Miten kätilö voi puhua tällaista p-aa?!

monta kertaa pelkopolilla käyneenä sanon, että kivutonta, tai edes jotenkuten siedettäväkipuista synnytystä ei kyllä pysty järjestämään. Ensin kärsit kuolettavista kivuista matkan sairaalaan (itselläni noin tunnin matka), sitten odottelet anestesialääkäriä (olen ollut aika runsaasti auki joka kerta sairaalaan mennessä), jos satut saamaan epiduraalin, niin joka kerta se ei toimi. Viimeksi vei keskivartalolta ja selästä kivut, mutta alapäästä ei ollenkaan. Halkeamisen tunne kyllä säilyi, samoin repeämisen ja runsaan tikkaamisen, toisin kuin edellisessä synnytyksessä samalla puudutteella. Myös synnytyksen jälkeisiin kipuihin, varsinkaan jälkisupistuksiin, ei mikään lääke riitä tai vaikuta ajoissa. Viimeksi alapää oli lisäksi kaksi viikkoa sietämättömän kipeä. Ei enää yhtään synnytystä minulle, kipusyistä.

Niin suurin osa pelkopolilla kävijöistä ja myös pelkosektiota haluavista on uudelleen synnyttäjiä (olikohan Seinäjoella esim. n. 80% pelkopolin asiakkaista on uudelleen synnyttäjiä). Että mikä sitten on turhaa pelkoa, jos on jo omakohtaista kokemustakin siitä mitä pelkää.

joka opetti käyttämään ilokaasua, antoi epiduraalin kun arveli mun sitä tarvitsevan (tai lääkärihän sen tökkäsi). Voin sanoa että mun synnytys oli täysin kivuton. Mitä nyt ekat supistukset vähän juili, mutta samalta tuntui kuin menkkakivut.



Kärsimys tai kipu ei jalosta. Eikä tee kenestäkään sen parempaa tai huonompaa äitiä.



Mielestäni tämä aihe on niin loppuun kaluttu ja joka naurettavakin, en ymmärrä miksi kipua ei saisi lievittää jos siihen on keinot. Synnyttäkää ilman lääkitystä, ihan sama mulle, mutta ei se kenenkään marttyyrin kruunua kiillota.

Olipa tosiaan kummallisella asenteella kirjoitettu kolumni tai mielipidekirjoitusko tuo oli. Ollakseen uskottava kirjoittaja olisi voinut mielestäni hyvin esiintyä omalla nimellään - olin joskus siinä luulossa, ettei Hesari muita mielipidekirjoituksia julkaisekaan.

Ja aikamoinen älämölö tästä on jo saatukin aikaan! Kukin näyttää vastanneen sillä kokemuksella, joka omista synnytyksistä on jäänyt mieleen. Kun minäkin tein näin, niin kyllä muutkin...

"Suurin osa synnytyksistä" on synnyttäjälle ainutlaatuisia kokemuksia, ettekä te voi tietää, mitä toisen synnytyksessä on sattunut äidille tai vauvalle, tai että mikä on kenenkin avuntarve. Psykologisesti synnytystapahtuma on usein melko mullistava varsinkin ensisynnyttäjälle, eikä niissä hormonimyrskyissä aina tule ajatelleeksi ihan järkevästi.

Artikkelin kätilö olisi voinut tämänkin jutun muotoilla niin, että olisi antanut neuvoja joko kanssakollegoille tai sitten meille äideille siitä, miten toimitaan, eikä pelkästään listannut toisten vikoja. Hän kun tuntuu asioista olevan perillä paremmin kuin me muut.

Artikkelin on kirjoittanut tai koostanut Hesarin toimittaja ja ihan omalla nimellä. Otsikko ja samalla artikkelin aihe on Pilatut vanhemmat. Silloin ei anneta neuvoja. Juttu on julkaistu lehden D-osassa. Jokainen haastateltu (kätilö, terveydenhoitaja, lastentarhanopettaja, opettaja) esiintyy nimettönä.

