Miten voi näin kukaan mies tehdä??!! meidän vauva kuristui napanuoraan rv 39

Että vedettiin sitten mutkat suoriksi ihan kunnolla?

Itsepähän aloitit syyttämällä minua täysin tunnekylmäksi ihmiseksi. Muistutan, että tämä on internet.

Mistä lyhyestä jäljellä olevasta elämästä sinä oikein puhut? Oletko sinä 80 vuotias, kuoletko heti kohta? Vaikka tahdot kiitää yli vaikeiden asioiden ja vain iloita ja painaa duunia, niin valitettava tosiasia nyt vain on niin, että olemme ihmisiä, emme robotteja. Surut kuuluvat elämään, kuten ilotkin, miksi ihmeessä se pitäisi skipata, kun elämä on niin lyhyt :D? Voi luoja sentään...

En ihan 80, mutta kyllä sinäkin vähän kasvettuasi tulet huomaamaan, että yli puolet on elämästä mennyt, mikä taas tarkoittaa, että alle puolet on jäljellä. Surra ja nukkua ehtii sitten eläkkeellä.

Teksteistäsi paistaa niin hyytävästi läpi sellainen tunnekylmyys ja empatian puute, että surettaa kyllä ihan sinunkin puolestasi. Yrität kieltää itseltäsi sen, mikä ihmisenä olemisessa on parhainta - tunteet! Suru on pillittämistä ja valittamista mitä ei jaksa kuunnella...halattiinko sinua koskaan lapsena hyvä ihminen? Saitko SINÄ itkeä?

Sori, mutta elämässäni pillittäminen ei ole parhainta. En ole varmasti ainoa.

Vanhemmat olivat oikein rakastavia ja halasivat kyllä, itkeminen ei oikein sen ajan kulttuuriin sopinut pojille.

Tiedätkö miksi yleensä kirjoitan ollenkaan? Siksi, että sinä olet sitä mieltä, että minun on pakotettava itseni suremaan tai muuten en ole "normaali", kun taas minulle on oikeastaan ihan yksi lysti miten sinä surujasi käsittelet.

mutta sikiöt eivät kuristu napanuoraan. Napanuora kuristuu, ja on ihan sama kiertyykö se kaulan vai vaikka käden tai jalan ympärille.

Tunnevammaisia ihmisiä on näköjään paljon liikenteessä. Tämän viisastelun tarkoitus oli niin mikä? Osoittaa suunnaton älykkyytesi ja tietämyksesi asiasta? Olet oikeassa, ot:si meni ja pahasti.

Faktat kuntoon selvähän se pitäisi olla! Jos puhutaan mutuilemalla liirunilaarumia niin sama vaikka sanoa että ufot tuli ja tappo lapsen...

Josta päästäänkin seuraavaan faktaan, eli siihen että KUKAAN EI KUOLLUT! Tapahtuma oli todella ikävä APn kannalta ja siihen suuntaan lämpimimmät osanottoni, mutta ihminen, lapsi, se ei vielä ollut. Pelkästään rv39. Joka tietty on sama kun lotossa saisi 6 oikein, ja sehän harmittaa kun ei täyspottia tullut. Jos lapsi olisi syntynyt ja ristitty yms. sitten tilanne olisi aivan eri, siis sama kun lotossa olisi saanut seitsemän oikein, mutta veikkaus ei suostuisi maksamaan mitään rahoja, koska lottokupongissa on rasvaisia sormenjälkiä.

Nää on näitä asioita joilla saadaan faktat kuntoon, ja tunneäly kasaan! Nää on niitä asioita, joilla tehdään itsevarmoja aikuisia teiniprinsessojen sijaan! Nää on niitä asioita, joissa erotetaan jyvät akanoista!

