Lue keskustelun säännöt.
Lapseni on koulukiusaaja! Miten kasvattaa fiksummaksi?
03.09.2012 |
Lapsellani on räjähdysherkkä hermosto ja useita erilaisia ongelmia, joiden takia on käytetty lasta psykologilla. Nyt on käynyt ilmi, että lapsi on polttanut siltoja monen lapsen kanssa, koska on rähissyt kavereille sekä koulussa että harrastuksissa ja tietysti myös vapaa-ajalla. Vähän väliä tänä syksynä on puhelin pirissyt, että lapsi on kiusannut, rähissyt tai yrittänyt pomottaa.
Lapsi on toisaalta hyvin pahoillaan ja toisaalta surullinen, kun ystävät alkavat loppumaan ja tuntee syvää yksinäisyyttä. Kenellekään en voi 100-varmasti kuitenkaan luvata, että lapsi osaisi olla hyvä kaveri ja ihmisiksi. Kysymys on 5.luokkalaisesta pojasta, jonka elämä on niin valitettavan monella tasolla vaikeaa. Keskusteltu olemme joka ikinen päivä siitä, että miten ollaan hyvä kaveri.
Keinot loppuu?!
Kommentit (53)
Poikani nimittäin kokee myös sitä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Poikani nimittäin kokee myös sitä. ap
Tämä teksti tulee sisältämään paljon oletuksia koska APn teksti ei kerro oikeastaan mitään. Pahoittelen jo etukäteen.
Onko lapsellasi sisaruksia? Jos on, kuinka hän heitä kohtelee. Jos lapsi on ainoa lapsi, olet sinä (ja mahdollinen miehesi) tehneet lapsesta tällaisen. Ei se auta sanoa kuinka ollaan hyvä kaveri, jos annatte pojan päättää koko elämästään. Ymmärräthän, että tällainen jatkuva lapsen pillin mukaan eläminen tuo ongelmia vain lapselle itselleen tulevaisuudessa. Hän on tottunut siihen että kun joku käyttäytyy häntä kohtaan "väärin", hänellä on oikeus suuttua ja saada tahtonsa läpi. No, äiti (ja isi) rakastavat, kävi miten kävi, mutta kaverit ja tulevat tulevaisuuden kumppanit eivät tällaista tule (ainakaan toivottavasti) ymmärtämään ja hyväksymään.
Jos lapsella on sisaruksia, kiinnittäkää nyt erityisesti huomiota lapsenne käytökseen sisariaan kohtaan. Puuttukaa kaikkeen pompottamiseen ja pomottamiseen. Minusta voisitte myös varata ajan kuraattorille, sillä kuten sanoin lapsenne vaikuttaa hyvin impulsiiviselle.
Tsemppiä koko perheelle! Toivo ei ole vielä mennyt, kunhan puututte rankasti!
Sisaruksia ei ole, isä on. Minulta poistettiin kohtu synnytyksen jälkeen, joten emme saaneet enempää lapsia. Lapsella on todettu tunne-elämän säätelyn vaikeuksia, joihin en voi vaikuttaa ja terapiassa ollaan. Kotona olemme olleet viime aikoina tarkkoina, että asioista PUHUTAAN, ei huudeta tai kiukutella. Itkeä saa, mutta törkeät raivarit on tietysti kielletty. Lapsi ei todellakaan saa pompottaa meitä, emmekä tanssi lapsen pillin mukaan.
En ole keksinyt muuta kuin keskustelun. Yritämme sanoittaa tunteita ja käydä läpi tilanteita, mitä voisi tehdä ja voi myös kävellä pois, jos keittää yli. Olemme myös ehkä uhkailleet poikaa liikaakin, koska tämä on hänen itsetunnolleen kova paikka, emmekä missään nimessä halua kiusaamisen jatkuvan.
