Arvostavatko lapset enemmän isoa taloa vai matkoja, leluja, uusia vaatteita jne???

lapset ovat erittäin staustietoisia. On tärkeää näyttää varakkaalta, jotta ei joutuisi kiusatuksi.

Iso talo on merkki varallisuudesta tai ainakin normaaliudesta. Sitä paitsi siinä mahtuu leikkimään hyvin.

meillä taas ala-asteella vähän säälittiin tyyppiä, jonka vanhemmilla oli hieno iso talo, eikä ne sitten koskaan matkustellut tai muuta, kun kaikki rahat ilmeisesti meni taloon. ei lapset sitä tilaa paljon tarvi, me joko oltiin ulkona tai tietokoneella, ja oma huone riitti siihen (eikä sekään ollut pakollinen)

että rahaa pitää olla riittävästi arkeen, eli:



*hyvää ruokaa, tarkoittaa terveellistä ruokaa mitä ei aina edes ole kallista.



*ok vaatteet, eli siistit ja puhtaat ja säähän soveltuvat, ihan ketjuliikkeistä ja kirppariltakin näitä löytää.



*varaa harrastaa, ei välttämättä mitään mikroautoilua tmv. mihin menee älyttömästi rahaa, mutta ihan tavallisia lajeaja, jalkapalloa, judoa, hiphop-tanssia, soittotunneilla käymistä, partioita, taidekerhoa ym. mitkä enemmän/vähemmän maksavat, mutta mitkä tavallinen perhe pystyy kyllä maksamaan. Lisäksi laskisin tähän myös sen että voidaan ostaa lapsille polkupyörät, luistimet ym. harrastusvälineet.



Kun perusjutut on kunnossa, voi sitten miettiä mihin sen lopun sijoittaa. Harvoilla on varaa kaikkeen --> jostain pitää tinkiä.



Minusta asumiseen on turha panostaa liikaa. pienempikin asunto riittää, ja ihan kerrostalossa. Ylijäävät rahat käytetään matkailuun, koska siitä nautti koko perhe.

Lähtökohtaisesti (vaikka moni ei tätä käsitäkkään) en näe järkeä asua omakotitalossa. Syyt:



*en ole mikään ulkona puuhastelija, parvekekukat riittävät hyvin. Toki ymmärrän että joku nauttii maan kupsuttelusta ja puiden pilkkomisesta ym.



*täällä päin jos haluaa omakotitaloon, pitää käytännössä muuttaa aika kauaksi. Ja se tarkoittaa sitä, että pakko hankkia kaksi autoa, työmatkat pitenevät, aikanaan lasten koulumatkat pitenisivät lukion/ammattikoulun alkaessa jne. Tarkoittaa sitä, että loppujen lopuksi sille perheelle ja talolle jäisi aikaa paljon vähemmän.



*palvelut olisivat kauempana, lasten harrastukset sun muut. En tahtoisi olla autossa odottavana autokuskina lapsille harrastuksiin kun nyt pääsevät niihin itsekin kulkemaa hyvin.



*kerrostalossakin pystyy viettämään aikaa yhdessä, tässä on uimarannat, lenkkipolut, ja kaikki muut lähellä. Samoin kerrostalossakin voi esim. leipoa lasten kanssa yhdessä jne. eli ei se yhteinen aika minusta vaadi isoa omakotitaloa.

kerrostalo 4h+k+s ja 4lasta,ostettiin tämä uutena ja tässä aiotaan olla loppuelämä,asumiskustannukset on suht pienet,pienenmät kun aiemmin kun asuttiin 5h rivarissa.Säästyneillä rahoilla sitten matkustellaan,lapset saa harrastaa enenmän ja

teineille vara ostaa joskus jotain kallista merkkivaatettakin kun niitä hihkuvat..eli lapset on tästä mielissään=)Ajateltiin niin että enää semmoinen 5-vuotta kun isomat alkaa lähteä opiskelemaan yms niin talokin tyhjenee..tosin haaveillaan vielä yhdestä vauvasta=D

oli ahdasta, jaoin huoneen veljeni kanssa. Jo silloin päätin, että minun lapsillani tulee olla omat huoneet, jos se vain on mahdollista. Nyt on omakotitalo, lapsilla omat huoneet, mutta talossamme on "mukavuusneliöitä" n.40m2. Jos möisimme talon, saisimme tilalle velattoman pienemmän rivarin/paritalon, jossa kuitenkin olisi lapsilla omat huoneet ja muutenkin kaikki tarvittava.



