Mieheni paljasti hänellä olevan jo lapsi vasta nyt kun odotan meidän yhteistä. Miten

jota ei nähnyt yli 10 vuoteen.

Hän oli ex.n kanssa naimisissa mutta raskausaikana jo meni todella huonosti. Lapsi oli vain muutaman kk ikäinen, ristiäisten jälkeen eropaperit vireille. Mies hommas äidille ja lapselle asunnon läheltä, piti poikaansa mahd paljon itsellään.

Sitten nainen tutustui ulkolaiseen mieheen, joka sai komennuksen Intiaan. Nainen oli koko elämänsä ollut työtön ja mies näki miten nainen alkoi uuden suhteen alettua vasta kunnolla elämään, muuttui täysin edukseen.

Hyvin, hyvin pitkin hampain myönsä ex.llä yksinhuoltajuuden, uusi perhe muutti muistaakseen Intiaan ja sen jälkeen ei lapsesta mitään kuullut. Osoitteen, jonka antoi ei ollut olemassa jne jne. Ex.n sukulaiset eivät sanoneet mitään yhteystietoja. Kun poika oli n 15 v, he olivat käymässä Suomessa, äidin kotipaikkakunnalla ja sattumoisin miehen entinen tuttu törmäsi ex.n ja poikaan. Samalla ystävä soitti miehelle, mies lähti Helsingistä samantien ajamaan ja 4 - 5 h myöhemmin näki poikansa 15 v jälkeen.



Tänä aikana oli tullut sähköpostit ja facebookit, eli nyt isä ja poika ovat koko ajan tekemisissä ja luult poika muuttaa ainakin kesäksi Suomeen, mutta äiti voi halutessaan tehdä ihan mitä vaan.



Jos miehesi on nyt innoissaan lapsesta ja teillä on kuitenkin parisuhdetta takana, anna tälläisten juttujen olla. Harva se meistä ihan pulmunen on, vai ?

On aivan eri asia "unohtaa" lapsi jonka äidin kanssa ei ole yhdessä kun yhteisesti samassa perheessä hankittu. lapsen kannalta tietysti kurja, mutta miehet ovat erilaisia kuin naiset, mies kasvaa isäksi enemmän käytännön kokemusten kautta, ja jos niitä ei ole, harva mies jaksaa taistella lapsen puolesta, kun ei ole tähän mitään tunnesuhdetta. Siinä missä nainen on äiti kuvitelmissaan jo ennen kuin on edes miestä, moni mies ei todellakaan pyörittele mitään vauvajuttuja päässään. Jos ap mies on muuten luotettava ja ok, laittaisin tuon asian sen piikkiin että se on ollut vaikeaa ja häpeällistä hänelle sanoa. Voittehan koettaa saada lapseen yhteyttä, ja jos ette saa, anna asian olla. Kenenkään maailma ei siihen kaadu. Mä olen nähnyt tapauksia missä lyhyistä suhteista syntynyt lapsi on jäänyt isättömäksi, ja jotenkin se syy tuntuu olevan, että se hormooneissaan vouhottava nainen ja vastasyntynyt on kertakaikkiaan liikaa miehen tunne-elämälle, varsinkin jos nainen on yhden illan tuttu, eli käytännössä vieras ihminen. Äidillä on niin suuri valta siinä alkuvaiheessa että mies on monessa vain äidin käskyläinen. Jos mies ei ole lasta toivonut lienee monelle liikaa vaadittu juosta äidin pillin mukaan. Kaikki ovat vieraita toisilleen. Ehkä sunkin miehellesi on käynyt näin. Ja mies jää todellakin yksin isyytensä kanssa (tai äidin vaatimusten armoille) varsinkin jos ei asu tai edes seurustele äidin kanssa.

Onhan tosi helppo huudella pitkin kaupunkia, ettei äiti anna tavata lasta.



Niin minunkin exäni huutelee, että minä en anna tavata lasta ja tosiasia on, että lapsen isää EI KIINNOSTA. On viimeksi nähnyt lapsena ihan pienenä, kun haki tavaroitaan ja muutti pois, että se siitä äiti ei anna tavata. Miestä ei kuitenkaan ole kiinnostanut tavata omaa lastaan. Jätä se.

isänsä perään vuosia. Mies hylkäsi lapsen jo syntymästä ja nähnyt lapsen pari kertaa.

Jos olisin sinä, pakkaisin kamani ja lähtisin vetämään. Tuo on pahimpia petoksia mitä tiedän.

