Mitä vikaa tässä ruoassa oli?!
Maustoin maustamattomat broilerin rintafileet sitruunalla ja pippurisekoituksella, paistoin pannulla öljy-voiseoksessa.
Tein aurajuusto-herkkusieni kastikkeen tuoreista herkkusienistä, sipulitkin paistoin voissa ensin. Maustoin rippusella suolaa ja valkopippuria. Kastikkeen kaadoin tuorepastan joukkoon.
Lisukkeena vihersalaattia.
Ei kelvannut miehen vanhemmille, kuiskivat anteeksipyydellen että he eivät oikein välittäneet ruuasta :(
Kommentit (159)
Todella harva isovanhempi-ikäinen tykkäää niistä.
Olet niin oikeassa, ei syö siatkaan.
tuohon ikään pääseen voisi kyllä kuvitella osaavan syödä pienen annoksen ruokaa kuin ruokaa sen kummemmin naukumatta. Minä en voi sietää aurajuustoa, mutta olisin voinut kohteliaisuudesta tuotakin syödä pienen annoksen.
Et sitten voi mitenkään ymmärtää, että kaikki eivät pidä kaikista. En syö mitään noista kolmesta. Oletko sinä kuullut ruokarajoituksista tai ruoka-aineallergioista!!!! Haloo anafylaktinen sokki...
Teen ruokani itse en syö valmispitsaa enkä hamppareita. Hyi. Jotain tasoa sentään.
paha allergia, ja jos olisi, olisivat he sen varmasti sanoneet.
Jos todella joku ei tykkää sinihomejuustosta, niin se on vähän toinen juttu
Itse olisin ap:n sapuskan toki syönyt, kohteliaisuussyistä, mutta mielessäni yökkinyt aurajuuston takia.
Pidän juustoista ylipäänsä ja myös sinihomejuustoista, mutta aurajuusto pilaa ruuan kuin ruuan. Se maistuu pistävän juustoiselle ananakselle.
Yksi perheemme lempiruuista on pinaatti-gorgonzola-pasta, jota kerran kokeilimme tehdä aurajuustosta. Pannullinen lensi roskikseen, kukaan meistä ei saanut sitä alas.
kuulostaa tosi hyvältä ruoalta! olisin pyytänyt lisää.
n
On mulla yks tollanen nirso tuttu (itseni ikäinen eli 30+) ja haaveilen tilaisuudeesta nolata hänet nirsoilustaan.
Hienoa! Ihmisellä pitää olla unelmia, ja mielellään sellaisia, jotka voisi myös toteuttaa. Tuo on toteutettavissa aivan varmasti.
Ystävän teko.
Kerrotko, miten pitkällä nolaussuunnitelmasi jo ovat. Miten aiot tämän toteuttaa.
Mielenkiinnolla odotan vastausta.
Kiitos,
No, tuskin ap enää tarjoaa, sipulia, sieniä sotkettuna Aurajuustoon ja pastan sekaan. Ei sulla sitten parempia aineita ollut.
Keitetyt perunat, loimulohi, tavallinen salaatti=kurkku-tomatti-lehti/jäävuorisalaatti olisi ollut parempaa.
Huomaatko, että moni palstalainenkaan ei olisi ruokaa kelpuuttanut. Kyllä saa olla nirso ja valikoiva. Onko teitä lapsina painostettu, että kaikki ruoka on hyvää. Oh no
Kyllä kaikki ne peruna-karjalanpaisti -ihmiset alkaa oleen reilusti yli 70-vuotiaita. Eikä tietenkään yli 70-vuotiaistakaan kaikki ole sellaisia. Kyllä tässä nyt on joku muu syy. Ja kyllä mäkin tunnen yhden alle 50v ronklaajan, jolle ei todellakaan mikään käy - ja tietty paljon ronkeleita, joilla ruokavalio hyvin rajallinen. Yleensä tähän ronklaamiseen liittyy se, että ollaan kotoisin pieneltä paikkakunnalta ja liikutaan tosi vähän.
Mutta te, joiden mielestä herkkusienet on limaisia. Ette kai ole erehtyneet kuvittelemaan sitä säilyketölkkimössöä oikeiksi sieniksi?
Maustoin maustamattomat broilerin rintafileet sitruunalla ja pippurisekoituksella, paistoin pannulla öljy-voiseoksessa.
Tein aurajuusto-herkkusieni kastikkeen tuoreista herkkusienistä, sipulitkin paistoin voissa ensin. Maustoin rippusella suolaa ja valkopippuria. Kastikkeen kaadoin tuorepastan joukkoon.
