaista se on!!

helvetti! kattokaa äitipuolet peiliinne!!

ensin oli tämä lapsi,ja sitten vasta te,ja teidän kakaranne. tästä lähdette,ja elätte sen mukaan! prkele!

Joku tehtailee ihan provoilumielessä. Viime aikoina on ollut paljon provoja lapsipuolista ja miehen ex-vaimoista, jotka ovat surkeita piipittäjiä.

yritetään..yritetään. Erinomaisia vinkkejä. Toki vaativat asennetta ja muutosta minultakin.



haastavaa, mutta ehdottomasti ainoa tapa päästä eteenpäin.

jos lapsi ja aikuinen eivät tule toimeen, vastuu on täysin aikuisen harteilla. 6-vuotiaat on muutenkin hyvin usein ärsyttäviä ja hankalia (se kuuluisa eskari- tai ekaluokan uhma). Ja mieti nyt itsekin vähän asioita sen lapsen kantilta, miltä hänestä tuntuu tulla isän luokse isän uuteen perheeseen. Ehkä hän tuntee olonsa hylätyksi ja ei-toivotuksi? Lapsi on kuitenkin miehellesi maailman tärkein ihminen (tärkeämpi kuin sinä, jos mies on yhtään normaali isä). Ja jos lapsi kerran on osa sinunkin elämääsi, niin ehkä kannattaisi muuttaa asennetta ihan toisenlaiseksi. Kokeile ensi kerralla. Katsot lasta ihan toisenlaisten silmälasien takaa kuin mitä nyt teet.

joka ei vaadi lapselta peruskäytöstapoja, oman syyllisyydentuntonta takia tai koska näkee lasta niin harvoin.

Mutta tästä olen eri mieltä:

Mielestäni esim. syön lautasen tyhjäksi tai en kommentoi ruokaa ovat aika ikäviä sääntöjä. Lapsi ei ole teillä aina, joten jos hän ei syö lautastaan tyhjäksi, sitten ei syö. Meilläkään ei tarvitse syödä lautasta tyhjäksi. Vaikka teillä olisi kuinka tiettyjä tapoja, on tärkeää, että sinä et sanele omien lastesi kasvatustavat uusperheen säännöiksi. Omasi ei ole ainoa oikea tapa, ja on tärkeää muistaa, että mies näkee lastaan todella harvoin eikä silloin välttämättä pysty kitkemään lapsesta kaikkia sinulle epämiellyttäviä tapoja pois. Ennemmin minimoitte ne ei-toivotut tavat hyvän esimerkin voimin (esim. jos oma lapsesi syö lautasen tyhjäksi, kehutte häntä mutta ette kommentoi miehen lapsen täyttä lautasta mitenkään).

Miten ajattelisit toimittavan, jos äitipuoli haluaa kasvattaa omat lapsensa siihen, ettei ruokaa kommentoida negatiivisesti, tai lautanen syödään tyhjäksi, tai mennään ajoissa nukkumaan, tai ruoka-aikojen välillä ei syödä tai mitä tahansa muuta?

Sanotaanko lapsille, että Maija sinä et saa sanoa rumasti ruuasta ( /sinun täytyy syödä lautanen tyhjäksi /sinun tarvitsee mennä nyt nukkumaan / et saa välipalaa koska tunnin päästä on ruoka), mutta Johannan "tää on yököttävää" -valitukseen ei reagoida mitenkään ( tai Johannan ei tarvitse syödä lautasta tyhjäksi / saa valvoa myöhempään / saa ottaa välipaloja koska tahansa). Mielestäni tämä ei ole reilua eikä järkevää, ja aikuisten selän takana Johanna lällättelee Maijalle että mäpäs saankin ja sä et.

Vai onko ratkaisu se, että Maijalta vaaditaan näitä käytöstapoja muulloin, paitsi silloin kun Johanna on läsnä? Ei kovin johdonmukaista kasvatusta.

