Äitipuoli, rakastatko miehesi lasta?

[quote author="Vierailija" time="27.05.2013 klo 11:14"]

On selkeästi aika vaikea löytää sellaista äitipuolta, joka voisi oikeasti miehen eksän kanssa tekemiä lapsia rakastaa...:/ Toiset voivat sanoa, että rakastavat, koska on tabu sanoa mitään muuta. Mutta totuus on, että naisilla asian sanelee biologia: naiset suosivat ja suojelevat omia lapsiaan. Tämähän on täysin luonnollista: tietenkin omien lapsien täytyy mennä muiden ohitse, sillä onhan vanha totuus, että kuka muu lapsista huolehtisi, jos ei oma äiti ja isä? Näin on ollut luolamiesten ja -naisten aikana, näin on nytkin vielä tänä päivänä.

[/quote]

Joopajoo, eli adoptioperheessäkin ne biologiset lapset menevät adoptiolasten ohi? Vain verisukulaisuus on se mikä auttaa rakastamaan? Voi huhheijaa mitä juttua

> Kerroppa miten voi elää samassa taloudessa lapsten kanssa ottamatta heistä mitään vastuuta? Tai kasvattamatta heitä? Kyllä tässä on saanut varaäitinä pyöriä, kohta 15v enkä ole ollenkaan asiasta pahoillani tai että kukaan muukaan olisi.

En ole tosiaankaan sanonut, etten ota heistä mitään vastuuta! Onhan perhepäivähoitajallakin suuri vastuu hoitamistaan lapsista! Huolehdin kyllä lapsista, kun he ovat täällä.

Ja lapsethan eivät tässä samassa taloudessa asu. Miehellä on vielä omakin asunto, joten ovat sielläkin aika paljon silloin joka toinen viikonloppu, kun isälleen tulevat.

Äidinrakkauden saavat minulta vain omat lapseni. Ja se on biologiaa se.

>Joopajoo, eli adoptioperheessäkin ne biologiset lapset menevät adoptiolasten ohi? Vain verisukulaisuus on se mikä auttaa rakastamaan? Voi huhheijaa mitä juttua

Mille ihmeen raiteille tämä keskustelu taas meni...Adoptoidut lapsethan ovat omia lapsia! Pikkuisen eri juttu, kuin että jos puhutaan miehen ja eksänsä yhteisistä lapsista, varsinkin jos eksäkin vielä elossa.

Että voi huhheijaa sulle vaan!!!

[quote author="Vierailija" time="27.05.2013 klo 11:24"]

>Joopajoo, eli adoptioperheessäkin ne biologiset lapset menevät adoptiolasten ohi? Vain verisukulaisuus on se mikä auttaa rakastamaan? Voi huhheijaa mitä juttua

Mille ihmeen raiteille tämä keskustelu taas meni...Adoptoidut lapsethan ovat omia lapsia! Pikkuisen eri juttu, kuin että jos puhutaan miehen ja eksänsä yhteisistä lapsista, varsinkin jos eksäkin vielä elossa.

Että voi huhheijaa sulle vaan!!!

[/quote]

Entäpä jos lapsi asuu saman katon alla? Biologiako estää että häntä ei voi rakastaa? Tää tieto tuli kyllä joitakin vuosia liian myöhään :)

Nämä riippuu niin monista asioista; kemioista jne. Ei ihmisiä voi pakottaa rakastamaan ketään, ei edes puolisonsa lapsia entisestä liitosta!

No harvoin tarvitsee rakastaa, riittäisi että sietäisi ja tulisi toimeen.... 

Ei siihen rakkautta tarvita!

Kyllä, biologian mukaan äiti laittaa omat biologiset lapsensa aina etusijalle. Luonnon keino suojella jälkeläisiä parhaimmalla mahdollisella tavalla. Oletusarvona on, että kaikilla on äiti elossa. Jokainen emo/äiti suojelee omia jälkeläisiään eniten. Jos suojelet jonkun toisen jälkeläisiä, kuka suojelee omiasi?

Näin se vain menee. 