No sitten minulle avautuu tuon ap:n linkin takaa ihan eri artikkeli kuin sinulle. Yllä toki lukee toimittajan nimi, mutta otsikko on eri kuin tuo sinun mainitsemasi, ja ainut mainittu kätilö on "Nai­nen, 35, kä­ti­lö län­si­suo­ma­lai­ses­sa syn­ny­tys­sai­raa­las­sa" artikkelin lopussa.

Edelleen olisin toivonut, että Hesari julkaisisi hieman syvälleluotaavampia mielipiteitä kuin tämä nyt julkaistu. Rima hieman korkeammalle, kiitos. Toki mielipiteitä saa olla, mutta jos nyt haluaa esiintyä ammattinsa edustajana eikä esimerkiksi yksityishenkilönä, niin voisi sitä tietotaitoa vähän jakaakin eikä vaan haukkua, miten EI saa tehdä perustelematta mielipidettään juurikaan.

Jos niillä afrikkalaisilla alkuperäiskansoilla olis länsimaiden systeemit tai entisaikojen saunaslauteille olis epiduraalia tarjottu niin meinaatteko mammat ihan tosissanne, etteivät olis käyttäneet?



Mummovainaakin lausui äidillekin (joka 8 lapsesta 6.) että "jos meillä olisi aikoinaan ollut nykyajan systeemit, ei teitä olisi noin montaa tullut" tarkoitti ehkäisyä tietenkin, mutta samaan syssyyn lisään myös äitini kokemukset siitä, että olisi TODELLAKIN ottanut epiduraalia jos sitä 70-luvulla olisi tarjottu.



On niin naurettavaa ulista jostain "kestä kestä" -asenteesta kun se ei kenestäkään sankaria tee. Mullekin tuli kätilö Kättärillä sanomaan kun urheasti sitten kärvistelin siinä 1cm auki, että "nyt olis kyllä aika laittaa kipulääkettä lihakseen kun synnytys ei pääse etenemään kun kipu on noin kova" -eli mä tärisin ja kramppasin lihaksista niin paljon (yrjösin jo tässä vaiheessa) että kipu esti synnytyksen etenemisen. Ellei se nyt sitten valehdellut?



Siinä olen kuitenkin täysin samaa mieltä, että tämä nykyajan äitien vaatimustaso on kyllä ihan naurettava. Että mennään synnärille joku vaatimuslista kourassa tai tuupataan lasta toimistoon vahdittavaksi -eikö ne teidän ukot käy siellä sairaalassa?



Mulla ainakin mies kävi joka päivä kättärillä ja otti nukkuvan vauvan tv-huoneeseen. Siinä ne isät keskenään (varmaan 4-5 ukkoa kärryjen kera) istuivat ja heijasivat kärryjä kun minä nukuin, kävin suihkussa jne.



Ei olisi tullut mieleenkään tuupata sitä kiireisten kätilöiden vahdittavaksi.

Käynnisteltiin sairaalassa kolme päivää kunnes vedet meni. Mut kärrättiin synnytyssaliin heti vaikken ollut yhtään auki (en tiedä miksi, sillä jotku joutu kärvistelemään osastolla kunnes olivat tarpeeksi auki). Kätilö sanoi, että sun kannattaisi ottaa tuo epiduraali ennenkuin pistetään oksitoniinitippaa tulemaan. Sain epiduraalin ja tippa menemään. Vauva syntyi neljän tunnin kuluttua.

nuo julkisuudessa esiintyvät kätilöt eivät kerro "ongelmaäideistä" näin, vaan heittävät yleensä tätä juttua, että "synnytyskipu on luonnollista, nykyäidit ovat vieraantuneet luonnosta, heidän pitäisi luottaa enemmän itseensä" jne., mistä saa kuvan, että heidän mielestään kivunlievitys sinänsä on pahasta.

Sitäpaitsi, vaikka tuo kätilöopiskelijoiden kuvaaman äidin käyttäytyminen ei ole järkevää, niin synnytys on aikamoinen poikkeustila ihmisen elämässä. Luulisi löytyvän vähän ymmärrystä sille, ettei sen aikana voi aina esiintyä järkevästi ja asiallisesti.

He ovat kertoneet, että osa naisista on sellaisia, että vyöryvät saliin ja kellahtavat pedille jalat levällään ja huutavat heti, että epiduraalia, ennen kuin on edes tutkittu, onko synnytys edes alkanut.

