Onko erityisluokilla paljon kiusaamista/häiriökäyttäytymistä?
Kovinkin levotonta? Lapset huonosti käyttäytyviä?
Minulla alkaa olla aika huono kuva erityisluokkien lapsimateriaalista. Johtuukohan huono käytös kasvatuksen puutteesta, diagnoosista vaiko huonosta seurasta?
Kommentit (57)
Aivan älytön syy erityisluokan paremmuuteen se, että opettaja ehtii paremmin puuttua asioihin. Erityisluokassa jo itsessään on niin paljon enemmän nahinoita ja selvitettäviä asioita, että aikaa menee muutenkin paljon muuhun kuin opetukseen. Ja itse opetus ei nyt kovin kummoista ole, kun lähes jokaisella lapsella on opetussuunnitelma. Mieti nyt vielä luokanope, haluatko lapsellesi tuollaista tuolevaisuutta? Minä en haluaisi.Neljä erityisluokkaa kokeneena ( lapsi siis kokenut) en tekisi enää siirtoa lapsellemme. Tavallinen luokka voitta mennen tullen parhaimmankin erityisluokan. Lapsi oppii olemaan ns. tavisten kanssa ja saa laadukkaampaa opetusta.
Niin, siis en nyt käsittääkseni perustellut erityisluokkien paremmuutta tehokkaalla kiusaamiseen puuttumisella. Jos luit alkuperäisen tekstin, toin siinä esille kaksi puolta erityisluokkien rauhallisuuteen ja rauhattomuuteen. Ihan oma keskustelunsa on se, että kuka pienryhmään kuuluu ja kuuluuko pienryhmiä olla ylipäätään.
Jos minä saisin päättää, niin kaikki luokat olisivat noit max. 10 oppilaan luokkia tai vastaavasti aikuisia olisi reilusti enemmän oppilaita kohden.
Jos erityisoppilas ei ole mielestäsi "vajaakuntoinen", niin miksi ihmeessä hänet pitäisi eristää omaan lokeroonsa peruskoulun ja ammattikoulun ajaksi? Ja vaikka olisikin vajaakuntoinen lapsi kysymyksessä, niin olisi hyvä ainakin mahdollisimman paljon olla samoilla tunneila muiden kanssa. Oletko kuullut mallioppimisesta?
Mallioppiminen on minulle sangen tuttua, mutta sinulla ei ilmeisesti ole lainkaan käsitystä erityisopetuksen käytännöistä eikä siitä, mitä tarkoitetaan erityistä tukea tarvitsevalla ja mitä tarkoitetaan vajaakuntoisella.
Pahoittelen ehkä tiukkaa "äänensävyäni" tässä, mutta ennakkoluulot ja väärien käsitysten tahallinen levittäminen ei tunnu ollenkaan hyvältä, koska sen tuloksia me koulumaailmassa joudumme lähes päivittäin katselemaan.
Erityisopetus ei ole eristämistä tai lokeroimista tai jos se sellaista jossakin on, tehkää kantelu opetustoimenjohtoon ja mahdollisesti myös ylemmäs.
Ai niin, myös vajaakuntoiset (esim. kehitysvammaiset) lapset ovat nykyisin, vaikka olisivatkin erityisluokassa, mahdollisimman paljon yhteisessä toiminnassa ja jopa yhteisillä tunneilla muiden kanssa. Tämä on win-win-tilanne sikälikin, että "normilapset" oppivat elämään myös erilaisten ihmisten kanssa.
Mutta se ei ole win-win, että erityistä tukea tarvitseva lapsi tungetaan normiluokkaan koko ajaksi ja jätetään vaille sitä opetusta, joka häntä auttaisi mahdollisimman hyvin tulevaisuuteen.