Miehen on huomattavasti helpompi hyväksyä jonkun toisen jälkeläiset kuin naisen. Ehkä johtuu siitä, että miehet ovat useammin hedelmöittäneet useamman naisen, ja "tottuneet" siihen, että jälkeläisiä voi olla useamman kanssa, eikä siinä ole mitään sen kummempaa?

[quote author="Vierailija" time="27.05.2013 klo 11:39"]

Kyllä, biologian mukaan äiti laittaa omat biologiset lapsensa aina etusijalle. Luonnon keino suojella jälkeläisiä parhaimmalla mahdollisella tavalla. Oletusarvona on, että kaikilla on äiti elossa. Jokainen emo/äiti suojelee omia jälkeläisiään eniten. Jos suojelet jonkun toisen jälkeläisiä, kuka suojelee omiasi?

Näin se vain menee. 

Miehen on huomattavasti helpompi hyväksyä jonkun toisen jälkeläiset kuin naisen. Ehkä johtuu siitä, että miehet ovat useammin hedelmöittäneet useamman naisen, ja "tottuneet" siihen, että jälkeläisiä voi olla useamman kanssa, eikä siinä ole mitään sen kummempaa?

[/quote]

Miksi mun suojeluni loppuisi kahteen lapseen? Miksei kolmaskin mene siinä? Jos saataisiin kolmas yhteinen niin eikö sille riittäisi enää suojelua? Minusta on hassua selittää biologialla tällaista asiaa; kautta aikojen ihmiset ovat kasvattaneet ja rakastaneet myös muiden lapsia eikä rakkaus ole siitä vähentynyt.

Liittyen tilanteeseen, jolloin lapset käyvät isänsä luona vain joka toinen viikonloppu...Voiko joku käsi sydämellä väittää, että rakastaa miehensä lapsia yhtä paljon kuin omiaan? Minun täytyy tunnustaa, että rakastan omiani enemmän, eikä siinä minusta ole mitään outoa.

Näenkin mieheni lapsia niin harvoin, että sen kaltaista rakkautta, mitä omia lapsiani kohtaan tunnen, pystyisi syntymään.

[quote author="Vierailija" time="27.05.2013 klo 11:50"]

Liittyen tilanteeseen, jolloin lapset käyvät isänsä luona vain joka toinen viikonloppu...Voiko joku käsi sydämellä väittää, että rakastaa miehensä lapsia yhtä paljon kuin omiaan? Minun täytyy tunnustaa, että rakastan omiani enemmän, eikä siinä minusta ole mitään outoa.

Näenkin mieheni lapsia niin harvoin, että sen kaltaista rakkautta, mitä omia lapsiani kohtaan tunnen, pystyisi syntymään.

[/quote]

Mä ymmärrän sen, että ei rakasta lasta joka vain vierailee silloin tällöin. Itseäni pitäisin tosi outona jos en rakastaisi lasta jota olen kasvattanut nelivuotiaasta pallerosta.

> Mä ymmärrän sen, että ei rakasta lasta joka vain vierailee silloin tällöin. Itseäni pitäisin tosi outona jos en rakastaisi lasta jota olen kasvattanut nelivuotiaasta pallerosta.

Se olisikin outoa. Ja varsinkin, jos mies on lähihuoltaja tai esim. jos lapsen äidillä on sellaisia ongelmia, ettei itse kykene olemaan äiti lapsilleen.

Mutta jos vain joka toinen viikonloppu nähdään, olisi aika outoa (ja mielestäni väärin omia lapsiaan kohtaan) sanoa rakastavansa miehensä lapsia kuin omiaan.

Minusta tällaiseen keskusteluun ei vaan voi osallistua, kuin naiset/miehet, joilla on tämä ns.äitipuoli/isäpuoli kokemus ja mielellään jopa useammalta vuodelta. 

Kaikkia maailman lapsia kun ei vaan voi rakastaa, vaikka kuinka haluaisi ja sitä lapset ansaitsisivat. Minäkin olen 7v. ollut äitipuoli, nykyään miehen lapsi käy meillä vain joka 2.vkl, mutta aiemmin, ennen kouluikää, oli meillä puolet kuukaudesta. 