Siksi ajattelisin, että on parasta kun etälapset tulevat mukaan muun perheen arkeen ja joutuvat noudattamaan ihan tavallisia sääntöjä.

mutta itselläsi ei asenne ainakaan ole kohdallaan. Ihmettelen näitä avauksia (ja näitä on tullut jo muutama), koska ikinä näissä ei ole lueteltu, mitä kaikkea on yritetty tehdä välien parantamiseksi eikä omia ponnisteluja. Silti pitäisi jollain poppakonstilla saada välit paremmaksi (toisinsanoen lapsi muuttumaan itselle mieluisaksi).

Tavallisesti käy ilmi, että se raivostuttava on itseasiassa mies, joka hemmottelee eikä pidä kiinni mistään rajoista. Siis se oma valittu kultamussukka!

Suosittelen siis aloittamaan homma miehestä. Sovitte yhteiset uusperhesäännöt,joita noudatetaan ja sen jälkeen seuraukset, jos ei noudateta (eikä seuraus voi eikä saa olla, että tänne ei sitten ole tulemista, koska lapsella on oikeus nähdä isäänsä, oli hän sitten kuinka oikukas tahansa) esim.ei mennä uimahalliin, hoplopiin, elokuviin tms. Uusperhesäännöt voivat olla aika simppelit eli ollaan kilttejä toisille, totellaan ohjeita ja jos kiukuttaa, saa olla vihainen mutta ei saa satuttaa tai heitellä esineitä. Mielestäni esim. syön lautasen tyhjäksi tai en kommentoi ruokaa ovat aika ikäviä sääntöjä. Lapsi ei ole teillä aina, joten jos hän ei syö lautastaan tyhjäksi, sitten ei syö. Meilläkään ei tarvitse syödä lautasta tyhjäksi. Vaikka teillä olisi kuinka tiettyjä tapoja, on tärkeää, että sinä et sanele omien lastesi kasvatustavat uusperheen säännöiksi. Omasi ei ole ainoa oikea tapa, ja on tärkeää muistaa, että mies näkee lastaan todella harvoin eikä silloin välttämättä pysty kitkemään lapsesta kaikkia sinulle epämiellyttäviä tapoja pois. Ennemmin minimoitte ne ei-toivotut tavat hyvän esimerkin voimin (esim. jos oma lapsesi syö lautasen tyhjäksi, kehutte häntä mutta ette kommentoi miehen lapsen täyttä lautasta mitenkään).

Sitten se yhteinen tekeminen. ON selvää, että lapsi haluaa tavata isäänsä ja isä lastaan. Onko siinä pakko tavata sinua ja lapsiasi samassa mytäkässä koko ajan, jolloin lapselle konkretisoituu, miten nuo saavat asua iskän kanssa ja hän ei? Eikö se aika voi olla vähän erityistäkin ja sitä uusperheen arkea voi elellä vain osan aikaa? Itse tekisin niin, että tietyt rutiinit ovat osa uusperhe-elämää esim. aamu-ja iltatoimet. Aamuisin syödään yhdessä aamupala ja suunnitellaan päivän ohjelma. Iltaisin palataan kotiin, kokataan ja syödään yhdessä päivällinen, saunotaan, pelataan lautapelejä, katsotaan yhdessä elokuvaa ja ehkä jotain iltapalaakin väsätään. Tehdään tilanteesta luonteva eli lapsi saa olla isässä kiinni mutta isä osallistuu tähän koko perheen toimintaan ja yrittää saada lastaankin osallistumaan.

Päivällä on sitten isä-aikaa, jolloin isä voi viedä lastaan uimaan, leikkipuistoon, pyöräilemään, luistelemaan jne. Saavat rauhassa tankata toistensa läheisyyttä iltaa varten, jolloin lapsen on pystyttävä jakamaan isä. Sinä saat omaa aikaa lastesi kanssa eikä tarvitse katsella sitä "kakaraa".