Lainaa ei ole mahdottomasti, mut sen lyhennys vaikuttaa mukavuusasioihin, matkoihin jne. Omakotitalossa on myös työtä, että välillä tuntuu että olisin valmis vaihtamaan lainattomaan/vähemmän työlääseen asumismuotoon. Kymmenen vuoden päästä pitäisi olla jo taloudellisesti helpompaa :)

ja vähän vaatimattomamman kodin.

lapset ovat erittäin staustietoisia. On tärkeää näyttää varakkaalta, jotta ei joutuisi kiusatuksi.

Iso talo on merkki varallisuudesta tai ainakin normaaliudesta. Sitä paitsi siinä mahtuu leikkimään hyvin.

Hyvä välittyy lapselle sen kautta, että vanhemmat viihtyvät paremmin riittävän isossa talossa. Meillä ainakin oli miehen kanssa enemmän riitoja kun asuttiin ahtaasti. Isompi talo tuo mielenrauhaa ja hyvää ilmapiiriä. Näin meillä, vaikka ei missään ökytalossa asutakaan. Ei ole statuskysymys, vaan että kotona on hyvä henki ja siten lapsillakin hyvä olla :)

Minä puhuin siitä, miten lapsillakin on mielipiteitä ja siitä miten ne todistettavasti ovat erittäin statustietoisia. Prykimys olla normaali on lapsilla voimakasta, ja ymmärrettävääkin.

SInä olet aikuinen, joka tyypilliseen aikuisen omahyväiseen tapaan luulet, että kun lapsista puhutaan, niin itse asiassa heistä ei puhuta vaan voit tunkea oman näkemyksesi esille, ovathan lapset vain sinun jatkeitasi - vaikka ei puhuttaisi edes sinun lapsistasi :D.

Ja sinulla kiristää aika pahasti vanne vai. Anteeksi millin verran rönsyilyni, se lienee keskustelupalstoilla kuitenkin sallittua.

Minä en välttämättä usko siihen, että nimenomaan lapset osaisivat isoa taloa vaatia. Tuskin iso talo on erityisen voimakkaasti lapsen intresseissä tai "arvoissa", mutta silti se voi välillisesti tuottaa juuri sitä mitä lapsi haluaa - rentoa ja riidatonta yhteiseloa kotona perheen kesken.

Minun mielestä riippuu ihan perheestäkin. Jos perheessä on paljon lapsia iso talo olisi parempi. Itse kasvoin perheessä, joka oli todella köydä. Lapsia minun lisäkseni 2kpl ja vanhemmat jatkuvasti riidoissa. Ei ollut herkkua pienessä talossa kuunnella sitä. Varaa mukavuuksiin yksinkertaisesti ei vain ollut mutta mielikuvitus ja kaverit usein korvasi mukavuudet.

Minä olen isosta perheestä ja tuntuu, että en ole jäänyt mitään vaille kun olemme matkustelleet paljon. Myös harrastuksiin panostettiin rahaa. Tavaroissa ja vaatteissa saimme tärkeimmmät, mutta emme mitenkään paljon tai kaillista. Asuimme kerrostalossa melko köyhästi.



Koskaan minua ei kiinnostanut meidän talo. Kaverit tykkäsi käydä meillä kun meillä oli paljon lapsia (sisaruksia) ja menoa riittii. Joten vietettiin paljon aikaa meillä vaikkakavereilla oli hienompia taloja. Matkustimme paljon, joka vuosi kerran tai kaksi jonnekin lämpöiseen ja se ne oli sellaisia juttuja mitä odotettiin aina kovasti. Myös kavereita lähti välillä mukaan, jotka eivät olleet koskaan matkustaneet omien perheidensä kanssa.



Äänestän siis matkustamista ja jossain määrin muuta tavaraa ja harrastuksia.

Kaikki parhaat muistot ovat kotitalosta tai sen isosta pihapiiristä tai lähialueilta. Edes ulkomaanmatkat eivät mene näiden edelle. Majapaikkoja riitti ja myöhemmin sopivia piilopaikkoja teini-iässä kaverien kanssa kokoontua kaikessa rauhassa, ilman että tarvitsi lähteä mihinkään "kartsalle" pyörimään. Meillä oli yläkerta meidän lasten/nuorten käytössä, mikä oli superhyvä ratkaisu, ja sama systeemi on nyt omassa perheessänikin. Lapsilla on tilaa myös harrastusvälineille ja meillä on mm. oma pieni kuntosali ja musiikkisoppi, jossa eri soittimet aina esillä.