Lisukkeena vihersalaattia.
Ei kelvannut miehen vanhemmille, kuiskivat anteeksipyydellen että he eivät oikein välittäneet ruuasta :(
En yhtään ihmettele. Olet tehnyt ruokaa, joka on suunnattu 30+ ikäisille, ja minkä ikäisiä appivanhempasi ovat? Ei käynyt mielessästi kysyä mieheltäsi, mitä ja millasta ruokaa hänen vanhempansa syövät? Teit ruuan itsellesi ja ystävillesi, et kohderyhmälle.
Minä en pidä pastasta, en sienistä, en sipulista. Aurajuustosta ja kanasta kylläkin.
En olisi syönyt tuota ollenkaan, olisin sanonut, että kiitos, mutta en pidä noista mistään. Salaattia olisin syönyt, riippuen mitä kaikkea paprikaa sinne sekaan olisit ruohosipulin kanssa silpunnut.
Olen varmaan hieman nuorempi kuin appivanhempasi, eikä tämä ole edes ikäsidonnainen juttu, minä vain en pidä sinenistä, sipulista, pastasta. Enkä siitä, että kastike sotketaan sen makaroonin sekaan ja ruuasta tulee sotkun näköistä.
Ei pidä paikkkaansa, olen pääkaupunkiseudulta ja nirso ruoan suhteen. Olen tottunut syömään juuri sitä ruokaa, mikä itselleni maistuu,eikä meillä ole ollut kotona mitään pakkosyöttöä.
Onko noin vaikeaa ymmärtää, että siene, sipuli, Aurajuusto on monen inhokkeja. Itse en syö edes kohteliaisuudesta.
Mutta kuten moni onkin sanonut, välttämättä tuollainen ei uppoa "vanhalle kansalle". Ongelmana aurajuusto ja pasta.
Itse sisäistin vasta vuosia appiukkoon tutustumisen jälkeen, että hänelle ei ihan oikeasti kannata tehdä mitään gourmee ruokia. Yritin aina väen vängällä keksiä jotain erikoista, mutta sitten vaan tajusin, että hänelle on aivan turha tarjota sellaisia ruokia, mistä itse pidän. Nykyään meillä tarjotaan appiukolle (70+) hernekeittoa, perunaa ja kastiketta, ruisleipää ja pullapitkoa. Itsekin pääsen helpommalla kun ei tarvitse miettiä mitään ihmeellisiä ruokia :)
Eli älä turhaan mieltäsi pahoita, jotkut vanhemmat ihmiset ei vaan oikeasti välitä muusta kun perunasta.
kevyesti maustettuun ruokaan. Eihän se maistu kuin halvalta Auralta ja siihen päälle huono suutuntuma limaisista sienistä. Näistä kahdesta raaka-aineesta on ainakin toinen iso ei suurimmalle osalle.
siis en voi sietää homejuustoa, se nyt vaan on pahaa mun suuhun. Ja olen 35-vuotias.
Itselleni ei olisi myöskäänmaistunut, sitruunalla maustettu kana on mielestäni hirveää, ja pastan kanssa kastikkeen kuuluu mielestäni olla kevyttä, jos ei kyseessä ole itsessään jo pääruoka.
Ei pidä paikkkaansa, olen pääkaupunkiseudulta ja nirso ruoan suhteen. Olen tottunut syömään juuri sitä ruokaa, mikä itselleni maistuu,eikä meillä ole ollut kotona mitään pakkosyöttöä.
Onko noin vaikeaa ymmärtää, että siene, sipuli, Aurajuusto on monen inhokkeja. Itse en syö edes kohteliaisuudesta.
Ihan sama juttu täälläkin.
Olen lähtöisin pikkukaupungista, kotona ei ollut pakkosyöttöä mistä olen kiitollinen äidille. Sama linja on omassa kodissani. 9 v poika inhoaa nakki-/makkarakeittoa ja 5 v sisko taas rakastaa sitä. Toisinaan vaadin poikaa sitä syömään, mutta yleensä teen pojalle oman ruuan. Ei se niin iso vaiva ole, sen sijaan lapsen pakottaminen syömään jotain mistä ei pidä, on minusta väärin.
En ole elänyt, emmekä elä nytkään pula-aikaa. On mahdollista valita mitä syödään. Ja kun se mahdollisuus on, niin miksi söisin kaiken mitä ruuaksi väitetään? Syömme kaikkea sitten, kun on pakko, kun ei ole oikeasti muuta.
