Lue keskustelun säännöt.
Äitipuoli, rakastatko miehesi lasta?
04.09.2012 |
Itse en rakasta, vaikka kyllä osoitan hänelle hoivaa ja hellyyttä ja olen seurana ja tukena. En ikävöi lasta hänen ollessaan äidillään. Lapsi on minusta lahjaton ja huonokäytöksinen, mutta yritän kasvattaa hyvin ja tehdä parhaani. Yritän hoitaa asiat hyvin, jotta oma elämäni miehen kanssa olisi onnellisempaa eikä lapsen kanssa tulisi ongelmia. Tämä on aika raskasta, kun aitoa tunnetta ei ole. Kiitosta ei vaivannäöstä saa, sen sijaan selän takana puukotetaan (lapsen äidin suvussa). Kohtalotovereita?
Kommentit (183)
Se nyt menee niin. Ajatelkaa, että nykyisissä lapsissannekin on paljon samoja geenejä kuin miehen lapsissa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mukava 7- vuotias ja monesti on pokassa pitelemistä, kun tytöllä on niin liikkiksia ja hauskoja juttuja. Tykkään tytöstä paljon, mutta en rakasta samalla tavoin hulluna kun biologista lastani. Haluaisin rakastaa.
Yritän olla turvallinen aikuinen: kuuntelen, juttelen ja tehdään yhdessä juttuja. Minusta on erittäin tärkeää että molemmat tyttömme ovat tasavertaisia keskenään.
Ajatelkaa, että nykyisissä lapsissannekin on paljon samoja geenejä kuin miehen lapsissa...
Se nyt menee niin. Ajatelkaa, että nykyisissä lapsissannekin on paljon samoja geenejä kuin miehen lapsissa...
Hienosti perusteltu. "Se nyt menee niin." Ei kannata ruveta ainakaan väittelyyn missään livenä, jos netissäkään et tuon parempaan pysty.
Ei tässä mistään geeneistä ole ollut puhe, vaan lapsen yksilöllisestä ominaisuudesta. Eikä kukaan lahjattomaksi lasta sanonut ole kyllä niitä omia lapsiaan kehunut yhtään sen paremmiksi.
En rakasta mutta olen hyvin kiintynyt heihin. Ovat jo isoja,eivätkä varsinaisesti vaadi enää päivittäistä hoivaa ja huolenpitoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähän OT, mutta... Mitä kiitosta se sitten on? ylistyssanoja, kehumista kuinka hyvin teet asiat, vaiko vain lapselta joskus viereen istuminen ja pyyntö vaikka lukea kirjaa? Tätä ihmeen kiittelyä en varsinaisesti ymmärrä, koska ei biologisetkaan vanhemmat kiitosta varsinaisesti saa... Ja itse elän siis uusperheessä, johon kuuluu omat lapseni ja JOS miehelläni olisi lapsia niin varmasti paras kiitos itselleni olisi juuri tuo että lapsi uskaltaisi tulla lähelleni ja luottaisi minuun..
Rakkautta vaan on monenlaista, rakastan lasta osana perhettä, on meillä enimmäkseen kun äitinsä on alkoholisti. Sitä suurinta=äidinrakkautta en tunne, ainakaan vielä mutta sekin voi olla mahdollista. Lapsi turvautuu minuun tosi paljon ja rakastaa pikkusiskoaan, joka siis on minun ja isänsä tytär. Jos lapsen äiti menee huonompaan jamaan, eikä ota apua vastaan, niin olen valmis adoptoimaan lapsen jos mies kokee asian oikeaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
huomioin ja huolehdin heidän asioistaan.
Tosin lapset eivät koskaan ole meillä säännöllisesti käyneetkään, olivat sen verran isoja kun olen mieheni tavannut, nyt ovat jo siis aikuisia ja asutvatkin omillaan.