Kaikesta huolimatta, todella lämpimät osanotot itse uhrille eli aplle. Vielä on tilaisuus älä unohda sitä. Sun kropassa ei ollut vikaa, kävi vaan ihan vitun paska mäihä. Seuraavalla kerralla ei muuten käy, vaan oot voimakas muija ja saat voimakkaan lapsen. Sitä varten, käske se ukkos takaisin kotiin että se voi panna sut uudestaan paksuksi, paremmalla onnella tällä kertaa!

jos hädän hetkellä ei voida antaa tukea toiselle vaan surraan vain sitä omaa surua, omassa rauhassa, omissa nurkissa?

eikös vihkivalassakin sanota että niin myötä-kuin vastamäessäkin. Itse en voisi kuvitellakaan eläväni tuollaisen miehen kanssa. Se että ollaan toisen tukena ei tarkoita sitä etteikö saisi itse surra omalla tavalla. Jos toinen pötkii pakoon hädän hetkellä se on vain pelkuruutta ja itsekkyyttä!

Toivottavasti kyseinen mies ei sitten ole ruikuttamassa takaisin jossain vaiheessa kun se oma olo vähän helpottaa.

Maiju

surra omalla tavallaan, jos hän EI VIELÄ ( tai vaikka koskaan)HALUA PUHUA ASIASTA PUOLISONSA KANSSA????

Meinaatteko että ap:lle tai jollekin vastaavassa tilanteessa olevalle riittäisi se, että mies puhumatta ja ilmeettä kuuntelisi päivästä toiseen toisen itkuisia vuodatuksia?

Entä jos mies ei heti kestä sitä asioiden vatvomista ja haavojen kaivelua?Kertokaa nyt MITEN se mies voisi tukea ap:ta tuossa tilanteessa, kun mä en millään tajua.

Kumpikaan tuossa tilanteessa ei nyt ole kykenevä antamaan toiselle tilaa ja mahdollisuutta surra asiaa kuten itselle sopii.

Kun niistä vaikeistakin asioista aikuisten nyt vaan PITÄÄ PUHUA. Jos ei puolison kanssa, niin terapeutin. Että sinusta on ihan ookoo ja oikein, oikea tapa "surra" lähtemällä käpälämäkeen, "kun en nyt vaan jaksa tuota vatvomista"? Puhutaanko nyt aikuisesta ihmisestä, vai teinistä? Kun mä nyt en vaan jaksa/en halua/ei hotsita/ei kiinnosta...parisuhde on nimenomaan parisuhde sen takia, että yhtä köyttä vedetään VAIKEISSAKIN tilanteissa. Jos mies menee lukkoon ja tajuaa sen tasan tarkkaan itsekin, niin sitten haetaan APUA. Ei paeta pallolta :D.

Mitä suremista on surun pakeneminen ja tunteiden pakeneminen/kieltäminen? Kertokaa nyt tämä ihan oikeasti. Minusta kun nämä toiminnot kumoavat toinen toisensa. Sen edestään löytää, minkä taakseen jättää, surunkin.

Jos mies ei kestä naisen vuodatusta kotona (ap:han ei muuten ole kertonut mitään omasta tavastaan surra, onko siis itkeskellyt jatkuvasti kotona ja vatvonut asiaa), voi aivan hyvin sanoa, että mentäiskö terapeutille juttelemaan/menisitkö sinä, koska en osaa vastata oikealla tavalla. Ethän loukkaannu, en vaan nyt pysty, menin lukkoon...EI LÄHTEÄ LITOMAAN kun toinen tarvitsee toista edes siihen rinnalle.

kiitos vaan. Mulla vaan on sen verran elämänkokemusta ja erilaisia ihmisiäkin on tullut nähtyä, että ymmärrän hyvin miten erilaisin tavoin ihmiset reagoivat vaikeisiin asioihin.

Kuten itse sanoit, me emme tiedä miten ap. on surrut siellä kotonaan, joten siitä ei voi tehdä mitään johtopäätöksiä suuntaan taikka toiseen.

Mä en edelleenkään oikein ymmärrä tätä suremisen oikeisiin ja vääriin tapoihin kategorisoimista. Kyllähän se edelleen näyttää olevan ajatus, että nainen suree oikein ja mies väärin. Ja naisella on oikeus sitten suuttua ja katkeroitua miehelle miehen väärästä suremistavasta.

