Missä vaiheessa seurustelusuhdetta omat rahat muuttuvat yhteisiksi?

en osaisi/haluaisi käyttää yhteistä tiliä miehen kanssa (yhdessä 24v)

Ei ole koskaan edes tullut mieleen, että miehen ja minun rahat olisivat jotenkin yhteisiä. Kummallakin on visusti omat tilit ja täydellinen päätösvalta siitä, kuinka omat rahat käytetään.



Toki vuosien varrella on hioutunut jonkinlainen kuukausittainen systeemi siitä, kuinka erilaiset kulut ja laskut maksetaan. Menee varmaan pitkällä juoksulla kutakuinkin tasan. Ruokaa (joka on meillä suuri menoerä, sillä panostamme laatuun)ostamme molemmat ihan sen mukaan kumpi ennättää paremmin käydä kaupassa.



Itselleni on täysin mahdotonta edes ajatella, että joutuisin neuvottelemaan omista hankinnoistani miehen kanssa. Tai päin vastoin.Tai että olisin jotenkin tilivelvollinen toiselle ihmiselle itse tienaamistani euroista. Never ever!

Yhteiset rahat on hyvä viimeistään siinä vaiheessa, kun on yhteinen talous. Molemmilla toki voi olla omat tilit ja omat menot, mutta yhteiset menot pitää hoitaa ensisijaisesti.



Omalla kohdallani on tällä hetkellä tilanne, etten aivan heti kehtaisi yhteisiä rahoja ehdotella, sillä olisin "voittava" osapuoli, enkä muutenkaan halua, että toinen joutuisi kärsimään minulle erossa jääneistä veloista yms. remonttilainoista sekä elatusmaksuista. Minulla on paremmat tulot, mutta elatusmaksujen jälkeen käteen jäävät rahat olisi melko tasan. Toki asunto olisi edelleen minun omistuksessani ja jos nyt yhteen muutettaisiin, niin tietenkin toisen maksama osuus asumismenoista myös minun kulujani tasoittaisi, mutta näistä asioista pitää yhdessä sopia, eikä vain olettaa. Toivottavasti tästäkin asiasta pitää joskus alkaa keskustelemaan, ei vielä ajankohtainen ja siltikin ongelmana enemmän positiivinen. En enää haluaisi kuitenkaan asua yksin, vaikka siinäkin toki puolensa on.

että mies on velvollinen elättämään naisen ja kustantamaan tämän matkat ja muut. Mikäs siinä sitten. Ei ihme, että naiset haluavat yhteisiä rahoja.

Ja miksi sen miehen varallisuus pitää tietää...jos toinen selvästi ei halua kertoa...

Ääh, tää ketju kuulostaa siltä, että naiset haluaa mennä suhteeseen elätettäviksi. Surkeaa.

Ymmärrän, jos siinä vaiheessa, kun lapsia alkaa tulla ja tulot muuttuvat epäsuhtaisiksi, otetaan yhteinen tili. Mutta ei tääkään nyt mitään automatiikkaa voi olla.

Mulla aina ollut omat rahat ja miehellä samoin.

Jo siitä syystä, että yhteinen elämä voi olla kovin vaikeaa, jos tuloerot ovat kovat. Miten tehdään yhteisiä matkoja, jos vaimolla ei esim. ole varaa? Tai miten ostetaan yhteinen auto, jos vaimolla on varaa ja miehellä ei?

Minusta perheessä (oli lapsia tai ei) kaikkien elintason kuuluu olla sama. Ja tämä toteutuu yhteisillä varoilla, sitä ostetaan, mihin on varaa ja isommista ostoksista keskustellaan.

rahojaan miten haluaa. Jos nyt useamman satasen ostoksesta kyse, niin sitten keskustellaan. Mutta esim parilla sadalla tilasin uudet matot ym kotiin ja ilmotin vaan miehelle. Eka tietty kysy että mitä makso ja että vanhat matot olis kelvannut. Huomautin sit että ne oli kyllä jo hajonnut ja revennyt ja mies sanoi että niimpä olikin, muut tarvikkeet sellasia mitä mies itse oli kaivannut talouteen ja sanonut että pitäis ostaa.