Minä olen isosta perheestä ja tuntuu, että en ole jäänyt mitään vaille kun olemme matkustelleet paljon. Myös harrastuksiin panostettiin rahaa. Tavaroissa ja vaatteissa saimme tärkeimmmät, mutta emme mitenkään paljon tai kaillista. Asuimme kerrostalossa melko köyhästi.

Koskaan minua ei kiinnostanut meidän talo. Kaverit tykkäsi käydä meillä kun meillä oli paljon lapsia (sisaruksia) ja menoa riittii. Joten vietettiin paljon aikaa meillä vaikkakavereilla oli hienompia taloja. Matkustimme paljon, joka vuosi kerran tai kaksi jonnekin lämpöiseen ja se ne oli sellaisia juttuja mitä odotettiin aina kovasti. Myös kavereita lähti välillä mukaan, jotka eivät olleet koskaan matkustaneet omien perheidensä kanssa.

Äänestän siis matkustamista ja jossain määrin muuta tavaraa ja harrastuksia.

Minun mielestä riippuu ihan perheestäkin. Jos perheessä on paljon lapsia iso talo olisi parempi. Itse kasvoin perheessä, joka oli todella köydä. Lapsia minun lisäkseni 2kpl ja vanhemmat jatkuvasti riidoissa. Ei ollut herkkua pienessä talossa kuunnella sitä. Varaa mukavuuksiin yksinkertaisesti ei vain ollut mutta mielikuvitus ja kaverit usein korvasi mukavuudet.

Itse olen melko köyhästä perheestä. Viimeiset rahat vei vanha ok-talo, jonka äitini ehdottomasti halusi(sitä ennen oltiin asuttu kerrostalossa, lapsia 4). Elintaso laski roimasti. Ei osteltu vaatteita, kaikki kierrätettiin kunnes äitini ei enää kehdannut laittaa niitä päällemme. Joitain ompeli itse. Mutta köyhyyden näki kuitenkin.

Matkustamista emme osanneet kaivata, vaikka ennen lamaa teimme muutaman Euroopan reissun. Leluja saimme vain kaksi kertaa vuodessa, synttärinä ja jouluna eikä ikinä niitä, joita olimme toivoneet (ilmeisesti barbie oli liian kallis joten saimme halpisversion, noin esimerkkinä).

Harrastuksina meillä oli ilmaisia lajeja (jalkapallo, yleisurheilu jne. Mitä nyt paikallinen seura järjesti ilmaiseksi).

Näiden kokemusten perusteella sanoisin, että lapset eivät kaipaa isoa taloa eivätkä välttämättä matkustamistakaan (tyyliin kerran vuodessa Särkänniemeen oli meille luksusta). Meille mieluisen harrastuksen valitseminen olisi ollut todella mieluisaa. Itse olisin kovasti halunnut harrastaa tanssia, mutta vanhempien mielestä se oli liian kallista (enkä lainkaan asiaa epäile kun meitä lapsia oli tosiaan neljä). Olisin myös halunnut uusia vaatteita, jotta koulussa ei olisi niistä kiusattu. Leluilla ei niinkään väliä, olimme iloisia niistä, mitä saimme.

Kaikkein eniten olisin silti valinnut riidattomin kodin ja sen, ettei tarvitse kuunnella kuin äiti itkee kun ei rahat riitä ruokaan. Ja että olisimme edes joskus tehneet jotakin koko perheen voimin.

sen oman talon ja omat huoneet + oman pihan jossa leikkiä.

meillä on kyllä riittävästi tilaa, 85-neliöinen kerrostaloasunto neliö nelihenkiselle perheelle. Mutta luovuttiin haaveista hankkia yhtään "hienompaa" asuntoa koska tämä on ihan riittävä. Nyt minulla on varaa olla kotona leikki-ikäisen ja taaperon kanssa kun asuntolaina on kohtuullinen. Samaten asuntomme sijainnista johtuen kaikki elämisen mukavuudet ovat todella lähellä. Vaikka meillä vain mies tienaa, niin pääsemme tänäkin vuonna kaksi kertaa kunnon ulkomaanreissulle ja pari kertaa pienemmälle matkalle risteilylle tms. + kotimaan reissut vielä päälle. Me viihdytään liikkeellä ja reissussa. Mies vie lapset Hoplopiin vähintään kerran kuussa. Syödään pari kertaa kuussa ravintolassa. Lapsille on myös mahdollista kustantaa kaikki harrastukset, mitä ikinä keksivätkään harrastaa, tästä ei jouduta tinkimään. Leluja, vaatteita ym. varsinaista materiaa hankimme vain harkiten.



