Lapseni on koulukiusaaja! Miten kasvattaa fiksummaksi?

viesteistäsi. Vaikutat tosi fiksulta, normaalilta ja asiallisesti huolestuneelta lapsestasi.

On hyvä, että ymmärretään myös millainen voi olla sen "kiusaajan" elämä ja ongelmat.

Mahdollistat silti sen että lapsesi kiusaa. Se on väärin. Olet yhtä syyllinen kuin lapsesi. Miltä tuntuisi jos lapsesi luokkakaveri tekisi huomenna itsemurhan, ja lapsesi olisi syyllinen siihen? Miltä se tuntuisi? Lapsi saa hoitoa jos sitä haluat. Mene vaikka tänään koululle ja ilmoita että lapsi pysyy kotona ja käy kerran kuukaudessa tenttimässä oppimäärää koululle. Silloin takaat opiskelurauhan muille, eikä saastasi pääse terrorisoimaan muita. Ja ilmoita psykologille että laittaa sairaalapaikan hakuun. Kyllä aina sairaalakoulupaikka löytyy, jos äiti ei ole lammasmainen idiootti.

No jopa on ilkeä ja asiaton viesti. Sairaalkoulu kuuluu sairaille ja sinne on tietyt kriteerit jotka tuskin apn pojalla täyttyvät. Minusta ap vaikuttaa varsin hyvältä vanhemmalta ja fiksulta äidiltä. Pojan ennuste on hyvä kun noin ymmärtävä ja asioista perillä oleva äiti, jolla lisäksi on kykyä terveeseen itsekritiikkiin. Suurimpia ongelmia aiheuttavat ne tytöt ja pojat joiden vanhempia ei näy mailla halmaiella, joita ei kiinnosta, tai joiden asenne on "pojat on poikia, ei se meidän matti vaan se on se tedän teppo..". kokemusta on.

T. Lääkäritäti

No, onhan se hienoa että kiusaaminen tunnistetaan, yksi askel kohti järkevyyttä..

Mutta siinä ei ole mitään järkeä että asialle ei tehdä mitään!

Poika pois kiusaamasta, niin on luokan oloja parannettu. Kotikoulu, sairaalakoulu, tarkkisluokka, henkilökohtainen avustaja.. ihan sama, kunhan se kiusaaminen loppuu eikä tuollaiset reptiilit pääse kiusaamaan! Ymmärrätkö AP että lapsesi tuhoaa koko ajan muitten elämää? Altistaa itsemurhalle, syömishäiriölle ja masennukselle.



Lapsesi on PAHA!



Tee asialle jotain, äläkä vain itke AV:llä kun on niin kamalaa.

Jokaiselle kiusaajalle ei löydy avustajaa!

silloin, kun käyttäytyy hyvin kavereiden kanssa. Kiusaaminen pohjaa kiusaajan huonoon itsetuntoon ja hyväksynnön/huomion hakemiseen väärällä tavalla. Anna paljon huomiota kotona! Tehkää yhdessä kivoja asioita ja pyytäkää vaikka pari kaveria mukaan. Puutu heti tiukasti negatiiviseen käytökseen, mutta muista antaa hellyyttä ja hyväksyntää!

Etenkin lääkäritäti puhuu omankin kokemukseni valossa täyttä asiaa.



Kognitiivisbehavioraalisesta oma kokemus on, että tepsii psykoanalyyttistä oleellisesti paremmin. Siit dialektisesta en ole koskaan kuullutkaan, mutta kuulostaa kiinnostavalta.



ja vaikka ad/hd jo tutkittu, kannattaa käyttää vielä jossain aiheeseen erikoistuneella lääkärillä vaikka sit joutuisi matkustamaan vähän kauemmaksikin, sillä ad/hd voi tuottaa juurikin kuvatunkaltaista impulsiivisuuutta. monet lääkärit eivät välttämättä osaa tutkia adhd:ta riittävän hyvin. Ja minusta kuulostaa, että lapsesi vilpittömästi haluaisi toimia paremmin, mut toimii liian herkästi väärin kiihtyessään. Sen täytyy olla lapsellekin raskasta.



Minusta kuulostaa, että parhaanne koko ajan teette. Pitää vaan jaksaa uskoa, että työ tuottaa joskus ja taatusti hedelmää ja siihen asti vaan jatkatte parhaan kykynne mukaan.



Tuo voi olla lapsen itsetunnolle tosi raskas tilanne. Toivottavasti jaksatte kaikkien ongelmien keskellä myös nähdä hyvää ja kehua hyvästä. Mäkin olen hyvin ratkaisukeskeinen ihminen, ja kun lapsen ongelmat eivät ratkenneet ripeästi, turhauduin. Mut sit tajusin, että kasvaminen, ja erityislapsen kasvaminen sitäkin selkeämmin, on hidas matka, jossa pitää luottaa että perille kyllä päästään. Ja että vaikeuksista huolimatta, sillä matkalla pitää myös iloita ja nauttia hyvistä hetkistä. Mutta niin varmaan teettekin?