Kolmantena suosittelen asennemuutosta. Lapsi on kasvatuksen tuote eikä itsessään paha, ilkeä tai inhottava. Hemmoteltu voi olla myös pelokas. Hän on rikki vanhempiensa avioerosta joka tapauksessa. Sinä olet aikuinen ja sinun tehtäväsi on ymmärtää ja koettaa löytää keinoja, joilla luoda hyväksyvä ilmapiiri. Mitä enemmän tuomitset ja paheksut, sitä enemmän lapsi kokee sinut viholliseksi, joka on isän riistänyt häneltä. Siispä älä päsmäröi, anna lapsen isän hoitaa kasvattava puoli. Ole taustalla, hyväntuulinen, huomaavainen ja tietyllä tavalla välinpitämätön. Kun et tyrkytä seuraasi mutta sallit sen, onnistut paremmin kuin jatkuvalla kyttäämisellä, paheksunnalla ja valittamisella.

Täysin samaa mieltä!

Ongelmana ei oikeastaan eniten ole enää edes säännöt tai niiden puute, vain se että lapsen tapa olla ja elää on niin erilainen kuin meidän perheen, että se ärsyttää. (eli me tykkäämme olla ulkona, puuhastella, harrastaa ja touhuta, hän haluaisi olla sisällä ja katsella telkkaria pelata pleikkaa.



kasvatukselliset säännöt ja perheen toimintamallit on saatu yhteinäisiksi juuri noille edellä mainituilla tavoilla ja niistä syistä.



JA siis ennenkuin kenenkään tarvitsee sitä erikseen sanoa, tiedän kyllä että ongelma on minun eikä lapsen! Hän on sellainen kuin on, mutta pyydänkin apua siihen, miten opin hyväksymään sen, tai totun elämään sellaisen tyypin kanssa, jota en siedä?



TAi opinko vai onko sellainen elämä ok, että välttelen häntä ja järjestän menoa kun hän tulee isän luo?



plaah.. nyt ei ehdi kunnolla ajatuksia nostaa ylös mutta tässä jotain.

tuo 13. kirjoitus

Miten neuvoisit sun miestä jos hän kysyisi samanlaista neuvoa?

Mitä miehesi tekee kun häntä oksettaa sun lapsi/lapset?

MItä miehesi tekee kun sun lapsi/lapset pilaa hänen elämänsä 24/7 ?

Todennäköisesti lapsella on jossain määrin paha olo, jos teillä haluaa vain tuijotella telkkaa tai pelata pleikkaa. Toinen vaihtoehto on, että kotonansa ei saa näitä tehdä niin paljon, ja teillä sitten isä nössöilee sääntöjen kanssa.

Tuohon on yksinkertainen ratkaisu: teillä telkka ja pleikka "hajoavat" pariksi kuukaudeksi. Silloin niitä ei voi pelata tai katsoa. Näin lapsi voi tulla helmpommin teidän mukaanne.

Ongelmana ei oikeastaan eniten ole enää edes säännöt tai niiden puute, vain se että lapsen tapa olla ja elää on niin erilainen kuin meidän perheen, että se ärsyttää. (eli me tykkäämme olla ulkona, puuhastella, harrastaa ja touhuta, hän haluaisi olla sisällä ja katsella telkkaria pelata pleikkaa.

kasvatukselliset säännöt ja perheen toimintamallit on saatu yhteinäisiksi juuri noille edellä mainituilla tavoilla ja niistä syistä.

JA siis ennenkuin kenenkään tarvitsee sitä erikseen sanoa, tiedän kyllä että ongelma on minun eikä lapsen! Hän on sellainen kuin on, mutta pyydänkin apua siihen, miten opin hyväksymään sen, tai totun elämään sellaisen tyypin kanssa, jota en siedä?

TAi opinko vai onko sellainen elämä ok, että välttelen häntä ja järjestän menoa kun hän tulee isän luo?

plaah.. nyt ei ehdi kunnolla ajatuksia nostaa ylös mutta tässä jotain.

joka ei vaadi lapselta peruskäytöstapoja, oman syyllisyydentuntonta takia tai koska näkee lasta niin harvoin.