Sosiaalinen syrjäytyminen on nykyään pahempi asia kuin ammatillinen syrjäytyminen. Vaikka olisi tietoja ja taitoja, mutta ei kykyä tulla toimeen ihmisten kanssa, niin et kyllä saa työpaikkaa. Parasta on jo peruskoulussa opettaa lapsia yhdessä mahdollisimman laajasti. Osa tunneistahan voi olla toki erityisluokassa, mutta ei kokoaikaista erityisluokkaa kenellekään!
Näinhän tämä nykyään pyritään hoitamaankin. Erityisluokkien oppilaat integroituvat yleisopetuksen oppilaiden kanssa samoihin ryhmiin kaikissa niissä aineissa, missä on mahdollisuus.
Oman erityislapseni parhaat kaverit ovat ihan "normiluokilta". Erityisluokka ei ole mikään syy sosiaaliselle syrjäytymiselle, eikä yleisopetuksen luokka mikään tae sille, että lapsi ei syrjäydy. Kyllähän te nyt ihan omin silminkin sen jo tästä maailmasta olette huomanneet? Luuletteko, että kaikki nyky-Suomen syrjäytyneet ovat entisiä erityisoppilaita?
Olen erkkaopena täysin samaa mieltä! On vanhanaikaista ajatella erityisluokkia sellaisina paikkoina, joita ne (valitettavasti) osin olivat aiemmin. Ehkä jostain löytyy edelleen... Ei enää majoittauduta sinne talonmiehen entiseen asuntoon ja pistetä nokkaa ulos luokasta vain koulupäivän aluksi ja lopuksi. Ei keitetä keskenämme oppilaiden kanssa kahvia ja pelata lähinnä korttia, koska muuhun ei ole inspistä ja onhan se hyvä, että ovat edes jossain poissa pahanteosta.
Aimmin tuli myös esille se, että kiusaamiseen puuttuminen olisi erityisluokilla sitä, että keskeytetään tilanne, kun se on jo mennyt väkivallan puolelle. Kyllä, olen valitettavasti joutunut myös fyysisiin tilanteisiin, mutta ei, se ei ole enää kiusaamista. Se on rikos. Ehkä oma näkökulmani on hieman erilainen kuin osalla, koska opetan yläluokkalaisia, joista osa on jo rikosoikeudellisesti vastuussa. Minulle on tärkeää, että luokassani on turvallista ja jos näin ei ole, haen apua. Ei kadullakaan voi ketään vetää turpaan ilman seurauksia.
Niin, HOJKS parantaa laatua, mutta ei siten, että 10 HOJKS-oppilasta ovat samassa luokassa. Järkikin sanoo, että opetus ei voi enää olla laadukasta, varsinkin jos lapset ovat eri vuosiluokilta.
Miten se järki sen sanoo? Erityisopettajalla on ammattitaitoa ja noissa luokissa on myös avustavaa henkilökuntaa.
Ovatko mielestäsi yhdysluokatkin sitten huonolaatuisen opetuksen tyyssijoja? Saattaa olla neljä eri vuosiluokkaa yhdessä luokassa ja täyskokoinen 20-30 oppilaan luokka.
Todella ikävää, jos kokemuksesi ovat totta ja jos jossakin noin huonosti ovat asiat. Kyllä tuosta kannattaisi meteliä nostaa jo sivistystoimen johtoon päin, vähintään.
HOJKS ei ole sen kummempaa kuin HOPS keskiasteella. Aineenopettajalla keskiasteella saattaa olla kymmeniä, ehkä yli sata HOPS-oppilasta yhtenä vuonna.
On täysin vanhakantaista ajatella, että avustajia olisi vain erityisluokissa. He voivat olla missä tahansa luokissa, aina siellä missä tarvitaan. Kyllä HOJKS on eri asia kuin HOPS, HOPS menee usein ydintavoitteiden mukaan luokkatasolla, kun HOJKS määrittelee oppilaan oman kykytason, joka saattaa olla vuosiakin alempana kuin luokkataso jossakin oppiaineessa.Erityisluokka on valitettavan usein eristysluokka ja on resurssien tuhlausta käyttää erityisopettajia muuhun kuin äidinkielen ja matematiikan opettamiseen.