Jos yritetään selittää, että pitäisi hiukan kurkata sisään ja panna käyrille, onko synnytys alkanut, huudetaan jo lakimiestä ja omaa miestä kaveriksi, että täällä ei anneta puudutuksia ja miehet ei joutuis kärsimään ja hän haluaa kaiken ja heti nyt.

Yleensä vielä huvittavinta on, että näitä mammoja palautetaan kotiin kun kohdunsuu ei ole edes lyhentynyt ja yhtään auennut. Kyse on ollut vain harjoitussupistuksista.

On tullut sellainenkin tapaus, että äiti oli tullut sisään ja vaatinut käynnistystä, kun miehen jääkiekkoharkkoihin sopis synnyttää tänään.

Aivan uskomattomia tapauksia taitaa nykyään olla osa synnyttäjistä.

Mies kävi kyllä sairaalassa omien työaikojensa sallimissa puitteissa, eli tuli neljän jälkeen. Olisin silloin halunnut käydä suihkussa ennen iltaa. Nyt toisen kohdalla mies ei pysty niin paljon olemaan sairaalassa kaverina, kun on se esikoinenkin tosiaan.

Ihan sama pätee hampaan paikkaukseenkin. Jos puudutusta on tarjolla, minkä helkkarin takia sitä ei ota? Mitä hyötyä sen kivun kärsimisestä on?

Omassa työssäni lääkärinä huomaan varsin usein ihmisten ihmeellisen asenteen kivunlievitykseen "en oikein tykkää noita särkylääkkeitä käyttää" tai "no en viitsinyt sanoa, ettei iho ollutkaan puutunut kunnolla ennen luomenpoistoa" jne. Mitä hyötyä turhasta kärsimisestä on, jos siihen on olemassa apuakin?

eli miksi kipu on automaattisesti negatiivinen asia jota pitää välttää? Ei minusta joku hampaanpaikkauskipu tai sellainen kipu jota olen synnytyksissäni tuntenut ole ollenkaan sellainen asia joka olsii minulle mitenkään negatiivista, pelottavaa tms. Se on vain tietynlainen fyysinen tuntemus enkä näe mitään syytä sen välttelyyn.

En tosiaan väitä etteikö olisi sietämättömän kovaa kipua, en minäkään haluaisi leikkaukseen ilman kivunlievitystä, ja toisaalta jonkin aikaa siedettäväkin kipu voi käydä sietämättömäksi jos se on kroonista. Mutta jotenkin vaan itse en ole sellaista ohimenevää kohtalaisen kovaa kipua kokenut koskaan ongelmaksi josta pitäisi pyrkiä eroon.

Asiaa taas asiheesta ja pahasti aiheen ohi. Alkuperäisessä tekstissä ei sanottu että pitäisi kärsiä ilman kipulääkkeitä, vaan että vaaditaan lääkkeitä jo ennen kuin on edes mitään tapahtunut.



On typerää verrata leikkauksia ja hampaanpoistoja synnytykseen. Kyllähän sektiossakin äiti puudutetaan tai nukutetaan ja saadaan täysin kivuttomaksi. Synnytystä ei käsittääksni saa täysin kivuttomaksi siksi, koska äidin pitää tuntea mitä on tekemässä. Leikkauksessa voi vain antaa ammattilaisten tehdä työnsä, mutta synnytyksessä äidin on itse tehtävä se työ.



En ihannoi kipua, enkä ymmärrä miksi jotkut eivät halua ottaa edes Buranaa päänsärkyyn vaan kärsivät mieluummin. Mutta lääkkeistä tunnoton tai kivusta tajuton synnyttäjä eivät ole kovin hyvä vaihtoehto kumpikaan vaan jotain siltä väliltä olisi varmasti pyrkimys.

ja viettämään parisuhdeaikaa.

Ja puudutuksista. Kukaan kätilö ei vastusta puudutuksia. Mutta kun osa mammoista ei ymmärrä, että niitä epiduraaleja ei voi antaa ennen kuin synnytys on käynnissä.