Mutta tästä olen eri mieltä:

Mielestäni esim. syön lautasen tyhjäksi tai en kommentoi ruokaa ovat aika ikäviä sääntöjä. Lapsi ei ole teillä aina, joten jos hän ei syö lautastaan tyhjäksi, sitten ei syö. Meilläkään ei tarvitse syödä lautasta tyhjäksi. Vaikka teillä olisi kuinka tiettyjä tapoja, on tärkeää, että sinä et sanele omien lastesi kasvatustavat uusperheen säännöiksi. Omasi ei ole ainoa oikea tapa, ja on tärkeää muistaa, että mies näkee lastaan todella harvoin eikä silloin välttämättä pysty kitkemään lapsesta kaikkia sinulle epämiellyttäviä tapoja pois. Ennemmin minimoitte ne ei-toivotut tavat hyvän esimerkin voimin (esim. jos oma lapsesi syö lautasen tyhjäksi, kehutte häntä mutta ette kommentoi miehen lapsen täyttä lautasta mitenkään).

Miten ajattelisit toimittavan, jos äitipuoli haluaa kasvattaa omat lapsensa siihen, ettei ruokaa kommentoida negatiivisesti, tai lautanen syödään tyhjäksi, tai mennään ajoissa nukkumaan, tai ruoka-aikojen välillä ei syödä tai mitä tahansa muuta?

Sanotaanko lapsille, että Maija sinä et saa sanoa rumasti ruuasta ( /sinun täytyy syödä lautanen tyhjäksi /sinun tarvitsee mennä nyt nukkumaan / et saa välipalaa koska tunnin päästä on ruoka), mutta Johannan "tää on yököttävää" -valitukseen ei reagoida mitenkään ( tai Johannan ei tarvitse syödä lautasta tyhjäksi / saa valvoa myöhempään / saa ottaa välipaloja koska tahansa). Mielestäni tämä ei ole reilua eikä järkevää, ja aikuisten selän takana Johanna lällättelee Maijalle että mäpäs saankin ja sä et.

Vai onko ratkaisu se, että Maijalta vaaditaan näitä käytöstapoja muulloin, paitsi silloin kun Johanna on läsnä? Ei kovin johdonmukaista kasvatusta.

Siksi ajattelisin, että on parasta kun etälapset tulevat mukaan muun perheen arkeen ja joutuvat noudattamaan ihan tavallisia sääntöjä.

en äitipuolen omia. Kyllä, uusperheissä tehdään kompromisseja eikä vain jyrätä läpi sitä "näin olen tehnyt omienikin kanssa, joten näin tehdään sinunkin kakarasi kanssa"-mentaliteettiä. Ei uusperhe synny sillä, että joku päättää ja muut joutuvat tottelemaan. Jos isä ei koe tärkeäksi lautasen tyhjäämistä, voi äitipuoli miettiä, onko se todella tärkeä sääntö, voisiko tämä olla se, josta joustamme ja jossa käytämme positiivista kannustamista. Kerroin jo esimerkin siitä, miten kehutaan sitä lasta, joka söi lautasen tyhjäksi mutta ei toruta, vaadita tai nalkuteta toisen täydemmästä lautasesta.

Käytöstapoja voi opettaa muutenkin kuin vaatimalla ja rankaisemalla. Sen lisäksi voidaan pohtia, onko lautasen tyhjäksi syöminen käytöstapoihin kuuluvaa vai ei. Esim. meillä minä, äiti, annostelen ruoan lautasille enkä vaadi, että lapset jaksavat minun mielivaltaisen määräni syödä.En myöskään vaadi, että heidän on rakastettava jokaista ruokalajia, jonka viskaan heidän eteensä. Meillä maistellaan, syödään sen verran kuin jaksetaan ja loput sitten saa jättää ilman että siitä nostetaan kohtuuton meteli. Aikuinen päättää ruokalajin, lapsi määrän. Tämä siksi, että minut on kasvatettu syömään lautanen tyhjäksi ja olen pohjaton kaivo, lihava, joka ei tiedä, milloin vatsa on täynnä.