Mies, joka hylkää yhden lapsen, ei paljon mieti toisenkaan kohdalla.

joilla on se yksi irtosuhteesta tms saatu lapsi jossakin, eivätkä pidä tähän yhteyttä, mutta ovat perustáneet myöhemmin perheen ja pitävät lapsistaan hyvää huolta. (ja myös eron jälkeen) Ei pidä mennä tietämään ja yksinkertaistamaan jos itse on kokenut vääryyttä. Lapsen kannalta kurja juttu, mutta se ettei kykene isäksi saadessaan lapsen jota ei halua, ei estä sitä etteikö kykenisi olemaan isä myöhemmin. Ihmisen mieli on kummallinen, ei tuollainen joko-tai.

Itselläni hieman samanlainen tilanne, poikaystäväni kertoi vasta yli vuoden seurustelun jälkeen että hänellä on jo lapsi. Hän on lisäksi koko ajan pitänyt minun tietämättäni yhteyttä lapseen (lapsi asuu eri paikkakunnalla ja hän on soitellut lapselle tietämättäni). En pelkää että hän tuntisi mitään exäänsä kohtaan, mutta olo on todella petetty, loukattu, jne. jne.



Kun sain tietää asiasta, minullakin oli paljon epäilyksiä siitä, voiko toiseen enää luottaa missään asiassa. Nyt luottamus on palautunut, mutta tuntuu täysin kestämättömältä että hän salasi asian näin kauan. Hän on koko ajan tiennyt lapsesta mutta minä en! Miten hän on voinut olla mun kanssa koko ajan ja salata asian!?!? Ei kuulemma uskaltanut kertoa, koska pelkäsi että jättäisin hänet. Tämä ei mielestäni millään tavalla oikeuta salaamaan isyyttä jos seurustellaan vakavasti ja suunnitellaan yhteistä tulevaisuutta.



Olen myös todella mustasukkainen koska hän on saanut ensimmäisen lapsensa jonkun muun kanssa enkä pidä siitä että miehelläni on lapsia jonkun muun kanssa. Olen myös aina ajatellut että itse en sovi äitipuoleksi tämän mustasukkaisuuteni takia, ja että harkitsisin todella tarkkaan jos tapaisin miehen jolla on jo lapsia (koska ymmärrän että lapsilla on täysi oikeus isäänsä enkä voi alkaa ilkeäksi äitipuoleksi viattomalle lapselle). Tämä kuulostaa todella lapselliselta ja epäkypsältä, tiedän, mutta näin tunnen ainakin tällä hetkellä, ja olen ihan loppu. (Jos tätä lukee joku "lasten oikeuksien puolustaja", niin älä please ala kommentoimaan tähän mitään. En ikinä kohtelisi lasta huonosti ja ymmärrän että jos en voi jatkossakaan sietää sitä että miehelläni on jo lapsi, minun on lähdettävä.)



Nyt en saanut itse alussa valita, ryhdynkö hommaan vai en, vaan asia salattiin minulta ja kerrottiin vasta nyt. Nyt MUN pitää sitten tehdä raskas päätös siitä, jatkanko suhteessa ja nielen kaiken, käyttäydyn lasta kohtaan niin kuin aikuisen kuuluu, vai eroanko. En haluaisi luopua poikaystävästäni, koska hän on uskomattoman ihana, mutta en tiedä pystynkö jatkamaan tämän kaiken jälkeen, ja hyväksymään hänen isyytensä ja lapsensa ja sen että hän salasi sen minulta liian kauan. Tuntuu todella epäreilulta. Siitä on nyt noin kuukausi kun sain tietää asiasta ja joka päivä tuntuu painajaiselta.



Sulla on kyllä täysi oikeus kaikkiin noihin tunteisiin ja ymmärrän miltä tuntuu kun on salattu tällainen asia noin kauan. Sinun tilanteessasi ehkä kuitenkin yrittäisin ottaa asian rauhallisemmin, koska mies ei ole edes tekemisissä lapsen kanssa ja asia on varmasti hänelle vaikea.



Saattaa tietysti olla että lapsi haluaa myöhemmin selvittää isänsä ja ehkä tällöin miehesi haluaa myös alkaa olla tekemisissä lapsen kanssa, jolloin lapsi vaikuttaisi teidän kaikkien elämään.