Toki ennen on synnytetty sellaisissa pöllyissä, ettei tosikaan. Taju on ollut kankaalla monellakin. Olen lukenut näitä vanhoja synnytyskertomuksia ja naiset ovat kertoneet, etteivät edes muista synnyttäneensä. Lapsi on sitten revitty alapäästä tyrmätyltä äidiltä. Jälki on ollut aika kauheaa ja ei ne äiditkään niin kamalan tyytyväisiltä vaikuttaneet.

Nykyään ei toisaalta uskalla edes sanoa ääneen, että on synnyttänyt luomuna. Heti on mammakööri huutamassa ja käymässä kimppuun epiduraaliruiskeineen ja huutamassa, että tuollaisia marttyyriäitejä ei tänne tarvita.

Itse koin synnytykset hienoina tapahtumina. Olin valmistautunut niihin hyvin ja otin vastaan suihkussa ja ammeessa. Synnytyslaulu auttoi myös, sekä meditaatio. Silti en ole mikään hörhömamma vaan ihan tavallinen äiti, joka oli lukenut luonnonmukaisesta synnytyksestä etukäteen ja valmensin itseäni siihen. Toki ensimäinen synnytys jännitti ja olin valmis ottamaan kaikki vastaan jos tuntuu kamalalta. Mutta lilluessani lämpimässä vedessä hämärässä, olo oli todella hieno ja alkukantainen.

Näin tiesin pystyväni synnyttämään muutkin lapset ja muihin en edes harkinnut puudutuksia.

Mutta omista synnytyksistä olen nykyään todella hiljaa kun muut vertailee mitä verisimpiä ja kamlampia yksityiskohtia ja oikein kilpailevat sillä, kenellä oli kamalin kätilö ja hirvein ja kipein synnytys.

Jos niillä afrikkalaisilla alkuperäiskansoilla olis länsimaiden systeemit tai entisaikojen saunaslauteille olis epiduraalia tarjottu niin meinaatteko mammat ihan tosissanne, etteivät olis käyttäneet?

Mummovainaakin lausui äidillekin (joka 8 lapsesta 6.) että "jos meillä olisi aikoinaan ollut nykyajan systeemit, ei teitä olisi noin montaa tullut" tarkoitti ehkäisyä tietenkin, mutta samaan syssyyn lisään myös äitini kokemukset siitä, että olisi TODELLAKIN ottanut epiduraalia jos sitä 70-luvulla olisi tarjottu.

On niin naurettavaa ulista jostain "kestä kestä" -asenteesta kun se ei kenestäkään sankaria tee. Mullekin tuli kätilö Kättärillä sanomaan kun urheasti sitten kärvistelin siinä 1cm auki, että "nyt olis kyllä aika laittaa kipulääkettä lihakseen kun synnytys ei pääse etenemään kun kipu on noin kova" -eli mä tärisin ja kramppasin lihaksista niin paljon (yrjösin jo tässä vaiheessa) että kipu esti synnytyksen etenemisen. Ellei se nyt sitten valehdellut?

Siinä olen kuitenkin täysin samaa mieltä, että tämä nykyajan äitien vaatimustaso on kyllä ihan naurettava. Että mennään synnärille joku vaatimuslista kourassa tai tuupataan lasta toimistoon vahdittavaksi -eikö ne teidän ukot käy siellä sairaalassa?

Mulla ainakin mies kävi joka päivä kättärillä ja otti nukkuvan vauvan tv-huoneeseen. Siinä ne isät keskenään (varmaan 4-5 ukkoa kärryjen kera) istuivat ja heijasivat kärryjä kun minä nukuin, kävin suihkussa jne.

Ei olisi tullut mieleenkään tuupata sitä kiireisten kätilöiden vahdittavaksi.

se, ettei naisilla ole käsitystä synnytyksenkulusta, ei ole naisten vika. Joakpuolella säästetään ja tottakai naisten asioissa varsinkin! Harvoista paikoista saa nykyään kunnollista synnytysvalmennusta, missä kerrotaan oikeista asioista.



Se, että nainen kokee huonon synnytyksen, voi heijastua pitkälle tulevaisuuuteen. Se voi vaikuttaa äidin ja lapsen väliseen suhteeseen, voi laukaista synnytyksen jälkeisen masennuksen yms.