Käytän esim yli 50e maksavaa meikkivoidetta mikä on miehen mielestä hurjan kallista, mutta mihinkään halpaan paskaan mikä näyttää naamassa joltain naamarilta ja levii ja valuu en aio silti siirtyä. Samoin kampaajalla ei miehen mielestä tarvis käydä on millanen viiden sentin juurikasvuharakanpesä tahansa. Tämmösissä asioissa en luota miehen arviointikykyyn lainkaan.. On mm ehdottanut että hän voi leikata mun tukan!! No okei, oman ja pojan tukan leikkaa koneella todella hyvin, vähintään yhtä hyvin kuin parturi jos ei paremminkin eikä mistään siilistä nyt kyse. Leikkasi kuvasta ihan just sellasen hiusmallin kun jalkapallotähdellä jollasen poika halus. Mutta tuskin yhtä hyvin vetää keittiösaksilla naisten hiusmallia:)



Jostain syystä ihmiset joilla ei yhteisiä rahoja kuvittelee että kaikki ostokset pitää hyväksyttää toisella. Niin miehenikin luuli "en mä oikein tiedä noist yhteisistä rahoista, kyllä mä haluisin silloin tällöin voida ihan ite ostaa oluen tai pari kun tuun töistä":D



Nro 19

Jos näitten miehet, jotka vannovat omien rahojen perään, on yhtä itsekeskeisiä kuin nämä naiset, niin miten saadaan sovittua vaikkapa keittiö rempasta.

Karrikoidaan viellä sillä tavalla että mies ei tee ruokaa. Miksi siis mies pistäisi penniäkään omistaan moiseen.

Olen nähnyt miten eräs omat rahat pariskunta sai kamalan riidan aikaan sinapista. Toinen kun halui maistaa toisen sinappia makkaran kanssa, mutta toinen vaati siitä 15 sentin maksua.

Tai tuttava pariskunta jonka piti tulla kanssamme matkalle ei tullutkaan, mutta mies tuli. Vaimolla kun ei ollut rahaa moiseen.

Mikäs muuten tekee naisesta huoran jos on yhteiset rahat

Olen yksi näistä, jotka vannovat omien rahojen nimeen. Jos luet ihan oikeasti näitä kannanottoja, niin missään niistä ei ole ruvettu laskemaan esim. sinapin hintaa tai ostelemaan omia ruokia. Järjestään kaikki omia rahoja pitävät ovat kirjoittaneet, että ruuat yms. päivittäiset ostokset, ulkona syömiset jne. maksetaan ihan sulassa sovussa, laskematta omaa osuutta. Tai sitten on esim. se taloustili.

Meillä myös hoitovapaa ajankohtainen ja se sumplitaan niin, että mies maksaa yhtiövastikkeet ja ruuat sen aikaa. Mulle jää siis "omiksi rahoiksi" tuet ja säästöt. Ja ihan varmasti vaikkapa leffaan mennessä mies maksaa ;) Mutta se ei tarkoita, että rahat olisi yhteisiä.

Tilanne arvioitaisiin uudelleen ja päädyttäisiin toisenlaiseen molempia tyydyttävään ratkaisuun. Tällä hetkellä tämä toimii meillä, mutta olemme keskustelutaitoisia ihmisiä, jotka ymmärtävät, että mitä tahansa voi tapahtua. Jos jotain on kerran sovittu, ei se tarkoita, että samalla tavalla pitäisi toimia maailman tappiin asti.

jos miehesi esim. sairastuisi/ vammautuisi/ jäisi pidemmäksi aikaa työttömäksi, ja hänen tulonsa putoaisivat merkittävästi nykyisestä?

Miksi henkilö, joka kokee "peruselintasoon" kuuluvan esim. uudehkon auton ja ulkomaanmatkat, ei hanki sellaista työtä jolla voisi ne maksaa?

Minusta on sangen omituista että nainen on vuosia kotona tai tekee osa-aikatyötä ja miehen pitää sitten hoitaa pohatan elintaso "koska rakastaa"

Olen täsmälleen samaa mieltä.

Meillä kuten tuolla äsken kirjoittaneella: minä (nainen) tienaan enemmän eivätkä rahat todellakaan ole yhteisiä. Maksamme kaikki yhteiset menot puoliksi (ei siis edes mitenkään tulojen suhteessa). Minulle jää enemmän rahaa kuin miehelle. Lasten kulut maksetaan myös tietenkin puoliksi ja avioehto on. Toki maksan lasten juttuja joskus enemmän, käyn esim. lasten kanssa matkoilla (minulla enemmän lomaa kuin miehellä emmekä jaksa kökkiä kotona) ja ne reissut maksan kokonaan. Koko perheen yhteiset lomareissut maksetaan puoliksi.

mennään naimisiin ja/tai sovitaan perheen perustamisesta (lasten hankinnasta). Mieheni oli tismalleen samoilla linjoilla.