En kuitenkaan usko, että sinun pitäisi alkaa epäillä miehesi rehellisyyttä noin yleensä. Uskon myös että miehesi varmasti haluaa huolehtia yhdessä tulevasta lapsestanne, onhan hän sen halunnut. Tilanne ei ole millään tavalla samanlainen kuin silloin kun hän sai lapsen tahtomattaan vahingossa eikä äiti halunnut häntä mukaan kuvioihin. Mutta vaikea tilanne, ymmärrän täysin. En tiedä oliko tästä mitään apua, mutta tämä tilanne on muutenkin sellainen joka jokaisen on ratkaistava itse omien tuntojen pohjalta. Ei voi liikaa kuunnella mitä muut ovat asiasta mieltä, koska kyseessä on kuitenkin sun elämä ja näin tärkeä ja iso asia.



-Lost-



P.S. Isyyden selvityksestä: Suomessa isyyttä ei tietojeni mukaan ole voinut käytännössä selvittää jos lapsen äiti ei siihen ole suostunut (äiti on voinut estää isyyden selvittämisen), mutta tähän ollaan juuri tekemässä muutosta.

Ensinnäkin: Mitään varmuuttahan ei ole siitä, että miehesi edes olisi sen lapsen oikea isä. Sitä paitsi tämähän on tapahtunut kauan ennen teidän suhdetta.



Olisitko sitten muka reagoinut eri tavalla jos mies olisi kertonut aiemmin? Et varmaankaan. Luultavasti hän ei ole kertonut juuri siksi, että arvasi reaktiosi. Tuskinpa kukaan hänen asemassaan kertoisi heti seurustelun aluksi mahdollisesta lapsestaan, jonka isyydestä ei ole edes minkäänlaisia todisteita. Asia olisi tietenkin eri, jos isyys olisi tunnustettu.

Miten selitätte tulevalle lapselle, että hänellä on jossain sisar, jota isä vain ei ole tavannut, kasvattanut tai halunnut (kuten häntä)? Mitä hän ajattelee silloin isästään?



Fakta on, että miehelläsi on jo lapsi. Riippumatta siitä, onko hän virallisesti tunnustettu lapsen isä ja onko hän tavannut lastaan. Tämä lapsi ei nyt ole osa elämäänne, mutta joskus voi olla (vaikkapa omasta tahdostaan). Aiotteko salata sisaren myös tulevalta lapseltanne, kuten miehesi on salannut tähän asti sinulta?



Ystäväni oli juuri tällainen tunnustamaton au-lapsi 70-80-luvuilla, kunnes 12-vuotiaana kiinnostui juuristaan ja sai äitinsä ja äidin sukulaiset paljastamaan bioisänsä henkilöllisyyden. Oli aikamoinen kriisi ja shokki kaikille osapuolille, kun lapsi otti yhteyttä isäänsä, jolla oli jo tuolloin uusi kumppani ja toinen tytär. Nykyään ovat tosin kaikki hyvissä väleissä, ja sisaruussuhdekin on ollut molemmille tytöille (ystävälleni ja siskopuolelle) myöhemmin vain rikkaus.

Sen kanssa voi toimia miten parhaaksi näkee ja oman edun mukaisesti. Joskushan tytölle on kerrottava jo suvun sairausten takia.

Minun äitini sai tietää isäni lapsesta minun ollessani 2,5-vuotias (isä ja äiti eivät olleet naimisissa). Lapsen äiti oli jättänyt isäni raskausaikana masennuksen vuoksi. Isäni tunnusti isyyden ja maksoi elareitakin jonkun aikaa. Viimeisen kerran tapasi lastaan tämän ollessa reilun vuoden vanha.

Tämän lapsen olemassa olo selvisi äidilleni, kun ulosottoviranomaiset alkoivat karhuta maksamattomia elareita. Äitini ei koskaan päässyt valheesta yli ja jätti isäni. Molemmat vanhempani salasivat asian minulta ja isäni uuden liiton lapsilta.

Minulle asia kuitenkin selvisi teini-iässä ja otin yhteyttä veljeeni. Hän oli vasta 12-vuotiaana kuullut, ettei hänen äitinsä aviomies ollutkaan hänen isänsä. Veljeni äidin muut lapset eivät tiedä vieläkään, näin aikuisena, ettei heidän isänsä olekaan veljeni isä.

Meillä on mukavat välit veljeni kanssa, mutta esim. veljen tytön ristiäisiin, enkä veljeni häihin ole voinut osallistua, koska äitinsä ei halua, että salaisuus paljastuu...