Oisko tässä jotain opittavaa molemmilla osapuolilla?

Tässä varmaan on yksi syy siihen, miksi monissa yhteisöissä naiset viettää aikaa keskenään ja tällaiset asiat käsitellään naisporukoissa, miehet sitten hoitaa asiat keskenään parhaaksi näkemällään tavalla. Kun selvästikään nainen ei voi miestä ymmärtää eikä toisin päin.

Rahalla saa ja hevosella pääsee ;). Vaan sitä todellista ystävyyttä kun ei osteta rahalla ja sen tulet huomaamaan sitten siellä vanhainkodissa, vaikka kuinka lompakkoasi heiluttelisit.

Lapsissahan ihminen elää pidempään, kuin mikään ura (ellei ole Hitler tai joku muu yhtä mairitteleva henkilö). Jos urasi ei vielä ole sen kummoisempi, unohdut kyllä aika pian kuolemasi jälkeen, joka heti eläköityessäsi. Siitä alkaakin yksinäinen kuoleman odotus :). Eihän siinä, jos tykkää.

95-99 % miehistä (kuulun itsekin tähän joukkoon) voivat saada vaimon ja lapsia, joten mitä ihmeellistä siinä on?

Yritän katsos ajatella muutakin kuin omaa aunustani. Unohtumiseni ei todellakaan ole minulle mikään ongelma. Ja ystäviähän saa tarvittaessa internetistä tai baarista.

Että vedettiin sitten mutkat suoriksi ihan kunnolla?

Itsepähän aloitit syyttämällä minua täysin tunnekylmäksi ihmiseksi. Muistutan, että tämä on internet.

Mistä lyhyestä jäljellä olevasta elämästä sinä oikein puhut? Oletko sinä 80 vuotias, kuoletko heti kohta? Vaikka tahdot kiitää yli vaikeiden asioiden ja vain iloita ja painaa duunia, niin valitettava tosiasia nyt vain on niin, että olemme ihmisiä, emme robotteja. Surut kuuluvat elämään, kuten ilotkin, miksi ihmeessä se pitäisi skipata, kun elämä on niin lyhyt :D? Voi luoja sentään...

En ihan 80, mutta kyllä sinäkin vähän kasvettuasi tulet huomaamaan, että yli puolet on elämästä mennyt, mikä taas tarkoittaa, että alle puolet on jäljellä. Surra ja nukkua ehtii sitten eläkkeellä.

Teksteistäsi paistaa niin hyytävästi läpi sellainen tunnekylmyys ja empatian puute, että surettaa kyllä ihan sinunkin puolestasi. Yrität kieltää itseltäsi sen, mikä ihmisenä olemisessa on parhainta - tunteet! Suru on pillittämistä ja valittamista mitä ei jaksa kuunnella...halattiinko sinua koskaan lapsena hyvä ihminen? Saitko SINÄ itkeä?

Sori, mutta elämässäni pillittäminen ei ole parhainta. En ole varmasti ainoa.

Vanhemmat olivat oikein rakastavia ja halasivat kyllä, itkeminen ei oikein sen ajan kulttuuriin sopinut pojille.

Tiedätkö miksi yleensä kirjoitan ollenkaan? Siksi, että sinä olet sitä mieltä, että minun on pakotettava itseni suremaan tai muuten en ole "normaali", kun taas minulle on oikeastaan ihan yksi lysti miten sinä surujasi käsittelet.

Etkö sinä sitten nimenomaan ole tunnekylmä ihminen, jos surra kerta ehtii eläkkeelläkin? Jos sureminen on pillittämistä? Etkai nyt sentään voi luonnehtia itseäsi herra sydämmelliseksi. Eikö nimenomaan kannata katsoa peiliin, jos tässä asiassa toteaa, että kyllä sinäkin kasvettuasi...kun lapset nimenomaan aikuistuttuaan normaalissa kasvuympyröissä osaavat kohdata niin ilot, kuin surutkin. Kyllä sinä tämän asian nimenomaan tulet tajuamaan viimeistään siellä eläkkeellä, ettei elämään kuulu vain ne ilot ja hauskat asiat. Myös suru on voimaannuttava tunne.