Mitä toi kätilö nyt höpisee niin aivan uskomatonta shaissea. Kyllä pitäisi kätilöidenkin katsoa itseään peiliin, jos alkavat vaatia ensisynnyttäjiltä täydellsitä tietoataitoa synnytyksestä. Pientä empatiaa kätilöidenkin suunnalta kiits.



Onneksi tiedän, että on olemassa kivojakin kätilöitä. Valitettavasti joukkoon vaan eksyy jostain syystä jotain sadisteja :(



Nykyaikana pystyisi kyllä järjestämään lähes kivuttoman synnytyksen. Luonnon järjestystä tai muuta urbaania leksua on turha tässä yhtään alkaa alleviivaamaan. Ennen vanhaanhan se luonto tosiaan hoiteli ne heikommat yksilöt tonne pilvenhattaralle. Sitäkö me halutaan? Vai haluttaisko kutenkni hyvinvoivia äitejä jotka kasvattaa hyvinvoivia lapsia?



Mun teoria on se, että synnytyksellä on isompi merkitys kuni kukaan meistä uskaltaa kuvitellakaan. Mistä sitä tietää, vaikka breivikin äiti olisi kärsinyt huonon synnytyksen ja siksi läheisyyssuhde breivikkiin mitä on (sori kirjoitusvirheet)

hallojaa, nyt mammat jäitä hattuun. Kyllä lukija sen tajuaa, että lapsia saavien ihmisten kirjo on aivan a:sta ö:hön. On selvä että on sellaisia vanhempia kuin jutussa mutta yhtä selvää että vastakkaisia.

Lehtijutulla on rajallinen pituus. On pakko tiivistää. KÄtilökin on varmasti nähnyt kaikenlaista, mutta ei sitä kaikkea voi juttuun laittaa, tulisi vähän pitkä ja hahmoton juttu.

Nyt vähän itsetuntoa kehiin mammat. Jos jutussa on hirveitä vanhempia, kukaan ei kuvittele, että te olette samanlaisia

Tuo lehtijuttu (olen lukenut sen kokonaan, en vain tätä kätilön osuutta) oli kyllä kokonaisuudessaan tehty sellaiseen tyyliin, että tällaisiahan ne kaikki nykyvanhemmat ovat, että kaikki lasten kanssa tekemisissä olevat synnäriltä kouluihin ovat täysin helisemässä toinen toistaan kauheampien vanhempien kanssa.

Toimittajallakin on kyllä vastuunsa siinä, millaiseen muotoon tekemänsä haastattelut editoi ja millaisia haastateltavia valitsee. Esimerkiksi synnytys on ensikertalaiselle etukäteen usein pelottava tapahtuma, ja sitten kun saa lukea tällaisia juttuja, kynnys luottaa sairaalan henkilökuntaan varmasti alenee entisestään (kuten tämänkin ketjun viesteistä on voinut päätellä).

Moni varmasti pelkää sitä, että jos uskaltaa esittää jonkin toiveen tai mielipiteen, leimataan heti elämysmatkailijasynnyttäjäksi, eikä tämä Hesarin juttu todellakaan ole omiaan hälventämään näitä pelkoja. Kuitenkin on tutkittu juttu, että mitä enemmän nainen itse pääsee vaikuttamaan synnytykseensä, sitä helpommaksi hän sen kokee (ja kestää sitä ihannoitua kipuakin paremmin). Tietenkin sairaalan henkilökunnan tulee pitää huoli siitä, että ensi sijalla on synnytyksen turvallisuus, mutta se ei sulje pois sitä, että synnytys tehtäisiin yhteistyössä äidin kanssa sen sijaan, että äiti on vain sätkynuken asemassa.

että se, haluaako kivunlievitystä, on jokaisen oma asia.

Ihan sama pätee hampaan paikkaukseenkin. Jos puudutusta on tarjolla, minkä helkkarin takia sitä ei ota? Mitä hyötyä sen kivun kärsimisestä on?

