Miksi, miksi, miksi laitatte alle 3v lapset päiväkotiin?
Olen töissä todella arvostetussa yksityisessä päiväkodissa, jossa ryhmäkoot ovat pienempiä kuin kunnallisella puolella ja hoidon laatu on omasta mielestäni kodinomaisempaa kuin muissa päiväkodeissa.
Ja silti meillä on joka päivä äitejään ja isiään ikävöiviä pieniä lapsia, jotka hokevat aamusta iltaan "äiti tulee kohta", "on ikävä isiä" tai ovat niin pieniä, etteivät osaa sanoin ilmaista ikäväänsä.
Meillä on niin paljon hoitajia, että on mahdollisuus pitää lapsia sylissä pitkäänkin. Ja koko ajan onkin joku jonkun sylissä. On mahdollisuus lievittää ikävää.
Mutta MIKSI on pitänyt laittaa niin pieniä lapsia hoitoon, etteivät kestä eroa vanhemmistaan!?!
Kommentit (121)
isommat jo koulussa, ja asuntolainan lyhennys on 1500 e/kk eikä pankki antanut lyhennysvapaata kuin vuodeksi, joten on pakko palata töihin lapsen ollessa 2v, kun muuten ei pystytä enää lainaa maksamaan.
alipalkattu kunnallinen perhepäivähoitaja, jolta löytyy sen verran ammattitaitoa ja maalaisjärkeä, etten tuhlaa energiaani miettimään vanhempien huonoutta tai sitä miksi lapsi tuotu hoitoon vaan keskityn TYÖHÖNI ja siihen, että lapsilla olisi mahdollisimman mukava ja turvallinen hoitopäivä. Näin toivoisin toimittavan jos omat lapseni olisivat hoidossa enkä kahvipöydässä arvailuja siitä kuinka kamala äiti olenkaan kun olen lapseni hoitoon vienyt.
Hemmetti, sehän on mun työtäni, ei kuulu toimenkuvaan miettiä MIKSI vanhemmat laittoivat lapset hoitoon
t.61
Töissä on monen käytävä, vaikka mieluummin ehkä olisikin lasten kanssa kotona. Toiset valitsevat mieluummin päiväkodin kuin pph:n. Joillakin ei ole mahdollisuutta valita edes näiden kahden välillä (esim. molemman vanhemman vuorotyö -> vuoropäiväkoti).
Siitähän, hyvä ap, sinullekin palkka maksetaan, että hoidat näitä sekä yli että alle 3-vuotiaita. Ei kai sinun tarvitse muuta kuin keskittyä hoitamaan työsi hyvin ja olla vuorovaikutuksessa vanhempien kanssa lapsen parasta ajatellen. Kauhistelun voi aivan hyvin jättää pois. Se tuskin palvelee ketään.
Ihan samaa mieltä monet muutkin päiväkodissa työskentelevät tuntuvat olevan ap:n kanssa siitä, ettei ihan pieniä tulisi viedä päiväkotiin hoitoon. Kunnallisella puolella ei pieniä esim. ehditä sylitellä tarpeeksi. Johan sen sanoo järki kun tietää montako hoidettavaa on yhtä hoitajaa kohti. Asiasta ei vain puhuta kovaan ääneen, sillä näkeehän tästä ketjustakin mikä meteli sen esiin tuomisesta nousi.
Kyllä, mieheni on lähihoitaja ja töissä päiväkodissa. Hän puolestaan ei ymmärrä miksi ihmiset todella luulevat, että päiväkoti on alle kolmevuotiaalle joku helvetti. Ei hänkään pidä siitä, että kaksivuotias viettää päiväkodissa 40 tuntia viikossa, mutta ei todellakaan koe esimerkiksi yksivuotiaan kärsivän, jos hän esimerkiksi kolmena päivänä viikosta viettää 4-8 tuntia päiväkodissa. Meillä meni 11 kuukautta vanha esikoinen päiväkotiin n. 20 tuntia viikossa ja uskokaa pois, aivan normaali tyttö hänestä on tullut.
häneltä löytyy järkeä, suhteellisuudentajua, realismia ja vähemmän hysteriaa, satuilua ja musta-tuntuu-ahistaa-niin-kovasti-lasten-puolesta -tunteilua.