Uskon että voisin sanoa rakastavani jos olisivat olleet pienempiä ja säännöllisesti meillä. Saivat tulla kun halusivat ja teini-iässä oli muuta tekemistä ilmeisesti :)
Välit on hyvät lapsiin sekä miehen exään lasten äitiin ollut aina. Rakkautta vertaan siihen miten rakastan omaa lastani. En siis rakasta niinkuin omaani mutta uskon että voisin rakastaa miehen lapsia jos tilanne olisi ollut toinen ja olisin heidän kanssaan läheisempi.
jopa pitää lapsesta, vaikka lapsessa ei sinänsä ollut mitään vikaa, tilanne oli vaan vaikea eikä tunteet heränneet niin kuin olisi pitänyt. En ole ollut erityisen hyvä äitipuoli, mutta ikinä en ole sanonut pahaa sanaa miehen lapselle enkä hänen kuullen myöskään lapsen äidistä. Olen myös kohdellut lasta mielestäni reilusti, lapsella on aina ollut meillä samat oikeudet kuin yhteisellä lapsellakin, ja olen aina kannustanut miehen ja tämän hänen vanhemman lapsensa suhdetta (joka onkin erityisen hyvä ollut aina).
Vuosien kuluessa suhteemme on lähentynyt, ja kun nyt lapsen ollessa jo aikuinen puhuin hänen lapsuudestaan meillä, niin hän ainakin sanoi muistavansa hänellä olleen onnellisen lapsuuden. Ainakin hän viihtui meillä hyvin, koska halusi olla meillä mahdollisimman paljon, sekä pikkulapsena, teininä ja vielä täysi-ikäisenäkin. Nykyään hän vierailee perheensä kanssa vähintään kerran kuussa, vähintään viikonlopun ajan.
En ole mielestäni ollut hyvä äitipuoli, toivoisin, että olisin osannut olla "lämpimämpi" lasta kohtaan silloin, kun tämä oli pieni, mutta silloin en siihen kyennyt. Lapsenlapsiin olen kuitenkin onnistunut luomaan lämpimän suhteen, se on jostain syystä paljon helpompaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole itse äitipuoli, mutta Eerikan tapauksen jälkeen olen ajatellut paljon sitä, että kuinkahan monta uusperheen lasta kasvaa kodeissa, joissa äitipuoli jollei nyt kohtele huonosti niin ei ainakaan rakasta. Ilmeisen monta.
En tietysti voi sanoa, mitä itse tuntisin, jos olisin äitipuoli. Mutta omia kummilapsiani rakastan, samoin sisarusteni lapsia, enkä näe ketään heistä viikoittain. Onko lapsipuolta tosiaan niin vaikea rakastaa :(
Mun mielipide on, että lapsipuolta ei voi rakastaa kuten omaansa. Täysin biologialla selitettävissä. Itse pidän lapsipuolestani ja olen tehnyt vuosien ajan töitä sen suhteen eteen joka meillä tänä päivänä on. Kiitos (kun joku sen perään kyseli) on se, että kohta murrosikäinen istuu viereeni ja kertoo vuolaasti asioitaan, salaisiakin, luottaa siis täysin. Siinä on minulle kiitos äitipuolena olosta. Ei rakkaudettomuus ole väliinpitämättömyyttä tai kyvyttömyyttä sitoutua uusperheeseen, mutta kunnioitus ja arvostus täytyy säilyttää, niin lapsiin kuin kaikkii aikuisiinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole itse äitipuoli, mutta Eerikan tapauksen jälkeen olen ajatellut paljon sitä, että kuinkahan monta uusperheen lasta kasvaa kodeissa, joissa äitipuoli jollei nyt kohtele huonosti niin ei ainakaan rakasta. Ilmeisen monta.
En tietysti voi sanoa, mitä itse tuntisin, jos olisin äitipuoli. Mutta omia kummilapsiani rakastan, samoin sisarusteni lapsia, enkä näe ketään heistä viikoittain. Onko lapsipuolta tosiaan niin vaikea rakastaa :(
En ole itse äitipuoli, mutta Eerikan tapauksen jälkeen olen ajatellut paljon sitä, että kuinkahan monta uusperheen lasta kasvaa kodeissa, joissa äitipuoli jollei nyt kohtele huonosti niin ei ainakaan rakasta. Ilmeisen monta. En tietysti voi sanoa, mitä itse tuntisin, jos olisin äitipuoli. Mutta omia kummilapsiani rakastan, samoin sisarusteni lapsia, enkä näe ketään heistä viikoittain. Onko lapsipuolta tosiaan niin vaikea rakastaa :(
en minä ainakaan rakasta kummilapsiani, vaikka pidänkin heistä kovasti. Samoin pidän tytärpuolestani, mutta en rakasta.
