Miten kätilö voi puhua tällaista p-aa?!

ja turhaan nyt kommentoi tässä. Turhaan siksi, että joku ymmärtää kuitenkin väärin.

Ei kätilöillä ole mitään halua katsella kipua sen enempää kuin on pakko. Mutta kun luonto on jotenkin tämän synnyttämisen suunnitellut niin , että jossainvaiheessa synytystä lievityksistä huolimatta äiti tuntee jonkunvarran kipua. Lievityksillä kaikki sietämätön kipu saadaan kuyllä pois ja joskus jopa miltei kaikki kipu, mutta silti täysin kivutonta synnytystä on aika mahdoton järjestää.

Epiduraalipuudutus on loistava keksintö ja auttaa useimpia naisia hyvin. Mutta ennenkuin se laitetaan synnytyksen pitää olla käynnissä ja siinä sitä jonkinasteista kipua on sitten jo ollut. Olen pahoillani naiset, mutta kipu johtuu synnytyksestä, ei kätilöstä. Me kätilötkin olemme kipeitä kuin synnytämme.

minkä vuoksi sitä synnytystä ei voi tehdä täysin kivuttomasti? Vaan pakko on tuntea jotain kipua?



Kertokaa viisaammat!



Itseäkin suututtaa tuo, että miesten vaivoihin löytyy aina kivuton hoitomuoto, lääkitys tmv. mutta kun naiset on kyseessä, niin kyllähän he saavat vähän kärsiä. Voi saa...na, ei kyllä kiinnosta synnyttäminen eikä lasten hankinta.

Äidin välinpitämättömyys voi johtua myös masennuksesta tai siitä ettei äiti-lapsi suhde ole vielä päässyt kehittymään kys.kätilön vaatimalle tasolle. Toisillahan menee oma aikansa lapseen tutustumisessa.



Kai kätilöt käyvät myös tällaisia asioita koulutuksessaan läpi ja osaavat ottaa niitä huomioon työssään?



"Myös varhaislapsuuden tunnesuhdehäiriöt ovat merkille pantavia. Äidin ja lapsen suhteen ongelmat ulottuvat "äidillisen reaktion" viiväs-tymisestä lapsen hyljintään. Robsonin ja Kuma-rin (1980) mukaan äidillisen reaktion viivästyminen on hämmästyttävän tavallista. Vielä viikon kuluttua synnytyksestä 43 äitiä 112:sta ilmoitti, että hallitseva tunne vastasyntynyttä kohtaan oli välinpitämättömyys, viikkoa myöhemmin näin vastasi enää neljä äitiä. Tavallisesti tunnesuhdehäiriöiden vakavimmat muodot ovat yhteydessä äidin psykiatriseen diagnoosiin (Kumar 1997). Näiden ongelmien ilmeneminen on kuitenkin tärkeä huomata, koska niissä tapauksissa, joissa tunnesuhdehäiriö on primaari-nen suhteessa psykiatriseen häiriöön, äidin häiriön hoidossa on tärkeää työstää myös äidin ja lapsen suhdetta. Brockingtonin (1996) mukaan tunnesuhdehäiriön primaarisuuden tunnistaa tietyistä merkeistä: se edeltää masennusta, masennus vaikuttaa lievältä suhteessa tunnesuhdehäiriön vaikeusasteeseen, ja äiti tuntee olonsa paremmaksi kun hän on poissa vauvansa luota. Äidin ja lapsen suhteen ongelmien onnistunut hoito johtaa automaattisesti masennuksen paranemiseen. Tällaisten vakavien tunnesuhdehäiri-öiden vakiintuneesta hoidosta ei ole kirjallisuudessa tietoja, mutta käytössä on ollut erilaisia malleja (Brockington 1996). Häiriöiden yleisyydestä ei myöskään ole varmaa tietoa, mutta luultavasti ne ovat harvinaisia (Kumar 1997)."



Lainaus:

http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/etusivu?p_p_id=dlehtihaku_view_ar…

käymme töissä. Haluan terveydenhoitoon sijoitetut veroeurot menevän oikeasti kipeille ja sairaille.



Ei lösöille kitisijämammoille, jotka haluaa viikon maata sairaalassa leväten ja kalliisti koulutettujen kätilöiden kantavan heille tarjottimia eteen ja hoitavan heidän synnyttämän vauvan.