Olisi parempi jos päiväkodissa olisi enemmän miehiä töissä eikä tuollaisia ap:n kaltaisia kukkahattutätejä.
Harvemmin ne miehet pystyvät myötäelämään pienen lapsen tunteita, siksipä juuri ne äidit tavallisesti sopivat lapsen ensisijaiseksi hoitajaksi.Ei ole mitenkään sattuma että naiset niistä yhteiskunnan pienimmistä tavallisesti huolehtivat.
Kun sun mielestä naisten ensisijainen tehtävä on hoitaa lapset kotona, ja miehen pitäis tuoda yksin rahaa kotiin? Puhu kuule vaan omasta puolestasi. Mun mieheni pystyy eläytymään pienen lapsen tunteisiin ihan yhtä hyvin kuin minäkin.
Kyllä ne molemmat vanhemmat pystyvät yhdessä lasta hoitamaan niinkin että molemmilla on oma roolinsa ja merkityksensä lapsen elämässä ja kasvussa.Lapsen ollessa pieni voisi hyvin ajatella että äidin rooliin liittyy erilaisia asioita kuin isän eikä tämä mitenkään merkitse sitä etteivätkö vanhemmat hommaa yhdessä hoitaisi.
Elä prkle omaa elämääsi, äläkä yritä elää meidän muidenkin, kun et sitä osaa! Leikkikää te roolileikkejänne siellä 50-lukulandiassa ihan rauhassa keskenänne. Helevetti mikä besserwisseri olet.
Hoh hoijaa mitä paskaa! Ihmiset tekee erilaisia valintoja. Eikös voitas vaan pitää huolta omista asioista ja kunnioittaa toisten päätöksiä oli syy sitten mikä tahansa! Säälittävää pätemistä...
kertokaas vähän minkälaiset tulot ja menot teillä on? Minä olen hoitanut 3v. esikoisen kotona sekä aion hoitaa nyt 6kk vauvan 3v. asti.
...
. Asumme maalla omakotitalossa, josta lyhennämme lainaa 520 e/kk. Elämme ihan normaalia elämää, tosin emme matkustele (kumpikaan ei niin välitä).
Asumme Helsingissä. Maksamme lainaa ja yhtiövastiksetta yhteensä yli 1000,-/kk. Mies keskituloinen, minä alle. Emme voi suunnitella halvemmalle alueelle muuttamista työpaikkojemme sijainnin vuoksi. Työpaikan vaihtoa kannata ehdottaa: mies hakee koko ajan jotain muuta saamatta ja minä olen unelmieni työpaikassa.
Lyhennysvapaat vuodet lainan suhteen käytettiin heti ekan lapsen äitiysloman jälkeen. Lisäksi koko sosiaalinen verkostomme sijaistee nykyisen asuinpaikkamme ympärillä, joten muuttaminen olisi sikälikin älytöntä.
Miehellä on oltava auto työmatkan vuoksi, siitä tulee kuluja.
Meidän on pakko matkustella, miehen vanhemmat asuvat ulkomailla. Toki hekin Suomessa käyvät, mutta vierailemme heidän luonaan ainakin kerran vuodessa.
Siinä nyt jotain asioita, jotka vaikuttivat alle 3-vuotiaan päiväkotiin laittamiseen. Minunkin mielestäni alle 3-vuotiaan paras paikka olisi kotona. Uskon kuitenkin myös, että jos lapsella on muut asiat kunnossa (perusturvallisuuden tunne yms.) ei hänen tulevaisuuttaan vaurioita päivähoito pienenä.
Hoh hoijaa mitä paskaa! Ihmiset tekee erilaisia valintoja. Eikös voitas vaan pitää huolta omista asioista ja kunnioittaa toisten päätöksiä oli syy sitten mikä tahansa! Säälittävää pätemistä...
Eikös keskustelun tarkoitus juuri ole se että pyrtään tuomaan erilaisia näkökulmia esille ja pohtia niitä? Merkillistä tämä kiroileminen ja hyökkääminen.Tavallisesti kun niitä erilaisia valintoja teemme niin meillä on kuitenkin jonkunlainen käsitys siitä miksi näin toimimme. Kiroilun sijaan kuulisin mielelläni miten asiat nähdään ja miksi.Sori jos mielipiteeni Sinua näin kimpauttaa.