Kun lapsi ei ole oma ja lapsella on äidin puoleltakin sitä kasvatusta ja geenejä, eikä aina voi itse vaikuttaa esim. siihen, miten äidin luona asioista puhutaan tmv., niin joskus asiat eivät mene kuin Strömsössä. Joskus käy niin, ettei äitipuolen anneta ottaa kasvatuksellista vastuuta, mutta esim. hoitovastuu kyllä sälytetään hänen harteilleen. Komentaa ei saa, ettei pieni ruusunnuppu mene rikki, mutta omaa aikaa ja hellyyttä pitäisi olla aina jaettavissa. 

En tiedä, kuinka ihmeen täydellisiä ihmisiä tälläkin palstalla liikkuu, mutta itse ainakin lasten parissa työskentelevänä voin sanoa toki, että yksikään lapsi ei mene rikki tai traumatisoidu, jos saa asiallista kohtelua, huolenpitoa ja tietyllä tapaa välittämistä äiti/isäpuolelta. Lapsella on omat vanhemmat, joilta saa sitä rakkautta, mitä vanhempien kuuluu antaakin lapselleen. Ei äitipuolelta voi odottaa sellaista, mitä ei voi väkisin tehdä.

Haluaisin jatkaa mieheni kanssa suhdetta ilman hänen entisestä suhteesta alkunsa saaneita kahta alle kouluikäistä lasta. Itselläni ei ole lapsia ja olen melko nuorikin vielä ns. elämä edessä. Mieheni lapset rassaavat minua erittäin paljon. Toinen heistä on ikäänsä nähden kokenut elämässään niin paljon ikäviä asioita, että itseäni ihan ahdistaa etten ole voinut vaikuttaa hänen menneisyyteensä niin, että nuo ikävät asiat olisi jääneet kokematta. Hänestä on kasvanut ns.erityislapsi, joka tarvitsee jatkuvaa aikuisen huomiota, hän ei tottele yhtään ketään, pyrkii jatkuvasti rikkomaan kaikki säännöt sekä valehtelee. Ottaa erittäin paljon päähän, että minä joka en ole lasta voinut kasvattaa alusta joudun niin sanotusti kestämään tämän jälkipyykin mitä hänestä on tullut. Ja koittaa nyt paikkailla niitä asioita joita hän elämässään on läpi käynyt. Alan olla niin valmis lähtemään tästä suhteesta, mutta minua mietityttääkin, että miten lähtöni mahtaa vaikuttaa noihin lapsiin?? Hehän joutuvat käymään taas läpi ns. "hylkäämiskokemuksen". En halua heille mitään pahaa, mutta olen itse niin ahdistunut tästä kaikesta, asioista jotka rikkoo minun ajatus- ja arvomaailmaani täysin. Minulla on niin erillainen kasvatus näkemys, kun miten nuo lapset on kasvatettu.

Koomista. Sanotte lapsia lahjattomiksi. Ilmeisesti olette ihan oikean ihmisen kanssa suhteessa, sellaisen joka kantaa sellaista ihan samaa lahjattomuuden geeniä mitä tekin. :DD Eikös se niin mene että sitä hakee vähän niin kuin kaltaistaan ja sellainen sopivasti lahjaton mies sopii tuollaisille sopivasti lahjattomille äitipuolille. :D

Ai niin mutta mites ne AKATEEMISET SOSIOLOGIAA LUKEVAT ÄITIPUOLET? Nehän on ihan eriasia, koska SOSIOLOGIASSA opiskellaan sitä lähimmäisen rakastamista, moraalia ja etiikkaa ja sieltä valmistuu vain kaikista parhaimmat äitipuolet. ;)

No, meillä miehen lapsi on lahjaton, koska äitinsä on jonkin tason vajakki ja tarjonnut täysin virikkeettömän lapsuuden luonaan. Mies on aika normaali, ehdottomasti lastaan ja eksäänsä lahjakkaampi. Miksi mies on tuollaisen, sanotaanko heikkolahjaisen, naisen kanssa tehnyt lapsen? Koska nainen oli tosi kaunis teininä ja heistä tuli vanhempia 17-vuotiaana. Miksi meidän yhteiset pärjää loistavasti? Liikkuvat, pärjäävät koulussa jne., kun tuo vanhin on käynyt heikon älynsä takia erityisluokkia alusta asti. Ei yhtään lahjakkuuden lajia ole vielä löytynyt, ellei sitä lasketa, että on suhteellisen kiltti. Ei osaa laulaa, ei pärjää urheilussa, ei osaa piirtää, ei jaksa keskittyä mihinkään, sisälukutaito puutteellinen, ei opi matematiikkaa, ei ole kiinnostunut mistään jne. Sellainen "kasperi".