Tilanne arvioitaisiin uudelleen ja päädyttäisiin toisenlaiseen molempia tyydyttävään ratkaisuun. Tällä hetkellä tämä toimii meillä, mutta olemme keskustelutaitoisia ihmisiä, jotka ymmärtävät, että mitä tahansa voi tapahtua. Jos jotain on kerran sovittu, ei se tarkoita, että samalla tavalla pitäisi toimia maailman tappiin asti.

jos miehesi esim. sairastuisi/ vammautuisi/ jäisi pidemmäksi aikaa työttömäksi, ja hänen tulonsa putoaisivat merkittävästi nykyisestä?

Miksi henkilö, joka kokee "peruselintasoon" kuuluvan esim. uudehkon auton ja ulkomaanmatkat, ei hanki sellaista työtä jolla voisi ne maksaa? Minusta on sangen omituista että nainen on vuosia kotona tai tekee osa-aikatyötä ja miehen pitää sitten hoitaa pohatan elintaso "koska rakastaa"

Olen täsmälleen samaa mieltä. Meillä kuten tuolla äsken kirjoittaneella: minä (nainen) tienaan enemmän eivätkä rahat todellakaan ole yhteisiä. Maksamme kaikki yhteiset menot puoliksi (ei siis edes mitenkään tulojen suhteessa). Minulle jää enemmän rahaa kuin miehelle. Lasten kulut maksetaan myös tietenkin puoliksi ja avioehto on. Toki maksan lasten juttuja joskus enemmän, käyn esim. lasten kanssa matkoilla (minulla enemmän lomaa kuin miehellä emmekä jaksa kökkiä kotona) ja ne reissut maksan kokonaan. Koko perheen yhteiset lomareissut maksetaan puoliksi.

Niin kauan kuin olemme molemmat työkuntoisia, mies ja minä, meillä on omat rahat. Jos jommalta kummalta työkyky menisi esim. sairauden vuoksi, niin tilanne on toki erilainen.

yhteisiä rahoja. Yhteisiä menoja toki on, joten niiden maksuun osallistuvat molemmat.

nää jotka puhuu "huorista" on jotenkin todella outoja. Mutta sanottakoon, että mieluummin huoraisin miehelleni kuin jollekin epäeettiselle Oy:lle, nautinnollisempaa, mukavaa molemmille, ei tarvii tehä 40h/vko jne. Paljon plus-puolia ;)

Kuitenkaan, parisuhde ei ole mulle tällainen liiketoimi, vaan kyllä mulla on ihan muut syyt olla mieheni kanssa. Mistään ei olisi rahallisesti puutetta ilman häntäkään, tosin kun on kaksi aikuista taloudessa, on elintaso yleensä parempi kuin sinkulla (oli sitten mies tai nainen)



Rahat meillä yhteisiä, olemme sitoutuneet rakastamaan toisiamme ja lapsiamme, silloinkin, kun toinen hoitaa lapsia kotona, sairastuu, jää työttömäksi, kouluttautuu lisää jne. Haluan aina koko perheen parasta, en vain omaani. Jos mulla sattuu olemaan tilillä jonain hetkenä enemmän, en voisi kuvitellakaan, että ostan sillä vain itselleni jotain. Ajattelen kyllä rahoja perheen rahoina, oli ne sitten minun tai miehen palkkaa, perintöä, pääomatuloa, äitiysrahaa jne. Vain lasten rahat ovat heidän omiaan, heidän hankintojaan, harrastuksiaan ja tulevaisuuttaan varten.

Jos naista joutuu elättämään (mitä yhteiset rahat käytännössä tarkoittaa), eli miehellä on ikään kuin muslimiehen velvollisuudet, niin silloin pitää kyllä naisella olla vastaavasti musliminaisen veolvollisuudet. Eli mies on silloin perheen ehdoton pää ja nainen alistuu, hoitaa kaikki kotityöt ja antaa miehen "käydä pellollaan silloin kuin huvittaa."

nainen voisi vaatia(toivoa) yhteisiä rahoja ihan siksi että se on hänen maailmankuvansa mukaan normaalia ja reilua jos oikeesti yhdessä ollaan ja etenkin jos asutaan?



itselläni yhteenmuutossa tuli se kohta. samoihin aikoihin mies meni osa-aika duuniin jossa surkeat tulot, ja minä siis toin suurimman osan tuloista. ennen yhdessä asumista mies oli kyllä myös tukenut minua kun olin työtön/hyvin pienituloinen, vaikka se tuntui ahdistavalta suhteen alkuvaiheessa. nyt olemme molemmat ok-tuloisia mutta miehellä on parempi palkka, josta tosin maksaa yhtä velkaa pois, joten lopuksi aika tasoissa kai. mutta että vaikka papin aamenta ei ole niin myötä- ja vastoinkäymisissä, niin minä sen kelaan. eri asia jos mies olisi joku kauhea tuhlari ja työtön ja vaatisi minua elättämättään, pitäisin kyllä puoleni. mutta en todellakaan aio myöskään elellä hänen rahoillaan. ostan omat kengät jne. omalla palkallani ja pidän huolen että rahaa jää yhteisiin menoihin, kuten hänkin.