En rupeaisi perustamaan uusperhettä, jos sen äidin säännöt on ne, jotka pätevät ja isä lapsineen saa joko tottua tai kuunnella jatkuvaa nalkutusta. Ne säännöt on sovittava yhdessä, tehtävä kompromisseja kummallakin taholla ja mietittävä tilanteet erikseen. Korostan edelleen, että lapsi tapaa isäänsä vain muutamia päiviä kuukaudessa, jolloin on aika kohtuutonta vaatia häneltä täydellistä isän arjen suorittamista, kun kotona on erilainen arki. Siksi pitää luoda ne uusperheen säännöt, jotka lapsikin tietää, ja niiden on oltava riittävän helppoja, jotta lapsi suoriutuu niistä, vaikka isä-ikävä on kamala ja äitipuoli lapsineen harmittaa vietävästi,kun ne saavat olla aina isän kanssa. Kyllä sitä lasta on hiukan ymmärrettäväkin, vaikka yritetäänkin kasvattaa ihmiseksi.

Kyllä, tasapuolisuutta on vaadittava, mutta jossakin kohtaa voidaan ymmärtää enemmän yhtä ja jossakin kohtaa taas toista. Tottakai silti ne uusperheen perussäännöt pätevät edelleen ja niiden noudattamista vaaditaan kaikilta yhtälailla.

En tiedä, miksi olisi taistelemisen arvoista pakottaa pieni 6-vuotias esim. syömään lautasen tyhjäksi, kun kotona ei tarvitse, kun kukaan ei tiedä eikä välitä hänen lempiruoistaan ja kun muilta se tuntuu sujuvan ihan itsestään, kun sitä on harjoiteltu vuosikausia. Sen sijaan lapselle voi selittää, että voit ihan itse ottaa haluamasi määrän ja ota sen verran, että jaksat sen syödä. Maista vaikka aluksi ihan hiukan. Seuraava ateria onkin sitten kolmen tunnin päästä, joten kannattaa yrittää syödä jotain. Sitten kehutaan, kun lapsi saa lautasen lähes tyhjäksi ja muistutetaan, että se seuraava syöntikerta on vielä pitkän ajan kuluttua.

Kaikesta ei tarvitse vääntää itkun kautta. Miksi ihmeessä sen lapsen pitäisi kovalla kädellä oppia parissa päivässä toisen perheen säännöt, joita hän ei koe omikseen ja joita ei ole noudatettu ikinä hänen elämässään? Mielestäni tuo on jo ilkeilyä. Niitä sääntöjä voidaan ottaa hiljalleen käyttöön mutta edelleen positiivisen kannustamisen kautta. Kuten jo aiemmin sanoin, yksi typerimmistä säännöistä on mielestäni tuo lautasen tyhjäksi syöminen tai se, että ei pidä kalasta, niin sitä ei saa sanoa ääneen. Ruokaa ei tietenkään arvostella ruokapöydässä, mutta jos ei syö kalaa, niin ei syö kalaa, ja silloin on aika ahdistavaa, jos sitä ei saa edes ääneen mainita. Lastakin voi kuunnella ja hänen kanssaan voi neuvotella. Voidaan kertoa, että meillä syödään kalaa ja aika monessa muussakin perheessä syödään kalaa. Ehkä olet saanut aikanaan pahaa kalaa, mutta meidän kalamme on tosi hyvää. Kannattaa maistaa. Ja sitten taas päälle ne litaniat, että seuraava ruoka on sillion ja silloin. Ja ehkä voisi olla tekemättä kalaa seuraavalle isäviikonlopulle...

Välillä tuntuu, että äitipuolien mielestä isäviikonloppujen pitäisi olla vain yhtä ankeaa koirakoulua heidän tavoilleen. Lasta ei saa kuunnella eikä hänessä ole mitään hyvää. Isä pitää saada pitämään ankaraa kuria, ja ihanaa vain, jos lapsi ei sen tuloksena enää halua tulla.