[quote author="Vierailija" time="05.06.2013 klo 15:45"]

Haluaisin jatkaa mieheni kanssa suhdetta ilman hänen entisestä suhteesta alkunsa saaneita kahta alle kouluikäistä lasta. Itselläni ei ole lapsia ja olen melko nuorikin vielä ns. elämä edessä. Mieheni lapset rassaavat minua erittäin paljon. Toinen heistä on ikäänsä nähden kokenut elämässään niin paljon ikäviä asioita, että itseäni ihan ahdistaa etten ole voinut vaikuttaa hänen menneisyyteensä niin, että nuo ikävät asiat olisi jääneet kokematta. Hänestä on kasvanut ns.erityislapsi, joka tarvitsee jatkuvaa aikuisen huomiota, hän ei tottele yhtään ketään, pyrkii jatkuvasti rikkomaan kaikki säännöt sekä valehtelee. Ottaa erittäin paljon päähän, että minä joka en ole lasta voinut kasvattaa alusta joudun niin sanotusti kestämään tämän jälkipyykin mitä hänestä on tullut. Ja koittaa nyt paikkailla niitä asioita joita hän elämässään on läpi käynyt. Alan olla niin valmis lähtemään tästä suhteesta, mutta minua mietityttääkin, että miten lähtöni mahtaa vaikuttaa noihin lapsiin?? Hehän joutuvat käymään taas läpi ns. "hylkäämiskokemuksen". En halua heille mitään pahaa, mutta olen itse niin ahdistunut tästä kaikesta, asioista jotka rikkoo minun ajatus- ja arvomaailmaani täysin. Minulla on niin erillainen kasvatus näkemys, kun miten nuo lapset on kasvatettu.

[/quote]

Minusta sinun kannattaisi muistaa että mikäli et voi itse hyvin niin varmasti näkyy myös lapsille ja miehellesi. Harkitse tarkkaan haluatko olla osa juuri sitä perhettä ettet myöhemmin syytä heitä siitä että ovat vieneet nuoruutesi.  Et sinä voi pyytää miestäsi luopumaan lapsistaan vain koska sinä haluat olla villi ja vapaa. Joko hyväksyt koko paketin tai annat olla. Eihän kukaan mieskään pyytäisi naista luopumaan lapsistaan vain koska he "ovat erityslapsia". Tai veikkaampa että jos pyytäisi niin lähtisi mies vaihtoon.

Lasten menneisyydelle sinä et voi mitään. Ainut mitä voit tehdä niin hyväksyä ja tulla toimeen asian kanssa. Lapset tarvitsevat paljon tukea mikäli tilanne on se että heitä on kohdeltu kaltoin aikaisemmin. Ei meidänkään lapset kovin ruusuilla ole alkutaivaltaan tanssineet äitinsä luona asuessaan, mutta asioista pääsee yli aikuisen tuen avulla. Jos lapsella on traumaattisia kokemuksia niin sitten kun uusia ei enää tule alkaa se paranemistyö. Mieti mitä tahdot elämältäsi ja toteutuuko se nykyisen parisuhteen kanssa. Tiedän että nuorena ahdistaa miettiä liian vakavia asioita, mutta sinun on se tehtävä kun olet nykyisessä tilanteessasi. Kannattaa ehkä avata tilannetta jollekkin johon luotat jotta saat selviteltyä omat ajatuksesi kunnolla. 

-118-

[quote author="Vierailija" time="04.09.2012 klo 12:15"]

Tämän olevan lahjaton, millaisia vitun ihmisiä olette?

[/quote] aivan,entä jos itse olisitte lahjattomia eikä sen takia teistä pidettäisi? Alan puhumaan kohta kuule ärsyttäviä jos kehtaatte vielä haukkua puolison lapsia lahjattomiksi!