Ja minäkään en muuten syö edes kohteliaisuudesta. Kieltäydyn kohteliaasti. jos emäntä loukkaantuu ja tulee tänne palstalle parkumaan, se on hänen heikkoutensa.
Itse en loukkaannu, jos minun tekemä ruoka jätetään lautaselle tai ottamatta, meillä ei ole pakkosyöttöä edes vieraille.
Ei pidä paikkkaansa, olen pääkaupunkiseudulta ja nirso ruoan suhteen. Olen tottunut syömään juuri sitä ruokaa, mikä itselleni maistuu,eikä meillä ole ollut kotona mitään pakkosyöttöä.
Onko noin vaikeaa ymmärtää, että siene, sipuli, Aurajuusto on monen inhokkeja. Itse en syö edes kohteliaisuudesta.Ihan sama juttu täälläkin.
Olen lähtöisin pikkukaupungista, kotona ei ollut pakkosyöttöä mistä olen kiitollinen äidille. Sama linja on omassa kodissani. 9 v poika inhoaa nakki-/makkarakeittoa ja 5 v sisko taas rakastaa sitä. Toisinaan vaadin poikaa sitä syömään, mutta yleensä teen pojalle oman ruuan. Ei se niin iso vaiva ole, sen sijaan lapsen pakottaminen syömään jotain mistä ei pidä, on minusta väärin.En ole elänyt, emmekä elä nytkään pula-aikaa. On mahdollista valita mitä syödään. Ja kun se mahdollisuus on, niin miksi söisin kaiken mitä ruuaksi väitetään? Syömme kaikkea sitten, kun on pakko, kun ei ole oikeasti muuta.
Ja minäkään en muuten syö edes kohteliaisuudesta. Kieltäydyn kohteliaasti. jos emäntä loukkaantuu ja tulee tänne palstalle parkumaan, se on hänen heikkoutensa.
Itse en loukkaannu, jos minun tekemä ruoka jätetään lautaselle tai ottamatta, meillä ei ole pakkosyöttöä edes vieraille.
Kieltäydyttekö sielläkin syömästä mitään outoa mistä ette pidä?
Miksi en söisi myös ulkomailla sitä mistä pidän. Olemme mieheni kanssa kaupunkilomailijoita. Viimeksi Lontoossa. Kuka syö sellaista ruokaa, mistä ei pidä ja miksi?
Mun melkein 80v äiti söisi ilmanmuuta, pari vuotta sitten kuollut Mummi joka olisi nyt yli 100v olisi myös syönyt. Ollaan pääkaupunkiseudulta, matkusteltu paljon... Huvittaa nuo vanhuskommentit yli 50v vanhemmista. Me ei tosiaan olla eletty pelkällä karjalanpaisti/makaroonilaatikkolinjalla ja käytöstavatkin meillä on, syömme kiitollisina kaiken mitä meille tarjotaan!
Miksi en söisi myös ulkomailla sitä mistä pidän. Olemme mieheni kanssa kaupunkilomailijoita. Viimeksi Lontoossa. Kuka syö sellaista ruokaa, mistä ei pidä ja miksi?
Ei saa sellaista ruokaa mistä pitää. Esimerkiksi minä en pidä oikein mistään japanilaisesta ruoasta mutta joudun käymään Japanissa työmatkalla aika usein. Ei se pahan ruoan syöminen maailmaa kaada. Se olisikin näky kun alkaisin kesken liikelounaan nirsoilemaan että ei käy, en syö, haluan mäkkäriin kun sieltä sentään saa tavallista länsimaista ruokaa.
Samoin vierailla syön mitä tarjotaan olipa se hyvää tai ei. Minulle on tärkeämpää se että emännälle jää hyvä fiilis vierailusta kuin se, onko joku maku ruoassa sitten hyvä tai ei. Kyllä se kestää jos ei olekaan kummoista. Kotona tietysti laitan ruokaa josta tykkään. mutta ei eri ruokia lapsille, jos joku ei maistu ei ole pakko syödä mutta mitään muutakaan ei tilalle tule.
Oikein ap:lle että ateria ei kelvannut. Kamalaa sekasotkua, opettele laittamaan perinteistä kotiruokaa. Keitettyjä perunoita, lihaa, kalaa. Ei tuollaista sianruokaa, söisikö sikakaan. Oikein tehty appivanhemmat. YÖK mitä ruokaa...