En yritä väittää, että lapsi saisi pompotella uusperhettä vaan yritän sanoa, että lapsi sitoutuu uusperheen sääntöihin ja uusperheeseen, kun kokee tulevansa kuulluksi ja kohdelluksi arvokkaalla tavalla. Arvokas kohtelu ei ole sitä, että vaaditaan, naputetaan ja arvostelaan koko ajan.

mut sun täytyis puhua tästä asiasta ehkä miehenkin kanssa sitten et mitä tehtäis.



jos se lapsi ei vaan tulis sit teille... tai isä näkis sitä jossain muualla.

Toimeen tämän yhden lapsen kanssa ja sitten vasta tehnyt yhteisen. Mutta sinä olet luonteeltasi täysi paska, minä minä minä- tyyppi Vihaat lasta kun hän tykkää eri asioista kuin sinä.



Sinä olet ongelma ja toivon että mies poistaa ngelman lapsensa elämästä

Toimeen tämän yhden lapsen kanssa ja sitten vasta tehnyt yhteisen. Mutta sinä olet luonteeltasi täysi paska, minä minä minä- tyyppi Vihaat lasta kun hän tykkää eri asioista kuin sinä.



Sinä olet ongelma ja toivon että mies poistaa ngelman lapsensa elämästä

Kyllä tuntuu niin tutulta tämä aihe, että ihan kun olisin itse kirjoittanut. Onneksi tilanteemme on jo jonkin verran helpottunut, kiitos siitä kuuluu miehelleni, joka alkoi ymmärtää sen, että myös rajat ovat rakkautta eli toimimme yhteisten pelisääntöjen mukaan ja aina ei ole lapselle tarjolla viihdettä ja sirkushuveja vaan ihan normaalia arkea niin hyvine kuin huonoine asioineen/tapahtumineen. Minun ja lapsen välistä suhdetta paransi varmaankin myös aika ja lapsen kasvaminen (tuo 5-6-vuotiaiden ikä on kyllä jostain syystä aika rasittava) sekä se, että myös minä aloin tehdä lapsen kanssa kahdestaan asioita. Lapsi ei myöskään oma-alotteisesti esim. suostunut menemään ulkoilemaan, joten käskimme mennä ulos ja kävimme yhdessä myös ulkoilemassa ja sisälle takaisin tullessa keskustelimme siitä, kuinka tärkeää olisi ulkoilla ja kuinka mukavaa se on ja kehuimme myös lasta siitä, että oli ulos lähtenyt ja siellä viihtynyt. Olen muutenkin huomannut, että tuo kehuminen on se "juttu" mikä saa lapsen tekemään asioita ja toinen asia on perustelu, eli että perustelee miksi jotkut asiat pitää tehdä tietyllä tavalla tms. Toivottavasti saat välit lämpimämmiksi lapsen kanssa ja pystyt jossain vaiheessa jopa nauttimaan lapsen seurasta. Et todellakaan ole ainoa tämän asian kanssa, vaan tämä taitaa olla ihan yleinen ongelma, josta ei vaan uskalleta puhua, koska äitipuolethan on muutenkin silmätikkuna. Ne jotka äitipuoleja tykkääa arvostella, etenkin näissä lapsi asioissa, voivat itse miettiä miltä tuntuu rakentaa suhdetta vieraaseen lapseen, jonka kanssa ei ole ollut lapsen syntymästä asti tekemisissä ja joka vierailee kodissanne silloin tällöin ja vielä kasvatusperiaatteetkin on ihan erilaiset kuin itsellä. Ja siihen vielä kaikki muut riesat päälle, niin ei ole mitenkään helppoa. Se joka sanoo, että rakastaa lapsipuoltaan kuin omaansa, niin se on todella hyvä homma, mutta luulen ettei siihen kovin moni pysty.

Siksi ajattelisin, että on parasta kun etälapset tulevat mukaan muun perheen arkeen ja joutuvat noudattamaan ihan tavallisia sääntöjä.

Äidin luona voi olla jotkut säännöt, isän ja äitipuolen luona sitten toiset säännöt. Toimii kyllä, kunhan isä asettuu samaan linjaan äitipuolen kanssa. Ja jos ei asetu, tulee ongelmia, vaikka kuinka muuta väitettäisiin.