Jokainen neuvo on kullan kallis. Tässä hajoaa muuten kohta pää kaikilta. Terapia on hidasta ja sillä ei voi parantaa lasta kerralla.
ap
lahjontaa. Hienosti menneestä päivästä (hyvä mieli illalla eikä tappeluita tms.) saa jotain kivaa, joka on oikeasti merkittävä. Sitten vain paljon läsnäoloa ja rakkautta ja yhdessä tekemistä vanhempien kanssa. Eli siis asioita, jotka eivät liity tähän "ongelmaan" millään tavalla eivätkä muistuta siis hänen "huonoudestaan" vaan vahvistavat pojan hyviä puolia. Jos arki alkaa pyöriä negatiivisten asioiden ympärillä, homma menee solmuun ja jankkaamikseksi. Missä poika on hyvä? Mistä hän pitää? Kuka hän on ihmisenä?
Toinen mieleen tuleva on tosiaan nuo roolileikit vaikkapa nukeilla tms. jos poika jaksaa keskittyä. Mietitään tilanne, jossa poika on hermostunut ja keksitään, miten siitä pääsee nästisti pois (niin että ansaitsee palkinnon). Nukeilla leikkimällä tilanne konkretisoituu. Näitä kyllä varmasti tekevät terapiassakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunteiden tukahduttaminen saa kai aikaan vain sen, että agressio purkautuu jossain muualla myöhemmin?En ole ammattikasvattaja, mutta...Pystyttekö keksimään jonkin keinon mihin on sallittua purkaa raivoa?Kannattanee kysyä mielipide ammattilaisilta.Super-Nännyssä :)ainakin yksi raivokohtausta lähentelevä tyttö puhalsi ilmapallon ja päästi sen lentoon.Esim. hetkellinen veden läiskyttäminen pesuvadissa suihkunurkkauksessa,maton tamppaaminen parvekkeella tms.???????,jonka jälkeen homma katkaistaan aikuisen toimesta.Tulee mieleen, että jos et kykene jotain asiaa kitkemään pois,kanavoi se oikeanlaiseen kohteeseen?????
Meillä on uhmaikäinen taapero.Annan hänen raivota (karjua) hetken, kun jokin asia ei miellytä,mutta tavaroita ei saa heitellä, eikä toista koskaan satuttaa.Siitä seuraa aina rangaistus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joku ohjattu harrastus? Siellä saisi kaverikokemuksia ohjatun harrasteen kautta. Esim. partio tai muu vastavaa? Eli hyviä kokemuksia. Ne voisivat vahvistaa lasta.
Tunnepelejä voisi pelata ihan säännöllisesti.
Kirjojen kautta opetelle ystävyysjuttuja.
kotiarestia, karkkipäivän menetystä, pelikieltoa. Joko sama päivä tai sitten kaksi päivää. Terapiassa suositeltiin kohtuullisen lyhyitä rangaistuksia.
Harrastuksia on, ystäviäkin jäljellä muutama ja uusia tuloillaan... Tunnepelit kuulostavat mielenkiintoisilta. Ohjeita otan mielelläni vastaan.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
siihen, että hajoaa tavaroita. Tyynyä saa hakata, nyrkkeillä saa aikuisen kanssa ilman satuttamista, mutta niin lujaa kuin lähtee käsiin. Asumme kerrostalossa, joten mitään tajutonta raivoa ei naapurit kestä. Olemme saaneet jo valituksia.
Lapsella raivoaminen menee helposti ihan yli ja ei ole enää ikätasoista toimintaa 5.luokkalaisena potkia tai hajoittaa paikkoja.