Lahjattomuus ei ole syy siihen että ei rakasta lasta. Jos omasi olisi heikkolahjainen,etkö pitäisi hänestä vai? Pidä ämmä lärvis kiinni tai teen lastensuojeluilmoituksen ja poliisi tutkikoon kuka olet,joka mainitsit heikkolahjaisuudesta. Tulkoon sossu kattomaan miks lapsi ei opi....syy on SINUSSA.

[quote author="Vierailija" time="06.06.2013 klo 20:51"]

[quote author="Vierailija" time="05.06.2013 klo 15:45"]

Haluaisin jatkaa mieheni kanssa suhdetta ilman hänen entisestä suhteesta alkunsa saaneita kahta alle kouluikäistä lasta. Itselläni ei ole lapsia ja olen melko nuorikin vielä ns. elämä edessä. Mieheni lapset rassaavat minua erittäin paljon. Toinen heistä on ikäänsä nähden kokenut elämässään niin paljon ikäviä asioita, että itseäni ihan ahdistaa etten ole voinut vaikuttaa hänen menneisyyteensä niin, että nuo ikävät asiat olisi jääneet kokematta. Hänestä on kasvanut ns.erityislapsi, joka tarvitsee jatkuvaa aikuisen huomiota, hän ei tottele yhtään ketään, pyrkii jatkuvasti rikkomaan kaikki säännöt sekä valehtelee. Ottaa erittäin paljon päähän, että minä joka en ole lasta voinut kasvattaa alusta joudun niin sanotusti kestämään tämän jälkipyykin mitä hänestä on tullut. Ja koittaa nyt paikkailla niitä asioita joita hän elämässään on läpi käynyt. Alan olla niin valmis lähtemään tästä suhteesta, mutta minua mietityttääkin, että miten lähtöni mahtaa vaikuttaa noihin lapsiin?? Hehän joutuvat käymään taas läpi ns. "hylkäämiskokemuksen". En halua heille mitään pahaa, mutta olen itse niin ahdistunut tästä kaikesta, asioista jotka rikkoo minun ajatus- ja arvomaailmaani täysin. Minulla on niin erillainen kasvatus näkemys, kun miten nuo lapset on kasvatettu.

[/quote]

Minusta sinun kannattaisi muistaa että mikäli et voi itse hyvin niin varmasti näkyy myös lapsille ja miehellesi. Harkitse tarkkaan haluatko olla osa juuri sitä perhettä ettet myöhemmin syytä heitä siitä että ovat vieneet nuoruutesi.  Et sinä voi pyytää miestäsi luopumaan lapsistaan vain koska sinä haluat olla villi ja vapaa. Joko hyväksyt koko paketin tai annat olla. Eihän kukaan mieskään pyytäisi naista luopumaan lapsistaan vain koska he "ovat erityslapsia". Tai veikkaampa että jos pyytäisi niin lähtisi mies vaihtoon.

Lasten menneisyydelle sinä et voi mitään. Ainut mitä voit tehdä niin hyväksyä ja tulla toimeen asian kanssa. Lapset tarvitsevat paljon tukea mikäli tilanne on se että heitä on kohdeltu kaltoin aikaisemmin. Ei meidänkään lapset kovin ruusuilla ole alkutaivaltaan tanssineet äitinsä luona asuessaan, mutta asioista pääsee yli aikuisen tuen avulla. Jos lapsella on traumaattisia kokemuksia niin sitten kun uusia ei enää tule alkaa se paranemistyö. Mieti mitä tahdot elämältäsi ja toteutuuko se nykyisen parisuhteen kanssa. Tiedän että nuorena ahdistaa miettiä liian vakavia asioita, mutta sinun on se tehtävä kun olet nykyisessä tilanteessasi. Kannattaa ehkä avata tilannetta jollekkin johon luotat jotta saat selviteltyä omat ajatuksesi kunnolla. 