Perse sieltä sängynpohjalta ylös ja hoitakaa vauvanne itse ja hakekaa se tarjotin itse. En ymmärrä, miksi minun pitäisi maksaa läskien ja laiskojen mammojen passausviikko sairaalassa.

Juuri näin. Samat ajatukset täälläkin, mutta sinä puit ne hyvin sanoiksi.



Synnytys on luonnollinen tapahtuma, (kun kaikki menee hyvin) eikä siitä johtuvaa kipua voi verrata hammaslääkäriin tai leikkaukseen.



Synnytyskipu ei aiheudu sairaudesta.

Mutta tässä taas huomataan nämä uusavuttomat ynisiät, jota eivät ole tottuneet minkäänlaisiin vastoinkäymisiin saatikka sitten kipuun...hyi kamala..pipi tuli.

Kaikki kuolevat ja usein kuolemaa edeltäviin päiviin tai kuukausiin liittyy kipua. Kumma kun nykyihmiset vaativat lievitystä, vaikka ennenkin on kivut kestetty, onhan luonto niin suunnitellut.

käymme töissä. Haluan terveydenhoitoon sijoitetut veroeurot menevän oikeasti kipeille ja sairaille.

Ei lösöille kitisijämammoille, jotka haluaa viikon maata sairaalassa leväten ja kalliisti koulutettujen kätilöiden kantavan heille tarjottimia eteen ja hoitavan heidän synnyttämän vauvan.

Perse sieltä sängynpohjalta ylös ja hoitakaa vauvanne itse ja hakekaa se tarjotin itse. En ymmärrä, miksi minun pitäisi maksaa läskien ja laiskojen mammojen passausviikko sairaalassa.

Onneksi ei tarvitse sinunlaisia kuunnella :) Verorahoja säästellään synnäripuolella koko ajan! Sairaaloita on jo suljettu, joten lopeta kitinäsi. Se on jo aika sitä rahaa ottaa muualta. Terveydenhuoltoa ei enää kannata yhtään huonontaa. Vaikka sinunlaisiasi onkin.

Synnytyskipu ei aiheudu sairaudesta.

Mutta tässä taas huomataan nämä uusavuttomat ynisiät, jota eivät ole tottuneet minkäänlaisiin vastoinkäymisiin saatikka sitten kipuun...hyi kamala..pipi tuli.

Nimenomaan lapsivuodeaikana painotetaan oma-aloitteisuuden tärkeyttä, mikä normaalin synnytyksen jälkeen onkin hyvä asia. Mutta omien ja muiden äitien kokemusten pohjalta, toisille kätilöille ja lääkäreille se synnyttäjän oma-aloitteisuus tuntuu olevan erittäin huono juttu synnytyssalissa. Siis asenne on vähän sellainen, ettei synnyttäjä tiedä synnytyksestä mitään eikä hänen kuulukaan tietää. Että olet heti hankala tapaus jos esim. kysyt miksi jokin toimenpide tehdään saati sillon jos sinulla on toiveita (nehän automaattisesti tarkoittaa että niiden noudattamista vaaditaan myös komplikaatiotilanteissa).

Että tämänkin ketjun perusteella sanoisin, ettei synnyttäjiä suinkaan kohdella kuin sairaita. Pikemminkin kuten lapsia.

ihan kauheeta olet joutunut kokemaa =(

Itse aiomme synnytyksessä (kohta menossa ensimmäiseen) olla todella tarkkoja ja vaadimme selityksiä, miksi toimitaan niinkuin sitten toimivat, etteivät ainakaan välinpitämättömästi pääse (tai ainakaan niin helposti) tekemään hoitopäätöksiä.

Itsekin ihmettelen, miksei Suomessa ole yksityisiä, luulisi löytyvän asiakaskuntaa, jotka ovat valmiita maksamaan...

Miten sinä niiden ajattelet toimivan? Mulla on kolme lasta syntynyt ilman kivunlievityksiä ja hyvin vähän minä koen niihin kenenkään puuttuneen. Kätilö oli apuna, kyseli vointia ja toiveita, neuvoi ja jutteli, seurattiin supistuksia ja lapsen vointia, auttoi lapset ulos. Mutta en ole kokenut olevani minkään toimenpiteiden kohteena, vaan itse minä olen lapseni synnyttänyt.