En ehtinyt vielä lukea jokaista viestiä läpi, mutta halusin heti kommentoida.



Meillä on myös impulsiivinen poika. Hän on neljännellä, eli 10v. Ilmeisesti tilanne ei ole yhtä "paha", kuin teillä, mutta hyvin samanlaisista asioista kirjoitat.

Meidän poika on hyvin "räjähdysherkkä" ja reagoi negatiivisiin tunteisiin liian voimakkaasti. Lisäksi hänellä on vaikeuksia noudattaa annettuja ohjeita ja muistaa velvollisuuksiaan.



Meillä ei vielä ole tehty mitään tutkimuksia mistään, mutta epäilen, että pojallamme olisi ADD. ADHD se ei ainakaan ole, kun poika on yhtä vilkas, kuin keitetty spagetti.



Lapsia meillä on kolme.

No, onhan se hienoa että kiusaaminen tunnistetaan, yksi askel kohti järkevyyttä..

Mutta siinä ei ole mitään järkeä että asialle ei tehdä mitään!

Poika pois kiusaamasta, niin on luokan oloja parannettu. Kotikoulu, sairaalakoulu, tarkkisluokka, henkilökohtainen avustaja.. ihan sama, kunhan se kiusaaminen loppuu eikä tuollaiset reptiilit pääse kiusaamaan! Ymmärrätkö AP että lapsesi tuhoaa koko ajan muitten elämää? Altistaa itsemurhalle, syömishäiriölle ja masennukselle.

Lapsesi on PAHA!

Tee asialle jotain, äläkä vain itke AV:llä kun on niin kamalaa.

Luokan oloja ei paranna se, että se näkyvin pomottaja saadaan sieltä poistettua. Ne hiljaiset ja näkymättömät rakenteet ovat ongelmallisia. Jo se, että poika on menettänyt ystäviään pomoiltuaan liikaa, tarkoittaa sitä, että lapset osaavat sulkea sen erilaisen ulkopuolelle. Enkä tarkoita, etteikö ap:n poika olisi sitä ansainnut, mutta aika hieno raja menee siinä, onko jonkin asian ansainnut vai ei. Vai saako ap:n poikaa nyt vapaasti kiusata koko loppuelämän, kun on pienenä pomoillut?

Kiusaajat eivät ole pahoja, vain hyvin naiivi ja typerä kuvittelee niin. Ihmiset, jotka laittavat leimoja päälle ja luokittelevat eivätkä näe eri värisävyjä, ovat niitä pahoja. Jokainen ihminen voi olla eri tilanteessa se kiusaaja. Siihen ei tarvita kuin ohimenevä kulmakarvojen kohotus, jatkuva välinpitämättömyys toista kohtaan, kikatus väärällä hetkellä jne. Enkä vähättele tässä kiusattujen kokemuksia vaan koetan selvittää, että kiusaaja ei ryhdy tietoisesti kiusaajaksi kuin aniharvoin ja useammin on kyse ajautumisesta tilanteisiin, joista ei oikein enää löydä ulos.

On tärkeää, että lapsille opetetaan anteeksiantoa, empatiaa ja ymmärrystä - oli sitten kysymys kiusaajasta tai kiusatusta. Näkisinkin yhtenä ratkaisuna sen, että koko luokka otetaan ongelmanratkaisuun mukaan. Yhdessä he voisivat pohtia, miksi tuo käyttäytyi noin, miltä siitä tuntuu jne. ja sitten sen jälkeen pohtia luokan rooleja eli mitä voi tehdä, jos joku pomottaa. Mitä voi tehdä, jos on pomottanut? Mitä voi tehdä, jos on arka? Kun käydään erilaisia tiltanteita ja tunteita läpi, avautuu lapsille enemmän toimintamalleja kuin vain perinteisesti korostamalla, mikä on oikein ja mikä väärin.

Ihmettelen kovasti provosoivaa vastaustasi. Jos olet tosissasi, olet tunne-elämältäsi jäänyt lapsenkenkiin. Olen koulukiusattu enkä silti ajattele kiusaajiani pahoina. Minua kiusattiin kuusi vuotta päivittäin, huudettiin, ivattiin, pilkattiin ja pari kertaa jopa potkittiin. Haaveilin siitä, miten voisin kostaa kiusaajilleni, mutta tosiasiassa en olisi sitä koskaan tehnyt. Koska tiesin, että kiusaaminen on väärin ja tiesin, miltä tuntuu olla kiusattu. Alkeellisia empatiataitoja, eikö?