Omassa työssäni lääkärinä huomaan varsin usein ihmisten ihmeellisen asenteen kivunlievitykseen "en oikein tykkää noita särkylääkkeitä käyttää" tai "no en viitsinyt sanoa, ettei iho ollutkaan puutunut kunnolla ennen luomenpoistoa" jne. Mitä hyötyä turhasta kärsimisestä on, jos siihen on olemassa apuakin?

eli miksi kipu on automaattisesti negatiivinen asia jota pitää välttää? Ei minusta joku hampaanpaikkauskipu tai sellainen kipu jota olen synnytyksissäni tuntenut ole ollenkaan sellainen asia joka olsii minulle mitenkään negatiivista, pelottavaa tms. Se on vain tietynlainen fyysinen tuntemus enkä näe mitään syytä sen välttelyyn.

En tosiaan väitä etteikö olisi sietämättömän kovaa kipua, en minäkään haluaisi leikkaukseen ilman kivunlievitystä, ja toisaalta jonkin aikaa siedettäväkin kipu voi käydä sietämättömäksi jos se on kroonista. Mutta jotenkin vaan itse en ole sellaista ohimenevää kohtalaisen kovaa kipua kokenut koskaan ongelmaksi josta pitäisi pyrkiä eroon.

Mulla synnytys meni ok, mutta jälkihoito oli todella surkeeta. En ole oikein vieläkään päässyt siitä yli. Pieleen mennyt synnytys jonku inhan kipulääkitystä pihtaavan kätilön kanssa olisi varmaan saanut mut ihan pois tolaltaan.

Se, että nainen kokee huonon synnytyksen, voi heijastua pitkälle tulevaisuuuteen. Se voi vaikuttaa äidin ja lapsen väliseen suhteeseen, voi laukaista synnytyksen jälkeisen masennuksen yms.

Ihan sama pätee hampaan paikkaukseenkin. Jos puudutusta on tarjolla, minkä helkkarin takia sitä ei ota? Mitä hyötyä sen kivun kärsimisestä on?

Omassa työssäni lääkärinä huomaan varsin usein ihmisten ihmeellisen asenteen kivunlievitykseen "en oikein tykkää noita särkylääkkeitä käyttää" tai "no en viitsinyt sanoa, ettei iho ollutkaan puutunut kunnolla ennen luomenpoistoa" jne. Mitä hyötyä turhasta kärsimisestä on, jos siihen on olemassa apuakin?

eli miksi kipu on automaattisesti negatiivinen asia jota pitää välttää? Ei minusta joku hampaanpaikkauskipu tai sellainen kipu jota olen synnytyksissäni tuntenut ole ollenkaan sellainen asia joka olsii minulle mitenkään negatiivista, pelottavaa tms. Se on vain tietynlainen fyysinen tuntemus enkä näe mitään syytä sen välttelyyn.

En tosiaan väitä etteikö olisi sietämättömän kovaa kipua, en minäkään haluaisi leikkaukseen ilman kivunlievitystä, ja toisaalta jonkin aikaa siedettäväkin kipu voi käydä sietämättömäksi jos se on kroonista. Mutta jotenkin vaan itse en ole sellaista ohimenevää kohtalaisen kovaa kipua kokenut koskaan ongelmaksi josta pitäisi pyrkiä eroon.

tosta sun kirjotuksesta huokuu kilometrien päähän ettet ole synnyttänyt tai jos olet niin olet ollut kovin hyväonninen. ei kukaan oikeesti puhu todellisista synyntyskivuista tuolla sävyllä! Sellanen kipu joka meinaa viedä tajun ei ole ehkä ihan paras lähtökohta hyvälle äiti-lapsi suhteelle ja vittumaiset kätilöt siinä säestämässä niin masentunut äiti on kyllä taattu

Sairaalassa olen kyllä tullut hienosti henkilökunnan kanssa toimeen. Olen pyytänyt epiduraalia ennen kuin synnytys on ollut käynnissä (sain sen heti) ja olen jättänyt vauvan hoitajille, kun olen mennyt kanttiiniin.



Synnytyksestähän voi olla myös aivan uupunut. Lisäksi en yhtään ihmettele, jos joku menee todella tukalan olon kanssa pyytämään käynnistystä. Monella voi olla vaikea elämäntilannekin sillä hetkellä ja arjen suoriutuminen raskasta. Omasta mielestäni sitten kyllä on pärjännyt, kun lapsi on ollut ulkona, eikä kohdussa.