1,3 -vuotiaana päiväkotiin mennyt lapseni ei ole vielä kertaakaan sanonut päiväkodin väelle, että olisi ikävä äitiä tai isää tms. Lapsi täyttää syksyllä 3-vuotta ja puhuu kuin papupata. Hakiessa ja kotiin päästyä hän on kyllä purkanut stressiään kiukuttelemalla . Tämä onkin se tyypillisin tapa kertoo hoitohenkilökunta. Yleensä lapset siis tsemppaavat päivän hoidossa.
Mutta ap:n kyssäriin: menin osa-aikaisesti töihin, koska halusin rahaa ja maksaa asuntolainaa ja minulla on kiinnostava työ, jota haluan tehdä. Lapseni sitäpaitsi vaikuttaa viihtyvän päiväkodissa.
Kyllä siitä ikävästä siellä päiväkodissa ja kotona pystyy lapse kanssa puhumaan. Sittenpä ei tarvitse kiukuttelun kautta purkaa ja sen lisäksi lapsen taidot käsitellä ja kestää myös vaikeita tunteita näin karttuvat. Ei kannata siis vaijeta tunteista.
Koska kehityksellisesti lapsi tavoittanut normaalisti valmiudet että pystyy ryhmässä toimimaan, avun ja tuen kanssa.Näiden valmiuksien kehittyminen on kiinteässä yhteydessä siihen miten jatkuva ja luotettava suhde on ensisijaiseen hoitajaan, joka tavallisesti on äiti.Näin yksinkertaisesti, eli minimoidaan riskit kehityksellisille häiriöille.
Hän kysyy, miksi alle 3-vuotiaita laitetaan hoitoon nimenomaan päiväkotiin, ei miksi heitä laitetaan hoitoon ylipäätään. Luetun ymmärtäminen hoi!! Samaa ihmettelen minäkin. Perheenjäsen on lastentarhanopettaja ja hän aina sanoo, miten hänen tulee sääli näitä alle 3-vuotiaita, jotka haluaisivat olla sylissä ja kaipaavat rauhallisempaa ja pienempää ryhmää. Perhepäivähoito on alle 3-vuotiaan ainoa inhimillinen hoitopaikka minun mielestäni. En suostu mihinkään muuhun ratkaisuun omien lasteni kohdalla.
Olen itse ollut kolmella pph:lla hoidossa ja yksi oli kiva, muut hirveitä. En halua, että lapseni joutuvat "lapsipuolen asemaan" vieraaseen perheeseen. Saavat leikkiä vain yhdessä huoneessa, pph:lla ihme sääntöjä, omat lapset saavat jälkiruokaa ja vieraat jää nuolemaan näppejä "sun äitis ei oo maksanut tästä", jne.
,Aika paha toi muuten jos oikeesti joillain noin,aika varuilla olen perhepäivähoitajalle hoitoon laittamisesta,mielummin pieneen päiväkotiin missä monta aikuista näkemässä tilanteita,kuin että yksi aikuinen joka saattaa päivän aikana käyttäytyä ties miten
Itse olen lastenhoitaja ihan kunnallisella puolella. Pienten ryhmässä. Meillä homma menee niin, että alkuun on itkua ja ikävöintiä viikosta pariin kuukauteen. Sitten rauhoittuu, lapset tulevat hoitoon mielellään, eivät jää itkemään vanhempien perään, luottavat meihin aikuisiin, leikkivät, omaksuvat päivärytmin, tietävät, että isä tai äiti tulee hakemaan "sitten kun on nukuttu ja menty pihalle".
Ettei vain käytännöissänne olisi jotain vikaa? Meillä tosin ei ole ihan vauvoja vaan pienimmät ovat 1v6kk ikäisiä.
vanhemmat tarvitsevat myös omaa aikaa.
vanhemmat tarvitsevat myös omaa aikaa.
Yleensä pieni lapsi laitetaan päivähoitoon siksi, että molemmat vanhemmat ovat töissä.
Ja vaikuttaisi uraankin negatiivisesti.