Opettajaa hakataan ja porukka on kuin päiväkodista. Suunnileen. Älä pistä penskaa sinne.
Opettajaa hakataan ja porukka on kuin päiväkodista. Suunnileen. Älä pistä penskaa sinne.
mistäsolet huonon kuvasi saanut?
Oma lapseni on erityisluokalla dysfasian vuoksi. Se ei ole käytöshäiriö.
Mikähän on tilanne vuonna 2017? Erityisluokka vai integroituna tavalliseen luokkaan, jos tarkkaavaisuushäiriö? Ekaluokkalaisesta kysymys. Plussat ja miinukset?
Kävin erityisluokkaa koko peruskoulun
Oppimisvaikeuksien takia.
Olin luokan rauhallisin
Minua kiusattiin eikä tunneilla voinut keskittyä melun takia.
Erityisluokilla tapahtuu paljonkin kiusaamista. Joltain luokalta (jos ei siltä omalta) löytyy aina erityiskoulussa käytöshäiriöistä kärsivä sosiaalisesti ja henkisesti kehittymätön tapaus.
Tämä sitten kiusaa jotain henkilöä joko yksin tai jonkun kanssa systemaattisesti tuhoten henkilön psyykkeen. Kovin hehkutettu Kiva-järjestelmä ei toimi ja koulun rehtoria ja ns. opettajia ei kiinnosta pätkääkään. Suomen koulujärjestelmä on isovitsi. Rahalla ja asioiden peittelyllä on luotu kuva hyvästä järjestelmästä vaikka järjestelmä on oikeasti täysin susi.
Helsingin sophie mannerheimin sairaalakoulussa ainakin esiintyy kiusaamista. Opettajat ei puutu kiusaamiseen millään tavalla. Pyytelevät vain kiusaajan puolesta anteeksi ja silittävät kiusaajan päätä. Jos vanhempi kertoo että lasta on kiusattu saa hän hankalan vanhemman leiman.
Mitäs luulet ap? Nykyään pienluokat pl. selkeät kehitysvammaisluokat on täysin hybridejä. Lapsiahan ei saa luokitella tyyliin esyt, emut jne. Jee, jee. Samaan porukkaan tungetaan siis käytännössä lievästi kehitysvammaiset laajojen oppimisvaikeuksien kirjolla ja sitten muuten vaan häiriköt. Mikä on lopputulos? Nämä rauhalliset, entisaikojen emut, alkaa hulinoida itseään terävämpien esyjen perässä...
Vierailija kirjoitti:
mistäsolet huonon kuvasi saanut?
Oma lapseni on erityisluokalla dysfasian vuoksi. Se ei ole käytöshäiriö.
Dysfasia on nykyään kielellinen erityisvaikeus.
Ap:n kysymykseen. En usko, että alaluokilla on kiusaamista, mutta levottomuutta kyllä. Kukin lapsi erilaisella diagnoosilla tai syyllä siellä. Omaan lapseeni on tarttunut käytösmalleja, jotka ei ole kotoa. 'ei välii', ' mä oon huono', lyömistä, läpsimistä, hermostuneisuutta, jota esiintyy vain kotona väsyneenä. Luokan pojat tönivät ja kiroilevat.
Niin, HOJKS parantaa laatua, mutta ei siten, että 10 HOJKS-oppilasta ovat samassa luokassa. Järkikin sanoo, että opetus ei voi enää olla laadukasta, varsinkin jos lapset ovat eri vuosiluokilta. Sitten pitäisi vielä joissakin aineissa mennä yleisopetuksen mukaan; on selvää että lapsi jää paljosta tiedosta paitsi tuollaisessa luokassa. 4 erityisluokkaa on ihan totta; katsos kun erityisluokn oepttajakin ovat valikoivia, ja pyörittävät lasta paremman oppimisen toivossa pitkin kaupunkia. Hullua,sanon minä koko erityisluokkatouhu.