ap
lapsi liikkuu? Voisiko sitä impulsiivisuutta yrittää kohdentaa johonkin hyvään. JOku fyysinen vääntö voisi rauhoittaa lasta ja opettaa myös hankalista tilanteista ulospääsyä. Pienempien lasten kanssa asia hoidetaan menemällä ulos mukaan, mutta tuon ikäisen kanssa se ei tietysti oikein onnistu. Voisitko pyytää teille, pihalle joitain kavereita ja sitten itse aktiivisesti tarkkailla tilannetta, puuttua heti ja jälkikäteen jutella homma loppuun. Nythän lasta on varmaan vaikea auttaa, kun teillä on lapsen kertomus, mutta hän ei varmaan näe tai siis osaa kertoa koko juttua. Aikuinen ehkä huomaisi hetken, jolloin tilanne luisuu pojalle liian vaikeaksi. Musta olisi tärkeää päästä kiinni tuohon ja antaa siihen hetkeen selviämisneuvoja. Pelkkä jälkikäteen juttelu voi olla hyödytöntä, koska eihän lapsi näe tilannetta objektiivisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisiko siihen raivoamiseen keksiä jonkun sopivan tavan. Esim menisi oven(karmien siis) väliin ja työntäisi karmeja kauemmas, tekisi 20 punnerrusta tms. JOtain minkä voi tehdä heti, vaikka lenkille lähtö jos onnistuu. Sellainen gyro-pallo voisi kanssa toimia jos se ei vaan lähde lentoon. Siihen on pakko keskittyä ja vaatii voimaa pyörittää sitä. Musta se, että raivota ei saa on huono varsinkin impulsiiviselle. Sille raivoamiselle vaan pitää löytää sopiva tapa.
Oma lapseni on kiusattu ja tätä kiusaajaa ymmärretään loputtomiin juuri impulsiivisuuden yms. vuoksi ja saa kuulemma kotona rangaistuksia. Mutta!! Hän ei ole joutunut kertaakaan pyytämään aidosti anteeksi lapseltani, niin että olisi oikeasti pahoillaan. Mihin on kadonnnut selkärankaisuus ja vastuun kanto tekemisistään. Kokeilkaapa käydä joku ilta anteeksi kiusatulta, jos koulu ei laita sitä tekemään. Voi olla sen verran "noloa", että voisi hyvinkin käydä kasvatuskeinosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hän pyytää itse anteeksi ja on tosi pahoillaan tekemisistään, mutta mutta... kun raivo on jo kohdistunut kaveriin ja kaveri on vihainen, se on yhtä tyhjän kanssa. Lapsi on niin tottunut siihen, että ensin raivotaan ja sitten pyydetään anteeksi, että ei taida auttaa kasvatuskeinona. Se on ehkä enemmän automaatti, kuin rehellinen katumus, joka tulee vasta myöhemmin.
Ei sitä kiusaajaakaan voi jättää yksin tunteidensa kanssa ja impulsiivisuutensa armoille.
En todellakaan halua, että lapsesta kasvaa Stubb.
ap
Ja nyt hämmentyy kun kaikki ei menekään niinkään. Voi olla ap että olette huomaamattanne eläneet lapsen mukaan koska ette voikaan saada enempiä. Nyt ennen murrosikää on tärkeä tehdä lapselle yhteiskunnan pelisääönnöt selväksi. Pelkään kyllä pahoin että olette isän kanssa kasvattaneet ongelmalapsen ja tulevan narkkarin.
Tuo liikunta voisi olla ihan hyvä turhautumisen purkautumiskeino. Jospa lähtisitte pojan kanssa lenkille tai salille kun tuntuu että alkaa mennä yli, ja sen jälkeen yrittäisitte keskustella asiasta.
Älkää antako lapselle periksi ja luokaa isän kasnsa yhteiset pelisäännöt. Jos äiti sanoo että tänään ei pelata pleikkaria, isä on siitä samaa mieltä OIKEASTI eikä vain siksi että äiti sanoo nyt niin mut isi kyl antais pelata.
Jos isi taas sanoo aikaisemmin että tänään ei sitten syödä karkkia, niin äiti ei kyllä myöskään sitten syö karkkia ja tarjoa lapselle paria namua. Eli yksinkertaisesti te olette lapselle auktoriteetteja, ja elämä on epäreilua ja perseestä. Lapsen pitää nyt viimeistään tottua siihen että kaikkea ei voi saada ja kaikki ei mene lapsen mielen mukaan.