Ymmärrän kyllä, että kasvatuksesi on aiheuttanut sen tavan, millä ajattelet asioista. Minutkin yritettiin kasvattaa samalla tavalla, vaikka en olekaan mies. Että itkeä ei saa, itkeminen ja sureminen on vain heikoille. Työllä se ihminen korjaantuu jne. Pääkoppa rupesi rakoilemaan jossain vaiheessa sen verran, että ammattiauttajan kanssa ymmärsin, että negatiivisetkin tunteet pitää kokea ja tuntea pois, muuten hne myrkyttävät ihmisen.

Ei nämä tunneasiat ole pelkästään naisten haihattelua, vaan ihan selkeät tutkimustulokset puhuvat sen puolesta, ettei asioiden siirtäminen hamaan tulevaisuuteen, tai tunteiden totaalikieltäminen tee mitään muuta, kuin myrkytä ihmistä. Aikasi kasvatusmuoto on selkeä vastaus siihen, miksi miehet tekevät perhesurmia enemmän, miksi miehet tappavat itsensä herkemmin kuin naiset. Yleensä naisille on annettu valmius käsitellä niitä negatiivisia tunteita, miehille taas opetettu, että kunnon mies kestää, ei itke eikä lamaannu.

Et tietenkään ole ainoa ajatuksinesi, mikä onkin surullista. Niin monta ihmistä, jotka on kasvatettu siihen, että suru ei kuulu elämään. Saat toki olla niin "vahva" mies, mitä haluat. Ei sinun ole pakko kuunnella kenenkään varoituksia tai neuvoja, itsehän sinä teet valintasi ja elät niiden mukaan, joten sinällään on huvittavaa, kun niin kovasti yritätä selitellä sitä, miksi vastaat.

Jeps, olet oikeassa, normaaliin ihmisyyteen kuuluu myös ne negatiiviset tunteet, tunteiden koko kirjo. Ihminen, joka väittää, että sureminen on turhaa, ei voi olla "normaali", koska nimenomaan tunteet erottavat meidät eläimistä ja tekevät meistä inhimillisiä. Psykopaateilla ei ole tunteita, voi peilata siihen, miten normaaleja he ovat.

Rahalla saa ja hevosella pääsee ;). Vaan sitä todellista ystävyyttä kun ei osteta rahalla ja sen tulet huomaamaan sitten siellä vanhainkodissa, vaikka kuinka lompakkoasi heiluttelisit.

Lapsissahan ihminen elää pidempään, kuin mikään ura (ellei ole Hitler tai joku muu yhtä mairitteleva henkilö). Jos urasi ei vielä ole sen kummoisempi, unohdut kyllä aika pian kuolemasi jälkeen, joka heti eläköityessäsi. Siitä alkaakin yksinäinen kuoleman odotus :). Eihän siinä, jos tykkää.

95-99 % miehistä (kuulun itsekin tähän joukkoon) voivat saada vaimon ja lapsia, joten mitä ihmeellistä siinä on?

Yritän katsos ajatella muutakin kuin omaa aunustani. Unohtumiseni ei todellakaan ole minulle mikään ongelma. Ja ystäviähän saa tarvittaessa internetistä tai baarista.

Ei vaimoa ja lapsia saada, niiden eteen pitää tehdä töitä. Et sinä voi vain kävellä naisen luokse, kolauttaa kalloon ja ottaa vaimoksesi, panna paksuksi ja saada lapsen :D. Että sinällään tuo ajattelusi, tai kirjoitusasusi hieman ihmetyttää.

Ystäviäkään ei saada, vaan ne ansaitaan omalla työllä. Sinällään en ymmärrä, mitä oikein yrität todistella, miten nämä kirjoituksesi liittyvät lapsen menetyksen tuskaan ja miehen häipymisestä lipettiin?