-118-

[/quote]

KIITOS vastauksestasi "-118-"! Ajattelin, että kirjoitin ehkä vähän väärään keskusteluun, mutta löytyihän täältäkin joku joka vastasi erittäin asiallisesti minulle. Kiva saada vähän toisenkin näkökantaa, ajatusta ja mielipidettä ns. ongelmaani. En ikinä vaatisi miestäni luopumaan lapsistaan, en voisi koskaan elää edes sellaisen ajatuksen kanssa. Kyllä se olen minä jos joku tästä tilanteesta poistuu sen takia että minulla paha olla. Olen itse lukenut paljon keskusteluja ja lehtikirjoituksia Uusperheen arjesta ja mahdollisista ongelmista, tuntemuksista sekä muiden kokemuksia. Monessa lukemassani jutussa mainitaan, että uusperheeseen asettuminen voi viedä JOPA 10 vuotta, jonka jälkeen useimmiten jokainen siinä perheessä osallisena oleva tuntee olonsa hyväksi ja on löytänyt oman paikkansa. Tiedä sitten tuota, mutta tuo on osittain yksi syy miksi olen myös parhaani mukaan yrittänyt ja yrittänyt eteenpäin.Toki kun mietin niin tuo n.10 vuotta tuntuu kamalan pitkältä ajalta ja voi mennä myös hukkaan, mutta eihän ole sanottu etteikö jo aiemmin voisi tulla kaikille osallisille hyvä olo. Olen myös yrittänyt tuon mieheni takia kovasti, hän on aivan loistava kumppani minulle enkä siitä haluaisi helpolla luopua, päinvastoin hänessä olisi ainesta myös yhteisten lastemme isäksi tulevaisuudessa. Toki ajatus yhteisistä lapsista myös ahdistaa, koska usein mietin miten pahalta näistä kahdesta lapsesta tuntuisi seurata meidän onnea ja lapsiamme, jotka saavat kasvaa ns. ydinperheessä tai siis yhdessä kodissa. Koko ajan niin isän kuin äidin läsnäolossa. Itse olen ydinperheen lapsi ja vanhempani ovat siis edelleen yhdessä ja viettävät joka vuosi hääpäivää ja muistelevat mitä kaikkea ovat yhdessä kokeneet, joten en itse ihan tiedä miten lapset, jotka asuvat kahdessa kodissa eivätkä näe vanhempiaan koskaan yhdessä ajattelevet asioista ja käsittelevät niitä. Tuleeko heistä kateellisia tai kokevatko jääneensä vanhemmaksi tullessaan paitsi asioista? Tämä asettuminen tähän elämään on erittäin hankalaa, koska minusta tuntuu, että VAIN minun pitää koko ajan myötäelää miehelleni ja hänen lapsilleen. Pitää ymmärtää ja sulattaa kaikki, pitää suunnitella omaa elämää sen puitteissa miten mieheni elämän tilanteeseen se sopii.Kaikki asiat tulee ajatella heidän kauttaan. Miksi muka mieheni ei voisi myötäelää minulle joissakin asioissa... Tai ylipäätänsä suhteessa se henkilö,jolla on niitä lapsia edellistä suhteesta, vaan miksi ajatellaan ja toitotetaan jatkuvasti joka puolella, että "katsos kun sillä on niitä lapsia niin on vaan kestettävä ja elettävä sen mukaan"  Miksi ihmeessä meiltä uusilta puolisoilta vaaditaan, että kaikkeen pitää löytyä ymmärrystä ja vedotaan jatkuvasti siihen,että sillä toisella on niitä lapsia... Pitää olla ok , että lasten isä pitää yhteyttä lasten asioista exäänsä eli lasten äitiin ja siis tämähän meidän on ymmärrettävä täysin, mutta kuitenkaan miehelleni ei ole ok jos minä pidän yhteyttä exääni säilyttääkseni hyvät välit hänen kanssaan..? Mikä logiikka!?!

Rakastan mieheni kaikkia lapsia. Alusta asti kiinnyin hänen lapsiinsa hyvin syvästi. Kun meille tuli yhteisiä lapsia, niin ymmärsin eron rakkaudessa omia lapsia kohtaan ja muita lapsia kohtaan, mutta yhä silti rakkautta on yhtä paljon heihin kuin alussakin. Olemme aina tulleet lasten kanssa toimeen hienosti, vakka olivat aika pieniä, kun aikoinaan heidän elämäänsä tulin. Nyt ovat jo aika isoja.