Eräs lapsuudenkaverini oli lapsena juuri samanlainen kuin apn poika. Tästä kaveristani kasvoi narkkari ja väkivaltarikollinen. Hän joutui vankilaan ensimmäisen kerran parikymppisenä, jolloin olin kirjeenvaihdossa hänen kanssaan. Hän kertoi että hänen lapsuutensa oli onnellinen, mutta hän tottui siihen että kiukuttelulla, huutamisella hän tottui ajamaan asiaansa, ja niin se on jatkunut tähän päivään asti. Nyt on siis viimeinen hetki tehdä pojalle rajat selväksi. Jos poika aloittaa juomisen, tupakoinnin tai jopa huumeiden käytön, teette hänelle selväksi ettei sitä teidän talossa suvaita. Lopetatte itsekin alkoholin käytön kokonaan, ettei poika voi siihen vedota.
Nyt on teidän aikanne taistella ja tehdä kaikkenne poikanne tulevaisuuden eteen. Muistatte vaatia hyviä arvosanoja. Ja palkitsette hyvästä käytöksestä päivittäin - jopa ihan yksinkertainen kehuminen on lapselle tosi iso juttu!
Jos lapsi saaa pelkkää negatiivista huomiota, hän alkaa käyttäytyä huonosti ihan vain hakeakseen huomiota. Eli kehukaa kun on aihetta, torukaa jos ei. Huutamista ei sallita, jos huutoon sortuu niin saa istua hetken keittiönpöydän ääressä miettimissä miksi ei saa huutaa. Myöskään äiti tai isi ei saa huutaa.
t. 4 tai 5
Onnistuiskohan teiltä vaikkapa tukiperheenä toimiminen? Lapsi joutuisi jakamaan huomion toisen lapsen kanssa, joka pakottaa häntä hakemaan huomiota. Jos jätätte negatiiviset asiat lähes huomioimatta, lapsi joutuu automaattisesti hakemaan positiivisella tavalla huomiota.
Epävakaa persoonallisuus on vaikea, potilaan toimintakykyä merkittävästi heikentävä häiriö, joka kuormittaa terveydenhuoltojärjestelmää laajasti.
Häiriön esiintyvyys väestössä on keskimäärin 0.6 %.
Epävakaan persoonallisuuden kolme keskeistä oireulottuvuutta ovat tunne-elämän epävakaus, käyttäytymisen säätelyn häiriö ja alttius vuorovaikutussuhteiden ongelmiin.
Epävakaaseen persoonallisuuteen liittyy runsasta psykiatrista ja somaattista oheissairastavuutta sekä suurentunut itsemurhariski.
Erilainen itseä vahingoittava käyttäytyminen on häiriössä tavallista, minkä vuoksi kriisien hallinta on keskeistä hoidon suunnittelussa.
Epävakaan persoonallisuuden ennuste on melko hyvä, sillä kymmenen vuoden kuluttua vain pieni osa potilaasta täyttää diagnoosin kriteerit, mutta toimintakyky lievittyy oireista toipumista hitaammin.
Tietyillä psykoterapiamenetelmillä voidaan lieventää tehokkaasti potilaan oireistoa ja kuormittumista sekä edistää sopeutumista ja kohentaa toimintakykyä.
Psykoosilääkkeet saattavat lievittää useammanulottuvuuden oireita. Mielialaa tasaavista lääkkeistä voi olla hyötyä impulsiivisuuden ja aggressiivisuuden vähentämisessä. Serotoniinin takaisinoton estäjistä voi olla hyötyä etenkin monihäiriöisyyden hoidossa. Lääkehoitoon liittyy polyfarmasian riski.
Hoito tulee toteuttaa mahdollisimman pitkälti avohoidossa ja sairaalahoidon osalta pääasiassa päiväsairaalaolosuhteissa. Potilaan valmistautuminen kriisitilanteisiin on hoidon kulmakivi. Kuntoutustarve on syytä selvittää psykiatrisen hoidon seurannan yhteydessä.