Maksoi mitä maksoi. Se vaan ei ole mahdollista, tai ei ollut ainakaan. Kalastelin tosissani tietoja yksityisestä synnytyksestä helvetillisen synnärikokemuksen jälkeen. -193

mutta on meitä niitäkin, vaikkapa minä vanhana kolme lasta synnyttänyt, jotka haluamme olla oikeasti läsnä synnytyksessä, tuntea joka ikisen hetken siinä kun uusi ihminen synnytetään. Tietää jokaisessa synnytyksen vaiheessa missä mennään. Kipeää tekee kyllä, mutta en ole ihanampaa kipua tuntenut kuin synnytyskivut.



Pettynyt olisin, jos sektioon olisin joutunut ja lapsi olisi syntynyt, otettu kodusta, ei synnytetty. Omalta kohdaltani siis puhun, en halua kieltää muiden äitien sektiosyntymiä tai kivunlievityksiä, mutten kuitenkaan ymmärrä niitä ilman lääketieteellistä syytä. Paljosta jäätte paitsi!

mutta sanon nyt suoraan oman mielipiteeni vaikka tiedän että se perustuu paljolti ymmärtämättömyyteen ja lapsellisuuteen ja omiin helppoihin synnytyksiin.



Eli kyllä mä vähän ajattelen myös niin että aikamoista avuttomuutta on että jotkut aikuiset naiset niin pelkää kipua että heti on vaatimassa puudutuksia ja lievitystä tavanomaiseen synnytyskipuun. Kivun pelkääminen, varsinkin kun kyse on kuitenkin viimeistään vuorokaudessa ohi menevästä kivusta jolla on selvä syy, on minulle ihan käsittämätön ilmiö. Omat 2 olen synnyttänyt ilman kivunlievitystä, ja kyllähän se sattui, ensimmäisessä ihan v*tustikin lopussa koska repesin melko ikävästi ja ommeltiinkin (ompelu oli tuskallisin osuus), mutta se nyt on vaan kipua. Sen kestää eikä siihen kuole.



En (onneksi) ole kätilö enkä muu hoitoalan ihminen kyllä. Ja jos olisinkin, en muille tyrkyttäisi pakkoa toimia kuten minä toki vaan kivunlievitystä saisi silloin jos tarvii eikä siitä ole lääketieteellistä haittaa. SIlti kuitenkin vähän taustalla ihmettelen aina sitä että johonkin hampaanpaikkaukseen tai synnytykseen ollaan kinuamassa heti puudutuksia.

Juuri näin. Samat ajatukset täälläkin, mutta sinä puit ne hyvin sanoiksi.

Synnytys on luonnollinen tapahtuma, (kun kaikki menee hyvin) eikä siitä johtuvaa kipua voi verrata hammaslääkäriin tai leikkaukseen.

Synnytyskipu ei aiheudu sairaudesta.

Mutta tässä taas huomataan nämä uusavuttomat ynisiät, jota eivät ole tottuneet minkäänlaisiin vastoinkäymisiin saatikka sitten kipuun...hyi kamala..pipi tuli.

Enkä vertaile niiden alkuperää. Kyllähän hammaskipukin on luonnollinen jos tarkoin mietit. Ihmisen myöhempiä keksintöjä ovat hampaiden harjaus ja hampaiden paikkaus. Siis sehän on luonnonvastaista.

Samoin on luonnonmukaista, että nyrjäyttää nilkkansa. Ihminen on vain keksinyt, että kipua ja nyrjähdyksen astetta voi helpottaa kylmentämällä, kivunlievityskellä...

Sun logiikkasi ei ole kohdallaan. Kipu nimenomaan sen kaikissa muodoissa on luonnollista. Me ihmiset olemme keksineet luonnottoman tavan sitä säädellä. Ja säätelyä ei hyväksytä synnytykseen, koska synnytys on luonnollinen. On sulla logiikka.

Mieti logiikkaa kun seuraavan kerran olet hammaslääkärillä. Luonnonmukaista ei ole niitä hampaita paikata. Eikä varsinkaan puudutuksen kanssa.