Jos haluaa niitä puudutteita, silloin täytyy hyväksyä myös suurempi hoitotoimenpiteiden määrä.

Suomessa kuolee todella vähän lapsia ja äitejä synnytyksiin. 100% turvallista se ei ole koskaan, mutta kyllä Suomessa on kuitenkin erittäin hyvä raskauden ja synnytyksen hoito. Älytöntä suhtautua lähtökohtaisesti jo negatiivisesti. Totta kai kannattaa (ja mielestäni pitää) ottaa asioista itse selvää, silloin varmasti ymmärtää paremmin myös toimenpiteet, eikä tunnu siltä, että on pelkkä lihanpala letkuissa.

Huh

Vierailija kirjoitti:

Huh

Toivottavasti on jo toipunut, ketju vuodelta 2012,

kun itse olin synnyttäneiden osastolla, meno oli kuin hullujenhuoneella! hoitajien asenne oli " äiti tekee nyt vaan itse" ja seurauksena oli mm.  suihkuun pyörtynyt äiti, sektioäiti jonka haava aukesi kun koetti kurottaa vauvansa ja paniikissa oleva nuori äiti, joka ei saanut vauvaansa lopettaman itkua millään ja lopulta itki itsekin..

ja ihan 90-luvulla tämä!!!! en voi kuvitella , että missään muulla osastolla voitaisiin nöyryyttää ja vähätellä potilaita noin . kotiinkaan ei päässyt ennenkuin ku pe, jolloin oli kotiinlähtö-tarkastukset.. olin synnyttänyt ma,olimme vauvan kanssa kumpikin terveitä! minä olisin kuulemma saanut lähteä, mutta vauva olisi jäänyt :O

Esikoiseni on syntynyt 10 vuotta sitten, eikä ollut silloin synnärillä lastenhoitajia.

Me tosin olimme perhehuoneessa

Mulla meni esikoista odottaessa yliajalle. Olo oli jo viimeisen kk ollut todella tukala ja kipeä. Vatsa painoi ja joka paikkaa kolotti, univaje oli järkyttävä enkä siis ollut nukkunut öitäni useisiin viikkoihin kunnolla. Pahimmillaan valvoin kokonaisia öitä koska sopivaa asentoa suuren vatsan kanssa oli mahdoton löytää.

Neuvolassa hoitajani ehdotti käynnistystä yleisen vointini perusteella, ja aika varattiinkin maanantaille. Synnytys käynnistyi kuitenkin itsestään jo samana iltana ja yöllä lähdettiin sairaalaan. Kipu oli järkyttävä, ja avautuminen sujui todella hitaasti. Olin tuskissani ja väsynyt eikä kankkuun annetulla kipulääkkeellä ollut vaikutusta senkään vertaa että olisin edes muutaman tunnin saanut unta. Päivällä kätilö huomasi supistusvälin pidentyneen ja tehtiin päätös kalvojen puhkaisusta.

Synnytys oli pitkä ja hidas ja 36 tuntia myöhemmin syntyi lapsi imukupin avustuksella. Olin ollut hereillä lähestulkoon kaksi vuorokautta ja voimat olivat loppu, jopa hätäsektiosta oli hetken puhe.

Enpä tuolloin tiennyt olevani rasitteeksi kun pyysin kipulääkkeitä jotta saisin edes hieman levättyä, sillä ilmeisesti synnytys ei ollutkaan täysin käynnissä. Suihkussa en päässyt käymään (paitsi hyvin nopeasti heti synnytyksen jälkeen) ja vieraat otettiin vastaan tukka pystyssä, pahanhajuisena ja kipeänä. Sairaalassa oltiin sitä mieltä ettei vauvaa saa jättää hetkeksikään. Ei se kamalasti haitannut kun mies toi intiimipyyhkeitä ja kosteita pyyhkeitä että edes jotenkin sain huolehdittua perushygieniasta.

Kotiutuessamme nukuin paremmin kuin raskausaikana, vaikka vauva herättikin useamman kerran yössä. Vaikka olin arka ja kipeä, olo oli kevyempi ja helpottunut puhtaasti siksi että uni oli syvää, levollista ja pystyin nukkumaan ilman jatkuvaa hengenahdistusta tai kipuja.

Tuota en tosin ymmärrä että tuoreet vanhemmat jättävät vastasyntyneen "oman ajan" tarpeen vuoksi.