Potilaan kokonaishoidon koordinaatiota helpottaa vastuuhenkilön tai -työryhmän nimeäminen.
ap
Epävakaa persoonallisuus on vaikea, potilaan toimintakykyä merkittävästi heikentävä häiriö, joka kuormittaa terveydenhuoltojärjestelmää laajasti.
Häiriön esiintyvyys väestössä on keskimäärin 0.6 %.
Epävakaan persoonallisuuden kolme keskeistä oireulottuvuutta ovat tunne-elämän epävakaus, käyttäytymisen säätelyn häiriö ja alttius vuorovaikutussuhteiden ongelmiin.
Epävakaaseen persoonallisuuteen liittyy runsasta psykiatrista ja somaattista oheissairastavuutta sekä suurentunut itsemurhariski.
Erilainen itseä vahingoittava käyttäytyminen on häiriössä tavallista, minkä vuoksi kriisien hallinta on keskeistä hoidon suunnittelussa.
Epävakaan persoonallisuuden ennuste on melko hyvä, sillä kymmenen vuoden kuluttua vain pieni osa potilaasta täyttää diagnoosin kriteerit, mutta toimintakyky lievittyy oireista toipumista hitaammin.
Tietyillä psykoterapiamenetelmillä voidaan lieventää tehokkaasti potilaan oireistoa ja kuormittumista sekä edistää sopeutumista ja kohentaa toimintakykyä.
Psykoosilääkkeet saattavat lievittää useammanulottuvuuden oireita. Mielialaa tasaavista lääkkeistä voi olla hyötyä impulsiivisuuden ja aggressiivisuuden vähentämisessä. Serotoniinin takaisinoton estäjistä voi olla hyötyä etenkin monihäiriöisyyden hoidossa. Lääkehoitoon liittyy polyfarmasian riski.
Hoito tulee toteuttaa mahdollisimman pitkälti avohoidossa ja sairaalahoidon osalta pääasiassa päiväsairaalaolosuhteissa. Potilaan valmistautuminen kriisitilanteisiin on hoidon kulmakivi. Kuntoutustarve on syytä selvittää psykiatrisen hoidon seurannan yhteydessä.
Potilaan kokonaishoidon koordinaatiota helpottaa vastuuhenkilön tai -työryhmän nimeäminen.ap
Mutta sitä paremmalla syyllä ei pidä vain ymmärtää vaan taistella lapsenne edun vuoksi! Jos et ole valmis tekemään mitään tai kuuntelemaan epämiellyttäviäkin neuvoja, miksi ylipäätään kysyt niitä?
Olen valmis vaikka uimaan kuuhun ja juoksemaan helvettiin ja takaisin, jotta lapsi ei kiusaisi ketään. Mutta en myöskään jaksa näitä lapsellasi ei varmaan ole tarpeeksi tiukkoja rajoja syyttäjiä.
Lapsella on tiukat rajat, kiusaaminen on ehdottoman kiellettyä, otamme päivittäin yhteen sääntöjen noudattamisesta ja lapsi ei käytä meitä vanhempia viihdytyskoneina.
Laitoin diagnoosin tännekin, jotta saisin neuvoja miten toimia. Tunnen oloni jo pikkuhiljaa keinottomaksi, koska en enää keksi mitä voisin tehdä. Lapsella on myöskin hyvin vaikeaa itsensä kanssa, koska viime aikoina palaute on ollut 95 % huonoa liittyen lapsen kaverisuhteisiin.
Alkaa meillä vanhemmillakin mennä jo sormi suuhun ja itken usein öisin.
ap
aina sanotaan, ettei peli ole vielä menetetty, mutta teidän kohdalla se on ainakin lähellä sitä, jos tuon ikäinen ei vielä tunne empatiaa... Lisänä muut ongelmat.