On totta, että rankka kiusaaminen jättää pysyvät jäljet, ja sinä olet ainakin täynnä katkeruutta ja vihaa. Et ole kiusaajiasi parempi noine huutoinesi. Etkö ymmärrä, että puhut lapsesta, joka pomottaa näkyvästi eli kiusaa siis aika näkyvällä tavalla? Se pahin kiusaaminen kun on täysin näkymätöntä.

ei ole virallinen diagnoosi, mutta tunne-elämän säätelyn ongelmista on paljon puhuttu ja kaikki piirteet tuntuvat täsmäämän juuri nyt.



Tapasin eilen harrastuksissa myös yhden kiusatun äidin. Tunnelma oli täysin jäätävä. Mun on vaikea ymmärtää aikuisia, jotka eivät pysty kommunikoimaan sen jälkeen kun lasta on kiusattu. Tapaus ei edes ollut täysin peruuttamaton, vaan kysymys oli enemmänkin siitä, että kaksi temperamenttista lasta oli ottanut yhteen muutamaan otteeseen lievänä sanaharkkana, mutta kun lapsi on leimaantunut kiusaajaksi kärpäsestä tulee helposti härkänen. (eikä ole vähättelyä, vaan totuus)



Miten nämä lapset voivat oppia sosiaalisia taitoja, jos vanhemmat eivät edes pysty normaaliin kommunikaatioon. Aikuisen pitäisi aina pysyä edes vähän aikuisena.



ap

Peruslinjaltaan lähestymisenne asiaan vaikuttaa hyvältä. Sanoitetaan tunteita, opetellaan ilmaisemaan asioita puhumalla.



Kiinnitän kuitenkin huomiota siihen, että "ei huudeta tai kiukutella" ja "törkeät raivarit on tietysti kielletty". Minusta tämä ei kuulostaa viisaalta, vaan tällaisen tunneilmaisun kieltäminen johtaa tunteiden patoutumiseen (ellei niitä sitten saada purettua puhumalla, mikä on tietysti pidemmän tähtäimen tavoite), mikä taas johtaa siihen, että tunteet joka tapauksessa purkautuvat joskus ja sallitussa ympäristössä eli pienempien ja puolustuskyvyttömien suuntaan.



Mitä siis mieluummin?



Opetellaan huutamaan, kiukuttelemaan ja raivoamaan RAKENTAVASTI. Jos huudetaan tai raivotaan, ei huudeta törkeyksiä, ei loukata ketään jne., vaan mennään vaikka metsään tai pää tyynyä vasten ja huudetaan täydellä voimalla ja oikein luvan kanssa vaikka "AAAAAARGGGGHHHH". Ei lyödä ketään (huom! ei itseäkään - opetetaan arvostamaan itseä), vaan lyödään vaikka sitä samaa tyynyä. Kiukutella saa, saa olla siis rankastikin tyytymätön asioihin, mutta siitä ei saa seurata, että hänen tahtonsa mukaan toimittaisiin. Te olette pomoja, hän ei ole pomo, te päätätte, hän vasta harjoittelee päätöksentekoa siinä hiekkalaatikossa, jonka pomot hänelle sallivat.



Ensimmäinen askel on siis tunteiden purun turvaaminen rakentavan kiukuttelun, raivoamisen, huutamisen kautta ja siihen rinnalle tuodaan sanallista tunteiden ilmaisua, missä tärkeää on, että kuuntelette häntä empaattisesti. Te siis sanoitatte malliksi hänen tunteitaan esim. tyyliin "nyt siis sinua raivostuttaa, kun taphtui näin ja näin ja nyt sinun tekisi mielesi abc".

järkevältä aikuiselta/vanhemmalta.Useimmitenhan ongelma on juuri siinä, että aikuiset eivät pysty normaalisti kommunikoimaan lasten ongelmista. Olen törmännyt taas siihen, että kiusaajan vanhemmat lopettavat kommunikaation ja tervehtimisen. Suo siellä, vetelä täällä. Jos jollekin, niin sinunlaiselle suon haastavan lapsen, koska pystyt järkevään itsekritiikkiin-voimia.

Lohduttavaa ja järkevää keskustelua. Kukaan lapsi ei ole täysin paha tai täysin hyvä. Kaikki ne ovat keskenkasvuisia ja vielä sosiaalisesti toheloita.



Opettaja ei pidä lasta mitenkään niin pahana, että olisi kauhean huolissaan. Toki tänään tuli pihalla vastaan tyttö, jota lapsi oli kiusannut, mutta tyttöpä pisti takaisin ja löi. Turhautunut varmasti toki sekin, mutta ei sekään käy, että lyödään. Kukaan ei saisi lyödä.



ap

on annettu epävakaa persoonallisuushäiriö-dg, joka pitäisi voida diagnosoida vasta 18-vuotiaasta lähtien.