Ja mikä parasta, tämän meille sopivat elämäntyylin lisäksi meidän on mahdollista säästää jatkuvasti hieman rahaa tulevaisuuden unelmia varten.

Olisi tietysti kiva jos olisi varaa ihan kaikkeen mutta se ei ole mahdollista - kaikkea ei voi saada, ainakaan meidän tuloilla. Kumpaan sinä panostaisit, asuinneliöihin vai mukavuuksiin, jos olisi pakko valita?

Mutta meillä vanhemmat ainakin arvostavat kaunista, kohtuukokoista (pienehköä) asuntoa, niin jää muuhunkin elämiseen, elämyksiin ja matkoihin rahaa. Oma huone meillä tosin lapselle on, kun on vain yksi lapsi, mutta muuten aika pienesti asutaan. Hyvillä ratkaisuilla pienikin on toimiva ja me asutaan kaupungin keskustassa lähellä kaikkea, joten autoiluun ei mene yhtään rahaa, Täälläpäin ei ole mahdollista asua keskustassa omakotitalossa.

Kaikki parhaat muistot ovat kotitalosta tai sen isosta pihapiiristä tai lähialueilta. Edes ulkomaanmatkat eivät mene näiden edelle. Majapaikkoja riitti ja myöhemmin sopivia piilopaikkoja teini-iässä kaverien kanssa kokoontua kaikessa rauhassa, ilman että tarvitsi lähteä mihinkään "kartsalle" pyörimään. Meillä oli yläkerta meidän lasten/nuorten käytössä, mikä oli superhyvä ratkaisu, ja sama systeemi on nyt omassa perheessänikin. Lapsilla on tilaa myös harrastusvälineille ja meillä on mm. oma pieni kuntosali ja musiikkisoppi, jossa eri soittimet aina esillä.

Minä olen isosta perheestä ja tuntuu, että en ole jäänyt mitään vaille kun olemme matkustelleet paljon. Myös harrastuksiin panostettiin rahaa. Tavaroissa ja vaatteissa saimme tärkeimmmät, mutta emme mitenkään paljon tai kaillista. Asuimme kerrostalossa melko köyhästi.

Koskaan minua ei kiinnostanut meidän talo. Kaverit tykkäsi käydä meillä kun meillä oli paljon lapsia (sisaruksia) ja menoa riittii. Joten vietettiin paljon aikaa meillä vaikkakavereilla oli hienompia taloja. Matkustimme paljon, joka vuosi kerran tai kaksi jonnekin lämpöiseen ja se ne oli sellaisia juttuja mitä odotettiin aina kovasti. Myös kavereita lähti välillä mukaan, jotka eivät olleet koskaan matkustaneet omien perheidensä kanssa.

Äänestän siis matkustamista ja jossain määrin muuta tavaraa ja harrastuksia.

oli sitten erilainen perhe muuten? Meillä ainakin oli hyvä "porukka" paljon sisaruksia iät läheltä toisiaan, niin matkoilla oli aina tosi hauskaa. Vanhemmatkin oli niin hyvällä päällä ja syötiin hyvin. Se voi olla, että matkustaminen ei ole sillon niin kivaa jos ei ole sisaruksia tai sisarusten välillä on isoja ikäeroja.

vaikka kuinka ahtaasti kaupungissa kaiken kivan tekemisen äärellä kuin siellä pikkukylän omakotitalossa kitkemässä sitä kasvimaata ja kuuntelemassa sitä etten voi alkaa harrastamaan sitä tai tuota kun ei joudeta kuljettamaan kymmeniä kilometrejä lähimpään kaupunkiin.



Olisin halunnut mieluummin uudet farkut kuin sen jokakesäisen perhematkan Lapin hillasoille.



Sanomattakin lienee selvää, että opiskelemaan muutin 16-vuotiaana isoon kaupunkiin ja sillä tiellä olen. Mun lapsi saa harrastaa mitä haluaa ja tämä vuokrattu kerrotalokolmio on meille aivan sopivan kokoinen asunto!

vaikka kuinka ahtaasti kaupungissa kaiken kivan tekemisen äärellä kuin siellä pikkukylän omakotitalossa kitkemässä sitä kasvimaata ja kuuntelemassa sitä etten voi alkaa harrastamaan sitä tai tuota kun ei joudeta kuljettamaan kymmeniä kilometrejä lähimpään kaupunkiin.