Mulla on muuten isommat tulot kuin miehellä :D Ja tulee varmaan aina olemaan...



Omat tilit on kummallakin, omille tileille tulee omat tulot. Laskuja maksellaan silleen, että käyttövaraa tilille jää suunnilleen sama euromääräinen summa, ja sitten loput menot maksaa se joka jaksaa =) Hyvin toimii. Isommista ostoksista vähän joutuu neuvottelemaan, koska ne vaikuttaa molempien tekemisiin ja koko perheen talouteen.



Autokin meillä on mun. Ja miehellä siihen avain, jos tahtoo jonnekin autolla lähteä, niin senkun sanoo ja menee. Autoa tankkaa se, joka kokee sen tarpeelliseksi (yleensä minä, mutta mies myös).



Mulle oli kova paikka huolia mies menojen maksajaksi myös, kaikki lapset on mun, joskin yhteinen syntyy kohta... av:n logiikalla menoista kuuluisi mulle nyt viisi kuudesosaa... eikä se ihan niin mene.

Naisen tärkein turva on oma (elämiseen riittävä) palkka ja oma tili eli taloudellinen itsenäisyys. Myös av(i)oliitossa. Tätä olen itse noudattanut ja omille tytöilleni opettanut.

Jos nyt useamman satasen ostoksesta kyse, niin sitten keskustellaan. Mutta esim parilla sadalla tilasin uudet matot ym kotiin ja ilmotin vaan miehelle.

..sopis kyllä mulle/meille tollanen.

Mies voi vaihtaa prätkän tai mä auton ihan keskustelematta kun kerran omistamme maksetaan.

Meille molemmille olis todella ahdistavaa jos ois joku yhteinen muka autuaaksitekevä taloustili jolle sitte siirreltäis rahoja ja räknäiltäis kuinka monta prosenttia kenenkin tuloista menee millekin tilille... Jotenkin vaan ihan itsestäänselvästi ne (esim.talon) juoksevat kulut menee suhtkoht puoliksi, koskaan ei ole tarvinnut puolin eikä toisin huomautella että joku on jäänyt maksamatta tai toinen vois osallistua enemmän... ei näistä oo kauheasti tarvinnut edes ikinä keskustella.

Naisen tärkein turva on oma (elämiseen riittävä) palkka ja oma tili eli taloudellinen itsenäisyys. Myös av(i)oliitossa. Tätä olen itse noudattanut ja omille tytöilleni opettanut.

Juuri näin.

Monesti olen miettinyt, kun perheväkivalta- ym. juttuja lukee, että milläköhän mallilla ne taloudelliset asiat ovat perheessä olleet...

N:o 20

minusta viimeistään kun lapsi syntyy.

Jo siitä syystä, että yhteinen elämä voi olla kovin vaikeaa, jos tuloerot ovat kovat. Miten tehdään yhteisiä matkoja, jos vaimolla ei esim. ole varaa? Tai miten ostetaan yhteinen auto, jos vaimolla on varaa ja miehellä ei? Minusta perheessä (oli lapsia tai ei) kaikkien elintason kuuluu olla sama. Ja tämä toteutuu yhteisillä varoilla, sitä ostetaan, mihin on varaa ja isommista ostoksista keskustellaan.

Minusta taas on itsestäänselvää, että jos ei ole varaa ostaa autoa tai mennä lomamatkalle, sitten ei osteta eikä mennä. Ihan sama oliko kyse miehestä tai naisesta. Lainkin mukaan sama elintaso tarkoittaa suurinpiirtein kattoa pään päällä ja riittävästi ruokaa, ei sitä että isompituloisen pitää kustantaa toisen aikuisen Thaimaan reissut.

Onko oikeasti (vieläkin) naisia, jotka kuvittelevat että esim. auto ja ulkomaanmatkat kuuluvat heille jotenkin luontaisetuna vaikkei heillä omasta palkastaan olisi moisiin varaa?

Onko oikeasti (vieläkin) naisia, jotka kuvittelevat että esim. auto ja ulkomaanmatkat kuuluvat heille jotenkin luontaisetuna vaikkei heillä omasta palkastaan olisi moisiin varaa?