Kyllä sinä sitä kahvia osaat keittää kolmen vuoden breikinkin jälkeen...
tai periaatteessa, eihän se pakko ole, elämä on valintoja- mutta minä valitsen sen, että laitan lapset päiväkotiin ja menen itse töihin, kun että jäisin kotiin eikä meillä riittäisi rahat vuokran+ laskujen jälkeen enää ruokaan.
Harmittaa kyllä, koska en itsekään usko, että päiväkoti on pienen lapsen paikka, miksi olisi? Paras paikka on kotona, se nyt on ihan selvää, mutta jostain täytyy tinkiä.
Itse muistan lapsuudestanui, kuinka itkin varmaan joka kerta, kun äiti vei mut päiväkotiin, se oli ihan kamalaa. On sielä varmasti ollut kivaakin, mutta sitä en muista, päälimmäisenä on jäänyt mieleen se, että itkin aamuisin, kun olisi halunnut olla kotona.
Täytyy toivoa, että omat lapset viihtyvät paremmin.
vanhemmat tarvitsevat myös omaa aikaa.
En usko että provo. Lähempänä totuutta kuin uskotaan. Pienten lasten hoito ON raskasta ja usein yksitoikkoista mutta ei se sitä tosiasiaa poista etteikö lapsi juuri tästä yhdessäolosta alle kolmevuotiana parhaiten hyötyisi.Pikemmin kannattaisi yhteiskunnan taholta miettiä miten tekisi tämän varhaisenlapsuuden hoitamisen vanhemmille siedettäväksi.Varmasti on vanhempia joilta asia sujuu ja jopa ajasta nauttivat mutta turha on kieltää etteikö kasvava määrä äitejä olisi toista mieltä ja helpotuksesta huokaisten palaavaat mahdollsimman aikaisin työhön.Tämä onkin sitten ihan ok jos samalla pystytään varmistamaan riittävän hyvä hoito lapselle mutta tätä kun ei ainkaan vielä pystytä tekemään ja niin palstoilla asiasta tapellaan kun omatunto vaivaa.
kertokaas vähän minkälaiset tulot ja menot teillä on?
Minä olen hoitanut 3v. esikoisen kotona sekä aion hoitaa nyt 6kk vauvan 3v. asti.
Meillä ainakin ovat rahat riittäneet ihan hyvin, vaikka vain mies on ollut töissä ja minä kotihoidontuella. Rahaa käteen jää n. 2500e/kk, jolla pärjäämme mainiosti. Asumme maalla omakotitalossa, josta lyhennämme lainaa 520 e/kk.
Elämme ihan normaalia elämää, tosin emme matkustele (kumpikaan ei niin välitä).
En veisi pieniä lapsia mistään hinnasta päivähoitoon.
mulle ainakin tulee mieleen montakin syytä miksi lapset laitetaan alta 3v hoitoon, mutta ei se minua vaiva eikä minun tarvitse siitä ketään syyllistää.
Sorry ap, mutta multa et saa mitään sädekehää itsellesi ja "hienolle" työpaikallesi "yksitystarhassa".
Olin päiväkodissa työharjoittelussa ja mistään muusta ei kahvitunnilla puhuttu kuin siitä kuinka sydämettömiä tunnevammaisia sellaiset vanhemmat ovat, jotka tuovat alle 3-vuotiaan hoitoon. Etunenässä tätä keskustelua pitivät yllä alle 3-vuotiaiden osaston hoitajat. On se kamalaa kun joutuu olla töissä kun jotkut hullut tuovat noita alle 3-vuotiaitaan...
Aika paska tarha ja paskat hoitajat, jos ei ole muuta tekemistä kuin arvostella vanhempien valintoja. Käyttäisivät energian johonkin positiivisempaan, johon voivat edes itse vaikuttaa.
Kyllä ne molemmat vanhemmat pystyvät yhdessä lasta hoitamaan niinkin että molemmilla on oma roolinsa ja merkityksensä lapsen elämässä ja kasvussa.Lapsen ollessa pieni voisi hyvin ajatella että äidin rooliin liittyy erilaisia asioita kuin isän eikä tämä mitenkään merkitse sitä etteivätkö vanhemmat hommaa yhdessä hoitaisi.