Olisin halunnut mieluummin uudet farkut kuin sen jokakesäisen perhematkan Lapin hillasoille.

Sanomattakin lienee selvää, että opiskelemaan muutin 16-vuotiaana isoon kaupunkiin ja sillä tiellä olen. Mun lapsi saa harrastaa mitä haluaa ja tämä vuokrattu kerrotalokolmio on meille aivan sopivan kokoinen asunto!

minulla sitä materiaakin oli, mutta henkinen pääoma oli köyhä. Matkustettiin joo, mutta omalla autolla Skandinaviassa. Ei käyty elokuvissa, ei konserteissa, teatterissa, ei ulkoiltu yhdessä perheenä, ei pelattu pelejä. Harrastukset maksettiin ja niihin kuljetettiin mutta varsinaista tukea ei ollut joten heti kun innostus lopahti ensimmäisen kerran kukaan ei ollut kannustamassa jatkamaan. Sama koulun suhteen, välillä rupesi menemään huonosti eikä siihen vanhemmat puuttuneet. Onneksi kulkeuduin hyvään kaveriporukkaan jonka vanavedessä pääsin eteenpäin elämässä.

Minulle siis merkkaa materia nykyisin aika vähän, eikä minulla ole tarvetta kilpavarustella kotiani pysyäkseni tuttavieni "tasolla" vaan kerrostaloasuminen on meille hyvä ratkaisu. Haluan lapsilleni autottoman lapsuuden, itse vihasin lapsena aina sitä että kaikkialle piti lähteä autolla välimatkojen vuoksi.

-57-

tutkimuksen, jossa todettiin, että onnellisimpia olivat ne jotka käyttivät rahaa "elämyksiin", eivät materiaan.



Jos ajattelen omaa elämääni nyt näin lähes nelikymppisenä, niin näen asian samalla tavalla. Olen asunut lapsuuteni isossa omakotitalossa, maaseudulla, jossa pihaa riitti. Vanhemmilleni oli tärkeää, että oli uusi auto ja hienot huonekalut. Lapsille ei ollut aikaa, aina piti jotain puuhastella ja rempata. Kaksi kertaa kävimme yhdessä ulkomaanmatkalla sinä aikana, kun olen ollut alaikäinen.



Nyt olen itse valinnut toisin. Meillä on reilut 100 neilötä rivarissa. Paljon lapsiperheitä naapurissa. Asunto ei tarvitse remonttia, eikä piha huoltoa :) Lapsilla on paljon kavereita ja meillä aikuisilla aikaa heille. Kaksi kertaa vuodessa matkustamme ulkomaille ja jotain pienempiä kylpylä- tai laivareissuja lisäksi. Ostan lapsilleni laadukkaita vaatteita ja käymme silloin tällöin ulkona syömässä.



Meidän tuloilla ei siis saa kaikkea. Toki voisin asua jossain isossa talossa, jos minulla olisi sen lisäksi rahaa kaikkeen tähän. Ja voisin vielä palkata siivoojan, lumenluojan ja puutarhurin :)



En itse usko, että lapset olisivat onnellisempia, jos heillä olisi iso talo, mutta eivät saisi koskaan mitään muuta. Isommille lapsille kuitenkin harrastukset ovat tärkeitä, sekä tietyt vaatemerkit yms. jotka mielelläni heille suon.

Asumme ahtaasti, mutta hyvällä alueella ja meille tärkeiden paikkojen kannalta loistavilla yhteyksillä. Tilanpuute mahdollistaa matkustamisen, kielikurssit, vaihto-oppilasvuoden, merkkivaatteet, kalliit harrastukset ja yksityisen terveydenhoidon ( mm. oikomishoito, johon ei päässyt kunnalliselle puolelle ).



Meille tämä on oikea valinta, jollekin muulle se koti voi olla parempi panostuskohde, ei näissä asioissa ole vain yhtä totuutta.

lapset arvostavat kivoja päiviä ja retkiä. Ne ovat parhaimpia.



Lapsilla on mukavia muistikuvia ihan pienistä ja vaatimattomista kahvilareissuista tai metsäretkistä, mutta noissakin on aikuisten täytynyt suhtautua noihin hieman lapsenomaisesti että noihin saa taikaa. Kamera mukaan ja tekemään sellaisia uusia juttuja, yöksi telttaan tai marjametsään. Seikkailulle.



Asuinneliöillä ei loppupeleissä ole merkitystä. Mukavaa voi olla hyvin pienestikin.