Omaa lastani rakastan, mutta se ei tarkoita, että oma lapseni menisi esim. tytärpuolen edelle jossain asiassa - molemmat ovat toki yhtä tärkeitä. Mutta äidinrakkautta on vaikea tuntea tytärpuolta kohtaan, ja se johtuu varmaan siitä, että hänellä on oma äiti, jota hän rakastaa äitinään, ja minulla on hänen elmässään erilainen rooli kuin oman tyttärein elämässä - oman tyttöni elämä on täysin riippuvainen minusta, tytärpuolen elämässä minä olen vain yksi välittävä aikuinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katsokaapa te muut ei-äitipuolet peiliin ja vastatkaa tähän:
"Kuinka pian te rakastaisitte vaikka naapurin lapsia, jotka kävisivät teillä kahtena viikonloppuna vuodessa?"
Valitettavasti se vain on niin, että vaikka kuinka kivat lapset olisivatkaan, niin harva tuolla tapaamistahdilla pystyy mitään kiintymyssuhdetta kummempaa luomaan. Varsinkaan, kun mistään ei mitään kiitosta tai oikeuksia synny. Minä (itsekin ihan kokonaisena äitinä) en ainakaan olettaisi, että kukaan muu nainen voisi lastani rakastaa kuten minä itse enkä todellakaan odottaisi sitä. Kiintymys ja kunnioitus ovat ihan eri luokan asioita.
Katsokaapa te muut ei-äitipuolet peiliin ja vastatkaa tähän:
"Kuinka pian te rakastaisitte vaikka naapurin lapsia, jotka kävisivät teillä kahtena viikonloppuna vuodessa?"
Valitettavasti se vain on niin, että vaikka kuinka kivat lapset olisivatkaan, niin harva tuolla tapaamistahdilla pystyy mitään kiintymyssuhdetta kummempaa luomaan. Varsinkaan, kun mistään ei mitään kiitosta tai oikeuksia synny. Minä (itsekin ihan kokonaisena äitinä) en ainakaan olettaisi, että kukaan muu nainen voisi lastani rakastaa kuten minä itse enkä todellakaan odottaisi sitä. Kiintymys ja kunnioitus ovat ihan eri luokan asioita.
Tarkoitin tietenkin kahtena viikonloppuna kuukaudessa.
lapsen ikävuodet 5v- 18v ja on kuin oma. ja joo, kyllä mekin ollaan otettu yhteen, on ärsyttänyt puolin ja toisin mutta samahan se on noiden omien nappuloiden kanssa. Hieno nuorimies on kyllä, vaikka eri mieltä asioista välillä ollaankin.
iloinen persoon. Vanhin on joskus rasittava mutta välillä ihan kiva ja keskimmäinen on niin itsekäs persoona, etten voi sulattaa mutta yleensä olen neutraalin ystävällinen hänelle, jos suutun niin voin huutaakin.
Jotka eivät rakastaneet edes omaa äitiään!!!!!!!!
Tämän olevan lahjaton, millaisia vitun ihmisiä olette?
No jos lapsi on lahjaton. Miksi sitä ei saisi sanoa? Liian kova tabu?
Ei kaikki vaan ole penaalin terävimpiä kyniä, sille nyt ei voi mitään.
sinä kohtelet toisia epäkunnioittavasti. Itse en nimittelisi omiakaan lapsia, ovat mitä tahansa. Et itsekään ole täydellinen, mutta ehkäpä se ei määritä elämääsi? Se että kiinnitätä noin paljon huomiota lapset "lahjattomuuteen" on typerää. Ehkä hän ei ole kuin sinä, mutta ehkä hän on lahjakas jossain mistä sä et tajua mitään. Ehkä kyse on siitä että itse olet rajoittunut, etkä pysty näkemään ihmistä omien asennevammojesi takaa. Jokainen lapsi ansaitsee tulla nähdyksi hyvänä ja taitavana, ja jokaisesta lapsesta on sitä hyvää ja taitavaa löydettävissä. Yök millaisia ihmisiä onkaan.
mutta voi ihmistä kohdella hyvin ja huomaavaisesti vaikkei rakastaisikaan. Miksi rakastaa toisen lasta? Hänellä omat vanhemmat.